Vanhat lätkätähdet

Viestiketju osiossa 'Maajoukkue' , aloittajana TKH, 25.11.2001 klo 17.36.

  1. TKH

    TKH Jäsen

    Olen tässä vuosien varrella kirjoitellut pienenä harrastuksenani
    vanhojen pelaajien lyhyitä esittelyjä. Ei ne yksittäisinä teksteinä
    kummosia ole, mutta kokonaisuuteen olen itse tyytyväinen.



    Ketä pelaajaa kutsuttiin aikanaan "Riikalaiseksi
    sähköjunaksi"?? Kyseessä tietenkin Neuvostoliittolainen
    taiturimaisesti luistimillaan liikehtinyt Helmut Balderis.

    Helmut Balderis syntyi heinäkuun 31. 1952 Rigassa, Latviassa.
    10-vuotiaaksi saakka Balderis kuuluin Neuvostoliiton
    taitoluisteluvalmennuksen lahjakkainpiin oppilaisiin.
    Jääkiekko vei kuitenkin voiton taitoluistelusta. 10-vuotiaana
    Balderis nimittäin liittyi kotikaupunkinsa Riikan
    jääkiekkoseuraan. Näiltä taitoluistelu ajoilta on se suuri
    taituruus jota Balderis myöhemmin luistelussaan osoitti.
    Balderiksen löyti Riikasta Neuvostoliiton legendaarinen,
    joskin kiistanalainen, huippuvalmentaja Viktor Tihonov. Hän
    tapasi Balderiksen ensimmäisen kerran Balderiksen ollessa
    16-vuotias. "Näin Helmutin 16-vuotiaana pelaamassa riikalaisen
    opiskelijajoukkueen riveissä. Näin heti mikä lahjakkuus tämä
    nuori mies on. Pyrimme yhteistoimin kehittämään hänen
    kiekkoilijaominaisuuksiaan, joita oli todella paljon. Näin,
    että hän on ollut tekemisissä taitoluistelun kanssa ja päätin
    ettei tuota kosketusta saa tukahduttaa. Se tulisi olemaan
    jotain uutta kiekkoilussa", kertoi Tihonov. Tuosta
    tapaamisesta tuli hyvin merkityksellinen niin Balderikselle
    kuin Tihonoville, mutta etenkin Riian Dynamolle. Tihonov
    valmensi Riian Dynamon kolmannen divisioonan periltä
    aina yhdeksi Neuvostoliiton sarjan parhaimmista joukkueista.
    Se tapahtuma ja aikaväli millä Tihonovin Dynamosta tuli
    Neuvostoliiton sarjassa moskovalaisten joukkueiden suurin
    uhkaaja on yksi Neuvostoliiton kiekkoilun uskomattomimmista
    tapahtumista. Joukkueen tähtipelaaja noina menestyksen vuosina
    oli tietenkin riikalainen sähköjuna Helmut Balderis. Tihonov
    ja Balderis nostivat Dynamon Neuvostoliiton pääsarjaan 1970-
    luvun puolessavälissä. Moskovassa kiekkojohto haukoi henkeään.
    "Miten provinssista on voinut tulla tuollainen pelaaja ja
    minkälaisen joukkueen onkaa valmentaja kenenkään tietämättä
    luonut", ihmeteltiin moskovassa suureen ääneen. Ei mennyt
    kauan kun kaksikko oli jo Neuvostoliiton maajoukkeessa. Ensin
    Tihonov napattiin Moskovan ZSKA:n valmentajaksi Boris
    Kulaginin jälkeen. Balderis jatkoi vielä vuoden sen jälkeen
    Riikassa, mutta sitten tuli kutsu Moskovaan ja ZSKA:han.
    Ensimmäinen kausi oli hankala, mutta sen jälkeen Balderis
    sopeutui miljoonakaupunkiin ja tulostakin rupesi syntymään.
    Balderis voitti Neuvostoliiton sarjan pistepörssin kolme,
    kertaa, -77, -78 ja -83. -78 ja -83 Balderis valittiin
    Neuvostoliiton runkosarjan parhaimmaksi pelaajaksi.
    Neuvostoliiton sarjan maalikuninkuden Balderis voitti kaudella
    1977, edustaen vielä Riikan Dynamoa. 1977 Balderis pelasikin
    uransa parhaimman vuoden, tuolloin hänet valittiin myös
    Neuvostoliiton sarjan All-Starsiin sekä vuoden parhaimmaksi
    pelaajaksi. Seuraavasta kaudesta lähtien hän edusti ZSKA:ta
    kolmen kauden ajan. Tihonov oli Balderista houkutellut
    Riikasta Moskovaan jo jonkun aikaa ja viimein Balderis myös
    muuttoon suostui. Kolmen kauden jälkeen Balderis palasi
    takaisin Dynamoon, siellä hän pelasi aina kauteen 1984-85
    asti. Neuvostoliiton pääsarjassa Balderis pelasi 462 ottelua
    ja teki niissa 333 maalia. 1989 Balderis ei ollut pelannut
    neljään vuoteen enää jääkiekkoa, mutta halusi silti tehdä
    paluun ja lähteä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen kokeilemaan
    NHL:ään. Hän pelasi kaudella 1989-90 26 ottelua Minnesotan
    paidassa tehoilla 9 (3+6). Balderis oli NHL:ssä pelastessaan
    jo 37-vuotias.

    On helppo sanoa se seikka mikä teki Balderiksesta aikanaan
    supertähden. Se oli hänen luistelutaitonsa. On sanottu että
    aikanaan kukaan jääkiekkoilija maailmassa ei pystynyt
    jäljittelemään Helmut Balderiksen liikehtelyä luistimilla, on
    myöskin sanottu että kukaan pelaaja ei nykyäänkään pysty
    liikkumaan sillä tavalla kuin Balderis pystyi parhaimmillaan.
    Hän sai kotimaassaan nopeasti kutsumanimen "sähköjuna".
    Moskovan maanalaisissa ja Balderiksessa olikin paljon samaa,
    ne kummatkin kiihtyivät valtavan nopeasti. Balderis oli paitsi
    nopea niin lisäksi vielä äärettömän ketterä. Balderiksen
    luistelussa oli jotain tavatonta ja omaperäisyyttä. Hän
    liikkui jäällä kuin ilmatyynyjen päällä - äänettömästi,
    uskomattomalla vauhdilla ja rytmiä hetkessä vaihtaen.
    Balderiksen liikkumissuuntaa oli mahdoton ennakoida tai arvata
    etukäteen. Hän pystyi vaihtamaan rytmiä ja suuntaa täydessä
    vauhdissa uskomattomalla tavalla. "En kykene tekemään
    puoltakaan siitä temppumäärästä mitä tuo mies tekee", totesi
    Kanadan legendaarinen supertähti Guy LaFleur Balderiksesta
    seurattuaan Neuvostoliiton maajoukkueen harjoittelua. Mike
    Bossylta kysyttiin pystyisikö hän tekemään saman pelaajan
    spesiaalia - kiekko mailasta luistimiin ja takaisin mailaan
    täydessä vauhdissa - johon Bossy vastasi näin: "Ehkä kykenisin
    siihen jonain päivänä tulevaisuudessa, mutta sitä ennen minun
    pitäisi opetella ne kaksitoista muuta temppua, jotka ovat
    tänään liian vaikeita kopioitavaksi". On helppo yhtyä
    edellisiin ja sanoa että Helmut Balderis oli maailman paras
    pelaaja luistelutekniikaltaan. Hän lieneen melko varmasti
    maailman kaikkien aikojen paras pelaaja luistelutekniikaltaan.
    Parempaa luistelijaa pitää hakea jo aivan toisesta lajista.
    Balderis oli maaginen luistelija, mutta melkein yhtä maaginen
    hän oli mailatekniikaltaan. Hänen temppunsa vaativat
    täydellisyyttä kummaltakin osa-alalta, mutta se luistelutaito
    oli kuitenkin aina se joka jäi ihmisten mieleen. Ja siitä
    kaikki Balderiksen parhaimmillaan nähneet hänet varmasti
    muistavat. Luonteeltaan Balderista on kuvailtu hiukan
    erakkomaiseksi sekä kujeelliseksi individualistiksi mutta
    silti kurinalaiseksi pelaajaksi.

    Helmut Balderis Pelasi Neuvostoliiton maajoukkueessa 147
    ottelua ajanjaksolla 1976-1983 ja teki niissä 74 maalia.
    MM-kisoissa ja Olympialaissa Balderis pelasi 54 ottelua ja
    teki niissä 63 (33+30) tehopistettä. Balderis pelasi tuona
    aikana viisissä MM-kisoissa ja vuoden -80 Olympialaisissa.
    MM-kisojen All-starsiin ja samalla kisojen parhaimmaksi
    pelaajaksi Balderis valittiin 1977. Tuolloin Balderis oli
    kisojen parhaimpia maalintekijöitä ja pistemiehiä tehoilla 15
    (8+7) 9:ssä ottelussa. Vuoden 1978 MM-kisoissa Balderis oli
    kisojen paras maalintekijä. Yleisesti ottaen Balderis oli
    Neuvostoliiton joukkueen parhaimpia pelaajia kaikissa
    pelaamissaan arvokisoissa vaikkakin jäi melkein aina joko
    Petrovin ketjun - Valeri Harlamov - Vladimir Petrov - Boris
    Mihailov - tai myöhemmin Larionovin ketjun - Vladirmir Krutov
    - Igor Larionov - Sergei Makarov - varjoon. Izvestija
    turnauksen piste- ja maalipörssin Balderis voitti kaksi
    kertaa, -77 ja -83. Balderis on kolminkertainen
    Maailmanmestari, -78, -79 ja -83. Balderis pelasi myös
    Neuvostoliiton vuoden -76 Kanada Cupin joukkueessa. Vaikka
    tuolloin Neuvostoliitto jätti kaikki parhaimmat pelaajat
    kotiin, oli Balderis ensikertalaisena maajoukkueessa
    suhteellisen pienessä roolissa. Hän pelasi kuitenkin hyvin
    tehden viidessä ottelussa 5 (2+3) pistettä. Jos Kanada Cup
    olisi pelattu vasta seuraavana vuotena olisi Balderis
    saattanut olla kisojen paras pelaaja, niin loistava hän
    parhaimpana vuotenaan - 1977 - oli. Erään tärkeimmistä
    maaleistaan Balderis teki vuoden 1978 MM-kisojen kullan
    ratkaisseessa Thrillerissä Neuvostoliitto-Tsekkoslovakkia.
    Tuolloin Balderis teki ottelun tärkeimmän 1-0 maalin ja oli
    lisäksi avustamassa toista maalia 3-1 päättyneessä ottelussa.

    NHL:stä palattuaan Balderis pelaili aktiivisesti Latvian
    sarjoissa. Hän myös valmensi samalla. 1992 Balderiksesta
    tuli Latvian maajoukkueen päävalmentaja, myöhemmin hän yleni
    Latvian jääkiekkoliiton presidentiksi. Balderis pelasi Latvian
    pääsarjassa vielä kaudella 1996-97, tuolloin hän oli jo
    44-vuotias. Balderis myös pelasi kaksi kertaa Latvian
    maajoukkueessa. 1998 Helmut Balderis valittiin IIHF:n Hall Of
    Fameen.
  2. TKH

    TKH Jäsen

    Juttu 2

    Valmentaja Herb Brooks ja ruotsalainen jääkiekkolegenda
    Anders Hedberg ovat sanoneet eräästä suomalaisesta pelaajasta
    että hän on maailman paras luistelija. Ketä he tarkoittivat??
    Kyseessä on tietenkin ilmiömäinen luistelija Reijo "Reksa"
    Ruotsalainen.

    Reijo "Reksa" Ruotsalainen syntyi huhtikuun 1. 1960 Oulussa.
    Reksa oli nuoresta lähtien ahkera urheilija. Kun koulu loppui
    lähti Reksa pelaamaan, talvella jääkiekkoa ja kesällä
    jalkapalloa. Kentällä Reksa viihtyi helposti viisi tuntia
    päivässä. Reksa nousikin maineeseen jo hyvin nuorena. Jari
    Kurri muistelee kirjassaan D-junioreiden SM-finaalia vuodelta
    1973: "Se oli hirvittävä matsi. Me johdimme viimeisessä
    erässä maalilla, kun joku Kärppien pelaajista sai jäähyn.
    Reksa Ruotsalainen naputti mailalla jäätä erotuomarin edessä
    ja sai kympin. Siihen se peli ratkesi. Reksa oli jo tuohon
    aikaan niin ylivoimainen pelaaja ja kaikki kaikessa
    joukkueelleen. Reksan jäähyn aikana me teimme viisi maalia
    ja peli oli selvä". Seuraavana vuonna Kurri ja Jokerit
    yrittivät samaa: "Menimme hakemaan mestaruutta taas kotiin,
    mutta Reksa oli asiasta eri mieltä. Se oli katkera matka,
    hävittiin maalilla ja oltiin hiljaa koko kotimatka". Juuri
    tuo mestaruus teki Reksalle selväksi että hänestä saattaisi
    tullakin jotain. "Eihän sitä ihan pienenä ymmärrä, mutta kun
    voitettiin ensimmäinen nappulamestaruus, niin ehkä siitä
    lähtien tajusi, että tässä on jotain kasassa. Paljonhan sitä
    oli jäällä. Lisäksi tein omia harjoituksia. Ei se ollut kuin
    jotain mahdollisimman nopeaa luistelua ja kuteja, mutta
    kuitenkin. Yksinkertaista, mutta tehokasta", muisteli
    Ruotsalainen nuoruusvuosiaan. Ruotsalaista kysyttiin Kärppien
    edustusjoukkueeseen jo 14-vuotiaana, mutta Reksa halusi
    odottaa vielä vuoden: "Ne kysyivät jo 14-vuotiaana Kärppien
    edustusjoukkueeseen, mutta olin silloin liian ujo lähtemään.
    Sanoin, etten viitti tulla. Ajattelin, että isojen miesten
    kanssa. No, 15-vuotiaana sitten menin". Siitä eteenpäin Reksan
    ura olikin melkoista lehtoa. 17-vuotiaana Kärpät nousi
    SM-liigaan ja samana vuonna Edmonton Oilers kysyi Ruotsalaista
    joukkueeseensa. Tuolloin Reksa ei kuitenkaan vielä ollut
    valmis lähtemään. Reksa pelasi peräti neljissä alle
    20-vuotiaiden MM-kisoissa, kolmesti kisoissa tuloksena oli
    yli kuusi pistettä kuudessa ottelussa. Kaikkein viimeisimmässä
    vuoden 1980 kisoissa Reksa valittiin turnauksen parhaimmaksi
    puolustajaksi sekä kisojen All-Starsiin. Tuolloin Reksa teki
    viidessä ottelussa 7 (4+3). SM-liiga ei saanut nauttia Reksan
    taidoista kuin neljä vuotta. Tosin vielä 1990-luvun puolessa
    välissä Reksa pelasi pari rikkonaista kautta Suomessa. Reksa
    depytoi SM-liigassa kärppien paidassa kaudella 1977-78. Reksa
    osoittautui tähdeksi heti alusta alkaen, 17-vuotiaan tulokkaan
    tehot 30 ottelussa olivat 23 (9+14). Supertähdeksi Reksa nousi
    neljännellä ja viimeisellä 1980-81 kaudellaan ennen NHL:ään
    lähtöään. Tuolloin Reksa teki 36 ottelussa 51 (28+23)
    tehopistettä. Juha Rantasilan 10 vuotta aikaisemmin, kaudella
    1970-71, tekemä puolustajien maaliennätys - 30 - jäi vain
    kahden maalin päähän. Rantasilan maaliennätys on edelleen
    voimassa. Samoin kahden pisteen päähän jäi Pekka Rautakkallion
    kaksi vuotta aikasemmin tekemä puolustajien piste-ennätys -
    53. Myös Rockyn ennätys on edelleen voimassa. SM-liigan All-
    Starsiin Reksa valittiin kahtena kautena, -80 ja -81.
    Samoina kausina hänet myös valittiin SM-liigan parhaimmaksi
    puolustajaksi. Kuutena kautena SM-liigassa Reksa pelasi 154
    ottelua ja teki niissä 138 (71+67) tehopistettä.
    Ruotsalaisella on edelleen hallussaan paljon Kärppien
    puolustajien ennätyksiä: Eniten maaleja (28), eniten pisteitä
    (51), eniten maaleja yksi ottelu (3), eniten syöttöjä yksi
    ottelu (5) ja eniten pisteitä yksi ottelu (5). Kaksi viimeistä
    ovat samalla myös Kärppien tulokkaiden ennätyksiä. SM-liigan
    mestaruuden Reksa voitti Oulun Kärpissä 1981.

    Ruotsalainen siirtyi kaudeksi 1981-82 NHL:ään. Ruotsalaisella
    kävi harjoitusleirin suhteen erittäin hyvä tuuri koska New
    York Rangers piti tuon syksyn harjoitusleirin Euroopassa.
    "Minullahan oli siinä mielessä hyvä tuuri, että pelasimme
    HIFK:ta vastaan yhden pelin ja kaksi peliä Ruotsissa ja olin
    niissä kolmessa ottelussa joukkueen paras pelaaja. Valmentaja
    ja pelaajat huomasivat, että tämä kaveri pystyy auttamaan
    joukkuetta. Se oli etu, mutta toisaalta se toi paineita.
    Kaikki odottivat, että pystyn pelaamaan hyvin myös pienessä
    kaukalossa, vaikka minulla ei ollut siitä mitään kokemusta",
    muisteli Ruotsalainen uran ensimmäistä harjoitusleiriä.
    Reksan uran apuna oli myös Rangersien sen aikainen valmentaja
    Herb Brooks. Hän oli USA:ssa suorastaan kansallissankari
    valmennettuaan USA:n sensaatiomaiseen olympiakultaan vain
    vuosi aikaisemmin. Brooks oli kiekkokäsitykseltään hyvin
    eurooppalainen, joka oli hyvin poikkeuksellista NHL-joukkueen
    valmentajien keskuudessa. Kannattajat tästä eivät tykänneet,
    mutta Reksalle se sopi. "Ehkä se oli virhe, että hän yritti
    tuoda eurooppalaisuutta joukkueen pelitapaan. Yleisö ei ollut
    tottunut siistimpään ja enemmän syöttöjä sisältäneeseen
    tyyliin, hyökkäyksissä haettiin enemmän toista aaltoa ja
    tällaista. Eivät kaikki pelaajat olleet sellaiseen tottuneet.
    Hänelle tuli vaikeuksia, vaikka joukkueessa olikin aika paljon
    P-Amerikkalaisia", kertoi Reksa. Reksa pelasi New York
    Rangersissa viisi loistavaa yli 55 pisteen kautta ajanjaksolla
    1981-86. Nistä parhaimmat pisteet toi kausi 1984-85, jolloin
    Reksa teki tehopisteet 73 (28+45) ja voitti jo toisen kerran
    peräkkäin Rangersien pistepörssin. Kukaan toinen suomalainen
    puolustaja ei ole joukkueensa pistepörssiä voittanut, eikä
    myöskään tule voittamaan. NHL:n historiassa vain muutama
    puolustaja Ruotsalaisen ja Bobby Orr:n lisäksi on voittanut
    joukkueensa sisäisen pistepörssin. Reksan parhaimman kauden
    Maali- ja pistemäärät ovat parhaimmat mitä suomalainen
    puolustaja on koskaan NHL:ssä tehnyt. Kaudella 1985-1986 Reksa
    pelasi NHL:n tähdistöottelussa. Riita rahasta keskeytti
    Reksan NHL-uran yhdeksi kaudeksi keväällä 1986. Edelliset
    kaksi kautta olivat olleet Reksan uran siihen asti parhaat,
    hän oli pelannut liigan tähdistöottelussa ja oli voittanut
    Rangersien pistepörssin kahtena vuotena peräkkäin. Reksa
    halusi voimassa olleen sopimuksen päätyttyä uuden sopimuksen,
    jossa palkka olisi ollut 10 000 taalaa isompi. Tähän
    Rangersien toimitusjohtaja Phil Esposito ei suostunut. "Nyt
    kun ajattelee, niin sen ajan summat olivat ihan huvittavia.
    Tänä päivänä riita syntyy miljoonista, silloin se oli
    kymmenestä tuhannesta", on Ruotsalainen sanonut. Taustalla oli
    kuitenkin muutakin. Niin Rangersien silloinen valmentaja Ted
    Sator kuin myös Esposito olivat vahvasti eurooppalaispelaajia
    vastaan ja he ovat myöhemmin myöntäneet että halusivat päästä
    eurooppalaisista pelaajista eroon. Kaudeksi 1986-87 Reksa
    siirtyi Sveitsin liigan Berniin. Siellä hän kuitenkin pelasi
    vain kauden. Sveitsin kauden päättymisen jälkeen Reksa palasi
    NHL:ään ja Edmontoniin. "Edmontoniin tuli Euroopasta myös
    Kent Nilsson ja Jaroslav Pouzar. Sen jälkeen tulikin sääntö,
    ettei kesken kauden saa tulla suoraan pelaamaan käytännössä
    vain pudotuspelejä", misteli Ruotsalainen. Reksa pelasi
    hyvän runkosarjan lopun ja hyvät pudotuspelit. Kauden
    päätteeksi Edmonton ja Reksa juhlivat Stanley Cupin
    mestaruutta. Reksa olisi halutessaan voinut jatkaa
    Edmontonissa, mutta yllättäen hän palasikin taas Eurooppaan.
    "Palasin Ruotsiin ennen kaikkea perhesyistä", kertoi Reksa
    Ilta-Sanomissa tuolloin. Paluun syy oli varmastikin raskaana
    ollut vaimo, joka synnytti pojan syyskuussa 1987. Ruotsin
    kauden jälkeen Reksa pelasi vielä kauden Sveitsissä ennen kuin
    palasi taas NHL:ään. Tällä kertaa joukkue oli New Jersey
    Devils. Joukkueen valmentajat eivät kuitenkaan löytäneet
    Reksalle kunnon pelipaikkaa, vaan myivät hänet Edmontoniin.
    Reksa oli siirrosta innoissaan, ja syytä olikin. Edmotonissa
    Reksan kyvyt tiedettiin ja hän saikin todella paljon vastuuta.
    Kauden 1989-90 päätteeksi Edmonton ja Reksa juhlivat taas
    Stanley Cupin mestaruutta. "Minulla oli paljon isompi rooli
    kuin edellisessä Stanley Cupissa. Tunnen, että pystyin nyt
    auttamaan jukkuetta ihan eri tavalla. Lopulta hävisin
    joukkueen pudotuspelien tehokkaimmalle puolustajalle Steve
    Smithille vain yhdellä pisteellä. Minulta jäi tosin yhdessä
    ottelussa yksi piste merkkaamatta", kertoi Ruotsalainen.
    Ruotsalainen pelasi NHL:ssä seitsemällä kaudella yhteensä
    446 ottelua ja teki niissä 344 (107+237) tehopistettä.

    Edmonton suojasi Reijo Ruotsalaisen vielä niin myöhään kuin
    vuonna 1998. Edmontonista soitettiin tuolloin Reksalle ja
    tiedusteltiin vieläkö NHL kiinnostaisi. "Ei minulla ollut
    mitään aikomuksiakaan lähteä sinne enää, mutta en kieltänyt
    enkä puoltanut. Sanoin heille että eihän sitä koskaan tiedä.
    Ehkä Oilers halusi käyttää minua jossain pelaajakaupassa. Tai
    ehkä he ajattelivat, että entäpä jos joku muu joukkue kysyykin
    ja sitten olen yllättäen päättänytkin pelata. En tiedä, joskus
    ne vain tekevät tuollaista", sanoo Reksa yllättävästä
    suojauksesta. Viimeisen NHL-kauden jälkeen Reksa pelasi kolme
    kautta, 1990-93, Sveitsissä SC Bernissä. Kauden 1993-94 Reksa
    pelasi Tapparassa, mutta se oli erittäin rikkonainen. Kaudet
    1994-96 menivät taas Sveitsissä, ensimmäinen Bernissä ja
    toinen Zurcher SC:ssä. Toinen Sveitsin kausi jäi tosin kesken,
    loppupuoliskon Reksa pelasi Suomessa Kalpassa. Pari viimeistä
    kauttaan Reksa pelasi I-divisioonassa Oulun Kärpissä. SC
    Bernissä Reksa voitti kaikkiaan kolme mestaruutta.

    Reijo Ruotsalainen oli maailman nopein luistelija. Hänen voi
    huoletta sanoa ollevan maailman kaikkien aikojen nopeimman
    luistelijan jääkiekon pelaajista. Neuvostoliittolainen
    supervirtuoosi helmut Balderis on varmastikin kaikkien aikojen
    taitavin luistelija, mutta Reksa on nopein. "Reksa oli
    Edmontonille tärkeä pelaaja varsinkin ylivoimapelissä. Kun
    hänelle antoi kiekon, se oli kohta hyökkäysalueella", muisteli
    Matti Väisänen. Ja näinhän se oli. Reksan luistelunopeutta on
    vaikea kuvitella, jos ei sitä koskaan ole nähnyt. Se oli
    mieletön, aivan omaa luokkaansa koko maailmassa. Tämän
    tosiasian ovat todenneet hiukan eri sanoin monet
    maailmantähdet. "En valehtele, kun sanon, että Reksa on paras
    koskaan näkemäni luistelija", on ruotsalainen jääkiekkolegenda
    Anders Hedbergsanonut. "Reksa on maailman paras luistelija",
    on taas Valmentaja Herb Brooks sanonut. "Reksa on nopein
    luistelija, minkä kanssa olen pelannut", on puolestaan Jari
    Kurri todennut Reksasta. Ruotsalaisella oli paljon muitakin
    jääkiekollisia avuja kuin suunnaton luistelunopeus, mutta ne
    jäivät aina sivuosaan. Luistelutaidosta hänet tullaan aina
    muistamaan. Ruotsalainen oli parhaimmilla kausillaan yksi
    NHL:n parhaimmista puolustajista. Hyökkäävänä puolustajana
    hänen edelleen ei juuri legendaarista Paul Coffeyta
    lukuunottamatta muita noteerattu. Ruotsalainen on
    luonnollisesti myös yksi Suomen kaikkien aikojen parhaimmista
    puolustajista. Monet pitävät häntä Suomen kaikkien aikojen
    parhaimpana puolustajana. Vseimmat pitänevät ehkä kuitenkin
    Pekka "Rocky" Rautakalliota Suomen kaikkien aikojen
    parhaimpana puolustajana. Vaikea sanoa, vankasti perusteltuja
    mielipiteitä on kummankin puolesta. Ruotsalaisen
    kompastuskiveksi arveltiin yleisesti hänen pientä kokoaan,
    mutta äärettömän nopeaan ja taitavaan luistelijaan on
    tunnetusti vaikea osua. "Reksan koko ei ollut ongelma NHL:ssä,
    sillä hän luisteli takaperin paremmin kuin moni eteenpäin",
    Edmontonin silloinen kykyjenetsijä Matti Väisänen on todennut.

    Reijo Ruotsalainen pelasi Suomen maajoukkueessa 117 maaottelua
    ja teki niissä 27 maalia. Reksa edusti Suomea viisissä
    MM-kisoissa ja yksissä olympialaisissa ajanjaksolla 1978-1989.
    Ensimmäisen kerran MM-kisoissa Reksa pelasi juuri 18-vuotta
    täytettyään 1978. Tuolloin, niin kuin myös seuraavissa
    kisoissa, tuloksena oli kaksi maalia. Kaikkein parhaimmat
    MM-kisansa Reksa lienee pelannut vuoden -81 MM-kisoissa,
    joissa hän teki 8 ottelussa 7 (3+4) tehopistettä. Kaikkein
    ikimuistoisimmat kisansa Reksa pelasi kuitenkin Calgaryn
    vuoden 1988 Olympialaisissa. Tuolloin Suomi voitti vihdoin
    ensimmäisen arvokisamitalinsa, Reksa yksi joukkueen
    parhaimmista ja tärkeimmistä pelaajista. Tehoja Reksä keräsi
    tuolloin 6 (4+2) 8:ssa ottelussa. Reksa pelasi Suomen paidassa
    myös kahdessa Kanada Cupissa, -81 ja -87. Kumpikaan turnaus ei
    ollut menestys Suomelle eikä Ruotsalaiselle.

    Reksa on tehnyt urallaan monta mahtavaa ja tärkeää maalia.
    Yhden niistä hän teki New York Rangersin paidassa New York
    Islandersin verkkoon runkosarjan ottelussa maaliskuussa 1983.
    New York Times kirjoitti ottelusta ja voittomaalin tehneestä
    Ruotsalaisesta näin: "Ovelasti luisteleva suomalainen
    puolustaja nappasi Islandersin syötön ilmasta keskialueella,
    meni sitten voimalla Islandersin alueelle, leikkasi terävästi
    Tomas Jonssonin ympäri ja tempaisi rannelaukauksen, joka meni
    rakettina Islandersin maalivahdin Roland Melansonin taaemman
    olkapään yli".

    Reksa siirtyi Kärpissa lopetettuaan Floridaan asumaan, missä
    hän valmensi alemmissa ammattilaissarjoissa. Nykyään Reksa
    toimii Kärppien valmentajana. Kärpät on jäädyttänyt
    Ruotsalaisen pelinumeron 10.
  3. Ex

    Ex Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappara
    Kiitos!!!

    Tällaisia muisteloita on aina ilo lukea! Kiitos!
  4. TKH

    TKH Jäsen

    Juttu 3

    Tattista vaan Ex.



    Kenen pelaajan laukaus on NHL:n legendaarisin?? Kyseessä on
    tietenkin Bobby Hull jonka laukaus erään legendan mukaan meni
    kerran kaukalon päätylaudoituksesta läpi murtaen vielä
    katsojan sääriluunkin.

    Bobby Hull syntyi tammikuun 3. 1939 Point Anne:ssa,
    Ontariossa. Hull aloitti jääkiekon pelaamisen jo
    kolmevuotiaana. Ei ollutkaan ihme että Hull herätti NHL-
    piirien kiinnostuksen hyvin nuorena, jo 10-vuotiaana häntä
    pidettiin varmana NHL-varauksena ja mahdollisena tulevana
    supertähtenä. Hullin kehitys olikin tasaista ja varmaa.
    Kahden täyden OHA:ssa St. Catharines Teepees:ssä pelaamansa
    kauden jälkeen nuori Hull oli valmis NHL:ään jo 18-vuotiaana.

    Bobby Hull dybytoi NHL:ssä kaudella 1957-58 Chicagon paidassa.
    Kaksi ensimmäistä kautta olivat jo lupauksia antavia, mutta
    kolmas kausi räjäytti jo pankin. Tuolloin parikymppinen Hull
    voitti sekä pistepörssin että maalikuninkuuden. Saman tempun
    Hull uusi jo kahden vuoden päästä. Hull tekikin Chicagosta
    nopeasti NHL:n huipputiimin. Chicago oli jäänyt NHL:n
    pudotuspelien ulkopuolelle neljänä vuotena peräkkäin ja 11
    kertaa viimeisestä 12:sta kaudesta. Hull vei joukkueen
    Play-Offeihin jo toisella kaudellaan ja Stanley Cupin
    mestaruuteen neljännellä kaudellaan 1960-61. Chicago oli ennen
    Hullin tuloa ollut lähellä konkurssia, mutta hänen tultuaan
    joukkueeseen Chicago Stadiumin katsojamäärät lähtivät huimaan
    nousuun ja konkurssiuhka häipyi samalla. Kaikkiaan Hull
    voitti NHL:n maalikuninkuuden seitsemän kertaa ja pistepörssin
    kolme kertaa, lisäksi Hull oli kolme kertaa pistepörssin
    toinen. Kaikki maalikuninkuudet tulivat 1960-luvulla, eli hän
    voitti tuolloin seitsemän maalikuninkuutta kymmenestä. Hull:n
    seitsemän maalikuninkuutta ovat myöskin NHL:n ennätys, siihen
    ei ole kukaan toinen pystynyt NHL:n historiassa. Hull
    valittiin kaksitoista kertaa NHL:n All-Starsiin, kymmenen
    niistä oli ykkös All-Starsiin. NHL:n arvokkaimmaksi pelaajaksi
    Hull valittiin kaksi kertaa peräkkäin, -65 ja -66. Hull oli
    ehdolla Hartin voittajaksi ensimmäisen kerran jo 1960, mutta
    tuolloin pokaali meni Gordie Howe:lle Hullin jäädessä
    äänestyksessä toiseksi. Toiseksi Hull jäi myös 1964 jolloin
    pokaalin sai Jean Beliveau. Kahden Hartin lisäksi Hull on
    voittanut lady Byng Trophyn -65 sekä Lester Patrick Trophyn
    -69. Hull pelasi NHL:ssä 16 kautta ja 1063 ottelua tehden
    niissä 1170 (610+560) tehopistettä. Pisteissä parhaimmalla
    kaudellaan Hull teki 107 pistettä ja 58 maalia. Yli 50 maalia
    Hull teki kaikkiaan viisi kertaa. Yli 100 pistettä Hull teki
    vain kerran, mutta se oli hyvin historiallinen. Hull rikkoi
    toisena pelaajana NHL:n historiassa 100 pistettä. NHL:n
    historian ensimmäinen sadan pisteen rikkoja rikkoi rajan vain
    muutaman viikon aikaisemmin. Kaudella 1968-69 Esposito rikkoi
    sata pistettä 2.3.1969 ja Bobby Hull 20.3.1969. Kausi
    muodostui legendaariseksi koska vielä Gordie Howekin rikkoi
    rajan 30.3.1969. NHL:n pudotuspeleissä Hull on tehnyt 129
    (62+67) 119 ottelussa. Pudotuspelien maalipörssin Hull voitti
    kolmesti ja kerran pistepörssin. Bobby Hull oli Chicagon
    ensimmäinen pelaaja, joka teki yli 50 maalia kaudessa. Koko
    NHL:ssä hän oli kolmas 50 maalin rikkoja - Maurice Richardin
    ja Bernie Geoffrionin jälkeen, mutta ensimmäinen pelaaja joka
    rikkoi rajan kahdesti. Hull:lla on useita ennätykisä
    Chicagossa: Eniten maaleja yhdellä kaudella 58, eniten
    pisteitä yhdellä kaudella vasemmalle laitahyökkääjälle 107,
    eniten maaleja koko uralla 604.

    Kesäkuussa 1972 Bobby Hull ravisteli koko NHL:ää ja sitä
    seuraavaa yleisöä. Hän oli tehnyt 10-vuoden ja noin kolmen
    miljoonan dollarin sopimuksen kilpailevan WHA-liigan Winnipeg
    Jetsin kanssa. Hull oli kaikkein ensimmäinen ja
    todennäköisesti myöskin kaikkein arvokkain pelaaja, jonka uusi
    liiga sai seitsemän kauden aikana "varastettua" NHL:stä.
    Kaikkiaan todellisia huippupelaajia WHA:n siirtyi kymmenkunta.
    WHA:n ykkös All-Starsiin Hull valittiin kolme kertaa. Kaksi
    kertaa hänet valittiin WHA:n parhaimmaksi pelaajaksi, -73 ja
    -75. Hull pelasi WHA:ssä seitsemän kautta ja 411 ottelua
    tehden niissä 638 (303+335) tehopistettä. Pisteissä
    parhaimmalla kaudellaan Hull teki 142 pistettä ja 77 maalia.
    Maalimäärä jäi WHA:n ennätykseksi, mutta piste-ennätys on Marc
    Tardif:n 154. Hull on WHA-liigan historian toiseksi paras
    maalintekijä 303 maalillaan, Marc Tardif:n olleessa WHA:n
    historian paras maalintekijä 316 maalilla. Hull on WHA:n
    historian kolmanneksi paras pistemies. Andre Lacroix on WHA:n
    historian tehokkain pelaaja 798 pisteellä (251+547) ja Tardif
    on toinen tehoilla 666 (316+350). Hull pelasi WHA:n historian
    kovimmassa joukkueessa ja parhaimmassa ketjussa: Bobby Hull -
    Ulf Nillson - Anders Hedberg. Ketjua kutsuttiin Hot Line-
    nimellä. Eräät neuvostoliittolaiset ovat sanoneet että
    Winnipeg Jets oli kovin ja paras joukkue, jota vastaan he ovat
    koskaan pelanneet P-Amerikassa. Eli että se oli parempi kuin
    parhaimmat NHL-joukkueet. Samaa on sanottu myös muualla -
    Winnipeg oli P-Amerikan paras joukkue 1970-luvulla Ja Hot-
    Line oli P-Amerikan paras ketju. WHA:n lopettua toimintansa
    Winnipeg siirtyi NHL:ään kaudeksi 1979-80. Mukana meni myös
    Bobby Hull, joka näin teki paluun NHL:ään vajaan kymmenen
    vuoden tauon jälkeen. Hull siirtyi kaudella Hartfordiin, jossa
    hän pelasi vähän aikaa yhdessä legendaarisen Gordien Howen
    kanssa samassa ketjussa. 41-vuotiaan Hullin viimeinen kausi
    jäi kuitenkin eri vaivojen takia hyvin lyhyeksi, hän pelasi
    vain alta 30 ottelua ja vain 9 niistä Hartfordissa. Hän oli
    myöskin erittäin kyllästynyt järjettömään väkivaltaan mitä
    1970-luvulla oli todella paljon P-Amerikan liigoissa. Hull on
    myöskin kritisoinut kanadalaista valmennustyyliä ja
    valmentajia. Hänen mielestään parhaimmat valmentajat ovatkin
    eurooppalaisia, jotka eivät korosta kokoa, voimaa ja
    rikollisia otteita vaan luistelua, kiekon käsittelyä,
    pelinlukua ja taitoa.

    Vuoden 1972 Summit Seriesiin Hull oli jo valittu, mutta hänen
    siirtymisensa NHL:n kanssa kilpailevaan WHA:n aiheutti hänen
    hylkäämisensä Kanadan Summitin joukkueesta. Hull pelasi
    kuitenkin vuoden 1974 Summit Series II:ssa, jossa oli koko
    sarjan paras pelaaja voittaen niin pistepörssin kuin myös
    maalipörssin. Vaikka WHA:n ja NHL:n välit olivat todella
    vihamieliset 1970-luvulla, valittiin Bobby Hull Kanadan
    joukkueeseen vuoden 1976 Kanada Cupiin. Hull pelasikin
    erittäin hyvän turnausen ja oli Kanadan parhaimpia pelaajia
    Bobby Orrin ja Darryl Sittlerin ohella. Hull jakoi Kanada
    Cupin maalipörssin voiton yhdessä Neuvostoliiton Viktor
    Zhluktovin ja Tsekkoslovakkian Milan Novyn kanssa.
    Pistepörssissä Hull oli viides.

    Bobby Hull tuli tunnetuksi kahdesta ominaisuudestaan, joissa
    kummassakin hän oli ehdottamasti koko NHL-liigan paras.
    Ensimmäinen oli hänen suunnaton nopeutensa ja toinen hänen
    lämärinsä. Hull oli salamannopea luistelija, hänen
    huippunopeudekseen kerrotaan hiukan alle 50 km/h. Hänen
    lyöntilaukaukselleen kerrotaan saadun nopeuden 190 km/h,
    hänen huhutaan tosin rikkoneen 200 km/h nopeuden. Eikä se
    lämäri ollut mikään hehtaaripyssy, vaan yksi NHL:n
    tarkimmista. Hull oli fyysisesti vahva pelaaja ja hänellä oli
    alhainen rasvaprosentti. Hänellä oli etenkin erittäin vahvat
    jalat. Hull oli NHL:n kuuluisin pelaaja 1960-luvulla,
    ei välttämättä aina kaikkein paras, mutta ketään pelaajaa ei
    seurattu yhtä tiiviisti kuin "Golden Jetiä". Hull lienee ellei
    nyt NHL:n kaikkien aikojen paras niin ainakin ehdottomasti
    yksi parhaista pr-miehistä. Hänen karismansa oli mahtava ja
    koskaan hän ei väsynyt kirjoittamaan nimikirjotuksia tai
    vastaamaan samoihin kysymyksiin. Parhaiten hänen karismansa
    näkyi kun hän kerran Chicagon jäähallin aulassa jakoi
    nimmareita, vaikka ottelussa oli saanut iskun leukaan ja se
    oli murtunut. Ymmärrettävästi Hull kuitenkin vastasi
    tavallista lyhyemmin. Hull myös yleensä yritti vetää muitakin
    pelaajia pitkäjänteisempään nimikirjoitusten antoon. Eräs
    1970-luvun neuvostoliittolainen jääkiekkopelaaja kertoi
    kirjassaan että Bobby Hull katsoi häntä siihen malliin että
    "eikö käsi taivu nimikirjoitusten antoon, vai mikä on?", kun
    pelaaja meinasi lähteä liian nopeasti pois fanien luota.
    "Tämä urheilumuoto on antanut minulle kaiken elämässäni,
    kohtuus kaiketi on, että koetan antaa sille jotain takaisin",
    on Bobby Hull todennut.

    Bobby Hullin käyttämä pelinumero 9 on jäädytetty Chicagossa ja
    Phoenix:ssa. Hän oli NHL:n historian ensimmäinen ja on tällä
    hetkellä ainut pelaaja jonka pelinumero on jäädytetty kahden
    eri joukkueen toimesta. 1983 Hull valittiin Kanadan Hockey
    Hall Of Fameen. Bobby Hullin poika Brett Hull loistaa NHL:ssä
    isänsä jäljillä, myöskin Bobbyn veli Dennis pelasi NHL:ssä
    hyvän uran.
  5. Habby

    Habby Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Les Canadiens de Montréal, John Ferguson Sr
    Re: Juttu 3

    Lainaus:
    Oletko varma, että Hullin numero on jäädytettynä myös Phoenixissa? Sen tiedän, että Winnipeg jäädytti Hullin numeron, mutta itselläni on sellainen muistikuva, että sekä Thomas Steenin numero 25 että Bobby Hullin numero 9 olisivat molemmat käytettävissä Phoenixissa. Tosin, tällä hetkellä joukkueessa ei ole pelaajaa, joka käyttäisi jompaa kumpaa numeroa.

    Tällä hetkellä Bobby Hull ei ole enää ainoa pelaaja, jonka numero on jäädytettynä kahden seuran toimesta. Tosin olet varmasti kirjoittanut tämän jutun jo jokin aika sitten, jolloin Ray Bourque vielä pelasi Bostonissa.

    Lisää vain tällaisia. Mainioita ovat olleet tähän mennessä.

    EDIT: Jatkoajasta on ilmeisesti tullut nyt myös tarpeeksi tasokas sinulle, vai? ;)
    Viimeksi muokattu: 28.11.2001 klo 13.44
  6. Habby

    Habby Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Les Canadiens de Montréal, John Ferguson Sr
    Re: Juttu 3

    Lainaus:
    Tässä en ole samaa mieltä. Itse valitsisin Montrealin parhaaksi joukkueeksi 70-luvulla ja mieluiten ykkösketjukseni ottaisin Lafleur-Lemaire-Shutt, mutta taidan olla hieman puolueellinen.
  7. finnjewel

    finnjewel Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Porin Ässät, KooKoo
    Anekdootti Bobby Hullista

    Olen kuullut Bobby Hullista kerrottavan seuraavanlaisen tarinan; ehkäpä joku spesialisti osaa kertoa onko se totta vai tarua:

    Bobby Hull pelasi aikana, jolloin kypärän käyttäminen P-Amerikan kiekkokentillä oli vielä harvinaista. Vapaana hulmuava tukka oli myös Bobbyn tavaramerkki, tukkansa väristähän tuo hänen lempinimensäkin - Golden Jet - osittain juontuu. Kävipä sitten vähitellen niin, että Bobbyn hiuskuontalo alkoi uhkaavasti vetäytyä kohti päälakea. Jotta imago ei olisi kärsinyt, kääntyi Bobby spesialistien puoleen tämän ongelmansa vuoksi. Lääkärit kertoivat, että rahalla asia korjaantuu: istuttamalla päähän uusia hiuksia juurineen, yksi kerrallaan, voidaan tilannetta huomattavasti korjata. Ongelmana vain tuo hinta: operaatio maksoi parisataa tuhatta taalaa. -No, Bobbyhan oli rahamies ja taalat järjestyivät. Istutus onnistui hyvin, ja tukka hulmusi taas.

    Sattuipa sitten jonkin ajan kuluttua tästä eräässä kiekko-ottelussa laitakahina, jossa joku velikulta Hullia vastaan pelanneesta joukkueesta puolileikillään tukisti Bobbya ja nykäisi pari kullankallista suortuvaa tämän päästä. Silloin Bobbylta paloivat kerrankin hihat...

    Seuraavan aamun lehdessä väitetään olleen kuva sairaalassa pää kääreissä makaavasta kiekkoilijasta (=tukistajasta) ja otsikko: "NOW NOBODY EVER TOUCHES BOBBY'S GOLDEN WIG"
  8. TKH

    TKH Jäsen

    Juttu 4

    "Oletko varma, että Hullin numero on jäädytettynä myös
    Phoenixissa? Sen tiedän, että Winnipeg jäädytti Hullin numeron,
    mutta itselläni on sellainen muistikuva, että sekä Thomas Steenin
    numero 25 että Bobby Hullin numero 9 olisivat molemmat
    käytettävissä Phoenixissa. Tosin, tällä hetkellä joukkueessa ei ole
    pelaajaa, joka käyttäisi jompaa kumpaa numeroa.

    Tällä hetkellä Bobby Hull ei ole enää ainoa pelaaja, jonka numero
    on jäädytettynä kahden seuran toimesta. Tosin olet varmasti
    kirjoittanut tämän jutun jo jokin aika sitten, jolloin Ray Bourque
    vielä pelasi Bostonissa. "


    Saattaa olla, tarkoitin juuri tuota Winnipegissä tapahtunutta
    jäädytystä. Oletin että ne olisivat säilyneet jäädytettyinä myös
    Phoenix:ssa. Tekstejä olen naputellut usean vuoden aikana,
    niitä on jo niin paljon ettei niitä millään jaksa kahlata läpi ja
    "päivittää".


    "Tässä en ole samaa mieltä. Itse valitsisin Montrealin parhaaksi
    joukkueeksi 70-luvulla ja mieluiten ykkösketjukseni ottaisin
    Lafleur-Lemaire-Shutt, mutta taidan olla hieman puolueellinen."

    Tietääkseni Winnipeg ja Montreal pelasivat harjoitusotteluita
    keskenään ja ainakaan Mattssonin mukaan Winnipeg ei
    parhaimmillaan hävinnyt yhdellekään NHL-joukkueelle. Tosin
    harjoitusottelut nyt ovat aina harjoitusotteluita. Olihan Montreal
    mielettömän kova joukkue 1970-luvun puolivälissä, mutta
    punakone pelasi kumpaakin vastaan, joten...



    Jan Suchy on Tsekkoslovakkian kaikkien aikojen paras
    puolustaja ja yksi kaikkien aikojen parhaimmista. 60-luvun
    lopulla ja 70-luvun alussa Suchy oli maailman paras
    puolustaja, Bobby Orr:n jälkeen. Suchy hallitsi peliä tavalla
    mitä ei oltu aikaisemmin Euroopassa nähty ja NHL:ssäkin
    vain Bobby Orr:lta.

    Suchy syntyi lokakuun 10. 1944 Havlickuv Brod:ssa. Haclickuv
    Brod:ssa Suchy pelasi lapsena jääkiekkoa pienellä Cihlar
    -nimisellä jäätyneellä lammella. Siellä Suchylla oli
    Kavereina kaksi muuta tulevaa legendaa, veljekset Jiri ja
    Jaroslav Holik. 7 vuotiaina kaikki siirtyivät pelaamaan
    Kotlinan talvistadionille, jossa heitä valmensi Holikien
    isä Jaroslav Holik Sr. 8-vuotiaana Suchy siirtyi pelaamaan
    Havlickov Brodin paikallisjoukkueeseen Jiskran junioreihin.
    Jiskrassa Suchy pelasi kunnes pääsi Dukla Jihlavaan ja Tsekin
    pääsarjaan pelaamaan 19-vuotiaana. Suchy pelasi melkein koko
    uransa Dukla Jihlavassa. Tsekin pääsarjassa Suchy pelasi
    16 kautta ja 562 peliä. Suchy teki Tsekin liigan otteluissaan
    164 maalia ja 385 pistettä, joka teki hänestä Tsekin liigan
    kaikkien aikojen parhaan puolustajan pisteissä ja maaleissa.
    Hänen ennätyksensä ovat edelleen voimassa Tsekin liigassa.
    Suchy voitti Tsekkoslovakkian sarjan pistepörssin kerran, -69.
    Tähän ei ole kukaan toinen puolustaja pystynyt. Kaksi kertaa
    Suchylle ojennettiin kultainen maila Tsekkoslovakkian sarjan
    parhaimpana pelaajana, -69 ja -70. Tsekin liigan mestaruuutta
    Suchy juhli Dukla Jihlavan paidassa kaikkiaan seitsemän
    kertaa.

    Ennen Suchya ei MM-kisoissa oltu nähty yhtä täydellistä
    puolustajaa kuin Jan oli. Suchylla oli kaikki osa alueet
    melkein täydellisesti hallussa. Suchy oli mahtava luistelija,
    hänen tekniikkansa oli loistava ja peliälynsä vertaansa
    vailla. Suchy pystyi kontrolloiman koko pelin tempoa melkein
    aivan yksinään ja mikä kaikkein tärkeintä hän pystyi kaiken
    hyökkäämisen ohella hoitamaan myös puolustamisen
    esimerkillisesti. Suchy pelotti vastustajia usein mahtavilla
    koko kentän läpiajoillaan ja kovalla laukauksellaan. Kaikkein
    parhaiten Suchy on monelle jäänyt mieleen esimerkillisestä
    uhrautumisesta joukkueen puolesta heittäytymällä jatkuvasti
    laukauksien eteen. Suchy oli itseasiassa ensimmäinen
    eurooppalainen puolustaja, joka omalla kehollaan kaikista
    riskeistä välittämättä rupesi peittämään vastustajan
    laukauksia. Urallaan Suchy loukkaantuikin useasti juuri
    peittäessään laukauksia. Suchy oli puolustaja, joka useiten
    sai pelitilanteissa yleisön nousemaan seisaalleen. Hän
    lieneekin kaikkien aikojen suosituin puolustaja NHL:n
    ulkopuolella. Jan Suchy:a on usein sanottu Euroopan Bobby
    Orr:ksi, paljon samaan heissä olikin. On itse asiassa aika
    hienoa että he molemmat pelasivat aika lailla samaan aikaan,
    tämä siksi että he kummatkin muuttivat koko pelin olemusta ja
    yleisiä käsityksiä puolustajasta ja hyökkääjästä. Paitsi että
    Suchy tunnettiin päättäväisenä ja paljon puurtava
    puolustajana, tuli hänestä tunnettu myös ketjupolttajana.
    Siihen hänellä oli ainoana pelaajana Tsekkoslovakkia
    maajoukkueessa erikoislupa, vaikka ei ollut ainoa tupakoija.

    Tsekkoslovakkian maajoukkuetta Suchy edusti 160 kertaa ja
    teki niissä 44 maalia. MM-kisoihin Suchy osallistui seitsemän
    kertaa ja voitti useita himmeämpiä mitaleita. Olympialaisiin
    Suchy osallistui kerran. MM-kisojen parhaimmaksi
    puolustajaksi Suchy on valittu kaksi kertaa, -69 ja -71.
    MM-kisojen all-starsiin Suchy valittiin 4 kertaa putkeen,
    -68, -69, -70 ja -71. 1970 arveltiin hyvin yleisesti että
    kisojen parhaimmaksi puolustajaksi valittaisiin jan Suchy,
    mutta valitsijat päätyivät yllättäen Lennart Svedbergiin,
    joka kyllä myös pelasi hyvät kisat. Myös Svedberg oli sitä
    mieltä että palkinto olisi kuulunut Suchy:lle ja niipä
    vastaanotettuaan palkinnon Svedberg luisteli Suchyn luo ja
    kertoi tälle, että valitsijat eivät ymmärtäneet mitä tekivät
    ja palkinto olisi kuulunut hänelle, eikä kenellekään muulle.
    Myöhemmin Svedberg kertoi tapauksesta näin: "I have no idea
    if he understood what I had told him but I've never seen a
    better defenseman in my life, and it only felt appropriate
    to tell him what I felt about it". 1970 MM-kisoissa Suchy
    todellakin oli ehkäpä kaikkein parhaimmillaan, tuolloin Suchy
    sijoittui kisojen pistepörssissä peräti neljänneksi
    supertehoilla 15 (8+7). Myöskin kisojen maalipörssissä Suchy
    oli neljäs. Otteluita Suchy pelasi vain kymmenen. Pörssissä
    Suchyn edellä olivat vain Neuvostoliiton Aleksander Maltsev
    21 (15+6), Suchyn maanmies Vaclav Nedomansky 17 (10+7) ja
    Neuvostolegenda Anatoli Firsov 16 (6+10). Kisojen
    maalipörssissä Suchyn edellä olivat Maltsevin ja Nedomanskyn
    lisäksi Neuvostoliiton Vladimir Vikulov 10 maalilla. Koskaan
    ennen ei MM-kisojen historiassa ollut ollut puolustajaa joka
    olisi sijoittunut näin ylhäälle kisojen pistepörssissä tai
    maalipörssissä, saati molemmissa. Vastaavaan ylti vasta
    Neuvostoliiton superlegenda Vjatseslav Fetisov 15 vuotta
    myöhemmin vuoden 1985 MM-kisoissa, Joissa Fetisov oli
    pistepörssin kolmas. Suchyn piste- tai maalimääriä Fetisovkaan
    ei koskaan rikkonut. Maalipörssissä vastaavaan sijoitukseen ei
    ole kukaan koskaan yltänyt. Suchyn maali- ja pistemäärät sekä
    maali- ja pistekeskiarvot ovat edelleen MM-kisojen kaikkien
    aikojen ennätyksiä yhden turnauksen osalta. Suchyn maali- ja
    pistemääriä tuskin koskaa myöskään tullaan rikkomaan.

    Suchyn hohdokkain ura päättyi hyvin valitettavasti Suchyn
    aiheuttamaan vakavaan auto-onnettomuuteen heti Suchyn yksien
    parhaimpien -71 MM-kisojen jälkeen. Suchy oli ajanut
    juopuneena aiheutta kahden ihmisen kuoleman ja joutui siitä
    istumaan yli vuodeksi. Suchy oli jo valittu vuoden -72
    MM-kisoihin, mutta hänet pudotettiin sieltä kolarin takia.
    Pudotus oli Suchylle erittäin kova paikka koska
    Tsekkoslovakkia voitti tuolloin ensimmäistä kertaa 23 vuoteen
    MM-kultaa. Suchy kommentoi pudotustaan myöhemmin
    seuraavasti: "Kun tekee jotain väärää, tulee siitä tietysti
    rangaistus. Mutta maajoukkuevalintaani he eivät olisi saaneet
    peruuttaa". Suchy palasi tuomion jälkeen vielä Tsekkoslovakkian
    maajoukkueeseen 1974, muttei ollut enää läheskään sama Suchy
    kuin pari vuotta aikaisemmin -71 MM-kisoissa. Suchy pelasi
    kuitenkin aktiivisesti aina 40-vuoden ikään asti. Uransa
    loppuvuodet Suchy vietti Saksan ja Itävallan liigoissa,
    WAT Stadlau:ssa 1979-81, ESV Kaufbeuren:ssa 1981-82, EV
    Landsberg:ssa 1982-83 ja UEC Mödling:ssa 1983-84. Lopullisesti
    Suchy lopetti jääkiekon pelaamisen vasta 45-vuotiaana. "olin
    suunnitellut pelaavani 50-vuotiaaksi, mutta sellaista elämä
    on" sanoi Suchy lopettaessaan alasarjoissa pelaamisen ja
    ripustaessaan hokkanit naulaan lopullisesti.
  9. Habby

    Habby Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Les Canadiens de Montréal, John Ferguson Sr
    Re: Juttu 4

    Lainaus:
    Löydätkös mistään miten NL:n joukkueet pelasivat Winnipegia vastaan 70-luvulla? Montrealhan oli tappioton Moskovan ZSKA:ta vastaan saldolla yksi voitto ja tasuri. Molemmat ottelut olivat Montrealin totaalista hallintaa ja ainoastaan Ken Drydenin surkea ja toisaalta Tretjakin maaginen maalivahtipeli ratkaisivat, että vuonna 1975 joukkueiden välinen ottelu päättyi tasan 3-3.

    Olisi muuten ollut pirun mielenkiintoista, jos WHA:n mestarijoukkue ja Stanley Cup-voittajat olisivat pelanneet finaalisarjan keskenään vielä WHA:n ja NHL:n päätyttyä. Tosin, miten joukkueet olisivat suhtautuneet tällaiseen, on aivan eri juttu. Luulen, että NHL-joukkueiden kiinnostus ei olisi ollut kovinkaan suurta Stanley Cup-finaalien jälkeen, joka on P-Amerikassa ja etenkin Kanadassa ollut aina se tärkein pokaali.
  10. TKH

    TKH Jäsen

    Juttu 5

    "Löydätkös mistään miten NL:n joukkueet pelasivat Winnipegia
    vastaan 70-luvulla? "

    Jossakin ne joskus näin, mutta en ainakaan muista että missään
    noissa minun kirjoissa tai tilastoissa niitä olisi. Yksittäisiä tuloksia
    taitaa olla, muttei muuta.


    "Olisi muuten ollut pirun mielenkiintoista, jos WHA:n
    mestarijoukkue ja Stanley Cup-voittajat olisivat pelanneet
    finaalisarjan keskenään vielä WHA:n ja NHL:n päätyttyä. Tosin,
    miten joukkueet olisivat suhtautuneet tällaiseen, on aivan eri
    juttu. "

    NHL ja WHA olivat erittäin huonoissa väleissä. Mitkään viralliset
    ottelut eivät olisi tulleet kysymykseen. Mahdollinen NHL-joukkueen
    tappio olisi lisäksi ollut suuri pr-tappio ja arvovalta tappio.

    Nyt kun Dynamo julkaisi tuon kirjan niin lienee paikkallaa laittaa
    juttu Honkavaarasta.



    Kuka johti suomalaisittain legendaarista H-ketjua 1950-
    luvulla?? Kyseessä on tietenkin Aarne "Dynamo" Honkavaara.

    Aarne Honkavaara syntyi kesäkuun 7. 1924 Tampereella.
    Honkavaaran kiinnostus jääkiekkoon syttyi 11-vuotiaana, kun
    hän sai lahjaksi jääkiekkomailan. Tuolloin koulujen suosituin
    talvipeli oli vielä jääpallo, mutta vähitellen jääkiekko
    valtasi kouluja. "Aluksi se oli jonkinlaista sekapeliä. Kun
    pallolla oli pakko pelata, veimme kuitenkin kiekkomailat
    tunneille ja pelasimme sitä niillä", muisteli Honkavaara
    kouluaikoja. Lopullinen halu pelaamiseen Honkavaaralle syttyi
    1936 kun Tampereen Ilves vei Suomen mestaruuden. Samana vuonna
    Honkavaara liittyi Ilveksen jäseneksi, alkoi seurata tiiviisti
    edustusjoukkueen menestystä - ja tientenkin pelata Ilveksen
    junioreissa. Honkavaaran peliura virallisesti SM-sarjoissa
    alkoi jo 14-vuotiaana 1939 Tampereen Ilveksessä. Tuolloin
    hänet nostettiin Ilveksen edustusjoukkueen kirjoihin.
    Virallista peliä hän ei silloin saanut tililleen kun sodat
    keskeyttivät jääkiekkoilun. Jääkiekko ei ollut kuitenkaan
    monipuolisen nuorukaisen ainut laji, vaan Honkavaara voitti
    1941 nuorten suomen mestaruuden seiväshypyssä sen aikaisella
    huipputuloksella 371 senttiä. Honkavaaran huippulajeihin
    kuului pitkään myös Käsipallo, jalkapallo, vesipallo,
    koripallo ja jääpallo. Käsipalloa hän pelasi SM-sarjatasolla
    asti, muita Suomen sarjassa. Ajan kanssa lajivalikoima
    pieneni kunnes lopulta jääkiekkosta tuli Honkavaaran ainoa
    päälaji. Honkavaara pelasi ensimmäisen SM-sarjapelinsä
    kaudella 1943-44. Melkoinen peli se Honkavaaralta olikin, hän
    teki uransa ensimmäisessä ottelussa HSK:ta vastaan viisi
    maalia. Ilveksessä Honkavaara sitten myös koko uransa pelasi
    aina vuoteen 1958. Honkavaaran todellinen peliura katkesi
    kylläkin jo tammikuun 2. 1953 Katowicessä. Tuolloin oli
    käynnissä Suomi-Puola maaottelu ja ottelun tiimellyksessä
    puolalaispelaaja kaatui koko painollaan Honkavaaran jalan
    päälle tuhoisin seurauksin. Honkavaaran jalasta katkesivat
    niin pohje- kuin sääriluut ja ura oli käytännössä ohi.
    Ottelun Suomi voitti 5-4, mutta se oli erittäin kalliiksi
    käynyt voitto. Honkavaara palasi kuitenkin kaukaloon ensin
    kaudella 1956-57 viiden ottelun verran ja vielä ottelun verran
    seuraavalla kaudella. Parhaimmalla 1945-46 kaudellaan
    Honkavaara teki 8:ssa ottelussa 35 (25+10) tehopistettä.
    Honkavaara teki urallaan neljä kertaa yli 20 maalia ja kolme
    kertaa yli 30 pistettä. Otteluita Honkavaaran aikoihin
    pelattiin maksimissaan kymmenen. Kaikkiaan Honkavaara pelasi
    SM-sarjassa 62 ottelua ja teki niissä 204 (143+61)
    tehopistettä. Honkavaaran ottelukohtainen maalikeskiarvo on
    2,31 joka jää SM-sarjan/SM-liigan ikuiseksi ennätykseksi.
    "Nykyisillä ottelumäärillä ei tätä ennätystä tietenkää voi
    saavuttaa. Minulla oli jokaiseen otteluun oma tavoite - tehdä
    kolme maalia. Tälläisia ottelukohtaisia tavoitteita ei
    tietääkseni nykypelaajilla ole", muistelee Honkavaara.
    Honkavaara teki urallaan 26 kertaa vähintään kolme maalia
    ottelussa, eli 42:ssa prosentisssa pelaamistaan otteluista.
    Prosenttimäärä lieneisi ennätys, jos sellainen virallisesti
    noteerattaisiin. SM-kultaa Honkavaara voitti seitsemän kertaa
    ja hopeaa kaksi kertaa. All-Starseja ei Honkavaaran aikoihin
    vielä valittu, mutta kauden parhaimmaksi pelaajaksi hänet
    valittiin kaksi kertaa, -50 ja -52. Nekin tosin alkoivat
    vasta vuodesta 1948, tätä ennen Honkavaara oli pelannut jo
    monta mahtavaa kautta ja olisi niistä varmaankin saanut
    muutaman lisävalinnan. SM-sarjan paras pistemies Honkavaara
    oli kolme kertaa peräkkäin vuosina 1950-1952. SM-sarjan paras
    maalintekijä Honkavaara oli neljä kertaa, -44, -46, -48 ja
    -52. Honkavaaralla on edelleen nimissään - yhdessä Kalle
    Havulinnan kanssa - yhden ottelun maaliennätys, kahdeksan
    maalia. Sen hän teki tammikuun 4. 1948 kun Ilves voitti TPS:n
    31-0. Honkavaaralla on myöskin jääkiekon suomenmestaruuksien
    suomenennätys, seitsemän mestaruutta. Sitäkin on sivuttu
    myöhemmin.

    Syksyllä 1950 Honkavaara matkusti Sarniaan, lajin emämaahan
    Kanadaan. Hän halusi oppia lajista kaiken mahdollisen ja
    missäpä tuohon aikaan olisi ollut enemmän tietoa jääkiekosta
    kuin Kanadassa. Honkavaara oli saanut kutsun Sarnialta tulla
    sinne pelaamaan, mutta matka oli Honkavaaran itse maksettava -
    hän maksoi sen toimimalla messipoikana. Paikallinen Sarnia sai
    Honkavaarasta oivan pelimiehen, mutta vain lyhyeksi aikaa.
    Honkavaaran viisumi ei mahdollistanut Kanadan ja Usan rajan
    ylittämistä, ja kun joukkue kuitenkin pelasi paljon otteluita
    rajan toisella puolella, niin palasi kyllästynyt Honkavaara
    takaisin Suomeen. Suurin syy viisumiongelmiin oli tuolloin
    alkanut Korean sota, jonka takia USA oli kiristänyt ja
    rajoittanut viisumien antamista ulkomaalaisille. Vaikka reissu
    jäi lyhyeksi sai Honkavaara Kanadassa lisää kovuutta, mikä
    näkyi myös kaukalossa ja uudessa "Dynamo" lempinimessä.
    Honkavaaran paluun jälkeen Ilves voitti kolme mestaruutta
    putkeen ja Honkavaara voitti kolme kertaa pistepörssin
    peräkkäin. Honkavaara sai Kanadasta myös arvokkaita neuvoja
    ja vinkkejä. "Sailorsin valmentaja ei puhunut minulle koko
    aikana mitään, mutta eräs pelaaja, Ted Garvin - josta
    myöhemmin tuli NHL-joukkue Detroit Red Wingsin treenari,
    neuvoi minua harjoitusten jälkeen juurta jaksaen ja vastasi
    auliisti kaikkiin kysymyksiini", muisteli Honkavaara.

    Honkavaara oli erittäin vahva, todella hyvä kiekon suojaaja
    ja loistava ampuja. Lisäksi hänen mailatekniikka, pelinluku ja
    pelinrakentelu oli todella mahtava. Vahvana pelaajana
    Honkavaara pystyi käyttämään jyrkkää mailaa, jolla hän pystyi
    suojaamaan hyvin kiekkoa ja ampumaan vaikka omien luistimien
    välistä. Luistelijana hän ei ollut liigan eliittiä, vaan
    vaikutti isona miehenä välillä jopa hiukan kömpelöltä. Hänen
    luistelutyyli oli lisäksi hiukan hoippuva, Honkavaaraa myös
    kutsuttiin aikoinaan puutteelisen ja omintakeisen
    luistelutyylin takia "Hoippuvaksi Honkavaaraksi". Honkavaara
    ei laukonut summittaisesti kohti maalia vaan kehitti koka ajan
    tarkkuuttaan tähtäämällä erityiseen pilkkaan: "Vuosien mittaan
    pilkka muuttui otteluissa maalivahdin jättämäksi tyhjäksi
    tilaksi. Ennen pitkää laukaus lähti niin selkäytimestä, että
    ammuin kohti vapaata tilaa vaistomaisesti. En edes aina
    tiennyt mihin olin oikein ampunut, kun olin jo laukaissut."
    Tarkkuudesta tulikin Honkavaaralle sellainen vahvuus ja
    tavaramerkki maalinteossa ettei hänen juurikaan tarvinnut
    muihin avuihin turvautua: "En yleensä edes pyrkinyt
    harhauttamaan maalivahtia, ellei hän lähtenyt tulemaan kauaksi
    vastaan." Laukaisutarkkuuden lisäksi Honkavaaralla oli ainakin
    pari muutakin maalintekoon vaadittavaa ominaisuutta -
    Sähäkkyys, nopeus ja rauhallisuus maalintekotilanteessa: "On
    toimittava nopeasti, mutta kylmästi. Rauhallisesti, että voi
    tiukassakin paikassa katsoa, mihin kiekon laittaa." Kanadasta
    palattuaan hän oli entistä tankkimaisempi ja häneltä oli
    miltein mahdoton saada kiekkoa pois. Kalle Havulinna on
    sanonut pitkäaikaisesta ketjukaveristaan näin: "Aarne pelasi
    paljon harjoitusaikojen ulkopuolellakin. Pikkupoikien kanssa
    touhutessaan hän omaksui suojaavan pelitavan, kiekko oli aina
    lähes tulkoon hänen luistimiensa välissä. Aarne käytti
    jyrkkäkulmaista mailaa". Ilveksen Juhani Linkosuo muistelee
    että Honkavaara ampui todella kovaa ja tarkasti: "Klubi-askin
    hän ampui tohjoksi viiden metrin päästä pyydettäessä, oma
    hanskakäteni oli harjoitusten jälkeen usein vähintään
    sininen". "laukaukset lähtivät kuin hevosenpotkut ja
    tarkkuutta oli kuin Vilho Ylösellä", muisteli Eero Saari.
    Dynamo kehitti aikoinaan myös pari aivan omaa laukaisutyyliä.
    Toinen oli eräänlainen lyhyt lyöntilaukaus ja toinen
    potkulaukaus, jonka hän kopio Kanadasta. Potkulaukauksessa -
    tai potkulyönnissä niin kuin sitä myös kutsuttiin - hän asetti
    kiekon mailan lavan eteen ja potkaisi lapaa samalla mailaa
    vivun tavoin taakse päin vetäen. Tyyli ei kauan elänyt, mutta
    hirvittävä voima siinä kuulemma oli. "Potkulaukaus oli
    Euroopassa täysin tuntematon. Pakit ammuskelivat sillä lailla
    Kanadassa yllättäviä kuteja. Kiekko lähti tosikovaa, joskin
    epätarkasti. Kanadasta paluuni jälkeen en tehnyt
    potkulaukaukauksella koskaan maalia, mutta kaikkialla se
    herätti runsaasti kohua. Myöhemmin se kiellettiin liian
    vaarallisena", muisteli Honkaavara.

    Aarne Honkavaara pelasi 47 maaottelua ja teki niissä 46
    maalia. Hän edusti Suomea vuosien -49 ja -51 MM-kisoissa sekä
    vuoden -52 Olympialaisissa. 1949 MM-kisoissa Honkavaara oli
    Suomen paras pelaaja ja voitti myös Suomen sisäiset piste- ja
    maalipörssit. Hän teki neljässä pelissä kuusi maalia. Eräs
    Honkavaaran parhaista maaotteluista pelattiin Tampereella
    hallitsevaa Euroopan mestaria Sveitsiä vastaan. Suomi voitti
    ottelun 8-4 ja Dynamo maalasi neljästi. Honkavaara sai Suomen
    parhaimpana pelaajana maistaa keppiä usein. Muun muassa vuoden
    1949 MM-ottelussa Ruotsia vastaan hänen käteensä löytiin
    murtuma.

    Aarne Honkavaara pelasi ensimmäisessä suomalaisittain
    legendaariseksi kohonneessa ketjussa. Kyseessä on Yrjö
    Hakalan, Aarne Honkavaaran ja Kalle Havulinnan muodostama
    ketju joka sai nimen H-ketju. Ketju oli koossa 1940-luvun
    puolivälistä aina 1950-luvun alkupuolelle. Se hallitsi mielin
    määrin SM-sarjaa, mutta myös maajoukkueessa se oli paras
    kokonaisuus. Hyvän kuvan ketjun tehosta SM-sarjassa saa kun
    tietää että 4.1. 1948 Honkavaara teki eräässä SM-sarjan
    ottelussa 8 maalia ja vain 12 päivää myöhemmin samaan ylti
    Kalle Havulinna. Ei ihme että ketjusta tuli niin legendaarinen
    Suomessa. Aluksi Honkavaaran johtaman ykkösketjun laidoissa
    pelasivat Osmo "Oppo" Huhti ja Kalle "Kilu" Havulinna. Huhti
    kuitenkin lopetti jo parin vuoden päästä. Tällöin ykkösketjuun
    laitettiin Yrjö Hakala. Loppu onkin sitten historiaa.
    Havulinnan ja Huhtin laittaminen samaan ketjuun lienee ollut
    myöhemmän maajoukkuevalmentajan Risto Lindroosin idea.
    Ensimmäisen kerran ketju oli kasassa syksyllä 1945. Tämän
    jälkeen Ilves ei hävinnyt kuin 4 ottelua vuoteen 1953
    mennessä. Suurimman osan otteluista ratkaisi H-Ketju, jossa
    työnjako oli selvä: Huhti, ja myöhemmin Hakala, hoiteli
    vastustajat, Havulinna toi kiekon ylös ja syötti
    Honkavaaralle, joka laittoi kiekon maaliin. Ketju toimi
    loistavasti yhteen, mutta Honkavaaran ja Havulinnan välillä
    näytti hyvin usein olleen tutkamainen yhteistyö. Heiltä on
    heidän välisen yhteistyön salaisuutta usein kysyttykin.
    Parhaimman vastauksen Honkavaara antoi sen jälkeen kun
    häneltä oli kysytty että kuinka hän aina osasi olla oikeassa
    paikassa, sopivasti kaukana maalin edessä, syötön tullessa
    ylösnouseen Havulinnan mailasta. Honkavaara vastasi "ettei
    koskaan ehtinyt pitemmälle". Taktiikkana oli kuitenkin
    hyökkäyksen porrastaminen, joka on kova sana vielä nykyäänkin.
    Ketju menestyi myös maajoukkueessa, parhaimpana meriittinä
    lienee jäänyt historiaan Suomen ja Usan välinen
    harjoitusottelu ennen vuoden 1951 MM-kisoja. Suomi oli
    voittanut H-ketjun avulla jenkit avauserässä peräti 5-0 ja
    koko ottelun Suomi voitti peräti 7-2. Jenkit olivat olleet
    suorastaan tolaltaan H-ketjun pyörityksessä.

    Matti Karumaan, Keijo Kuuselan ja Eero Salisman muodostama
    Ka-Ku-Sa -ketju ja myöhemmin Matti Karumaan, Keijo Kuuselan
    ja Esko Tien muodostama Ka-Ku-Ti -ketju pelasivat samaan
    aikaan Honkavaaran H-ketjun kanssa. Yleensä H-ketju oli niskan
    päällä, mutta yhdessä asiassa Kuuselan ketju oli ensimmäinen
    Suomessa. Se oli myötäkarvauspelin tuominen Suomeen. Kuuselan
    ketju ei asiasta meteliä pitänyt vaan oli hyvinkin hissukseen.
    Tämän takia H-ketjukin löysi myötäkarvan muualta kuin
    Hämeenlinnasta. Honkavaaran uran alussa ja pitkälti 1950-luvun
    alkuun asti jääkiekon pelitaktiikka oli yksinkertaisen
    tehokas: Linja alas. Mikä tarkoitti sitä että heti kiekon
    menetyksen jälkeen hyökkäyslinja luisteli oman siniviivan
    tuntumaan ja pyrki luomaan kuvion joka muistutti "Loivaa
    Weetä". "Siitä oli vaikea tulla läpi. Linjapuolustus on joskus
    vieläkin käytössä erikoistilanteissa. Se voi yllättää, kun ei
    sitä ole opeteltu murtamaan", sanoo Honkavaara. Kaikki tuli
    kuitenkin muuttumaan 1950-luvun taitteessa. Ilveksessä kaiken
    alullepanija oli Juhani Linkosuo, joka oli vuonna 1949
    USA:ssa. Hän kirjoitti Tampereelle ettei "täällä kukaan pelaa
    sillä tavalla. Lähin mies päälle vaan". Honkavaara muistaa
    asian hyvin: "Muistan, kun pohdimme Jussin kirjettä.
    Totesimme, ettei tuota taktiikkaa jaksa toteuttaa. Mahdotonta.
    Ei kannata opetellakaan". Linkosuo ei kuitenkaa luovuttanut
    asiassa palattuaan Suomeen ja Tampereelle. "Lopulta aloimme
    harjoitella myötäkarvataktiikkaa. Kokeilimme sitä jo saman
    vuoden talvella sellaisissa otteluissa, joissa ensimmäisen
    erän jälkeen oli aivan sama mitä taktiikkaa käytettiin.
    Tasoerot olivat niin suuret. Tuli sellaisiakin tuloksia kuin
    20-5, kun ei aina ehditty ajoissa alas", muistelee Honkavaara
    myötäkarvauksen alkuaikoja.

    Katowicessä tapahtuneen loukkaantumisen jälkeen Honkavaara
    siirtyi valmentamaan Ilvestä sekä osin samaan aikaan
    maajoukkuetta. Ilveksen Honkavaara luotsasi kolme kertaa
    Suomen mestaruuteen. Honkavaara valmensi Suomen maajoukkuetta
    vuosien -55, -57, -58 ja -59 MM-kilpailuissa sekä vuoden -60
    Olympialaisissa. Maajoukkuevalmentajana Honkavaaran uroteko
    oli luotsata Suomi MM-kisojen neljänneksi vuoden 1957
    MM-kisoissa. Tämä saavutus ylitettiin vasta 1992. 1959
    MM-kisoissa tuli Honkavaaran meriittilistaan taas uusi sulka,
    silloin Suomi sai pisteen Ruotsilta. Valmennusurallaan
    Honkavaaralla oli ikävä kunnia todistaa aitiopaikalta Suomen
    kaikkien aikojen MM-kisatappiota. Honkavaaran valmentama Suomi
    Hävisi vuoden 1958 MM-kisoissa Kanadalle 24-0. Tappiota tosin
    hiukan selittää se että Honkavaaran taktiikkaan kuului
    lepuuttaa parhaita miehiä seuraavaan ja paljon tärkeämpään
    Puola-otteluun.

    Honkavaaran meriittinä on myös yksi erotuomarina vihelletty
    virallinen maaottelu. Peli oli tuolloin vuonna 1955 Varsovassa
    pelattu Suomi-Puola ja Honkavaaran erotuomarina oleminen
    pelkkä sattuma. Tuolloin Suomi oli pelaamassa
    kakkoismaaottelua Puolaa vastaan ja ensimmäinen oli hävitty
    puolalaisten tuomarien räikeän kotiinpäin vedon takia 4-3.
    Tämän takia suomalaiset vaativat että toiseen otteluun oli
    saatava mukaan suomalainenkin tuomari. Ensin sovittiin että
    maajoukkueen mukana matkannut Asko Ignatius - joka oli mukana
    tulkkina - olisi viheltänyt ottelun. Stadionin porttien
    häämöttäessä Ignatius kuitenkin jänisti ja sysäsi bussissa
    hokkarinsa Honkavaaran syliin. "Vaihtoehtoja oli tasan kaksi.
    Joko minä uhrautuisin, tai sitten saataisiin taas tyytyä
    puolueelliseen puolalaiseen", muisteli Honkavaara tapausta.
    Tuolloin maajoukkueen valmentajana toiminut Honkavaara
    uhrautui ja joukkueenjohtaja Pentti Lumikko otti joukkueen
    valmentajan työt. "Peli alkoi samoin kuin edellinenkin,
    puolalaistuomari heitti heti suomalaisen ulos jostakin
    mitättömästä syystä. No, minä heitin puolalaisen, että saatiin
    peli tasaisemmaksi. Näin jatkettiin koko ajan. Puolalainen
    heitti kaikkiaan 18 suomalaista jäähylle, minä 17 puolalaista.
    Loppuhetkillä Suomi johti 4-3, ja pelasi taas kerran
    alivoimalla. Siihen aikaan oli vielä sääntö, jonka mukaan
    vihellettiin pitkä kiekko heti, jos vajaa joukkue löi lätkän
    vastustajan päätyyn. Pari viimeistä minuuttia kestivät varmaan
    varttitunnin. Aina kun pudotin kiekon jäähän, mutisin meidän
    joukkueen aloittajalle että "vedä pitkä, vedä pitkä." Pelin
    loppu oli pelkkää pitkää kiekkoa ja aloitusta. Mutta
    maaotteluvoitto tuli", kertoi Honkavaara erotuomararina
    olemisestaan.

    Aarne Honkavaara on ollut suuri tekijä Suomen kiekkoilun
    nousussa. Vuoden 1960 Olympialaisten epäonnistumisen jälkeen
    tuli selväksi että oli toimittava pitkäjänteisesti, oli
    koulutettava valmentajia ja oli saatava taloudellista tukea.
    Uuden vuosikymmenen hitaan mutta pysyvän nousun takana
    olivat jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harry Lindblad,
    päävalmentaja Viljo Wirkkunen ja Aarne Honkavaara. Honkavaara
    oli yksi tärkeimmistä henkilöistä Suomen nousun takana ja
    osaltaan hänen ansiostaan Suomi rupesi satsaamaan jääkiekkoon.
    Honkavaara myöskin kehitti ja aloitti suomalaisen jääkiekon
    tilastoinnin ja tulospalvelun. Hän myöskin kirjoitti ja
    toimitti useita alan julkaisuja, toimitti ideoimaansa
    jääkiekkokirjaa sekä perusti Tampereelle Euroopan ensimmäisen
    jääkiekkomuseon.

    28.11.2001 julkistettiin Honkavaaran elämänkerta. "Dynamo,
    rakkaudesta jääkiekkoon - Aarne Honkavaaran tarina" -niminen
    kirja esittelee Dynamon uran, mutta myös maajoukkueen
    vaiheita. Yksi kirjan kustantajista oli Jari Kurri. "Tämä oli
    kunnia-asia. Entisen ajan jääkiekkoilijoita ei arvosteta
    tarpeeksi", totesi Kurri. "Vaikka kirjaan kertyi 348 sivua,
    kolme neljäsosaa aineistosta oli jätettävä yli", totesi
    Honkavaara muina miehinä esittelytilaisuudessa. Tampereen
    Ilves on kunnioittanut Honkavaaraa jäädyttämällä Honkavaaran
    pelinumeron 7. Aarne Honkavaaralle on korvaamattomista
    ansioistaan ja elämäntyöstään suomalaisen jääkiekon hyväksi
    myönnetty liikuntaneuvoksen arvonimi ja hän on
    jääkiekkoleijona numero 10. 1994 Honkavaaralle myönnettiin
    Suomen jääkiekkoliiton ensimmäinen ansioristi kautta aikain,
    samalla hänen nimettiin liiton kunniajäseneksi numero 1.
    Honkavaarlla on myös oma nimikkopalkinto SM-liigassa, Aarne
    Honkavaara -palkinto jaetaan kauden parhaimmalle
    maalintekijälle.
  11. TKH

    TKH Jäsen

    Juttu 6

    Ketä äärettömän vaarallista maalintekijää aikoinaan
    kutsuttiin "käppyräksi"? Kyseessä on tietenkin Troikka
    Petrovan oikea laitahyökkääjä Boris Mihailov.

    Boris Mihailov syntyi lokakuun 6. 1944 Moskovassa.
    Neuvostoliiton pääsarjatason kiekkoilun Mihailov aloitti
    18-vuotiaan Energiya Saratovin joukkueessa. Energiya
    Saratovissa Mihailov ei kuitenkaan pelannut kuin kolme
    vuotta, sitten hän siirtyi Moskovan Lokomotoviin kahdeksi
    kaudeksi. Tämän jälkeenhänet hommattiin erittäin lahjakkaana
    23-vuotiaana ZSKA:n riveihin. ZSKA:ssa Mihailov
    pelasi koko lopun uransa, aina vuoteen 1981 asti.
    Neuvostoliiton pääsarjassa Petrov pelasi kaikkiaan 572 peliä
    ja teki 427 maalia. Maalimäärä on Neuvostoliiton sarjan
    rikkoutumattomaksi jäävä ennätys kautta aikojen.
    Neuvostoliiton sarjan vuoden parhaimmaksi pelaajaksi Mihailov
    valittiin kaksi kertaa, -78 ja -79. Neuvostoliiton sarjan
    All-Starsiin Mihailov valittiin kuusi kertaa, -69, -73, -74,
    -75, -77 ja -78.

    Boris Mihailov oli mahtava maalintekijä ja Neuvostoliiton
    maajoukkueen pitkäaikainen kapteeni. Hän oli ovela ja juonikas
    pelaaja, joka ampui äärettömän arvaamattomasti. Mihailov
    lienee yksi kaikkien aikojen ovelemmista ja juonikkaimmista
    pelaajista. Se liittyy paitsi mailatekniikkaan niin myös
    luisteluun. Mihailovin luistelutekniikka oli hämäävää ja
    vasta liian myöhään vastustaja tajusi mistä oli kysymys:
    pystyasennossa luistellut Mihailov kykeni vartalonsa
    painopistettä siirtämällä muuttamaan luistelurytmiään
    tavattoman nopeasti, siten ohittamaan vastustajan puolustajat.
    Mihailov oli myös äärimmäisen loistava ampuja, laukaus ei
    ollut niinkään kova, mutta sitäkin tarkempi. Kukaan pelaaja
    maailmassa ei ollut ollut niin tarkka kiekkojen sijoittaja
    sitten maagisen Anatoli Firsovin. Reboundit olivat myös
    Mihailovin erityisosaamista, yleensä Mihailov pääsi joka toiseen
    maalivahdista kimmonneeseen irtokiekkoon ensimmäisenä.
    Mihailovin pitkäaikainen ketjukaveri Valeri Harlamov kuvasi
    Mihailovia näin: "Mihailovissa yhdistyi harvinaisella tavalla
    sammumaton taistelutahto ja huippuunsa hiottu
    viimeistelytaito. Hän ampui arvaamattoman nopeasti ja
    harvinaisen tarkasti. Hän seurasi aina maalivahdin liikkeitä
    ja ampui tukijalan vierestä sisään. Siitä on kaikkein hankalin
    torjua". Mihailovilla oli myös erityinen tehtävä legendaarisen
    valmentajan Anatoli Tarasovin puolelta. Kun ketjun tai
    joukkueen peli ei jostain syystä luistanut niin Mihailovin
    tehtävä oli se sytyttää ja innostaa muita pelin kriittisinä
    ja vaikeina hetkinä. Mihailovilla oli tähän tehtävään
    synnynnäinen lahja ja hän teki todella usein tärkeitä maaleja
    kiihkeissä peleissä. Tarasov lienee kehunut
    maajoukkuepelaajistaan juuri Mihailovia kaikkein eniten. "Vain
    urheilijoista voi tulla jääkiekkoilijoita. Mihailov oli
    mallioppilas. Hän tuli ensimmäisenä jäälle ja lähti
    viimeisenä. Jääkiekkoilusta löytyy vain kaksi ehtymättömän
    lujatahtoista mestaria: Mihalov ja maalivahti Vladislav
    Tretjak. Mihailov oli suurenmoinen kapteeni. Hän antoi aina
    kaikkensa ja vaati joukkuetovereilta samaa", on Tarasov
    sanonut Mihailovista. Myöskin Neuvostoliiton myöhempi
    maajoukkuevalmentaja Viktor Tihonov on kehunut auliisti
    Mihailovin kapteenin avuja: "Boris Mihailov oli suuremmoinen
    kapteeni. Hän taisteli aina loppuun asti, jopa silloinkin, kun
    ZSKA:ssa monet muut johtopelaajat alkoivat pelata melkeinpä
    jokaisessa ottelussa puolella teholla. Hän taisteli aina
    ottelun viime sekunneille asti, jos aikaa vain oli hän
    hyökkäsi lannistumatta aina vain uudestaan vastustajan
    maalille. Mihilov oli hyvä valmentajan apulainen, sillä hän
    toimi joukkueen edun mukaisesti. Sellaiset kapteenit ovat
    valmentajalle korvaamattomia. Borikseen pystyi luottamaan
    ongelmatilanteissa. Olin varma, että jos aihetta ja syytä on,
    niin Mihailov arvostelisi ketä tahansa piittaamatta
    titteleistä ja meriiteistä. Tiedän varmasti Mihailovin
    sanoneen päättäväisesti sanansa ja haukkuneen valmentajan
    poissaollessa jopa hänen läheisen ystävänsä Vladimir Petrovin
    kun siihen on ollut aihetta. Mihailov vaikutti esimerkillään
    ja uhrautuvuudellaan merkittävästi joukkueen yhteishenkeen ja
    taistelutahtoon. Kapteeni on joukkueen sielu. Tämän ajatuksen
    todisti oikeaksi joukkueemme johtaja Boris Mihailov koko
    urheilu-uransa ajan". Luonteeltaan Mihailov oli aika
    salamyhkäinen, hänen kasvonsa pysyivät takuuvarmasti
    peruslukemilla, kulki joukkueen peli miten hyvin tai huonosti
    tahansa. Tihonov on kuvaillut Mihilovin luonnetta näin: "Hän
    oli vahva persoonallisuus ja ihminen, joka tuntee itsensä ja
    joka kykenee myös ymmärtämään muita. Hänen luonteensa oli
    omalaatuinen, mutta tavallaan myös oikeudenmukainen". Vahva
    ja kova luonne Mihailovilla kun oli niin luonnollisesti myös
    Tihonov sai siitä omansa: "Boriksen kanssa työskentely ei
    ollut yksinkertaista. Aika ajoin hän saattoi olla synkkänä ja
    vastustaa mitä tahansa valmentajan ratkaisua". Näinhän se
    usein on, joskus se kova ja vahva tahto suuntautuu vääriin
    asioihin.

    Neuvostoliiton maajoukkueessa Mihailov pelasi kaikki MM-kisat
    ja Olympialaiset ajanjaksolla 1969-80. Kultaa hän sai kaksi
    kertaa Olympialaisista, -72 ja -76 sekä kahdeksan MM-kultaa.
    Mihailov pelasi kaikkiaan 282 maajoukkuepeliä ja teki niissä
    yhteensä tasan 200 maalia. MM-kisojen All-Starsiin Mihailov
    on valittu kaksi kertaa, -73 ja -79. MM-kisojen parhaimmaksi
    hyökkääjäksi Mihailov on valittu niin ikään kaksi kertaa, -73
    ja -79. Mihailov MM-kisojen historian kaikkien aikojen paras
    pistemies ja maalintekijä. Mihailovin johtolukemat ovat
    169 (98+71) 105:ssä ottelussa. Ketjukaveri Valeri Harlamov
    pelasi täsmälleen samanverran otteluita, mutta sai kymmenen
    pistettä vähemmän ja on tilaston kakkonen. MM-kisojen kaikkien
    aikojen maalitilastossa toisena on Sven Tumba 14 maalia
    pienemmällä saldolla. MM-kisojen kaikkien aikojen
    syöttötilastossa Mihailov on neljäs Maltsevin, Harlamovin ja
    Petrovin jälkeen. Pistekeskiarvoilla mitattuna Mihailovilla
    on MM-kisojen historian toiseksi kovin pistekeskiarvo 1,61
    pistettä per MM-kisaottelu. Firsovilla on kaikkien aikojen
    kovin, 1,8. Lisäksi Mihailovilla on MM-kisojen historian
    kolmanneksi kovin maalikeskiarvo, 0,93. Firsovilla on sekin
    kovin, 1,05. Sven Tumba on toinen 0,95:n keskiarvolla.
    MM-kisojen pistepörssin Mihailov voitti kerran, -74. Lisäksi
    hän sijoittui kerran tasapisteisiin voittajan kanssa ja useita
    kertoja toiseksi. MM-kisojen maalipörssin Mihailov voitti
    kaksi kertaa, -77 ja -78. Mihailov oli Neuvostoliiton ja koko
    sarjan parhaimpia pelaajia niin Summit Seriessissä 1972 kuin
    WHA-sarjassa 1974. Kaikkein parhaiten hän on jäänyt kuitenkin
    P-Amerikkalaisten mieleen Neuvostoliiton voittamassa vuoden
    1979 Challenge Cupissa, jossa vastustajana oli NHL:n
    parhaimmista koottu joukkue. Neuvostoliitto voitti kiivaan ja
    rajun sarjan voitoin 2-1 ja Mihailov palkittiin sarjan
    parhaimpana pelaajana.

    Kaikkein parhaiten Boris Mihailov tunnetaan osuudestaan
    legendaariseen, ja ehkäpä hyvinkin siihen kaikkien aikojen
    parhaimpaan ja tehokkaimpaan, hyökkäysketjuun.
    Ketju on tietenkin "Troikka Petrova", Valeri Harlamov -
    Vladimir Petrov - Boris Mihailov. Ensimmäisen kerran ketju
    koottiin yhteen maaliskuun 23. 1968, vuotta ennen
    ensiesiintymistään MM- kisoissa. Tuolloin Moskovan ZSKA:n
    tuleva legendaarinen valmentaja Anatoli Tarasov laittoi Vladimir
    Petrovin ja Boris Mihailovin seuraksi mestaruussarjaotteluun
    Khimikiä vastaan nuoren Valeri Harlamovin. Ketju oli tuolla
    kaudella koossa vain tässä yhdessä ottelussa, eikä
    kukaan tapahtumassa mukana ollut tajunnut että he olivat
    todistamassa historiallista tapahtumaa jääkiekossa. Seuraavan
    1968-69 kauden alussa ZSKA teki harjoitusturnausmatkan
    Japaniin, josta paluun jälkeen Tarasov otti nuorukaiset uuteen
    käsitelyyn. Tällöin Petrovin ketjun entinen laitahyökkääjä,
    Venjamin Aleksandrov, sai luovuttaa paikkansa Valeri
    Harlamoville lopullisesti. Venjamin Aleksandrov kuuluu
    neuvostokiekkoilun suuriin nimiin, mutta tuolloin aika oli
    hänestä ajamassa ohi. Aleksandrov lopettikin kiekkoilun tähän
    kauteen. Saman vuoden joulukuun Izvestija turnauksessa Troikka
    Petrova jo näyttikin mitä tulevan piti, ketju teki neljä
    maalia 4-3 voittoon päättyneessä ottelussa Kanadaa vastaan.
    Tämän jälkeen Neuvostoliiton maajoukkue lähti kymmenen
    ottelun, ja kymmenen voiton, Kanadan kiertueelle. Mukaan
    pääsi myös Troikka Petrova ja pelit myös kulkivat hyvin,
    mutteivat mitenkään loisteliaasti. Ensimmäiset MM-kisat
    Troikka Petrova pelasi yhdessä saman -69 vuoden MM-kisoissa.
    Tuolloin vielä Firsov oli joukkueen suurin tähti, mutta
    Troikka Petrova osoitti kuitenkin että heistä tulee
    Neuvostoliiton johtava kokonaisuus tulevaksi vuosikymmeneksi.
    Ja niin myös tapahtui, Troikka Petrova alkoi hallita
    kansainvälistä jääkiekkoa vuoden -71 MM-kisoista lähtien.
    Kaikkein suvereenimman osoituksen tasostaan ketju antoi vuoden
    -73 MM-kisoissa, jolloin pistepörssissä tuli kolmoisvoitto
    Petrovin tehdessä MM-kisojen historiaan jäävän tehopiste-
    ennätyksen 34 (18+16) 10:ssä ottelussa. Myöskin -77 kisat
    päättyivät Troikka Petrovan kolmoisvoittoon pistepörssissä.
    Koko 70-luvulla kaikkiaan kuudesti pistepörssin voitti
    "petrovilainen", myös maali- ja syöttöpörssin voitot päätyivät
    yhtä usein petrovilaisten voittoihin. Kaikkiaan Troikka
    Petrovan yhdessä tekemät arvokisamaalit nousevat kahdentoista
    vuoden ajalta yli 270:n ja tehopisteet yli 530:n vain noin
    120:ssä ottelussa. Siis tämä vain MM-kisoissa ja
    Olympialaisissa. Kaikkein parhaimman saldon ketju sai
    jo mainituista vuoden -73 kisoista jolloin sen saalis oli 86
    pistettä ja 43 maalia vain 10:ssä ottelussa. Ketjun
    pistekeskiarvo ottelua kohti koko kahdentoista vuoden ajalta
    on huimat 4,4 ja parhaimmissa vuoden -73 kisoissa se oli
    peräti 8,6. -73 MM-kisoissa petrovilaiset myös muodostivat
    turnauksen All-Starsin, lisäksi useamman kerran kaksi kolmesta
    petrovilaisesta valittiin All-Starsiin. Troikka Petrova pelasi
    viimeiset MM-kisat yhdessä vuonna -79, mutta oli kasassa vielä
    seuraavan vuoden Olympialaisissakin. Ketjun yhteiselo kesti
    siis yhteensä 12 vuotta, 1969-80. Parhaimman kuvan Troikka
    Petrovan ylivoimaisuudesta saa katsomalla MM-kisojen kaikkien
    aikojen tilastoja. MM-kisojen kaikkien aikojen pistetilastossa
    Troikka Petrovan sijoitukset ovat 1, 2 ja 4, vain Maltsev on
    kiilannut väliin. MM-kisojen kaikkien aikojen maalipörssissä
    petrovilaiset ovat sijalla 1, 4 ja 5, Sven Tumba ja Maltsev
    ovat välissä. MM-kisojen kaikkien aikojen syöttötilastossa
    petrovilaiset ovat 2, 3 ja 4, Maltsev johtaa tilastoa.
    Ketjulla ei ollut vakinaista pakkipari niin kuin KLM:llä oli
    Fetisov - Kasatonov. Hyvin usein Troikka Petrovan takana
    kuitenkin pelasi yksi ja sama pakkipari ja se oli Valeri
    Vasiljev - Vladimir Lutshenko. Tällöin tätä koko kentällistä
    kutsuttiin "Super Five"-nimellä. Ketju oli poissa vain
    yhdestä isosta turnauksesta ja se oli vuoden -76 Kanada Cup.
    Neuvostoliitto katsoi tuolloin ettei turnauksella ollut
    paljoa merkitystä ja päättivät katsastaan sen avulla nuoria
    ja kokemattomia pelaajia kauden tärkeimpiä, MM-kisoja ja
    Olympialaisia, silmällä pitäen. Näin he jättivät Maltsevia
    lukuunottamatta kaikki tähdet kotiin. Ketjun maagista peliä
    on kuvailtu monin lausein, mutta erään kaikkein kuvaavimman
    sanoin ruotsalainen hyökkääjä Håkan Wickberg: "Petrovin ketjun
    pysäyttämiseen olisi tarvittu seitsemän miestä ja iso tukku
    hyvää onnea." Ketjun magiikkaan oli Mihailovin mielestä helppo
    selitys: "Samaan ketjuun sattui kolme hyvää kaveria. Opimme
    tuntemaan toisemme kuin omat taskumme. Kaikki tiesivät
    luonnostaan, mitä tehdään ja minne mennään seuraavaksi".

    Peliuransa jälkeen Boris Mihailov rupesi valmentamaan. Hän oli
    ZSKA:n kakkosvalmentaja kaudet 1983-1991. Tämän jälkeen hän
    oli päävalmentajana kaksi vuotta Sveitsin Rapperswill:ssä ja
    st. Petersburg:ssa. Venäjän maajoukkueeta Mihailov valmensi
    kaudet 1992-96. Vuoden -93 Saksan MM-kisoissa Mihailov
    valmensi Venäjän maailmanmestariksi. Mihailov valmensi myöskin
    Venäjän -96 World Cupin joukkuetta. Tämän jälkeen hän on
    valmentanut Moskovan ZSKA:ta. 2000 Mihailov valittiin IIHF:n
    Hall Of Fameen.
  12. TKH

    TKH Jäsen

    Juttu 7

    Kenen pelaajan saama pelikielto aiheutti jääkiekon kaikkien
    aikojen suurimman mellakan?? Kyseessä on tietenkin Maurice
    Richard, jonka loppukauden kestävä pelikielto maaliskuussa
    1955 aiheutti valtavan mellakan Montrealissa.

    Maurice "Rocket" Richard syntyi elokuun 4. 1921 Montrealissa,
    Quebecissa. Richard pelasi ja kehittyi Montrealin
    paikallisissa juniorijoukkueissa ja sarjoissa. Ensimmäisen
    kerran Richardin poikkeukselliset taidot huomattiin NHL:n
    piireissä Rocketin pelatessaan Montreal Royalsissa, Mtl-Sr
    liigassa kaudella 1941-42. Pari kymppinen nuorukainen herätti
    huomiota ilmiömäisellä nopeudellaan, vaikka maaliverkko ei
    vielä mielettömän tiuhaan heilunutkaan. Jo seuraavaksi
    kaudeksi hänet kuitenkin värvättiin NHL:ään ja Montrealiin.

    Montrealissa Richardista tuli eräs NHL:n kaikkien aikojen
    suurimmista legendoista. Ensimmäinen kausi meni
    loukkaantumisen takia vielä piloille, mutta jo seuraavalla
    kaudella hän teki mahtavat 32 maalia ja valittiin NHL:n kakkos
    All-Starsiin. NHL:n All-Stars paikasta Richard ei
    luopunutkaan seuraavaan 14 vuoteen. Richard valiittin
    ajanjaksolla 1944-1957 neljätoista kertaa peräkkäin NHL:n
    all-starsiin, kahdeksan kertaa ykköseen ja kuusi kertaa
    kakkoseen. Kaudella 1944-45 Rocket ampui ensimmäisenä
    pelaajana NHL:n historiassa 50 maalia 50 ottelussa, joka
    luonnollisesti oli silloin NHL:n ennätys. Se on teko johon
    pelaajia vielä tänä päivänäkin verrataan, ja vain aniharva
    siihen koskaan pystyy. Rocket oli myös NHL:n historian
    ensimmäinen pelaaja, joka ylti 500 maaliin, joka yhä nykyään
    on eräänlaisen superpelaajan raja. NHL:n maalipörssin Richard
    voitti kaikkiaan viisi kertaa. 1947 Rocket voitti liigan
    arvokkaimmalle pelaajalle myönnettävän Hart trophyn. Jo 1945
    Richard oli ollut ehdolla Hartin voittajaksi, mutta silloin
    se meni vielä Rocketin ketjukaverille Elmer Lach:lle Rocketin
    jäädessä toiseksi. 1951 Richard oli niin ikään ehdolla Hartin
    voittajaksi, mutta palkinto meni Bostonin Milt Schmidt:lle
    Rocketin jäädessä taas toiseksi. Richard pelasi koko mahtavan
    18 vuotta kestäneen uransa Montrealissa ja hän onkin edelleen
    Montrealin kautta aikain paras maalintekijä 544:llä
    maalillaan. Aikanaan tämäkin oli NHL:n ennätys, mutta nykyään
    ottelumäärien noustua se riittää enää sijaan 19. kaikkien
    aikojen listalla. Richard pelasi viimeisen kautensa
    38-vuotiaana kaudella 1959-60. Kahdeksassatoista kaudessa ja
    978:ssa ottelussa Richard teki 965 (544+421) pistettä. Maaleja
    Richard teki parhaimmillaan 50 ja pisteitä 74. Pistepörssiä
    Richard ei koskaan voittanut, mutta peräti viidesti hän oli
    pörssin kakkonen. Play-offeissa Richard oli ehkä vielä parempi
    kuin runkosarjassa. Esimerkiksi kaudella 1943-44 hän teki
    yhdeksässä ottelussa 12+5. Silloin Richard ei voittanut
    maalikuninkuutta, mutta kerran hän on senkin voittanut.
    Kaikkiaan Rocket on tehnyt 133:ssa Play-Off-ottelussa 126
    (82+44) pistettä.

    Rocket on tehnyt monta ikimuisto maalia urallaan, mutta yhden
    kaikkein ikimuistoisimmista hän teki Bostonissa, Stanley Cupin
    semifinaaleissa 1952. Bostonin Leo LaBine taklasi Richardia
    ensimmäisessä erässä niin rajusti, että tämä piti kantaa
    puolitajuttomana kentältä tikattavaksi. Richard palasi
    otteluun vasta kolmannessa erässä 1-1 tilanteessa. Rocketilla
    oli päässään side ja silmissä näkyi tähtiä, mutta silti hän
    pystyi tekemään ottelun voittomaalin mahtavan soolon
    päätteeksi. Hän päätti läpi kaukalon jatkuneen kuljetuksensa
    harhauttamalla puolustaja Bill Quackenbushin, Rocket suojasi
    kiekkoa työntämällä puolustajaa kauemmaksi toisella kädellä,
    ja ampui kiekon yhdellä kädellä ohi maalivahti Jim Henryn.
    Muita pudotuspelilien tähtihetkiä Richardilla on lukemattomia.
    Pudotuspelisarjassa Torontoa vastaan 1944 Richard teki
    joukkueensa kaikki viisi maalia 5-1 päättyneessä ottelussa.
    Richardilla onkin NHL:n historian toiseksi eniten
    hattutemppuja Play-Offeissa, 7 kappaletta. Vain Gretzkylla on
    enemmän, 10 hattutemppua. On Rocketilla kuitenkin myös NHL:n
    ennätys, hän on NHL:n historian eniten Play-Off-
    jatkoaikamaaleja tehnyt pelaaja 6:lla jatkoaikamaalilla.
    Rocket onnistuikin usein juuri kaikkein tärkeimmissä
    otteluissa 82:sta play-off maalista 18 oli voittomaaleja ja
    kuusi niistä siis jatkoaikamaaleja.

    Richard oli hyvin karismaattinen pelaaja, jolla oli mahtava
    vauhti. Hän oli myös hyvin tempperamenttinen pelaaja ja se
    sai hänet usein vaikeuksiin. Rocket pelasi pitkään
    legendaarisessa "Punch Line" -ketjussa yhdessä keskushyökkääjä
    Elmer Lachin ja vasemman laiturin Toe Blaken kanssa. Ketju sai
    nimensä kauden 1944-45 jälkeen kun ketju valloitti NHL:n
    pistepörssin kolme kärkisijaa. Kausi oli Rocketille muutenkin
    loistava koska hän teki oman yhden ottelun piste-ennätyksensä
    tuolla kaudella. 9-1 Montrealin voittoon päättyneessä
    ottelussa Detroitia vastaan Rocket teki viisi maalia ja
    kahdeksan pistettä, joka on edelleen Montrealin ennätys. Koko
    liigassakaan tätä ennätystä ei ohitettu kuin vasta Darryl
    Sittlerin tehdessä 10 pistettä 1976.

    "Rocket totesi minulle kerran, että hän tunsi pelatessaan
    edustavansa kaikkia kanadanranskalaisia", on urheilutoimittaja
    Rejean Trembley sanonut. Canadiensin parhaimpana pelaajana
    Rocket olikin kaikkien kanadanranskalaisten johtohahmo.
    Johtohahmo hän oli myös jäällä, hän suhtautui jääkiekkoon
    hyvin intohimoisesti ja oli valmis tekemään mitä tahansa
    voittaakseen. Maaliskuussa 1955 Richard meni kuitenkin liian
    pitkälle löytyään linjamiestä ja huidottuaan päättämösti
    mailallaan Bostonissa syntyneen joukkotappelun aikana. Tästä
    NHL:n toimitusjohtaja Clarence Campbell antoi Richardille
    runkosarjan kolmeen viimeiseen otteluun ja pudotuspelien
    loppuun saakka kestäneen pelikiellon. Tämä teko kouhutti koko
    kanadanranskalaista väestöä, jonka mielestä Campbell oli
    hyvä osoitus englanninkielisten valta-asemasta koko maassa.
    Asia suututti kanadaranskalaisia senkin takia että nyt
    ensimmäistä kertaa Richard oli lähellä voittaa runkosarjan
    pistepörssin johdettuaan sitä ennen pelikieltoaan neljällä
    pisteella, ja otteluita oli vain kolme jäljellä. Campbell oli
    paikalla Canadiensin seuraavassa kotiottelussa, jossa
    katsojien päävastustaja ei ollutkaan kaukalossa pelannut
    Detroit vaan katsomossa istunut Campbell, joka sai tuta
    kanadanraskalaisten vihan. Ensimmäisen erän lopulla eräs
    nuorukainen lähestyi Campbelliä käsi ojossa. NHL-pomo luuli
    tämän haluavan tervehtiä ja ojensi oman kätensä
    vastatervehdykseen, vain saadakseen kunnon korvapuustin
    nuorukaiselta. Seuraavaksi laukesi kyynelkaasupanos, ja sitten
    tuli kaaos katsomoon. Montrealin palopäällikkä keskeytti
    ottelun ja tulokseksi tuli Detroitin voitto luovutuksella.
    Detroit olikin siirtynyt johtoon ennen kaaosta. Detroit ja
    Montreal olivat käymässä kovaa taistoa runkosarjan voitosta
    ja kun Montreal oli häviämässä vain sen takia että
    "vääryydellä" heiltä vietiin paras pelaaja, kouhahti
    Montrealaisilla yli. Kunnon rähinät alkoivat kuitenkin vasta
    kun 15 000 katsojaa siirtyi Montrealin pääkadulle, Ste.
    Catherinelle. Siellä mellakoitiin oikein kunnolla usean
    korttelin matkalla ja aivan aamuun asti. Seuraavana päivänä
    Rocket esiintyi radiossa ja televiossa vedoten montrealaisiin
    rauhan palauttamiseksi. Mikä oli sitten Richardin pelikiellon
    hinta?? Montrealin kaupungille mellakan aiheuttamat kulut
    olivat 500 000 Kanadan taalaa, mutta Canadienssille hinta oli
    paljon suurempi. Luovutuksella Montrealin voittanut Detroit
    voitti juuri sillä ottelulla runkosarjan kahden pisteen
    turvin ja Richard itse menetti yhdellä pisteellä runkosarjan
    pistepörssin voiton. Richard ei näin koskaan voittanut
    pistepörssiä. Kaikkein suurin hinta Richardin hölmöilystä
    koitui kuitenkin Canadiensille play-offeissa. Joukkue eteni
    aina finaaliin asti jossa hävisi mestaruuden seitsemässä
    ottelussa juuri Detroitille. Kumpikin joukkue voitti kaikki
    ottelunsa kotonaan, eli runkosarjan voitto ja kotietu ratkaisi
    mestaruuden Detroitille. Tämän Rocketin takia menetetyn
    mestaruuden Richard maksoi kuitenkin Canadiensille korkojen
    kera takaisin. Richard oli joukkueen sielu Montrealin
    voittaessa viisi mestaruutta putkeen heti kaudesta 1955-56
    lähtien. Nämä viisi kautta olivat Mauricen viisi viimeistä,
    mutta Mauricen veljen Henri Richardin viisi ensimmäistä.
    Yhdessä pelatessaan Richardit toivat aina mestaruuden
    Montrealiin.

    27.5.2000 kuollut Marice Richard aiheutti maansurun koko
    Kanadassa. Tuskin ketään kanadalaista on muisteltu niin paljon
    kuin kuin Rocketia. Hänen muistokseen muun muassa pidettiin
    hiljainen hetki toisen urheilulajin pääliigan ottelussa.
    Richard oli ensimmäinen ammattiurheilija, jolle tämä kunnia
    on annettu. Tämän hiljaisen hetken piti baseballin Montreal
    Expos. Richardin käyttämä pelinumero 9 on jäädytetty
    Montrealissa. 1961 Maurice Richard valittiin Kanadan Hockey
    Hall Of Fameen. Richardilla on ollut kauden 1998-99 alusta
    lähtien oma nimikkopalkinto NHL:ssä, Maurice "Rocket" Richard
    trophy jaetaan runkosarjan parhaimmalle maalintekijälle.
  13. TKH

    TKH Jäsen

    Kiinnostaako joku tietty pelaaja

    Tiedän vuosien kokemuksesta, että vanhemmat tähdet ei
    juurikaan nyky lätkäfaneja kiinnosta, mutta jos siinä promillessa -
    jotka näitä tekstejä jaksaa kahlata läpi - on semmosia, jotka
    haluaisi lukea jutun jostain tietystä pelaajasta, niin voi ilmotella
    sähköpostiin, yksityisviestillä tai viestiketjuun. Tekstejä mulla on
    niin paljon että tuskin jaksan niitä murto-osaa enempää tänne
    lähetellä. Kyseinen pelaaja voi olla melkeinpä miltä
    vuosikymmeneltä ja mistä sarjasta tahansa, kunhan se on ollut
    aikanaan "huomattava" pelaaja.
  14. teemu_s

    teemu_s Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Montreal Canadiens Liverpool
    Ensiksikin kiitokset näistä jutuista, aivan mahtavia tarinoita!

    Sitten siihen toivomuslistaan. Ensimmäisenä tuli mieleen Bobby Orr, sitten siihen voisi lisätä näitä 70-luvun parhaimman joukkueen pelaajia: Lafleur, Shutt, Gainey, The Big Three, jne.
  15. TKH

    TKH Jäsen

    Juttu 8

    Joo, teemu_s:lle sen verran että pyrin laittamaan juttuja
    vuorotellen neljästä eri ryhmästä - suomalainen, neukku, NHL ja
    eurooppalainen (Tsekki tai Ruotsi). Eli Orr:n, LaFleur:n ja
    Robinsonin juttujen tulo saattaa kestää jonkin aikaa, mutta kyllä
    ne tulee. Gainey:stä en ole tehnyt juttua. Ja kiitoksia vaan
    kehuista.



    Kaikki tuntevat ja tietävät legendaarisen ja erään maailman
    kaikkien aikojen aivan parhaimmista maalivahdeista,
    Neuvostoliittolaisen Vladislav Tretjakin, mutta kuinka moni
    tietää että Tretjak jäi usein eurooppalaisissa turnauksissa,
    MM-kisoissa ja Olympialaisissa, toisen maalivahdin varjoon.
    Tämä Tretjakin usein varjoonsa jättänyt maalivahti on
    Tsekkoslovakkialainen Jiri Holecek, joka oli muun muassa
    Dominik Hasekin suuri idoli. Holecekista olisi hyvinkin tullut
    suurempi legenda kuin Tretjakista jos Holecek olisi saanut
    Tretjakin tapaan useita mahdollisuuksia pelata NHL-
    ammattilaisia vastaan.

    Holecek syntyi marraskuun 18. 1944 Prahassa. Holecek alkoi
    pelata jääkiekkoa jo pienenä poikana poikana Prahan lähellä
    olevan lammen jäällä. 12-vuotiaana Holecek pääsi Tatra
    Smichovin joukkueeseen ja pelasikin siinä vuoden hyökkääjänä.
    Seuraavana vuonna Holecek halusi isompaan joukkueeseen ja
    pyrki Prahan Bohemians -joukkueeseen. Kävi kuitenkin niin
    ettei Holecek mahtunut kyseiseen joukkueeseen. Holecekin
    onneksi hän huomasi kuitenkin että Bohemiansin
    paikalliskilpailija Prahan Slavia etsii joukkueeseensa
    maalivahtia. Niinpä Holecek pyrki Slaviaan ja myös pääsi
    joukkueen maalivahdiksi. Toisin sanoen Holecekin maalivahdin
    ura oli aivan sattumaa. Holecekista tuli maalivahti vain sen
    takia ettei hän mahtunut toisen Prahan joukkueen
    hyökkääjistöön. Slavia:ssa Holecek pelasi kunnes
    Tsekkoslovakkian pääsarjan joukkue Dukla Kosice huomasi
    hänet ja otti omaan joukkueeseensa. Kosicessa Holecek pelasi
    aina vuoteen -73. Tällöin Holecek palasi Prahaan ja Spartan
    joukkueeseen, missä pelasi aina vuoteen -78 asti.
    Tsekkoslovakkian pääsarjassa Holecek pelasi kaikkiaan 488
    peliä. Holecek voitti Tsekkoslovakkian sarjan parhaimmalle
    pelaajalle annettavan kultaisen mailan -74, lisäksi Holecek
    valittiin sarjan parhaimmaksi maalivahdiksi -78.
    Holecek pelasi vielä Tsekkoslovakkian uransa jälkeen
    muutaman kauden Saksassa EHC Munich:ssa ja ECH Essen:ssä.

    Parhaiten Holecek tunnetaan loistavista peleistään aikanaan
    melkein voittamatonta Neuvostoliittoa vastaan. Holecek on
    sanonut Neuvostoliitto-peleistä näin: "I loved to play
    against them because our team didn't have anything to lose
    in those games. Everybody expected us to lose and if we won
    we became national heroes. I usually liked to skate out a
    bit to face the shooters but against them I stood on the goal
    line. Trying to skate out of your crease to cut the angles
    against the Russians would have been suicide" Holecek on
    sanonut myös - kaiken muun maailman vastaisesti - ettei
    koskaan pitänyt Tretjakkia yhtenä kaikkien aikojen
    parhaimpana maalivahtina. "No, Tretyak wasn't anything
    special. We had at least ten goalies back home who were
    better than him and the same goes for Sweden. The Russians
    had such a good team that it wasn't very hard to be in goal
    for them." Ei se nyt ihan noin kyllä ole. Hivenen totuutta
    tuossa kyllä on - Tretjak lienee hiukan yliarvostettu - mutta
    kyllähän Tretjak on legendaarisuutensa ansainnut muun muassa
    -72 Summitin peleillään sekä -81 Kanada Cupin
    maagisuudellaan.

    Jiri Holecek oli ensimmäinen kasvosuojusta käyttänyt
    eurooppalainen maalivahti. Eurooppalainen maalivahtiLegenda
    hänestä tuli hänen nopean mailakätensä ja tehokkaiden
    hanskakäden torjuntojen ansiosta. Holecekille annettiin
    lempinimi "Fakiiri", se ei suinkaa tullut siitä että hän olisi
    esittänyt akrobaattitemppuja tai nukkunut naulapatjalla vaan
    hänen ulkoisesta pitkästä ja laihasta olemuksestaan. Aluksi
    Holecek matki MM-kisoissa loistaneen ja myöhemmin NHL:ssä
    pelanneen kanadalaisen Seth Martinin tyyliä, mutta hio
    myöhemmin oman tyylinsä. Holecekin maalivahti tyylistä on
    sanottu näin: "In his homeland Holecek was called "Kouzelnik"
    (The Magician), for his acrobatic style of play. He was
    equally good and fast with his blocker as he was with his
    glove hand. He also had very quick feets and tried to emulate
    the style of his childhood idol, Canadian Seth Martin. Another
    strength was that Holecek always used to be cool under
    pressure."

    Tsekkoslovakkian maajoukkuetta Holecek edusti 164 kertaa,
    joka on Tsekkoslovakkian ennätys. MM-kisoihin Holecek
    osallistui 10 kertaa, lisäksi Holecek oli mukana kaksi
    kertaa olympialaisissa, -72 (pronssia) ja -76 (hopeaa).
    Maailmanmestaruuden Holecek voitti kolmesti, lisäksi tuli
    useita hopea- ja pronssimitaleita. Lisäksi Holecek oli mukana
    -76 Kanada Cupissa, jossa Tsekkoslovakkia eteni aina
    loppuotteluun. MM-kisojen parhaimmaksi maalivahdiksi Holecek
    on valittu viisi kertaa, -71, -73, -75, -76 ja -78.
    MM-kisojen All-Starsiin Holecek on valittu myös viisi kertaa,
    -71, -72, -73, -76 ja -78. Ketään muuta maalivahtia ei ole
    MM-kisojen historiassa valittu viittä kertaa MM-kisojen
    parhaimmaksi maalivahdiksi tai MM-kisojen All-Starsiin.
    Holecek on valittu kumpaankin viisi kertaa. Holecek oli
    maailman paras maalivahti 70-luvulla ja on varmasti yksi
    aivan kaikkien aikojen parhaimmista. Holecekin kannalta on
    todella ikävää etteivät P-Amerikkalaiset nähneet häntä
    koskaan parhaimmillaan. Sen ainoan kerran kun he yleensä
    näkivät Holecekin pelaavan, vuoden -76 Kanada Cupissa,
    Holecek ei onnistunut. -76 Kanada Cupin finaaleissa sekä
    Jiri Holecek että Vladimir Dzurilla epäonnistuivat pahoin.
    Ensimmäisessä 6-0 finaalissa Dzurilla vaihdettiin maalista
    pois päästettyään neljä kiekkoa ensimmäisessä erässä.
    Toisessa ottelussa taas Holecek vaihdettiin ensimmäisen erän
    aikana pois päästettyään kaksi helppoa maalia. Kaiken lisäksi
    koko 70-luvun Holecekin varjossa ollut Vladimir Dzurilla
    onnistui pelaamaan nollapelin "kaikkien aikojen jääkiekko
    -ottelussa" Tsekkoslovakkia - Kanada 1-0. Näin Dzurilla on
    se maalivahti jonka P-Amerikkalaiset muistavat vaikka muuten
    koko vuosikymmenen eurooppalainen ykkövahti oli Holecek.
    Yleensäkin koko Tsekkoslovakkian menestys kansainvälisissä
    turnauksissa 70-luvulla kulminoitui juuri Holecekin, toki
    myös Dzurillan, maalivahtipeliin. Ilman heitä ei
    Tsekkoslovakkialla olisi ollut mahdollisuuksia voittaa
    Neuvostoliittoa vuosien -72, -76 ja -77 MM-kisoissa.

    Uransa jälkeen Holecek toimi Tsekkoslovakkian junioreiden
    maajoukkueen päävalmentajana sekä Tsekkoslovakkian
    junioreiden ja aikuisten maajoukkueiden
    maalivahtivalmentajana. Holecek on muun muassa sellaisten
    maalivahtien kehityksen takana kuten Dominik Hasek, Roman
    Turek ja Milan Hnilicka. Nykyään Holecek toimii mainosalalla
    ja on myös Tsekin TV:n kommentaattori. 1998 Holecek valittiin
    IIHF:n Hall Of Fameen.
  16. pykli

    pykli Jäsen

    Erittäin hyviä juttuja, mutta kannattaisi kiinnittää huomioita kielioppiin ja oikeinkirjoitukseen (esim. kansallisuudet pienellä, esim. tsekki, ei esim. Neuvostoliittolainen).

    --- pykli
  17. sampio

    sampio Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Menestyvin, sympatiat muille hyville.
    Anatoli Firsov ja Risto Siltanen kehiin!
  18. TKH

    TKH Jäsen

    Juttu 9

    "Erittäin hyviä juttuja, mutta kannattaisi kiinnittää huomioita
    kielioppiin ja oikeinkirjoitukseen "

    Olen tietoinen, että teksteissä on jonkin verran virheitä. Kielioppi
    on hallussa, mutta välillä sormet toimivat nopeammin kuin ajatus.
    Olen yrittänyt panostaa enemmän asiaan ja sisältöön kuin oikeinkirjoitukseen. Luonnollisesti se jonkin verran näkyy
    oikeinkirjoituksessa ja lauserakenteissa. Olen ajatellut joskus ne
    kirjoittaa oikein puhtaaksi, mutta tuskin tapahtuu lähiaikoina.


    "Anatoli Firsov ja Risto Siltanen kehiin! "

    Voin laittaa Anatolin huomenna, Siltanen tulee myöhemmin.




    Kuka on useinpien arvioitsijoiden mielestä NHL:n kaikkien
    aikojen paras puolustaja?? Kyseessä on tietenkin legendaarinen
    Bostonin pelaaja Bobby Orr jota monet pitävät NHL:n kaikkien
    aikojen parhaimpana pelaajana, eikä vain parhaimpana
    puolustajana.

    Bobby Orr syntyi maaliskuun 20. 1948 Parry Sound:ssa,
    Ontariossa. Parry Sound oli tuolloin vain 6 000 asukkaa
    pikkukaupunki, ja taitaa olla sitä edelleenkin. Nykyään
    kaupungin rajalla ottaa vierailijat vastaan "tervetuloa Bobby
    Orrin syntymäkaupunkiin" -kyltti. Bobby syntyi viisilapsiseen
    perheeseen, jossa Bobby oli kolmanneksi vanhin. Bobbyn suvusta
    löytyy huomattavia urheilijoita, hänen isänsä oli ollut
    aikoinaan maineikas jääkiekkoilija, mutta hänen uransa oli
    tyrehtynyt toiseen maailmansotaan. Bobbyn isoisä taas oli
    ollut huomattava jalkapallon pelaaja. Parry Soundissa niinkuin
    kaikkialla Kanadassa pelattiin luonnollisesti jääkiekkoa ja
    sen lajin pariin Bobbykin hakeutui. Jo nuorena Bobbyn isä
    huomasi pojan lahjakkuuden liikkua kentällä, mutta pojan pieni
    koko tulisi olemaan hänen kompastuksensa arveli Bobbyn isä.
    "Bobby oli varsin näppärä ikäisekseen, mutta ajattelin, ettei
    hänestä pienikasvuisena koskaan tule todella hyvää
    jääkiekkoilijaa. Aina kun olimme seuraamassa Bobbyn
    junioripelejä pelkäsimme, että isommat pelaajat telovat hänet
    rammaksi, mutta hän kykeni selviytymään vaikeistakin
    tilanteista. Hän osasi luistella niin pahuksen hyvin, etteivät
    toiset osuneet häneen", muisteli Bobbyn isä. 12-vuotiaana
    Bobby oli Parry Soundin alle 14-vuotiaitten joukkueen mukana
    turnauksessa, joka pelattiin 500 kilometrin päässä
    Gananoquessa. Matka oli Bobbyn ensimmäinen, Bobbyn vanhemmat
    olivat ensin kieltäneet matkan, mutta myöntyivät siihen
    kuitenkin. Samaan turnaukseen olivat tulossa myös Boston
    Bruinsin kykyjenetsijät. Bobby valittiin turnauksen
    parhaimmaksi pelaajaksi ja luonnollisesti myös Bostonin
    scoutit iskivät silmänsä häneen. Tuolloin NHL-joukkue saattoi
    tehdä alustavan neuvotteluvaraussopimuksen 14-vuotiaiden
    pelaajien vanhempien kanssa, mutta Orr oli vasta 12. Boston
    pelkäsi että kahden vuoden aikana muut joukkueet saisivat
    vihiä kultakimpaleesta ja Boston jäisi nuolemaan näppeljään.
    Boston halusi välttää tämän tulemalla läheisiksi Orr:n
    vanhempien kanssa. Näin myös tapahtui Bostonin scoutit
    vierailivat niin usein Parry Soundissa että heistä tuli
    melkein osa Orr:n perhettä. 14-vuotiaana Bobbyn vanhemmat
    kirjoittivatkin Bobbyn Bostonin neuvotteluvarauslistalle.
    Seuraavaksi kaudeksi Bobby muutti Toronton lähelle
    siirtyäkseen OHA:n pelaamaan. Orr oli suuri tähti jo
    15-vuotiaana pelatessaan ensimmäistä kautta OHA:n Oshawa
    Generals:ssa kaudella 1963-64. Jo tuolloin Bostonin ja koko
    NHL:n scoutit näkivät hänessä tulevan NHL-tähden. Kaikkiaan
    Orr teki kolmen OHA:n kauden aikana puolustajalle massiiviset
    259 (101+158) tehopistettä. Otteluita Orr pelasi tuona aikana
    vain 158. Orr:n viimeisen OHA:n kauden 1965-66 saldo oli
    mahtavat 94 (38+56) vain 47 ottelussa, eli pistekeskiarvo oli
    tasan kaksi. Ei ihme että NHL kutsui seuraavaksi kaudeksi.

    Bobby Orr debytoi NHL:ssä kaudella 1966-67 Bostonissa
    18-vuotiaana. Orr:sta tuli NHL-tähti heti ensimmäisestä
    ottelusta lähtien aivan niin kuin Bostonin johto oli
    aikaisemmin luvannut. Boston ei ollut seitsemään vuoteen
    päässyt pudotuspeleihin ja seuran kannattajat alkoivat käymään
    jo epätoivoisiksi. Tällöin seuran johto puhui Ontariosta
    löydetystä seuran pelastajasta kehoittaen kannattajia olemaan
    kärsivällisiä. He lupasivat tämän Ontariolaisen pelastavan
    seuran ja nostavan sen NHL:n eliittiin. Tämä ontariolainen
    oli siis Bobby Orr ja hän myös pelasti NHL:n pohjamudissa
    rypöneen Bostonin. Jo toisella kaudellaan Orr vei seuran
    pudotuspeleihin ja jo neljännellä kaudella tuli NHL:n
    mestaruus. Orr:n NHL-ura on vertaansa vailla, ensimmäisestä
    kaudesta lähtien Orr valittiin NHL:n all-starseihin aina
    vuoteen 1975. Näistä vain ensimmäisen kauden valinta oli
    kakkos All-Starsiin, kahdeksan kertaa hänet siis valittiin
    peräkkäin ykkös All-Starsiin, 1968-75. Samoina vuosina
    Orr myös voitti parhaalle puolustajalle jaettavan Norris
    Trophyn. Kukaan toinen puolustaja ei ole Norrista voittanut
    kahdeksaa kertaa, Doug Harveylla valintoja on toiseksi eniten,
    seitsemän. NHL:n 1960-luvun puolen välin tuntoja kuvaa hyvin
    1967 Norris Trophyn voittaneen Harry Howellin sanat, jotka
    hän sanoi saadessa Norris Trophyn: "On hyvä, että voitin
    palkinnon nyt, sillä jatkossa se on Bobby Orr:n omaisuutta".
    NHL:n parhaalle pelaajalle jaettavan Hart Trophyn Orr
    voitti kolme kertaa peräkkäin, -70, -71 ja -72. Vain 1930-
    luvun suurpuolustaja Eddie Shore on voittanut Hartin useammin,
    neljästi. Ensimmäisellä kaudellaan Orr voitti parhaimmalle
    tulokkaalle annettavan Calder Trophyn. Kaudella 1969-70 Bobby
    Orr teki NHL:n historiaa voittamalla ensimmäisenä puolustajana
    NHL:n pistepörssin. Ja minkälaisella erolla, eroa tuli
    pistepörssin kakkoseen - seurakaveri Phil Espositoon - peräti
    21 pistettä. Aikaisemmin NHL:n historiassa vain Gordie Howe
    oli voittanut pistepörssin suuremmalla erolla, mutta että
    puolustaja voittaa pistepörssin 21:llä pisteellä!! Bobby
    Orr:sta tuli tuolla kaudella myöskin NHL:n historian neljäs
    yli 100 pistettä tehnyt pelaaja ja tietenkin kaikkein
    ensimmäinen 100 pistettä tehnyt puolustaja. Edellisellä
    kaudella 1968-69 Esposito, Hull ja Howe rikkoivat NHL:n
    historian ensimmäisinä pelaajina 100 pinnaa ja seuraavalla
    1969-70 kaudella sen rikkoi Bobby Orr lukemilla 120 (33+87).
    Yhä nykyäänkin vain Denis Potvin (kaudella 1978-79 101
    (31+70)), Paul Coffey (83-84 126 (40+86), rikkonut rajan
    kaikkiaan viidesti), Al MacInnis (kaudella 1990-91 103
    (28+75)) ja Brian Leetch (1991-92 102 (22+80)) ovat
    saaneet puolustajista yli 100 pistettä kaudessa. Yhä
    nykyäänkin Orr on NHL:n ainut pistepörssin voittoon yltänyt
    puolustaja, kaiken lisäksi hän teki sen vielä kahdesti.
    Toinen pistepörssin voitto tuli Orr:n viimeisellä ehjällä
    kaudella 1974-75. Kaudesta 1969-70 lähtien ja päätyen Orr:n
    viimeiseen ehjää kauteen 1974-75 Orr oli huonoimmillaan NHL:n
    pistepörssin kolmas. Kahdesti hän siis voitti pistepörssin,
    kolmesti hän oli kakkonen ja kerran kolmonen. Kaikkina näinä
    kuutena kautena Orr teki yli 100 pistettä. Kukaan toinen
    puolustaja ei ole yltänyt lähellekään vastaavaa, Paul Coffey
    rikkoi 100 pistettä urallaan viidesti, mutta vain kolmesti
    peräkkäisillä kausilla. Pisteissä parhain kausi osui Orr:n
    uran keskivaiheille kauteen 1970-71, tuolloin hän teki 139
    (37+102) tehopistettä. Nuo hänen silloiset 139 pistettä ja 102
    syöttöä ovat yhä NHL:n puolustajien yhden kauden piste- ja
    syöttöennätys. Pisteissä Paul Coffey pääsi pisteen päähän
    tehdessään kaudella 1985-86 138 pistettä. Syötöissä Coffey
    jäi reilusti, hän antoi parhaimmillaan 90 syöttöä, on
    tietenkin yhden kauden kaikkien aikojen syöttötilaston
    kakkosena. Orr:lla oli aikanaan myös yhden kauden
    maaliennätys - 46 maalia - mutta sen Paul Coffey ohitti edellä
    mainitulla 1985-86 kaudella tehtyään 48 maalia. Uransa
    päättymisen jälkeen Orr johti tietenkin kaikkia puolustajien
    kaikkien aikojen tilastoja, mutta sen jälkeen useat paljon
    pitemmän uran pelanneet ovat hänet ohittaneet. Orr pelasi
    kaksitoista - kuitenkin vain kahdeksan suunnilleen ehjää -
    kautta ajanjaksolla 1966-1979. Otteluita Orr pelasi 657 ja
    teki niissä 915 (270+645) tehopistettä. Tehopisteitä per
    ottelu Orr on tehnyt koko urallaan paljon enemmän kuin kukaan
    muu puolustaja NHL:n historiassa. Orr:n luku on 1,4 kun
    toiseksi parhaalla Paul Coffeylla se on 1,1. Vaikka Coffey:n
    pidempi ura suhteutetaan Orr:n lyhyeen uraan on Orr silti
    kaikkien aikojen tehokkain puolustaja pisteitä per ottelu
    tilastoa käyttäen. Coffey tosin pääsee jo hyvin lähelle Orr:n
    tehokkuutta, toisaalta Coffey saikin pelata Gretzkyn ja
    Lemieux ketjuissa. NHL:n pudotuspeleissä Orr pelasi 74 ottelua
    ja teki 92 (26+66) tehopistettä. Kerran hän voitti
    pudotuspelien pistepörssin ja kahdesti syöttöpörssin. Kaksi
    kertaa Orr voitti Stanley Cupin ja kumpanakin vuotena hänet
    valittiin pudotuspelien parhaimmaksi pelaajaksi, eli Conn
    Smythe Trophyn voittajaksi. 1975 hän voitti Lester B. Pearson
    palkinnon, joka jaetaan pelaajien mielestä liigan parhaimmalle
    pelaajalle. Bobby Orr:lla on edelleen hallussaan useita
    Bostonin ennätyksiä: Eniten syöttöjä yhdellä kaudella 102,
    eniten pisteitä yhdellä kaudella puolustajalle 139, eniten
    pisteitä yhdessä ottelussa 7 (3+4).

    Oman aikakautensa parhaat pelaajat joskus kehittävät oman
    pelaamisensa ohella koko peliä, Bobby Orr ei vain kehittänyt
    jääkiekkoa vaan mullisti sen. Bobby Orr oli äärettömän nopea
    luistelija, joka mullisti koko tavan jolla puolustajat
    pelasivat. Mahtava lähtönopeus, suuri suoraluistelunopeus ja
    hyvä kestävyys tekivät Orr:lle mahdolliseksi pelata koko
    kentän aluella. Tähän ei aikaisemmin ollut kukaan puolustaja
    pystynyt, vaan aikaisemmin puolustajat pelasivat vain omalla
    kenttäpuoliskolla. Orr oli niin ylivoimainen luistelija että
    hän saattoi nousta omalta alueeltaan vastustajan kenttäpäätyyn
    pyrkien tekemään suoraan maalin tai syöttämään kiekon
    maalille, jossa sentteri Phil Esposito survoi sen sitten
    sisään. Aikaisemminkin oli ollut kiekon kanssa nousevia
    puolustajia, mutta kukaan heistä ei tehnyt sitä niin usein
    tai sillä vauhdilla ja taidolla jolla Orr sen teki. Orr teki
    kiekon kanssa nousevista hyökkäävistä puolustajista osan
    peliä, joita ilman nykypeliä olisi vaikea kuvitella.
    Orr:n peli perustui paitsi maagiseen luistelutaitoon myös
    melkein täydelliseen pelinlukuun, syöttötaitoon ja
    ajoitukseen. Syötön katkojana ja sitä kautta vastahyöksien
    käynnistäjänä ja kärkenä useimmat Bobbyn parhaiten muistavat.
    Myös Bobbyn laukaus oli erittäin hyvä. Bobby laukoikin
    suurimman osan maaleistaan suhteellisen kaukaa. Laukaus oli
    kova ja tarkka, mutta se oli myös äänetön ja pehmeä, joka oli
    usein maalivahtien kannalta hyvin hämäävää. Orr oli maaginen
    puolustaja joka omalla pelillään pystyi kontrolloimaan koko
    ottelun kulkua. Vaikka Orr tekikin valtavasti pisteitä ja
    maaleja oli hän silti hyvinkin esimerkillinen ja luotettava
    oman pään pelaaja. Tämän osoitukseksi käynee esimerkiksi se
    että hän voitti kuusi kertaa NHL:n +/- -tilaston, kaudella
    1970-71 hän teki NHL:n historiaan jäävän yhden kauden +/-
    -ennätyksen +124. Orr oli aikaanaan ylivoimaisesti koko liigan
    suurin tähti ja seuratuin pelaaja. Hän sai katsomoissa
    valtavan suosion ja nosti jääkiekon televisiokatsojien määriä.
    Hän nosti jääkiekon suosion kokonaan uudelle tasolle. Hän
    antoi myös ensimmäisenä tukkansa kasvaa ajan popmuusikoiden
    tyyliin. Bobby Orr:lla on ollut suuri vaikutus jääkiekkoon
    myös muuta kautta kuin kentällä pelaamalla. Bostonin
    ympäristö on nykyään Usa:n jääkiekon suurta aluetta, tämä on
    suurelta osin sitä perua kun suuri Orr oli alueen
    mahtijoukkueen supertähti. Orr:n valtakaudella innostus levisi
    niin koulu- kuin yliopistojääkiekkoon. Orr:n vaikutus Usan
    kiekkoiluun buumiin ja nousuun on ollut ratkaiseva. Lakimies
    Alan Eagleson tuli Orr:n mukana liigaan. Juuri Bobby Orr:sta
    alkoi lakimiesten ja agenttien aika NHL:ssä, ja se johti
    pelaajayhdistyksen syntymiseen Eaglesonin johdolla. Myöhemmin
    Eagleson osoittautui talousrikolliseksi kavallettuaan niin
    Kanada Cupin mainostuloja kuin pelaajien eläkerahoja.
    Aikoinaan Orr piti Eaglesonia henkilökohtaisena ystävänään,
    mutta rikosten tultua ilmi hän vaati Kanadan Hockey Hall Of
    Fame:a erottämaan Eaglesonin HHOF:stä. Jos ei näin tapahtuisi
    hän uhkasi itse irtisanoutua HHOF:stä. HHOF:n ei tarvinnut
    Eaglesonia kuitenkaan erottaa koska mies ymmärsi itse erota
    kun useampi merkittävä pelaaja uhkasi myöskin erota HHOF:stä.
    Bobby Orr:lla oli vain kaksi heikkoa kohtaa, ja ne olivat
    miehen polvet. Kaikkiaan niitä leikattiin kuusi kertaa, mutta
    kuntoon ne eivät tulleet. Neljällä viimeisellä kaudellaan Orr
    pelasi vaivaiset 36 ottelua, niistä yhden hän oli kokonaan
    sivussa. Viimeisen kautensa hän pelasi 31-vuotiaana kaudella
    1978-79. Otteluita kertyi tuolloin vaivaiset 6. Orr:n
    polviongelmat voidaan osittain laittaa Orr:n nuoruuden
    suurimpaan typeryyteen. Loukkaantuessaan 1967 hänen polvi
    operoitiin ensimmäisen kerran. Nuori Orr oli kuitenkin liian
    innokas pääsemään takaisin jäälle ja otti kipsin jalasta
    lääkäreiden ehdottomista kielloista välittämättä. Polvi ei
    tuolloin ollut kuitenkaan likimainkaan kunnossa. Hän oli
    puolet kaudesta sivussa jatkuvasti kipeänä olleen polven
    takia. Sitten se piti leikata uudestaan, vain sen takia ettei
    Orr ollut antanut sen parantua ensimmäisen leikkauksen
    jälkeen. Polvi ei lopuksi tullut kunnolla kuntoon oikein
    koskaan. Orrin piti maksaa kova hinta nuoruusvuosien
    innokkuudesta päästä puolikuntoisella polvella jäälle.

    Bobby Orr oli loukkaantuneena sivussa vuoden 1972 Summit
    Seriesin kahdeksan ottelun sarjasta Neuvostoliittoa vastaan,
    mutta oli mukana Kanadan joukkueessa vuoden 1976 Kanada
    Cupissa. Tuolla kaudella Orr pelasi vain 20 ottelua NHL:ssä,
    edellisellä kaudella hän oli pelannut vain 10. Seuraavalla
    kaudella Orr ei pelannut yhtään ottelua, sitä seuraavalla hän
    pelasi uransa viimeiset kuusi ottelua. Oli erittäin hienoa
    että Orr pääsi edustamaan Kanadaa yhteen arvoturnaukseen, näin
    eurooppalaisetkin pääsivät näkemään kaikkien aikojen
    parhaimman puolustajan tositoimissa. Orr pelasikin loistavat
    kisat, rikkonainen NHL-kausi ei hänen otteissaan näkynyt. Orr
    oli kisojen pistepörssin kakkonen neuvostoliittolaisen Viktor
    Zhluktovin jälkeen tehoilla 9 (2+7) seitsemässä ottelussa.
    Pistepörssin voittanut Zhluktov keräsi myös yhdeksän (5+4)
    pistettä, mutta vain viidessä ottelussa. Orr valittiin vuoden
    -76 Kanada Cupin All-Starsiin ja myös kisojen parhaimmaksi
    pelaajaksi.

    Vuonna 1975 esitettiin NHL:ssä pelaavan Boston Bruins -seuran
    johdolle tarjous, joka oli liki uskomaton kaiken kokeneille
    ammattilaiskiekon rahoittajillekin. Tarjouksen Bostonille
    yhden pelaajan ostamiseksi esitti kilpailevan
    ammattilaisliigan WHA:n johto. Tarjouksen loppusumma oli
    tuohon aikaan mieletön 118 000 000 markkaa (118 miljoonaa).
    Tuon summan WHA oli halukas maksamaan Bobby Orr:sta. "Hänen
    sopimuksensa ovat kunnossa, kiitos tarjouksesta", totesi
    Orr:n silloinen lakimies - ja myöhempi rikollinen - Alan
    Eagleson tarjoukseen. WHA eli tuolloin lopun aikoja ja WHA oli
    valmis mielettömiin riskeihinkin säilyttääkseen liigansa. Orr
    olisi varmastikin tuonut enemmän katsojia WHA:n otteluihin,
    mutta Orr ei ollut myytävänä.

    1979 Bobby Orr voitti ansioistaan Usan kiekkoilun hyväksi
    Lester Patrick Trophyn. Bobby Orr:n pelinumero 4 on jäädytetty
    Bostonissa. Bobby Orr on niitä aniharvoja pelaajia joiden
    kohdalla normaali kolmen vuoden odotusaika ennen valintaa
    Hockey Hall Of Fameen on unohdettu. Orr valittiin sinne
    suoraan lopettamisensa jälkeen 1979. Harry Sinden lienee
    aikanaan omalla tavallaan kuvaillut Bobby Orr:ia erittäin
    hyvin ja osuvasti: "Gordie Howe osasi kaiken, mutta teki sen
    hitaasti, Bobby Hull oli nopea, mutta ei osannut kaikkea.
    Bobby Orr osasi kaiken ja teki sen nopeasti".
  19. masaman

    masaman Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    FC Hiekkaa Vaginassa
    mukavaa

    että joku vielä viitsii koota mielilajinsa huippuja tekstiksi tänne jatkoaikaan... kiitos siitä.

    muuten, jäi harmittamaan todella paljon pari vuotta sitten esitetty Orr.n haastattelu Sportsmagasinetissa, koskapa en sitä nähnyt. Olen edelleenkin vihainen itselleni asiasta ja toivonkin, että jos jollakin olisi tämä nauhalla ja voisi sitä jotenkin lainata, tai mitenkä sitten asia etenisikään....
  20. user

    user Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HämeenlinnanPalloKerho
    Uskomatonta!! On hienoa nähdä kuinka joku näkee vaivaa siihen että muut saavat nauttia mielenkiintoisista lukuhetkistä.
    :D
  21. Habby

    Habby Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Les Canadiens de Montréal, John Ferguson Sr
    Re: Juttu 9

    Lainaus:
    Tähän taitaa äkilliseen nousuun ja mestaruuden voittamiseen vaikutti varmasti yhtä paljon Phil Espositon hankkiminen Bostoniin keväällä 1967 kuin Bobby Orrkin. Mielestäni tätä ei voi olla mainitsematta tässä yhteydessä.

    Tätä seuraavaa ei myöskään moni tiedä. Bobby Orrista oli lähellä tulla yksi Boston Bruinsin omistajista vuonna 1976. Bruins tarjosi Alain Eaglesonille, joka siis oli Bobbyn lakimies, sopimusta, jolla Bobby Orr olisi saanut 18% seurasta. Alain Eagleson jätti tämän kertomatta Bobby Orrille ja kehoitti häntä valitsemaan seurakseen Chicagon, joka tarjosi rahallisesti hyvää sopimusta. Orr teki niin kuin hänen ystävänsä sanoi ja allekirjoitti sopimuksen Blackhawksin kanssa.

    Bruinsin seuran presidentti Paul Muni (sukunimen oikeinkirjoituksesta en ole varma) yritti puhua Bobbylle kuultuaan, että tämä aikoi kieltäytyä tarjouksesta, mutta Bobby ei kuunnellut mitä Munilla oli sanottavana. Bobby sanoi, että Bruins yritti vain rikkoa Alainin ja hänen välinsä eikä suostunut kuuntelemaan mitä asiaa hänellä oli.. Jos Orr olisi kuunnellut hetken, hän olisi kuullut Bruinsin tarjoavan hänelle omistusoikeutta seuraan.
  22. TKH

    TKH Jäsen

    Juttu 10

    "Tähän taitaa äkilliseen nousuun ja mestaruuden voittamiseen
    vaikutti varmasti yhtä paljon Phil Espositon hankkiminen Bostoniin
    keväällä 1967 kuin Bobby Orrkin. Mielestäni tätä ei voi olla
    mainitsematta tässä yhteydessä. "

    Tokihan Espo oli todella tärkeä mies, mutta eiköhän se nyt
    kuitenkin ollut niin, että Orr oli se mies joka johdatti joukkueen
    mestaruuteen. Orr ei kahta Conn Smytheään Bostonin
    mestaruusvuosina todellakaan turhaan voittanut. Mainitahan
    aina voi kaikkea kivaa, mutta yhtä suuressa roolissa Espo ja
    Orr eivät olleet. Joku voisi jopa väittää Että ilman Orr:ia Esposta
    ei ikinä olisi tullut supertähteä. Orr:n menestykseen Espolla
    ei olisi ollut ratkaisevaa merkitystä.
    Joo, Olen kuullut tuon alemman jutun myös.







    Kuka on Neuvostoliiton kaikkien aikojen paras
    pelaaja?? Joittenkin mielestä se on Vladislav
    Tretjak. Toisten taas Vsevolod Bobrov, Vjatsheslav
    Fetisov, Valeri Harlamov tai Sergei Makarov.
    Kaikkein suurin osa on kuitenkin sitä mieltä
    että se on Anatoli Firsov.

    Firsov syntyi helmikuun 1. 1941 Moskovassa.
    Jääkiekkopiireissä Firsov huomattiin ensikerran
    kun hän 17-vuotiaana pääsi pelaamaan vakituisesti
    Moskovan Spartakiin. Pari kautta Firsovin oli
    kuitenkin kehitettävä itseään ennen kuin Anatoli
    Tarasov hankki hänet omaan ZSKA:n joukkueeseensa.
    Tarasov on kertonut että hän huomasi melkein heti
    ensisilmäyksellä Firsovissa piilevän suunnattoman
    suuren potentiaalin. ZSKA:ssa Firsov pelasi koko lopun uransa,
    aina vuoteen -74. Neuvostoliiton sarjassa Firsov teki 474
    pelissä 339 maalia, mikä on yksi sarjan kaikkien aikojen
    parhaimmista maalimääristä. Neuvostoliiton sarjan vuoden
    parhaimmaksi pelaajaksi Firsov valittiin kolme kertaa, -68,
    -69 ja -71. Neuvostoliiton sarjan All-Starsiin Firsov
    valittiin viisi kertaa. Sarjan maalikuninkuuden Firsov voitti
    1966.

    Firsov tunnetaan ennen kaikkea uskomattoman kovasta ja
    uskomattoman nopeasti, arvaamattomasti ja pienellä lavan
    liikkeellä lähtevästä laukauksestaan. Firsovin laukaukseen ei
    voi verrata kenenkään muun laukausta kuin legendaarisen Bobby
    Hull:n. Hull saattoi ampua kovempaa, mutta Firsov ampui
    nopeammin ja pienemmällä lavan liikkeellä. Firsovin
    lyöntilaukaus ei ollut hänen ainoa vahvuutensa vaan
    rannelaukaus oli se millä hän eniten maaleja teki. Se lähti
    todella kovaa ja täysin ilman minkäänlaista valmistelua.
    Kaiken lisäksi se oli vielä äärettömän tarkka, kenenkään muun
    laukaukset eivät osuneet maalin nurkkiin niin tarkasti kuin
    Firsovin laukaukset osuivat. Kenenkään muun laukauksia
    maalivahdit eivät pelänneet, mutta Firsov herätti heissä aina
    pelon sekaisen tunteen. Ei Firsov ollut kuitenkaan mikään
    Brett Hullin kaltainen yksinkertainen ampuja vaan
    uskomattoman monipuolinen atleetti. Firsov oli uskomattoman
    nopea luistelija ja monet arvelevat että hän saattoi hyvinkin
    olla jopa nopeudestaan tunnettua Valeri Harlamovia nopeampi.
    Firsov oli myös loistavan mailatekniikan ja mahtavan
    luistelutaidon omaava pelaaja. Lisäksi Firsovin peliäly oli
    loistava, Firsovia saattoi käyttää yhtä hyvällä tuloksella
    niin ylivoimassa kuin alivoimassa. Ylivoimalla Firsovia
    käytettiinkin usein viivamiehenä tulisen ja todella tarkan
    laukauksensa takia. Firsov olikin Neuvostoliiton legendaarisen
    valmentajan Anatoli Tarasovin mukaan ainut hyökkääjä, jota
    hän saattoi peluuttaa viivamiehenä ilman huolta vastustajan
    tekemästä alivoimamaalista. Firsovia pystyi käyttämään myös
    alivoimalla koska hän oli tunnollinen puolustaja. Tästä
    osoituksena on että esimerkiksi vuoden -69 MM-kisoissa
    vastustajat eivät tehneet Neuvostoliittoa vastaan yhtään
    maalia Firsovin ollessa kentällä. Eräs seikka mistä Firsov
    vielä oli kuuluisa oli joukkuepelaamisestaan. Monet tähdet
    saattoivat tulla hyvinkin itsekkäiksi, pelata vain itseään
    varten tai niitä ei kiinnostanut puolustaa - ja siten
    vahingoittivat joukkuettaan - mutta Firsov oli aina
    todellinen joukkuepelaajan malliesimerkki. Joukkue ja sen
    menestyminen oli Firsoville kaikki kaikessa, ei mikään muu.
    Kaikkien näiden loistavien ominaisuuksien lisäksi Firsov oli
    vielä hyvinkin vahva ja fyysinen pelaaja. Kun koko kentän
    taklaussääntö tuli voimaan, niin se ei muuttanut Firsovin
    peliä muuten kuin että hän nyt antoi niitin niitistä. Firsov
    on varmasti maailman kaikkien aikojen monipuolisin pelaaja,
    hänellä ei kerta kaikkiaan ollut yhtään keskivertoa
    ominaisuutta. Firsov oli kerta kaikkiaan kaikessa loistava,
    hän oli täydellinen pelaaja. Tai ainakin niin lähellä sitä
    kuin vain joku pelaaja voi olla. Useimmat pitävätkin Firsovia
    kaikkien aikojen parhaimpana Neuvostokiekkoilijana, monet
    pitävät häntä myös koko maailman kaikkien aikojen parhaimpana
    jääkiekkoilijana. Tosin Wayne Gretzky saa maailmalla kaikkein
    eniten ääniä kaikkien aikojen pelaajaksi. Neuvostoliiton
    maajoukkueen valmentaja Viktor Tihonov pitää Firsovia
    luonnollisesti yhtenä kaikkien aikojen pelaajista. "Valeri
    Harlamov, Anatoli Firsov, Vsevolod Bobrov ja Nikolai Sologubov
    ovat kaikkien aikojen jääkiekkoilijoita. He osasivat pelata
    sekä oman aikansa että tulevaisuuden jääkiekkoa. Jos he
    olisivat nyt 22-23 vuotiaita, he varmasti pelaisivat yhtä
    loistavasti", on Tihonov sanonut.

    Ensimmäisen maaottelunsa Firsov pelasi jo 1962 Itä-Saksaa
    vastaan, mutta MM-kisoihin valintaa Firsov sai odottaa vielä
    kaksi vuotta. Firsov pelasi kaikkiaan seitsemässä MM-kisoissa
    vuosina 1964 - 1971 ja ne kaikki päättyivät Neuvostoliiton
    mestaruuteen. Firsov voitti kultaa myös kaikissa
    Olympialaisissa joissa oli mukana. Nämä olivat -64, -68 ja
    -72. Lisäksi Firsov voitti tietenkin lukemattomia
    Neuvostoliiton ja Euroopan mestaruuksia niin seurajoukkueessa
    kuin maajoukkueessa. Firsov valittiin MM-kisojen All-Starsiin
    kaikkiaan neljä kertaa putkeen vuosina 1967 - 1970.
    MM-kisojen parhaimmaksi hyökkääjäksi Firsov on valittiin
    kolme kertaa, -67, -68 ja -71. Valintoja olisi voinut tulla
    paljon enemmänkin mutta Neuvostoliitto oli niin ylivoimainen
    ja tasokas joukkue että sieltä ei ollut niin helppo erottua.
    Varsinkaan sellaisen pelaajan, joka ei sitä niin halunnutkaan.
    Kaiken lisäksi Neuvostoliiton parhaiden pelaajien
    valintasysteemi oli välillä vähintäänkin omalaatuinen.
    Esimerkiksi vuoden 1965 Tampereen kisoissa Firsov pelasi
    todella loistavat kisat ja oli varmastikin Neuvostoliiton
    parhaita - ja samalla koko kisojen parhaita pelaaja - mutta
    kisojen parhaimmaksi pelaajaksi valittiin toinen
    neuvostoliittolainen, Vjatshevlav Starsinov. Syy oli se että
    kun kisojen parhaiden pelaajien valintadirektoraatti pyysi
    Neuvostoliiton joukkueenjohtoa valitsemaan joukkueensa
    parhaimman pelaajan he päätyivät Starsinoviin sen takia että
    hänen ketjunsa laitahyökkääjänä pelannut MM-kisojen
    ensikertalainen Anatoli Ionov oli pelannut niin mahtavat
    kisat. Nuori Ionov esitti semmoisia otteita mitä hänen ei
    oltu koskaan nähty esittävän ja neuvostoliittolaisten mielestä
    se johtui enemmän hänen keskushyökkääjästään kuin hänestä
    itsestään?? Niin kisojen paras oli sitten virallisesti
    Vjatshevlav Starsinov, vaikka se oikeasti olisi ollut joko
    Anatoli Firsov, Aleksander Almetov tai Kostantin Loktev.
    MM-kisojen pistepörssin Firsov voitti neljä kertaa, -67, -68,
    -69 ja -71. MM-kisojen maalipörssin Firsov voitti myöskin
    neljä kertaa ja täsmälleen samoina vuosina. Vaikka Firsov
    pelasi vain seitsemässä MM-kisoissa on hän silti yksi kaikkien
    aikojen parhaimmista maalintekijöistä ja pistemiehistä
    MM-kisojen historiassa. Firsovin sijoitus MM-kisojen kaikkien
    aikojen pistepörssissä on kymmenes ja kaikkien aikojen
    maalipörssissä yhdeksäs. Kaikki Firsovia enemmän maaleja ja
    pisteitä tehneet pelaajat ovat pelanneet vähintään yksitoista
    kertaa MM-kisoissa. Itseasiassa juuri Firsovilla on kaikkien
    aikojen parhaimmat maali- ja pistekeskiarvot MM-kisojen
    historiassa. Firsov on MM-kisojen historian ainut pelaaja
    jolla maalikeskiarvo on yli 1,0, Firsovilla se on 1.05.
    Firsovin pistekeskiarvo on 1,8. Boris Mihailov on toiseksi
    paras 1,6 pisteen keskiarvolla. Firsovin tehot MM-kisoissa
    ovat 56 peliä ja niissä 101 (59+42) pistettä.

    Firsov pelasi urallaan kahdessa kuuluisassa ketjussa. Niistä
    ensimmäinen oli etenkin Grenoblen Olympialaisissa -68 jyrännyt
    Anatoli Firsov - Viktor Polupanov - Vladimir Vikulov -ketju.
    Firsov voitti näiden kisojen pistepörssin tehoilla 12+4
    seitsemässä ottelussa. Ketjukaverit Vikulov 2+10 ja Polupanov
    6+6 olivat toinen ja kolmas. Eli ketju otti harvinaisen
    kolmoisvoiton Olympialaisten pistepörssissä. Ketju oli
    Neuvostoliiton kantava ja ketju tekikin Neuvostoliiton
    maaleista vähän alle puolet. Kisojen toiseksi paras
    maalintekijä sai kasaan 6 maalia, Firsov teki kaksi kertaa
    enemmän. Toinen kuuluisa ketju, jossa Firsov urallaan pelasi
    oli Anatoli Firsov - Aleksander Maltsev - Vladimir Vikulov
    -ketju. Ketju oli MM-kisojen paras useammissa kisoissa aivan
    60-luvun lopussa ja aivan 70-luvun alussa. Kumpikaan ketju ei
    kuitenkaan ollut kovin pitkäikäinen, ne olivat koossa vain
    parissa MM-kisoissa. 1960-luvun alkupuolella Neuvostoliitossa
    oli kaksi mahtavaa ja pitkäikäistä ketjua, Almetovin ja
    Starsinovin ketjut. Näin Firsoville ei oikein voitu koota
    kunnon ketjua, koska jo olemassa olevia superketjuja ei
    haluttu hajoittaa. Kun Almetovin ketju hajosi 1966, siirtyi
    Firsov heti korvaamaan lopettaneen Kostantin Loktevin tässä
    ketjussa. Ketju olikin seuraavan vuoden 1967 MM-kisojen paras.
    Tuolloin ketju muodosti kokonaisuudessaaan MM-kisojen All-
    Starsin. Pitkäikäistä ketjua siitäkään ei tullut kun samana
    vuonna Almetov lopetti.

    Firsov missasi loukkaantumisen takia urallaan vain yhdet
    tärkeät kisat ja ne olivat Summit Series -72.
    Neuvostoliittolaisille jäi paljon jossiteltavaa, koska heidän
    ehkäpä kaikkien aikojen paras pelaaja ei pelannut tuossa
    tappioon päättyneessä historiallisessa sarjassa.
    Kanadalaisetkin tavallisesti tämän asian huomioivat, olihan
    heillä aitiopaikka silloin kun Firsov teki Kanadassa Kanadan
    maajoukkuetta vastaan kuusi maalia yhdessä ottelussa -69.
    Peli päättyi Neuvostoliiton 10-2 murskavoittoon. Itseasiassa
    juuri tämä Neuvostoliiton joukkueen tekemä 10 ottelun ja 10
    murskavoiton otteluturnaus Kanadan parhaimpia
    amatöörijoukkueita vastaan herätti Kanadan siihen tosiasiaan
    etteivät he mitään ylivoimaisia jääkiekkossa olleet, jos edes
    parempia ollenkaan. Nimenomaan Firsov oli se pelaaja joka
    heidät tähän tosiasiaan herätti. Summitista täytyy tosin
    muistaa että Kanadalta puuttui Bobby Orr. Firsov olisi ollut
    kuitenkin avainpelaaja Summitissa, koska oli vielä vain
    vuotta aikaisemmin (-71) ollut MM-kisojen paras hyökkääjä,
    paras maalintekijä ja pistepörssin voittaja. Lisäksi Firsov
    oli ollut maajoukkueuransa viimeisiksi jääneissä arvokisoissa
    vuoden -72 Olympialaissa yksi parhaimmista pelaajista ja
    pistemiehistä, vaikkakin niissä kisoissa loisti kaikkein
    kirkkaimpana tähtenä ensimmäistä kertaa joku muu kuin Firsov.
    Uusi pelaaja oli nimeltään Valeri Harlamov. Vielä -71
    MM-kisoissa Harlamov oli jäänyt Firsovin varjoon, mutta
    vuodesta -72 Neuvostoliiton kirkkain tähti tuli olemaan
    Valeri Harlamov. Vuonna -71 taas yksi aikakausi Neuvostoliiton
    kiekkoilussa päättyi, mutta samalla jo toinen aikakausi alkoi.
    Firsovin aikakausi tullaan kuitenkin muistamaan maailmalla
    aikana jolloin jääkiekon taso nousi aivan uudelle tasolle ja
    tästä on kiittäminen suurelta osin Anatoli Firsovia. Kohtalon
    kunnioitusta Firsovia kohtaan oli että vuodesta -63 alkanut
    (Firsov pelasi ensimmäisen kerran MM-kisoissa -64)
    yhtäjaksoinen 9 MM-kultaa tuonut putki katkesi viimeisiin
    Firsovin MM-kisoihin -71. Näin Firsov jäi jääkiekon historiaan
    pelaajana, joka ei koskaan hävinnyt yhtään kansainvälistä
    arvoturnausta.

    Heti peliuransa päättymisen jälkeen 1974 (maajoukkueura
    päättyi olympialaisiin 1972) Firsov siirtyi ZSKA
    apuvalmentajaksi ja teki sitä vuoteen -77. 1990 Firsov
    valittiin Venäjän parlamenttiin. Myöhemmin 1990-luvulla
    Firsov siirtyi hotellinjohtajaksi Sveitsiin.

    Anatoli Vasilevitch Firsov - Kaikkien aikojen monipuolisin ja
    yksi kaikkien aikojen parhaimmista jääkiekkopelaajista -
    kuoli 59-vuotiaana 23.7.2000. 1998 hänet oli valittu IIHF:n
    Hall Of Fameen.
  23. Habby

    Habby Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Les Canadiens de Montréal, John Ferguson Sr
    Re: Juttu 10

    Lainaus:
    Orr ei voittanut turhaan kahta Conn Smytheä, olet oikeassa, mutta jutustasi sai sen vaikutteen että hän oli ainoa syy siihen, että Boston ylipäänsä voitti nuo kaksi Stanley Cupia. (Tiedän, että et sitä niin varmastikaan tarkoittanut.) Tämän vuoksi koin tärkeäksi mainita Phil Espositon, joka monien mielestä oli yhtä tärkeässä roolissa noissa mestaruuksissa kuin Orr.

    Kyllä Espositosta olisi tullut supertähti ilman Orriakin. Ei Espo niitä yli 700 maalia vahingossa tehnyt ja mies paukutteli hyviä lukemia myös ilman Orria. Jopa uransa ehtoopuolella Rangersissa Esposito teki lähes piste-per-peli-tahtia tehopisteitä. Upean taitonsa lisäksi Esposito oli myös joukkueidensa henkinen johtaja ja erittäin tärkeä mies sytyttämään joukkuetovereitaan taistelemaan voitosta, kuten Summit Seriesissa, joss Esposito oli fantastinen myös kaukalossa.

    Ja eihän Bruins tuolloin 70-luvun alussa ollut Orrin ja Phil Espositon varassa, vaikka he ovatkin pelaajat, jotka useimmiten mainitaan. Bruins oli tuolloin todellinen powerhouse-joukkue, joka oli kiistatta 70-luvun alun paras joukkue NHL:ssä. Bruins teki NHL:ssä seitsemänä peräkkäisenä kautena eniten maaleja - tuo putki muuten alkoi Espositon ensimmäisestä Bruins-kaudesta. Monien mielestä Chicago oli lähinnä Bostonin tasoa noina 70-luvun alkuvuosina. Montreal oli vasta rakentamassa seuraavaa superjoukkuetta ja siellä oli sisäänajo nuoremmille pelaajille käynnissä. Henri Richard ja Jean Beliveau lopettaisivat hienot uransa muutaman vuoden kuluessa. Tosin ei Canadienskaan ollut heikko joukkue, ei lähellekään, mutta se ei ollut NHL:n paras materiaaliltaan, vaikka mestaruuden nappasikin Bruinsin ja Blackhawksien nenien edestä vuonna 1971.
  24. TKH

    TKH Jäsen

    Juttu 11

    "Orr ei voittanut turhaan kahta Conn Smytheä, olet oikeassa,
    mutta jutustasi sai sen vaikutteen että hän oli ainoa syy siihen,
    että Boston ylipäänsä voitti nuo kaksi Stanley Cupia. (Tiedän,
    että et sitä niin varmastikaan tarkoittanut.) "

    Niin, ei niitä liian sanatarkasti kannata lukea. Pidän Orr:ia
    kuitenkin päätekijänä Bostonin mestaruuksien takana. On
    kuitenkin aina muistettava että yksinään tai edes kaksistaan ei
    mestaruuksia voiteta.


    "Kyllä Espositosta olisi tullut supertähti ilman Orriakin. Ei Espo
    niitä yli 700 maalia vahingossa tehnyt ja mies paukutteli hyviä
    lukemia myös ilman Orria. Jopa uransa ehtoopuolella Rangersissa
    Esposito teki lähes piste-per-peli-tahtia tehopisteitä. Upean
    taitonsa lisäksi Esposito oli myös joukkueidensa henkinen johtaja
    ja erittäin tärkeä mies sytyttämään joukkuetovereitaan
    taistelemaan voitosta, kuten Summit Seriesissa, joss Esposito oli
    fantastinen myös kaukalossa. "

    Upean taitonsa?? Hmm, missä se semmosta esitti?? Joo, kyllähän
    sillä omat ansionsa on, ei kai sitä kukaan yritäkään kieltää.
    Tosin kummasti sen ura lähti lentoon heti kun se Bostoniin tuli,
    sitä ennen se ei mikään huippumies ollut. Taitavana häntä
    en koskaan ole pitänyt. Esposto juttua myöhemmin lisää.






    Kuka suomalainen maalivahti katkaisi Wayne Gretzkyn kauden
    alusta alkaneen ja 51 ottelua kestäneen pisteputken kaudella
    1983-84?? Kyseessä on tietenkin Markus Mattsson. Gretzky
    oli ennen Mattssonin kohtaamista ehtinyt tuolloin tehdä jo
    153 (61+92) tehopistettä.

    Markus Mattsson syntyi heinäkuun 30. 1957 Suoniemessä.
    Mattsson depytoi SM-liigassa Tampereen Ilveksen paidassa
    17-vuotiaana kaudella 1974-75. Kauden päätteeksi Mattsson
    voitti Jarmo Wasama -palkinnon liigan parhaimpana tulokkaana.
    Mattsson ei Suomessa paljon uraansa luonut vaan lähti heti
    ensimmäisen mahdollisuuden saatuaan P-Amerikkaan. NHL:n
    joukkueiden kiinnostuksen Mattsson oli herättänyt pelatessaan
    Winnipegissä ja Minneapolisissa alle 20-vuotiaiden MM-kisoja.
    Mattssonin suunnattomasta lahjakkuudesta kertoo paljon se että
    vasta 19-vuotias Mattsson vartio Suomen maalia osassa
    otteluista vuoden 1976 Kanada Cupissa. Saman vuoden
    MM-kisoissa Mattsson oli myös mukana. Mattsson ei pelannut
    kuin kolme kautta SM-liigassa ennen lähtöään P-Amerikkaan.
    Vuonna 1977 New York Islanders varasi Mattssonin viidennellä
    kierroksella. Seuraavaksi kaudeksi 20-kymppinen Mattsson
    sunntasi WHA:han. "Siihen aikaan oli WHA vielä voimissaan,
    joten minut draftattiin kahteen liigaan. WHA:n varauksen teki
    Houston ja NHL:n New York Islanders. Islanders oli heti kovin
    kiinnostunut ja tarjosi sellaista sopimusta, että kävisin
    ensin Suomessa armeijan ja lähtisin sitten sinne NHL:ään.
    Winnipeg kiinnostui myös niin paljon, että osti sopimukseni
    Houstonilta, joten päätin sitten lähteä sinne", on Mattsson
    kertonut. P-Amerikasta palattuaan Mattsson pelasi kolme kautta
    Suomessa, 1984-87. Kaksi viimmeistä toi mestaruuden Tampereen
    Tapparan paidassa. SM-liigan parhaimmaksi maalivahdiksi
    Mattsson valittiin toiseksi viimeisellä kaudellaan 1985-86.
    Samana kautena Mattsson valittiin myös SM-liigan All-Starsiin.

    Mattsson lähti suureen tuntemattomaan, koska hän oli
    ensimmäinen suomalainen P-Amerikkaan lähtenyt maalivahti.
    Ennen häntä ei yleensä suomalaisia pelaajiakaan ollut rapakon
    sille puolelle montaa lähtenyt. Harvassa olivat myös yleensä
    eurooppalaiset pelaajat P-Amerikassa. Mattsson oli yksi
    ensimmäisistä eurooppalaisista maalivahdeista P-Amerikassa.
    "Se oli todellista pioneerityötä, koska yksikään suomalainen
    maalivahti ei ollut aikaisemmin lähtenyt sinne
    ammattilaiseksi. Jorma Valtonen oli ollut leirillä, joten
    Valtsu oli ainoa, joka osasi kertoa edes jotain. Silloin olin
    kuitenkin niin nuori, etten osannut edes etukäteen murehtia
    mitään. Sitä vaan lähti. Siihen mennessä yksikään
    eurooppalainen maalivahti ei ollut lyönyt itseään läpi
    pelaavaan joukkueeseen. Ilmassa oli lievää epäilyä, että
    pystyykö äijä pelaamaan ollenkaan. Itse en ajatellut asiaa.
    Juttelin vain agentin kanssa ja pyrin pääsemään sisälle siihen
    kuvioon kaikin tavoin", on Mattsson kertonut. Mattsson herätti
    eurooppalaisena maalivahtina paljon huomiota alkuaikoina:
    "Kun aloin jumpata ennen harjoituksia, kanadalaiset
    ihmettelivät, mitä ihmettä minä teen. He olivat itse niin
    jäykkiä, että hyvä kun saivat luistimiensa nauhat kiinni",
    on Mattsson todennut. Kaikesta huolimatta Mattsson valitsi
    joukkueensa erittäin hyvin koska Winnipeg oli hyvin
    eurooppolainen joukkue pelaajiltaan ja pelitavaltaan. Lisäksi
    se oli monen asiantuntijan mielestä P-Amerikan paras joukkue.
    Siis parempi kuin tuon ajan parhaimmat NHL-joukkueet. Ainut
    parempi joukkue koko maailmassa lienee ollut Neuvostoliiton
    puolimaajoukkue ZSKA. "Winnipeg ei kahden pelaamani kauden
    aikana hävinnyt yhtään harjoitusottelua NHL-joukkueille.
    Voitimme jopa Moskovan ZSKA:n. Se oli minusta ihan
    käsittämätön asia", on Mattsson muistellut. Mattsson pelasi
    WHA:ssa kaudet 1977-79. Enimmäinen toi 16 ottelua, joista 5
    voittoa ja jälkimmäinen 52 ottelua joista 25 voittoa.
    Kummankin kauden lopuksi Mattsson ja Winnipeg juhlivat WHA:n
    mestaruutta, Avco Cupia. Toinen kausi WHA:ssa oli erittäin
    hyvä, tuolloin Mattsson myös valittiin liigan All-Stars-
    otteluun. Kauden loppupuolella kaikki kuitenkin muuttui kun
    joukkueen valmentaja vaihtui eurooppalaisia inhonneeseen Tom
    McViehen. "Kun koutsi vaihtui, niin kaikki muuttui. Ensin
    pelasin kaikki ottelut, sitten en enää ollenkaan", on Mattsson
    sanonut. Seuraavaksi 1979-80 kaudeksi Winnipeg siirtyi
    NHL:ään, Mattsson olisi halunnut pois eurooppalaisia inhonneet
    valmentajan joukkueesta, mutta ei päässyt. McVei haukkui
    avoimesti Mattssonia ja etenkin hänen tapaansa käsitellä
    kiekkoa: "Se oli kova paikka meikäläiselle. Yksin sitä sitten
    sai alkaa teenaamaan. Ja se oli vaikeaa". Seuraavan viiden
    kauden aikana Mattsson pelasi yhteensä 92 NHL-ottelua,
    voittoon niistä päättyi 21 ja tappioon 46. Nollapelejä
    Mattsson pelasi 6 ja päästettyjen maalien keskiarvo oli 4,11.
    Parhaimmalla kaudellaan Mattsson pelasi 31 ottelua. Mattssonin
    NHL-otteluiden kokonaismäärä ja yhden kauden ottelumäärä ovat
    Kari Takon jälkeen suurimmat mihin suomalainen maalivahti on
    koskaan pystynyt. Takko pelasi 38 peliä parhaimmalla
    kaudellaan ja 142 peliä yhteensä. Jos Mattssonin WHA-ottelut
    lasketaan mukaan on Mattsson eniten otteluita P-Amerikassa
    pelannut maalivahti, 160. Luvut ovat suhteellisen
    vaatimattomia ja onkin selvää että P-Amerikassa pelaava
    suomalainen nyky sukupolvi ohittaa sekä Mattssonin että Takon
    lukemat. Ajat ovat muuttuneet, enää eurooppalaisia ei inhota
    ja pelipaikkojakin on paljon enemmän kuin 1970-luvulla.
    "Jälkeenpäin olen miettinyt vuosiani p-Amerikassa. Lahjoja
    olisi ollut pelata vaikka kuinka hyvin, mutta miksi en
    pystynyt tasaisempaan suoritukseen. Ongelmani oli että olin
    joko kuuma tai kylmä. Saatoin pelata pari peliä todella hyvin,
    mutta sitten homma alkoi lipsua. Parhaimmat NHL-veskarit
    pelaavat illasta toiseen samalla tasolla. Ehkä eurooppalainen
    veskari oli tosin myös helpompi vaihtaa kuin paikallinen", on
    Mattsson analysoinut.

    Mattssonin NHL-ura ei ehkä ole kauhean hohdokas, mutta silti
    hänen nimensä on kirjoitettu ikuisesti NHL:n ennätysten
    kirjohin. Tämä siksi että 28.1.1984 Mattsson oli maalissa kun
    hänen Los Angeles kohtasi Wayne Gretzkyn Edmontonin. Ennen
    ottelua Gretzky oli tehnyt vähintään yhden pisteen kaikissa
    sillä kaudella pelaamissaan 51:ssä ottelussa. Tuossa ottelussa
    hän jäi kuitenkin ilman tehopisteitä. Näin Markus Mattsson oli
    se pelaaja joka lopulta katkaisi Gretzkyn kaikkien aikojen
    ennätykseksi jäävän ennätysputken. Gretzky oli ehtinyt tehdä
    pelaamissaan 51:ssä ottelussa 153 (61+92) tehopistettä.

    Mattsson edusti Suomea vuoden -76 MM-kisoissa. Mattsson edusti
    Suomea myös kahdessa Kanada Cupissa, -76 ja -81. Menestystä
    Cupit eivät tuoneet Suomelle eikä Mattssonille. Mattsson lähti
    jo nuorena P-Amerikkaan ja pelasikin parhaimmat kautensa
    siellä, tällöin maajoukkue-edustus jäi vähäiseksi.

    Mattsson lopetti jääkiekkoilemisen hyvin nuorena. Hän oli
    vasta 29-vuotias kun lopetti kokonaan tapparan mestaruuteen
    1987. Mattssonilla oli tuolloin tiedossa kunnon leipäammatti,
    hän siirtyi sukupolvenvaihdoksella isänsä perustaman
    Instrumentointi Oy:n johtoon. "No, minulla oli siinä vaiheessa
    jo tämä homma tiedossa. Ja kahtena viimeisenä kautena voitin
    Suomen mestaruuden", vastasi Mattsson uteluihin siitä
    lopettiko hän uransa liian aikaisin. Mattsson johtaa
    nykyäänkin isänsä perustamaa yhtiötä.
  25. Habby

    Habby Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Les Canadiens de Montréal, John Ferguson Sr
    Re: Juttu 11

    Lainaus:
    Puukäsikö tekee yli 700 maalia runkosarjassa? Mitä minä olen muutaman pelin nähnyt Espon pelaavan, niin kyllä hän ehdottomasti oli mielestäni taitava pelaaja. Tietysti se on katsojasta kiinni, mitä pitää taitavana.

    Joo, ura lähti lentoon Bostonissa ja pisteitä tuli jo ensimmäisellä kaudella enemmän kuin aikaisemmin Esposito oli tehnyt yhdelläkään neljästä Blackhawks-kaudesta. Silti kyllä hän oli potentiaalinsa osoittanut jo Chicagossa. Ehkä se oli Espositon aika nousta tähtiin. Kestihän mm. Guy Lafleur'lta jokunen vuosi ennen kukkaan puhkeamista. Mikään tusinamies Esposito ei ollut, joka nousi kukoistukseen Orrin ansiosta. Muuten, Orr oli Espositon ensimmäisellä Bruins-kaudella lähes 30 peliä sivussa.

Jaa tämä sivu