Ville Peltonen

  • 45 983
  • 200

haukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Euroopan no 1: Jokerit
Mistään muistutuksestahan tai muusta lätkän koodistoon kuuluvasta teosta ei ole kyse kun vedetään poikkarilla takaapäin niskaan ja lyödään tajutonta ihmistä päähän nyrkeillä. Kyseessä oli jokaisen normaalin ihmisen mielestä vastenmielinen teko. Myös käräjäoikeuden mukaan teko oli pahoinpitely, josta tuomio tekijälle nimenomaan sillä nimikkeellä tulikin. Muistutus olisi pitänyt hoitaa aivan toisella tavalla, esimerkiksi rehdisti edestä päin antaen edes pieni mahdollisuus puolustautumiseen. Erikoinen mielipide sinulla kaukaloväkivallasta etenkin kun olet tällä palstalla mainostanut mm. olleesi ratkaisevassa asemassa Espoon kaupungin liikuntalautakunnan jäsenenä päätettäessä eräänkin Liigajoukkueen rahoituksesta.

Mä ainakin arvostan Peltosta mm. siitä että otti myllyn Artyukhinia vastaan Floridassa pelatessaan. Vaatii sen verran ballseja tuollainen ettei siihen ihan jokainen pysty tai uskalla. Että älä tee päätöksiä toisten puolesta siitä mitä saa ja mitä ei saa arvostaa.

Ottamasta sen enempää kantaa koko tapahtumaketjuun ja sen oikeutukseen niin varmasti syitä oli molemmissa osapuolissa, joka lopulta konkretisoitui Jokereiden historian vastenmielisimpään tekoon. Tuo teko nimittäin ei istunut lainkaan siihen muottiin, miksi itse aloin aikoinaan Jokereita kannattamaan.
Ruksasin pisteen tälle turhalle jeesustelulle Peltosesta, aihe kun on loppuun kaluttu jo ajat sitten, mutta oli pakko tulla antamaan kiitos herr Orrille, kun kerrankin kerroit historiaani ilman valheita ja nimittelemättä, kuten aiemmin olet niin monesti tehnyt. Sinulla olkoon oma mielipiteesi ja niin on minullakin, kun tiedän, että minulla on casesta hieman enemmän yksityiskohtaista tietoa, kuin sinulla. Tapaukseen liittyi pikku ylilyönti ja tekijä kärsi siitä rangaistuksensa ja nyt on sen lopullisen pisteen aika minun osaltani.
 
C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit

Höpsistä. Mä tiedän aivan tarkalleen mitä kulisseissa tapahtui. Tiedän kokolailla kattavasti sen mitä Ville, Kekäläinen ja Tomek tekivät samettiverhojen takana ja mikä asia johti toiseen ja se tapahtumaketju ei oikeuta millään tavalla siihen kohteluun (lue pahoinpitelyyn) mitä Peltonen sai osakseen. Olkoonkin, että tapahtumasarjan keskeisenä tulensytyttäjänä Villellä oli oma ja merkittävä roolinsa. Se, että sä hyväksyt pahoinpitelyn rinnastamalla sen sinua sanatarkasti lainatakseni "muistuttamiseen" tai nyt vähätellen "pikku ylilyöntiin" kertoo sinun arvomaailmastasi kaiken oleellisen. Toivon todella, että kaltaisesi henkilö ei ole missään sellaisessa luottamustoimessa (oikeassa tai sepitetyssä) jossa toimenkuvaan kuuluu urheilun terveen hengen vaaliminen. Arvomaailmastasi päätellen tuskin olet koskaan ollutkaan. Onneksi.
 
Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Se mitä Peltoselle tehtiin oli pahoinpitely, eikä sillä ollut jääkiekon kanssa mitään tekemistä. Se mitä Peltonen teki pahoinpitelyä ennen, tai sen jälkeen, tai se minkälainen ihminen hän on tai ei ole, ei oikeuta millään tavalla tekoa.
 
ketjuruletti

No totta terskassa se mitä tehtiin meni pari pysäkkiä liian pitkälle. Ajatus oli hyvä, toteutus sössittiin.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
No totta terskassa se mitä tehtiin meni pari pysäkkiä liian pitkälle. Ajatus oli hyvä, toteutus sössittiin.
Niinpä, ei varmasti edes reilu tanssiin kutsu ei olisi saanut kaikkien hyväksyntää, mutta tuo toteutus ihmisiä eniten hiertää. Mutta joo, mun osalta tää kierros tässä tästä aiheesta.
 
C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Se mitä Peltoselle tehtiin oli pahoinpitely, eikä sillä ollut jääkiekon kanssa mitään tekemistä. Se mitä Peltonen teki pahoinpitelyä ennen, tai sen jälkeen, tai se minkälainen ihminen hän on tai ei ole, ei oikeuta millään tavalla tekoa.
Onneksi valtaosa ihmisistä tämän ymmärtää. Yhteiskunta olisi kovin erilainen paikka mikäli pahoinpitelyt lakaistaisiin maton alle milloin milläkin tekosyyllä. #pikkuylilyönti #muistutus
 
Pazix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Aika monta kirjoitusta täällä ketjussa jossa kirjoittajan suosikkijoukkueeksi on merkitty hifk. Yllättävää. hifk oli joskus 30-40 vuotta sitten oikeesti kova, pelottava ja aidosti stadilainen jengi jota ehkä vähän jopa pelättiin. Nyt se ei ole enää mitään noista. Ei tarvii enää kenenkään pelätä kisuleita. Ei ole enää mitään brändiä. Kupla on puhjennut. ville peltonen on huhujen mukaan paennut käkikellojen maahan. Tuskin kenelläkään on villeä ikävä. Edelleenkin villestä riittää silti keskusteltavaa. Ei haittaa. Jutellaan lisää.
 
haukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Euroopan no 1: Jokerit
Villestä saa kirjoittaa ja antaa muistutus siitä, mitä tuli tehtyä, hänelle pyhitetyssä ketjussa. On perin kummallista, että erään herran pitää joka ketjussa käydä jonkun muun henkilön henkkohtaisuuksiin ja vielä valehtelemalla, kertoo paljon hänen dilemmoistaan: minä, minä, minä.
 
/dev/null

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nää on ihan selittelyä.

Itselleni tuo päivä jäi historiaan siitä, että viimeistään silloin se hifk minkä olin pikkupoikana oppinut tuntemaan lakkasi sinä iltana olemasta. Uskottavuus oli mennyt, jäljellä oli vain puhjennut kupla ja muutama kipeä pää.

Ja tajutonta maassa takoneet ylväät, sankarilliset voittajat ovat hekin jäljellä. Mainetekonsa on ikuinen!

Jannuille pitäisi myöntää Venäjän Federaation Sankarin kunniamerkki!
 
C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Villestä saa kirjoittaa ja antaa muistutus siitä, mitä tuli tehtyä, hänelle pyhitetyssä ketjussa. On perin kummallista, että erään herran pitää joka ketjussa käydä jonkun muun henkilön henkkohtaisuuksiin ja vielä valehtelemalla, kertoo paljon hänen dilemmoistaan: minä, minä, minä.
Eikö olisi parempi raportoida tällaisesta "eräästä herrasta" suoraan moderaattoreille kuin esittää epämääräisiä syytöksiä ilman, että uskallat edes nimetä henkilöä jota syytät? Käsien heiluttelua tuollainen. Ja tuo käyttämäsi sivistysana dilemma ei nyt lainkaan istu kontekstiin.

Minä taas koen perin kummallisena ja aika vastenmielisenäkin sinun väkivaltaa ja pahoinpitelyä vähätteleviä kirjoituksia. #pikkuylilyönti #muistutus
 
Itselleni tuo päivä jäi historiaan siitä, että viimeistään silloin se hifk minkä olin pikkupoikana oppinut tuntemaan lakkasi sinä iltana olemasta. Uskottavuus oli mennyt, jäljellä oli vain puhjennut kupla ja muutama kipeä pää.

Kyllähän Peltonen tosiaan antoi kasvot sille Hifkin lopulle ja nykyiselle kissanpentuimagolle. Julkinen mylläkkä oli tosin sen verran kovaa että paha sitä oli korjatakaan vaikka Summanen tälläistä taisi ajatellakin.

Harmi sinänsä, olihan se kiva kun tuli kylään jengi mitä rakasti "vihata" nykyisen pusilauman sijaan.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Olihan siinä kaikenlaista taustalla, mutta oleellista on myös se, että Ville Peltonen oli Jokerien ex-kapteeni. Tämän olen sanonut aiemminkin: pahoinpitely oli jo senkin takia täysin tuomittava.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Kyllähän Peltonen tosiaan antoi kasvot sille Hifkin lopulle ja nykyiselle kissanpentuimagolle. Julkinen mylläkkä oli tosin sen verran kovaa että paha sitä oli korjatakaan vaikka Summanen tälläistä taisi ajatellakin.

Jos nyt yritetään kirjoittaa tänne jotain asiallistakin, niin tuo Summasen palkkaaminen oli yksi asia, missä HIFK:n kohdalla tuota tapahtuman jälkeistä häröilyä näkyi. Oikeasti tuota ei nimittäin tietenkään paljoakaan ollut, vaan sekaannus johtui huonoista valmentajavalinnoista, Sormunen jo ennen keissiä ja Summanen sitten perään. Varsinkin Summasen aikana oli vaikea saada edes kunnon pelaajia jengiin.

En tiedä, liittyikö Summasen palkkaaminen HIFK:n puolelta tähän Peltos- keissiin, mutta Summasella oli kyllä vahva henkilökohtainen missio Jokereita vastaan. En ole koskaan oikein ymmärtänyt miksi. Ehkä hän vain arvosti Peltosta niin paljon, mutta niinhän moni muukin ilman vastaavaa kostonhalua, sehän tunki väkisin sinne poliisinkin puheille muistaakseni, jo ennen HIFK- pestiä.
 
haukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Euroopan no 1: Jokerit
Valtaosa keskustelijoista ymmärtääkin, että tässä ketjussa on otsikkona: Ville Peltonen, ei Semir Ben-Amour, eikä haukka. Villehän oli tullessaan Jokereihin hyvin pidetty ja ehkä joidenkin osalta jopa rakastettu. Mitä sitten myöhemmin tapahtui ja mihin ne tapahtumat johtivat, pilasivat Villen maineen Jokerileirissä täysin, vain sokeat ja kuurot eivät reagoineet mitenkään. Ja niin se vaan menee, että yleensä ihmisen mieliin jää kantavana mieliin ne viimeiset muistot.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Voitte jatkossakin kyllä uskotella noin itsellenne ihan rauhassa. Enpä usko, että kovin moni täältäkään tietää niitä taustoja. Ja netkä tietävät ovat päättäneet tähänkin päivään saakka vaijeta niistä. Ja ehkä ihan hyvä niin...

Eli niitä ei ole vaan kyseessä on ilmeisesti ihan aito tornihuhu. Näin ne lähtevät liikkeelle: joku sanoo, että kyllähän siinä Peltosen pahoinpitelyssä oli muutakin taustalla, en vaan voi kertoa. Se joka kuulee tämän, kertoo tietävänsä, että siinä oli jotain taustalla, muttei voi kertoa. Tätä toistellaan kunnes sopuliarmeija uskoo itsekin totuuteen, jota ei ole koskaan ollutkaan olemassa. Niin näemmä nytkin - vai voiko joku asioista _tietävä_ väittää tapahtuneen taustalla olleen mitään muuta kuin puhetta?
 
Viimeksi muokattu:

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Minusta on kummallista, miten suomalaisessa kiekkokulttuurissa edelleen elää sen seurauksen puiminen, ei hirveästi teot tai syyt. Ben-Amor hakkasi Peltosen jäästä läpi, tästä puhutaan kaikkien aikojen pahoinpitelynä ja sikailuna. Salmi yritti samaa Filppulalle, muttei tähän kyennyt pumpulinyrkkiensä kanssa, muistaako edes kukaan? Vähän sama kuin taklauksista jaetaan pelikieltoa seurauksien mukaan.

Hamekangasta suuren ja pahan pahoinpitelyn kauhistelijoille. Jääkiekossa sattuu ja tapahtuu ja välillä nähdään tälläistä suurta draamaa. Mielenkiintoisempaa se on kuin esim. eilinen Sotshi-perseily. Lisäksi olen siinä käsityksessä, että Peltonen ei kuollut. IFK tuli nyrkit pystyssä Areenalle ja sai köniinsä, end of story.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Hamekangasta? Mikä jottei, saahan siitä ihan kivoja vaatteita. Sillä tosin ei ole mitään tekemistä rikollisuuden kanssa ja siitähän tässä on kyse. Jos jääkiekossa kaikenlainen paskasakki ja muu vähäisempi aines saisi riehua kentällä kanssapelaajista välittämättä, voitaisiin kentän laidalle tilailla samantien ruumisarkkuja. Aina sattuu ja tapahtuu, tuhinaa ja töhinää, keep your head up ja muut äiälyt tähän.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Minusta on kummallista, miten suomalaisessa kiekkokulttuurissa edelleen elää sen seurauksen puiminen, ei hirveästi teot tai syyt. Ben-Amor hakkasi Peltosen jäästä läpi, tästä puhutaan kaikkien aikojen pahoinpitelynä ja sikailuna. Salmi yritti samaa Filppulalle, muttei tähän kyennyt pumpulinyrkkiensä kanssa, muistaako edes kukaan? Vähän sama kuin taklauksista jaetaan pelikieltoa seurauksien mukaan.

Joo, Salmi. En tiedä oliko tuo jopa käskytys, vai kokiko Salmi itse, että nyt on tehtävä jotain. Kun sen tilanteen katsoo, niin siinä ei käy kummempaa, koska näkee selvästi, että Sami ei edes oikeasti halua olla tekemässä sitä mitä on tekemässä. Kostomielessä tehty päällekarkaus se silti oli, ja tuomittava.

Aika moni jokerileirissä muistelee tätä vähän samassa hengessä kuin vanha kansa talvisotaa, olen huomannut;) Sinänsä osuva vertaus, Semirin aloitusaktista tulee vähän Mainilan laukaukset mieleen.

EDIT: Ja nimenomaan teosta on kyse. Siitä, miten raukkamaisesti Ben-Amor tuon "tappelun" aloitti. Takaa päin, ja ensimmäinen lyönti maasta ylös ponnistavaa ja kääntyvää pelaajaa vastapalloon. Peltonen oli tajuton, ennen kuin edes ehti tajuta, mitä on tapahtumassa. Voisiko jo olla aika myöntää, että luulisi tuolla "kovanaamalla" olleen rohkeutta johonkin parempaan?
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Aika moni jokerileirissä muistelee tätä vähän samassa hengessä kuin vanha kansa talvisotaa, olen huomannut;) Sinänsä osuva vertaus, Semirin aloitusaktista tulee vähän Mainilan laukaukset mieleen.

Suosittelen tutustumaan historiaan. Ihan pintapuolinenkin raapaisu riittää. Tietääkseni sinulla on akateeminen koulutus, joten perusvalmiudet on olemassa. Mainilan laukauksilla ja niiden tarkoituksella ei ole mitään tekemisestä Semirin tekojen ja niiden tarkoituksen kanssa.

Vähän ihmettelen muutenkin provoamistasi tämän casen ympärillä. Hyvin harva, jos kukaan, muistelee Peltos-casen tapahtumia talvisodan hengissä. Olet ihan omin kätösin rakennellut tämän kuvan, vaikka sillä ei ole yhtymäkohtia väitteesi kanssa.
 
Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos kulissitouhu on joku syy inhota tai tehdä jotain Peltoselle, onkos se kovin rohkeaa ja tyylikästä hoitaa asia ulkopuolisen henkilön kautta jääkiekko-ottelun kesken? Nythän Ben-Amor taisi olla ihan ulkopuolinen näissä väitetyissä kulissitouhuissa? Muutenkin on aika outoa tuoda kaukalon ulkopuolisia asioita sen sisälle.
 
YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ja tajutonta maassa takoneet ylväät, sankarilliset voittajat ovat hekin jäljellä. Mainetekonsa on ikuinen!

Jannuille pitäisi myöntää Venäjän Federaation Sankarin kunniamerkki!

Maalitaulu olisi voinut olla yhtä hyvin joku muu. Tärkeintä oli nähdä kun kupla puhkesi, ei ollut enää vuosiin sitä vanhaa hifkia vaan seurattiin vain alistuneena vierestä kun kaveria vedettiin katolleen.

Tämä "kovis" maineen menetys iski läpi organisaation eikä kiukuttelusta, itsesäälistä, katkeroitumisesta, uhrautumisesta ole hifk organisaationa päässyt yli vielä tähän päivään mennessä.

Tavallaan oikeasti sääli, että hifk on vaan joukkue liigassa muiden seassa. Kiekkomaailma kaipaa vastakkainasettelua mutta tuon mainitun episodin jälkeen hifk:n uskottavuudesta ei ollut kyllä jäljellä yhtään mitään.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tässä se on hyvin tiivistetty. Yllättyivät, kun kaveri löikin takaisin ja sen jälkeen pelko ja häpeä lamaannutti koko organisaation vuosiksi.
IFK tuli nyrkit pystyssä Areenalle ja sai köniinsä, end of story.

@Cobol Tuossa nyt pari esimerkkiä. Provosoidun aina, kun tuota häpeällistä toimintaa muistellaan kuin jotain suurta saavutusta. Tiedän, ei pitäisi eikä kannattaisi ;)
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
@Cobol Tuossa nyt pari esimerkkiä. Provosoidun aina, kun tuota häpeällistä toimintaa muistellaan kuin jotain suurta saavutusta. Tiedän, ei pitäisi eikä kannattaisi ;)

Jeps. Mutta jos kykenet objektiiviseen arvioon, HIFK:n kovisrooli päättyi tähän caseen. Jostain syystä eräs nimi - JRuutu - ei ole noussut keskustelussanne esille. Hän kuitenkin kuuluu Peltos-caseen kaikkein olennaisimpana nimenä. Joten kun tämä joku AHL-nyrkkisankari tuli ja läpsäisi JRuudun jäähän myöhemmin, goonitapaisten pelaajien palkkaus HIFK:ssa ja oikeastaan koko liigassa loppui siihen. Tapaus suljettiin kentällä samoin, miten se kentällä avattiin. Nyrkein.

Kentän lisäksi tapahtumia riitti kulisseissa ennen, aikana ja varsinkin jälkeen. Ne eivät kuitenkaan ole merkittäviä, kun ne suhteutetaan Peltosen pahoinpitelyyn.

Oikeastaan ainoa outo asia on se, miten Valtonen sai jatkaa valmentamista käskytyksestä huolimatta. Liiga tiesi hyvin, kuka käskyt antoi, vaikka ääninauhan laatu ja puutteelliset tutkimukset eivät häntä riittävästi sitoneetkaan käskyihin.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Jeps. Mutta jos kykenet objektiiviseen arvioon, HIFK:n kovisrooli päättyi tähän caseen. Jostain syystä eräs nimi - JRuutu - ei ole noussut keskustelussanne esille. Hän kuitenkin kuuluu Peltos-caseen kaikkein olennaisimpana nimenä. Joten kun tämä joku AHL-nyrkkisankari tuli ja läpsäisi JRuudun jäähän myöhemmin, goonitapaisten pelaajien palkkaus HIFK:ssa ja oikeastaan koko liigassa loppui siihen. Tapaus suljettiin samoin, miten se kentällä avattiin. Nyrkein.
Olen tässäkin ketjussa ihan lähipäivinä nostanut Jarkko Ruudun esiin, ja sanonut HIFK:n käsitelleen tuon asian aivan päin persettä. Kuten myös tämän, että Ruudun kohtelulla ei voi mitenkään perustella Ben-Amorin päällekarkausta, koska se asia meni tasan niin kuin Jarkko Ruutu halusikin. HIFK möhelsi hänen kanssaan ihan turhia juttuja. Mä en näe tuota Gillies- episodia ihan noin, ehkäpä sitten HIFK sai tuosta jonkun tavan lopettaa "oikeuden haku". Minusta se oli ihan nolo happeningi, jonka Ruutu vei senkin kotiin;)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös