Vitsiä pukkaa – part II

  • 3 838 446
  • 11 287
Suosikkijoukkue
ILVES
Mikä on tyhmempi kuin tyhmä tamperelainen???
- Viisas turkulainen
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Karhulla oli tapana paskaamisen jälkeen pyyhkiä perseensä kaniin koska kanilla oli niin pehmeä turkki. Kani oli joutunut nuolemaan turkkinsa puhtaaksi karhun paskantamisen jälkeen jo niin useasti että sen hermot olivat luonnollisesti jo aika kireällä. Jälleen kerran karhu juoksi kanin kiinni ja suoritti kanin kannalta katsottuna karmean toimituksensa. Kani hermostui lopullisesti, juoksi todistusaineet turkissaan poliisin luokse ja nosti syytteen karhua vastaan. Pitkän esitutkinnan jälkeen päätettiin nostaa kanne karhua vastaan ja näin juttu päättyi oikeuteen. Oikeudessa juttua puitiin kuukausia, mutta vihdoin ja viimein karhu todettiin syylliseksi toistuviin lyhytaikaisiin vapaudenriistoihin sekä kanin turkin luvattomaan käyttöönottoon. Tuomarin määräämä rangaistus karhulle: sakkoja ja muita korvauksia 5000 mk sekä kuukausi siiliä.
 

polvipetteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Auts

Ukolla oli maatalo ja karjaakin oikein maitotuotantoon asti. Vuosikaudet ukko sinnitteli käsin lypsäen, mutta kun ei terveys tahtonut antaa enää myöten. Lisäpainostusta asiaan toi se, että naapurikin oli hommannut jo lypsykoneen ja sillä kehua retosteli. Olipa siis ukonkin sellainen hommattava.

Laitteet sitten toimitettiin ja myyjäfirman miehet asensivat systeemit kuntoon ja lähtivät. Ukko oli kaikin puolin tyytyväinen ja jäi navettaan ihastelemaan laitetta miesten lähdettyä.

Ikuinen poikamies kun oli, ukko sai ajatuksen. Josko ei tänä iltana seksipuheluita vaan jotain vallan muuta. Tuumasta toimeen ja nahkafagotti lypsykoneen yhteen reikään. Jopas olikin, melkein kun aito, ukko tuumi. Olipas hyvä ostos, kaikin puolin.

Aikansa siinä touhuttuaan ukko tuumi suorituksen riittävän. Rupesi siinä sitten selailemaan nappuloita ja vimpaimia ja mietti itsekseen, että tuosta laitteen sammuttamisesta ei ollut mitään puhetta asentajien kanssa. Paine ja puristus lisääntyi alapäässä ja ukko hikoili irvistellen. Hän kuitenkin muisti asentajien jättäneen ohjekirjan. -Siinä nyt on ainakin pako olla mainita laitteen sammuttamisesta, ukko tuumi.

Juuri ja juuri ukko ylettyi kurottamaan ohjekirjan käsiinsä. Hikipisarat valuivat norona kirjan päälle ja ukon naama kieli jo homman riittävyydestä. Äkkiä ukko tuntui löytäneen oikean kohdan ja hänen naamansa kirkastui... tullakseen entistä synkemmäksi. Kirja putosi hänen käsistään navetan lattialle. Auki jääneellä aukeamalla oli kohta jossa sanottiin:"Laite sammuu automaattisesti kun sata litraa on täynnä."
 

Derby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NJ Devils
En ole jaksanut lukea kaikkia vitsejä joten tämä saattanut jo olla aiemmin.

K: Paljonko lada kuluttaa sadalta kilometriltä?
V: Viisi paria kenkiä:D
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Tällainen ketju löytyi

...joten tänne. Pari mautonta, eivät mahtuneet Härski-nimikkeen alle kuitenkaan.


Tunnettu olympiavoittaja ja kansallissankari tunsi olonsa huonoksi ja hakeutui lääkärin vastaanotolle. Monenlaisia kokeita otettiin ja käskettiin tulla viikon päästä kuulemaan tulokset.
No, urheilija meni ja lääkäri oli vastassa aika vaikean näköisenä sanoen:
-Nyt olisi hyviä ja huonoja uutisia, kummat haluatte ensin?
Urheilija mietti hetken ja vastasi:
-No, ne huonot vaikka ensin...
-Niin, elimistöönne on levinnyt kaikkialle pahanlaatuinen syöpä, emme pysty parantamaan teitä
Urheilija oli puulla päähän lyöty ja sopersi:
-No, entäs ne hyvät uutiset..?
Lääkäri sanoi suu korvissa:
-Tautinne on edennyt MAAILMANENNÄTYSVAUHTIA !!:D

----

Jeesus roikkui ristillä viimeisillä voimillaan ja loppu oli selvästi lähellä. Opetuslapset olivat kaikki päivystämässä ja odottamassa mestarinsa poismenoa. Viimeisillä voimillaan Jeesus sai katsottua alaspäin ja kähistyä: -Pietari....Pietari....
Pietari huusi:
-Mitä, mestari?
Jeesus jaksoi vain viitata päällään ylöspäin sen merkiksi, että ei jaksa puhua, kiipeä tänne luokseni.
No, Pietari lähti kapuamaan vaivalloisesti ristin jalkaa ylöspäin ja muutaman vaikean minuutin kuluttua hän pääsi perille Jeesuksen luo sanoen samalla läähättäen:
-Niin, mitä mestari?
Jeesus kähisi:
-En jaksa puhua, paina korvasi suutani vasten, niin kuiskaan...
Pietari teki työtä käskettyä ja ähelsi itsensä todella vaikeaan asentoon peläten samalla putoamista, ristihän oli todella korkealla. Sitten hän painoi korvansa Jeesuksen suuta vasten ja huohotti:
-Niin, mitä halusitte sanoa mestari?
Jeesus kähisi viimeisillä voimillaan:
-Niin, sitähän mä vaan, Pietari, että sun talo muuten näkyy täältä...
 

hermano

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät. Kiekko-Laser.
wooden leg

Puu jalassa keksitty:

K: Mistä tietää että kyseessä on uusiseelantilainen lastenlaulu?

V: Lainausmerkeistä.


...vaari se "hoiteli" lampaitansa, hiiala-hiiala-hoo...
 

Tkachuk7

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ, WPG, BUF, EDM, STL
heh heh heee...

Two gay men are walking through a zoo. They come across the gorillas,
and after a while they notice that the male gorilla has a massive
erection.
The gay men are fascinated by this. One of the men just can't bear it any
longer and he reaches into the cage to touch it.
The gorilla grabs him, drags him into the cage and mates with him for six
hours nonstop.
When he's done, the gorilla throws the man back out of the cage. An
ambulance is called and the man is taken away to the hospital.

A few days later his friend visits him in the hospital and asks, "Are you hurt?"
" A M I H U R T ? ! ", he shouts, "Wouldn't you be? He hasn't called, he hasn't written, ..."
 

Derby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NJ Devils
Sorsa lensi hurjaa vauhtia Ruotsista Suomeen, vastaan tuli suomalaissorsa joka kysyi "Mihin sinulla on tuollainen kiire?"
"Ruotsissa on alkanut hirvenmetsästyskausi" vastasi ruotsalaissorsa. "Mutta ethän sinä ole hirvi" ihmetteli suomalaissorsa. "Selitä se ruotsalaisille" vastasi ruotsalaissorsa ja jatkoi matkaa.
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Arvoitus:

Mitä eroa on Sergelin-torin kulmalla yliajetulla neekerillä ja Tommy Salolla?
Noo, neekerin edessä on jarrutusjäljet!

Täältä tähän
 

mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
TV2:n Punaisessa langassa...

...Maarit Tastula kysyi vieraaltaan, Tiede-Finlandialla palkitulta tähtitieteen professorilta, Esko Valtaojalta (oli kyse sattuman oikusta ja/tai jonkun suunnitelmasta):
"Sinä kun tiedät, mistä ihminen koostuu, niin sanot kirjassasi, että jos kaikki nämä ainekset laitettaisiin tehosekoittimeen - niin siitä ei tulekaan ihmistä."

Valtaoja vastasi: "Siitä tulee tamperelainen".
 

masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
Viestin lähetti Pete 62
Maailman rumin koira?

Turun Murre

Suomen afrikkalaisin murre?
Mitä turkulainen sanoo kiskalla ostaessaan karkkia? Namibia
Mitä turkulainen sanoo kiskalla ostaessaan kokista? Angola

tää o vissiinki tämä turkulais -sähköposti saapunu sinne pääkaupunki seudullekin:D
 

Derby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NJ Devils
K. Mitä hyötyä olisi Turun myymisestä Ruotsille?
V. Saataisiin nostettua sekä Suomen että Ruotsin älykkyyttä.

K. Mihin vanhat suomalaiset aapiset lähetetään?
V. Ruotsin yliopistoihin.

K. Miksi TPS:n pukukopit on niin puhtaita?
V. Niillä on pari tehokasta imuria siellä.

K. Mitä eroa on Norrenalla ja hyttysellä?
V. Hyttynen lakkaa imemästä kun sitä lyö.
 

kohottaja

Jäsen
Vanha sanonta

Suomalaisilla on ollut vanha sanonta (viime vuosikymmeninä itsesensuroitu), että "ryssä on ryssä vaikka voissa paistais". Tossa yhtenä iltana satuin katsomaan inkerinsuomalaisen vastaavaa kannanottoa ruskista "Iivana on iivana, vaika perseen pyyhkis!"

Siinä todellisen Inkeriläisen kannanotto suomalaisten paluumuutto-ongelmaan.
 

w00kie

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Ässät
Viestin lähetti Predator

>>> Jaa, mutta mitäs EROA on hiilellä ja tiikelillä?
Noh, hiili ei mulise....:D

Ja samaa formaattia:

- Mitä yhteistä on lemulla ja löyhkällä??
- Molemmat ovat lokkitähtiä...
 

PePo_17

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, KooKoo
Laitanpa nyt korteni kekoon:



Mies tuli baariin murheellisen näköisenä ja tilasi tuplaviskin. Baarimikko antoi viskin ja kysyi syytä miehen mustaan muotoon.

Mies vastasi: Tulin työmatkalta ennen aikojani ja äkkäsin vaimoni sängystä parhaan ystäväni kanssa.

Mies otti uuden viskin ja baarimikko utelemaan:

No, mitäs sanoit vaimollesi?

Mies kulautti viskistään ja tokaisi: Sanoin akalle, että kerää kamppeesi ja lähde vetämään.

Baarimikko: Entäpä ystäväsi? Kai sentään moitit hänetkin?

Mies: Joo, huusin: Hyi, Hyi tuhma koira!



No joo tää nyt oli näitä...
 

Derby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NJ Devils
Miksi Ruotsissa poliisiautoissa on aina mies ja nainen?
Jottei tulisi työpaikkaromansseja.
 

hamy

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, LA Kings
Täässä pari turkulaisvitsiä mitkä kaverit ovat lähettäneet turkuun muuton jälkeen:
Miksi jenkkiläisillä on tummaihoiset ja suomalaisilla turkulaiset??
Vastaus: Koska Jenkit sai valita ensin!


3 kundia; 2 Turkulaista Åbo akademista ja 1 Helsinkiläinen Hankenista kävivät yhdessä dokaamassa
pubissa Lontoossa. Parin kuukauden kuluttua Hankenilainen kuoli auto-onnettomuudessa ja kun Turkulaiset menivät kahdestaan pubiin suremaan ystäväänsä niin toinen Turkulaisista sanoi:
"Tiesitkö muuten, että Hankenilaisella oli kaks persreikää?
"En, miten niin", kysyi toinen.
Joo, joka kerta kun menimme kaikki yhdessä pubiin, niin pubi-isäntä tervehti: "There comes the Hanken-student with the two assholes..."
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Eräs tuttu kertoi tämän ja vitsi oli hänen mielestään hauska:
Mitä yhteistä on Veronicalla ja Ilveksen fanibussilla?
Molemmissa on monta mulkkua sisällä ja vielä yhtäaikaa.

Sitten pakollinen turkulainen joka on varmasti jossain jo esiintynyt:
Miksi turkulaiset pitävät kättä ulkona kun ajavat autoa?
He ovat kuulleet, että käteen vetäminen on hauskaa....
 

kohottaja

Jäsen
merimies on kullan kallis

Maakunnan lehden mukaan on tulossa aika, jolloin merimiehilläkin tulee taas menemään hyvin. Nyt ei hyvin mene, sillä työpaikat ovat suomalaisilla tiukassa kun halpatyövoima pukkaa päälleen.

Maakunnan lehti tietää kertoa, että tulossa on aika, jolloin kaikki p*llut tervataan ja jokaisen merimiehen k*rvän sentti maksaa kilon kultaa!

Eli parempaa on merimiehillä toivossa!
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Viestin lähetti Erno
Eräs tuttu kertoi tämän ja vitsi oli hänen mielestään hauska:
Mitä yhteistä on Veronicalla ja Ilveksen fanibussilla?
Molemmissa on monta mulkkua sisällä ja vielä yhtäaikaa.

Sitten pakollinen turkulainen joka on varmasti jossain jo esiintynyt:
Miksi turkulaiset pitävät kättä ulkona kun ajavat autoa?
He ovat kuulleet, että käteen vetäminen on hauskaa....

-Ensimmäisestä on myös turkulaisversio; miksi TPS on vieläkin tehokkaampi potenssilääke kuin Viagra? No, aina kun TPS tekee maalin, nousee turkuhallissa ainakin 7000 mulkkua seisomaan ja huutamaan
 

Clark Kent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Leafs,Everton, MuSa,P-Kärpät, Sea City Storm
Insinöörivitsejä

Q: Miksi insinöörit voivat syödä hullun lehmän lihaa?
A: Se vaikuttaa vain aivoihin.
***
Q: Mitä yhteistä on Risto Ulmasella ja Nokian insinöörillä?
A: Molemmat yrittävät pärjätä viidellä tonnilla.
***
DI meni ensimmäiseen työpaikkaansa ja sai tehtäväksi siirtää papereita pinosta A pinoon B.
DI kivahti:"Minähän olen diplomi-insinööri !"
Esimies sanoi: "Ei se mitään, minä neuvon tämän hitaasti"
***
Did you hear about the woman who was married in succession to three Nokia employees and still died a virgin.
Her first husband was in Training, and kept teaching her how to do it on her own.
The second was in Sales, and kept telling her how wonderful it was going to be.
And the third was Customer services, and kept saying "Don't worry, it should be up any minute now".
 

kapa76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei ihan ajankohtainen mutta laitetaan nyt kuitenkin.

Tapparalla oli mennyt kausi hyvin kehnosti. Ojasen Jannekaan ei uskaltautunut ulos kodistaan moneen päivään. Lopulta kuitenkin ruokakaappi näytti sen verran tyhjältä, että hän päätti lähteä lähikauppaan. Hän kuitenkin pani aurinkolasit silmille ja muutti kampausta, jottei häntä tunnettaisi. Kaikki tuntui sujuvan hyvin, eikä kukaan kiinnittänyt mitään huomiota, mutta sitten eräs mummo sanoi kovaäänisesti:
- Terve Janne!
Ojanen säikähti ja ryntäsi saman tien kaupasta ulos naama punaisena. Hän sulkeutui taas kotiinsa ja elää kituutti pari päivää tähteillä. Sitten kuitenkin ruoka loppui. Janne päätti uskaltautua kauppaan uudelleen, mutta tällä kertaa hän naamioitui paremmin. Hän pani päälleen korkeakauluksisen takin ja päähän pipon aurinkolaseja unohtamatta. Sitten hän lähti kauppaan, mutta sama mummo oli taas siellä.
- Terve Janne!
Kauhistuneena Ojanen juoksi taas kotiinsa ostamatta mitään. Hän eli monta päivää vesipaastolla, sillä ruoka oli aivan lopussa, mutta kauppaan hän ei uskaltanut mennä. Viikon päästä kuitenkin nälkä kävi ylivoimaiseksi, ja alkoi tuntua, että hän kuolisi nälkään ellei saisi ruokaa. Kauppaan oli siis päästävä. Nyt kuitenkin Ojanen teki äärimmäisen tarkan naamioinnin. Hän värjäsi hiuksensa ja kulmakurvansa, tunki pumpulia suuhunsa, kiinnitti irtoviikset ja parran naamaansa, pani tyynyjä takkinsa alle näyttääkseen tukevammalta ja otti piilokorkoiset kengät. Kun hän katsoi työnsä jälkiä peilistä, hän arveli, ettei edes hänen oma äitinsä olisi tunnistanut häntä. Sitten hän lähti kauppaan. Hän huolestui huomatessaan, että sama mummo oli taas ostoksilla. Hän ei kuitenkaan uskonut tämänkään tunnistavan häntä, joten hän astui rohkeasti sisään. Mummo katseli häntä jonkin aikaa ja sanoi sitten:
- Terve Janne!
Nyt Janne ei enää kestänyt.
- Kuinka te voitte tuntea minut? hän änkytti. Mikä minun valepuvuissani on vikana? Mistä te tiedätte?
- Minähän olen Jutilan Timo! mummo vastasi.
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Blondia pukkaa part LMXXVI

Blondi soitti pulassa poikaystävälleen: "Ostin todella hienon palapeli josta pitäisi tulla komea kukko, mutta tämä on niin vaikea, etten yksinkertaisesti pääse edes alkuun. Voisitko tulla auttamaan minua tämän kanssa? " Poikaystävä lupasi luonnollosesti tulla auttamaan neitoa hädässä tuossa tuokiossa.

Kun tämä Romeo sitten pääsi paikalle ja näki tyttönsä työn touhussa olohuoneen pöydän ääressä, hän ei voinut kuin pyöritellä päätään epäuskoisena. Mietti hetken mitä ollenkaan osaisi tytölleen sanoa ja tokaisi lopulta: "Mitä jos juodaan vaikka kuppi kahvi, rauhoitutaan ja kerätään sitten vasta nuo Corn Flakesit takaisin laatikkoonsa." :cool:
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Isä kysyi 10-vuotiaalta pojaltaan tietääkö hän mitään kukista ja mehiläisistä.

"Minä en halua tietää !", lapsi sanoi ja purskahti itkuun. "Lupaa minulle ettet kerro."

Ihmeissään isä kysyi mikä oli vikana.

"Voi isä," poika sopersi, "kun minä olin kuuden, sain tietää ettei Joulupukkia ole olemassa. Seitsämän vanhana minä sain tiedon ettei ole olemassa pääsiäispupua. Kun täytin kahdeksan minulle lätkäistiin tieto siitä, ettei hammaskeijuakaan ole totta. Mikäli nyt kerrot minulle, että aikuiset ei nussi, niin minulle ei jää mitään minkä vuoksi elää !"



Mummo sanoi papalle puistonpenkillä: "Näytätte aivan minun kolmannelta aviomieheltäni". Pappa kysyi kiinnostuneena: "Montako aviomiestä teillä sitten on ollut?". Tähän mummo vastasi ... "kaksi".
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös