Vanhat lätkätähdet

TKH · 24.12.2001 klo 08.34

Juttu 28

"10 pisteen kysymys: minkä jäähallin pihalla tämä kohtaaminen tapahtui"

Joo, kirja on luettu ja tarinankin muistan. Suomessahan se muistaakseni tapahtui. Olisko ollut Helsingin hallin pihalla.

"Huikean hienoja arttikeleita. Toiveena heittäisin sellasen nimen Eberman(oikeinkirjoitus?). On jäänyt mieleen 70-luvulta, kunkatteli zekkien peliä ja J.Jokinen puhui aina "tuulen nopeasta ebermanista". Kukas hän oli noin niiku oieesti= on jäänyt vaivaamaan. "

Valitettavasti Bohuslav Ebermann:sta en ole juttua tehnyt.

Kuka pelaaja ylti ensimmäisenä NHL:n historiassa kuuteen
peräkkäiseen yli 50 maalin kauteen?? Kyseessä on tietenkin
legendaarien kanadan-ranskalainen Guy Lafleur.

Guy Lafleur syntyi syyskuun 20. 1951 St. Charles:ssa,
Quebec:ssa. Lafleurin suuri idoli nuoruusvuosina oli tietenkin
Montrealin Jean Beliveau. Lafleur myös pelasi junioriaikanaan
Beliveaun nelosella, mutta muutti myöhemmin NHL:ssä kymppiin.
Lafleur oli supertähti jo kauan ennen tuloaan
NHL:ään. Hän oli suuri tähti Quebecissa, jossa hän mätti
maaleja ja pisteitä neljän täyden kauden ajan ennen
siirtymistään NHL:ään. Kaksi ensimmäistä kautta QMJHL:ssä
Lafleur pelasi Quebec Aces:ssa, mutta ne kaikkein parhaimmat
kautensa hän pelasi Quebec Remparts:ssa. Kahdella viimeisellä
kaudella junioreissa Lafleur teki yli 100 maalia ja
viimeisellä kaudellaan yli 200 pistettä. Kausi 1969-70 toi
Lafleur:lle maalipörssin voiton ja ykkös All-Stars paikan
tehoilla 170 (103+67) ja viimeinen juniorikausi 1970-71 toi
maali- ja pistepörssin voiton sekä valinnan ykkös All-Starsiin
tehoilla 209 (130+79). Guy Lafleur:lla on oma nimikko-palkinto
QMJHL:ssä, Guy Lafleur Trophy annetaan pudotuspelien
arvokkaimmalle pelaajalle. Lafleur otettiin NHL:n vuoden 1971
Amateur draftissa kaikkein ensimmäisenä pelaajana Montrealin
toimesta. Lafleur myös siirtyi NHL:ään heti seuraavaksi
kaudeksi.

Quebecin ylpeydellä Montreal Canadiensilla oli aina ollut
ranskankielisiä supertähtiä joukkueeseen, ja sellaista he
odottivat myös Lafleurista. He kuitenkin saivat odottaan
Lafleurin kukkaan puhkeamista muutaman vuoden. Lafleur debytoi
Montrealissa kaudella 1971-72 tehden mukavat 64 pistettä. Se
oli kuitenkin paljon vähemmän kuin häneltä odotettiin. Myös
hänen kaksi seuraavaa kautta olivat pettymyksiä, niillä hän
jäi jopa tulokaskauden tehoista kymmenkunta pistettä.
Neljännellä kaudellaan 1974-75 Lafleur kuitenkin räjäytti
pankin tehden massiiviset 119 (53+66) pistettä. Ero edellisiin
kausiin oli valtava, hän teki nyt yhtä paljon maaleja kuin
edellisillä kausilla pisteitä. Tästä kaudesta alkoi myöskin
Lafleurin kuuden kauden valtakausi NHL:ssä. Hän teki kuudesti
yli 50 maalia ja 100 pistettä. Lafleur oli NHL:n historian
ensimmäinen pelaaja, joka pystyi rikkomaan 50 maalin rajan
kuutena peräkkäisenä kautena. NHL:n maalipörssin Lafleur
voitti kerran, -78, ja pistepörssin kolme kertaa, -76, -77 ja
-78. NHL:n ykkös All-starsiin Lafleur valittiin kuusi kertaa
peräkkäin vuosina 1975-80. Kaksi keraa hänen valittiin NHL:n
arvokkaimmaksi pelaajaksi eli Hart Trophyn voittajaksi, -77 ja
-78. Myös vuonna 1979 Lafleur oli ehdolla Hart Trophyn
saajaksi, mutta Bryan Trottier vei voiton äänestyksessä ja
Lafleurin oli tyytyminen toiseen sijaan. Kolme kertaa NHL:n
pelaajat valitsivat Lafleurin NHL:n parhaimmaksi pelaajaksi
eli Lester B. Pearson Trophyn saajaksi, -76, -77 ja -78. 1977
Lafleur palkittiin Conn Smythe Trophylla pudotuspelien
parhaimpana pelaajana. Lafleur pelasi NHL:ssä 17 kautta ja
1126 ottelua tehden niissä 1353 (560+793) tehopistettä.
Pisteissä parhaimmalla kaudellaan Lafleur teki 136 (56+80)
pistettä, viidesti hän teki yli 120 pistettä. Maaleja Lafleur
teki parhaimmillaan 60. Pudotuspeleissä Lafleur on tehnyt 134
(58+76) pistettä pelaamissaan 128:ssa ottelussa. Pudotuspelien
pistepörssin Lafleur voitti kolmesti, syöttöpörssin kahdesti
ja maalipörssin kerran. Lafleur pelasi viimeisen kautensa
NHL:ssä 39-vuotiaana kaudella 1990-91. Aikanaan Lafleur oli
nuorin 400 maaliin ja 1000 pisteeseen yltänyt pelaaja.
Lopettaessaan Lafleur oli NHL:n kaikkien aikojen kahdeksan
parhaimman pelaajan joukossa niin maaleissa kuin pisteissä,
mutta nykyään hän on maaleissa sijalla 15 ja pisteissä sijalla
16. Lafleur:lla on edelleen hallussaan Montrealin koko uran
piste- ja syöttöennätys. Lafleur teki Montrealissa 1246 (518+
728) tehopistettä. Vain reilut 20 pistettä tekevät Guy
LaFleurista Montrealin kaikkien aikojen parhaimman pistemiehen
ja Lafleurin nuoruudenajan suuresta idolista Jean Beliveausta
toiseksi parhaimman, Beliveaun tehot ovat 1219 (507+712).
Montrealin maaliennätys on Maurice "Rocket" Richardin 544.
Lafleur:lla on hallussaan myös Montrealin yhden kauden piste-
ennätys - 136 pistettä - ja maaliennätys, 60 maalia.
Maaliennätys on tosin jaettu Steve Shutt:n kanssa. LaFleur
pelasi pitkään yhdessä Steve Shuttin kanssa. He olivat
muodostamassa 1970-luvulla Montrealin kuuluisaa Flower Power-
ketjua, joka pelasi kokoonpanossa Steve Shutt - Peter
Mahovlich - Guy LaFleur.

Kunnia on katoavaista ja sen sai kokea myös Lafleur.
Lafleur:sta oli edellisellä kaudella tullut Montrealin
kaikkien aikojen tehokkain pelaaja, mutta niin vain
alkukaudesta 1984-85 Montrealin valmentaja Bob Berry ilmoitti
Lafleur:lle ettei joukkue tarvinnut enää hänen palveluksiaan.
Niinpä Lafleur katsoi olevansa valmis lopettamaan. Lafleur
kuitenkin palasi kaukaloihin kolmen vuoden päästä New York
Rangersin riveissä. "Nykyiset pelaajat ovat kuin liikemiehiä.
He tulevat hallille salkkuineen, eikä kukaan lähde juhlimaan
pelin jälkeen", kummasteli Lafleur NHL-pelaajissa tapahtunutta
muutosta paluunsa jälkeen. Lafleur räjäytti loppu-urallaan
vielä pienoisen pommin liittymällä Montrealin arkkivihollisen
Quebec Nordiquesin riveihin yhden Rangers kauden jälkeen.
Ensimmäisessä pelissään vanhassa kotihallissa Lafleur pelasi
kuin parhaimpina päivinään ja teki kaksi maalia Montrealin
verkkoon. Montrealin fanit olivat suorastaan haltioissaan.
Heidän vanha puolijumala pelasi loistavaa peliä, se että
Lafleur pelasi suurimman vihollisen leirissä ja teki maaleja
heidän joukkueensa verkkoon ei heitä haitannut yhtään.

Lafleur pelasi Kanadan vuoden 1976 Kanada Cupin joukkueessa.
Lafleur myös pelasi hyvän turnauksen keräten seitsemässä
ottelussa 1+5. Vielä paremman Kanada Cupin Lafleur pelasi
kuitenkin Neuvostoliiton murskavoittoon päättyneessä vuoden
-81 Kanada Cupissa. Tuolloin Lafleur oli pistepörssin neljäs
tehoilla 11 (2+9) seitsemässä ottelussa. Wayne Gretzky voitti
pistepörssin tehoilla 12 (5+7). Guy Lafleur on edustanut
Kanadaa myös MM-kisoissa. Tämä tapahtui vuoden 1981 MM-
kisoissa. Kisat eivät olleet Lafleur:lta kovin onnistuneet,
hän sai aikaiseksi yhden ainoan pisteen - 7 ottelua 1+0.

Guy LaFleur oli ennen kaikkea salamannopea ja ketterä
luistelija, mutta myös teknisesti erittäin taitava hyökkääjä
sekä hyvä maalintekijä. Hän myös luki peliä poikkeuksellisen
hyvin. Lafleur oli myöskin erittäin luova pelaaja, jolla oli
erittäin terävä lämäri. Lafleur oli kaikesta
pistetehtailustaan huolimatta myös hyvä oman pään pelaaja.
Hän myös voitti kerran NHL:n +/- -tilaston. Nämä tekivät
hänestä 1970-luvun kirkkaimman ja seuratuimman
hyökkääjätähden NHL:ssä.

Guy Lafleur:n pelinumero 10 on jäädytetty Montrealissa. 1988
Lafleur valittiin Kanadan Hockey Hall Of Fameen.

Gagarin · 24.12.2001 klo 09.54

Oikea ja väärä vastaus

Oikein, Suomessa.

Väärin, tietysti Hakametsän jäähallilla.

TKH · 25.12.2001 klo 09.22

Kenestä 1970-luvun suomalaisesta huippulaiturista tuli
myöhemmin suomalaisittain kuuluisa huippuvalmentaja ja
"Aurinkokuningas"?? Kyseessä on tietenkin Juhani Tamminen.

Juhani "Tami" Tamminen syntyi toukokuun 26. 1950 Turussa.
Tamminen oli nuorena jääkiekon ohella myös erittäin kovan
luokan jalkapalloilija. Jalkapallossa Tammisella on tillillään
myös yksi poikien maaottelu. Tamminen valitsi kuitenkin
jääkiekon. "Vakiinnutin jääkiekossa edustusjoukkuepaikan
ensin, syksyllä 1966. Tämän takia jalkapallo myöhemmin jäi",
totesi Tamminen. Tamminen debytoi SM-sarjassa TPS:n paidassa jo
16-vuotiaana kaudella 1966-67. TPS:ssä Tami pelasi vain neljä
kautta ennen siirtymistään HJK:hon. HJK:hon koottiin tuolloin
Apu-lehden ja Wihurin rahoilla ensimmäistä suomalaista
todellista ostojoukkuetta. Joukkueen riveistä löytyivät
Tammisen lisäksi muun muassa Matti keinonen, Esa Peltonen,
Hannu kapanen, Seppo Suoraniemi, Stig Wetzell ja Jorma
Vehmanen. Ensimäisenä vuotena ostojoukkue oli vasta viides,
mutta toisena vuotena tuli peräti hopeaa. Toisen kauden jälkeen
joukkue hajosi kuin tuhka tuuleen, luonnollisesti yksi uppoavan
laivan jättäjistä oli Tamminen. HJK:sta Tamminen lähti
HIFK:hon, jossa pelasi kaudet 1972-75. Seuraavaksi kaudeksi
Tami lähti taalajäille, ei kuitenkaan NHL:ään vaan WHA:han.
Kauden 1975-76 Tami pelasi WHA:ssa Cleveland Crusaders:n
paidassa. WHA:n kausi ei ollut Tamin parhaita, 65 ottelua toi
vain tehot 21 (7+14). Seuraavaksi 1976-77 kaudeksi Tami siirtyi
WHA:n Phoenix Roadrunners -joukkueeseen. Phoenix:ssa oli
tuolloin oikein suomalainen siirtokunta. Kaudeksi 1975-76 sinne
oli jo siirtynyt Pekka Rautakallio ja Lauri Mononen, jotka
kummatkin pelasivat siellä myös seuraavan kauden. 1976-77 sinne
tuli sitten lisäksi Seppo Repo ja Juhani Tamminen. Kaudella
1976-77 Phoenix:ssa pelasi siis peräti neljä suomalaista. Tamin
kausi Phoenix:ssa oli parempi kuin Clevelandin kausi, mutta ei
kuitenkaan mikään huippukausi. Tami teki tuolloin 65:ssä
ottelussa kohtuulliset pisteet 39 (10+29). Tami palasi kahden
WHA-kauden jälkeen takaisin Suomeen ja TPS:ään, jossa pelasi
kaudet 1977-79. Tämän jälkeen Tamminen siirtyi hiukan oudompaan
jääkiekkomaahan, Japaniin. Tamminen pelasi Keikadussa ensin
kauden 1979-80 ja myöhemmin pelaajavalmentajana kaudet 1982-84,
väliin mahtui kaksi kautta TPS:ssä. Tamminen pelasi Japanissa
joukkueessa, jonka omisti eräs maailman rikkaimista miehistä:
"Yoshiaki Tsutsumin omisti vuonna 1979 kaksi
jääkiekkojoukkuetta (Seibu ja Kokudo) ja satsasi hämmästyttävän
paljon jääkiekkoon. Siellä puitteet olivat ammattimaisemmat
kuin tämän päivän (vuonna 2000) SM-liigassa", väitti Tamminen.
Viimeisen kautensa Tami pelasi pelaajavalmentajana Sveitsissä,
Visp:n joukkueessa kaudella 1984-85. Tamminen pelasi
SM-liigassa 13 kautta ja 380 ottelua tehden niissä 412
(198+214) tehopistettä. Tamminen on pisteillään nykyään
SM-liigan kaikkien aikojen tilastossa sijalla 31.
Pudotuspeleissä Tamminen pelasi 33 ottelua ja teki 38 (19+19)
pistettä. Erään parhaimmista kausistaan Tamminen pelasi TPS:ssä
kaudella 1978-79, tuolloin hän oli SM-liigan pistepörssin
viides ja teki 36:ssa ottelussa tehot 47 (20+27). Seuraavalla
kaudella Tamminen pelasi eräät parhaimmista pudotuspeleistään
tehtyään vain kahdeksassa ottelussa 14 (7+7). Tamminen
valittiin SM-liigan All-Starsiin 1974. Suurin syy vähäisiin
valintamääriin lienee Lasse Oksasessa joka käytänössä omisti
oikean laitahyökkääjän All-Stars -paikan aina vuoteen 1975
asti. Ajanjaksolla 1965-75, paikka meni vain kaksi kertaa
jollekin muulle pelaajalle, ja toinen niistä pelaajista oli
Juhani Tamminen. Tami saavutti pelaajana yhden SM-kullan, viisi
hopeaa ja kolme pronssia.

Tamminen oli pelaajana loistava lahjakkuus ja tinkimätön
harjoittelija. Tammisen hyvä ystävä Juhani "Juuso" Walsten
kertoo ensimmäisestä Tamin tapaamisestaan näin: "Tamminen oli
todellinen palloilijalahjakkuus, jonka kehitystä ruokki ankara,
ennen kaikkea fyysinen harjoittelu. Tami oli paha pideltävä,
johtajatyyppi alusta alkaen. Oli selvää, kuka rulettia
pyörittää. Hän oli asialleen pyhittäytynyt persoona, joita ei
ole liikaa. Kyllä yksi Tamminen mahtuu porukkaan".

Juhani Tamminen edusti Suomea kymmenissä MM-kisoissa ja
vuoden 1972 olympialaissa ajanjaksolla 1970-1982. Vain Lasse
Oksanen ja Esa Peltonen ovat suomalaisista pelanneet enemmän
MM-kisoja. Tamminen pelasi 88 MM-kisaottelua tehden niissä
50 (24+26) tehopistettä. Tamminen on Oksasen jälkeen kaikkien
aikojen toiseksi tehokkain suomalaispelaaja MM-kisoissa.
Tamminen on Oksasen ja Pekka Marjamäen jälkeen kolmanneksi
eniten MM-kisaotteluita pelannut suomalainen. Maaotteluja
Tamminen pelasi 227 ja teki niissä 105 (58+47) tehopistettä.
Näillä pisteillä hän on kautta aikain kuudenneksi tehokkain
maaottelupelaaja. Hyvänä johtajana Tamminen oli myös
pitkäaikainen maajoukkueen kapteeni, Tami oli maajoukkueen
kapteeni kausina 1978-82. Tamminen pelasi myös vuoden 1976
Kanada Cupissa. Tuolloin Tamminen oli joukkueen yksi
valopilkkku tehtyään neljässä ottelussa 3 (2+1). Joukkueena
kisat ei Suomelta putkeen mennyt. Yhden parhammista
kansainvälisistä otteluistaan Tamminen pelasi vuoden 1978
MM-kisoissa Kanadaan vastaan. Tuolloin Suomi nousi 1-4
tappioasemasta mahtavaan 6-4 voittoon. Tamminen oli ottelun
paras pelaaja tehdessään kaksi tärkeää maalia, ensin 4-4 ja
sitten 5-4. 1979 MM-kisoissa Tamminen pelasi myös loistavasti
ollen joukkueen parhaimmistoa yhdessä Rocky Rautakallion ja
Seppo Revon ohella. Tammisen omasta mielestä hänen kaksi
kaikkein muistorikkainta maalia tulivat kuitenkin eräässä
toisessa ottelussa. "Tein kaksi maalia 17.12.71 Viktor
Konovalenkon taakse Moskovassa, kun voitimme 4-2, ensimmäisen
kerran niiden kotikentällä. Konovalenko vaihdettiin jo toisella
tauolla Vladislav Tretjakiin. Siitä mun ura lähti nousuun ja
Konovalenkon laskuun - sitä ei enää sen jälkeen näkynyt
luukulla", muisteli Tamminen ikimuistoista ottelua. Tammisen
mielestä kaikkein kovimamt ja taitavimmat vastustajat
löytyivätkin itänaapurista. "Neuvostoliiton superjoukkueet
olivat vaikeimpia. Pakit Vladimir Lutshenko, Valeri Vasiljev,
Aleksander Gusev, Gennadi Tsygankov ja ketju Valeri Harlamov -
Vladimir Petrov - Boris Mihailov. Aikamoista purtavaa, kun on
30 vuotta kulunut alkaa pulssi jo palautua", kertoo Tami.
Tamminen pelasi 1970-luvuvulla poikkeuksetta Suomen
ykkösketjussa kansainvälisissä arvoturnauksissa. Esimerkiksi
vuoden 1976 Kanada Cupissa Suomen ykkösketju oli Juhani
Tamminen - Veli-Pekka Ketola - Harri Linnonmaa, Pekka
Rautakallio - Heikki Riihiranta. Vuoden 1974 MM-kisoissa
Ketola oli muodostamassa Suomen siihen astista kaikkien
aikojen parasta viisikkoa: Juhani Tamminen - Veli-Pekka
Ketola - Esa Peltonen, Juha Rantasila - Heikki Riihiranta.
Kentällinen pelasikin koko muun joukkueen ohella loistavasti,
mutta maalivahti Stig Wetzellin antama postiviinen dopingnäyte
vei Suomelta kaikkien aikojen ensimmäisen mitalin. Kyseistä
kentällistä Tamminen itse myös pitää kaikkein parhaimpana missä
koskaan on pelannut. Usein on väitetty että Suomen maajoukkue
olisi ollut enemmän viihteen puolella 1970-luvulla kuin vakavan
pelaamisn. Tamminen ei jätä hyväksy: "Tässä ovat olleet äänessä
enemmän ne, jotka eivät olleet koskaan kentällä. Itse olin 11
turnauksessa. Kun vertaa 1974 huonoa tuuria kisasuoritukseen
2000, niin se on hullu yhtälö. Silloin pelattiin kahdeksan
kovaa peliä, nyt oli 1-2 tyydyttävää ja tultiin mitalit
kaulassa", sanoo Tamminen. Näinhän se on, MM-kisojen taso on
laskenut 1970-luvun puolesta välistä melkoisesti, suorastaan
romahtanut. Tuolloin oli Kanadaa lukuunottamatta kaikki
maailman parhaimmat maajoukkueet mukana, nyt ei ole yhtään.
Tamminen on kertonut myös oman mielipiteensä Suomen kaikkien
aikojen All-Stars viisikosta. Tamin mielestä se on: Jorma
valtonen, Teppo Numminen - Pekka Rautakallio, Jari Kurri -
Vellu Ketola - Teemu Selänne.

Uransa jälkeen Tamminen on valmentanut eri puolilla maailmaa.
Kokemusta on karttunut Suomen lisäksi myös Ruotsissa,
Japanissa, Sveitsissä, Ranskassa ja USA:ssa. Tamminen valmensi
Ranskaa vuoden 1995 MM-kisoissa. Tuolloin hänelle keksittiin
myös nimi aurinkokuningas. "Sen keksi varmaan Hesarin Jussi
Syvänen Tukholman MM-kisoissa 1995 kun Ranska voitti kolme
peliä peräkkäin", muisteli Tamminen. Tamminen aloitti
valmentamisen pelaajavalmentajana Japanissa ja Sveitsissä
kausina 1982-85. Tämän jälkeen hän lopetti aktiivipelaamisen
ja siirtyi kokopäivätoimiseen valmentamiseen. Tamminen valmensi
TPS:ää kausilla 1985-88. 1987 hän toimi Suomen A-maajoukkueen
Kanada Cupin kakkosvalmentajana. Kaudet 1988-91 Tami valmensi
Sveitsissä Sierressä. Sierren valmentamisen ohella Tami
valmensi kauden 1989-90 Sveitsin B-maajoukkuetta ja kauden
1990-91 Sveitsin A-maajoukkuetta kakkosvalmentajana. Sveitsin
A-maajoukkueen päävalmentajana Tami oli kauden 1991-92. 1992-
93 meni Ruotsissa Sundsvall:ssa ja 1993-94 Tutossa. Kaudet
1994-96 Tami valmensi Ranskaa, kaudet 1996-98 Ässiä ja kaudet
1998-2000 Kärppiä. Tamminen on loistavasta valmentamisestaan
palkittu useita kertoja. Nostaessaan Sierren Sveitsin
pääsarjaan 1990 hänet palkittiin Sveitsissä vuoden
valmentajana. 1995 Tamminen palkittiin Ranskassa vuoden
valmentajana. Tamminen on palkittu kahtena vuotena vuoden
valmentajana I-divisioonassa, 1994 hän nosti Tuton liigaan ja
2000 Kärpät. Tamminen on antanut vuosien varrella monta
värikästä ja mielenkiinntoista lausuntoa. TPS:n valmentajana
1987 Tami totesi seuraavasti: "Joukkue on kuin pikkulintu; jos
sitä rutistaa, se kuolee, jos höllää, se lentää pois. Ainoa
varma asia on, että joskus se paskantaa kätee". Juhani Tamminen
on jääkiekkoleijona numero 79.

TKH · 25.12.2001 klo 10.02

Onko muita toiveita?

Laitan nyt tämän listan, mistä kiinnostuneet näkee kenestä juttu löytyy. Jos listassa on mielenkiintoisia pelaajia, niin laittakaan viestiä jälleen E-mailiin, viestiketjuun tai yksityisviestillä. Laitan ne aikaisemmin toivotut Siltasen ja Robinsonin jutut tällä viikolla, muut olen mielestäni laittanut. Muistuttakaa jos en ole.
Otan kiinnostuneena vastaan myös asialliset kommentit siitä jos joku legendaarinen ja yksi kaikkien aikojen parhaimmista pelaajista/suomalaisista listasta puuttuu. Jos perustelut ovat hyvät niin pelaajasta juttu tulee. Nykypelaajia tai vain vähän aikaa sitten lopettaneita pelaajia ei tietenkään lasketa mukaan.

ALEKSANDROV VENJAMIN juttu 20
ALMETOV ALEKSANDER
BALDERIS HELMUT Juttu 1
BOBROV VSEVOLOD
BUBLA JIRI
DZURILLA VLADIMIR juttu 19
FIRSOV ANATOLI juttu 10
GURYSHEV ALEKSEI
HARLAMOV VALERI
HOLECEK JIRI juttu 8
HOLIK JIRI
HOLMQVIST LEIF
JAKUSHEV ALEKSANDER
JOHANSSON SVEN "TUMBA" juttu 14
KASATONOV ALEKSEI
KRUTOV VLADIMIR juttu 15
LOKTEV KONSTANTIN
MAKAROV SERGEI
MALECEK JOSEF
MALTSEV ALEKSANDER
MARTINEC VLADIMIR juttu 12
MIHAILOV BORIS juttu 6
NEDOMANSKY VACLAV juttu 23
NOVY MILAN
PETROV VLADIMIR
POSPISIL FRANTISEK
RAGULIN ALEKSANDER
SOLOGUBOV NIKOLAI juttu 27
STARSINOV VJATSHESLAV
STERNER ULF
SUCHY JAN juttu 4
SVEDBERG LENNART
TREGUBOV IVAN
TRETJAK VLADISLAV
VASILJEV VALERI juttu 24
ZABRODSKY VLADIMIR

HAGMAN MATTI
HAKALA YRJÖ
HONKAVAARA AARNE juttu 5
JARKKO MARTTI
KAMPPURI HANNU
KEINONEN MATTI
KETOLA VELI-PEKKA
KILPIÖ RAIMO
KOSKELA ILPO
KUUSELA KEIJO
LAHTINEN JUHANI juttu 21
LEPPÄNEN REIJO
LUND PENTTI
MARJAMÄKI PEKKA
MATTSSON MARKUS juttu 11
MONONEN LAURI
NUMMELIN TIMO
OKSANEN LASSE
PARTINEN LALLI juttu 26
PULLI HEINO juttu 13
RANTASILA JUHA
RAUTAKALLIO PEKKA juttu 17
RINTAKOSKI MATTI
RUOTSALAINEN REIJO juttu 2
SILTANEN RISTO
TAMMINEN JUHANI Juttu 29
VALTONEN JORMA
WASAMA JARMO
WIITALA UNTO
YLÖNEN URPO

BELIVEAU JEAN juttu 22
BOSSY MIKE
DIONNE MARCEL
DRYDEN KEN
DURNAN BILL
ESPOSITO PHIL juttu 16
HAINSWORTH GEORGE
HALL GLENN
HARVEY DOUG
HEDBERG ANDERS
HOWE GORDIE
HULL BOBBY juttu 3
LAFLEUR GUY juttu 28
LINDSAY TED
MIKITA STAN
MORENZ HOWIE
NILSSON ULF
ORR BOBBY juttu 9
PARK BRAD
PILOTE PIERRE
PLANTE JACQUES
POTVIN DENIS
RICHARD MAURICE juttu 7
ROBINSON LARRY
SALMING BÖRJE juttu 25
SAWCHUK TERRY juttu 18
SEIBERT EARL
SHORE EDDIE
STASTNY PETER

Tarinankertoja · 25.12.2001 klo 14.12

Re: Onko muita toiveita?

Viestin lähetti TKH

MAKAROV SERGEI
TRETJAK VLADISLAV

RINTAKOSKI MATTI

STASTNY PETER

Yllä olevat kiinnostaisivat kovasti. Varsinkin Rintakoski. "Rinulista" kuuli aina juttuja pienenä, kun "Rinulin" veli oli namisissa tätini kanssa, ja lätkäjuttua riitti. Makarov ja Tretjak olivat taas suuria idoleita, ja Stastny muuten mielenkiintoinen.

Yks suomalainen pelaaja on jäänyt itselle mieleen joka ei ole listassa. Nimittäin Pertti Koivulahti. Sillä oli aina se "räkäleukari", vanhan mallinen leukasuojus.

TKH · 25.12.2001 klo 19.31

Laitetaan

"MAKAROV SERGEI
TRETJAK VLADISLAV

RINTAKOSKI MATTI

STASTNY PETER "

Makarovin jätän loppuun, mutta muut voin laittaa lähiaikana.

"Yks suomalainen pelaaja on jäänyt itselle mieleen joka ei ole listassa. Nimittäin Pertti Koivulahti. Sillä oli aina se "räkäleukari", vanhan mallinen leukasuojus."

Joo, pidetään mielessä.

TKH · 25.12.2001 klo 19.36

"Varsinkin Rintakoski. "Rinulista" kuuli aina juttuja pienenä, kun "Rinulin" veli oli namisissa tätini kanssa, ja lätkäjuttua riitti. "

Vai niin, sitten minun teksti ei varmastikaan kerro mitään uutta.

TKH · 26.12.2001 klo 09.58

Juttu 30

Tsekkoslovakkiassa pelasi 20- ja 30-luvulla pelaaja, josta
kanadalaiset NHL-kokemusta omanneet pelaajat sanoivat, häntä
vastaan pelattuaan, aina samaa. He sanoivat että hän olisi
tarpeeksi hyvä pelatakseen NHL:ssä. Kenestä he puhuivat??
Kyseessä on tietenkin Tsekkoslovakkian Josef Malecek.

Josef Malecek syntyi kesäkuun 18. 1903 Prahassa. Malecek
aloitti pääsarjatason jääkiekkoilun Tsekkoslovakkian sarjassa
17-vuotiaana Sparta Prahan joukkueessa. Prahassa hän pelasi
seitsemän vuotta aina vuoteen 1927. Tällöin hän siirtyi koko
Euroopan jääkiekkohistorian kaikkien aikojen ylivoimaisimpaan
joukkueeseen, LTC Prahaan. Prahassa Malecek pelasi koko
mittavan loppu-uransa aina vuoteen 1943 asti. Malecek siis
pelasi Tsekkoslovakkian pääsarjassa aina 40-vuotiaaksi asti.
LTC Praha oli Malecekin aikoina uskomattoman ylivoimainen
jääkiekkojoukkue. Ainoat, jotka sille pystyivät hiukan
laittamaan vastaan koko Euroopassa olivat muutama joukkue
Ranskasta ja Isosta Britanniasta. Tämä siksi että ne joukkueet
eivät olleet "eurooppalaisia" joukkueita vaan ne koostuivat
melkein kokonaan kanadalaisista pelaajista. Täysin
eurooppalaisilla joukkueilla ei ollut kerta kaikkiaan mitään
jakoa mahtavaa LTC:tä vastaan. Tosin myös LTC Prahassa pelasi
yksi kanadalainen, pelaaja-valmentaja Matej Buckna, joka tosin
oli kuitenkin syntyjään Tsekkoslovakkialainen. Kiekko-opit
olivat kuitenkin haettu Kanadassa. LTC Praha oli
Tsekkoslovakkian sarjassa niin ylivoimainen ettei se hävinnyt
kuin yhden ainoan pelin koko 20- ja 30-luvulla. Mikään
jääkiekkojoukkue missään maassa millään aikakaudella ei ole
pystynyt samaan. Ylivoimaisuutensa taki LTC Praha pelasikin
mielellään pelejä kaikkia halukkaita vastaan. LTC Praha pelasi
muun muassa pelejä Ruotsin maajoukkuetta vastaan 30-luvulla,
kaikki kolme päättyivät LTC:n voittoon. Eräät Kaikkein
merkittävimmät ja mielenkiintoisemmat pelinsä LTC Praha pelasi
kanadalaisia joukkueita vastaan. LTC Praha oli ainoa joukkue
Euroopassa, joka voitti (1-0) Saskatoon Quakers:n. Tämä sama
joukkue voitti vuoden -34 MM-kisoissa Kanadalle kultaan.
Myöskin Sudbury Wolves (1-1) ja Ottawa Shamrocks (1-1)
totesivat LTC Prahan kovuuden joutuessaan tyytymään
tasapeleihin. Sudbury Wolves voitti Kanadalle kultaa vuoden
-38 MM-kisoissa. Tuohon aikaan oli miltein käsittämätöntä että
jonkun maan maajoukkue olisi pystynyt edes tasapäiseen
otteluun kanadalaisia seurajoukkueita vastaan, LTC Praha ylsi
kuitenkin Malecekin johdolla jopa voittoon ja useampaan
tasapeliin seurajoukkueessaan.

Malecek oli Eurooppalaisen jääkiekon ehdoton kuningas 20- ja
30-luvulla. Vaikka muutoin eurooppalainen jääkiekko oli lapsen
kengissä verrattuna kanadalaiseen kiekkoon, oli Malecek
kuitenkin niin hyvä että kaikki Euroopassa käyneet
kanadalaiset joukkueet olisivat halunneet viedä hänet Kanadaan
pelaamaan. Useimmat Euroopassa pelaamassa käyneet NHL-
kokemusta omanneet pelaajat ovat sanoneet että Malecek oli
niin hyvä että olisi pystynyt pelaamaan NHL:ssä. Kenestäkään
toisesta sen ajan eurooppalaisesta pelaajasta ei ole koskaan
kukaan sanonut samaa, eikä se ollut mitään kohteliaisuutta.
Itseasiassa Malecekia kohdeltiin aika kovalla kädellä kaikissa
kanadalaisia joukkueita vastaan pelatuissa otteluissa. Malecek
oli tullut tunnetuksi taidoistaan ja kanadalaiset tiesivät
että LTC:n saattoi voittaa vain pysäyttämällä Malecekin.
Malecek tunnettiin ennen kaikkea mahtavana luistelijana, joka
yksinään pystyi sanelemaan koko pelin tempon. Myös hänen
laukauksensa oli kova ja tarkka. Malecek ei ollut kovin iso,
niin kuin tuohon aikaan hyvin harva oli, mutta hän käytti
pientä varttaan paremmin kuin moni isompi pelaaja omaansa.
Häntä taklattiin paljon, mutta se ei häntä haitannut tai edes
hidastanut, vaan hän ponkaisi joka kerta samantien takaisin
peliin kuin vieterin vetämänä.

Malecek oli keskushyökkääjä ja pelasi suuren osan urastaan,
niin maajoukkueessa kuin seurajoukkueessa, yhdessä
laitureidensa Jiri Tozicka:n ja Karel Hromadka:n kanssa.
Yhdessä he muodostivat ehkäpä Euroopan parhaan ketjun 20- ja
30-luvuilla. Jos ketju ei saanut jossain pelissä aikaiseksi
vähintään yhtä maalia oli se jo yksinään sensaatio, sen takia
niin ei oikeastaan koskaan käynyt. Ainut kilpailija tälle
ketjulle Euroopassa oli HC Davosin ja Sveitsin maaginen
Ni-ketjun, Pic Cattini - Bibi Torriani - Hans Cattini.

30-luvulla Tsekkoslovakkiassa pelasi useita hyviä kanadalaisia
jääkiekkoilijoita, mutta kukaan heistä ei yltänyt lähellekään
Malecekin tasoa. Tsekkoslovakkian liigassa Malecekin tehoista
ei ole mitään tietoa, koska niitä ei vielä silloin tilastoitu.
Ensimmäiset tilastot ovat Malecekin viimeisiltä kausilta 1937-
38, tällöin hän voitti maalipörssin, vaikka oli jo 35-vuotias.
Kaudella 1933-34 Malecek saavutti LTC Prahan pelaamissa
kansainvälisissä peleissä tehot 36 (26+10) 17 pelissä. Useat
näistä peleistä oli pelattu kanadalaisia joukkueita vastaan ja
tuon ajan tyypilliset tulokset olivat hyvin vähämaalisia.
Tsekkoslovakkian maajoukkueessa Malecek pelasi 107 peliä ja
teki niissä 114 maalia. Tämä oli aikana jolloin
Tsekkoslovakkian jääkiekon taso ei ollut Malecekia itseään
lukuunottamatta aivan Euroopan huippua. Malecek pelasi
yhteensä kuudettoista EM-kisat, MM-kisat ja Olympialaiset
ajanjaksolla 1922-1939. Koska Tsekkoslovakkian muu joukkue
ei aivan kuulunut Euroopan parhaimmistoon jääkiekossa ei
Malecek koskaan saanut mitalia Olympialaisista. MM-kisoista
hän sai kuitenkin kaksi pronssia, kummatkin synnyinkaupungin
- Prahan - kotikisoista -32 ja -38. Lisäksi Malecek johti
maansa Euroopan mestaruuksiin neljä kertaa, -22, -25, -29 ja
-33.

Malecek päätti peliuransa pelaaja-valmentajana SK
Bratislavassa, jossa hän pelasi kaudet 1943-48. Malecek siis
pelasi aktiivisesti todella kunnioitettavaan 45-vuoden ikään
asti. Tämän jälkeen Malecek muutti Usa:han, jossa eli aina
vuoteen 1982 asti. Malecek tullaan muistamaan eurooppalaisen
jääkiekon uranuurtajana ja ensimmäisenä superpelaajana, joka
ainoana aikalaisistaan olisi ollut tarpeeksi hyvä aina
NHL:ään asti.

Tarinankertoja · 26.12.2001 klo 11.49

Viestin lähetti TKH
"Varsinkin Rintakoski. "Rinulista" kuuli aina juttuja pienenä, kun "Rinulin" veli oli namisissa tätini kanssa, ja lätkäjuttua riitti. "

Vai niin, sitten minun teksti ei varmastikaan kerro mitään uutta.

Päin vastoin. Minä kun en muuta tiedä. kuin että se kai toi lämärin suomeen tai jjotain, ja pelas Tapparassa. Olin sillon niin kovin pieni kun juttuja kertoiltiin...

Kiitos vielä kerran näistä loistaista jutuista. Tairan pastata nää talteen johonkin...

Clark Kent · 26.12.2001 klo 20.07

Kiitos paljon loistavista tarinoista. Kiva on näitä lueskella.

Toiveena onkin jo heitetty Peter Stastnya ja Makarovia, mutta olisiko näiden lisäksi mahdollista saada tarina Tapio Levosta?

TKH · 27.12.2001 klo 11.07

Joo

"Toiveena onkin jo heitetty Peter Stastnya ja Makarovia, mutta
olisiko näiden lisäksi mahdollista saada tarina Tapio Levosta?"

Kyllä. Olen itseasiassa Levoa miettinyt seuraavaksi suomalaiseksi, siis pelaajaksi josta jutun teen. Ja vaikkei se seuraavaksi suomalaiseksi tulisikaan, niin kyllä Levosta juttu jossain vaiheessa tulee.

TKH · 27.12.2001 klo 11.22

Juttu 31

Pavel Bure on nykyinen "Russian Rocket", mutta
se alkuperäinen ja paljon paljon legendaarisempi
"Russian Rocket" oli Vsevolod Bobrov. Bobrov:lle
annettu Rocket-nimi sai alkunsa tietenkin
vertailusta Bobrovin ajan parhaaseen NHL-pelaajaan
Maurice "Rocket" Richardiin. Bobrov ei ollut yhtään
samantyyppinen pelaaja Richardin kanssa, mutta
maaleja he osasivat tehdä aikanaan paremmin kuin
kukaan muu.

Bobrov syntyi helmikuun 1. 1922 Sestroretskin
kaupungissa. -20 luvun loppupuolella Bobrovin perhe
muutti isoon Leningradiin, missä nuori Vsevolod pääsi
arvostettuun Mihail Butusovin bandy ja jalkapallo
kouluun. Opit menivät hyvin perille monipuoliseen
lahjakkuuteen, ja niin Bobrov pelasi bandya Neuvostoliiton
mestaruussarjassa jo 16-vuotiaana Dynamo Leningradin
joukkueessa. Toisen maailman sodan jälkeen Bobrov muutti
Moskovaan, jossa hänen lahjakkuutensa bandyyn ja jalkapalloon
huomattiin hyvin nopeasti. Niinpä matka jatkui hyvin nopeasti
suurimpia lahjakkuuksia haalivan ZSKA:n riveihin.

Vuoden 1945 lopulla Bobrov lainattiin Moskovan Dynamoon, joka
oli matkalla Englantiin muutamaan jalkapallo-otteluun. Bobrov
teki melkoisen vaikutuksen jalkapallolahjakkuuksillaan maassa,
joka oli jalkapallossa yksi maailman parhaimmista.
Legendaarinen jalkapallojuornalisti Charles Buchan muistelee
Dynamon pelimatkaa näin: "All the Russian players were great
and they would be an asset to any Brittish team. I have to
mention one player though who was a standout. His name was
Vsevolod Bobrov and he caused our players the most trouble".

Bobrovilla oli selvästi lahjakkuuksia tulla maailman yhdeksi
parhaimmista jalkapalloilijoista, mutta kohtalo oli päättänyt
toisin. Tämä siksi että tällä samaisella Englannin visiitillä
Bobrov löysi jääkiekon. Bobrov oli eräänä ottelujen välisenä
vapaapäivänä kävelemässä Lontoon katuja kun hän tuli parin
pelaajatoverinsa kanssa suuren yleisömeren reunamille. Bobrov
tuli uteliaaksi ja kysyi vajaalla englannillaan että mitä
oikein oli tekeillä. Vastauksen tuli tietämään koko
jääkiekkoa seurannut maailma. Tokihan Bobrov oli kuullut
jääkiekosta aikaisemminkin, mutta Neuvostoliittolaisille se
oli yleisen käsityksen mukaan vain hiukan eri muunnos
bandysta, tai niin he kaikki luulivat. Bobrov kiinnostui
asiasta ja halusi nähdä mitä kentällä oikein tapahtui, ja niin
Vsevolod ja hänen pelikaverinsa tunkeutuivat peliareenan
reunamille saadakseen ensiluokan käsityksen lajista nimeltä
jääkiekko. Bobrov ja hänen kaverinsa ihastuivat lajiin
suuresti ja loppuilta menikin koko joukkueen osalta
keskusteluun siitä kuinka hyvin tämä bandy-jääkiekko sopisi
heille. Historia tietää että tälle joukkueelle tuli hyvin
pian eteen lajinvaihto.

Bandyn Bobrov jätti löydettyään jääkiekon, mutta toisesta
rakkaasta lajistaan hän ei kuitenkaan luopunut. Bobrov oli
jalkapallossa Neuvostoliiton parhaimpia ja voittikin maansa
jalkapallosarjan maalikuninkuuden -47. Bobrov oli myös maansa
maajoukkueen kapteeni monta vuotta. Vuoden -52 olympialaisten
ensimmäisen pudotuskierroksen ottelussa Jugoslaviaa vastaan
Bobrov näytti todellisen osaamisensa. Peli näytti jo täysin
hävityltä koska Neuvostoliitto oli tappiolla murskaavasti 5-1
ja peliaikaa oli jäljellä vain 17 minuuttia. Bobrov oli
kuitenkin toista mieltä ja teki uskomattoman hattutempun
viimeisellä 17 minuutilla. Normaalipeliaika päättyi 5-5 ja
peli siirtyi jatkoajalle. Jatkoajalla Bobrov harhautti
taitavasti useita Jugoslavian puolustajia ja murtautui
röyhkeästi läpimurtoon ja ampui...tolppaan. Niin lähellä oli
ettei Bobrovin nimeä olisi kaiverrettu kultaisin kirjaimin
Olympiajalkapallon historiaan. Niinhän siinä sitten kävi
niinkuin tälläisissa tapauksissa aina ennekin, kun
Neuvostoliitto ei onnistunut niin Jugoslavia onnistui, ja meni
lopulta aina finaaliin asti. Bobrov sai salvaa haavoihinsa
kuitenkin 4 vuotta myöhemmin, silloin Bobrov ei kuitenkaan
ollut enää tähtipelaaja Neuvostoliiton jalkapallojoukkueessa.
Jugoslavian supertähti Bobek on sanonut vuoden -52 finaalista
seuraavaa: "When I look back at my career it's the 1952
Olympic game that I remember most vividly. Vsevolod Bobrov's
performance in that game is the most awesome display on a
soccer field that I ever saw. He was a true superstar who
played with an enormous drive and desire."

Jääkiekkoa Bobrov alkoi pelaamaan heti 1945 ja pelasi melkein
koko uransa ZSKA:ssa. Väliin mahtuu muutaman vuoden mittainen
aika Josef Stalinin pojan Vasili Stalinin johtamassa VVS-MVO-
joukkueessa, joka oli menettänyt melkein koko joukkueensa
traagisessa lento-onnettomuudessa 1950. Vasili oli menettänyt
eräitä maan parhaimmista pelaajista ja vaikutusvaltaisena
miehenä Vasili halusi - ja sai - eräitä maan parhaimpia
pelaajia tilalle. Neuvostoliiton maalipörssin Bobrov voitti
vuosina -48, -51 ja -52. Bobrovin ylivoimaa kuvaa hyvin
vuoden -48 toiseksi parhaan maalintekijän saldo 23 maalia,
Bobrov oli tehnyt 52. Bobrov on edelleen yksi neljästä
pelaajasta joka on tehnyt yhdellä kaudella yli 50 maalia
Neuvostoliiton sarjassa, muut kolme ovat Venjamin Aleksandrov,
Aleksander Jakushev ja Vladimir Petrov. Bobrovin
kokonaissaldoksi Neuvostoliiton sarjassa muodostui 130 peliä
ja 243 maalia. Neuvostoliiton sarjan ikuisesti rikkomattoman
Yhden pelin maaliennätyksen Bobrov teki -51 kun vastustajan
päässä syttyi maalivalo 10 kertaa. Bobrov pelasi pitkän osan
urastaan legendaarisessa Neuvostoketjussa Vsevolod Bobrov -
Jevgeni Babitsh - Viktov Shuvalov. Ketju oli ensimmäinen
Neuvostoliiton legendaarinen ja pitkäaikainen ketju ja
aiheutti kaaosta Neuvostoliiton sarjassa vuosia sekä useissa
MM-kisoissa ja -56 olympialaisissa. Myöskin legendaarinen
valmentaja Anatoli Tarasov on saanut kunnian pelata suuren
Vsevolod Bobrovin ketjussa. Tarasov pelasi maajoukkueaikanaan
ketjun toista laitaa ennen Viktor Shuvalovia.

Keväällä 1948 Bobrov oli joukkueensa mukana pelaamassa
Moskovassa historiaan jääneitä kolmea Neuvostoliiton
ensimmäistä kansainvälistä jääkiekko-ottelua. Vastassa oli
kova vastus, yksi koko Euroopan kaikkein parhaimmista
joukkueista, Tsekkoslovakkian LTC Praha. Kaikki ottelut
vetivät Moskovan Dynamon stadionille 30 000 katsojaa. Vaikka
neuvostoliittolaiset olivat pelanneet vain pari vuotta
jääkiekkoa, pelasivat he jo erittäin hyvin. Ottelut päättyivät
kummankin joukkueen yhteen voittoon ja yhteen tasapeliin.
Tulos oli Neuvostoliiton joukkueelle mahtava koska
Tsekkoslovakkia oli edellisen vuoden maailmanmestari ja saman
vuoden olympialaisissa jäivät vain maalieron takia hopealle.
LTC Prahasta koottiin Tsekkoslovakkian maajoukkueen runko ja
myös tsekkiläinen maailmantähti Vladimir Zabrodsky pelasi
joukkueessa neuvostoliittolaisia vastaan.

Legendaarinen NHL-tähti Maurice Richard on sanonut Bobrovista
näin: "Bobrov is an outstanding individual and a great player.
I consider him being one of the ten best players in hockey
history" Legendaarinen Neuvostoliiton valmentaja Anatoli
Tarasov taas on sanonut että hänen mielestään Vsevolod Bobrov
oli siinä mielessä kaikkien aikojen paras Neuvostokiekkoilija
että hän pystyi ratkaisemaan otteluita aivan täysin yksikseen,
siihen ei ole kukaan muu pelaaja koskaan pystynyt.

Bobrovin suuruudesta ja merkityksestä Neuvostoliiton
jääkiekolle 1950-luvulla antaa hyvän kuvan se tosiasia että
hänen loukkaannuttuaan vähän ennen vuoden -53 MM-kisoja päätti
Neuvostoliitto jättää kokonaan osallistumatta kisoihin ja
siirtää kansainvälisen ensiesiintymisen vuodella eteenpäin.
Neuvostoliiton piti osallistua ensimmäisiin MM-kisoihinsa jo
-53, mutta joukkueen superpelaajan loukkaantuminen juuri ennen
kisoja aiheutti sen että urheilujohto piti osallistumista
aivan liian vaarallisena. Joukkueella ei katsottu olevan
mitään mahdollisuuksia ilman Bobrovia ja pelko joutumisesta
muiden maiden naurunalaiseksi oli liian suuri. Näin tehtiin
siitäkin huolimatta että Anatoli Tarasov oli vahvasti
kisoihin osallistumisen kannalla. Tarasov oli luottavainen
myös -53 kisoissa menestymisen suhteen, huolimatta Bobrovin
loukkaantumisesta.

Bobrov johti maansa MM-kultaan heti ensimmäisissä kisoissa
1954, myöskin ensimmäisissä Olympialaisissa -56 tuli heti
kultaa. -56 tuli myös MM-kultaa, hopeaa tuli -55 ja -57. -54
kisoissa Bobrov valittiin turnauksen parhaimmaksi
hyökkääjäksi, 32-vuotiaana. -56 Olympialaisissa Bobrov oli
turnauksen pistepörssin kolmas ja paras maalintekijä. Niin
ikään paras maalintekijä Bobrov oli -57 MM-kisoissa. Bobrov
on saattanut voittaa MM-kisojen pörssejä aikaisemminkin (-54
tai -55), mutta niistä ei ole löytynyt piste- tai
maalipörssejä. 1957 MM-kisoissa Bobrov oli jo 35-vuotias.
Bobrov joutuikin iän ja loukkaantumisten takia lopettamaan
jääkiekon kokonaan vuoden -57 MM-kisojen jälkeen. Bobrov
lopetti siis uransa ollessaan vielä maailman parhaimpia
pelaajia, on todella hienoa että Bobrov saattoi lopettaa
uransa 35-vuotiaana ja MM-kisojen parhaana maalintekijänä. Hän
ehti 35-vuotiaanakin osoittaa että olisi ollut parhaimmillaan
tähti myös NHL:ssä. Tämä siksi näissä muutamissa arvokisoissa
joissa hän pelasi, pelasi myös entisiä NHL-pelaajia, kuten
Grant Warwich joka oli voittanut Calder Trophyn 1942 ja oli
Pelannut NHL:n All-Stars pelissäkin kerran. Grant Warwick oli
pelannut yhdeksän hyvää kautta NHL:ssä, parhaimmilla niistä
hän oli ollut joukkueensa paras maalintekijä ja yksi koko
NHL:n parhaimista maalintekijöistä. Ja Bobrov oli häntä
parempi vuoden 1955 MM-kisoissa. Kansainvälisiä pelejä Bobrov
pelasi 59, maaleja niissä syntyi 89. Bobrov oli maansa
jääkiekkojoukkueen historian ensimmäinen kapteeni. Bobrov oli
myöskin pitkäaikainen kapteeni, niin kuin oli myös maansa
jalkapallojoukkueen kapteenina. Myöskin kolmannessa lajissaan,
bandyssä, Bobrov oli maajoukkuepelaaja.

Mikä sitten teki Bobrovista niin paljon paremman kuin kaikki
muut?? Bobrovin sanotaan harjoitelleen todella paljon enemmän
kuin kenenkään muun. Bobrovin aikana ei pelattu eikä
harjoiteltu sisällä, mutta Bobrovia ei kovat pakkaset tai
hyytävät tuulet estäneet tekemästä harjoituksiaan. Kun muut
luovuttivat tai lopettivat ja menivät kotiin niin Bobrov jäi
- oli mikä ilma tahansa - hiomaan kuvioitaan. Eli kaava oli
sama kuin niin monen legendan kohdalla - kova työ palkitaan.

Peliuransa aikana Bobrov oli ollut pelaajavalmentajana
VVS-MVO:ssa. Moskovan Spartak:ia Bobrov valmensi vuosina 1964
- 1967. Viimeisenä vuotena tuli Neuvostoliiton mestaruus.
Lisäksi Bobrov valmensi Odessan ja Alma atan joukkueita.
Neuvostoliiton maajoukkuetta Bobrov valmensi kolme vuotta -
seuraten legendaarista Antoli Tarasovia - 1972 -1974.
Maailmanmestaruuden Neuvostoliitto voitti Bobrovin
valmennuksen alaisena 1973 ja 1974. Bobrovin ensimmäisenä
maajoukkuevalmennusvuotena Neuvostoliitto hävisi Summit
Seriesin Kanadalle. Vahingon Bobrov otti takaisin
valmentamalla Neuvostoliiton voittoon vuoden -74 Summit Series
II:ssa.

Vsevolod michailovitch Bobrov - Yksi kaikkien aikojen
parhaimmista jääkiekkoilijoista - kuoli 11.7.1979. 1997
hänet valittiin IIHF:n Hall Of Fameen.

Golden Brett · 28.12.2001 klo 11.49

Loistavia juttuja. Bobby Clarkesta olisin kiinnostunut. Phillyn ikoni ja voitontahdon ruumiillistuma. Kiitos vaivannäöstä.

TKH · 28.12.2001 klo 17.30

Juttu 32

Kuka pelaaja teki NHL:n ennätyksen olemalla kaikilla 20:llä
kaudellaan NHL:n pudotuspeleissä?? Kyseessä on tietenkin
Montreal Canadiensin legendaarinen puolustaja Larry "Big Bird"
Robinson.

Larry Robinson syntyi kesäkuun 2. 1951 Winchester:ssä,
Ontariossa. Robinson varattiin Montrealiin neljäntenä
pelaajana, ja kaikkiaan 20:nä, vuoden 1971 Amateur Draftissa.
Robinson pelasi hyvän juniori- ja amatööriuran, mutta NHL:ssä
hän kuitenkin vasta kunnolla kukkaan puhkesi.

Larry Robinson debytoi NHL:ssä 21-vuotiaana kaudella 1972-73.
Jo hänen kaksi ensimmäistä kauttaan olivat lupauksia antavia,
varsinkin toinen 1973-74 kausi jolloin hän pelasi jo NHL:n
All-Stars-ottelussa, mutta kunnon loistoon Robinson puhkesi
vasta 1970-luvun jälkipuoliskolla. Kaudesta 1976-77 kauteen
1980-81 hän oli joka vuosi NHL:n All-Starsissa ja valittiin
kahdesti NHL:n parhaimmaksi puolustajaksi. NHL:n ykkös All-
Starsiin Robinson valittiin kolmesti, -77, -79 ja -80.
Kolmesti hänet valittiin myös kakkoseen, -78, -81 ja -86.
NHL:n parhaimmaksi puolustajaksi hänet valittiin kahdesti,
-77 ja -80. Myös 1979 Robinson oli ehdolla NHL:n parhaimmalle
puolustajalle jaettavan Norris Trophyn saajaksi, mutta
tuolloin pokaalin vei - toisen kerran peräkkäin ja kolmannen
kerran neljän vuoden sisällä - puolustaja nimeltä Denis
Potvin. Tuolloin Robinson jäi toiseksi, mutta seuraavalla
kaudella oli Robinsonin vuoro. Pisteissä parhaimmalla 1976-77
kaudellaan Robinson teki 85 (19+66) tehopistettä. Robinson
ei koskaan tehnyt yli 20 maalia kaudessa, mutta teki kahdesti
19 maalia ja yli 80 pistettä. Robinson pelasi viimeisen
kautensa 40-vuotiaana kaudella 1991-92. Robinson pelasi
kaikkiaan 20 kautta ja 1384 ottelua NHL:ssä tehden niissä
958 (208+750) tehopistettä. Pudotuspeleissä hän pelasi 227
ottelua tehden niissä 144 (28+116) tehopistettä. Robinson on
niitä harvoja puolustajia jotka ovat voittaneet NHL:n
pudotuspelien pistepörssin. Robinson voitti pörssin kaudella
1977-78, jolloin hän keräsi 15 ottelussa 21 (4+17). Tuolloin
hän voitti myös pudotuspelien syöttöpörssin ja hänet
palkittiin pudotuspelien arvokkaimpana pelaajana Conn Smythe
Trophylla. Robinson oli tärkeä osa Canadiensin loistavaa
puolustusta. Yhdessä Serge Savardin ja Guy Lapointen kanssa
he muodostivat liigan parhaimman puolustuksen, "The Big
Threen" - niin kuin heitä yleisesti kutsuttiin. The Big Three
oli hyvin suuressa osassa kaikissa Montrealin voittamissa
neljässä peräkkäisessä Stanley Cupissa vuosina 1976-79.
Kolmikosta Robinson oli se kaikkein paras ja tärkein
puolustaja tuona aikana. Lopettaessaan uransa Robinson oli
tehnyt ehkäpä hyvinkin erään NHL:n rikkomattomista
ennätyksistä pelaamalla 20 vuotta peräkkäin NHL:n
pudotuspeleissä. Myös hänen pudotuspeliottelumäärä - 227
- oli aikanaan NHL:n ennätys, mutta Mark Messier rikkoi sen
myöhemmin. Robinsonilla on edelleen hallussaan Montrealin
puolustajien yhden kauden piste-ennätys, 85. Robinson voitti
Montrealissa kaikkiaan kuusi Stanley Cupia.

Larry Robinson oli iso puolustaja 195 senttiä ja 102 kiloa -
joka kuitenkin liikkui yllättävän hyvin isoksi pelaajaksi.
Hän oli loistava kiekon käsittelijä ja loistava oman pään
pelaaja. Kaudella 1976-77 Robinson voitti NHL:n +/- -tilaston
mahtavalla +120 -lukemalla. Samalla hän teki NHL:n historian
toisen yli +100 lukeman. Bobby Orr teki kaudella 1970-71
NHL:n historiaan ennätyksenä jäävän +124. Robinson pelasi
suuren osan urastaan pakkiparina yhdessä kivikasvoisen Guy
Lapointen kanssa. He muodostivat aikanaan NHL:n parhaimman
pakkiparin. Heitä kumpaakin oli miltein mahdoton kiertää ja
oman maalin edessä he olivat lyömättömiä. Vastustajan päässä
he kummatkin taas olivat huippuvaarallisia. He kummatkin
olivat oikeita kahden suunnan puolustajan malliesimerkkejä,
oma pää pelataan suurella varmuudella ja vastustajan pää
hyvällä tehokkuudella.

Robinson pelasi Kanadan paidassa useissa arvoturnauksissa. Hän
pelasi kolmesti Kanada Cupeissa, -76, -81 ja -84 sekä myös
vuoden -79 Challenge Cupissa. Missään näistä hän ei ollut
Kanadan joukkueen paras puolustaja, mutta oli kaikissa Kanadan
joukkueen parhaimmistoa, vaikkei pisteillä juuri juhlinutkaan.
Maajoukkueessa Robinson yleensä ottikin tiedostetusti enemmän
joukkuetta tukevan ja varmistavamman roolin kuin mitä hänen
roolinsa oli Montrealissa. Larry Robinson pelasi myös
MM-kisoissa Kanadan paidassa. Hän pelasi vuoden 1981
MM-kisoissa ja erittäin hyvin pelasikin, hänet valittiin
kisojen All-Starsiin yhdessä legendaarisen
Neuvostoliittolaisen puolustajan Valeri Vasiljevin kanssa.
Robinson valittiin tuolloin myös kisojen parhaimmaksi
puolustajaksi, vaikkei tehnyt pisteitä kuudessa ottelussa kuin
1+1. Kanadan maajoukkueessa Robinson pelasi 40 maaottelua ja
teki niissä 5 maalia.

Peliuransa jälkeen Robinson on kunnostautunut valmentajana.
Hän aloitti New Jersey Devilsin apuvalmentajana ja Jacques
Lemairen aisaparina kaudella 1993-94. Seuraavana kautena
Robinson oli viemässä Devilsiä jo Stanley Cupin mestaruuteen.
Etenkin Devilsin loistavassa puolustuspelissä oli Robinsonin
käden jälki. 1995-96 Kaudesta lähtien Robinson oli Los
Angelesin päävalmentaja neljän kauden ajan. Keväällä 1999
Robinsonista tuli taas Devilsien apuvalmentaja Robbie Frotekin
ollessa päävalmentaja. Maaliskuussa 2000 Frotek sai kuitenkin
kenkää ja Robinsonista tuli Devilsien vastuuvalmentaja. Saman
vuoden keväällä Devils juhli taas Stanley Cupin mestaruutta.
1998 Robinson oli ehdolla Jack Adams -palkinnon saajaksi,
mutta tuolloin NHL:n parhaimmaksi valmentajaksi valittiin
Bostonin Pat Burns. 1995 Robinson valittiin Kanadan Hockey
Hall Of Fameen.

TKH · 29.12.2001 klo 13.42

"Loistavia juttuja. Bobby Clarkesta olisin kiinnostunut. Phillyn ikoni ja voitontahdon ruumiillistuma. Kiitos vaivannäöstä."

Pidetään mielessä.

TKH · 29.12.2001 klo 13.46

Juttu 33

Kuka 50-luvun suomalainen tähtipelaaja ei koskaan unohtanut
valkoista froteepyyheliinaa kaulansa ympäriltä tullessaan
kaukaloon?? Kyseessä on tietenkin ensimmäinen suomalainen
suurpuolustaja Matti "Rinuli" Rintakoski.

Matti Rintakoski syntyi 1924. Jääkiekkouransa Rintakoski
aloitti TKV:ssä, jossa pelasi sekä vasenta että oikeaa laitaa
kakkosjoukkueessa ennen siirtymistään Ilveksen junioreihin
1939. Rintakoski aloitti SM-sarjauransa jo kaudella 1940-41
Tampereen Ilveksessä ollessaan vasta 16-vuotias. Ilveksessä
Rintakoski pelasi aina kauden 1945-46 loppuun. Seuraavaksi
kaudeksi hän siirtyi paikalliskilpailija TBK:n riveihin
SM-sarjan historian ensimmäisessä merkittävässä siirrossa.
Tuon siirron "motiivina" toimi se että TBK järjesti
rahoituksen Rintakosken kuorma-auton hankinnalle. Ilveksessä
Rintakoski oli pelannut hyökkääjänä, mutta TBK:ssä hänet
sijoitettiin puolustajaksi. Puolustajana Rintakoski nousikin
koko SM-sarjan eliittiin. Samalla hänestä tuli koko sarjan
paras puolustaja ja Suomen ensimmäinen tähtipuolustaja
jääkiekossa. Rintakoski lopetti jääkiekon pelaamisen
35-vuoden iässä kauden 1958-59 jälkeen. Rintakoski pelasi
SM-sarjassa 133 ottelua ja teki niissä 152 (117+35)
tehopistettä. Parhaalla 1950-51 kaudellaan puolustajana
Rintakoski keräsi mahtavat 17 (14+3) 10:ssä ottelussa.
Lisäksi Rintakoski pelasi muutaman muunkin mahtavan kauden
joilla syntyi yli maali per ottelu. Hyökkääjänä hänen paras
kautensa oli viimeinen 1945-46 kausi Ilveksessä, tuolloin
syntyi 21 (19+2) tehopistettä 8:ssa ottelussa. Rintakoski
voitti urallaan viisi kultaa, yhden hopean ja seitsemän
pronssia. Seitsemän pronssia on SM-sarjan/SM-liigan ennätys.
Rintakosken aikana ei SM-sarjassa valittu All-Starseja,
mutta kauden parhaimman pelaajan palkinto on jaettu vuodesta
1948, ensimmäisenä sen voitti Matti "Rinuli" Rintakoski.

Matti Rintakoski oli erinomaisen tekninen ja taitava
puolustaja, joka oli erityisen hyvä katkomaan vastustajan
hyökkäyksiä. Rintakoskella oli myös äärimmäisen kova laukaus
ja siitä hän tuli tunnetuksi jopa Suomen ulkopuolella. 1940-
ja 50-luvulla Rintakosken rajut laukaukset paukkuivat
voimalla ensin vasemmalta laidalta ja sitten viivalta
puolustajan tontilta. Ei ollut ollenkaan harvinaista, että
pikkupojat keskustelivat Tampereella kaukalon tuntumassa ja
katselivat päätylaidoituksessa kohtia, joissa "Rinuli vetäisi
kiekon läpi". "En minä koskaan lankkujen läpi aampunut",
palautti Rintakoski myöhemmin asiat järjestykseen. "Usein sen
sijaan sattui, että maalivahdin maila hajosi kiekon osumasta"
kertoo Rintakoski. Oslon Olympialaisissa 1952 hämmästyi
norjalainen maalituomari Rintakosken laukauksen vauhtia niin,
ettei tajunnut kiekon menneen maaliverkon läpi
päätylaudoitukseen. "Eivät ne sitä maalia hyväksyneet",
totesi Rintakoski. Tämä tapahtui ottelussa Saksaa vastaan,
jonka Suomi voitti selvästi 5-1. Näin maalin menetyksestä ei
koitunut sen enempää harmia. Parhaiten Rinuli kuitenkin tuli
tunnetuksi valkoisesta froteepyyhkeestä, jota hän kantoi
aina mukana tullessaan kaukaloon. Siitä tuli hänen todellinen
tavaramerkkinsä. Hänellä oli myös omintakeinen tyyli taklata
vastustajia, hän luisteli heitä päin leuka ja hartiat koholla
kuin lännen mies. Lännen mies hän olikin, hän uhosi voimaa
samoin kuin ne kuorma-autot joita hän päivisin ajoi työkseen.
Rintakoski oli 1950-luvulla kiekkojäiden suomalainen John
Wayne, maskuliinisuuden perikuva. Rintakoski oli itsevarma
pelaaja, joka tiesi osaamisensa tason. Siksi vastustajien
turha kunnioittaminen ei kuulunut kuvioihin. Pahimpana
eurooppalaisena vastustajana Rintakoski muistaa
Tsekkoslovakkialaisen Bronislaw Dandan, joka oli Rintakosen
mukaan "ikävä mies, koska se luisteli niin riivatun
vikkelästi". Sen sijaan Ruotsin puolijumalaa Sven "Tumba"
Johanssonia Rintakoski ei pitänyt niin kovin loistavana. Tumba
oli hänen mukaansa "Jossain määrin ylimainostettu pelaaja".

Yhden uransa hienoimmista otteluista Rintakoski pelasi 1949
Sveitsiä vastaan Tampereella. Sveitsi oli edellisenä päivänä
Hesperiassa voittanut helsinkiläisistä ja hämeenlinnalaisista
kootun yhdistelmän murskaavasti 16-1. Lehtitietojen mukaan
sveitsiläinen Hans Trepp oli vallan mahdoton pideltäväksi.
Ottelun toinen osa pelattiin Tampereella Koulukadun
jääradalla, jossa Suomea edusti tamperelaisista koottu
joukkue. Sveitsiläisten suureksi hämmästykseksi he hävisivät
ottelun ja ansio siitä lankesi hyvin suureksi osaksi juuri
Matti Rintakoskelle. Kuulu ja Pelätty Trepp pysyi koko ottelun
Rinulin tarkassa valvonnassa jääden täysin tehottomaksi.

Matti Rintakoski pelasi 74 maaottelua ja pelasi viidesti
arvokisoissa ajanjaksolla 1949 - 1955. Yhdessä Unto Viitalan
kanssa Matti Rintakoskesta tuli vuonna 1955 ensimmäinen
suomalainen, joka pelasi viidennet MM-kisat. Parhaimmat
MM-kisansa Rintakoski pelasi 1949, jolloin hän teki neljä
maalia neljässä pelissä. Rintakoski oli tutusti Suomen paras
puolustaja ja vain suuri Aarne Honkavaara teki enemmän
maaleja, 6 maalia. Rintakoski pelasi niin maajoukkueessa kuin
seurajoukkueessaan TBK:ssa vuodesta 1953 lähtien yhdessä saman
pakkiparin kanssa. Pakkiparina RIntakosekella pelasi tulinen
taklaaja Ossi Kauppi. Yhdessä he muodostivat ehkäpä koko
1950-luvun parhaimman pakkiparin Suomessa.

Matti "Rinuli" Rintakoski kuoli 71-vuoden iässä 1995. Hänet
tullaan aina muistamaan ensimmäisenä suomalaisena
tähtipuolustajana.

Tarinankertoja · 29.12.2001 klo 18.26

Tänx "Rinulista". Sehän oli aöunperin Ilveksen miähiä!!! -Kele mua on hujattu muksuna... No eihän sitä ny Tappara/TBK:sta ketään huippua voi tulla, eihän.

TKH · 30.12.2001 klo 18.07

Juttu 34

"Tänx "Rinulista". Sehän oli aöunperin Ilveksen miähiä!!! -Kele mua on hujattu muksuna... No eihän sitä ny Tappara/TBK:sta ketään huippua voi tulla, eihän."

Ei mitään, ei ollut juttukaan parhaimmasta päästä. Ei löytynyt tuolloin käytettävissä olevassa ajassa Rinulista kunnolla juttua.

Kuka legendaarinen NHL-pelaaja aiheutti Ace Bailey:n koomaan
joutumisen?? Kyseessä on tietenkin useimmille hyvin
ristiriitaisia mielipiteitä aiheuttava Eddie Shore.

Eddie Shore syntyi marraskuun 25. 1902 Fort Qu'Appelle:ssa
Saskatchewan:ssa. Shore aloitti kiekkoilun WCHL:n Regina
Caps:ssa kaudella 1924-25. Seuraava kausi meni WHL:n Edmonton
Eskimosissa, tuolloin hänen kykynsä huomattiin kunnolla ja
niin hänet hommattiin Bostoniin kun Kanadan länsirannikon
liiga lopetti toimintansa. Shore aloitti uransa Regina
Caps:ssa hyökkääjänä, mutta Edmontonissa hän siirtyi
puolustajaksi, jota paikkaa myös pelasi NHL:ssä.

Eddie Shore pelasi NHL-uransa Bostonissa lukuunottamatta
viimeistä kymmentä otteluaan kaudella 1939-40, jotka hän
pelasi New York Americans:ssa. Boston oli Shoren aloittaessa
NHL-uransa juuri valittu NHL:n ensimmäiseksi amerikkalaiseksi
joukkueeksi ja se tarvitsi itselleen tähtipelaajan, jolla
myydä halli täyteen. Sen se Eddie Shoresta myös sai.
Shore oli aikansa paras puolustaja ja samalla aikansa paras
pelaaja. Neljä kertaa hän voitti Hart Trophyn, -33, -35, -36
ja -38. Ensimmäisen kerran Shore oli ehdolla Hart Trophyn
voittajaksi jo 1931, mutta silloin se meni maagiselle Howie
Morenz:lle Shoren jäädessä toiseksi. Shore on NHL:n historian
ainut puolustaja, joka oli valittu neljä kertaa liigan
arvokkaimmaksi pelaajaksi. Edes suurta Bobby Orria ei ole
valittu kuin kolme kertaa. Liigan parhaalle puolustajalle
annettavaa Norrista ei tuolloin vielä jaettu, mutta jos se
olisi jaettu, olisi Shore voittanut sen urallaan kymmenkunta
kertaa, niin ylivoimainen hän aikanaan oli. NHL:n All-Starseja
alettiin valita kaudesta 1930-31 ja tuosta kaudesta lähtien
Eddie Shore valittiin ykköseen seitsemän kertaa ja kerran
kakkoseen. Vain 1937 ja 1940 häntä ei valittu. kaudella
1936-37 hän oli katkaissut jalkansa ja hän oli yli puoli
kautta sivussa. Viimeisellä 1939-40 kaudellaan hän ei pelannut
kuin 14 ottelua. Kaikilla täysillä kausilla hänet valittiin
joka kerta All-Starsiin. Kahdeksan kertaa Shore johdatti
Bostonin American divisioonan ykköseksi ja kaksi kertaa
Stanley Cupin voittoon, 1929 ja 1939. Shore pelasi viimeisen
kautensa 37-vuotiaana kaudella 1939-40. Hän pelasi NHL:ssä
14 kautta ja 550 ottelua tehden niissä 284 (105+179)
tehopistettä. Pisteissä parhaimmalla kaudellaan 1932-33 Shore
teki 35 (8+27) pistettä 48 ottelussa. Shore teki kaikkiaan
neljä kertaa yli 30 pistettä. Maaleja Shore teki
parhaimmillaan 15 kappaletta. Shore oli hyvin äkkipikainen
pelaaja, joka siten keräsi myös tonneittain jäähyjä. 1926-27
Shore myös voitti koko NHL:n jäähypörssin 165 minuutilla.
Koko urallaan Shore istui penkillä 1047 minuuttia.

Eddie Shore oli aikansa paras pelaaja, jolla oli erittäin
kiivas ja kova luonne. Hän oli myöskin kokonaan omistaunut
uralleen ja täysin peloton. Eddie Shore oli hyvin päättäväinen
pelaaja. Hänen päättäväisyydestään on paljon tarinoita ja
yksi niistä on hänen pelimatkansa Montrealiin. Shore myöhästyi
niukasti pikajunasta, joka lähti Bostonista ja meni
Montrealiin. Shore ei tästä kuintenkaan lannistunut vaan hän
päätti että hänhän pelaa seuraavan illan ottelussa Maroonsia
vastaan. Shore vuokrasi auton ja lähti ajamaan Montrealiin.
Pahaksi onneksi sattui kuitenkin kova lumimyrsky. Sekään ei
Shorea lannistanut vaan hän autoa ajaen puski läpi lumen ja
tuiskun sekä vuoriston yli koko yön ja seuraavan päivän.
Neljä kertaa Shore ajoi ojaan, mutta sai jotenkin auton aina
takaisin tielle. Shore pääsi perille tuntia ennen ottelun
alkua, mutta pahasti hän oli kylmettynyt pitkällä ajomatkalla.
Vaikka Shore ei ollut nukkunut lainkaan edellisenä yönä,
pelasi hän yhtä jäähyä lukuunottamatta koko ottelun. Ottelu
päättyi Bostonin 1-0 voittoon ja ottelun ainoan maalin teki
Eddie Shore.

Otteet 1930-luvun NHL:ssä olivat usein hyvin väkivaltaisia,
mutta kaikkein järkyttävimmällä tavalla historiaan on jäänyt
tapa jolla Eddie Shore hyökkäsi Ace Baileyn kimppuun
12.12.1933 Boston Gardenissa. Pelin tiimellyksessä Toronto
joutui kanden miehen alivoimalle, jota pelaamaan tulivat
Ace Bailey, King Clancy ja Red Horner. NHL:n kahdeksan
kertainen jäähypörssin voittaja Horner - Horner voitti NHL:n
jäähykuninkuuden kahdeksan kertaa peräkkäin vuosina 1933-40 -
taklasi alivoimaa pelatessaan Shoren voimalla laitaa vasten ja
Shore halusi kostaa tämän. Hän luisteli Baileyn luo - jota
luuli taklaajakseen - ja löi takaapäin tältä rajulla lyönnillä
jalat alta. Bailey ei ehtinyt tehdä yhtään mitään suojatakseen
päätään, joka osui niin kovalla voimalla jäähän että hän
vajosi koomaan. Horner kosti Shorelle tyrmäämällä tämän
yhdellä iskulla. Shorea paikattiin vajaalla kymmenellä
tikillä, mutta se ei ollut mitään verrattuna siihen mitä
Baileyn hoitamiseen tarvittiin. Lääkäreiden piti porata
Baileyn päähän reikä, jotta he saivat poistettua aivoihin
muodostuneen verihyytymän. Lääkärit eivät aluksi antaneet
Baileylle elinaikaa kuin muutaman päivän. Tämä olikin syy
miksi he ryhtyivät vaaralliseen ja epätoivoiseen
kallonporaukseen, joka sitten pelasti Baileyn hengen.
Baileyllä oli myös onnea matkassa, leikkauksen tehneet
aivokirurgit olivat sattumalta tuolloin Bostonissa. Ellei
Baileytä oltaisi nopeasti päästy leikkaamaan olisi hän kuollut
seuraavana päivänä. Toisen leikkauksen jälkeen lääkärit olivat
kertoneet paikallisille toimittajille, että Bailey
todennäköisesti kuolisi jo kahden tunnin kuluessa.
Kallonporaus ja ihme kuitenkin pelastivat Baileyn, hän heräsi
koomastaan tuona iltana. Hengenvaara ei kuitenkaan ollut
ohitse vielä kahteen viikkoon, niin kauan hän oli kuleman
partaalla, vaikkei koomassa enää ollutkaan.
Bailey oli koomassa yli kaksi viikkoa, mutta toipui.
Jääkiekkoa kauden 1928-29 NHL:n piste- ja maalipörssin
voittaja sekä 1929 Hart Trophy -äänestyksen kakkonen ei enää
koskaan pelannut. Bailey:llä ei ollut ollut mitään osaa Shoren
aikaisemmissa rähinöissä, hän hyökkäsi täysin sivullisen
pelaajan kimppuun. Baileyssä NHL menetti erään aikansa
parhaimmista pelaajista. Bailey oli paitsi tehokas hyökkääjä,
niin ennenkaikkea erinomainen omanpään pelaaja, hän oli
ehkäpä aikansa paras alivoimapelaaja. Hän pystyi pitämään
kiekkoa pitkään hallussaan loistavalla luistelutaidollaan ja
erinomaisella mailatekniikkaallaan. Etenkin alivoimalla tämä
oli joukkueen kannalta erittäin tärkeää, Bailey olikin
aikansa paras kahden suunnan pelaaja. Baileyn hyväksi
kerättiin varoja pelaamalla ensimmäinen NHL:n All-stars-peli
1934. Shore sai törkeästä tempustaan 16 ottelun pelikiellon.
Tosin ainekset paljon pahempaankin oli olemassa. On kerrottu,
että Baileyn isä oli lähtenyt Bostoniin etsimään Shorea
tappaakseen tämän. Bostonin poliisi pidätti hänet
paikallisesta baarista pelipäivän iltana. Baileyn isällä oli
pidätättäessä ase mukana. Bailey ei ilmeisesti ollut katkera
Shorelle tapahtuneesta, koska kätteli Shoren ennen seuraavana
vuotena pelattua All-Stars-ottelua. Kätteleminen tapahtui
Toronton Maple Leaf Gardenin keskiympyrässä yleisön hurrauksen
säestämänä.

NHL-uransa jälkeen Shore on ollut jääkiekon parissa
omistamansa AHL:n Springfield Indiansin kautta. Häntä on
kuvailtu hyvin tyrannimaiseksi seurapomoksi, joka joutui myös
oikeuteen myöhemmän rikollisen Alan Eaglesonin toimesta.
Oikeusjuttu koski seuran pelaaja-asioita. Voitto Shoresta
auttoi Eaglesonia tulemaan NHL:n vastaperustetun
pelaajayhdistyksen toiminnanjohtajaksi 1967. Shore toimi
ostamassaan Springfield:ssä pelaaja-omistajana kolmella
kaudella 1939-42, heti NHL-uran lopettamisen jälkeen. Tämän
jälkeenkin Shore pelasi vielä kerran AHL:n Buffalo Bisons-
joukkueessa kaudella 1943-44. Shore johti Springfieldin
joukkuettaan aina vuoteen 1978. Shore on omistanut ja
johtanut vuosien varrella useampiakin joukkueita eri
kaupungeissa: Forth Worth, Oaklad ja New Haven. Eddie Shoren
käyttämä pelinumero 2 on jäädytetty Bostonissa. 1947 Shore
valittiin Kanadan Hockey Hall Of Fameen. 1970 hän voitti
Lester Patrick Trophyn ansioistaan USA:n kiekkoilun hyväksi.
Eddie Shore kuoli 16.3.1985.

TKH · 31.12.2001 klo 19.56

Juttu 35

Kuka legendaarinen eurooppalainen superpelaaja johti maansa
ensimmäiseen eurooppalaisen maan saavuttamaan MM-kultaan??
Hän teki sen vieläpä kaksissa peräkkäisissä MM-kisoissa.
Kyseessä on tietenkin legendaarinen Tsekkoslovakkialainen
Vladimir Zabrodsky. Zabrodsky oli ylivoimaisesti 40-luvun
paras eurooppalainen pelaaja ja kaikkien aikojen ensimmäinen
eurooppalainen supertähti.

Vladimir Zabrodsky syntyi Marraskuun 7. 1923 Prahassa.
Zabrodsky aloitti pääsarjatason pelaamisen jo 16-vuotiaana
legendaarisessa LTC Prahassa. LTC Prahassa Zabrodsky
pelasikin 10 vuotta, aina vuoteen 1949. 10 vuotta Zabrodsky
oli pelannut LTC Prahassa ja yli kymmenen vuotta Vladimir
pelasi myös seuraavassa joukkueessaan, CKD Sokolovo:ssa.
Zabrodskyn ura Sokolovo:ssa päättyi pelikieltoon joka tuli
kun paljastui että hän oli lyönyt vetoa ottelujen
lopputuloksesta. Uransa viimeiset kaudet 1963 - 1965 Zabrodsky
pelasi CKD Prahassa. Zabrodsky pelasi Tsekkoslovakkian
pääsarjakiekkoa aina 42-vuotiaaksi asti. Zabrodsky teki
pelaamissaan 260 Tsekkoslovakkian liigan pelissä 306 maalia,
viidesti hän oli Tsekkoslovakkian liigan paras pistemies ja
maalintekijä. Viimeisen kerran Zabrodsky voitti pistepörssin
vuonna 1959, tällöin hän oli jo 36-vuotias. Tsekkoslovakkian
liigan mestaruutta Zabrodsky juhli kuusi kertaa. Myöskin
Vladimir:n veljestä Oldrich:sta tuli Tsekkoslovakkian
maajoukkuetason jääkiekkoilija.

Zabrodskyn kansainvälinen ura alkoi vuoden 1947 MM-kisoista,
jossa hän johti Tsekkoslovakkian MM-kisojen ensimmäiseen
eurooppalaisen maan koskaan voittamaan MM-kultaa. Tämä
tapahtui Zabrodskylta käytännössä aivan yksin. Zabrodsky:ssa
oli paljon samaa kuin Vsevolod Bobrovissa, he kummatkin
pystyivät ratkaisemaan otteluita tavalla johon heitä ennen
tai heidän jälkeen ei ole kukaan eurooppalainen koskaan
pystynyt. -47 MM-kisojen 7:ssä pelissä Zabrodsky teki
uskomattomat 29 maalia. Seuraavana vuonna Zabrodsky oli yhtä
mahtava ja teki 21 maalia 8:ssa pelissä. Tsekkoslovakkia ei
-48 olympialaisissa hävinnyt yhtään peliä, mutta pelasi
kuitenkin 0-0 tasapelin Kanadaa vastaan. Koska Kanadakaan ei
ollut kärsinyt muita pistemenetyksiä, jouduttiin katsomaan
maalieroa ja se oli Kanadalla vaivaiset kaksi maalia parempi.
Näin Tsekkoslovakkian ja Zabrodskyn kohtalona oli jäädä
hopealle. Vladimir Zabrodskylle hopealle jääminen oli
erittäin harmillista senkin takia että vuoden -48 kisat
olivat ainoat joissa hänellä oli tilaisuus pelata yhdessä
veljensä Oldrichin Zabrodskyn kanssa. Oldrich pelasi
ainoiksi jääneet kisansa juuri 1948. Vladimir Zabrodsky oli
paras pistemies ja maalintekijä sekä -47 MM-kisoissa että
-48 olympialaisissa. Kummassakin turnauksessa Zabrodsky oli
kisojen paras pelaaja, vaikkakin virallisia valintoja ei
silloin vielä tehty. Zabrodskyn maalisaalis kahdesta
ensimmäisestä arvoturnauksesta on uskomattomat 50 maalia,
Tsekkoslovakkian kokonaismaaleista se on aika tarkalleen
kolmasosa. 1949 Zabrodsky johti maansa toiseen peräkkäiseen
MM-kultaa. -49 kisoissa Zabrodsky oli edelleen loistava,
mutta Tsekkoslovakkian maalivahti Bohumil Modry ja
Zabrodskyn ketjukaveri Stanislav Konopasek pelasivat myös
loistavasti. -49 Zabrodsky ei kantanut joukkuettaan enää
yksin niin kuin kaksissa aikaisemmissa kisoissa. Kaikissa
kolmessa turnauksessa, -47, -48, -49, Zabrodsky pelasi
legendaariseksi muodostuneessa - Stanislav Konopacek -
Vladimir Zabrodsky - Vaclav Rosinak -ketjussa. Ketju oli
Tsekkoslovakkian ykkösketju ja kaikkien turnauksien paras
kokonaisuus. 40-luvun lopun turnauksissa Zabrodsky oli
luonnollisesti joukkueensa kapteeni.

Keväällä 1948 Zabrodsky johdatti joukkueensa Moskovaan
pelaamaan historiaan jääneitä kolmea Neuvostoliiton
ensimmäistä kansainvälistä jääkiekko-ottelua. Vastassa oli
Neuvostoliiton eri seurajoukkueista koottu joukkue. Kaikki
ottelut vetivät Moskovan Dynamon stadionille 30 000 katsojaa.
Vaikka neuvostoliittolaiset olivat pelanneet vain pari vuotta
jääkiekkoa, he pelasivat erittäin hyvin. Ottelut päättyivät
kummankin joukkueen yhteen voittoon ja yhteen tasapeliin.
Zabrodsky muistelee kuuluisia pelejä näin: " Venäläisillä ei
ollut mitään, ei edes kunnon varusteita. Mutta koska he olivat
pelanneet jääpalloa, he olivat taitavia luistelijoita ja
hyväkuntoisia. Heitä ei ollut helppo voittaa". Zabrodsky
ennusti näiden otteluiden jälkeen että Neuvostoliitto
voittaisi maailmanmestaruuden viiden vuoden kuluessa. Ennustus
toteutuinkin melko hyvin, kun ottaa huomioon ettei
Neuvostoliitto osallistunut MM-kilpailuihin kuin vasta kuuden
vuoden kuluttua, jolloin se heti voitti kultaa.

1950 tapahtui Tsekkoslovakkiassa niin että joukkueen jo
odottellessa lentokentällä lentoa MM-kisoihin tuli tieto
että maan kommunistinen hallitus oli päättänyt ettei maan
joukkue osallistukaan MM-kisoihin. Seuraavan viikon aikana
muutamaa lukuunottamatta joukkueen kaikki pelaajat
pidätettiin kuulusteluja varten. Kuulustelujen jälkeen
suurin osa heistä tuomittiin pakkotyöhön uraanikaivoksille,
tuomiot vaihtelivat Puolesta vuodesta 15 vuoteen. Syynä
tuomioon oli aiottu loikkaaminen, esimerkkitapauksena
hallitus oli pitänyt jaroslav Drobnyn loikkausta Egyptiin
edellisenä vuotena. Suurimmat tuomiot saivat loistava
maalivahti Bohumil Modry (15 vuotta) ja Suomea myöhemmin
valmentanut Gustav Bubnik (14 vuotta). Muita isoja tuomioita
saaneet olivat muun muassa Zabrodskyn monivuotisen ja
mahtavan ykkösketjun laiturit Stanislav Konopasek (12 vuotta)
ja Vaclav Rozinak (10 vuotta). Zabrodsky itse ei saanut
tuomiota ja tämä herätti suuresti epäilyjä että Zabrodsky
olisi ilmiantanut joukkueensa. Tätä vaikutelmaa tukee
se että päätodisteena pelaajien loikkaamisaikomuksesta
tuomioistuin piti keskustelua, jonka juuri Vladimir ja
Oldrich Zabrodsky olivat käyneet heitä lähestyneen "vapaa
Tsekkoslovakkia" järjestön jäsenen kanssa vuoden -48 Spengler
Cupissa, Sveitsissä. Järjestön edustaja oli kehoittanut
Zabrodskyjä houkuttelemaan koko joukkuetta loikkaamaan.
Asiasta käytiinkin keskusteluja koko joukkueen toimesta
parina seuraavana päivänä, mutta salaisessa lippuäänestyksessä
joukkueesta pääosa, Vladimir Zabrodsky mukaanlukien, oli sitä
mieltä että palataan normaalisti Tsekkoslovakkiaan. Niin myös
tapahtui, kukaan joukkueen jäsenistä ei loikannut. Tapahtumat
tulivat Tsekkoslovakkian jääkiekkoliiton tietoon, mutta vasta
Jaroslav Drobnyn loikattua seuraavana vuonna, niille
laitettiin painoarvoa.

Tsekkoslovakkian maajoukkueesta Zabrodsky oli poissa viisi
vuotta, mutta ehti silti olla mukana vielä -54 ja -55 MM-
kisoissa sekä -56 olympialaisissa. Samanlaiseen 40-luvun
lopun ylivertaiseen loistoon Zabrodsky ei kuitenkaan enää
koskaan päässyt. Osasyy on tietenkin siinä että
Tsekkoslovakkian joukkue jouduttiin kokoamaan vuoden -50
jälkeen toisen luokan pelaajista. Heidän kanssaan Zabrodskyn
oli paljon vaikeampi loistaa kuin vuoden -49 huippujoukkueen
pelaajien kanssa. Kaikesta tästä huolimatta Zabrodsky
valittiin vielä vuoden -54 kisoissa epäviralliseksi
jääneisiin turnauksen All-Starseihin. Tuolloin All-Starseja
valittiin peräti kolme kentällistä ja Zabrodsky pääsi
kahden muun Tsekkoslovakkialaisen pelaajan kanssa yhteen
niistä. Viralliset MM-kisojen All-Starsithan alkavat vasta
vuodesta -61. Tsekkoslovakkian maajoukkueessa Zabrodsky teki
pelaamissaan 94 pelissä uskomattomat 158 maalia. Näistä
MM-kisoissa tai olympialaisissa tehtyjä maaleja on 79.

Zabrodsky oli ensimmäinen suuri eurooppalainen jääkiekon
supertähti, mutta hänellä oli myöskin toinen rakas laji,
tennis. Zabrodsky oli tenniksessä Tsekkoslovakkian
maajoukkueessa ja oli aivan kansainvälistä kärkipäätä.
Zabrodsky myöskin edusti Tsekkoslovakkiaa kerran Davis
Cupissa. Tsekkoslovakkian maajoukkueessa Zabrodsky ei ollut
ainoa loistava tennispelaaja. Vuosina 1947 - 1949 Zabrodskyn
kanssa yhdessä Tsekkoslovakkian jääkiekkon maajoukkueessa
pelannut Jaroslav Drobny edusti Tsekkoslovakkiaa myös Davis
Cupissa. Drobny jopa voitti Wimbledonin kaksinpelin 1954.

Heti jääkiekon pelaamisen lopetettuaan 1965, Zabrodsky lensi
Ruotsiin jossa valmensi menestyksellisesti useammassa
joukkueessa, muun muassa Leksandissa ja Röglessä.
Valmentamisen lopetettuaan Zabrodsky keskittyi toiseen
rakkauteensa, tennikseen. Zabrodskyn perustama tenniskoulu
on Ruotsin parhaimpia ja hän johti sitä itse suurella
menestyksellä vuosia. Nykyään koulua johtaa hänen kaksi
poikaansa. Zabrodsky elää yhä ja asuu Tukholmassa. 1997
Zabrodsky valittiin IIHF:n Hall Of Fameen.

TKH · 01.01.2002 klo 13.36

Juttu 36

Kuka Neuvostoliiton pelaaja on valittu
Kanadan Hockey Hall Of Fameen, vaikkei
pelannut NHL:ssä yhtään ottelua?? Kyseessä
on tietenkin Neuvostoliiton kaikkien aikojen
paras maalivahti Vladislav Tretjak. Tretjak
on yksi maailman kaikkien aikojen parhaimmista
maalivahdeista. Useat ovat sitä mieltä että
Tretjak olisi se kaikkein paras.

Vladislav Tretjak syntyi huhtikuun 25. 1952
Orudyevissä, lähellä Moskovaa. Tretjak oli
nuorena innokas urheilija ja lempilajeina
olivat muun muassa hiihto ja uinti. Jääkiekkoon
Vladislavin tutustutti hänen äitinsä - joka oli Bandyn
pelaaja - kun hän vei poikansa luisteluharjoituksiin. Nuori
Vladislav innostui kovasti jääkiekosta ja pääsikin pelaamaan
paikalliseen juniorijoukkueeseen. Ensimmäiset kautensa Tretjak
pelasi hyökkääjänä, mutta hänen loukkaannuttuaan päätettiin
hänen pelipaikkansa vaihtaa maalivahdiksi. Ensimmäisen kerran
maalivahdiksi Tretjak asettui 11-vuotiaana. "Olin silloin
todella peloissani. Ensimmäinen laukaus tuli ja heittäydyin
jäähän silmät ummessa", muisteli Tretjak paljon myöhemmin.
Silloin kiekkoja meni taakse kymmenen kertaa ja nuori Tretjak
oli jo valmis luovuttamaan, mutta valmentaja oli eri mieltä.
"Kyllä sinusta vielä maalivahti tulee. sinun vain täytyy osata
hallita pelkoasi. Jos kiekko tekee kipeää, on parasta ottaa se
hansikkaallaan", oli valmentajan neuvo ottelun jälkeen.
Ensiesiintymisen Neuvostoliiton pääsarjassa Tretjak teki
peräti jo 16-vuotiaana ZSKA:n joukkueessa. ZSKA:ssa Tretjak
myös pelasi koko uransa, aina vuoteen 1984. Neuvostoliiton
pääsarjassa Tretjak pelasi yhteensä 16 kautta ja 482 ottelua
ja sinä aikana hänet valittiin uskomattomat 14 kertaa
peräkkäin ykkös All-Starsiin. Sarjan parhaimmaksi pelaajaksi
Tretjak valittiin viidesti.

Neuvostoliiton maajoukkueessa Tretjak pelasi 326 kertaa ja
esiintyi kaikissa MM-kisoissa ja olympialaisissa ajanjaksolla
1970 - 1984. Eli Tretjak teki ensiesiintymisen MM-kisoissa jo
18-vuotiaana. Neuvostoliiton maajoukkueessa ykkösvahdin vastuu
siirtyi Tretjakille käytännössä 17.12.1971. Tuolloin Suomi
ja Neuvostoliitto pelasivat Izvestija turnauksen ottelua, joka
päättyi Suomen sensaatiomaiseen 4-2 voittoon. Voitto oli Suomen
kaikkien aikojen ensimmäinen Neuvostoliitosta. Kaksi maalia
tehnyt Juhani Tamminen totesi ottelusta myöhemmin näin: "Tein
kaksi maalia 17.12.71 Viktor Konovalenkon taakse Moskovassa,
kun voitimme 4-2, ensimmäisen kerran niiden kotikentällä.
Konovalenko vaihdettiin jo toisella tauolla Vladislav
Tretjakiin. Siitä mun ura lähti nousuun ja Konovalenkon laskuun
- sitä ei enää sen jälkeen näkynyt luukulla". Näinhän se oli,
varsinkin Tammisen toinen maali meni totaalisesti Konovalenkon
piikkiin. Tuosta ottelusta eteenpäin Tretjak oli Neuvostoliiton
ykkösmaalivahti. MM-kultaa Tretjak voitti 10 kertaa ja
olympiakultaa kolme kertaa. MM-kisojen parhaimmaksi
maalivahdiksi Tretjak valittiin kolme kertaa, -74, -79 ja -83.
MM-kisojen All-starsiin Tretjak valittiin myöskin kolme
kertaa, -75, -79 ja -83. MM-kisoissa Tretjak oli voittamaton
viisi vuotta putkeen ajanjaksolla 1978 -1983. Häviämättömiä
otteluita Neuvostoliitolle ja Tretjakille kertyi tuona aikana
45. Ajanjaksollisesti tuohon väliin mahtuu tietenkin
Neuvostoliitolle katastrofaalinen vuoden -80 olympialaisten
finaalipeli Neuvostoliitto - Usa. Tuon pelin Usa voitti 4-3.
Tretjak vaihdettiin tuossa pelissä ensimmäisen 2-2 päättyneen
erän jälkeen Myshkiniin. Tihonov on myöntänyt jälkikäteen että
mainittu Tretjakin vaihtoon ottaminen oli hänen elämänsä
suurin munaus. Fetisov kuvasi Tretjakin vaihtoon ottamista
näin: "Tikhonov made a huge mistake in pulling Tretjak because
it provided the Americans with a psychological boost.",
"In our dressing room, nobody understood what was going on",
"Even Tikhonov always said that if Tretjak made one mistake,
he was always unbeatable after that." Vuoden -83 MM-kisoissa
Tretjak pelasi ehkäpä kaikkein parhaimman turnauksen koskaan.
Turnauksen 10:ssä ottelussa Tretjak päästi vain seitsemän
maalia. Tretjak olikin aikakaudellaan maalivahti joka nosti
jo muutenkin mahtavan Neuvostoliiton joukkueen vielä astetta
korkeammalle tasolle.

Ei Tretjakin legendaarisuus kuitenkaan koostu pelkästään
maagisista otteista MM-kisoissa ja olympialaisissa vaan
loistavista otteista -72 Summit Seriessä sekä etenkin -81
Kanada Cupissa. -81 Kanada Cupissa Tretjak oli käytännössä
ohittamaton ja valittiinkin itse oikeutetusti turnauksen
parhaaksi pelaajaksi sekä luonnollisesti myöskin turnauksen
All-Starsiin. Kuudessa pelaamassaan ottelussa Tretjak päästi
vain kahdeksan maalia. Välierässä Tsekkoslovakkiaa vastaan ja
finaalissa Kanadaa vastaan Tretjak päästi vain maalin
kummassakin. Turnauksen ja Tretjakin kokokohta oli tietenkin
finaali jossa Neuvostoliitto jyräsi Kanadan murskaavin 8-1
lukemin. Vuoden -72 Summitin alkulämmittelyihin liittyy
tarina, jossa Kanadan scoutit lähtivät scouttaamaan 3-4
päiväksi Moskovaan Neuvostoliiton joukkueen pelaajia ennen
Summit Seriestä. Neuvostoliittolaiset eivät Kanadan Scouttien
mielestä olleet pelaamassaan harjoitusottelussa kovin
ihmeellisiä, ja etenkin he "naureskelivat" joukkueen
20-vuotiaalle maalivahdille, joka päästi pelissä peräti 8
maalia. Tretjakilla oli kuitenkin erittäin suuri ja pätevä
syy olla extra hermostunut, Tretjak meni seuraavana päivänä
naimisiin. Tätä Kanadan scoutit eivät olleet kuitenkaan
vaivautuneet ottamaan selville. Yllätys olikin perin ikävä
kun Tretjak osoittautui Summit Seriessä jopa paremmaksi
maalivahdiksi kuin Kanadan legendaariset Ken Dryden ja Tony
Esposito. Tretjak oli maalissaa myös Neuvostoliiton voittoon
päättyneessä Summit Series II:ssa. Yksi ottelu, josta Tretjak
P-Amerikassa vielä muistetaan on legendaarinen ZSKA:n ja
Montrealin välinen Super Seriesin ottelu uuden vuoden aattona
1975. Ottelu päättyi 3-3, mutta Tretjak pelasi loistavan
ottelun jäi ikimuistoisesti kaikkien katsojien mieleen.
Tretjak pelasi paljon muitakin hyviä ottelua ZSKA:n P-Amerikan
turneilla, mutta tuo ottelu on niistä se kaikkein kuuluisin.
Yleisesti ottelua pidetään ehkä kaikkien aikojen
legendaarisimpana seurajoukkueiden välisenä otteluna jääkiekon
historiassa.

Tretjakin isä oli hyvin vaativa ihminen ja opetti tretjakin
täsmällisyyteen ja tarkkuuteen. Tretjak olikin hyvin tarkka,
tunnollinen ja huolellinen kaikessa harjoittelussaan. Hän myös
harjoitteli hyvin monipuolisesti. Lajivalikoimaan kuului muun
muassa, tennis, lentopallo, yleisurheilu, hiihto ja
jalkapallo. "On hyvä harrastaa monia lajeja. Ne kehittävät
kukin ei tavalla elimistöä ja mikä tärkeintä voit itse
tarkkailla mikä on sinun lajisi", sanoi Tretjak aikoinaan.
Tsekkoslovakkian kuuluisa valmentaja Karel Gut luonnehti
Tretjakkia "tuhatkätiseksi mieheksi". Eikä yhtään turhaan,
Tretjakin hanskakäsi oli salamannopea. Tretjak peitti
kehollaan ja sijoittumisellaan erittäin hyvin maalinsa.
Ulkoisesti hän oli aina hyvin rauhallinen ja maalivahti joka
ei turhaan mennyt jäihin. "Maalivahdin on seisottava tukevasti
jaloillaan. Maalivahti, joka on usein polvillaan, päästää läpi
useimmat laukaukset", on Tretjak sanonut.

Lopettamisensa jälkeen Tretjakista tuli Chicagon
maalivahtivalmentaja. Vuoden 1972 Summit Seriesin jälkeen
melkein kaikki NHL-joukkueet, mutta etenkin Montreal, kävivät
vuosien ajan tarjoamassa Tretjakille rahakkaita NHL-
sopimuksia, mutta Tretjak kieltäytyi niistä kaikista. 1970-
luvulla Tretjakista tuli P-Amerikassa niin kuuluisa pelaaja
että vale-tretjakitkin viettivät lokoisaa elämää. Tarina
kertoo että Tretjakkia muistuttava henkilö vietti makoisaa
elämää kuukausikaupalla niin Amerikassa kuin Kanadassakin
väittämällä olevansa kuuluisa Vladislav Tretjak. Temppu avasi
jääkiekkoystävien lompakot ja juhlahuoneistot. 1989 Tretjak
valittiin Kanadan Hockey Hall Of Fameen. Tretjak on Hockey
Hall Of Fame:ssa historiallinen pelaaja, koska ketään toista
ulkomaalaista pelaajaa ei ole sinne valittu ilman yhtään
NHL-ottelua. Ilman yhtäkään NHL-ottelua Kanadan Hockey Hall
Of Fameen on valittu vain muutamia P-Amerikan kiekkoilun
varhaisten vuosikymnmenien huippuamatööri. Tretjak oli myös
ainut neuvostoliittolainen pelaaja joka on sinne valittu,
ennen Vjatsheslav Fetisovin valintaa. Tosin monien muiden
legendaaristen neuvostoliittolaisten pelaajien sinne
valitsematta jättäminen - kuten esimerkiksi Anatoli Firsov,
Valeri Harlamov ja Sergei Makarov - on joidenkin mielestä
hiukan ristiriitainen asia. Voi olla vaikea selittää miksi
Tretjak on sinne valittu, mutta monet muut yhtä legendaariset
tai vielä legendaarisemmat pelaajat ei ole valittu?
Esimerkiksi Valeri Harlamov kuitenkin pelasi ja loisti
täsmälleen samoissa otteluissa. Useimmat kanadalaiset ovat
tosin, ehkä yllättäen, sitä mieltä että Tretjak olisi kaikkien
aikojen paras maalivahti. Heidän mielestään hän oli niin
maaginen Summitissa ja Kanada Cupissa -81. He tosin
yliarvioivat Tretjakin osuutta ja räikeästi aliarvioivat muun
joukkueen osuutta kyseisiin peleihin. Useimmat eurooppalaiset
arvioitsijat arvostavat tsekkoslovakkialaisen Jiri Holecekin
vielä Tretjakkiakin korkeammalle. Vaikea sanoa, Tretjak oli
maaginen P-Amerikan turnauksissa, mutta Holecek oli taas
kaikkein paras useammissa MM-kisoissa ja Olympialaisissa.
Nykyään Tretjakilla on oma maalivahtikoulu Detroitissa. 1997
Tretjak valittiin IIHF:n Hall Of Fameen. Tuolloin hänestä
tuli historian ensimmäinen pelaaja, joka on valittu sekä
Kanadan että IIHF:n Hockey Hall Of Fameen. 1998 ruotsalaisesta
Börje Salmingista tuli seuraava kumpaankin pyhättöön valittu
pelaaja.

TKH · 02.01.2002 klo 16.18

juttu 37

Kuka Suomen silloinen paras puolustaja kuoli traagisesti jo
22-vuotiaana auto-onnettomuudessa?? Kyseessä on Jarmo Wasama,
josta odotettiin Suomen ensimmäistä kansainvälistä
tähtipelaajaa.

Jarmo Wasama syntyi 1943. Vain vähän on hänestä kirjoitettu,
vaikka hän on yksi kaikkien aikojen lahjakkaimmista, ellei
peräti kaikkein lahjakkain suomalainen puolustaja koskaan.
Wasama dypytoi SM-sarjassa Ilveksen paidassa jo 16-vuotiaana
kaudella 1960-61. Kuvaavaa on että hän myös pelasi koko kauden
Ilveksen kovassa mestaruuden voittaneessa joukkueessa.
Kaikkiaan Wasama ehti pelata kuusi täyttä kautta SM-sarjassa
Ilveksen paidassa ja kerätä mahtavat tehot 49 (27+22) 106
ottelussa. Parhaalla 1962-63 kaudella Wasama teki 18 ottelussa
peräti yhdeksän maalia sekä antoi viisi syöttöä. SM-sarjan
All-Starsiin Wasama valittiin viisi kertaa peräkkäin 1962-
1966, eli ensimmäisen kerran jo 17-vuotiaana. Ainut kerta
kun häntä ei valittu All-Starsiin oli tulokaskausi jolloin
koko All-Starsia ei edes valittu. All-Starsit valittiin
ensimmäisen kerran kaudella 1961-1962. Wasama olisi
todennäköisesti valittu myöskin tulokaskaudella All-Starsiin
jos sellainen olisi ollut koska hän teki sillä kaudella maalin
enemmän kuin seuraavalla ja vain pisteen vähemmän. Wasaman
viisi valintaa SM-sarjan All-Starsiin ovat puolustajien
ennätys. Vain Pekka Rautakallio on valittu SM-Sarjan/SM-liigan
All-Starsiin yhtä monta kertaa. 1965 Wasama valittiin
yksimielisesti kauden parhaimmaksi jääkiekkoilijaksi Suomessa.
Wasama voitti kuudella kaudellaan viidesti mitalin: kaksi
kultaa, yhden hopean ja kaksi pronssia. Wasamalla on edelleen
hallussaan Ilveksen yhden ottelun maaliennätys (kolme) ja
piste-ennätys (viisi), kumpaakin on luonnollisesti sivuttu
myöhemmin.

Suomen maajoukkueessa Wasama ehti pelata kaikkiaan 74 ottelua.
Ensimmäiset MM-kisat Wasama pelasi jo 1962, vain 18-vuotiaana.
1965 MM-kisoissa Wasama oli Suomen paras pelaaja ja voitti
Suomen joukkueen sisäisen pistepörssin ja maalipörssin. Wasama
oli ensimmäinen puolustaja joka tähän on koskaan yltänyt.
MM-kisojen Suomen joukkueen sisäisen pistepörssin on voittanut
myöhemmin vain muutama puolustaja, muun muassa Ilpo Koskela
ja Pekka Marjamäki. Itse asiassa vain edellä mainitut kolme
ovat voittaneet kummatkin Suomen joukkueen sisäiset pörssit.
Pistepörssin jaettuun voittoon on yltänyt lisäksi pari
muutakin puolustajaa. 1965 Tampereen MM-kisat olivat Wasamalle
suurta juhlaa, hän pelasi uransa parasta kiekkoa, ja se oli
todella lähellä kansainvälistä huippukiekkoa. Lisäksi
puitteet olivat täydelliset, pelasihan hän kotikaupungissaan
ja kotiyleisölleen. Wasaman loistavat otteet saivatkin
Tampereen sekaisin - hänen kunniakseen ehdotettiin vakavasti
ja todentuntuisesti peräti patsaan rakentamista.
Kotikaupunkiin Tampereelle tietenkin. Kaikkiaan Wasama pelasi
kolmissa MM-kisoissa (-62, -63, -65) ja vuoden -64
Olympialaisissa. Wasama tuli tunnetuksi mahtavana
luistelijana, todella teknisenä ja taitavana pelaajana sekä
hyvänä ampujana. Wasama oli myös hyvin peräänantamaton
taistelija ja hänen moraalinsa ja taistelumielensä oli
erittäin korkea.

Neljännet MM-kisat olivat lähellä edessä ja takana oli eräs
kauden loppupuolen otteluista Saimaan palloa vastaan. Ilves
voitti ottelun ja jatkoi vahvasti kohti mestaruutta. Tämänkin
ottelun suuria hahmoja olivat olleet Jarmo Wasama ja
maalivahti Juhani Lahtinen. Wasama katkoi ja peitti, Lahtinen
hoiteli loput. Sitten vain vajaa vuorokausi myöhemmin Wasama
oli yhtäkkiä poissa tamperelaisesta ja suomalaisesta
kiekkoilusta iäksi. Jarmo Wasama kuoli Saipa-ottelun
jälkeisenä aamuna auto-onnettomuudessa Tampereella 2.2.1966,
lähellä Tampereen vasta vuosi sitten vihittyä uutta jäähallia.
Aamu oli ollut kylmä pakkasaamu ja huuruinen ilma sotki
Wasaman näkyvyyttä kohtalokkain seurauksin, Wasama törmäsi
edellä ajaneen auton perään. Ambulanssin tulo
onnettomuuspaikalle oli enää asiaan kuuluva toimenpide, Wasama
oli jo kuollut saamiinsa vammoihin. Wasama oli tuolloin
vasta 22-vuotias ja hänellä oli sananmukaisesti edessä
loistava tulevaisuus. Olihan hänet valittu edellisenä kautena
kauden parhaimmaksi pelaajaksi ja hän oli myös pelannut
mahtavat MM-kisat. Menossa ollut kausi oli Wasamalle kuudes
ja se oli yhtä loistava kuin edellinen kausi. Wasama jätti
Ilvekseen ja maajoukkueeseen ammottavan aukon jota ei kukaan
pystynyt kunnolla täyttämään vuosikausiin. Edes korkean
kansainvälisen tason puolustajasta Juha Rantasilasta ei ollut
lähellekään Wasaman paikan täyttäjäksi. Wasaman traaginen
kuolema kosketti koko Suomen kiekkoväkeä, menetettiinhän
Wasamassa sen hetken koko Suomen paras pelaaaja.

Jarmo Wasama ei ollut aivan vielä kansainvälistä tähtiluokkaa
hänen viimeisiksi jääneiden -65 MM-kisojen jälkeen, mutta
Suomessa hänestä odotettiin ensimmäistä suomalaista
supertähteä. Odotukset olivat oikeutettuja koska Wasama oli
nousemassa kansainvälisen huipputason puolustajaksi, se kävi
hyvin selväksi -65 kisoissa. Voidaan melko varmaksi olettaa
että Wasamasta olisi tullut Suomen ensimmäinen MM-kisojen
All-Starsiin valittu pelaaja sekä myöskin ensimmäinen oman
paikkansa parhaimmaksi valittu pelaaja ilman hänen traagista
kuolemaansa. Niin hyvä hän oli jo -65 kisoissa että näin
voidaa arvioida. Ensimmäinen suomalainen All-Starsiin valittu
oli puolustaja Ilpo Koskela -71. Urpo Ylönen oli valittu
parhaaksi maalivahdiksi vuotta aikaisemmin -70. Eräät
arvioitsijat puhuvat jopa että Wasamasta olisi voinut tulla
ensimmäinen suomalainen NHL:ssä. Tämä perustuu siihen että jo
60-luvun lopulla Oksanen kävi kokeilemassa NHL:n
harjoitusleirillä ja kun Wasama olisi todennäköisesti ollut
tuolloin Suomen kiekkoilun kuningas niin hänellä olisi ollut
mahdollisuutensa jopa NHL:ssä. yhtä kaikki, Jarmo Wasama oli
ensimmäinen todellinen superlupaus suomalaisen kiekkoilun
historiassa. Wasama oli - ja on edelleen - eräs Suomen
kaikkien aikojen parhaimmista jääkiekkolupauksista. Kukaan
toinen pelaaja ei ole häntä ennen tai hänen jälkeen
saavuttanut yhtä paljon vain 22-vuoden ikään mennessä.
Tampereen Ilves on jäädyttänyt Wasaman pelinumeron 2. Jarmo
Wasama on jääkiekkoleijona numero 36, hänellä on oma
nimikkopalkinto SM-liigassa, Jarmo Wasama -palkinto jaetaan
kauden parhaimmalle tulokkaalle.

TKH · 03.01.2002 klo 16.57

Juttu 38

Kuka maalivahti on voittanut eniten Vezina Trophyja NHL:n
historiassa?? Kyseessä on tietenkin legendaarinen Jacques
Plante, joka voitti kaikkiaan seitsemän Vezinaa.

Jacques Plante syntyi tammikuun 17. 1929 Shawinigan Falls:ssa,
Quebecissa. Plante on pelasi junioriuransa Quebec
Citadelle:ssa ja Montreal Junior Canadiens:ssa QJHL:ssa.
Kaudet olivat hyviä mutteivat erityisen hohdokkaita. Kaudelle
1949-50 Plante nostettiin senioriliigan - QSHL:n - Montreal
Royals:iin. Royals:ssa Plante pelasi neljä täyttä kautta.
Kaudella 1952-53 Plante palkittiin liigan parhaimpana
maalivahtina. Samalla kaudella Plante pääsi haistelemaan myös
NHL:n ilmapiiriä kolmeen otteluun. Plante pelasikin ne
erittäin hyvin, päästi niissä vain 4 maalia. Päästettyjen
maalien keskiarvon ollessa siis 1,33. Plante ei kuitenkaan
ollut vielä valmis NHL:ään ja hän pelasi vielä yhden täyden
kauden AHL:n Buffalo Bisons-joukkueessa. Tuolla kaudella
hänellä oli AHL:n paras päästettyjen maalien keskiarvo. Tällä
samaisella 1953-54 kaudella Plante pelasi myös jo 17 ottelua
NHL:ssä, ja huippuhyvällä päästettyjen maalien keskiarvolla -
1,59. Jacques Plantella on oma palkinto nykyisessä Quebecin
junioriliigassa, QMJHL:ssa. Kauden paras maalivahti palkitaan
Jacques Plante trophy:lla.

Plante pelasi ensimmäisen NHL-kautensa kaudella 1954-55.
Tuolloin häntä ei vielä valittu mihinkään, mutta luvut olivat
kuitenkin todella hyviä tulokasmaalivahdille. Seuraavasta
1955-56 kaudesta lähtien NHL:ää hallitsikin Jacques Plante.
Hän voitti Vezina Trophyn viisi kertaa peräkkäin 1956-60 ja
lisäksi vielä kuudennen kerran 1962. Plante voitti viimeisen
Vezinansa yhdessä joukkuekaverinsa Glenn Hall:in kanssa vuonna
1969. Plante ei pelannut tuolloin kuin 37 peliä, mutta hänellä
oli liigan alin päästettyjen maalien keskiarvo. Hiukan
yllättävää kyllä, mutta NHL:n ykkös All-Starsiin Plantea ei
hänen urallaan valittu kuin kolme kertaa, -56, -59 ja -62. Se
on yllättävän vähän seitsen kertaiselle Vezinan voittajalle.
Kakkoseen Plante valittiin neljä kertaa, -57, -58, -60 ja -71.
1962 Jacques Plantesta tuli NHL:n historian neljäs maalivahti,
joka on voittanut Hart Trophyn. Edelliset ovat olleet Roy
Worters 1929, Chuck Rayner 1950 ja Al Rollins 1954. Planten
jälkeen Hartin on voittanut maalivahdeista vain Dominik Hasek
kahdesti, 1997 ja 1998. Plante pelasi NHL:ssä 17 kautta ja
837 ottelua. Voitettuja niistä oli 434. Nollapelejä Plante
pelasi 82 ja koko uran päästettyjen maalien keskiarvo oli
2,38. Viidellä kaudella Plantella oli eniten voittoja,
neljällä kaudella eniten nollapelejä ja yhdeksällä kaudella
hänellä oli NHL:n pienin päästettyjen maalien keskiarvo.
Play-Off-otteluita Plante pelasi 112, joista voittettuja oli
71. Plantella on 14 nollapeliä pudotuspeleissä, joka on
edelleen NHL:n ennätys. Kuudesti hänellä oli eniten
nollapelejä pudotuspeleissä. Planten pudotuspelien
maalikeskiarvo on 2,16. Seitsemän kertaa hänellä oli
pudotuspelien pienin keskiarvo. NHL:n kaikkien aikojen
maalivahtitilastoissa Plante on kärkipäässä. Nollapeleissä
Plante on neljäntenä 82 nollapelillä. Tilastoa johtaa Terry
Sawchuk 103 nollapelillä. Voitoissa Plante on kolmantena,
listaa johtaa Patrick Roy. Planten voittoprosentti on 61,4
mikä on yksi kaikkien aikojen parhaimmista. Plante voitti
viisi kertaa peräkkäin Stanley Cupin Montrealissa vuosina
1956-60. Kaikkiaan Plante votti kuusi mestaruutta. Plante
pelasi Montrealissa aina kauteen1963-64, jolloin hänet myytiin
New york Rangers:iin. Siellä hän pelasi kaksi kautta ennen
kuin lopetti. Plante ei pelannut kolmeen kauteen, mutta teki
paluun NHL:ään kaudeksi 1968-69 St. Louis Blues:n paidassa.
Blues:ssa Plante pelasi kaksi kautta kunnes siirtyi kolmeksi
kaudeksi Torontoon. Plante pelasi viimeisen kautensa peräti
44-vuotiaana kaudella 1972-73 osaksi Toronton ja osaksi
Bostonin paidassa.

NHL on ollut täynnä huippumaalivahteja, mutta vain harvat
niistä ovat muuttaneet ratkaisevasti peliä. Kukaan ei ole
muuttanut maalivahdin peliä enemmän kuin Jacques Plante. Hänen
jälkeen maalivahdit eivät enää näyttäneet entiseltään eivätkä
he myöskään enää pelanneet entisellä tavalla. Plante uudisti
koko maalivahtipelin. Hän oli ensimmäinen maalivahti joka
lähti aktiivisesti maalinsuulta hakemaan irtokiekkoja kaukalon
kulmista ja maalin takaa. Hän oli myös ensimmäinen maalivahti
joka rupesi aktiivisesti syöttelemään kiekkoa omille
pelaajille. Saadessaan ottelussa New York Rangersia vastaan
Andy Bathgaten laukauksesta pahan haavan kasvoihinsa
1.10.1959, lähti hän vertavuotavana pukusuojaan paikattavaksi.
Sieltä 20 minuuttia myöhemmin palatessaan hän ei näyttänyt
enää samalta, hänen kasvojaan peitti kasvosuojus. Alunperin
Plante oli kehitellyt kasvosuojuksen Astmansa takia, hän oli
myös kokeillut kasvosuojusta jo aikaisemmin harjoituksissa ja
hän oli siihen tyytyväinen. Lokakuussa 1959 Plante sitten
päätti käyttää kasvosuojuksta suojaamaan uutta haavaa.
Valmentaja Toe Blaken vastustelusta huolimatta Plante jatkoi
kasvosuojuksen käyttämistä myös haavan parantumisen jälkeen.
Tämä ei ollutkaan ihme jälkikäteen katsottuna, koska jo
tuolloin kiekot tulivat kovaa maalivahteja kohti, vaikkei
lyöntilaukauksia tuolloin vielä ammuttukaan. Planten omiin
kasvoihin oli laitettu satoja tikkejä. Hänen nenänsä oli
murtunut neljä kertaa ja poskiluu kahdesti. Joukkueen johto
antoi Plantelle lopullisen luvan käyttää maskia sen jälkeen
kun Canadiens oli voittanut kymmenen ottelua putkeen
"maskillisen" Planten ollessa maalissa. Ensimmäinen niistä oli
ottelu jossa Plante loukkaantui Bathgaten laukauksesta.
Tuolloin kun ei ollut varamaalivahteja ottelu oli poikki 20
minuuttia, sen jälkeen kentälle tuli ensimmäistä kertaa
maskillinen Plante. Plante ei kuitenkaan ollut ensimmäinen
kasvosuojuksen kokeilija vaan jo 30 vuotta aikaisemmin Clint
Benedict kokeili nahkaista kasvosuojusta. Benedict koki sen
kuitenkin ikävänä ja peliä haittaavana ja hylkäsi sen. Plante
oli ensimmäinen jatkuvasti kasvosuojusta käyttänyt maalivahti
NHL:ssä. Kansainvälisissä arvoturnauksissa ensimmäisenä maskia
oli ehtinyt käyttää Japanin maalivahti Teiji Honma, joka
käytti maskia jo Vuoden -36 Olympialaissa. Plante oli myös
ensimmäinen maalivahti joka rupesi osoittamaan omille
pelaajille käsivartta nostamalla, että kiekosta tulee pitkä
kiekko.

Jacques Planten katsotaan yleisesti olevan NHL:n kaikkien
aikojen paras maalivahti yhdessä Terry Sawchuk:n ja Dominik
Hasekin kanssa. 1978 Plante valittiin Kanadan Hockey Hall Of
Fameen. Jacques Planten käyttämä pelinumero 1 on jäädytetty
Montrealissa. Jacques Plante kuoli syövän uuvuttamana
26.2.1986.

Habby · 04.01.2002 klo 15.30

Re: Juttu 38

Viestin lähetti TKH

Jacques Planten katsotaan yleisesti olevan NHL:n kaikkien
aikojen paras maalivahti yhdessä Terry Sawchuk:n ja Dominik
Hasekin kanssa.

Niin, että ketkä katsovat noiden vahtien olevan kaikkien aikojen parhaat NHL-vahdit? Sinä? Olen kyllä huomannut, että sinä pidät Dominik Hasekia parhaimpana, mutta en käyttäisi sanaa "yleisesti" tässä kohdin, kun varsinkin "yleisesti" Dominik Hasekia ei lasketa todellisten suurvahtien joukkoon.

Patrick Roy, jos kuka kuuluu tuohon joukkoon, ja hänet minä valitsisin Hasekin tilalle. Jacques Plante, Terry Sawchuk ovat mielestäni NHL:n kaikkien aikojen parhaat maalivahdit, tai kuten sinä sanoit "yleisesti" heitä on pidetty parhaina. Vaikeaa pistää heitä minkäänlaiseen järjestykseen, koska Sawchukin pelejä en ole nähnyt lainkaan ja Plantenkin olen nähnyt pelaavan reilun ottelun verran. Royn pelejä olenkin sitten nähnyt senkin edestä.

Mielenkiinnolla odotan kuulevani, miksi Patrick Roy ei ollut listallasi.

Guest · 04.01.2002 klo 16.52

Laitapa TKH tulemaan esittelyjä seuraavista pelaajista, mikäli vain aikaa riittää:

Zinetula Biljaletdinov, Viktor Shalimov, Sergei Babinov, Sergei Kapustin, Viktor Zhluktov, Vladimir Kovin, Vjatseslav Bykov/Andrei Homutov, Golikovin veljekset, Frantisek Cernik, Jiri Lala, Darius Rusnak, Milan Chalupa, Vladimir Shadrin, Alexander Skvortsov, Igor Liba, Bohuslav Ebermann, Milan Novy, Ivan Hlinka, Vladimir Ruzicka, Vasili Pervuhin ja Sergei Shepelev.

Kuka tahansa näistä kiinnostaa. Ei välttämättä kovin tunnettuja pelaajia, mutta todellisia huippupelaajia ja vähintäänkin pelimiehinä samantasoisia NHL:n tähtipelaajien kanssa (kuten kv. otteluiden tulokset osoittavat).

TKH · 04.01.2002 klo 17.11

No jaa

"Laitapa TKH tulemaan esittelyjä seuraavista pelaajista, mikäli vain aikaa riittää:

Zinetula Biljaletdinov, Viktor Shalimov, Sergei Babinov, Sergei Kapustin, Viktor Zhluktov, Vladimir Kovin, Vjatseslav Bykov/Andrei Homutov, Golikovin veljekset, Frantisek Cernik, Jiri Lala, Darius Rusnak, Milan Chalupa, Vladimir Shadrin, Alexander Skvortsov, Igor Liba, Bohuslav Ebermann, Milan Novy, Ivan Hlinka, Vladimir Ruzicka, Vasili Pervuhin ja Sergei Shepelev.

Kuka tahansa näistä kiinnostaa. Ei välttämättä kovin tunnettuja pelaajia, mutta todellisia huippupelaajia ja vähintäänkin pelimiehinä samantasoisia NHL:n tähtipelaajien kanssa (kuten kv. otteluiden tulokset osoittavat). "

Novysta juttu jo löytyy, laitan sen tässä lähiaikoina. Joukossa on paljon kiinnostavia pelaajia ja kyllähän niistä juttu joskus olisi kiva tehdä, mutta ei taida aika riittää lähiaikoina. Lisäksi useimmista noista löytyy yllättävän vähän aineistoa kohtuu ajassa.

"Mielenkiinnolla odotan kuulevani, miksi Patrick Roy ei ollut listallasi."

Älä kitise pikkuasioista!! Roy ei ollut sen takia listalla, etten yleensä laske aktiivipelaajia joukkoon. Hasek niissä on ainut poikkeus.

"Olen kyllä huomannut, että sinä pidät Dominik Hasekia parhaimpana, mutta en käyttäisi sanaa "yleisesti" tässä kohdin, kun varsinkin "yleisesti" Dominik Hasekia ei lasketa todellisten suurvahtien joukkoon. "

Pystit puhukoon puolestaan. En tiedä mitä sinulla on Hasekia vastaan, mutta kyllähän se nyt kaikkien aikojen parhaimpien maalivahtien joukkoon kuuluu. Se on onko se kaikkein paras vai vain TOP 5:ssä on makuasia. NHL:ssä nyt aina tullaan arvostamaan omat aina eurooppalaisia korkeammalle, mutta kyllä Hasekin nimi pitää olla listalla jos meinaa sen vakavasti otettavaksi.

Verkkolehden uusimmat jutut

Vanhat lätkätähdet

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Guest

Jäsen

Verkkolehden uusimmat jutut