Veti surulliseksi / hiljaiseksi

[Uuhis #97]

Kuulin juuri enoni kuolleen. Levätköön rauhassa. Hän eli elämänsä hieman kovemman kautta, omia valintojaan. Niitä harvoja sukulaisiani, joiden kanssa oli mukava olla. Ei turhaa esittämistä tai pönöttämistä, ihmiset ihmisinä, ei tittelin tai statuksen mukaan. Kiitos näistä vuosista.

Otan myöskin osaa, itsellenikin nuorempi enoni on ollut suosikkisukulaiseni vanhemmasta polvesta, tosin hän on ollut eräänlainen hulivili luonnonlapsi.

Oma kontribuutioni ketjun aiheeseen, äitini äiti menehtyi tasan kolmisen viikkoa sitten. Nyt sain sukulaisilta tiedon että asiaa auttoi suuresti lääkeannostelussa tehty paha hoitovirhe joka vei mummoni sairaalaan ja nyt hautaan.

Vielä vittumaisemmaksi asian tekee se että myös isäni äidin menehtymistä edesauttoi aikanaan lääkärin tekemä virheellinen hoitoratkaisu(välitön leikkaus olisi pitänyt tehdä, mutta mentiinkin lääkityksellä joka ei toiminut)

 

[Joukka]

@Pekkis ja @Uuhis #97
Kiitos. Nykypäivän kova tarve olla jotakin syrjäyttää mielestäni paljon ihmisiä. Nämä hulivilt ovat sitä mukavinta seuraa juurikin luonnollisuudellaan. Omasta puolesta olen kuitenkin iloinen, että minulla on tällainen täti, jonka näin viimeksi tänään. Keskustelimme Turun pubeista, kun ovat menossa serkkuni kanssa sinne viikonloppua viettämään. Tarkennuksena, että täti on isäni puolelta, joten suru-uutinen ei koskenut häntä. Ja Uuhikselle, että nuo terveydenhuollossa tapahtuneet virheet ovat kaikkineensa vittumaisia juttuja.

 

[douppi]

Rakas työkaveri lähti tänään pilvenreunalle vasta 35v ikäisenä. Sai kohtauksen koris-treeneissä. Hyväkuntoinen kaikinpuolin, eikä todellakaan mitään darra-juttua.

Ollaan kyllä todella shokissa kaikki. Ja ainakin itse taidan jotain kriisiapua tarvita (oltiin yli 10v todella tiiviisti yhteistyössä).

Vittu!!!

 

[Styge]

Tiiättekö, kun oikein mikään ei tunnu miltään. Ei tulemiset, eroamiset, sukulaisten kuolemiset tai äidin alzheimerit. Jotenkin ne on vaan sitä perus elämän kiertokulkua. Hetken vituttaa ja sitten kaikki on niin kuin ennenkin. Sitten se joko todetaan tapahtuneeksi tai ihmetellään vieressä, että mitä seuraavaksi.

 

[Pekkis]

Rakas työkaveri lähti tänään pilvenreunalle vasta 35v ikäisenä. Sai kohtauksen koris-treeneissä. Hyväkuntoinen kaikinpuolin, eikä todellakaan mitään darra-juttua.

Ollaan kyllä todella shokissa kaikki. Ja ainakin itse taidan jotain kriisiapua tarvita (oltiin yli 10v todella tiiviisti yhteistyössä).

Vittu!!!

Nää on ikäviä juttuja nämä. Työkavereiden kanssa ollaan ja puuhastellaan usein jopa enemmän kun omien perheenjäsenten kanssa. Joidenkin seurassa jaetaan vielä samoja harrastuksia, joten uskon että pahalta tuntuu sulla nyt. Jaksamisia!

 

[Sapergia]

Tiiättekö, kun oikein mikään ei tunnu miltään. Ei tulemiset, eroamiset, sukulaisten kuolemiset tai äidin alzheimerit. Jotenkin ne on vaan sitä perus elämän kiertokulkua. Hetken vituttaa ja sitten kaikki on niin kuin ennenkin. Sitten se joko todetaan tapahtuneeksi tai ihmetellään vieressä, että mitä seuraavaksi.

Reilun 50 v kokemuksella,isän kuolema, tädin alzheimer, sama, komppaan...

 

[Musta Nuoli]

Rakas työkaveri lähti tänään pilvenreunalle vasta 35v ikäisenä. Sai kohtauksen koris-treeneissä. Hyväkuntoinen kaikinpuolin, eikä todellakaan mitään darra-juttua.

Ollaan kyllä todella shokissa kaikki. Ja ainakin itse taidan jotain kriisiapua tarvita (oltiin yli 10v todella tiiviisti yhteistyössä).

Vittu!!!

Ikävä homma. Toivottavasti saat tarvitsemaasi kriisiapua, sitä ei aina ole vastaavissa tilanteissa tarjolla.

Täytyy kyllä sanoa, että omakohtaisesti työkaverien mahdollinen poismeno ei muutamaa paremmin tuntemaani poikkeusta lukuun ottamatta kauheasti shokeeraisi. Näidenkin poikkeustapauksien kohdalla edellytys on, että joko on tekemisissä muutenkin kuin työasioissa tai on keskusteltavaa tai jotain yhteistä muutenkin kuin työasioissa, vaikkapa jääkiekon osalta tai vastaavan. Esimerkiksi viime vuonna saman tiimin/yksikön eräs kollega (tosin toisessa toimipisteessä työskentelevä) kuoli. Mukava ja ystävällinen ihminen, jota näki yhteisissä kokouksissa tai vastaavissa, ja jonka kanssa tuli ajoittain oltua yhteydessä työasioissa. Mutta en tuotakaan kauaksi aikaa jäänyt miettimään tai murehtimaan. Keskityn enemmän lähipiiriini, omaisiin ja ystäviin.

Kouluajoilta tuli mieleen yksi vastaava äkillinen, tosin itseaiheutettu kuolemantapaus. Yläasteella eräs häiriköivä ongelmatapaus otti ja kuoli impattuaan liimaa ja sammuttuaan pakkaseen tms. En ollut tämän henkilön kanssa mitenkään erityisen huonoissa väleissä, joskaan en missään kaveripiirissäkään. En sen kummemmin häntä surrut, tosin olihan tapaus sen verran poikkeava kouluarjesta, että sen edelleenkin muistan.

Joillekin hän oli ollut koulukiusaaja ja näin keskimäärin ei mitenkään erityisen pidetty erityisesti naispuolisten "hikarien" tai teinipimueliitin parissa. Siitä huolimatta tämän henkilön äkillinen edesmeno tuntui näitä kovasti järkyttävän pidemmäksikin aikaa ja sai kyynelkanavat auki, vaikka nämä eivät olisi vaihtaneet ainuttakaan sanaa koko tyypin kanssa tämän eläessä. Tämä reaktio hieman ihmetytti aikoinaan. Vasta kuolemako teki hänestä näille merkittävän?

 

[douppi]

Nää on ikäviä juttuja nämä. Työkavereiden kanssa ollaan ja puuhastellaan usein jopa enemmän kun omien perheenjäsenten kanssa. Joidenkin seurassa jaetaan vielä samoja harrastuksia, joten uskon että pahalta tuntuu sulla nyt. Jaksamisia!

Kiitokset! Pitkä ja tiivis työsuhde (hyvällä huumorilla höystettynä) tosiaan oli, joten todella ikävät ja surulliset fiilikset kuolemasta vielä pitkään.

Ikävä homma. Toivottavasti saat tarvitsemaasi kriisiapua, sitä ei aina ole vastaavissa tilanteissa tarjolla.

Täytyy kyllä sanoa, että omakohtaisesti työkaverien mahdollinen poismeno ei muutamaa paremmin tuntemaani poikkeusta lukuun ottamatta kauheasti shokeeraisi. Näidenkin poikkeustapauksien kohdalla edellytys on, että joko on tekemisissä muutenkin kuin työasioissa tai on keskusteltavaa tai jotain yhteistä muutenkin kuin työasioissa, vaikkapa jääkiekon osalta tai vastaavan. Esimerkiksi viime vuonna saman tiimin/yksikön eräs kollega (tosin toisessa toimipisteessä työskentelevä) kuoli. Mukava ja ystävällinen ihminen, jota näki yhteisissä kokouksissa tai vastaavissa, ja jonka kanssa tuli ajoittain oltua yhteydessä työasioissa. Mutta en tuotakaan kauaksi aikaa jäänyt miettimään tai murehtimaan. Keskityn enemmän lähipiiriini, omaisiin ja ystäviin.

Kouluajoilta tuli mieleen yksi vastaava äkillinen, tosin itseaiheutettu kuolemantapaus. Yläasteella eräs häiriköivä ongelmatapaus otti ja kuoli impattuaan liimaa ja sammuttuaan pakkaseen tms. En ollut tämän henkilön kanssa mitenkään erityisen huonoissa väleissä, joskaan en missään kaveripiirissäkään. En sen kummemmin häntä surrut, tosin olihan tapaus sen verran poikkeava kouluarjesta, että sen edelleenkin muistan.

Joillekin hän oli ollut koulukiusaaja ja näin keskimäärin ei mitenkään erityisen pidetty erityisesti naispuolisten "hikarien" tai teinipimueliitin parissa. Siitä huolimatta tämän henkilön äkillinen edesmeno tuntui näitä kovasti järkyttävän pidemmäksikin aikaa ja sai kyynelkanavat auki, vaikka nämä eivät olisi vaihtaneet ainuttakaan sanaa koko tyypin kanssa tämän eläessä. Tämä reaktio hieman ihmetytti aikoinaan. Vasta kuolemako teki hänestä näille merkittävän?

Kiitos! Paljon on töissä ja ulkopuolella jo nyt juteltu ihmisten kanssa. Asiat on hyvinkin levällään vielä, mutta täytyy koittaa pitää pää kasassa vaikeassa tilanteessa.

Joo duunikavereita on ollut itselläkin niin moneen lähtöön että huhhuh. Jotkut välinpitämättömyyden ja/tai laiskuuden perikuvia, sitten on paljon neutraaleja tai ihan ok tyyppejä. Mutta nämä huipputyypit, jotka tekee työpäivistä parempia, ja joihin voi luottaa ja turvautuakin aina 100%:sti... ne on harvassa. Ja tällainen huipputyyppi oli tämä viikonloppuna nuorena menehtynyt henkilö.

Noh, elämä jatkuu, mutta kova oli menetys nyt kyllä. Vaikea uskoa todeksi tapahtunutta.

 

[sampio]

Keskityn enemmän lähipiiriini, omaisiin ja ystäviin.

Varmaan jokainen tervepäinen näin pyrkii tekemään. Veikkaisin, että työn luonne vaikuttaa tähän aika paljon oman luonteen lisäksi, esim. työparin menehtyminen tai pienessä ja tiiviissä työyhteisössä yhden poistuminen.

Vasta kuolemako teki hänestä näille merkittävän?

Nuorilla tunne-elämä ei välttämättä ole erityisen kehittynyttä, ja toisekseen aika monelle tällaiset äkilliset menehtymiset ovat muistutus myös oman elämän rajallisuudesta. Sitä kaikki eivät tietoisesti osaa käsitellä, vaan prosessointi ilmenee esim. kuvaamallasi tavalla. Ja toki kyseessä on joillain ainakin osittain ihan puhtaasta draaman luomisesta.

 

[ernestipotsi]

Varmaan jokainen tervepäinen näin pyrkii tekemään. Veikkaisin, että työn luonne vaikuttaa tähän aika paljon oman luonteen lisäksi, esim. työparin menehtyminen tai pienessä ja tiiviissä työyhteisössä yhden poistuminen.


Nuorilla tunne-elämä ei välttämättä ole erityisen kehittynyttä, ja toisekseen aika monelle tällaiset äkilliset menehtymiset ovat muistutus myös oman elämän rajallisuudesta. Sitä kaikki eivät tietoisesti osaa käsitellä, vaan prosessointi ilmenee esim. kuvaamallasi tavalla. Ja toki kyseessä on joillain ainakin osittain ihan puhtaasta draaman luomisesta.

Omalta yläasteajalta muistan tapauksen, jossa eräs koulumme opettaja oli saanut pahan syöpätuomion ja kertoi siitä kaikille jossain aamunavauksessa. En edes tiennyt ko. opettajan oikeaa nimeä vaan hänet tunnettiin yleisesti eräällä ulkonäköön viittaavalla ikävänluontoisella "lempinimellä". Kyseinen opettaja ei siis opettanut luokkaamme missään vaiheessa, mutta siitä huolimatta muutamat luokkamme tytöt itkivät asiaa koko päivän. Näin jälkikäteen hieman jäi harmittamaan, että olin tuolloin vielä nykyistäkin lapsellisempi nynny, sillä tuossa olisi ollut ns itkupildeä varmasti tarjolla jos olisi vähän osannut esittää empaattista ja aikuista.

 

[Klose16]

Aijai, puolustusvoimien jokin kuljetusajoneuvo ottanut yhteen junan kanssa Raaseporissa. Näistä tulee pahaa jälkeä.

 

[Zohan]

Masin kyydissä oot kyllä ihan voimaton tälläisten suhteen. Onneksi sentään oli VAIN 11 kyydissä. Omana aikana jokainen kyyti Masissa oli täyteen ahdettu.

 

[heavylutaa18]

Ylimääräisessä uutislähetyksessä oli että 3 olis menehtynyt, toisissa lähteissä taas puhutaan neljästä kuolleesta. Ikävä tapaus kertakaikkiaan. Vakavasti loukkaantuneita useampi Töölöön, lievästi loukkaantuneet paikalliseen sairaalaan. Mitähän ihmettä on tapahtunut? Lunta taitaa tuolla päin olla jo maassa, onko masi sitten luistanut junan alle?

 

[Individual]

Poliisi: Raaseporin onnettomuudessa kuollut neljä – kuolleista kolme varusmiehiä | Yle Uutiset | yle.fi
Neljäs kuolonuhri matkusti junassa, Poliisi vahvistaa.

 

[Lert]

Kolme varusmiestä kuollut ja yksi kiskobussin matkustaja myös menehtynyt, ilmeisesti sairaskohtaukseen.

Paljon voimia omaisille. Toivon mukaan varusmiehet saavat perusteellista kriisiapua, ettei tapaus jää kummittelemaan iäksi.

 

[Tuamas]

Vartioimaton tasoristeys, jossa kuollut ihmisiä ennenkin.

Mikä ihme siinä on, että edes näitä vaarallisimpia ei saada poistettua?

Hiljaiseksi vetää.

 

[heavylutaa18]

Ilta-sanomien sivuilla kuva romuttuneesta masista. Näyttää kyllä pahalta.

 

[Wiljami]

Vartioimaton tasoristeys, jossa kuollut ihmisiä ennenkin.

Mikä ihme siinä on, että edes näitä vaarallisimpia ei saada poistettua?

Hiljaiseksi vetää.

Näistä on tasaisin väliajoin juttua ja korjaillaan suunnilleen sitä mukaa kun joku ensin kuolee. Ei luulisi olevan suuri menoerä kuolleisiin (ja etenkin vaikeasti vammautuviin jos pelkkiä euroja tuijotellaan) nähden edes varustaa nuo viimeiset kuolonloukut puomilla ja liikennevalolla.

 

[Tuamas]

Näistä on tasaisin väliajoin juttua ja korjaillaan suunnilleen sitä mukaa kun joku ensin kuolee. Ei luulisi olevan suuri menoerä kuolleisiin (ja etenkin vaikeasti vammautuviin jos pelkkiä euroja tuijotellaan) nähden edes varustaa nuo viimeiset kuolonloukut puomilla ja liikennevalolla.

Niin, tässä risteyksessä vaan on käsittääkseni kuollut jo aiemmin ihmisiä.

 

[SgtMarkov]

Vetipäs tämä uutinen ja varsinkin kuva tuosta jyrätystä masista mielen matalaksi. Toivottavasti ei olisi taas ylipitkien valvomisjaksojen jälkeen kuljettaja nukkunut ratin takana.

Itsekin intissä kuljettajana sain aikanaan huutaa skapparin kanssa kilpaa pää punaisena, että kuski nukkuu sen 6 tuntia ennen ajoa tai vaihtoehtoisesti hra luutnantti ajaa itse sen autonsa seuraavalle pysähdyspaikalle. Ja tällaisista valvottamisista kuulin siihen aikaan muiltakin kuljettajilta.

Ja sitten tämä. Varuskunnassa ei vastata puhelimeen niin ratkaistaan asia soittamalla iltalehteen. "Where's my fifteen minutes in fame?" Linkki iltapaskaan.

 

[Calé]

Hyi helvetti että teki pahaa lukea tästä Raaseporin onnettomuudesta. Erittäin ikävä onnettomuus ja oikeasti itselle tuli vähän paha olo kun luin tästä tapauksesta. Ei yksikään varusmies ikinä ansaitse tällaista kohtaloa, nuoret kaverit ovat vain suorittamassa velvollisuuttaan ja sitten käy näin ikävästi. Näillä kavereilla olisi ollut koko elämä edessä.

Itse liikkunut tuolla päin aikoinaan vuosia vuosia sitten paljonkin juuri varusmiespalveluksessa, juurikin tuollaisilla ajoneuvolla ja juurikin tuon risteyksen yli. Tosin siihen aikaan jälki olisi ollut vielä pahempaa kun istuttiin irrallaan täyteen ahdetulla lavalla. Tämänkin takia ehkä tuntuu vieläkin pahemmalta kuin normaalisti tuntuisi.

Turha tässä on hirveästi arvuutella onnettomuuden syitä kun ei niitä tiedä varmasti, mutta varmasti heikolla kelillä oli osuutta asiaan näkyvyyden ja liukkauden kannalta.

Erittäin suuret osanotot kaikille ketä tämä onnettomuus koskettaa ja erityisesti omaisille. Voimia kaikille omaisille ja Dragaan.

 

[aquanqua]

...
Ja sitten tämä. Varuskunnassa ei vastata puhelimeen niin ratkaistaan asia soittamalla iltalehteen. "Where's my fifteen minutes in fame?" Linkki iltapaskaan.

Ymmärrän huolen ja tunteiden olevan pinnassa, mutta mielestäni aika kohtuutonta tekstiä huolestuneelta vanhemmalta, kun tapahtumasta on ollut vasta muutama tunti ja kyseessä siis ollut onnettomuus.

Traaginen tapaus, osanottoni menehtyneiden läheisille.

 

[A Siente]

Näköjään tuo varusmieskuski selvinnyt hengissä. Ei uskois kun kuvia katsoo. Voi olla aika paska fiilis.

Ihme ettei näitä onnettomuuksia satu useammin. Sen verran väsyneenä joutuvat suht kokemattomat kuljettajat ajamaan.

 

[Varis]

Voi hitto. Vähän toivoin, että joku niistä kuolleista olisi ollut kuski, ettei tarvitsisi kenenkään kantaa sitä taakkaa. Oli oma vika tai ei, niin varmaan lopun ikäänsä saa asiaa jossitella. Todella vittumainen kohtalo.

Muutenkin tuntuu pahalta tämä. 19-20v on aika traaginen ikä kuolla. Ei ole omaisilla helppoa.

 

[Crapbag]

Itse liikkunut tuolla päin aikoinaan vuosia vuosia sitten paljonkin juuri varusmiespalveluksessa, juurikin tuollaisilla ajoneuvolla ja juurikin tuon risteyksen yli. Tosin siihen aikaan jälki olisi ollut vielä pahempaa kun istuttiin irrallaan täyteen ahdetulla lavalla. Tämänkin takia ehkä tuntuu vieläkin pahemmalta kuin normaalisti tuntuisi.

On tosiaan onni onnettomuudessa, että nykyään on nuo pari penkkiriviä keskellä, nelipiste(?) turvavöillä jätkät kiinni. ..jos tosiaan miettii sitä kun mentiin protolla tai masilla neljä vai viisi rinnakkain, selkä menosuuntaan ja niin monta ukkoa kuin mahtuu. Taisi olla jotain 20-25 ukkoa ainakin lavalla.

Mutta tämä nyt ei sinällään lohduta tässä tilanteessa, kovaa kolahtaa nämä pahimmat varusmiespalveluksessa sattuneet onnettomuudet. Vetää mielen todella matalaksi. Osanotot omaisille.

Edit:

Ihme ettei näitä onnettomuuksia satu useammin. Sen verran väsyneenä joutuvat suht kokemattomat kuljettajat ajamaan.

Niinisalossa jo kohta kaksi vuosikymmentä sitten 362 palvelleena oli kuskien asema ja olot kyllä järjestetty niin, ettei väsyneenä joutuneet ajamaan, edes AUK:ssa. Mutta toki varmasti on poikkeuksia ja näihin tulisi puuttua mikäli epäkohtia ilmenee. Nyt kun asiaa miettii hetken, niin helvetin iso vastuu on niillä jätkillä, vaikka sitä ei silloin tajunnut ajatella. Onnettomuuksia sattuu silti, vaikka kaikki toimisivat parhaansa mukaan ja virheettömästi.