Ville Vahalahti, TPS

  • 197 726
  • 482

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
En yleensä itsekään pidä tällaisesta muiden puolella huutelusta, mutta tässä nimenomaisessa tapauksessa TPS ansaitsee kaiken sen vittuilun, mikä sille jaksetaan antaa. Piikki ei ole täynnä, ei lähellekään.

TPS ehkä ansaitsee, muttei mielestäni kannattajat. Mitä me Jatkoaikaan kirjoittelijat olisimme voineet tehdä toisin, ettei Vaha olisi Lukkoon mennyt? Vuorelle ja kumppaneille saa soittaa suutaan ihan vapaasti.
 
Värilasiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

No mistä lähtien jatkoajan TPS-osio on yhtäkuin TPS? Ei nyt vittu taas mitään järkeä, että tänne tulee Rauman räkänokat vittuilemaan mukahauskasti jollain hashtageilla koska TPS ansaitsee sen.

Villen puolesta taas olen erittäin iloinen, että sujuu ja vielä tuossa iässä pystyy pelaamaan elämänsä lätkää, kyllä mä sen verran oon vuosien aikana Vahalahteen tykästynyt, ettei se ihan noin vaan katoa se tunne, jota herraa kohden tunnen. Erittäin hieno pelaaja ollut aina ja olen vilpittömän iloinen jokaisesta hänen onnistumisestaan pl. TPS:n verkkoon tehdyt maalit/pisteet.

Mutta raumalaisia kohtaan tää ketju ja nuo äärimmäisen hauskat jutut mitä tänne tullaan viljelemään Villen onnistuessa on luonut kans oman tunteensa, hienoja ihmisiä näemmä...
 
LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
TPS ehkä ansaitsee, muttei mielestäni kannattajat. Mitä me Jatkoaikaan kirjoittelijat olisimme voineet tehdä toisin, ettei Vaha olisi Lukkoon mennyt? Vuorelle ja kumppaneille saa soittaa suutaan ihan vapaasti.
HC TPS:n seurajohto ansaitsee. Ei Turun Palloseura. Turun Palloseura on vähän muutakin kuin HC TPS tai sen edustusjoukkue.
 
sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Totta kai ne tulee tänne huutelemaan ja vittuilemaan, tämä on juuri oikea hiekkalaatikko.

Esim. Raumalla kannattajat laulaisivat: kiitos turkulaiset Vahalahdesta, kiitos. Sekös se nostaisi vitutusta turkulaisissa kannattajissa. Mutta se mitään vitutusta nostaisi jos nen laulas: Ari Vuori sä oot paska. Turkulaiset kannattajat yhtys lauluun.

Tuollaisilla asioilla ne vastakkainasettelut luodaan ja hyvä kuittailu.

Vahalahdelle kaikkea hyvää ja toivottavasti voittaa tällä kaudella paljon, meistä ei valitettavasti taida siihen junaan olla.
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura

Värilasiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Totta kai ne tulee tänne huutelemaan ja vittuilemaan, tämä on juuri oikea hiekkalaatikko.
-
Tuollaisilla asioilla ne vastakkainasettelut luodaan ja hyvä kuittailu.

Eri mieltä, nuo kuitit sopisivat sitten paremmin otteluketjuun jos johonkin, on hyviäkin kuitteja raumalaisilta näkynyt, esim. somen puolella useammankin kerran, täällä huutelu ilman mitään muuta asiaa ei mun mielestä hirveän hyvää kuittailua ole.
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vieläkö ne raumalaiset jaksavat? Kysynkin, että kuinka moni TPS-leiristä tuli vittuilemaan 2010 Lukon ketjuihin vaikka meillä Virtala ja Engren mestaruuden osatekijöitä olikin, mutta pakkohan se tulla vittuilemaan, kun oma ei riitä.
 
Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office

Miksi otit esimerkiksi vuoden 2010? 90-luvulla niitä tepsin mestaruuksia tuli raumalaisvoimin kahmalokaupalla joten sieltä niitä esimerkkejä olisi hyvä hakea. No jatkoaikaa ei tosin silloin tainnut vielä olla ja asiat muutenkin paremmin. Ne oli niitä Lukon kultavuosia mutta aina tepsi pilasi kaiken välierävaiheessa.

Älkää nyt noin pahasti mieltänne pahoittako yhdestä hashtagista.
 
Koska tuo 2010 on viimeisin "vittuilun" aihe. Voi myös ihmetellä, että tänne asti pitää tulla iloitsemaan Vahalahden peleistä, kun omassa osiossanne Vahalahden ketju on vasta toisella sivulla ja viimeisin viestikin keväältä/kesältä.
 
asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Niin, kävihän täällä tosiaan yksi (1) raumalainen/Lukkofani siitä iloitsemassa, ja täällä laitettiin heti itkufestit käyntiin kun raumalaiset on niin mulkkuja.

Sitten asiaan. Tässä Ville-casessa kannattaa turkulaisten muistaa se, että tuskin Vahalahti olisi viime kauden Tepsissä pistepörssiä voittanut tahi pistekeskiarvoaan suuresti nostanut. Tämä siis ilman mitään vittuilua. Tepsi kuitenkin rämpi silloin pohjamudissa, kun taas Lukossa Vahalahti pääsi pelaamaan yhden liigan kärkijoukkueista ykkösnyrkissä. Ja ei pidä tietenkään unohtaa maisemanvaihdoksen tuomaa piristystä. Kyllähän se varmaan "urauttaa" sitä touhua kun kaudesta toiseen pelaa samassa joukkueessa, samassa ympäristössä.

Eli vaikka Tepsissä tämä Vahalahden tapaus hoidettiin melko tökerösti, niin ei TPS silti Vahalahdessa välttämättä hirveästi mitään menettänyt.
 
Värilasiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Taas tarvittiin Vahalahti voittoon. Vilpittömästi, ilman vittuilun häivääkään, kiitos tästä huikeasta pelaajasta. Rauman rakastetuin turkulainen!

Oma henkilökohtainen piste-ennätys runkosarjassa, sellainenkin tuli tällä kaudella.

KIITOS TURKU!!!

Niin, kävihän täällä tosiaan yksi (1) raumalainen/Lukkofani siitä iloitsemassa

+ tietty toi yhden juntin hassuttelu väärillä pisteilläkin. Kyllä jo muutama pelkästään pikasella katselulla parilta viimeiseltä sivulta, TPS:n Vahalahti-ketjussa, Muistaakseni on tullut vastaan muuallakin, mut onhan toi ihan vitun lapsellista, että arvostetaan pelaajaa vain sen takia, että se ärsyttäisi muita.
 
Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Koska tuo 2010 on viimeisin "vittuilun" aihe. Voi myös ihmetellä, että tänne asti pitää tulla iloitsemaan Vahalahden peleistä, kun omassa osiossanne Vahalahden ketju on vasta toisella sivulla ja viimeisin viestikin keväältä/kesältä.

Puhun tietenkin vain omasta puolestani mutta jos haluat nähdä Vahalahdesta puhuttavan niin mene Lukon positiivisuusketjuun. Siellä ainakin minä olen tunnustanut rakkauttani Vahaa kohtaan ilman vittuilunhäivääkään turkulaisille.
 
eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ja ei pidä tietenkään unohtaa maisemanvaihdoksen tuomaa piristystä. Kyllähän se varmaan "urauttaa" sitä touhua kun kaudesta toiseen pelaa samassa joukkueessa, samassa ympäristössä.

Vahalahti oli ennen Raumalle siirtymistä pelannut yhtä kautta (2007-08 Linköping) lukuun ottamatta koko uransa = 18 kautta Turussa.
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sitten asiaan. Tässä Ville-casessa kannattaa turkulaisten muistaa se, että tuskin Vahalahti olisi viime kauden Tepsissä pistepörssiä voittanut tahi pistekeskiarvoaan suuresti nostanut. Tämä siis ilman mitään vittuilua. Tepsi kuitenkin rämpi silloin pohjamudissa, kun taas Lukossa Vahalahti pääsi pelaamaan yhden liigan kärkijoukkueista ykkösnyrkissä. Ja ei pidä tietenkään unohtaa maisemanvaihdoksen tuomaa piristystä. Kyllähän se varmaan "urauttaa" sitä touhua kun kaudesta toiseen pelaa samassa joukkueessa, samassa ympäristössä.
Tässä kannattaa kuitenkin muistaa sekin, että TPS laittoi kauden aikana kaksi pelaajaa lihoiksi pistepörssin kärkipaikalta, joten viime kauden Tepsissä ei sinällään ollut mikään mahdottomuus tavoitella pistepörssin voittoa - Vahalahtea kun tuskin olisi edes myyty Venäjälle. Toki uskoakseni Sexton hankittiin pitkälti Vahalahdesta säästyneillä pelimerkeillä, mutta ihan hyvään rooliin Vahalahti olisi siltikin myös Tepsissä päässyt.

Eikä Vahalahti mitenkään merkittävästi nostanut pistekeskiarvoaan Lukkoon siirtyessään. Viimeisen TPS-kautensa Vahalahti pelasi loukkaantuneena, joten sen kauden pisteitä ei kannata tuijottaa, mutta sitä edellisillä kolmella kaudella Vahalahti teki Tepsissä 0.85, 0.88 ja 0.82 pistettä ottelua kohden, kun ensimmäisellä Lukko-kaudella pisteitä syntyi runkosarjassa 0.88 per peli. Näiden lukujen valossa luonnehtisin Vahalahtea tasaisen varmaksi suorittajaksi. Vastaavasti viime kauden umpisurkeassa Tepsissä parhaat pistekeskiarvot olivat Sextonilla 0.95, Parélla 0.93 ja Luceniuksella 0.83 tehopistettä pelattua ottelua kohden. Eli ihan hyvin Tepsissäkin pääsivät kärkipelaajat tehoille, joten eiköhän Vahalahtikin olisi paukuttanut ne tutut ~0.85 pistettä ottelua kohden myös TPS-paidassa.
 
jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Aivan ansaitusti täällä voivat käydä kuka tahansa kuittailemassa, jonka mielestä TPS toimi hienosti kuten aina entisen kapteeninsa/luottopelaajansa suhteen. Mukava kuulla, että muualla arvostetaan vaikka HC TPS ei arvostakaan( vaan kivittää perään, ei pidä siis ihmetellä miksi teki jatkosopimuksen Lukkoon).

Mieltä lämmittää Vahalahden tasaisen varma suoriutuminen, nyt Lukossa. Huippupelaaja, jonka kasvot soisivat olla kirkastamassa TPS:n kilpeä. Mutta kun toimitaan päin helvettiä, niin näin käy.
 
asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
+ tietty toi yhden juntin hassuttelu väärillä pisteilläkin. Kyllä jo muutama pelkästään pikasella katselulla parilta viimeiseltä sivulta, TPS:n Vahalahti-ketjussa, Muistaakseni on tullut vastaan muuallakin, mut onhan toi ihan vitun lapsellista, että arvostetaan pelaajaa vain sen takia, että se ärsyttäisi muita.
Parilla viimeisellä sivulla, joo, mutta ovat sen lisäksi viime kaudelta. Tämä edellispäivänä alkanut butthurt alkoi tasan yhdestä viestistä. Viimeisestä lauseesta samaa mieltä. Joskin myönnän, että olihan se mukavaa chantata Nakkikattilassa viime kaudella "Meidän Villeä" kun Ville iski tyhjiin.

Tässä kannattaa kuitenkin muistaa sekin, että TPS laittoi kauden aikana kaksi pelaajaa lihoiksi pistepörssin kärkipaikalta, joten viime kauden Tepsissä ei sinällään ollut mikään mahdottomuus tavoitella pistepörssin voittoa - Vahalahtea kun tuskin olisi edes myyty Venäjälle. Toki uskoakseni Sexton hankittiin pitkälti Vahalahdesta säästyneillä pelimerkeillä, mutta ihan hyvään rooliin Vahalahti olisi siltikin myös Tepsissä päässyt.
Tuota juuri hain, että luultavasti molempia kaksikosta Sexton-Pare ei olisi Tepsissä viime kaudella ollut, jos Vaha olisi jatkanut.

Eikä Vahalahti mitenkään merkittävästi nostanut pistekeskiarvoaan Lukkoon siirtyessään. Viimeisen TPS-kautensa Vahalahti pelasi loukkaantuneena, joten sen kauden pisteitä ei kannata tuijottaa, mutta sitä edellisillä kolmella kaudella Vahalahti teki Tepsissä 0.85, 0.88 ja 0.82 pistettä ottelua kohden, kun ensimmäisellä Lukko-kaudella pisteitä syntyi runkosarjassa 0.88 per peli. Näiden lukujen valossa luonnehtisin Vahalahtea tasaisen varmaksi suorittajaksi. Vastaavasti viime kauden umpisurkeassa Tepsissä parhaat pistekeskiarvot olivat Sextonilla 0.95, Parélla 0.93 ja Luceniuksella 0.83 tehopistettä pelattua ottelua kohden. Eli ihan hyvin Tepsissäkin pääsivät kärkipelaajat tehoille, joten eiköhän Vahalahtikin olisi paukuttanut ne tutut ~0.85 pistettä ottelua kohden myös TPS-paidassa.
Tässä olet oikeassa. Mielessäni oli nimenomaan tuo viimeisen TPS-kauden pistekeskiarvo joka oli 0.6jotain, mutta unohtui että se taisikin olla loukkaantumisten runtelema kausi.

Eniveis, olen silti sitä mieltä että Vahalahti löysi uralleen sellaista lisänostetta Lukosta, mitä hän ei olisi Tepsissä saanut.
 
Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Muistaakseni olen lukenut jostain, että Vahalahden palkka olisi TPS-paidassa ollut luokkaa 150 kiloa. Miten meillä on varaa "tuhlata" 390 kiloa Laschiin, 310 kiloa Nummeliiniin ja 270 kiloa Smolenakkiin, jossei Vahalle voi heittää edes puolet Numpan liksasta? Siis Koskiranta, Sointu ja Pikkarainenkin luultavasti tienaavat enemmän. Nyt kun säästökaudet on ainakin toistaiseksi ohi, ollaan rahaa jopa poltettu savuna ilmaan. Harmi sinänsä, ottaisin koska tahansa vaihtokaupan Sointu <-> Vahalahti. Veikkaanpa, että Vaha tienaa Lukossa kyllä enemmän mitä Tepsissä, ansaitusti toki. Rahahan tämän maisemanvaihdoksen pääsyy oli, kun perseedellä-puuhun-hallitus kusi yhden keskeisimmistä pelaajista TPS:n historiassa naapuriseuraan... Mitä tohon raumalaisten vittuiluun tulee niin antaa tulla vaan mun puolesta, ehkäpä tämä kusihallitus menee itseensä ja hyppää vaikka Aurajokeen.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Rahahan tämän maisemanvaihdoksen pääsyy oli, kun perseedellä-puuhun-hallitus kusi yhden keskeisimmistä pelaajista TPS:n historiassa naapuriseuraan... Mitä tohon raumalaisten vittuiluun tulee niin antaa tulla vaan mun puolesta, ehkäpä tämä kusihallitus menee itseensä ja hyppää vaikka Aurajokeen.

Menee hieman OT, mutta itseltä mennyt ohi tällainen kaudenalusjutustelu YLE Turussa, jossa mukana ex-toimari Hietarinta ja nykyhallituksesta Kouki. Hietarinta availee taas hieman edellisen hallituksen linjauksia.
Linkki Yle: http://yle.fi/uutiset/tps_janoaa_ta...oo_turkulaisjoukkueeseen/7468813?ref=leiki-uu

Pari suoraa lainausta Hietarinnalta:

– Kun lähdimme kauteen syksyllä 2012, meillä ei ollut enää vanhoja velkoja rasitteena. Silloin olisi voitu jo tehdä vastaavanlaisia panostuksia kuin nyt. Kassassa oli rahaa, mutta kuukautta ennen kauden alkua hallitus veti hanat kiinni, Hietarinta kertoi.

– Tuolloin olisimme tarvinneet kaksi pelaajaa, mutta hallitus näki, että pari nuorta pelaajaa, jotka eivät vieläkään mahdu pelaamaan, olivat valmiita vastuunkantajiksi liigassa. Minä ja urheilutoimenjohtaja Ari Vuori olimme eri mieltä. Tässä tuli sitten törmäys, jossa aluksi minä lähdin, ja sitten valmentaja, kun ei ollut tarpeeksi hyvä joukkue. Menestyksen suhteen alku on äärimmäisen tärkeää ja toivottavasti TPS saa nyt lentävän lähdön kauteensa.

Ei hirveästi ihmetytä, että miksi esim. Vahalahti on poistunut vahvuudesta.
 
Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mitä tohon raumalaisten vittuiluun tulee niin antaa tulla vaan mun puolesta, ehkäpä tämä kusihallitus menee itseensä ja hyppää vaikka Aurajokeen.

Samaa mieltä. Kyllähän tuo Vahan uusi kevät Raumalla siinä mielessä ottaa pannuun, että se ei tapahdu Palloseurassa. Villen itsensä puolesta olen kuitenkin vilpittömän onnellinen, että on päässyt uuteen lentoon. Lukon kannattajat soittavat poskea, mutta antaa soittaa, jos heille siitä jotenkin parempi olo tulee. Keväällä saanevat jälleen kerran käyttää energiansa sen ihmettelyyn, että miksi mestaruus taas kerran luiskahti käsistä, vaikka on ostettu niin maan perkeleesti pelimiehiä ja rahaa on vaikka lampaat söis.

Toisaalta vaikka Lukko sattuisi mestaruuden voittamaankin, niin hieno juttu heidän kannaltaan ja onhan siellä monta pelimiestä joille mestaruuden soisi. Vahalahdesta (edelleen) lässyttäminen viittaa mielestäni jonkin sortin alemmuuskompleksiin kannattajien kohdalla ja eihän se menestystä tarkastellessa olisi mikään ihme. Siellä on rahaa ostaa pelimiehiä, miksipä siis eivät tekisi niin. Toivon ihan Lukon kannattajien vuoksi, että edes joskus pääsisivät keväällä maaliin saakka.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Keväällä saanevat jälleen kerran käyttää energiansa sen ihmettelyyn, että miksi mestaruus taas kerran luiskahti käsistä, vaikka on ostettu niin maan perkeleesti pelimiehiä ja rahaa on vaikka lampaat söis.

Toisaalta vaikka Lukko sattuisi mestaruuden voittamaankin, niin hieno juttu heidän kannaltaan ja onhan siellä monta pelimiestä joille mestaruuden soisi.
Lukko tosiaan ostaa pelaajia muualta, mutta niin tekevät kaikki muutkin. Raumalla ei pelattaisi liigakiekkoa, jos yritettäisiin mennä pelkästään omilla. Siksi Vahalahtikin on Lukkoon päätynyt. Kannattaa muistaa myös se, että Lukon johto operoi ihan eri tavalla, kuin muutama vuosi sitten. Nyt toiminta on uskottavaa ja siitä ei pienin kiitos lähde Dufvan suuntaan. Vaikka rahaa taustalla onkin, niin sitä ei käytetä enempää kuin on sovittu.

Vahalahti on hieno pelaaja, jota en aiemmin noteerannut juurikaan.Ville oli TPS:ssä vuosia sellainen 40-50 pisteen suorittaja, joka oli aina sellainen "välttämätön" piikki Lukonkin lihassa. Otteet olivat tasaisen Turussa hienoja kaudesta toiseen, mutta viime kaudella vasta tajusin, minkälaisesta pelaajasta on oikein kysymys.Tottakai, kun Lukossa pelaa. TPS:lle ja varsinkaan kannattajille on turha kuittailla. Seurajohto tekee ne päätökset hyvin usein ja arvostelu tulee osoittaa sinne suuntaan, kuten on mainittukin tässä ketjussa. Hieman se viime kauden "tifo" Turussa osoitettuna mm. Vahalahdelle jätti paskan maun suuhun. Oli se sitten tarkoitettu miten hyvänsä? Toivottavasti oli jonkun pienen porukan päähänpisto.

Raumalta sinne suuntaan on tullut mm. Sahsltedt, Rintanen, Grönman, Keskisenkin tähän voi puolittain laskea mukaan. Ja onhan niitä muitakin varmaan. Viime vuonna Lukon suuntaan tuli Vahalahti ja Nummelin, joista Petu luonnollisesti palasi sinne, missä oikeasti haluaa pelata. Vuoren Arse tuli joskus aikoinaan Turusta Lukkoon pelaamaan jopa finaalissa asti =DDD

edit. Kyllä Raumalle soisi mestaruuden, mutta tässä kohtaa soisin sen uskollisille faneille. He ovat vuodesta toiseen Äijänsuolle menneet, vaikka pelaajat ovat vaihtuneet.
 
Power

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nämä 13-vuotiaat raumalaiset jotka tänne tulevat sitä päätään aukomaan voisivat ohjata sisällökkäät viestinsä jatkossa Ari Vuoren sähköpostiin.

Ihan loogisia näkemyksiä sekä sulta että Juipilta ja Värilasittomalta, mutta tällä palstalla ei runsaan 13 vuoden lukukokemuksen perusteella nyt vaan yleensä toimita noin järkevästi. Vittuilu ja kuittailu tulee seuralle ja kannattajille kollektiivisesti, olipa sen aiheeseen syyllinen yksi tai useampi henkilö. Aika vähissä olisi kaikenlainen kettuilu muutenkin, jos sen edellytyksenä olisi, että kannattajat ovat henkilökohtaisesti syyllisiä asiaan. Mitä te meille päätänne auotte, veskarihan ne maalit päästi?

Noin muuten kehottaisin itse kutakin löysäämään pipoa näin viikonlopunkin kunniaksi. Tällä palstalla lienee pahempiakin ongelmia kuin jonkun raumalaisen hashtagit kerran parissa kuukaudessa. Tämän ketjun otsikostakin voi jo päätellä, ettei keskustelun aihe ole lähtökohtaisesti TPS:n kannattajalle mieluisa. Onhan tänne tullut vuoden aikana useampiakin Lukko-kannattajien viestejä, mutta silti, aika vähäistä se on mielestäni ollut kun ottaa huomioon, miten giganttinen perseily tämä tapaus seurajohdolta oli.
 
liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Vahalahti on hieno pelaaja, jota en aiemmin noteerannut juurikaan.Ville oli TPS:ssä vuosia sellainen 40-50 pisteen suorittaja, joka oli aina sellainen "välttämätön" piikki Lukonkin lihassa. Otteet olivat tasaisen Turussa hienoja kaudesta toiseen, mutta viime kaudella vasta tajusin, minkälaisesta pelaajasta on oikein kysymys.Tottakai, kun Lukossa pelaa. T

Minusta Vaha itsekkin totesi, että "nuoremmilla" vuosilla hänelle jäi monesti kentissä se tasapainottava rooli. Tuohon nähden 40-50 pinnaa on kova saavutus. Mutta kuten sanottua jopa omien fanien keskuudessa Vahalahti jäi nuoremmilla päivillään vähän pimentoon, kun kentässä oli aina joku toinen kaveri joka naputteli kovemmat tehot. Mielestäni nykyäänkin Vahalahden pelissä on hienointa ja oikeastaan melkein jopa poikkeuksellista Liigatasolle kokonaisvaltaisuus. Tosi harvassa on liigassa pelaajat jotka painaa yli 0,8ppg ja hoitaa siitä huolimatta oman pään kiitettävästi. Lisäksi miehellä on kyky sopeutua kenttään kuin kentään, koska pystyy muunnella pelityyliään roolin mukaan. Todella arvokas palanen valmennukselle kuin valmennukselle. Tietysti täälläkin harmittaa että Lukossa pelaa, mutta minkäs teet. Ei se Jatkoajassa itkemällä parane.
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ehkä kaikki Lukko-kannattajat eivät tätä tiedä jos eivät ole kovin tarkasti seuranneet Vahalahden uraa, mutta Vahalahtihan koki "uuden kevään" ja sai aivan uudenlaista nostetta uralleen nimenomaan tuon Ruotsin visiittinsä jälkeen. Ville jossain haastattelussa joskus itsekin sanoi, että muutti pelityyliään Suomeen palattuaan. "Uusi Ville" oli aiempaa agressiivisempi ja taklasi, kun nuoruusvuosinaan Vahalahti tuppasi enemmän hiihtelemään pelin ulkopuolella ja oli kentällä varsin näkymätön, mitä nyt pisteitä naputteli verraten hyvään tahtiin. Kesällä 2007, kun TPS virallisesti julistautui pikkuseuraksi päästettiin "vanhat pierut" Vahalahti ja Nurmisen Kai siirtymään suosiolla muualle eikä Turussa silloin edes jääty erityisemmin Vahalahden perään haikailemaan, vaikka Ville oli juuri sillä kaudella naputtanut - pitkälti ylivoimalla, kiitos nollatoleranssin - Kent McDonellin ja Layne Ulmerin kentässä uudet uransa ennätyspisteet. Ruotsin floppikauden jälkeen Tepsiin palasi kuitenkin aivan uudenlainen Ville, agressiivisempi ja aiempaa kokonaisvaltaisempi pelaaja. Heti ensimmäisellä kaudella palkintona oli MM-kisamatka, vaikka vielä sinä kautena Vahalahti ei juuri tehopisteillä liigassa juhlinutkaan. Kaudesta 2009-10 alkaen Vahalahti on myös tehopisteitä tehnyt tasaisesti yli 0,8 per matsi tahdilla. Ainoa poikkeus on viimeiseksi jäänyt TPS-kausi, jolloin Vahalahti loukkaantui heti alkukaudesta eikä käsivamma ilmeisesti kunnolla parantunut koko kauden aikana. Ainakaan koko kautena laukaus ei lähtenyt Vahalahdelta kertaakaan sillä napakkuudella mihin oli aiemmin totuttu ja kaksinkamppailupelaamistakin Vahalahti selvästi aristeli.

Raumalla Vahalahti on lähinnä palannut jälleen vuosien 2009-2012 tasolle. Toki useamman kauden kapteenina TPS-kivirekeä vetäneelle pelaajalle maisemanvaihdos varmasti toi muutenkin pientä lisäbuustia, kuten sekin, että on jälleen vuoden tauon jälkeen päässyt pelaamaan terveenä, kun varmasti Ville itsekin tiedostaa, ettei pelivuosia ole enää loputtomasti jäljellä ja monet jo odottelivat yhden vaisun kauden jälkeen Vahalahden uran hiipuneen. Pistepörssin voitto on tässä yhteydessä lähinnä semantiikkaa, etenkin kun tuo pörssivoittajan titteli viime kaudella irtosi poikkeuksellisen vähillä pisteillä. Toki pörssivoitto toi mediahuomiota, vaikkakaan ei samassa määrin kuin pelkästään tuo siirto Tepsistä Lukkoon, joka lisääntyneen mediahuomion myötä jo itsessään oli luomassa illuusiota siitä, että nyt siirron myötä Vahalahden peli olisi noussut jotenkin uudelle tasolle. Muutenkin vasta Vahalahden siirron myötä tuntuisi yleisesti valjenneen se tosiasia minkälaisesta TPS-legendasta oikein olikaan kyse. Kieltämättä vain paria vuotta aiemmin itsekin vielä naureskelin "uran jälkeen Vahalahden paita kattoon" -puheille tuumaillen, että johan Vahalahden paita on jäädytettynä siellä minne se kuuluukin, eli Paraisten jäähallin katossa.

Aika ainutlaatuista muuten lienee se, että jälleen tällä hetkellä liigan pistepörssiä johtaessaan Vahalahdella on tehotilasto miinuksella, vaikka on siis sarjan kärkijengissä painanut nyt alkukauden suunnilleen puolitoista pistettä pelissä -tahtia. Aika paljon ylivoimapelistä elävälle Vahalahdelle tehotilasto ei kyllä yleensäkään ole ollut mikään vahvuus, parhaana esimerkkinä tästä Vahalahti naputti Tepsissä 50 tehopistettä kaudella 2011-12 ja merkkautti samalla tehotilastoon lukeman -20.
 
Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Täälläkin esiintynyt huhu Vahalahden paluusta Tepsiin tuntuu yhä todennäköisemmältä kun tuli tieto miehen saikusta lokakuulle asti. Tämän jälkeen yrittää pelata, mutta huonoin tuloksin ja ura loppuu TPS-paidassa ensi keväänä. Seikola dejavu...
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Täälläkin esiintynyt huhu Vahalahden paluusta Tepsiin tuntuu yhä todennäköisemmältä kun tuli tieto miehen saikusta lokakuulle asti. Tämän jälkeen yrittää pelata, mutta huonoin tuloksin ja ura loppuu TPS-paidassa ensi keväänä. Seikola dejavu...
Tästä mahdollisesta siirrosta kuului taas huhua, usein varsin luotettavasta lähteestä. En itse ole jaksanut siitä puhua tai kirjoitella koska se tuntuu niin utopistiselta mielestäni. Nythän tämä skenaario olisi erityisen hupaisa, kun me päästimme "loukkaantuneen" Vahalahden Lukkoon ja kahden vuoden jälkeen ostaisimme takaisin eturistisiteettömän Villen. Sopisi varsin hyvin viime vuosien hankintapolitiikkaan, vaikkakin sopimus kai olisi jo tehty ennen loukkaantumista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös