En tiedä, mitä joukkue ajattelee, mutta kyllä tämä kannattajalle meinaa olla sitä Ville Niemisen "pakkopullaa ilman sokeria". Vähän pitää potkia, että tähän jonkun näkökulman keksisi.
Varsinkin kun pelikin on aika kauheaa katsottavaa. Tästä tuli avauduttua Tappara-Ilves-ketjussakin ja nyt alkaa ihan oikeasti olla mitta täynnä. Eikä kysymys ehkä ole edes pelkästään tästä kaudesta vaan jo pidempiaikaisesta trendistä Tapparassa. Toisaalta on hienoa, että valmennusvastuuta on annettu nuorille ja intohimoisille valmentajille ja Mikko Saarisen tapauksessa jopa viimeisen päälle "omalle" miehelle. Hirvonenkin tuntuu olevan lätkäjätkä kiireestä kantapäähän ja sekin sopii toki hyvin.
Sen sijaan Tapparan valahtaminen ynnä muut-kastiin ottaa vähän pannuun. Ei jääkiekko meikäläiselle enää ole niin kamalan tärkeä asia mutta kyllä sitä haluaisi silti olla ylpeä omasta jengistä. Masentaa lueskella, kun Jyväskylässä, Raumalla tai Kuopiossa huokaillaan kuinka hmv-Tappara tulee taas kylään. Historia on historiaa mutta kyllä jo perinteet velvoittaisivat siihen, että noissa paikoissa katseltaisiin ihmeissään, kun Mansen miehet saapuvat kaupunkiin.
Trendi on jo vuosia ollut se, että lähdetään katsomaan mitä saadaan. Välillä on mennyt hyvin mutta yleensä ei. Yksi välähdys ja pronssi saatiin raavittua sekä yksi ikimuistoinen playoff-sarja jossa tuli turpaan Ässiltä. Tämän kevään ja kesän tapahtumat ovat jonkinlainen kliimaksi tälle hissuttelulle. Kaksi valmentajaa lähtee oma-aloitteisesti pois ennen kauden alkua ja samalla poistuu kaksi Tappara-ikonia.
Siirtomarkkinoilla on toki oltu ihan hyvin hereillä ja ulkomaalaiset ovat kyllä pelimiehiä. Silti tuntuu, että ainakin Toporowskin ja Guollan sitoutuminen on vähän sitä sun tätä. Alkukausi oli kiimaa ja joukkue oli viihdyttävä, se taklasi ja pelasi lätkää suurella sydämellä. Eihän peli tuolloinkaan ollut lähelläkään valmiin oloista mutta odotukset sen paranemisen suhteen olivat kovat. Nyt nähdään, ettei sitä odotettua kehitystä ole tullut.
Kun aina käydään vääntöä pelitavasta ja sen merkityksestä niin kummasti se vain alitajuisesti vaikuttaa. Nimittäin, kun vaikeuksia tulee, niin pelitapa on se josta itseluottamusta rakennetaan uudelleen. Kun sanotaan, että palataan perusasioihin niin palataan omassa pelitavassa tikapuiden alkuun ja taas mennään porras kerrallaan.
Tämän hetken Tapparalla tuntuu olevan samanlaista menoa kuin sillä surullisella Sakke Pietilän Ilveksellä. Pelataan ns. intensiteettilätkää jossa tunne on valtavassa roolissa. Tunne on hyvä asia silloin, kun perusasiat ovat kunnossa ja joukkue on saanut pelinsä kuosiin. Jos taas rakenne on hajalla ei tunteesta ole hyötyä pitkässä juoksussa.
Tapparan materiaalin ollessa tämä ei voida odottaa, että joukkue pystyisi menemään kuuluisalla "peli kerrallaan"-tyylillä. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että leveyttä ei ole tarpeeksi siihen, että aina voitaisiin voittaa tahdolla. Pelaajat eivät vain jaksa ladata joka otteluun kaikkea, välillä yksinkertaisesti laiskottaa.
Minua harmittaa suuresti ettei tässä joukkueessa ole kuin yksi pelaaja jota on oikeasti mielenkiintoista seurata. Juha Leimu on jotain minkä vuoksi halliin voisi lähteä. Hän pelaa lätkää ja hänellä on tietynlaista pilkettä silmäkulmassa omassa pelissään. Luceniuskin voisi olla mutta ei hän ole ainakaan vielä mikään liideri. Kevin Doell on fiksu pelaaja ja ammattilainen mutta ei ykkössentteri. Ykkössentterillä pitää olla karismaa ja johtajuutta. Hänen pitää säkenöidä ja saada yleisö hykertelemään katsomossa.
Nykyinen duunari-Tappara on tuskastuttavaa katsottavaa. Mitään iloa ei näy, ei mitään kipinöitä tai yleensäkään mitään syytä miksi halliin pitäisi lähteä. Miksi menisin tuhlaamaan aikaani Hakametsään, kun voin mennä vaikka punttisalille tai leffaan? Miksi minun pitäisi kantaa rahaa seuralle joka lähes tahallaan vetää puolivaloilla ja vähän sinnepäin?
Haluaisin nähdä jääkiekkoa. Haluaisin nähdä hyviä pelaajia joilla on hyvä peliäly ja jotka osaavat pelata. Osaavat syöttää, hakea paikkaa ja laukoa. Pysyisivät pystyssä kovemmassakin vauhdissa. Viimeistään jonkun Samu Vilkmanin pelaaminen joukkueessa saa jo melkein itkun partaalle. Tähänkö on oikeasti tultu tässä seurassa? Tuollaisen jätkän ei ikimaailmassa pitäisi pelata liigaa, ei koskaan. Vielä vähemmän sitten Tapparassa.
Keväällä näytti vielä hyvältä ja ajattelin, että nyt kun Saarinen saa aikaa hioa sen paketin kuntoon niin pelataan taas hyvää lätkää. No nyt ollaan kuitenkin tässä tilanteessa ja kiekkoyleisöä on kusetettu kunnolla. Kammottavaa peliä, lasten virheitä, surkeita luistelijoita ja halutonta surffailua. Ei se riitä, että joku nelosketju on pirteä silloin tällöin.
Minun yhden miehen protestini on se, että hallista lupaan pysyä poissa niin kauan kunnes siellä taas pelataan jääkiekkoa.