Vancouver Canucks 2015–2016

  • 81 130
  • 414

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Etem aloittaa uransa Canucksissa ensi yönä Floridaa kun Luongo tulee kaupunkiin. Samassa ketjussa pelaavat (yllätys yllätys...) Vey ja Virtanen. Eli ainakin näin alkuun Medicine Hatin kaksikkoa Etemia ja Veyta peluutetaan yhdessä. Ehkä ihan hyväkin, kun ovat toisilleen tuttuja junioreista. Markström aloittaa jälleen maalilla ja saa hänkin siis vastaansa entisen joukkueensa.

Hyviä uutisia kuuluu loukkaantuneiden listalta sikäli, että Hansenin vamma ei ole niin paha mitä alkuun pelättiin (paluun aikataulusta ei kuitenkaan osata kertoa). Sutter sekä Sbisa lähtevät puolestaan mukaan Florida-pelin jälkeiseen kuuden pelin vieraskiertueelle. Näin ollen heidän pelikuntonsa alkaa olla lähellä.

***

Unohtui laittaa tänne jo viikko sitten käydyn vuoden tärkeimmän mittarin, eli Canucksin sisäisen taitokisan tapahtumat. Niissä ei ole sinällään mitään yllättävää. Burrows ja Cracknell voittivat tarkkuuslaukauskisan ja Cracknell oli myös lämärikisassa hyvä (99.5). Ehkä tuon tapahtuman yllättävin oli Andrey Pedanin voitot sekä lämärikisassa (102) että nopeusluistelussa (14.07). Hansen löysi voittajansa tuossa kisassa joukkueen painavimmista pelaajasta.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Daniel Sedin nousi Markus Näslundin kanssa tasoihin Canucksin kaikkien aikojen maalipörssissä Floridaa vastaan (346 maalia), kun Canucks otti 3-2 jatkoaikavoiton. Enää yksi maali ja sen jälkeen voidaankin odottaa aika kauan, kunnes joku tulee haastamaan tuota kärkipaikkaa. Hyvin Daniel jaksaa edelleen maaleja tehdä muutenkin. Hän on menossa tällä tahdilla yli 30 maalin kauteen.

Daniel kertoi tuosta historiallisesta maalistaan ja vertailusta Näslundiin;

[Naslund] was an idol growing up. He meant so much to [me and twin brother Henrik] coming into this league. He's a better goal-scorer than me, no question about that. It's more about how many games I played. He will always be the No. 1 in the goal department.

Tuohon on kyllä helppo yhtyä. Maalintekijänä Näslundin tappavaa rannetta ja vaistoja Daniel ei pysty uhkaamaan. Myös Burea pidän parempana maalintekijänä kuin Danielia. Mutta Sedinien kunniaksi on sanottava tuo seurauskollisuus ja pitkä ura eliittiluokan taitojen lisäksi tietysti.

Kun seuraavasta maalista menee 20 maalia rikki tälläkin kaudella, niin Daniel on rikkonut tuon rajan 10 kertaa. Yli 30 maalin kausia on neljä (kahtena kautena hän on päässyt 29 maaliin) ja kerran meni rikki 40 maalin rajakin. Kovaa jälkeä vuodesta toiseen jo 15 vuoden ajan samassa seurassa on saavutus, johon ei päästä kyllä varmaankaan pitkään aikaan.

Tuosta pelistä pari sanaa; Floridalla oli menossa 12 voiton putki, joten kovan päänahan Canucks pystyi ottamaan, vaikka Panthers pelasikin toisena peräkkäisenä iltana. Daniel teki pelissä kaksi osumaa ja Jake Virtanen (joka on ollut ihan eri pelaaja kahdessa ensimmäisessä pelissä NHL:ssä kuin junnujen MM-kisoissa) teki joukkueen kolmannen varsinaisen peliajan lopussa. Maalilla Markström pelasi Luongon tavoin hyvän pelin ja sai jälleen päälle 92.5% lukemat.

Canucks oli tällä kerralla hyvällä liikkeellä avauserässä ja sai erässä enemmän laatupaikkoja kuin Florida (Vancouverilla oli erässä seitsemän ykkössektorin vetoa Panthersin neljää vastaan), mutta Florida johti avauserän jälkeen 0-2 lukemin. Luongo näytti maalillaan pysäyttävän illan aikana jokaisen yrityksen, joita etenkin Horvatin ketju jälleen järjesteli. Erän vaisuus taululla ei tullut yllätyksenä - Canucks teki seitsemän peliä kestäneellä kotiputkellaan vain yhden maalin avauserässä.

Toinen erä oli kummaltakin joukkueelta melko tarkkaa puolustusta, mutta Canucks onnistui tekemään Daniel Sedinin toimesta kavennusmaalin. Erän lopussa nähtiin Canucksin kannalta huolestuttava tilanne kun Bartkowskin lämäri osui Horvatia jalkaan ja tämä lähti koppiin. Onneksi Bo kuitenkin palasi vielä takaisin kolmanteen erään.

Kolmannessa erässä Floridalla oli enemmän laatupaikkoja, mutta Markström piti Canucksin mukana pelissä. Erän kolmanneksi viimeisellä minuutilla Virtanen teki kauden toisen osumansa tuoden Canucksin tasoihin. Horvat voitti hyökkäyspään aloituksen Barkovia vastaan ja kiekko tuli Bärtschin kautta Virtaselle, joka näytti hyvää lähtönopeuttaan ja nopeaa laukaustaan tilanteessa.

Jatkoajalla Jagr otti kakkosen estämällä maalille noussutta Etemia ja Canucksin viime peleissä toiminut ylivoima tuotti tulosta. Canucks on nyt tehnyt viimeisten neljän pelin aikana neljä ylivoimamaalia 13 yrityksellä, kun tuota ennen mentiin varjojen mailla 13 peliä (tehtiin kaksi ylivoimamaalia 36 yrityksellä). Pelin lopussa nähtiin joukkotappelun poikanen, kun joku (ilmeisesti Petrovic?) alkoi heittämään Panthersin vaihtopenkiltä vettä Daniel Sedinin päälle ja Dorsett lähti kuittaamaan tuota tilannetta. Mitään sen vakavampaa tuossa ei kuitenkaan päässyt käymään.

Viivoja:

- McCann ei tehnyt vieläkään tulosta, mutta hän pelaa kyllä Dorsettin ja Prustin keskellä hyvää peliä. Nyt ensimmäiseen kahteen erään tuli neljä laukausta, yksi tolppa ja 75% Corsit (12-4). Hänen kuuluisi pelata Veyn paikalla, mutta joko Desjardins haluaa kokeilla junnukavereitaan Veyta ja Etemia yhdessä tai sitten McCannia ajetaan samalla lailla sisään kuin Horvatia viime kaudella. McCannilla ei vaan ole samanlaisia ketjukavereita (Hansen) vierellä tulosta tekemässä.

- Etem pelasi mielestäni hyvän ensimmäisen pelinsä Vancouverissa. Hän hankki Floridalle kaksi jäähyä (joista toisen aikana Canucks ratkaisi pelin) ja parista tilanteesta näki yhteisen historian Veyn kanssa - heiltä nähtiin muun muassa hyvä seinäsyöttökuvio, josta Etem pääsi hyvään maalipaikkaan. Desjardins oli käynyt pelin alla rauhoittavia keskusteluja Etemin kanssa, joista oli ollut Etemin mukaan suuri hyöty peliin.

- Puolustuksen peluutus näyttää tällä hetkellä suunnilleen siltä kuin mielestäni kuuluukin. Biega on alkanut saada yli 20 minuutin aikoja ja Weberin minuutit ovat puolestaan olleet kolmessa viimeisessä ottelussa 16:04, 15:36 ja nyt 15:22. Suunta on siis oikea. Floridaakin vastaan Weberilta nähtiin peli, jossa jouduin sulkemaan silmäni pari kertaa.

Tässä hän pelaa puolustusta.
Tässä hän tukee puolestaan hyökkäystä.

Toki kyllä muiltakin pakeilta virheitä nähtiin. Biega-Bartkowski pari oli esimerkiksi jäällä pelin lopussa ja Biega hukkasi kiekon kriittisellä paikalla maalin takana. Onneksi Markström selvitti tuon ja vei joukkueensa jatkoajalle. Weberilta nuo virheet ovat vain joka iltaisia ja isoja (kuten tuo sokkosyöttö kulmasta, josta Panthers karkasi 3-1 hyökkäykseen).

***

Linden kertoi erätauolla, että kiinnostus Higginsia kohtaan on ollut (yllätys yllätys...) vähäistä ja hänet aiotaan pistää waivereihin. Tuota vähän ajattelinkin, että harvalla joukkueella taitaa olla kiinnostus ottaa tuo sopimus noilla tehoilla vastaan. Vancouverilla taas ei ole mitään järkeä ottaa toisen joukkueen huonoa sopimusta tilalle. Hyökkäyksessä nuoria eteenpäin meneviä hyökkääjiä riittää ja puolustuksessa esimerkiksi Pedan odottaa (kärsivällisesti?) tilaisuuttaan. Hänen eteensä ei ole mitään järkeä hankkia nyt mitään kivirekeä isolla sopimuksella.
 
Viimeksi muokattu:

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Sportsnetin pari päivää vanha juttu Virtasesta.

The fast, physical forward leads all Canucks players in shot-attempt differential, which indicates the things he does on the ice – and especially through the neutral zone – help to create an environment where the Canucks are more likely than not to outscore their opponents at even strength.

Virtanen excels with his physical game and on the forecheck, two areas where the Canucks are otherwise lacking. Montreal-based analytics tracking firm Sportlogiq track hits that effectively separate opposing players from the puck. On a per 60 minutes basis, Virtanen is throwing four such hits, a rate that matches what players like Tom Wilson, David Backes and Brandon Dubinsky have done this season.

Put simply, Virtanen may already be an elite physical forward.

Sportlogiq tracks a stat they called “successful forechecking plays,” which includes successful blocked passes, stick-checks and body checks in the offensive zone. Virtanen leads the Canucks by this category, though as a team the Cancuks rank 23rd in the NHL. Virtanen is also the team’s best forward by loose-puck recoveries in the offensive zone, a metric that the Canucks rank 29th in as a team.
Eli kyllä nuo Jaken vahvuudet tulevat tilastojen valossa jo nuorella iällä hyvin esiin. Pelaajana Virtanen on silti varmasti pidemmän ajan projekti, kuten monet voimahyökkääjät.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Daniel teki pelissä kaksi osumaa ja Jake Virtanen (joka on ollut ihan eri pelaaja kahdessa ensimmäisessä pelissä NHL:ssä kuin junnujen MM-kisoissa) teki joukkueen kolmannen varsinaisen peliajan lopussa.

- McCann ei tehnyt vieläkään tulosta, mutta hän pelaa kyllä Dorsettin ja Prustin keskellä hyvää peliä. Nyt ensimmäiseen kahteen erään tuli neljä laukausta, yksi tolppa ja 75% Corsit (12-4). Hänen kuuluisi pelata Veyn paikalla, mutta joko Desjardins haluaa kokeilla junnukavereitaan Veyta ja Etemia yhdessä tai sitten McCannia ajetaan samalla lailla sisään kuin Horvatia viime kaudella. McCannilla ei vaan ole samanlaisia ketjukavereita (Hansen) vierellä tulosta tekemässä.

- Puolustuksen peluutus näyttää tällä hetkellä suunnilleen siltä kuin mielestäni kuuluukin. Biega on alkanut saada yli 20 minuutin aikoja ja Weberin minuutit ovat puolestaan olleet kolmessa viimeisessä ottelussa 16:04, 15:36 ja nyt 15:22. Suunta on siis oikea. Floridaakin vastaan Weberilta nähtiin peli, jossa jouduin sulkemaan silmäni pari kertaa.

Biega-Bartkowski pari oli esimerkiksi jäällä pelin lopussa ja Biega hukkasi kiekon kriittisellä paikalla maalin takana. Onneksi Markström selvitti tuon ja vei joukkueensa jatkoajalle. Weberilta nuo virheet ovat vain joka iltaisia ja isoja (kuten tuo sokkosyöttö kulmasta, josta Panthers karkasi 3-1 hyökkäykseen).

Virtaselle tekee varmasti hyvää saada maali aikaiseksi, kun peli on tosiaan näyttänyt jo paremmalta kuin ennen kisoja. Ehkäpä reissu Suomeen oli ihan opettavainen jossain suhteessa, vaikka median osalta tuo "palaute" menikin ihan ylitse. Lisäksi tuo McCann kuuluu kokoonpanoon. Sen verran aktiivinen laukoja hän on ja tuo laukaus on vielä pirun tarkkakin. Siinä mielessä tuo Higginsin kauppaaminen/waiveröinti on ihan oikea ratkaisu, että Virtaselle ja McCannille on löydettävä peliaikaa eikä roikotettava vaan mukana. Nyt siis Cracknell oli myös katsomossa, joten katsotaan kuinka pitkään McCann saa peliaikaa jos tuo Vey tuolla pitkäänkin viihtyy.

Biegalta tosiaan vähän heikompi peli, mutta toisaalta taisi olla Biega joka piti Jagrin kurissa, kun maalineteen tuli paikka Jagrille. Niin se vaan Biega väänsi isolla varrellaan Jagrin irti kiekosta ja selälleen. Biegan 6 taklausta oli hyvä määrä, kun muut viisi pakkia taklasivat yhteensä 3 kertaa. Kyllä tuo Pedan voisi tulla Biegalle kaveriksi hänen niittejä jakamaan. Noiden viime pelien näyttöjen jälkeen Weberin peliajan pitäisi lähestyä nollaa aika nopeasti.

Nyt on sitten pari päivää taukoa ennen vieraskiertuetta. Ja tuo kiertua alkaa Washingtonista, joten siinä laitetaan kunnon haaste heti alkuunsa. Tuosta ottelusta pistettäkin pidän ihmeenä. Ja tahti kiertueella on kova, kun neljään päivään on kolme matsia, joista kolmas on Islandersia vastaan iltapeli sunnuntaina.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Virtaselle tekee varmasti hyvää saada maali aikaiseksi, kun peli on tosiaan näyttänyt jo paremmalta kuin ennen kisoja. Ehkäpä reissu Suomeen oli ihan opettavainen jossain suhteessa, vaikka median osalta tuo "palaute" menikin ihan ylitse.
Siltä tuo vaikuttaisi. Joskus sitä voi kasvaa vaikeuksista eteenpäin ja ainakin nyt vaikuttaisi tältä. Tosin kyllä Jake on aikaisemminkin hyviä pelejä pelannut, mutta ei ole tullut tulosta maalin muodossa aikaisemmin kuin Flyersia vastaan. Ongelmana hänellä on ollut mielestäni epätasaisuus, mikä monille nuorille on tyypillistä. Nyt on tullut kaksi hyvää peliä peräkkäin, joten sitä heikompaa odotellessa...

Lisäksi pitää myös vähän ihmetellä Wiiksen peluutusta Virtasen kanssa. Kun hän teki Flyersia vastaan maalin marraskuussa ja palkittiin pelin ykköstähdeksi, seuraavassa pelissä hän pelasi alle 7 minuuttia. Mutta ehkä tuo on jotain Wiiksen syvempää psykologiaa, jota en ymmärrä. Viime kaudella hänen tyylinsä toimi kuitenkin Horvatin kanssa ja ainakin nyt näyttää hyvältä myös Bärtschin ja Virtasen suhteen. McCann'kin pelaa hyvin, vaikka pisteitä ei ole tullut.

Mr. Smith kirjoitti:
Biegalta tosiaan vähän heikompi peli, mutta toisaalta taisi olla Biega joka piti Jagrin kurissa, kun maalineteen tuli paikka Jagrille. Niin se vaan Biega väänsi isolla varrellaan Jagrin irti kiekosta ja selälleen. Biegan 6 taklausta oli hyvä määrä, kun muut viisi pakkia taklasivat yhteensä 3 kertaa.
Biegahan se oli. Mutta oli kyllä vahva vaihto Jagrilta.

Mr. Smith kirjoitti:
Kyllä tuo Pedan voisi tulla Biegalle kaveriksi hänen niittejä jakamaan. Noiden viime pelien näyttöjen jälkeen Weberin peliajan pitäisi lähestyä nollaa aika nopeasti.
Pedan pistettiin ikävä kyllä takaisin farmiin kun ei tullut peliaikaa ylhäällä ja ilmeisesti Sbisa on lähellä paluuta (lähtee vieraskiertueelle mukaan). Ainakin nyt hän saa pelata, mutta olihan hänen saamansa tilaisuudet liian vähissä kun hän pelasi kuitenkin ihan hyvin. No, ensi kaudella hänet onkin jo pidettävä ylhäällä.

Kun noiden videoiden makuun on päästy, niin pistetään vielä Weber#6 pari peliä sitten nähty oppikirjamainen puolustuspeli tänne.

Noin pelataan NHL:ssä puolustusta ja tuota näytetään varmasti kaikissa pakkipalavereissa. Eli ensin hävitään rännikiekko, sitten hukataan maila ja kolmantena hävitään oman maalin edusta. Kaikki noin 10 sekunnissa.

Mr. Smith kirjoitti:
Ja tuo kiertua alkaa Washingtonista, joten siinä laitetaan kunnon haaste heti alkuunsa. Tuosta ottelusta pistettäkin pidän ihmeenä. Ja tahti kiertueella on kova, kun neljään päivään on kolme matsia, joista kolmas on Islandersia vastaan iltapeli sunnuntaina.
Juu, ei kovin paljon voi odottaa tuolta kiertueelta. Piste/pelikin olisi erinomainen saldo.
 
Viimeksi muokattu:

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Tuli mieleen tässä kun tilaa tehdään nuoremmille pelaajille, että ketkä olisivat nyt mahdollista irrottaa Vancouverista jo tällä kaudella. Eli välttämättä ei olisi käyttöä jatkossa.

Hyökkääjistä:
Chris Higgins, 2,5 milliä vielä 16-17 kausikin
- käytännössä ilmaiseksi jos joku ottaisi vastaan. Tuskin ottaa, joten pienellä vastapalveluksella voisi liikkua
Brandon Prust, 2,5 milliä, UFA
- en näe jatkoa Prustille, joten voisi lähteä kohtuullista korvausta (3-4 kierroksen varaus) vastaan jengiin joka haluaa fyysisyyttä loppukauteen
Radim Vrbata, 5,0 milliä, UFA
- parhaimmillaan todella hyvä maalitykki, mutta tällä kaudella ei ole onnistunut. Jollain toisen kierroksen varauksella voisi lähteä. Tuskin jatkaa vaikkei myytäisikään.
Linden Vey, 1,0 milliä, RFA
Ikää jo 24 vuotta, mutta ehkä joku haluaisi vielä testata. Vielä saa loppukaudella mahdollisuuden, mutta en näe jatkossa enää käyttöä.

Pakit:
Yannick Weber, 1,5 milliä, UFA
- viime kaudella hyvät tehot, mutta nyt täysin hukassa. Jos joku huolii niin seiskakierros riittää.
Luca Sbisa, 3,6 milliä, vielä 17-18 kausikin
- kärsinyt loukkaantumisista eikä muutenkaan ole sopimuksensa arvoinen, joten ei varmaankaan liiku mihinkään
Matt Bartkowski, 1,75 milliä, UFA
- ei ole pettänyt, mutta ei ole myöskään onnistunut. En näe tarvetta jatkossa, kun pakistoa on pakko muokata rajummin. Myöhäisellä pickillä tuomaan laajuutta johonkin jengiin?
Dan Hamhuis, 4,5 milliä, UFA
- mikäli toipuu kuntoon niin kysyntää varmasti on vielä. Hidasteena NTC. Voi toki myös jatkaa, mutta vähän epäilen sitä.

Noista pelaajista joiden sopimukset loppuvat kesällä niin itse tekisin jo nyt jatkosopimukset Adam Cracknellin (2 vuotta, 700 000 - 800 000) ja Alex Biegan (2-3 vuotta, 800 000) kanssa. Cracknell on ollut positiivinen yllätys ja hoitanut tonttinsa nelosessa lähes poikkeuksetta. Halvalla sopimuksella neloseen tai ylimääräiseksi. Biega sitten on noussut vauhdilla TOP4-pakiksi mikä ei välttämättä tällä hetkellä vaadi hirveitä. Mutta siitä huolimatta ansaitsee jatkon ja voisi olla hyvinkin pätevä kolmosparin pakki, jota voidaan tarvittaessa käyttää isommassakin roolissa. Noiden RFA-pelaajien tilanteen ehtii sitten kesälläkin ratkaista, mutta omasta mielestä noi Cracknell ja Biega olisi hyvä saada jo nyt jatkosopimuksiin ja mielellään juurikin useampi vuotisiin edullisiin sopimuksiin. Itse olen tykännyt esim Mark Borowieckin (Ottawa) ja Jordie Bennin (Dallas) sopimuksista, jotka tehtiin hyvissä ajoin edellisten sopimusten voimassa ollessa ja kumpikin sopimus mahdollistaa sitten kalliimmat sopimukset noille tärkeämmille paikoille, mutta tuo myös jatkuvuutta tuonne alempiin kentällisiin.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Tuli mieleen tässä kun tilaa tehdään nuoremmille pelaajille, että ketkä olisivat nyt mahdollista irrottaa Vancouverista jo tällä kaudella. Eli välttämättä ei olisi käyttöä jatkossa.
Pitkälle samaa mieltä noista mahdollisista kaupattavista pelaajista. Vrbata ja Hamhuis siellä varmaankin olisivat ne, joihin voisi kuvitella olevan kiinnostusta muualla. Nuo muut ovat vain lähinnä bonuksia jos heistä jotain saisi (löytyisikö NHL:stä sokea manageri, joka olisi kiinnostunut Weberistä?).

Hamhuisilla tuo ntc rajoittaa mahdollisuuksia, mutta toisaalta lähtihän sieltä jo Garrison ja Bieksa tuosta pykälästä huolimatta. Kummallakin noista voisi kuvitella saavan vähintään toisen kierroksen varauksen, kun Bieksalla ja Garrisonilla tuli myös. Vrbata on myös pelannut ehjiä kausia ja voi olla parhaimmillaan hyvä apu esimerkiksi ylivoimiin. Hamhuisin osalta viime kauden nivusvamma ikävä kyllä näytti vaikuttavan liikkeeseen, mutta on hän silti eri tason pelaaja kuin Bieksa. Kokeneeseen puolustajaan luulisi riittävän kiinnostusta jos hänet markkinoille pistettäisiin.

Lisäisin noihin mahdollisesti kaupattaviin pelaajiin myös Burrowsin ja Millerin, mutta en tiedä löytyykö kiinnostusta. Burrowsilla voi kyllä olla sama tilanne tämän kauden otteiden perusteella (yksi piste viimeisiin 21 peliin) kuin Higginsilla eli negatiivinen kauppa-arvo. Toisaalta toisin kuin Higgins, Burrows on osoittanut urallaan olevansa ainakin playoffeissa arvokas. Ehkä tuo kiinnostaisi jotakin joukkuetta, joka hakisi syvyyttä ja vähän santapaperia playoffeihin. Hänen sopimuksensa vain jatkuu vielä ensi kaudellekin ja tuo varmaan estää myymistä kun runkosarja on ollut tällainen.

Millerin myyntiin liittyisi puolestaan riskiä ja ehkä vaikea olisi löytää Blues-kevään jälkeen ottajaa. Toisaalta Benning kertoi viime kesänä, että Millerille olisi ollut ottajia Canucksin maalivahtitilanteessa, kun joukkue kuunteli tarkouksia. Mikäli niitä ottajia on vieläkin, niin Millerin myynti saattaisi ollakin ajankohtaista kun Markström pelaa noin (Millerin loukkaantumisen jälkeen 5-2-1, 92.7% ja 2.19) ja näyttää ykkösmaalivahdilta. Mutta toisaalta tuo on vielä pieni otanta ykkösenä olemisesta, joten parempi ajankohta voisi olla kesällä jos joku kiinnostuu ja Markström jatkaa noin.

Itsekin tekisin sopimuksen Biegan kanssa ja mieluiten juuri kaksi-kolmevuotisen. Samoin Cracknellin kanssa jatkaminen ei haittaisi, mutta ehkä vain yksivuotinen tuossa tapauksessa. Gauncea ajetaan sisään ehkä ensi vuoden aikana, mikäli hän onnistuu ylhäällä.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Lisäisin noihin mahdollisesti kaupattaviin pelaajiin myös Burrowsin ja Millerin, mutta en tiedä löytyykö kiinnostusta. Burrowsilla voi kyllä olla sama tilanne tämän kauden otteiden perusteella (yksi piste viimeisiin 21 peliin) kuin Higginsilla eli negatiivinen kauppa-arvo. Toisaalta toisin kuin Higgins, Burrows on osoittanut urallaan olevansa ainakin playoffeissa arvokas. Ehkä tuo kiinnostaisi jotakin joukkuetta, joka hakisi syvyyttä ja vähän santapaperia playoffeihin. Hänen sopimuksensa vain jatkuu vielä ensi kaudellekin ja tuo varmaan estää myymistä kun runkosarja on ollut tällainen.

Millerin myyntiin liittyisi puolestaan riskiä ja ehkä vaikea olisi löytää Blues-kevään jälkeen ottajaa. Toisaalta Benning kertoi viime kesänä, että Millerille olisi ollut ottajia Canucksin maalivahtitilanteessa, kun joukkue kuunteli tarkouksia. Mikäli niitä ottajia on vieläkin, niin Millerin myynti saattaisi ollakin ajankohtaista kun Markström pelaa noin (Millerin loukkaantumisen jälkeen 5-2-1, 92.7% ja 2.19) ja näyttää ykkösmaalivahdilta. Mutta toisaalta tuo on vielä pieni otanta ykkösenä olemisesta, joten parempi ajankohta voisi olla kesällä jos joku kiinnostuu ja Markström jatkaa noin.

Millerin voisi omastakin mielestä mikäli vastine olisi hyvä. Tai edes kohtuullinen. Sieltä on kuitekin Demko tulossa viimeistään reilun kauden päästä yliopistosta, joten Markströmistä pitäisi kasvattaa se ykkösmoke kaudeksi-pariksi ainakin ennenkuin Demko sitten tulee haastamaan. Sitä ennen joku Khudobin olisi ihan riittävä kakkonen ja muutenkin noita pätevän oloisia kakkosmaalivahteja on saanut varsin edullisesti viime aikoina.

Itse pitäisin vielä Burrowsin vaikka tehot ovatkin nyt laskeneet huolestuttavan alas. Mutta Burrows on edelleen tärkeä pelaaja alivoimalla ja laittaa kentällä edelleen itsensä likoon. Ja todennäköisesti hän on pukukopissakin pidetty pelaaja. Noita veteraaneja on hyvä olla kuitenkin sopivassa suhteessa, kun noita nuoria pelaajia ajetaan sisään joukkueeseen. Mutta toki Burrowsinkin kohdalla on todettava, että mikäli tarjous on riittävän hyvä niin kaupaksi vaan.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Noita veteraaneja on hyvä olla kuitenkin sopivassa suhteessa, kun noita nuoria pelaajia ajetaan sisään joukkueeseen.
Tästä olen kyllä täysin samaa mieltä. Mutta jos niin kävisi, että Burrows kaupattaisiin / saataisiin kaupaksi, niin kokemusta riittäisi kuitenkin: Sedinit, Hansen, Sutter, Dorsett, Cracknell? Edler, Tanev, Sbisa ja mahdollisesti Miller (tai sitten joku toinen kokenut kakkonen). Myös farmissa kapteenina olleella Biegalla on ikää "jo" 27-vuotta ja pitkä kokemus takana, vaikkei juuri NHL:n eri kaukaloiden kulmia vielä kunnolla tunnekaan. Noiden lisäksi joukkueesta vapautuisi kattotilaa Burrowsin lähdön kanssa (mutta Millerin jäädessä) noin 18-19 miljoonaa (riippuen Bärtschin sopimuksesta), jolla varmaan saataisiin kokemusta.

Burrows on ollut pitkään joukkueessa erittäin tärkeä hyökkääjä ja tehnyt suuren määrän tärkeitä maaleja (saattoi jopa pelastaa aikanaan Vigneaultin uran?), mutta valitettavasti hänen pelillinen antinsa on ollut ehkä alivoimaa (jossa hän pelaa kakkosparin minuutteja) lukuun ottamatta tällä kaudella kovin vaatimaton.

Tehoja on tosiaan tuo yksi piste yli 20 peliin, eikä edes fyysinen peli ole ollut sitä mihin on totuttu. Taklauksia hän on pistänyt peliä kohden hyökkäyksen 11. eniten ja blokkeja 10. eniten, kun vielä pari vuotta sitten hän oli joukkueen kärkeä. Toki fyysisyys on paljon muutakin kuin taklauksia ja esimerkiksi maalin edessä Burrows on edelleen hyvä. Johtajuuttakin Burrowsilta varmaan löytyy ja tuolle pitää antaa oma arvonsa.

Pidän Burrowsista ja annan arvoa hänen uralleen sekä harvinaiselle nousulle tuolle tasolle, mutta kokonaisuutena hän on kyllä aika kaukana palkastaan. Jokainen vanhenee joskus ja nyt Alex näyttää siltä, että mittarissa ei kovin paljon bensaa enää ole. (Sivuhuomiona, mielestäni hän pelasi Floridaa vastaan parhaan pelinsä hetkeen - herättiköhän Higginsin tapaus?)

Itse lähtisin rakentamaan ensi kauden joukkuetta kuitenkin suunnilleen näin:

D. Sedin - H. Sedin - Hansen/Sutter
Bärtschi - Horvat - XXX(ufa)
Etem(?) - McCann - Sutter/Hansen
Dorsett - Cracknell/Gaunce - Virtanen

Sutter on ongelma tuossa, kuten siirron aikaan jo pelkäsinkin. Nyt tuo ongelma tuli vain nopeammin. Antaisin kuitenkin McCannille yhden pykälän ylöspäin ja tämä pakottaa Sutterin pelaamaan melkein laidalla (kuten alkukaudella), ellei sitten neloseen pistetä. Sinne Sutter on mielestäni ihan liian hyvä ainakin toistaiseksi nähdyn perusteella ja neloseen taas riittäisi mielestäni Cracknell tai Gaunce. Virtasta voisi tuolta nostella ylöspäinkin kauden aikana ja katsella miten Jake onnistuu.

Etem on vielä kysymysmerkki, mutta antaisin tulevaisuuden vuoksi mahdollisuuden jos pelaa edes kohtalaisen loppukauden. Shinkaruk ja Kenins haastavat tuota paikkaa vasemmalla farmista. Ruotsin SHL:n pistepörssin johtaja Rödin voi myös yllättää, mikäli päättää lähteä testaamaan itseään. Puheista on saanut sen kuvan, että hän voisi tullakin.

Tuohon Horvatin ketjun toiselle laidalle yrittäisin hankkia Burrowsia ja tämän kauden Vrbataa paremman hyökkääjän. Ykkönen pärjää edelleen Sedineillä, mutta tuo kakkosen nuori kaksikko tarvitsisi mielestäni tukea. Jos saisin valita eri pelaajatyypeistä, niin voimahyökkääjä-tyylinen pelaaja (kuten Lucic) sopisi tuohon hyvin. Kattotilaa Canucksilla ainakin riittää, mutta suuri kysymys kuuluu, löytyykö sopivaa pelaajaa markkinoilta?

Tuossa hahmotelmassa Burrowsille on vähän hankala löytää tilaakin joukkueesta. Mutta luultavasti Burrows pysyy tosielämässä mukana ja ottaa yhden paikan kahdesta alemmasta ketjusta tai Sedinien viereltä. Lisäksi vaihtuvuus tulee olemaan luultavasti oikeasti isompi kuin minun kuvitelmissa (yksi uusi hyökkääjä).

Keskimäärin joukkueessa on nähty joka kaudelle yleensä kolmesta viiteen uutta vakiroolin hyökkääjää. Viime kesänä näitä tuli oikeastaan kuusikin (Sutter, Prust, Bärtschi, McCann, Cracknell ja Virtanen) ja tätä ennen viisi (Vrbata, Bonino, Dorsett, Horvat ja Vey). Ei Benningia voi ainakaan siitä syyttää, että ei pyrkisi uudistamaan seuraa. Uskoisin jatkossa vaihtuvuuden olevan kuitenkin maltillisempaa.

Puolustus voisi puolestaan olla suunnilleen:

Edler - Tanev
Hutton - XXX(ufa)
Sbisa - Biega
Pedan

Sautner, Subban ja mahdollisesti Tryamkin kisaavat paikasta. Toivottavasti Uticaan hankitaan nyt myös yksi tai kaksi lisäpakkia ensi kaudelle, jotka voisivat myös tulla kisaan mukaan. Biegan ja Pedanin lähdöt rokottavat armottomasti.

Markström/Miller
 
Viimeksi muokattu:

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Viime yönä Washingtonia vastaan nähtiin Canucksin tämän hetken taso. Caps vei peliä miten tahtoi, eikä jättänyt Canucksille mitään mahdollisuuksia taistella voitosta. Washingtonin ei tarvinnut nähdekseni pelata edes vitosvaihteella ja tästä huolimatta tuli 4-1 voitto. Marraskuun 19. päivästä lähtien Capitals on saldossa 19-2-2 ja tuo kertoo kaiken. Joukkue on Canucksin kauden 2010-11 tasolla runkosarjassa. Toivottavasti Caps menisi tällä kaudella päätyyn saakka.

Jotkut Canucks-fanit narisevat Dorsettin ykkösketjun laiturin paikasta (mikä oli jälleen erikoinen saunakaveriveto Wiikseltä) ja Bärtschin kolaamisesta Capsin toisen maalin alla (mistä olisi pitänyt tulla ylivoima Canucksille, eikä voittomaalia Washingtonille), mutta eivät nuo olisi mitään muuttaneet. Myös Millerin pelaaminen Markströmin sijaan ei vaikuttanut. Miller oli Horvatin kanssa Canucksin paras. Capitals oli vain selvästi parempi joukkue, puolivaloillakin.

Kuznetsovin peliä on kyllä todella hieno katsella. Canucksia vastaan tuli pelin avausmaali, hieno syöttö Wilsonin 3-0 maaliin ja lopuksi tyhjiin 4-1 maali. Kolmen pisteen lisäksi venäläinen sai +4, kuusi laukausta ja aloitukset 10-5.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Jotkut Canucks-fanit narisevat Dorsettin ykkösketjun laiturin paikasta (mikä oli jälleen erikoinen saunakaveriveto Wiikseltä) ja Bärtschin kolaamisesta Capsin toisen maalin alla (mistä olisi pitänyt tulla ylivoima Canucksille, eikä voittomaalia Washingtonille), mutta eivät nuo olisi mitään muuttaneet.

On tuo Dorsett ykkösessä kieltämättä vähän erikoinen tai oikeastaan todella erikoinen veto. Vielä ei kauheasti tullut onnistumia Dorsettille ja tilastot olivatkin pelkkää nollaa pl 2 kiekonriistoa. Ens yönä Dorsett jatkanee tuossa Sedinien kanssa ja ketjut lienevät seuraavat:

Daniel Sedin - Henrik Sedin - Derek Dorsett
Sven Baertschi - Bo Horvat - Radim Vrbata
Emerson Etem - Linden Vey - Jake Virtanen
Brandon Prust - Jared McCann - Alexandre Burrows

Mitä noista nyt sanoisi. McCann tulee kokoonpanoon ja Cracknell katsomoon. Peli jäi katsomatta, mutta koosteen ja tilastojen perusteella Cracknell ei nyt mitenkään huonolta vaikuttanut. Vancouverin korkein laukausumäärä (4), paras aloitusprosentti (67%), mutta toki myös -1. Silti kun tuota vertaa tuohon omaan "suosikkiini" Linden Veyhin niin hänen saldonsa 1 laukaus, aloitukset 27 %, -1 ja 2 PIM on aika selvästi heikompi. Ja Vey sai sitten yv-aikaa ja muutenkin peliaikaa pari minsaa enemmän.

Horvatin pisteputki kasvoi jo viiteen peliin mikä on tässä joukkueessa kova saavutus. Ei meinaan maaleja ihan liikaa tule nyt. Toki myös miinukset kasvoivat parin verran ja se saldo on ikävän näköinen, -22.

Matt Bartkowski sai näköjään pakistossa kolmanneksi eniten peliaikaa ja keräsi sen kunniaksi kaikki miinukset (-4). Biegan peliaika tippui pakiston pienimmäksi, vaikka toki sai silti 17 minuuttia pelata.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Mitä noista nyt sanoisi. McCann tulee kokoonpanoon ja Cracknell katsomoon..koosteen ja tilastojen perusteella Cracknell ei nyt mitenkään huonolta vaikuttanut. Vancouverin korkein laukausumäärä (4), paras aloitusprosentti (67%), mutta toki myös -1. Silti kun tuota vertaa tuohon omaan "suosikkiini" Linden Veyhin..
Cracknell pelasi ihan kelvollisen pelin. Ei mitenkään loistanut eikä ollut laukauksista huolimatta kauheasti esillä, mutta ei pettänytkään. Ihan hyvä nelosketjun sentterin peli. Varmaankin tuota Veyta yritetään ajaa nyt Etemin kanssa yhteen ja siksi vaihdetaan noin? Ja saattaa olla, että vaikka veikkasin jo Veyn lähtevän alas kun Sutter tulee, että tuota yritetään pidemmän kaavan kautta. Horvatilla ja Bärtschillä meni myös aika pitkään ennen kuin tulosta tuli. Toki kyseessä oli eri luokan pelaajatkin ja luulen, että Vey ei tule saamaan peliään kasaan.

Etem pelasi mielestäni kuitenkin hyvin. Hänellä on selvästi näyttöhaluja.

Mr. Smith kirjoitti:
Horvatin pisteputki kasvoi jo viiteen peliin mikä on tässä joukkueessa kova saavutus. Ei meinaan maaleja ihan liikaa tule nyt. Toki myös miinukset kasvoivat parin verran ja se saldo on ikävän näköinen, -22.
Tuo tehotilasto on ikävän näköinen saldo, mutta aika vähän tuo mistään kertoo tässäkään tapauksessa enkä ole tuosta huolissani. Yhtä paljon laitan tuosta yhtäläisyysmerkkejä Horvatin puolustuspeliin kuin vaikkapa aikanaan Vanekin +47 lukemasta (Chris Drurylla samalla kaudella samassa joukkueessa +1), Marek Malikin +35 lukemasta (Allenilla oli samalla kaudella samassa joukkueessa -10 tai Patrice Bergeronin -28 lukemasta. Capsiakin vastaan Horvatille tuli -2, vaikka kumpikaan maaleista ei ollut lainkaan hänen. Olisikohan Bo ollut tällä kaudella jo kuuden tai seitsemän maalin aikana jäällä kun vastustaja tekee tyhjiin?
 
Viimeksi muokattu:

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Canucks oli Carolinaakin vastaan heikompi joukkue, mutta 38 torjuntaa ottaneen Markströmin ja kaksi maalia tehneen Horvatin ansiosta haettiin vieraspisteet. Linden Vey avasi tämän kauden maalisaldonsa viimein ja saattoi tuolla saada lisäaikaa ylhäällä. Horvatilla on nyt kuuden pelin pisteputki päällä ja noissa peleissä on tullut yhdeksän (6+3) pistettä. Ihan hyvin tuolla peluutuksella ja tuolla iällä.

Henrik Sedin kärsii jostain vammasta, vaikka pelaa. Carolinaa vastaan aloituksetkin tulivat vain 16%:sti kotiin. Viimeisten 15 pelin sisään Henrik (joka on normaalisti 50%:n aloittaja) on jäänyt 13 kertaa 30% luokan aloituksiin tai alle. Sutterin sairauslomaa on jatkunut kaksi ja puoli kuukautta ja kun Henrik pelaa puolivaloilla, niin aika paljon jää muille paikattavaksi. Tuo ikävä kyllä näkyy.

Niin kauan kun Markström pelaa noin, Canucksilla on kuitenkin mahdollisuudet voittoihin.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Islandersia vastaan oli Ryan Millerin vuoro loistaa. Miller venyi 47 kertaa kiekon tielle ja johdatti Canucksin 1-2 jatkoaikavoittoon. Canucksin maalin varsinaisella peliajalla teki tulokaspuolustaja Ben Hutton, jolle maali oli uran ensimmäinen NHL-osuma. Huttonin (joka pelasi noin 22 minuuttia) maali oli pitkään pelin ainoa, mutta Islanders tuli pelin viimeisellä minuutilla tasoihin. Jatkoaika oli maaliton ja rankkareissa Vrbata onnistui jälleen tuomaan pisteitä.

Desjardins oli syystäkin huolissaan joukkueen pelistä muuten kuin maalivahtien osalta;

I think most coaches would be concerned if you’re giving up 45 shots. I don’t think that’s something that you wouldn’t be concerned with. We’ve got to play better than that. You’re not going to win a lot of games when you give up 45 shots. Saying that, I think we have good goaltending. I think it’s stepping up and showing that the last couple of weeks.”

Canucksilla on ollut jo jonkin aikaa ainakin yksi silmiin pistävä heikkous pelissään. Karvauksissa ei saada nimittäin riittävän hyvää painetta vastustajaan ja kun tuo tökkii, niin keskialueen yli tullaan heittämällä kohti Canucksin päätä. Toinen isompi murhe on sitten henkilökohtaisella tasolla joidenkin pelaajien puolustuspelissä. Ehkä suurin oman pään katastrofi Weber on onneksi viimein istunut katsomossa.

Canucks sai peliin Hansenin ja Sbisan sairaustuvalta takaisin. Koska tällä kaudella loukkaantumisten määrä tuntuu olevan vakio, Henrik Sedin loukkaantui pelin avauserässä. McCann otti kapteenin paikan ykkösestä ja saanee nyt roolin hyökkäävissä ketjuissa. Ainakin alku oli hyvä. McCann laukoi Daniel Sedinin kanssa Canucksin eniten (4) ja sai syötön Huttonin maaliin. Kerran hän karkasi läpiajoonkin, mutta ei saanut osumaa.

Joukkueen toisen junnusentterin Horvatin kuorma on 20-vuotiaalle kyllä tällä hetkellä liian kova. Islandersia vastaan Bo pelasi lähes 22 minuuttia ja vielä vaikeita minuutteja. Toistaiseksi tuota kuormaa ei näe hänen pelistään (vaikka kuuden pelin pisteputki menikin rikki), mutta ei kai valmennus aio noita minuutteja hänelle jatkossa jakaa? Ehkä ongelmaksi tulee vain, että kenelle noita sitten annettaisiin? Sutterin ja Henrikin poistumiset syövät keskustaa paljon, ja etenkin kun muutenkin ollaan liikkeellä niin kokemattomalla keskustalla.

Canucksin saldo viimeisistä 10 pelistä on 6-3-1. Tällä hetkellä näyttää siltä, että joukkue ei tule draftin kärkisijoista kisaamaan, mutta toki tässä on vielä paljon kautta jäljellä.

***

Brock Boeser teki viikonloppuna kahteen peliin 2+2 pistettä ja nosti kauden pisteensä 25 pisteeseen 22 pelin jälkeen. Yllättävänkin hyvä alku hänelle yliopiston puolella.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Nyt on sitten pari päivää taukoa ennen vieraskiertuetta. Ja tuo kiertua alkaa Washingtonista, joten siinä laitetaan kunnon haaste heti alkuunsa. Tuosta ottelusta pistettäkin pidän ihmeenä. Ja tahti kiertueella on kova, kun neljään päivään on kolme matsia, joista kolmas on Islandersia vastaan iltapeli sunnuntaina.

Vieraskiertueen ensimmäinen osio meni odotuksia paremmin. Washingtonilta otettiin odotetusti nekkuun, mutta sen jälkeen tulleet kaksi voittoa tulivat positiivisena yllätyksenä.

Maalinteko on toki edelleen vaikeaa ja varsinaisella peliajalla Vancouver tekikin vain 4 maalia kolmeen peliin. Siihen nähden tuo kaksi voittoa on kova saldo. Ja maalivahdit saivat sitten osakseen 127 kutia, joista vain kuusi upposi Markström/Miller kaksikon taakse. Ihan hyvä, että nyt on kumpikin maalivahti kovassa vireessä, kun ei tuollaisia yli 40 torjunnan iltoja peräkkäisinä päivinä hyvällä hapella varmastikaan vedettäisi. Kunhan vain jatketaan tasaista peluuttamista eikä lähdetä taas Milleriä ylikuormittamaan.

Henkka Sedin taitaa olla pisempään poissa, kun vammoja oli jo muutenkin alla. Viikkoja ei pitäisi mennä, mutta saas nähdä ehtiikö pelaamaan tällä vieraskiertueella enää. Mikäli ei pelaa niin McCann - Horvat - Vey - Cracknell on varmastikin yksi kokemattomin sentteristö koskaan NHL:ssä.

Seuraava kolmen matsin rykelmä sisältää ottelut NYR, BOS ja PIT. Niistä jos vastaava saldo (4/6) saadaan matkaan niin vieraskiertue on onnistunut loistavasti.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Henrik Sedinin toivotaan olevan pelikunnossa vasta tähdistöottelun jälkeen. Eli käytännössä ainakin seuraavat neljä peliä Canucks tulee pelaamaan ilman kapteeniaan ja 19-vuotias tulokas McCann vetää ykkösketjua. McCann oli vielä tarhaiässä Sedinien aloitellessa NHL-uriaan.

Eihän tuo nyt kovin suunnitellusti mene. Vain kolme viikkoa sitten Desjardins kertoi, että McCann tarvitsee lisää painoa ja punttikuurin, joten hän tulee lepuuttamaan tulokasta, jotta tämä saisi välipäiviä harjoitella voimapuoltaan paremmaksi. McCann taas kertoi, että vaikka hän on syönyt tuplasti sen mitä kokeneemmat pelaajat, massaa ei vaan ole tullut. Voimaa hän on omien sanojensa mukaan kuitenkin hankkinut.

Hän on istunut tässä kuussa kolme peliä ja vaikka onkin ollut hyvä aina pelatessaan, Canucksilla oli tässä vaiheessa muita suunnitelmia hänen varalle kuin ykkösketjun sentterin rooli. Nyt tuo on kuitenkin edessä, sillä Sutterkaan ei ole vielä pelikuntoinen, joukkue ei halua rikkoa Horvatin ketjua ja pitää myös Vey-Etem kaksikkoa yhdessä. Saa nähdä miten McCann selviää.

Yksi asia saattaa olla kuitenkin lähellä. Kun Daniel Sedin tekee seuraavan maalin ja nousee tuolla osumalla organisaation kaikkien aikojen kärkeen maaleissa, Henrik Sedinia ei näy syöttäjänä. Henrik on syöttänyt Danielin uran 346 NHL-maalista 246 maalia.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Pitää olla tyytyväinen pelaajien taisteluilmeeseen tällä kaudella. Joukkue jatkaa pisteiden keräämistä vaikka tärkeimmältä pelipaikalta (yhdessä maalivahtien kanssa) puuttuu kaksi kolmen ensimmäisen ketjun senttereistä ja puolustuksessa on ollut useita loukkaantumisia. Nuoret ovat ottamassa valtaa. Bärtschi ja Horvat ovat olleet joukkueen parhaita viimeisen kuukauden. Markström jatkaa erinomaista kauttaan ja näyttää olevan maalivahti johon voi luottaa tulevaisuudessa. Ja Virtanen - joka on ollut hyvä jokaisessa pelaamassaan pelissä nuorten MM-kisojen jälkeen - oli Markströmin kanssa joukkueen paras 2-4 voitossa Bruinsista.

Pelaajat ovat käyneet läpi tällä kaudella raskaita aikoja, mutta joukkueena tuo näyttää tällä hetkellä menneen kauden aikana eteenpäin. Eihän tällä nipulla ole enää samaa taitotasoa tai syvyyttä kuin vuosikymmenen vaihteen joukkueilla, mutta joukkue liikkuu paremmin, pakottaa vastustajaa virheisiin ja on nuorten ansiosta mielenkiintoinen seurattava.

Tämä nykyinen sijoitus on kyllä hieno näyttö myös Wiikseltä. En olisi uskonut Canucksin olevan tuolla nuorten pelaajien määrällä, loukkaantumistilanteilla ja NHL:n eniten vieraspelejä pelanneena joukkueena kiinni playoff-paikassa kun kausi on jo reilusti yli puolenvälin. Toki pelejä on pari enemmän kuin joillakin takaa tulevilla, mutta heidänkin pitää voittaa saadakseen eron kiinni.

Hieno nähdä Burrowsin palanneen maalintekijäksi. Peräti 25 pelin maaliton putki meni poikki Rangersia vastaan ja nyt tuli maali myös heti seuraavassa pelissä.

Ja Daniel Sedin pisti seuraennätyksen maaleissa rikki! Daniel teki pelin voittomaalin ja myös viimeisen maalin tyhjiin. Syötöt tuohon historialliseen maaliin merkittiin Taneville ja Hansenille.

Canucksin tiukkatahtinen vieraspelikiertue on nyt saldossa 3-1-1 ja vielä on peli Pittsburghissa jäljellä. Joka tapauksessa joukkue on saavuttanut vähintään yli piste per peli -tahdin tuolta kiertueelta, kävi tuossa viimeisessä pelissä miten tahansa.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Olipahan taas kolmas erä... Canucksin asema NHL:n huonoimpana kolmannen erän joukkueena jatkuu luultavasti koko kauden loppuun? Muuten joukkue taas taisteli tuollakin sentterivalikoimalla ihan hyvin ja paikkoja oli riittävästi, mutta vähän taisi energiat olla vähissä lopussa. Yhdeksään päivään kuusi vieraspeliä näkyi.

Kiva kun Vey alkaa saada maaleja. Ilmeisesti junioreissa laskettiin nuokin siihen parhaan kauden 46 osumaan mukaan. Kokonaispeli hänellä on mennyt nyt kuitenkin mielestäni eteenpäin, mutta tuollainen maali jää ihmisten mieleen. Aika paljon Veyn ketju joutui pelaamaan muutenkin Malkinin ketjua vastaan ja tuo ei ole helpoin tehtävä.

Muuten joukkueessa mielestäni tutut pelaajat nousivat esiin. Horvat ja Hutton nuorista ja Hansen (jolle pomppi viimein) kokeneista. Zalewski pelasi myös mielestäni ihan hyvän pelin nelosessa. Virtanen väläytteli tapansa mukaan, mutta peli on vielä epätasaista. Samat sanat menevät toiselle junnulle McCannille.

Horvatin -2 ja Sbisan +3 kertoo taas olennaisen +/- tilaston merkityksestä vertaillessa pelaajien onnistumisia...
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Kiva kun Vey alkaa saada maaleja. Ilmeisesti junioreissa laskettiin nuokin siihen parhaan kauden 46 osumaan mukaan. Kokonaispeli hänellä on mennyt nyt kuitenkin mielestäni eteenpäin, mutta tuollainen maali jää ihmisten mieleen. Aika paljon Veyn ketju joutui pelaamaan muutenkin Malkinin ketjua vastaan ja tuo ei ole helpoin tehtävä

Hienosti Vey toi Pittsburghin mukaan peliin. Ei vaan pysty ymmärtämään mitä ihmettä Vey tuossa yritti ja kuinka ammattilainen pystyy pelaamaan tuon tilanteen noin huonosti. No, palkintona siitä Vey sai sitten kaikista hyökkääjistä eniten peliaikaa. Pakko myöntää, että en tajua enää yhtään tuota Veyn peluuttamista. Toki loukkaantumiset ovat mitä ovat, mutta kyllä jotain on pahasti pielessä kun Vey pelaa ykkösylivoimassa sekä kakkosalivoimassa.

Ei ole Vey saanut myöskään Etemille onnistumisia vaan seitsemän pelin jälkeen Etemin saldo on 0+1. Ei Etem mitenkään erityisen huonosti ole pelannut, mutta vastaavasti ei niitä onnistumisia kauheasti ole myöskään tullut.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Hienosti Vey toi Pittsburghin mukaan peliin. Ei vaan pysty ymmärtämään mitä ihmettä Vey tuossa yritti ja kuinka ammattilainen pystyy pelaamaan tuon tilanteen noin huonosti. No, palkintona siitä Vey sai sitten kaikista hyökkääjistä eniten peliaikaa. Pakko myöntää, että en tajua enää yhtään tuota Veyn peluuttamista. Toki loukkaantumiset ovat mitä ovat, mutta kyllä jotain on pahasti pielessä kun Vey pelaa ykkösylivoimassa sekä kakkosalivoimassa.


Mä kirjoittelinkin tästä maalista jo jossain toisessa ketjussa aiemmin, mutta jaetaan nyt oma mielipide vielä tännekin. Mun silmääni näytti, että Vey oli ottamassa kiekkoa haltuun koska siinä oli jonkin verran lääniä, Edler kuitenkin pelasi selkäytimestä opitulla tavalla ja husi kiekkoa minkä ehti oman maalinsa edessä mikä sitten aiheutti tuon kömmähdyksen. Nololtahan se näytti, mutta ei se minusta mikään tilanne ollut mistä esimerkiksi Veyn peliaikaa olisi pitänyt tiputtaa kun kaveri yritti pelata rohkeasti kiekolla. Eihän se nimittäin siinä mielessä ollut vaarallinen paikka kun Malkin oli jo ajautunut itse ulos tilanteesta. Teikäläisten kannalta aika huono yhteensattuma vaan.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Tulee vähän myöhässä, mutta pistetään silti vielä omat näkemykset tuosta Penguins-pelistä.

Hienosti Vey toi Pittsburghin mukaan peliin. Ei vaan pysty ymmärtämään mitä ihmettä Vey tuossa yritti ja kuinka ammattilainen pystyy pelaamaan tuon tilanteen noin huonosti. No, palkintona siitä Vey sai sitten kaikista hyökkääjistä eniten peliaikaa.
Tässä vielä tuo Veyn oma maali.

Kuten tsajari sanoi, osansa tuosta menee Edlerillekin. Toki ihan ymmärrettävää, että pakki pyrkii pelaamaan kiekon nopeasti pois tyhjän maalin edestä. Veyllehan tuo maali suuremmaksi osaksi meni, mutta luultavasti tuo Edlerin mailapeli vaikutti tuohon miltä tilanne näytti.

Tuo Veyn peliaikahan tuli suureksi osaksi ennen tuota maalia. Toki hän pääsi lopussa pelaamaan myös ylivoimaa, kun sellainen harvinaisuus Canucksille pelissä tarjottiin ja tuo nosti peliaikaa. Peliaikaa nosti myös paikka kolmosalivoimassa, kun Canucks pääsi vaihtamaan alivoimalla pelissä hyvin ja hyökkääjiä pystyttiin kierrättämään.

Ansaittua peliaikaa tai ei, mutta ellei tuota maalia lasketa, Vey pelasi nyt mielestäni ihan hyvän pelin. Hän joutui vain hankalaan paikkaan pelaamaan paljon Malkinin ketjua vastaan ja sai vain 18% aloituksistaan hyökkäyspäästä. Tuohon maaliin saakka hänen pelinsä oli kuitenkin pääosin onnistunutta, mutta nyt pelistä muistetaan lähinnä vain tuo oma maali. Mielestäni tuo maali vääristää nyt kuvaa muusta pelistä.

Kokonaisuutena Vey on ollut minulle viime aikoina yllätys ja nimen omaan positiivisesti. Hän oli farmissa alkukaudella huono eikä aloittanut hyvin nostonsa jälkeenkään, mutta on pelannut nyt jo pidempään hyvin (vaikka tuota ei tilastoista näekään). Vaikeita minuutteja tulee vain liikaa tällä hetkellä kun sentteritilanne on tuollainen.

Tuosta sentteritilanteesta; kun joukkueen neljä sentteriä ovat Horvat, Vey, McCann ja Zalewski, niin kyllähän tuo pakottaa ylipeluutukseen ja tekee sitä etenkin kuuden pelin vieraspelimatkoilla. On Vey silti kokonaisvaltaisessa pelissä valmiimpi kuin McCann. Ihme toki jos ei olisi kun Vey on 24-vuotias ja McCann 19-vuotias. McCann on lahjakkaampi, mutta fyysisesti (sekä voimassa että kestävyydessä) hänellä on vielä paljon hommia edessä.

Mr. Smith kirjoitti:
Ei ole Vey saanut myöskään Etemille onnistumisia vaan seitsemän pelin jälkeen Etemin saldo on 0+1. Ei Etem mitenkään erityisen huonosti ole pelannut, mutta vastaavasti ei niitä onnistumisia kauheasti ole myöskään tullut.
Totta, mutta kannattaa odottaa uudelta pelaajalta noin parikymmentä peliä ennen analyysien tekoa. Nythän Etemin seitsemästä ensimmäisestä pelistä kuusi on pelattu vieraspelikiertueella, joka vedettiin läpi yhdeksään päivään. Lisäksi tuo ketju on saanut erittäin vaikeita vaihtoja. Esimerkiksi Rangersia vastaan tuli noin 15% hyökkäyspään aloituksia ja Pittsburghia vastaan 18%. Tuolta on vaikea iskeä tehoja.

Etem on tehnyt kyllä ison määrän töitä ja ollut muuten joukkueelle hyödyksi. Esimerkiksi Floridaa vastaan häntä jouduttiin rikkomaan jatkoajalla ja Canucks teki jäähyn aikana tuon pelin voittomaalin. Pistettä tuosta ei Etemille tietenkään tullut, mutta ilman sitä hänen haastoaan ei ainakaan ylivoimaa oltaisi saatu.

Virtasesta muuten mielenkiintoinen tilasto Penguinsia vastaan oli se, että Jake pelasi pelissä peräti 11 kertaa kiekon keskialueelta hyökkäyspäähän (lukema oli selvästi Canucksin paras). Yli 10 "ylitystä" on tuossa yleensä eliittiluokan lukemia ja harvoin noihin lukemiin päästään nelosketjusta. Tuon vuoksi Virtanen on myös pärjännyt corsitilastoissa harvinaisen hyvin ikäisekseen.

***

Hunter Shinkaruk teki viikonloppuna kauden 16 maalinsa. Hänellä oli pelin jälkeen 25 maalia viimeisistä 50 pelistä.

***

Viime kesän viidennen kierroksen varaus Adam Gaudette on päässyt hienoon lentoon yliopiston puolella. Viimeisiin seitsemään peliin Gaudette on tehnyt 12 pistettä. Pelejä en ole nähnyt, mutta tilastojen puolesta hän vaikuttaa Canucksin parhaalta yliopistojen hyökkäysvaraukselta syvyyskierroksilla (3-7) sitten -94 ja Bill Muckaltin tällä +1 draftivuotenaan.

Onhan noita Wesley Myroneita, Matthew Beattieita, Taylor Matsoneita, Matt Butchereita ja Matt Genseja katseltukin jo riittävästi. Hienoa saada kerrankin joku hyökkääjä yliopistoista syvyyskierroksilla, jonka kehitystä on mielenkiintoista seurata.

***

Yliopistopelaajista puhuttaessa, Brock Boeser antoi viikonloppuna kaksi syöttöä ja teki rankuilla pelin ratkaisseen maalin. Pidän paljon tuosta Boeserin laukauksesta. Kauden avauspuolikkaan Highlighteista tuota vetoa voi katsella enemmänkin. Jenkkien kannalta harmi kun Wilson ylipeluutti matthewseja nuorten MM-kisoissa ylivoimissa.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Veyllehan tuo maali suuremmaksi osaksi meni, mutta luultavasti tuo Edlerin mailapeli vaikutti tuohon miltä tilanne näytti.

Tuo Veyn peliaikahan tuli suureksi osaksi ennen tuota maalia. Toki hän pääsi lopussa pelaamaan myös ylivoimaa, kun sellainen harvinaisuus Canucksille pelissä tarjottiin ja tuo nosti peliaikaa. Peliaikaa nosti myös paikka kolmosalivoimassa, kun Canucks pääsi vaihtamaan alivoimalla pelissä hyvin ja hyökkääjiä pystyttiin kierrättämään.

Ansaittua peliaikaa tai ei, mutta ellei tuota maalia lasketa, Vey pelasi nyt mielestäni ihan hyvän pelin. Hän joutui vain hankalaan paikkaan pelaamaan paljon Malkinin ketjua vastaan ja sai vain 18% aloituksistaan hyökkäyspäästä. Tuohon maaliin saakka hänen pelinsä oli kuitenkin pääosin onnistunutta, mutta nyt pelistä muistetaan lähinnä vain tuo oma maali. Mielestäni tuo maali vääristää nyt kuvaa muusta pelistä.

Kokonaisuutena Vey on ollut minulle viime aikoina yllätys ja nimen omaan positiivisesti. Hän oli farmissa alkukaudella huono eikä aloittanut hyvin nostonsa jälkeenkään, mutta on pelannut nyt jo pidempään hyvin (vaikka tuota ei tilastoista näekään). Vaikeita minuutteja tulee vain liikaa tällä hetkellä kun sentteritilanne on tuollainen.

Toki tuo varmasti on lähempänä oikeaa kuin oma näkemys Veystä tällä hetkellä. Mutta silti tuossa maalissakin Vey tuli sitten viimeisenä alas ja samalta tasolta lähtenyt Etem painoi hänestä ohitse ja ehti vielä ohjaamaan Malkinin maalin taakse. Vey on omaan makuun vähän turhan puhdas taitopelaaja, joka ei vahingossakaan blokkaa tai taklaa ja välillä tuo puolustaminenkin vähän unohtuu. Ja niitä tehoja ei tule oikein millään vaikka peli- ja yv-aikaa tarjotaankin. Näistäkin puutteista huolimatta on tullut varmaan annettua hänelle turhan paljon kuraa otteisiin nähden.

Toisaalta en näe kyllä Veyllä mitään tulevaisuutta joukkueessa, joten siinäkin mielessä antaisin peliaikaa tulevaisuutta silmällä pitäen noille paremmille prospecteille. Tai sitten peliaikaa vähän reilummin esim Zalewskille, jossa saattais olla jotain potentiaalia nelosen sentteriksi.

Jospa tuo Henkka Sedin olisi kohta pelikunnossa niin tulisi sentteristöön vähän enemmän tasapainoa. Bo Horvat on muuten tehnyt 10 viimeiseen peliin tehot 7+5 ja vain kerran jäänyt pisteittä. Jos en ihan väärin katsonut niin seuraavaksi eniten pisteitä noissa 10 pelissä on tehnyt Daniel Sedin, joka on tehnyt 6 pistettä.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Vey on omaan makuun vähän turhan puhdas taitopelaaja, joka ei vahingossakaan blokkaa tai taklaa ja välillä tuo puolustaminenkin vähän unohtuu. Ja niitä tehoja ei tule oikein millään vaikka peli- ja yv-aikaa tarjotaankin.
Ei Vey minunkaan suosikkeja ole.

Mutta ei tuo hänen pistetehtailunsa mitenkään hirveän huonoa ole ollut. Hän on tehnyt noin 0,4 pistettä pelaamaansa peliä kohden, eli suunnilleen samoja määriä peliä kohden kuin esimerkiksi Jori Lehterä tai Ales Hemsky. Toki tuo Veyn pelimäärä on vielä niin pieni, että ei tuon perusteella voi tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Siltikin, toistaiseksi hän on ollut ihan kelvollinen täytemies saamaansa vastuuseen nähden.

Vey on saanut peliä kohden joukkueen hyökkäyksen 7. eniten peliaikaa ylivoimilla. Käytännössä tuo on juuri ja juuri kakkosylivoiman aikoja (riippuen pelaako joukkue ylivoimaa kolmella vai neljällä hyökkääjällä). Muuten hän on saanut selkeästi nelosketjun sentterin aikoja (selvästi Henrikin, Horvatin ja Sutterin takana). Tuohon nähden nuo pisteet ovat ihan kohtalaisia tuolla lyhyellä otannalla.

Itse en osaa sanoa tällä hetkellä onko Veylla tulevaisuutta joukkueessa. Hän näytti selkeästi väliinputoajalta NHL:ssä, mutta olen joutunut vähän muuttamaan näkemystäni. Hänen kunniakseen pitää sanoa se, että hän on kehittynyt kokonaisvaltaisessa pelissään. Esimerkiksi aloitukset tulevat nyt paremmin omille kuin viime kaudella ja myös laitojen lähellä peli on parempaa. Jos hän pystyy jatkamaan tuota kehitystään, niin kuka tietää..? Urallaan Vey on mennyt joka kausi eteenpäin, mutta katsotaan nyt kuinka kauan tuo kehitys jatkuu.

Todennäköisimpänä tulevaisuuden vaihtoehtona näen Veyn olevan edelleen loukkaantumisten paikkaaja ylhäällä, mutta juuri nyt pidän itse hänen suhteen tulevaisuuden avoinna.

Mr. Smith kirjoitti:
Toisaalta en näe kyllä Veyllä mitään tulevaisuutta joukkueessa, joten siinäkin mielessä antaisin peliaikaa tulevaisuutta silmällä pitäen noille paremmille prospecteille. Tai sitten peliaikaa vähän reilummin esim Zalewskille, jossa saattais olla jotain potentiaalia nelosen sentteriksi.
Desjardins haluaa selvästi antaa noille kärkiprospecteille mahdollisuuksia ylhäällä, mutta haluaa ajaa noita kuitenkin kärsivällisesti sisään. Hän välttää pistävänsä nuoria liian nopeasti liian suureen vastuuseen. Esimerkiksi Horvat sai viime kaudella 15 sekuntia ylivoimaa peliä kohden, vaikka pelasi hyvin ja toivoin suurempaa roolia. Tuo näyttää kuitenkin toimineen oikein hyvin.

Bärtschi näyttää menevän tällä kaudella koko ajan eteenpäin ja Huttonin pelissä ei ole näkynyt nuorille pakeille usein nähtävää tason putoamista, vaan hänkin näyttää pelaavan koko ajan vain paremmalla itseluottamuksella. McCannia Desjardins on ajanut Horvatin tavoin nelosessa sisään. McCann on saanut vain enemmän ylivoima-aikaa kuin BoHo viime kaudella. Virtanen on myös pelannut pienessä roolissa, mutta uskaltaa rohkeasti haastaa ja hänenkin itseluottamus näyttää vain paranevan.

Kyllähän minäkin toivoisin nuorille enemmän vastuuta, mutta tuo Desjardinsin tyyli näyttää toimivalta ja niin kauan kun se toimii nuorille, hyvä joukkueelle.

Mr. Smith kirjoitti:
Bo Horvat on muuten tehnyt 10 viimeiseen peliin tehot 7+5 ja vain kerran jäänyt pisteittä. Jos en ihan väärin katsonut niin seuraavaksi eniten pisteitä noissa 10 pelissä on tehnyt Daniel Sedin, joka on tehnyt 6 pistettä.
Myös Bärtschillä on 6 (4+2) pistettä viimeisiin 10 peliin. Horvat on kuitenkin noussut viimeisten noin 20 pelin sisään koko hyökkäyksen veturiksi kun puhutaan myös kokonaispelistä. Harvinainen tilanne tuon ikäiselle pelaajalle Vancouverissa.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
NHL:ssä on hiljaista kun pelataan tähdistöhöntsää, mutta pientä päivitystä muuten;

Utica voitti kummatkin viikonloppupelinsä. Ensin Albanyn vieraissa 3-4 ja sitten seuraavana iltana Rochesterin kotonaan 4-2. Ensimmäisessä pelissä Zalewskille tuli kaksi maalia ja Subbanille 1+1. Kummatkin valittiin myös pelin tähdistöön. Seuraavassa pelissä Zalewski teki 2+1, joten melko hyvä viikonloppu hänelle. Peli ylhäällä näytti piristäneen hienosti.

Subban on muuten pelaamassa tehojen puolesta lähes identtistä ensimmäistä farmikautta kuuluisan isoveljensä kanssa (kun katsotaan pisteitä/peli ja maaleja/peli tilastoa). En todellakaan kuvittele hänen pelaavan samanlaista uraa, mutta tehojen puolesta hän näyttää seuraavan hyvin veljeään. Utican sisäisessä pörssissä hän on toisena Shinkarukin jälkeen.

Yliopiston puolella Demko pelasi viikonloppuna jo kauden 8. nollapelinsä, saavuttaen näin Cory Schneiderin nollamäärän +2 draftivuonna. Muuten Demkolla on vähän paremmat tilastot kuin Schneiderilla aikanaan tuossa iässä.

Brock Boeser teki viikonloppuna kahteen peliin 3+1 ja oli mukana kaikissa North Dakotan maaleissa kahdessa voittopelissä. Dakota pelaa ilman Schmaltzia ja Caggiulaa, mutta Boeserin tehoissa tuo ei näy. Hänellä on nyt 18 maalia 26 peliin. TJ Oshie teki aikanaan Dakotan tulokasennätyksen kun hän iski 24 maalia 44 peliin. Tuohon on mahdollisuuksia.

On muuten ihan kohtalaiset treenitilat tuossa yliopistossa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös