Vehanen, Niskala ja Heikkinen KHL:ssä kaudella 2010-11

  • 36 757
  • 79

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tein sen mitä keväällä uhosin, eli nyt kun KHL-joukkueet aloittelevat harjoituspelejään, on syytä avata kolmelle sarjassa pelaavalle ex-Lukkolaiselle oma ketjunsa. Tässä voidaan sitten kauden aikana heidän tekemisiään kyseisessä sarjassa puida. KHL:n runkosarja alkaa Jääkiekkolehden mukaan 8.9. eli reilu viikko ennen kotoisen sarjan alkua, ja ainakin Kazan näistä Lukkolaisten seuroista käy pelaamassa myös Suomessa vielä ennen oman sarjansa alkua.
 
Viimeksi muokattu:

Ralph

Jäsen
Mikael Tellqvist pelaa Dynamo Rigassa ensi kaudella. Jonkin sortin Lukkolainen hänkin on.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Yllättävä siirto. Ainakin sen takia että eikö juuri Dynamo jossain vaiheessa jo kertonut että Tellqvist on liian kallis?

Tietysti vielä ihmeellisempi olisi ollut paluu NHL:ään.
 
Suosikkijoukkue
Rochester Diablos
Juttelin viime Tiistaina Tellqvistin kanssa ja kovin tuntui mies tyytyväiseltä uuteen sopimukseensa. Samalla laitettiin pikana uudet varusteet tilaukseen samoilla spekseillä kuin setti jolla pelasi Raumalla.

Tässä muuten muutamia kuvia juuri valmiiksi saadusta uudesta maskista Vehaselle.

Jukka
 

Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Samalla laitettiin pikana uudet varusteet tilaukseen samoilla spekseillä kuin setti jolla pelasi Raumalla

Se on hyvä että saat varusteita kaupaksi. Mites niille Telkän viime vuoden kamoille kävi? Jäikö ne Lukolle vai myikö Mikael ne eteenpäin? Kiinnostaisi vaan tietää kun maalivahdit usein selittävät ajavansa sisään uusia patjojaan ja luulisi että nykyisillä materiaaleilla kestäisivät useamman kauden.
 
Suosikkijoukkue
Rochester Diablos
Pääosin liigamaalivahdit käyttävät 3 paria kintaita ja 2 paria patjoja kaudessa. Telkän kamat palautuu kun saa uudet vermeet.

Jukka
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Eikös nuo ole seuran vermeitä. Näin ainakin olen antanut ymmärtää tuosta julkaistusta varustesopimuksesta. Taitavat olla kuitenkin sen verran pro kamaa mitoituksiltaan että kiertoon(myyntiin?) menevät, kun kerran junnuillekin hankitaan jo omat vermeet(mikä tietenkin on pahuksen hyvä homma). Lukko taitaakin olla aika kärkipäätä maalivahtien varustehankintojen suhteen ajatellen myös junioreita vai onko Jukalla parempaa tietoa asiasta?

Lisätty: Repolainen taisi ajaa takaa kauanko uusiin patjoihin totuttauminen vie aikaa? Wiikman tai Raanta(vaiko molemmat) puhelivat pitsin jälkimainingeissa että totuttelemista vielä on uusiin vermeisiin. Tuolloinhan eivät montaakaan kertaa vielä ehtineet olla jäällä.
 
Viimeksi muokattu:

Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lisätty: Repolainen taisi ajaa takaa kauanko uusiin patjoihin totuttauminen vie aikaa?
Lähinnä ajoin takaa sitä, että luulisi maalivahdin pukevan päälleen ennemmin vanhat omaan kroppaan muokkaantuneet varusteet kuin jäykät juuri tehtaalta tulleet. Luistimista tulleitä viiltoja lukuunottamatta en maallikkona keksi mitään syytä miksi jotkut patjat menisi muutamassa kuukaudessa "vanhaksi".
 
Eikös nuo ole seuran vermeitä. Näin ainakin olen antanut ymmärtää tuosta julkaistusta varustesopimuksesta. Taitavat olla kuitenkin sen verran pro kamaa mitoituksiltaan että kiertoon(myyntiin?)

Ainakin esim. nuo Lukon viime kauden molarien kamat ovat goaliepro.comissa myynnissä, myös Tellqvistin. Siitä voisi päätellä, ettei seura niitä kamoja omista vaan varustetoimittaja, tässä tapauksessa siis Goaliepro eli tämä J.Ropposen puulaaki. Asianomainen varmaan korjaa jos korjattavaa.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
KHL-ketjusta bongasin tiedon, jonka mukaan Ilkka Heikkinen on treenipelissä Novokuznetskia (6-0 Sibir voitti) vastaan pamauttanut hattutempun 3+0. Se kummempaa tietoa ei ole montako noista tuli ylivoimalla.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vehasen kausi alkoi tappiolla viime kevään finaalivastustajaa vastaan. Peteä ei tappiosta voi syyttää, maaleille hän ei mitään voinut ja monta hyvää pelastusta nähtiin varsinkin pelin alkupuolella kun Kazan oli ihan jäässä ja Dynamo vei peliä miten tahtoi. 1-3 olivat loppunumerot.

Huomenna (eli tänään) nähdään samaan aikaan samalla kanavalla miten Tellqvist pärjää SKA Pietarin tähtien tulituksessa.
 
Huomenna (eli tänään) nähdään samaan aikaan samalla kanavalla miten Tellqvist pärjää SKA Pietarin tähtien tulituksessa.

Tellqvist on loukkaantunut eikä ole vielä avannut kauttaan KHL:ssä. Sen sijaan Dynamon maalivahti Chris Holt on pelannut hienosti ja vienyt joukkuunesa kahteen voittoon yhtä monesta ottelusta ja sarjan kärkipaikalle. Eli Tellqvist saa toipua ihan rauhassa ja sen jälkeenkin tehdä kovan työn taistellessaan peliajasta, ja hyvä niin tietysti.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Huomenna sekä Viasat Hockey että Nelonen Sport Pro näyttävät klo 15:55 ottelun Magnitogorsk - Ufa, joten Niskalan (ja muiden suomalaisten) otteita voi seurata sitä kautta.

Ottelu saattaa näkyä myös venäläisellä Sport -kanavalla, mutta ainakaan vielä huomisen näytettäviä pelejä ei ole päivitetty. Jos ei ole Viasatin tilaaja annattaa katsoa huomenna tästä linkistä, mitkä ottelut näytetään: http://stats.sportbox.ru/games.php?sp=hk&turnir=218&tour=9&tdate=20100913

Ufa on mielestäni tämän kauden paras joukkue sarjassa, joten Niskalalla ja kumppaneilla riittää huomenna tekemistä.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ihan vauhdikas peli tuo Ufa-Magnitogorsk. Ja yllättävän paljon maaleja tehtiin, Ufa voitti 6-5 jatkoajalla.

Niskalla pelasi ihan hyvän pelin ja oli ehdottomasti kolmesta suomalaisesta näkyvin. Pariin kertaan häntä hiukan omassa päädyssä vietiin mutta kertaakaan ei omissa soinut sen enempää tasakentällisin kuin alivoimallakaan Jannen ollessa jäällä. Yhden hienon maalin Janne teki noustessaan hyökkääjän kanssa kaksykköseen, sai syötön, käänsi kiekon rystylle ja nosti maalin kattoon Jeremenkon taakse. Lisäksi Janne oli kovilla laukauksillaan alustamassa kahta Magnitogorskin maalia vaikka syöttöpisteitä niistä ei hänelle annettukaan. Niinikään Janne kuului Magnitogorskin ykkösylivoimaan mutta siinä hän ei oikein päässyt laukaustaan käyttämään.

Tukkijullin kirjanpitoni mukaan siis Niskalalle tänään 1+0 ja +3 sekä yksi kakkonen heti pelin alkuun. Ei paha.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Niskalalta kyllä ihan vauhdikas kauden avaus. Tänään maali ja viime pelissä pari. Varmasti ylimääräiset paineet mitä tuolla vierastyöläisille kasataan on nyt pudonneet. Alku lupaa kyllä hienoa kautta Jannelle.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Niskala ja Vehanen kohtasivat tänään kaukalossa ensimmäistä kertaa tällä kaudella ja Magnitogorsk voitti pelin 4-3. Katselin sitä peliä kolmannen erän ajan ja sen erän Kazan voitti 1-0 ja hallitsi kyllä peliä mutta tasoitukseen eväät eivät riittäneet.

Vehanen tuli maaliin toisessa erässä ajassa 22.23 pelin ollessa 3-0 Magnitogorskille, mutta koska päästi tuon neljännen maalin niin Petelle kirjattiin kauden toinen tappio. 22 kohti tulleesta vedosta hän torjui 21, ja ainakin tuossa toisella erätauolla pyörineessä koosteessa nähtiin häneltä muutama komea venytys samoin kuin kolmannessakin erässä livekuvassa.

Janne Niskala puolestaan syötti yhden Magnitogorskin maalin ja istui kolmannessa erässä yhden kakkosen.

Ilkka Heikkinen puolestaan pelasi Sibirin puolustajista toiseksi eniten, 21.30 ja laukoi kahdesti kohti maalia, kun Sibir hävisi ZSKA:lle kotonaan 0-2.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Parin heikomman pelin jälkeen Vehanen oli taas oma itsensä eilen kun Kazan haki Moskovan ZSKA:lta pisteet 1-4. 23 torjuntaa ja se taakse mennyt oli mahdoton otettavaksi, ylivoimalla sai ZSKAn mies pistää takatolpalta tyhjiin.

Niskala ja Heikkinen olivat vastakkain kun Sibir haki vierasvoiton maalein 1-3 Magnitogorskista. Kummallekaan suomalaispuolustajalle ei pisteitä kertynyt, Nikke laukoi kolmesti ja Bono kahdesti maalia kohti ja kummallekin merkittiin plusmiinustilastoon -1.

Kolmikon koko kauden statistiikka tähän mennessä näyttää KHL:n sivuilta kopsattuna seuraavanlaiselta:

Vehanen 6. 2.64 maalia/60 min 91,43 %
Niskala 6. 3+1=4. 4. +1 21.15 min/peli
Heikkinen 7. 0+0=0. 0. +1 19.29 min/peli
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Niskalan alku on ollut ihan hyvä pisteiden valossa ainakin. Heikkisen kohdalla sitten onkin ollut vähän hiljaisempaa. peliajat molemmilla ollut kyllä ihan kelpo luokkaa.

Vehanen ei ihan totutulla tasollaan ole ollut tilastojen valossa, mutta eiköhän nuokin tuosta parane kun kausi etenee. Tosin viime matsi meni jo varsin hyvin.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ilkka Heikkinen avasi pistetilinsä eilen Sibirin kaataessa jatkoajalla Avangard Omskin 2-1. Bono syötti molemmat kotijoukkueen maalit ja kellotti Sibirin puolustajista toiseksi eniten peliaikaa, 19.17.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Niskala onnistui ohittamaan Peten kahdesti Magnitogorskin voittaessa Kazanin 3-2. Petelle kertyi ottelussa 23 torjuntaa.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vehasen vaikea kausi sai jatkoa eilen kun hänen entinen seuransa Neftehimik voitti Kazanin 3-0. Tai en tiedä oliko tuo peli kauden huonoimpia, Pete torjui kuitenkin 34 36:sta laukauksesta ja viimeisen Neftehimik löi tyhjiin.

Yhdeksän pelatun pelin jälkeen Peten tilastot eivät kovin mairittele, torjuntaprosentti on 90,5 ja päästettyjen maalien keskiarvo 2.88. Yhden maalinkin Pete on ehtinyt jo syöttämään.

Vertailun vuoksi Kazanin kakkosvahti Stanislav Galimovin lukemat ovat 90,4 ja 2.95, Galimov on pelannut kolmessa pelissä joista yhdessä hänet vaihdettiin kesken kaiken Vehaseen.

Kazan on idän sarjataulukossa sijalla 7 tällä hetkellä.

Ilkka Heikkinen on 13 pelissä saalistanut pisteet 0+5, plusmiiinustilasto on 5 maalia plussan puolella ja eikä Bono ole joutunut vielä kertaakaan jäähypenkille istumaan. Peliaikaa tulee keskimäärin 19.09 per peli.

Sibir on idän sarjataulukossa neljäntenä.

Janne Niskala sen sijaan pelaa liki piste per peli-tahtia, 12 pelissä tehot 5+6. Plusmiinustilastossa Janne on 4 maalia plussan puolella, istunut 6 minuuttia jäähyllä ja pelannut keskimäärin 20.19 per peli.

Magnitogorsk johtaa idän sarjataulukkoa.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Heikkisen Sibir ja Vehasen Kazan kohtasivat tänään ja Kazan oli vieraskaukalossa parempi jatkoajalla 2-3. Vehanen torjui 39 kertaa, mukana yksi Heikkisenkin laukoma kiekko. Josko se siitä pikku hiljaa Petelläkin lähtisi kulkemaan.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ilkka Heikkinen teki ylivoimalla ensimmäisen KHL-maalinsa kun Sibir löi lauantaina Neftehimikin 3-2. Plusmiinustilastoon jäi kuitenkin lukemaksi -1. Bono pelasi 25 vaihtoa ja 17.35 minuuttia mikä oli kolmanneksi eniten Sibirin puolustajista ja laukoi kahdesti kohti maalia.

Vehanen puolestaan istui vaihtopenkillä ja katseli kuinka Stanislav Galimov torjui Kazanille jatkoaikavoiton 1-2 Habarovskissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös