Venäjä - USA

  • 1 061
  • 10
G

Guest

Se oli niin lähellä! Voitto Venäjälle olisi käytännössä varmistanut heille lohkovoiton, mutta Brett Hullin tasoitus 5 minuuttia ennen loppua pilasi homman!

Joka tapauksessa tämä peli kertoi sen, että Venäjä on mukana kultataistelussa. Venäjä mielestäni hallitsi ottelua, ja varsinkin toisessa erässä peli oli melkein yhtä maalia. Mike Richter oli kentän selvästi paras pelaaja. Mies torjui lukuisia avoimia tekopaikkoja.

Olin Venäjän panokseen tyytyväinen, vaikka lohkovoitto karkasikin käsistä (ellei Venäjä kukista Suomea murskaluvuin tai USA häviä Belarusille). Saattaa olla jopa hyvä kohdata kova vastus jo puolivälierässä, ettei välierässä tule kulttuurishokkia kovaa vastustajaa vastaan :).

Habibulin nousi takaisin omalle tasolleen. Puolustus pelasi paremmin kuin Belarusia vastaan. Hyökkäys oli parhaimmillaan loistavaa, varsinkin toisessa erässä. Jos Richter ei olisi ollut vireessä, Venäjä olisi voittanut ottelun useammalla maalilla. Erityisesti Ilja Kovalchuk näytti osaamistaan, samoin Sergei Samsonov, Aleksei Jashin ja Sergei Fedorov. Myös Buren veljekset heräsivät eloon ja Valeri teki tärkeän 1-1 tasoituksen.

Toivon Venäjälle puolivälierässä vastaan Ruotsia, sillä mielestäni se sopii vastustajaksi paremmin kuin Kanada tai Tshekki. Mutta kaikki on joskus voitettava, joten loppujen lopuksi on sama kuka tulee ensimmäisellä kierroksella vastaan.

Tosiasia on, että tässä pelissä Venäjä esitti parempaa peliä kuin yksikään joukkue on esittänyt tässä turnauksessa. Se lupaa hyvää, ja toivottavasti punanuttujen peli tästä vain paranee.
 

dude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Haukat
En halua provosoida enkä muutakaan, mutta olen Jagr:in kanssa täysin eri mieltä ottelusta.

Okei, Venäjä pelasi melko hyvin, mutta kyllä molemmista joukkueista näki, että mitään oikeaa kiinnostusta ei ollut. Ei haluttu näyttää parasta osaamistaan mahdolliselle finaalivastustajalle.

Surffailua ja höntsäilyä imo.
 

tumba17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jo vuodesta 1971
Näkemykset

Jagr68: Kyllä täytyy vain myöntää tuosta analyysistäsi, että ihmiset voivat nähdä asiat sitten eri tavalla riippuen siitä miten ne halutaan nähdä, eli analyyttisesti tai sitten ei. Mutta hyviä kisoja toivotan silti sinullekin!

P.S. En todellakaan ole mikään P-Amerikkalaisen ryminäkiekon ystävä, päinvastoin.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Chelios ja Suter olivat aika ulkona kuvioista aina välillä kun Venäjän liukkaat laiturit kieputti ja huomas että Chelioksesta ei ole paljon hyötyä jos hän ei ehdi vastustajan iholle eikä pysty käyttämään kovuuttaan.
Amonte on ollut myös mielestäni aika vaisu.
Malakhovin taklaus oli aika lähellä polvitaklausta.
 
G

Guest

Viestin lähetti mixu
Chelios ja Suter olivat aika ulkona kuvioista aina välillä kun Venäjän liukkaat laiturit kieputti ja huomas että Chelioksesta ei ole paljon hyötyä jos hän ei ehdi vastustajan iholle eikä pysty käyttämään kovuuttaan.
Amonte on ollut myös mielestäni aika vaisu.
Malakhovin taklaus oli aika lähellä polvitaklausta.


Itse asiassa Vladin taklaus ei ollut edes lähellä polvitaklausta.

Vielä haluaisin antaa pienen miinuksen ottelun tuomarille, joka salli varsin ruman ronkkimisen ja koukkimisen läpi ottelun. Linja, joka epäilemättä oli USA:n kannalta edullinen.
 

Cube

Jäsen
Arvasin jo ennen peliä, että meni peli miten tahansa, tulee nimim. Jagr68 kirjoittamaan pelin jälkeen Jatkoajassa tuomarityöskentelystä negatiiviseen ja Ilja Kovalchukista positiiviseen sävyyn. Objekstiivisuus lienee Sinulle aika vieras käsite.. Varo, ettei Illuminati iske! :rolleyes:
 

Tkachuk7

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ, WPG, BUF, EDM, STL
Mielestäni tämä oli paras matsi tähän mennessä. Kaksi JOUKKUETTA kentällä. Molemmilla toinen peli, pelaajat alkavat tottua toisiinsa ja kaukaloon. Venäjä hallitsi peliä, mutta USA ei ollut vaikeuksissa kuin hetkittäin. Molemmilla on täydet mahdollisuudet vaikka turnausvoittoon.

Richter oli oma itsensä, kumiukko. Khabibulin sai tässä ottelussa jo hieman tuntumaa peliin, laukauksia oli sen verran. Belarus-matsissa mies oli aivan jäässä, ei päässyt mukaan peliin missään vaiheessa koska ei ollut yksinkertaisesti mitään torjuttavaa, ainakaan kunnes peli oli jo ratkennut. Belarusta vastaan sitäpaitsi ainakin yksi laukaus muutti suuntaa maalin edessä... kukaan ei olisi torjunut sitä.

Malakhovin taklauksesta sen verran, että en kyllä 100% vahingoksi välttämättä sanoisi. Sen verran leveässä haara-asennossa taklaus annettiin. Vaikka hartiakontakti oli myös, en usko että polvi Tkachukin reiteen ihan vahingossa osui. Vähän sellainen kiikunkaakun-tilanne. Täysin tahalliseksi tai tahattomaksi mahdoton todistaa. Totuuden tietänee vain Malakhov.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jokohan pikku hiljaa tämän pelin jälkeen loppuu se ainainen valitus siitä, että NHL-tuomarit suosivat Pohjois-Amerikan joukkueita?

Tässä pelissä jos missä oli tuomarityöskentely huippuluokkaa, eikä se ihme olekaan, että nämä tuomarit, Bill McCreary ja kumppanit, ovat maailman parhaita.

Toivottavasti ainakin Antero Mertaranta katsoi peliä, ettei hänen seuraavassa selostamassaan USA:n tai Kanadan pelissä tarvitse sitä keväästä -97 saakka jatkunutta lapsellista itkuaan aloittaa.

Onko kellään tietoa siitä, miten Tkachukille kävi? Jos tulee pakkolepoa, niin se kyllä heikentää jenkkien jatkomahdollisuuksia.
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Viestin lähetti Jagr68



Itse asiassa Vladin taklaus ei ollut edes lähellä polvitaklausta.

Vielä haluaisin antaa pienen miinuksen ottelun tuomarille, joka salli varsin ruman ronkkimisen ja koukkimisen läpi ottelun. Linja, joka epäilemättä oli USA:n kannalta edullinen.

Se taklaus oli kyllä hyvin kyseenalainen. Jalkaa oli mukana - tosin tahattoman näköisesti - ja ikävän näköisesti pamahti Tkachukin reiteen. Toivon mukaan ei käynyt pahemmin.

Tuosta ronkkimisesta ja koukkimisestakin voi olla kovin montaa mieltä. Alkuun sitä käytti lähinnä veli venäläinen ja viimeisessä erässä jenkitkin sitten lähtivät leikkiin mukaan.

Aika mitäänsanomaton peli kokonaisuudessan, vaikka taso toki vaikkapa liigakiekkoon verrattuna olikin huikea.
Ensimmäinen erä lähinnä surffailtiin, toisessa Venäjä pikkuisen intoutui pelaamaankin ja kolmannessa puolestaan USA oli parempi. Ihan oikeudenmukainen lopputulos, mutta molemmilla joukkueilla jäi kyllä vielä paljon paukkuja varastoon. 100 -lasissa siellä ei menty. Yksilöistä pistivät silmään Venäjän puolelta Kovalchuk, Fedorov, nuorempi Bure, Samsonov, Mironov ja Zhamnov, USA:lta Hull, LeClair, Roenick, Rafalski, Poti ja Young, joka tosin ei onnistunut parissa maalipaikassaan. Molempien maalivahdit olivat tietysti myöskin erinomaisia.

Jenkkien kontaktipeli oli huomattavan vaisua verrattuna Suomi -kohtaamiseen, oikeastaan Deadmarsh oli ainoa joka jaksoi rymistellä. Venäjän puolustaminen oli myöskin yllättäen tällä kertaa hyvälltä tasolla. Lupaa turnauksen kannalta hyvää, että Venäjäkin on hyvällä hengellä mukana ja tulee laittamaan oman lusikkansa soppaan kun mitaleita aletaan ratkomaan.

Huikea viikko tulossa, se on ainakin selvää. Siellä on 5-maata, jotka voivat päivänään tehdä ihan mitä hyvänsä ja lisäksi Suomi kuudentena pyöränä, jolla uskon täydellisellä nappisuorituksella olevan mahdollisuuksia ainakin Tshekkiä ja Ruotsia vastaan, vaikka materiaalissa selkeästi molemmille häviämmekin.
 

Jouni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Big River Prospects
Hieno matsi

Olen samaa mieltä kolmen edellisen kirjoittajan kanssa - USA-Venäjä oli toistaiseksi kisojen paras ottelu - mahtavaa vauhtia, hienoja suunnanmuutoksia, taitoa molemmilla joukkueilla todella viihdyttää yleisöä - hieno peli.

Milestäni tämä oli "statement game", jos mikä - ei missään tapauksessa mitäänsanomaton kohellus.

Venäjä tiedettiin jo etukäteen todella kovaksi - ainakin täällä ehkä suurin ennakkosuosikki turnauksen voittajaksi jo viimeiset muutamat viikot. Mutta USA todella teki tällä ottelulla ainakin minuun vaikutuksen siinä, että joukkue osoitti pystyvänsä hyvään puolustuspeliin - amerikkalaisten hyökkäyspeliähän ei kukaan ole koskaan epäilytkään.

Amerikkalaiset esittivät enemmän laukausten peittämisiä ja blokkaamisia mitä on toistaiseksi nähty kisoissa.

USA osasi pitää vaihdot sopivan lyhyinä eikä tehnyt samaa virhettä kuin Kanada pari kertaa Ruotsia vastaan - jos vaihto menee liian pitkäksi, se tuntuu vielä seuraavassa kun tällaista vauhtia mennään.

Adam Deadmarsh saattaisi voittaa tämän turnauksen "Selke Trophyn", jos sellainen olisi valittavissa. 6-7 todella hienoa taklausta ottelussa.

Mike Richterin evoluutio maalivahtina, hän oli vielä 90-luvun alussa joskus enemmän seisten torjuva vahti, nyt tyyli on muuttunut, Mike menee butterflyhin paljon ja ilmiömäinen sivuttaisliike on vieläkin kunnossa - vuosi sitten en olisi uskonut edes näkeväni enää Richteriä näisä turnajaisissa kahden ison polvileikkauksen jälkeen.

USA:n joukkueessa oli hieno seurata joitakin NHL:n parhaita penalty killereitä - kuten NHL:ää alivoimamaaleissa johtava Brian Rolston etc.
Venäjän power play sai yhden laukauksen aikaan kolmessa ensimmäisessä ylivoimassaan - neljännestä tulikin sitten maali.

Tuomaripeli pisti silmään erittäin tasokkaana kansainväliseen kiekkoon - ihan eri luokkaa kuin jokakeväiset tuomaroinnit MM-kisoista.

Aika mielenkiintoista, ettei amerikkalainen joukkue ole omalla maaperällään kertaakaan hävinnyt peliä olympiakiekossa sitten 1932 kisojen.

Venäjän peli oli todella hienoa tässä ottelussa - kuten odotettiinkin. Toinen erä oli Venäjän näytöstä, laukauksetkin 17-4.

Nikolishin voitti melkein kaikki aloituksensa. Oli aika coolia nähdä Tretjak valmentajana - Belarus-peli oli ensimmäinen kerta hänelle ylipäätään penkin takana.

On kunnioitettava Fetisovin toimintaa ilman minkäänlaista tukea omalta lajiliitoltaan.

Malakhov näyttää laiskalta luistelijalta, mutta taklaukset ovat aika kovia - Tkatchuk sai mediatietojen mukaan puujalan - mutta en tiedä tarkoittaako se samaa kuin "nuha" Stanley Cup-peleissä.

Wayne Gretzky sanoi pari viikkoa sitten, että Kovalchukilla on parhaat kädet mitä on NHL:ään tulleista nuorista pelaajista nähty sitten Marion.

Venäjä käytti Iljaa ylivoimalla aika paljon Fedorovin ja Samsonovin kanssa, vielä Kovalev pointilla. Uskomatonta peliä 18-vuotiaalta junnulta.

Omat suosikkini Venäjän porukassa ovat luunkovat puolustajat Markov ja Kasparaitis.

Nuori Poti pelasi vähällä jääajalla aika hyvin. Tolppalaukaus jos olisi mennyt tuuman keskemmälle - pelin lopputulos olisi saattanut olla erilainen.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Roku, Mertsi itsehän totesi Suomi-USA ottelussa, että oli väärässä tuomarin suhteen, kun ensimmäisessä erässä ns. itki. Toisessa erässä totesi olleensa täysin väärässä ja tuomari vetää hyvin samalla linjalla kokoajan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös