Vemppajaosto 2014–2015

  • 104 465
  • 406

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Komulainen loukkasi polvensa toisessa erässä, palasi takaisin kolmannessa erässä mutta en osaa sanoa kun vitutti niin paljon että pelasiko Komu lopulta kolmannessa erässä montaakaan vaihtoa?

Ei ole minkäänlaista havaintoa siitä mitä siinä tilanteessa tapahtui. Kiekko oli Lukon päädyssä, peli katkaistiin ja Komulainen vaikeroi tuskissaan toisessa päädyssä Tapparan maalin takana.
 
hokkikokki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Erän alussa pelasi, mutta palasi koppiin sitten myöhemmin. Eli taitaapi olla napeilla, piikeillä ja järjettömällä määrällä teippiä kasassa.
 
Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Koulainen palasi kolmanteen erään ja pelasi siihen asti kunnes Tappara teki neljännen maalin ja sitten käveli koppiin ihan normaalin näköisesti. Veikkaa että siinä kohtaa peli kun oli ratkennut ei kannattanut riskerata enempää. Veikkaan että pelaa maanantaina. Mutta mikä vaiva Koskella on ?
 
Larsen

Eetu Koskikin talutettiin koppiin siinä jossain KalPa pelissä. Sitä en muista, että pelasiko kaveri enää sen jälkeen seuraavissa peleissä. Joonas Komulaisen tilanne on kyllä paha kun selvästi polveen teki kipeää. Kokeiliko mies mahdollisesti polvituen tms avulla pelaamista mutta jätti sitten lopulta leikin kesken.

Huomenna on kyllä haastava tilanne pelkästään sentteriosastoa ajatellen tai pystyisikö Forsberg pelaamaan jokaisen ketjun keskellä :)
 
Zalmonella

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
Sääli, että kaikki Lukon vähäänkään osaavat kaverit ovat lasaretissa. Vastustajan leirissä on siis osattu pelata oikeat ukot pois pelistä.

Lukossa tätä ei tunnuta tajuavan, että vastustajankin tärkeitä pelaajia voisi toimittaa sairas-vuoteelle.
 
Sashmowitz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lukossa tätä ei tunnuta tajuavan, että vastustajankin tärkeitä pelaajia voisi toimittaa sairas-vuoteelle.

Opettelisit nyt ressukka oikeasti edes kirjoittamaan. Sisältöhän on todettu aivottomaksi paskaksi jo noin tuhat kertaa. Tää oli viimeinen rasti. Toisaalta loogistahan kyllä on, että sä kuulut tähän ihmishylkiöiden klaaniin jotka toivoo jonkun loukkaantuvan.

Mä keskityn tästä lähin kevääseen, huomiseen Tampereen reissuun ja kauden tärkeimpään koitokseen nauttien tästä hienosta loppukauden huipentumasta. Sä saat suoltaa tota apukoulutason autistista paskaa täällä ihan rauhassa jatkossa.

Jos Lukko kampeaa itsensä tästä finaaliin ja sattuu mestaruuden voittamaan, älä tule 500km lähemmäksi toria. Jatka ihan hyvillä mielin sitä tatin vatkaamista siellä näppiksen äärellä. Se on sulle varmasti kaikkein paras paikka ihan näin sosiaalipoliittisestikin.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Eetu Koskikin talutettiin koppiin siinä jossain KalPa pelissä. Sitä en muista, että pelasiko kaveri enää sen jälkeen seuraavissa peleissä.
Pelasi Koski Tapparaakin vastaan ekassa pelissä (huonosti ja vähän).
 
Magnum

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Tempo & Devils
Sääli, että kaikki Lukon vähäänkään osaavat kaverit ovat lasaretissa. Vastustajan leirissä on siis osattu pelata oikeat ukot pois pelistä.

Lukossa tätä ei tunnuta tajuavan, että vastustajankin tärkeitä pelaajia voisi toimittaa sairas-vuoteelle.
Oksettavaa, nyt on pakko kyseenalaistaa sinun järjenjuoksusi. Juu eihän siellä ketään enää pelaakaan ja taktikoimallahan nuo loukkaantumiset on toisten taholta tapahtunut.

Taisin astua miinaan, trolli painaa hommia ja vanhaan upposi....
 
Darumax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lukossa tätä ei tunnuta tajuavan, että vastustajankin tärkeitä pelaajia voisi toimittaa sairas-vuoteelle.

Onhan se toki hienoa että on faneja, jotka suhtautuvat täydellä tunteella oman joukkueen menestykseen, mutta tällaisten ajatusten tullessa päähän tulisi muistaa, että kyseessä on kuitenkin vain jääkiekko. Niin kuin aikaisemmin on todettu, niin kentällä ei vilise vain pelaajia vaan myös joidenkin aviomiehiä, isejä, ystäviä jne.

Niin ja olisihan sekin varsin 'hienoa' jos vaikka itse olisit oman työpaikkasi parhaita työntekijöitä, niin kilpailijafirmasta lähetettäisiin pari tyyppiä hoitamaan sut sellaseen kuntoon, ettei kunnolla sängystä ylös pääsisi vähään aikaan saatikka sitten työpaikalle.
 
Zalmonella

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
Opettelisit nyt ressukka oikeasti edes kirjoittamaan. Sisältöhän on todettu aivottomaksi paskaksi jo noin tuhat kertaa. Tää oli viimeinen rasti. Toisaalta loogistahan kyllä on, että sä kuulut tähän ihmishylkiöiden klaaniin jotka toivoo jonkun loukkaantuvan.

Mä keskityn tästä lähin kevääseen, huomiseen Tampereen reissuun ja kauden tärkeimpään koitokseen nauttien tästä hienosta loppukauden huipentumasta. Sä saat suoltaa tota apukoulutason autistista paskaa täällä ihan rauhassa jatkossa.

Jos Lukko kampeaa itsensä tästä finaaliin ja sattuu mestaruuden voittamaan, älä tule 500km lähemmäksi toria. Jatka ihan hyvillä mielin sitä tatin vatkaamista siellä näppiksen äärellä. Se on sulle varmasti kaikkein paras paikka ihan näin sosiaalipoliittisestikin.

Älä pelkää, että sinunkaan tarvitsisi sinne torille mennä ainakaan Lukon takia...

Ja se mitä sinä olet todennut, on sama kuin kusisi vastatuuleen. Aika hiensti sinä näytit tässä juuri ne oksettavuuden merkit joista itse luulit minua kritisoivan.

Todellisuudessa sota on julmaa ja ratuväki raakaa. Kukkahattuilu ei auta joukkuetta vaan on tehtävä KAIKKI mahdollinen sen menetysmisen eteen ja Lukkoa vastaan on menetelty näin, pois lukien Vahalahti.

Oksettavaa, nyt on pakko kyseenalaistaa sinun järjenjuoksusi. Juu eihän siellä ketään enää pelaakaan ja taktikoimallahan nuo loukkaantumiset on toisten taholta tapahtunut.

Taisin astua miinaan, trolli painaa hommia ja vanhaan upposi....

Jos olet seurannut lajia nimeltä jääkiekko yhtään laajemmin niin eipä tämä mikään mahdoton ilmiö ole. Ihan samanlaisesti minä voisin väittää, että tahallisesti yritetään satuttaa jotain vastustajaa johon sinä marmattaisit jotain tälläistä vastaavaa ja kuitenkin sellaistakin tapahtuu tässä lajissa. On aika oksettavaa jos vastustajan leivissä tälläistään tehtäisiin tiedostaen mutta Lukko jättäisi tällästä tekemättä vain jotta pari kukkkajattua ei pahoita mieltään.

Et astunut mihinkään sillä en ole trolli vaan puhun asioista suoraan ja seison niiden takana. Vihaan trolleja sillä trollaus on elämänsä tuhlausta.

Onhan se toki hienoa että on faneja, jotka suhtautuvat täydellä tunteella oman joukkueen menestykseen, mutta tällaisten ajatusten tullessa päähän tulisi muistaa, että kyseessä on kuitenkin vain jääkiekko. Niin kuin aikaisemmin on todettu, niin kentällä ei vilise vain pelaajia vaan myös joidenkin aviomiehiä, isejä, ystäviä jne.

Niin ja olisihan sekin varsin 'hienoa' jos vaikka itse olisit oman työpaikkasi parhaita työntekijöitä, niin kilpailijafirmasta lähetettäisiin pari tyyppiä hoitamaan sut sellaseen kuntoon, ettei kunnolla sängystä ylös pääsisi vähään aikaan saatikka sitten työpaikalle.

Ne isät, aviomiehet, serkut, kaverit jne. ovat itse valinneet lajinsa tai tässä tapauksessa pikemminkin työnsä. En ymmärrä miten voit verrata urheilua jossa kaikki on käytännssä sallitua ja työ-elämää jossa kaikki on raamitettua.
Jos aletaan neiteillä tai hempeillä niin sitten voidaan siirtyä seuramaam vaikka taitoluistelua.

Tarkoitan, että jos tälläistä kerran tehdään Lukolle niin miksei Lukossa tehdä sitä vastustajille.
 
Viimeksi muokattu:

Maikkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, HIFK, Liverpool
Sääli, että kaikki Lukon vähäänkään osaavat kaverit ovat lasaretissa. Vastustajan leirissä on siis osattu pelata oikeat ukot pois pelistä.

Lukossa tätä ei tunnuta tajuavan, että vastustajankin tärkeitä pelaajia voisi toimittaa sairas-vuoteelle.

Oho !
Jäätävää kommentointia. Toivottavasti olet yksin ajatuksiesi kanssa.
 
Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Lukossa tätä ei tunnuta tajuavan, että vastustajankin tärkeitä pelaajia voisi toimittaa sairas-vuoteelle.

Onkohan tämä vain Jatkoajalle tyypillistä huomion hakemista, vai oletko ihan tosissasi sitä mieltä, että oman joukkueen tavoitteiden eteen on ihan ok tahallisesti vahingoittaa vastustajan pelaajia? Ja jos olet sitä mieltä, niin olisiko sekin ihan ok, että vastustaja tahallisesti vahingoittaisi oman suosikkijoukkueesi pelaajia? Olisiko se mielestäsi pelin hengen mukaista?

*e* Älä vaivaudu vastaamaan, kyllähän mielipiteesi käy jo tossa aiemmissa kirjoituksissa selville. Pahoittelut osion muille kirjoittajille.
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Oho !
Jäätävää kommentointia. Toivottavasti olet yksin ajatuksiesi kanssa.

Onneksi tänne kirjoittelevien ajatuksilla ei käytännön kannalta ole mitään merkitystä. Toki vähintäänkin kyseenalaisten ajatusten esilletuontikin on aika kyseenalaista puuhaa.
 
Darumax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tarkoitan, että jos tälläistä kerran tehdään Lukolle niin miksei Lukossa tehdä sitä vastustajille.

Eipä tuota kyllä ole Lukolle tehty, siinäpä se juttu onkin. Kyllä itseänikin vituttaa suunnattomasti, että nyt kun olisi mahdollisuudet hyvinkin päätyyn asti, niin menetetään kaksi tai Komusta riippuen jopa kolme tärkeää pelaajaa. Vahalahden ja Ahtolan loukkaantumiset olivat ainakin vain erittäin huonoa tuuria (railoja jäässä?) eikä todellakaan ollut mistään sikailusta kyse. Komun tilannetta en oikein tarkalleen nähnyt, mutta tuomarit eivät ainakaan nähneet tapauksessa mitään rikettä.

Jääkiekko on fyysinen peli ja pelaajat ovat toki itse valinneet ammattinsa, mutta ei se silti tarkoita että tahallaan pitäisi toisia vahingoittaa. Ihmisarvo tulee silti säilyttää vaikka kaukalossa ajoittain kovaa pelataankin.
 
Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jääkiekko on fyysinen peli ja pelaajat ovat toki itse valinneet ammattinsa, mutta ei se silti tarkoita että tahallaan pitäisi toisia vahingoittaa.

Olettaakseni aika moni olisi tehnyt toisenlaisen uravalinnan, jos Liigassa tai jääkiekossa yleensäkin vastustajan tahallinen vahingoittaminen olisi yleisesti hyväksyttyä. Mielipiteeseen toki kaikilla on oikeus, idioottimaisiinkin sellaisiin. Jotkut saattavat olla sitä mieltä, että voiton eteen tulee tehdä kaikki tai lähes kaikki voitava. Onneksi tuollaiset mielipiteet ja niiden esittäjät ovat kuitenkin selkeästi vähemmistössä.
 
Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Jääkiekko on kontaktilaji ja siihen kuuluu taklaukset ja kovatkin sellaiset jopa avojäällä. Kyllä siinä taklatessa on ihan tarkoitus kaveria pehmittää ja taklata niin että tuntuu, sitä jääkiekko on. Joskun ollaan aiemmin nähty nyrkkihippasten kautta liigassakin "noutoja" joskus jopa Lukossakin, näissä silloin tällöin sattuu kuten Kovaselle tai Huhtalalle Nurmen käsittelyssä tai Tammelalle Kalpa sarjassa Mikkolan taklauksessa jne...
Olen myös sitä mieltä että Lukko voisi myös lisätä tuota fyysisyyttä taklaamalla kovemmin Tapparan avanpelaajia kuten Marjamäkikin kouhottaa täysillä sääntöjen rajamailla kohti meidän kavereita. Jos se tuntuu joillekin liian rajulta niin kannattaa tosiaankin siirtyä seuraamaan ringetteä tai kaukalopalloa eikä olla täällä kukkahattu päässä itkemässä.

Pelaajat kyllä tällä tasolla tiedostavat että pää pitää pysyä ylhäällä tai riski on tulla taklatuksi, se on pelinhenki näissä pleijareissa.
 
Zalmonella

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
Oho !
Jäätävää kommentointia. Toivottavasti olet yksin ajatuksiesi kanssa.

Niin, toivottavasti.

Onkohan tämä vain Jatkoajalle tyypillistä huomion hakemista, vai oletko ihan tosissasi sitä mieltä, että oman joukkueen tavoitteiden eteen on ihan ok tahallisesti vahingoittaa vastustajan pelaajia? Ja jos olet sitä mieltä, niin olisiko sekin ihan ok, että vastustaja tahallisesti vahingoittaisi oman suosikkijoukkueesi pelaajia? Olisiko se mielestäsi pelin hengen mukaista?

No huh huh.

Sanoinkin kyllä, että mikäli oman joukkueen pelaajiakin tahallisesti vahingoitetaan niin silloin Lukonkin tulisi tehdä niin vastustajan ratkeiseville pelaajille.

Eipä tuota kyllä ole Lukolle tehty, siinäpä se juttu onkin. Kyllä itseänikin vituttaa suunnattomasti, että nyt kun olisi mahdollisuudet hyvinkin päätyyn asti, niin menetetään kaksi tai Komusta riippuen jopa kolme tärkeää pelaajaa. Vahalahden ja Ahtolan loukkaantumiset olivat ainakin vain erittäin huonoa tuuria (railoja jäässä?) eikä todellakaan ollut mistään sikailusta kyse. Komun tilannetta en oikein tarkalleen nähnyt, mutta tuomarit eivät ainakaan nähneet tapauksessa mitään rikettä.

Jääkiekko on fyysinen peli ja pelaajat ovat toki itse valinneet ammattinsa, mutta ei se silti tarkoita että tahallaan pitäisi toisia vahingoittaa. Ihmisarvo tulee silti säilyttää vaikka kaukalossa ajoittain kovaa pelataankin.

Lukeakaa nyt jumankauta ihmiset ne viestit mihin vastaatte!!

Sanoin, että mikäli Lukolle tehdään näin niin pitäisi Lukonkin alkaa tehdä niin vastustajalle. Vahalahti ei kuulu tähän sapluunaan mutta Komulainen kuin Ahtolakin kylläkin kontakstissa joutuivat sairaalaan. Molemmat Lukon tärkeitä pelaajia.

Ja sen verran olen elämäni aikana kiekkoilijoiden kanssa puhunut ettei se ole mikään niin vieras käsite teuhdä vastustajalle mitä useat kukkahatut kuvittelevat sen olevan.

Ei tietenkään pidä tahallisesti vahingoittaa mutta jos se on välttämätöntä ja pelataan isoista panoksista sekä vastustaja tekee samaa niin sitten näin pitää toimia.
 
Viimeksi muokattu:

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei tietenkään pidä tahallisesti vahingoittaa...

Eli kun kirjoitit, että "Lukossa tätä ei tunnuta tajuavan, että vastustajankin tärkeitä pelaajia voisi toimittaa sairas-vuoteelle" niin tarkoitit, että Lukossa tätä ei varmaankaan tajuttaisi, jos vastustaja Lukon pelaajia tahallisesti vahingoittaisi? Ymmärräthän, että tuo ei ole ensimmäinen kuva, joka alkuperäisestä väitteestäsi tulee mieleen?
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Kovaa taklaamisen ja pelotteen ylläpitämisen ymmärrän, kuten myös satuttamiseen tarkoitetut poikkarit, tahallista telomista en (poislukien Huhtala). En ainakaan itsehalua nähdä että ruvetaan lähes teloittamaan jäällä vastustajia. Jos Kuuselaa, Palolaa, jne ajetaan lujaa ja koputetaan pohkeille, maalin edessä annetaan poikkaria, niin hommassa ei mielestäni ole ihmeempiä. Kun aletaan vetämään selästä koko kentän vauhdilla, niin vankeusrangaistus olisi kohdallaan.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vahalahti ei kuulu tähän sapluunaan mutta Komulainen kuin Ahtolakin kylläkin kontakstissa joutuivat sairaalaan. Molemmat Lukon tärkeitä pelaajia.
Ahtolan loukkaantumisessa ei ollut minkäänlaista kontaktia.
 
Zalmonella

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
Eli kun kirjoitit, että "Lukossa tätä ei tunnuta tajuavan, että vastustajankin tärkeitä pelaajia voisi toimittaa sairas-vuoteelle" niin tarkoitit, että Lukossa tätä ei varmaankaan tajuttaisi, jos vastustaja Lukon pelaajia tahallisesti vahingoittaisi? Ymmärräthän, että tuo ei ole ensimmäinen kuva, joka alkuperäisestä väitteestäsi tulee mieleen?

Niin, tässä tullaan sitten siihen, että millaisella mielenlaadulla näitä viestejä oikein lukee.

Älkää nyt vaan hyvät ihmiset pitäkö tuota z-alkuista mahatautia Lukon kannattajana.

Säälittävää asioiden kieltämistä ainakin näytät kannattavan ja se jos jokin osoittaa, että sinä et ole Lukon kannattaja vaan omanan suppeaan näkökulmaan takertuja.

Kokeilin tuota "raportoi" nappia. Saas nähdä toimiiko, on sen verran sairaita toivomuksia tyypillä.

Säälittävää... Tämä palsta on muutenkin muuttunut puusilmien, värilasien ja hihhuleiden mellastus-tantereeksi.

Kuten jo sanoin, Lukekaa viestit ennen kuin vastaatte niihin ja koskee eritoten sinua!!
 
Viimeksi muokattu:

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Niin, tässä tullaan sitten siihen, että millaisella mielenlaadulla näitä viestejä oikein lukee.

Sovitaan sitten vaikka niin, turha kai sun kanssa on asioista vääntää. Jos mielestäsi seuraavat lainaukset tarkoittavat tasan samaa asiaa, niin olkoon niin, sulla on mielipiteeseesi oikeus. Silti suosittelen itsetutkiskelua ton kirjoittamisen suhteen, vai meinaatko että sun viestejä Jatkoajassa kommentoivat vain sisälukutaidottomat idiootit? Vai voisiko olla, että joko tahallaan tai vahingossa kirjoitat ihan muuta kuin tarkoitat, ainoastaan päästäksesi selittämään, että "en mä niin sitä tarkoittanut"?

Lukossa tätä ei tunnuta tajuavan, että vastustajankin tärkeitä pelaajia voisi toimittaa sairas-vuoteelle.

Sanoinkin kyllä, että mikäli oman joukkueen pelaajiakin tahallisesti vahingoitetaan niin silloin Lukonkin tulisi tehdä niin vastustajan ratkeiseville pelaajille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös