Ville Husso HIFK:n maalivahtina

  • 339 470
  • 1 000

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Husson maagisuus pudotuspeleissä on jäänyt jopa liian vähälle huomiolle. Tätä kestää toivottavasti enää 2 matsia, ja sitten palkka tulee luultavasti hyvin pitkään dollareissa. Jos IFK vie mestaruuden, ei MVP ole pakosti Ramu (taikka Auvitu tai Rask), Husso on tällä hetkellä aivan yhtä hyvä kandidaatti.

Loistavaa, että hampaat saatiin paikattua. Kaikki kunnia Kekelle, mutta ei oltaisi tässä tilanteessa ilman Husson loistavaa peliä illasta toiseen.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Eilen otti sitten etenkin Kuuselalta gamesaverin ja siitä kymmenen sekuntia ja IFK iski 2-0. Nämä on niitä torjuntoja, joilla ratkaistaan otteluita ja pitkässä juoksussa ottelusarjoja.

Hemmetin hieno peli!
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Ei helvetin perkeleen vittu! Oon kelannut nyt sitä eilistä 1-2 -maalia ja mietin miksi taivaan tähden Husso ei torjunut kyseistä liki olematonta vetoa? Selitykseksi ei käy, että odotteli vihellystä. Sieltä tuli lujaa kohti Tapparan kaveri ja kaksi HIFK:n pakkia, peli oli täysin käynnissä. Tästä tullaan siihen, että Hussolla on vielä pitkä matka NHL-tason maalivahdiksi. Vituttaa. Koko saatanan casea ei muisteltaisi tänään, jos Husso olisi tehnyt normitorjunnan. Enkä tosiaankaan ole kaatamassa tilannetta yksin hänen niskaansa. Husso on pelannut erinomaiset finaalit ja kun mv päästää vain 2 maalia, hän tarjoaa joukkueelleen voitonmahdollisuuden. Yhdellä tehdyllä näitä ei voiteta. Mutta siltikin mua vituttaa, masentaa ja kyrpii se, että Hussolle tuli pahimpaan mahdolliseen paikkaan superimu, joka avasi oven mielettömälle kiehumiselle ja spekuloinneille.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei helvetin perkeleen vittu! Oon kelannut nyt sitä eilistä 1-2 -maalia ja mietin miksi taivaan tähden Husso ei torjunut kyseistä liki olematonta vetoa? Selitykseksi ei käy, että odotteli vihellystä. Sieltä tuli lujaa kohti Tapparan kaveri ja kaksi HIFK:n pakkia, peli oli täysin käynnissä. Tästä tullaan siihen, että Hussolla on vielä pitkä matka NHL-tason maalivahdiksi. ...

Tuosta tilanteesta palautui ikävästi mieleen viime vuoden viimeinen peli Tampereella, jossa Husso rupesi jonkun keskialueen kampin jälkeen nostelemaan maalilla käsiään ja eipä mennyt kuin pari sekuntia, kun verkossa helähti. Toivoin, että Hude olisi päässyt jo noista epäolennasuuksiin keskittymisistä eroon, mutta vielä riittää parannettavaa. Kuitenkin - kuten finaali kahdessa, yksi lipsahdus muuten erinomaisessa pelissä näkyi lopputuloksessa. Enkä tosiaan minäkään laita tappiota Husson piikkiin - IFK:n pakan hajoaminen lopussa oli kokonaisuudessaan järkyttävä.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ei helvetin perkeleen vittu! Oon kelannut nyt sitä eilistä 1-2 -maalia ja mietin miksi taivaan tähden Husso ei torjunut kyseistä liki olematonta vetoa? Selitykseksi ei käy, että odotteli vihellystä. Sieltä tuli lujaa kohti Tapparan kaveri ja kaksi HIFK:n pakkia, peli oli täysin käynnissä.

Tätä samaa olen yrittänyt saada selville, mutta eihän siihen mitään selitystä ole. Se on sitä psykologiaa, vaikka junnusta asti toitotetaan kuinka vihellykseen asti pelataan. Keskialueella oli selkeä ja tavallista isompi hässäkkä, niin sitä vain herpantuu. Ei se ole mikään selitys ja näin ei saisi käydä, mutta se on kuitenkin se mitä siinä tapahtui.

Siinä oli kyllä riittävästi aikaa huomata, että voi helvetti pelihän jatkuu, mutta torjuntavire oli jo mennyt.
 

Koffari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kiitos Ville vuosista HIFKssa mikäli ne ovat ainakin toistaiseksi ohi. Kasvoit hienosti ykkösmaalivahdin rooliin ja hoidit sen enemmän kuin hyvin. Tänäänkin pidit viimeiseen asti unelman game7 elossa. Kiitos ja tsemiä uusiin haasteisiin!
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Tsemppiä Ville NHL:n valloitukseen. Mahdollisuudet siihen ovat täysin olemassa jos kehitys jatkuu samalla tasolla kuin viimeisen vuoden aikana.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Kiitos Ville näistä kolmesta vuodesta. Summasen kauden ainoa valopilkku Pakarisen lisäksi. Sä voit vihdoin ja viimein viedä sen pytyn sinne St. Louisiin, usko itseesi niin kaikki on mahdollista.
 

Toke65

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK ja muita ei oo...
Kiitos Hude!

Tänään hyvä peli.....ei todellakaan kaaduttu maalivahtiin!

Mikäli isommat ympyrät odottaa, niin todella upeaa jatkoa ja menestystä!
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Karhusella ei taida olla pohjalla edes sitä vähää maajoukkuekokemusta, mikä Hussolla on ja on jo kuitenkin debytantiksi aika vanha.

Harmi kyllä en usko, että Husso saa edes kolmosveskarin paikkaa, kun tuonne veskariosastolle taitaa Saroksen myötä olla aika lailla tunkua. Toki silti mukava nähdä IFK-veskarin nimi edes ehdokkaiden joukossa, ei niitä turhan paljoa ole maajoukkueympyröissä pyörinyt sitten Saken huippuvuosien.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Turhaa aprikoitte, Husso on vaan yksikertaisesti parempi kuin vaihtoehtoina olevat. Peittää enemmän, harvinaisen liikkuva ja hyvillä reaktioilla varustettu iso maalivahti. Koko pleijareissa meni yllättävän vähän maaleja puhtaasti Husson piikkiin. Karhusen puolesta ei puhu esim 1. ja 3. finaali, oli syy mikä tahansa niin 10 päästettyä maalia tuohon niin sitä ei katsota läpi sormien.

_
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Karhusen puolesta ei puhu esim 1. ja 3. finaali, oli syy mikä tahansa niin 10 päästettyä maalia tuohon niin sitä ei katsota läpi sormien.

Pakko huomauttaa, että eikös 1. finaalissa neljäs mennyt tyhjiin. Eli Karhusen taakse meni vain 3, sama määrä kuin Husson taakse 4. finaalissa. Ihan hyvinhän Karhunen mielestäni pelasi 1. finaalissa, samoin kuin Husso 4. finaalissa, vaikka kolme menikin taakse.

3. finaalissa kyllä meni se 6 Karhusen taakse. Saattoihan tuolla olla vaikutusta valintaan, vaikka onhan Hussolla muutenkin hieman paremmat tilastot koko kauden osalta + se 1 EHT-peli jo maajoukkuekokemusta.
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Eiköhän Husso ohittanut Karhusen kisassa lähinnä sen takia, että nuorena kollina Husso voi olla tulevaisuudessa ihan potentiaalinen mies Skoda Cupiin kun taas Karhunen on jo uransa huipulla eikä kuitenkaan mikään ihan kärkimies vaikka hyvä maalivahti onkin. En jaksa uskoa, että Husso kuitenkaan kisoissa torjuntavastuuta saisi vielä tänä keväänä. Ja maajoukkuekokemuksesta senverran, että Hussollahan on kokemusta myös U20 junnukisoista. Muutenkin junnumaajoukkuepelejä Hussolla on reippaasti enemmän. Katsoisin siis, että valintaan vaikutti enemmän potentiaali kuin nykytaso, jossa miehet ovat aika tasoissa.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ei mitään paikkaa. Olisi kiva tietää miksi roikutettiin löysässä hirressä eikä päästetty lomille. Valmentaja voi nukkua yönsä, mutta mihin se etukäteen tehty päätös siitä aamulla muuttuisi.
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Kai tuossa odoteltiin lähinnä pääseekö Saros kisoihin, sekin voi olla vielä mahdollista, että odotellaan Rinnettä tai Dallasin veskareita NHL:stä eikä leimata vielä 3. veskarin passia. Ihan hyvä varmaan Hussollekin jättää muutama päivä ryyppäämättä.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Paras maalivahti, mutta ei lähelläkään kisakonetta. Tai junallahan tuonne mentiin.
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Hyvää matkaa Hudelle Isoon Liigaan!
Ja kiitokset tähän astisesta!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös