Vancouver Canucks 2014–2015

  • 87 045
  • 369

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Ajattelin viimein avata Vancouverillekin kautta 2014-15 koskevan kausiketjun. Vancouverin osalta tuleva kesä tullee olemaan ennakkoon ehkä mielenkiintoisin muutamaan vuoteen. Heikko menestys menneellä kaudella toi organisaation johtoon isoja muutoksia. Mike Gillis sai väistyä seuran presidentin ja managerin palleilta ja John Tortorella erotettiin yhden kauden jälkeen valmentajan pestistä.

Seuran presidentti vaihtui Trevor Lindeniksi ja manageriksi Canucks sai Bostonissa pitkään kakkosmanagerina toimineen Jim Benningin. Seurassa pitkään kakkosmanagerina toiminut Laurence Gilman jatkaa tehtävässään. Valmennuksessa Canucks piti viime kaudella apuvalmentajana toimineen entisen Dallasin päävalmentajan Glen Gulutzanin ja maalivahtivalmentajana jatkaa Roland Melanson. Päävalmentaja puuttuu kuitenkin vielä tässä vaiheessa ja sen nimittäminen on vuorossa seuraavaksi.

Manageriksi tullut Jim Benning on alun perin isänsä Elmerin tavoin entinen kykyjenetsijä (Jim Benningin isä, 73-vuotias Elmer Benning, on toiminut Montrealin Albertan alueen kykyjenetsijänä ikuisuuden). Jim Benning aloitti Sabresin scouttina vuonna 1994 ja siirtyi siellä joukkueen scouttipuolen vetäjäksi vuonna 1998. Kun hän lopetti uransa Buffalossa 2004 seuran scouttipuolen vetäjänä, Buffalolla oli 15 Benningin scouttiaikana varattua pelaajaa NHL:ssä Sabresin paidassa.

Buffalosta Benning siirtyi Bostoniin vuonna 2006 pelaajakehityksestä vastaavaksi henkilöksi (director of player personnel), mutta nousi jo yhden kauden jälkeen seuran kakkosmanageriksi. Benningin ja manageri Peter Chiarellin tultua seuraan Bruins oli NHL:ssä 26. sijalla ja viisi vuotta myöhemmin seura voitti uudistetun johtonsa avustamana Stanley Cupin. Bruinsin kakkosmanagerina Benning toimi seitsemän kautta ennen siirtoa Vancouveriin. Benning on siis tehnyt pitkän päivätyön nousemalla scoutista nykyiseen managerin virkaansa.

Monet seurat ovat olleet Benningiin yhteydessä aikaisemmin näiden valitessa manageria, mutta hän ei ole ollut omien sanojensa mukaan valmis kantamaan päävastuuta. Nyt aika oli sopiva ja pieni tekijä valinnassa ei ollut myöskään Lindenin ja Benningin ilmeisen hyvä keskinäinen kemia. Lindenilla ja Benningilla on yhteistä pelitaustaa 1980-luvun lopulta Vancouverista, kun Benning oli Canucksin avainpuolustajia ja Linden vasta aloittamassa pitkää uraansa NHL:ssä.

Benning on mielenkiintoinen nimi uudeksi manageriksi. Hän on Vancouverin historian 11 manageri ja Pat Quinnin (1987-97) ohella ainoa Vancouverissa toiminut manageri, joka on myös pelannut seurassa. Hänet tunnetaan todellisena kiekkomiehenä, joka ei laske vietettyjä tuntejaan peleissä ja hän on managerinakin kiertänyt ahkerasti muun muassa juniori- ja yliopistosarjojen pelejä.

Pitkän taustan ansiosta hänellä on paljon kontakteja ympäri liigan, vaikka ei olekaan ollut eturivissä. Persoonana Benningia kuvailee näkemykseni mukaan hyvin Lindenin sanat; "He's a guy that doesn't have an ego". Benning antaa kokemuksensa, näyttöjen ja näkemystensä puhua sanoja enemmän. Hänen kerrotaan olleen Bostonin managerin Chiarellin luottomies ja erittäin arvostettu työntekijä Bruinsin organisaatiossa.

Lindenin tavoitteena oli saada Vancouverin uudeksi manageriksi johtoportaan avaintekijä menestyvästä joukkueesta. Tällä uudella miehellä piti tietysti olla Lindenin kanssa hyvä kemia, yhteinen näkemys, ja tämän piti olla lisäksi henkilö, jolla ei olisi liian suurta egoa managerina. Vaikuttaisi siltä, että tuo tavoite olisi täyttynyt. Mutta katsotaan miten tuon kaksikon työskentely istuu lopulta yksiin käytännössä ja millaisia ratkaisuja he tulevat tekemään.

Pelaajapuolelle tullee muutoksia uusien miesten aloitettua työt ja on mielenkiintoista seurata mihin suuntaan joukkuetta aletaan rakentaa. Joukkueella on mielenkiintoisia nuoria kehittymässä NHL:ssä ja junioreissa, mutta NHL:ssä myös pitkään yhdessä pysynyt ydinrunko, joka on alkanut vähän ikääntyä ja jolle tekisi ehkä hyvää pienimuotoinen nuorennusleikkaus.

Ongelmansa soppaan tuo seuran yhdeksän (kohta kymmenen) pelaajan siirtoja estävät pykälät, jotka ehdittiin sopia Gillisin aikakaudella. Nuoret pelaajat kuten Bo Horvat, Brendan Gaunce, Hunter Shinkaruk, Cole Cassels, Frank Corrado tai Ben Hutton eivät ole luultavasti vielä valmiita vakiroolin pelaajia NHL:ssä ja useita kokeneempia pelaajia ei siis pysty puolestaan kauppaamaan ilman näiden halua. Lisäksi Vancouverin maalivahtitilanne on epävarma. Tilanne ei ole tällä hetkellä helppo ja nyt punnitaan tuoreen seurajohdon ammattitaitoa.

Katsotaan vähän tämän hetken tilannetta sopimuspelaajien osalta (suluissa oleva ensimmäinen luku on pelaajan ensi kauden palkka miljoonina ja toinen on sopimuksen päättymisvuosi):

Hyökkäys

Daniel Sedin (7,0/18 -> UFA) - Henrik Sedin (7,0/18 -> UFA) - Alex Burrows (4,5/17 -> UFA)
Chris Higgins (2,5/17 -> UFA) - Ryan Kesler (5,0/16 -> UFA) - David Booth (4,25/15 -> UFA)
Nicklas Jensen (0,863/16 -> RFA) - Shawn Matthias (1,75/15 -> UFA) - Jannik Hansen (2,5/18 -> UFA)
Tom Sestito (0,75/15 -> UFA) - Brad Richardson (1,15/15 -> UFA) - Dane Fox (0,83 -> RFA)

Rajoitetut vapaat agentit hyökkääjissä (suluissa pelaajan viime kauden cap hit)

Zack Kassian (0,87)
Jordan Schroeder (0,6)
Zac Dalpe (0,55)
Darren Archibald (0,66)

Rajoittamattomat vapaat agentit

Mike Santorelli

Hyökkäykseen vahvimmin tarjolla olevat farmi-/junioripelaajat

Kellan Lain (0,6/15 -> RFA)
Ronalds Kenins (0,68/15 -> RFA)
Michael Zalewski (0,925/15 -> RFA)
Bo Horvat (0,894/17 -> RFA)
Brendan Gaunce (0,863/17 -> RFA)

Puolustus:

Dan Hamhuis (4,5/16 -> UFA) - Kevin Bieksa (4,6/16 -> UFA)
Jason Garrison (4,6/18 -> UFA) - Alex Edler (5/19 -> UFA)
Frank Corrado (0,591/15 -> RFA) - Ryan Stanton (0,55/15 -> RFA )

Rajoitetut vapaat agentit puolustuksessa

Chris Tanev (1,5)
Yannick Weber (0,65)

Rajoittamattomat vapaat agentit puolustuksessa

Andrew Alberts

Maalivahdit

Eddie Läck (1,15/16 -> UFA)
Jacob Markström (1,2/15 -> RFA)

Joacim Eriksson (0,925/15 -> RFA)

Tärkeimpiä jatkosopimuksia ensi kaudelle ovat järjestyksessä Chris Tanevin ja Zack Kassianin jatkosopimukset. Kummankin pelaajan kanssa lähtisin hakemaan kolmevuotista jatkoa. Taneville mielestäni sopiva palkka olisi tässä vaiheessa uraa 2,8-3,3 miljoonaa dollaria kaudessa ja Kassianille 1,8-2,5 miljoonaa. Muista rajoittamattomista vapaista agenteista Yannick Weber voisi olla edelleen käyttökelponen syvyyspuolustaja ja hyökkäyksessä Darren Archibald voisi yrittää edelleen hakea nelosen laiturin paikkaa.

Itse ostaisin viime kauden pelaajista David Boothin sopimuksen ulos ja en yrittäisi jatkaa Andrew Albertsin sopimusta. Mike Santorelli olisi sen sijaan edelleen kiinnostava pelaaja, mikäli palkka saadaan sopivaksi. Kesän hyökkäyksen tärkein tehtävä olisi saada Keslerille laatua laitaan, mikäli Kesler seurassa haluaa jatkaa. Hän tarvitsisi mielestäni laitaan pelaajan, joka osaa tehdä sieltä peliä. Kesler kun pitää omista huolen ja pystyy tekemään hyvinkin maaleja sentterinä sekä mennä suoraviivaisesti päästä päähän, mutta ketju kaipaa syöttötaitoa Keslerin pelatessa sentterinä.

Puolustuksessa Alex Edler olisi siirtoikkunassa, mikäli sopiva kauppakumppani löytyy. Tanevin nousu joukkueen puolustuksen hierarkiassa kärkipariin on sysäämässä yhtä entistä top4-puolustajaa (Hamhuis, Bieksa, Garrison ja Edler) kolmospariin, jossa tämän palkka ei ole hyvässä linjassa rooliin nähden. Viime kauden perusteella tuo putoaja voisi olla Edler, johon on uskoakseni huonosta viime kaudesta huolimatta mielenkiintoakin monissa seuroissa.

Kun Kassian ja Tanev saadaan sopimuksiin, Santorellille saadaan sopiva jatkosopimus ja mikäli Kesler jatkaa, kokoonpano voisi näyttää viime kauden pelaajilla parilla UFA-hankinnalla lisättynä suunnilleen tältä:

Daniel Sedin (7) - Henrik Sedin (7) - Alex Burrows (4.5)
??? (UFA) - Ryan Kesler (5) - Mike Santorelli (1?)
Chris Higgins (2,5) - Shawn Matthias (1,75) - Zack Kassian (2?)
Tom Sestito/Mike Zalewski (0,75) - Brad Richardson (1,15) - Jannik Hansen (2,5)

Dan Hamhuis (4,5) - Chris Tanev (2,8?)
Jason Garrison (4,6) - Kevin Bieksa (4,6)
??? (UFA) - Frank Corrado/Ryan Stanton/Yannick Weber (0,6)

Eddie Läck (1,15)
Jacob Markström (1,2)

*** Roberto Luongon palkka vaikuttaa Canucksin palkkakattoon 0,8 miljoonaa.

Yhteen puolustajaan ja yhteen laitahyökkääjään jäisi yli 10 miljoonaa pelivaraa noilla palasilla. Tuo voisi olla ihan kilpailukykyinen joukkue, mikäli pelaajat pysyvät terveinä viime kautta paremmin, valmentajakysymys toimii ja maalivahtiosasto ei petä. Uskoisin ensi kauden joukkueen muuttuvan kuitenkin enemmän kuin näissä hahmotelmissa nykyisillä pelaajasopimuksilla ja luultavasti yksi tai kaksi nuorta (etenkin Nicklas Jensen, Frank Corrado, Bo Horvat ja mahdollisesti Dane Fox'kin) tulee haastamaan leirille veteraaneja tosissaan.

Varmaa on se, että Linden/Benning -kaksikko tullee muokkaamaan seuraa omanlaisekseen ja se tulee alkamaan jo tänä kesänä. Mitään älyttömän isoa kertamuutosta en usko näkeväni, mutta hiljalleen alkanee näkyä uusien miesten luoma pohja enemmän ja enemmän. Vancouver tulee myös todennäköisesti panostamaan aikaisempaa enemmän omiin varauksiinsa, kun tiedostetaan Benningin historia. Tuohon puoleen onkin nyt hyvä lähtökohta, kun seuralla on sen korkein ykkösvaraus tällä vuosituhannella ja muutenkin omat kolme ensimmäistä varauskierrosta on pidetty itsellä.

Edit:

Oma prospect-listaus tällä hetkellä (24.7.14)

1. Bo Horvat, C
2. Jake Virtanen, RW
3. Hunter Shinkaruk, LW
4. Nicklas Jensen, RW
5. Linden Vey, C/RW
6. Brendan Gaunce, C
7. Jared McCann, C
8. Cole Cassels, C
9. Ben Hutton, D
10. Thatcher Demko, G
11. Frankie Corrado, D
12. Nikita Tryamkin, D
13. Joacim Eriksson, G
14. Dane Fox, RW/C
15. Gustav Forsling, D
16. Ronalds Kenins, RW
17. Anton Cederholm, D
18. Peter Andersson, D
19. Jordan Subban, D
20. Alex Friesen, C
 
Viimeksi muokattu:

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Kesän hyökkäyksen tärkein tehtävä olisi saada Keslerille laatua laitaan, mikäli Kesler seurassa haluaa jatkaa.

Tämä on yksi kesän mielenkiintoisista tarinoista eli kuuluuko Kesler Canucksin tulevaisuuden suunnitelmiin vai ei? Tilanne on nyt toinen kuin mitä se oli siirtotakarajalla Gillisin ja Tortorellan aikana. Toisaalta Lindenin ja Benningin suunnitelmista ei vielä tiedetä mitään. Ehkä piakkoin joku julkinen ulostulo ja perus liirumlaarumit tulevaisuuden suunnitelmista ja tavoitteista saadaan kuulla, mutta aika näyttää mihin suuntaan joukkuetta aletaan viemään. Seuraava tärkeä askel on tietenkin tulevan päävalmentajan valinta.

Näin verivihollisenkin leiristä käsin on todella mielenkiintoista seurata Canucksin kesän kuvioita.
 

SuperKakke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK ja New York Rangers
Tämä on yksi kesän mielenkiintoisista tarinoista eli kuuluuko Kesler Canucksin tulevaisuuden suunnitelmiin vai ei? Tilanne on nyt toinen kuin mitä se oli siirtotakarajalla Gillisin ja Tortorellan aikana. Toisaalta Lindenin ja Benningin suunnitelmista ei vielä tiedetä mitään. Ehkä piakkoin joku julkinen ulostulo ja perus liirumlaarumit tulevaisuuden suunnitelmista ja tavoitteista saadaan kuulla, mutta aika näyttää mihin suuntaan joukkuetta aletaan viemään. Seuraava tärkeä askel on tietenkin tulevan päävalmentajan valinta.

Näin verivihollisenkin leiristä käsin on todella mielenkiintoista seurata Canucksin kesän kuvioita.

Miehen caphit on kyllä mielestäni kova suhteessa siihen mitä antaa joukkueelle ainakaan pisteiden valossa (5 miljoonaa ja reilu 40 pistettä viime kaudella)
Tähän vielä yhdistetään selkeästi laskussa oleva trendi.
 

Ranksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Harvoin erehdyn kehumaan kenenkään postauksia, mutta Nuck kyllä vetää tällä saralla pisteet kotia. Todella kattava pohjustus Canucksien GM tilanteesta ja pienellä ujutuksella siirryt pelaajatasolle + ketjukoostumuksiin.

10+ ja kauden avausviestistä nabsahtaa Nuckille! Tämä ketjuhan pitää laittaa seurantaan.
Olisiko Barry Trotzista uusi Canucksien päävalmentaja vai kerkeääkö Capitalsit varastamaan herrasen ennen Canuckeja`?
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
->Mielenkiintoista nähdä mitä Edlerin kanssa tapahtuu. Huhujen mukaanhan Bruinsin ja Canuckin välillä oli kevättalvella kauppa valmiina Edleristä. Se kaatui sitten muihin asioihin kuin silloisten johtohenkilöiden haluun toteuttaa kauppa. Lisäksi kun Bruinsin GM Chiarelli dl-päivän jälkeisessä lehdistötilaisuudessa puhui siirrosta, joka jäi syntymättä, mutta saattaa realisoitua kesällä, niin tiettävästi hän viittasi juuri Edleriin.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Tämä on yksi kesän mielenkiintoisista tarinoista eli kuuluuko Kesler Canucksin tulevaisuuden suunnitelmiin vai ei? Tilanne on nyt toinen kuin mitä se oli siirtotakarajalla Gillisin ja Tortorellan aikana. Toisaalta Lindenin ja Benningin suunnitelmista ei vielä tiedetä mitään.
Tämä on yksittäisten pelaajien kohdalla avainkysymys Vancouverille tulevana kesänä. Mikäli Kesler päätetään pitää ja hänellä on halua jatkaa seurassa, Canucksin pitää mielestäni hankkia hyökkäysvoimaa hänen vierelle. Chris Higgins ja Jannik Hansen ovat arvokkaita työntekijöitä ja monipuolisuudessaan tärkeitä joukkueelle, mutta kolmosketjun pelaajia hyökkäysosaamisillaan.

Jos taas Kesler päätetään kaupata, seuran pitää saada aikaan hyvä kauppa joka istuu joukkueeseen. Ja sanottakoon tässä, että hyvänä kauppana en pidä esimerkiksi kolmosketjun sentterin hankintaa, kun omissa junioreissa on juuri tuohon rooliin tulossa lähitulevaisuudessa Bo Horvat, Brendan Gaunce ja Cole Cassels ja omissa on jo nyt Shawn Matthias ja Brad Richardson.

Jim Benning kertoi aloittavansa keskustelut Keslerin kanssa ensi viikolla. Pian olemme viisaampia tämän asian suhteen.

SuperKakke kirjoitti:
Miehen caphit on kyllä mielestäni kova suhteessa siihen mitä antaa joukkueelle ainakaan pisteiden valossa (5 miljoonaa ja reilu 40 pistettä viime kaudella)
Tähän vielä yhdistetään selkeästi laskussa oleva trendi.
Kesleria ei kyllä kannata arvostella pelkästään pisteiden kautta, eikä varsinkaan viime kauden pisteiden kautta. Koko Vancouver sukelsi pahasti ja molemmat Sedinitkin jäivät tehoissa esimerkiksi Patric Hörnqvistin taakse. Ehkä jonkinlaisen kuvan Keslerin viime kauden kunnosta ja monipuolisuudesta antoi Olympialaiset, joissa hän oli nimivahvan USA:n eniten pelannut hyökkääjä ja koko joukkueesta vain Jenkkien puolustuksen ykköspari pelasi enemmän. USA:n Olympiajoukkueen valmentajan Dan Bylsman lisäksi myös Tortorella luotti Kesleriin ja peluutti tätä selvästi Vancouverin hyökkäyksen eniten.

Kesler ei ole liigan tehokkaampia pelaajia, mutta hän on sentterinä hyvinkin monipuolinen. Hän on erittäin hyvä puolustava hyökkääjä ja hän pelaa paljon vastustajien kärkipelaajia vastaan. Hän on vahva luistelija, voimakas, isokokoinen ja suoraviivainen, hyvä tekemään maaleja, erinomainen kiekonriistäjä ja hyvä fyysisessä pelissä. Häntä pystytään käyttämään kaikissa erikoistilanteissa, peluuttamaan sekä keskellä että laidassa ja hän on usein parhaimmillaan pelien ratkaisuhetkillä.

Jos jotain miinusta ja kysymysmerkkejä hänen pelistään hakee, niin ne liittyvät toissa kauden loukkaantumisiin (pelasi vain 17 peliä) ja syöttötaitoon. Kesler ei ole kaikkein luovin pelaaja ja ei käytä laitureitaan riittävästi hyödyksi. Toisaalta hänellä ei ole ollut myöskään laadukkaita hyökkääviä laitureita vierellä.

Ranksu kirjoitti:
Olisiko Barry Trotzista uusi Canucksien päävalmentaja vai kerkeääkö Capitalsit varastamaan herrasen ennen Canuckeja`?
Ensiksi kiitokset Ranksu positiivisista sanoista, ne lämmittävät aina.

Mitä tulee tuohon valmentajakysymykseen, niin Linden ja Benning kertoivat aloittavansa ensi viikolla valmentajien haastattelemisen. Saa nähdä millainen aikataulu Trotzilla on ja missä hän haluaa valmentaa. Varmasti hän on yksi niistä hyvistä vaihtoehdoista, joiden kanssa Vancouver haluaisi käydä keskustelua ykkösvalmentajan paikasta.

Benning kertoi joukkueen hakevan valmentajaa, jolla olisi hyvät vuorovaikutustaidot pelaajiinsa ja joka olisi saanut tuloksia monissa alemmissa sarjoissa. NHL:n ykkösvalmentajakokemusta Benningin mukaan uudella valmentajalla ei olisi pakko olla. En tiedä, mutta jotenkin tuosta kommentista tuli mieleen Willie Desjardins. Näkisin tällä hetkellä Desjardinsin ja Trotzin olevan ne kaksi vahvinta vaihtoehtoa.

larzzon kirjoitti:
->Mielenkiintoista nähdä mitä Edlerin kanssa tapahtuu. Huhujen mukaanhan Bruinsin ja Canuckin välillä oli kevättalvella kauppa valmiina Edleristä. Se kaatui sitten muihin asioihin kuin silloisten johtohenkilöiden haluun toteuttaa kauppa. Lisäksi kun Bruinsin GM Chiarelli dl-päivän jälkeisessä lehdistötilaisuudessa puhui siirrosta, joka jäi syntymättä, mutta saattaa realisoitua kesällä, niin tiettävästi hän viittasi juuri Edleriin.
Tämä on myös mielenkiintoinen asia seurattavaksi. Jotenkin näkisin Edlerin (jos hänet nyt kaupataan) tulevina osoitteina vahvimmin joko Bostonin tai Detroitin. Muutenkin on mielenkiintoista nähdä tuleeko Bostonin ja Vancouverin välillä aikaisempaa enemmän liikennettä.
 

JP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Kurkistus pimeyden ytimeen,

toisin sanoen katsaus Canucksin draftaamiseen. Minua tuli vastaan artikkeli, jossa Ron Delormen varausten sijaan varataan saatavilla olevista se hyökkääjä, joka teki CHL:ssä eniten pisteitä 17-vuotiaana.

Tilastodraftaaminen toi murskavoiton. Toki tässä tutkielmassa ei varattu ollenkaan puolustajia, maalivahteja tai Euroopassa pelanneita. Menetelmää voi soveltaa siten, että silloin kun Canucks varasi puolustajan, tilasto-nojatuoli-GM varaa eniten pisteitä CHL:ssä 17-vuotiaana tehneen puolustajan. Tuo artikkeli sai minut ajattelemaan uudella tavalla pelaajien draftausta - tulokset ovat niin paljon paremmat kuin Delormen saavutukset.
 
Viimeksi muokattu:

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Tämä on myös mielenkiintoinen asia seurattavaksi. Jotenkin näkisin Edlerin (jos hänet nyt kaupataan) tulevina osoitteina vahvimmin joko Bostonin tai Detroitin. Muutenkin on mielenkiintoista nähdä tuleeko Bostonin ja Vancouverin välillä aikaisempaa enemmän liikennettä.

HfBoardsilla on spekuloitu Alex Khokhlachevin siirtymisellä Canucksiin. Kuulemma venäläissentteri olisi Jim Benningin suosikkeja Bostonin nuorista lupauksista. Khokhlachevilla ja Zack Kassianilla on myös yhteistä historiaa Windsor Spitfiren joukkueesta OHL:ssä. Tässäkö mahdollisesti yksi palanen Edler-kauppaan: Alexander Khokhlachev hockey db?
 

Lumimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Avs,NUFC
Tämä on myös mielenkiintoinen asia seurattavaksi. Jotenkin näkisin Edlerin (jos hänet nyt kaupataan) tulevina osoitteina vahvimmin joko Bostonin tai Detroitin. Muutenkin on mielenkiintoista nähdä tuleeko Bostonin ja Vancouverin välillä aikaisempaa enemmän liikennettä.

Edlerin näkisin itsekkin siirtyvän mahdollisesti Detroittiin siellä vallitsevan pakkipulan takia, mutta Bostoniin en usko miehen päätyvän millään. Syitä siihen on 2: ongelmia cappin kanssa ja jo laadukas pakisto. En näe mitään syytä tähän treidiin Bruinsin puolelta. 6 pakkia jo signattu ja 2 nuorta RFA-statuksella. Bruinsilla on mennyt jo 62milj + Iginlan bonarit capistä ja jatkosoppareita odottavat mm. Smith, Iginla, Krug ja Bartkowski. Näen kaupan syntyvän vain jos Nucks pitäisi osan palkasta (tämän todennäköisyys lähellä nollaa).
 

Lumimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Avs,NUFC
Itseäni kyllä kiinnostaa todella paljon mitä tapahtuu Keslerin tilanteessa. Keslerin myynti tarkoittaisi mielestäni sitä, että nyt rakennetaan kunnolla uusiksi ja menestystä ei tavoitella lähitulevaisuudessa. Hänethän voidaan treidata vain 6 joukkueeseen jotka ovat Anaheim, Colorado, Detroit, Tampa Bay, Chicago ja Pittsburgh. Joukkueetkin ovat täysin loogiset kun ajattelee. Ducks, Hawks, Pens contendereitä, Avs ja Bolts nousevia jengejä ja Wings koti.

Aloitetaan Ankoista. Ankathan ovat jo pitkään etsineet 2 sentteriä ja tähän tarpeeseen Kesler olisikin paras vaihtoehto. Joukkueiden välillähän oli vakavat keskustelut jo deadlinella ja paketin uskottiin koostuvan palasista Etem, Rakell, DSP, Perreault, Vatanen ja varaukset (ei siis näitä kaikki yhdessä vaan erilaisia kombinaatioita). Uskoisin Nucksin haluavan noista eniten Etemin + Perreaultin/Rakell. Nyt kun Keslerillä ei ole enää kuin 1v sopparia jäljellä on hänen arvonsa tietenkin hieman tippunut siitä mitä se oli vielä deadlinella. Uskon silti Ducksin fokuksen olevan tässä kaupassa.

Avsillähän ei ole tarvetta uudelle sentterille kun top-6 hyökkääjistäkin 4 on senttereitä. Jos Kesler tulisi olisi hänen siirryttävä laitaan. Ketju ROR-Duchene-Kesler kuulostaa todella hyvältä. Molemmat laiturit pelaavat hyvin kahteen suuntaan ja tekevät siinä sivussa maaleja mukavasti. Mitä Avs voisi sitten tarjota? Roy ja Sakic arvostavat todella paljon draft pickejä joten ne eivät olisi liikkumassa. Pakettin varmin osa tulisi olemaan PAP, jolle ei Keslerin tulon myötä olisi ollenkaan tilaa kun se nytkin on jo kortilla. Muut kappaleet voisivat olla Pickard/Aittokallio, Elliot, Hishon, Sgarbossa ja McGinn.

Wingsillä on myös tarvetta 2 sentterille jos/kun he meinaavat peluuttaa Selke-kaksosia samassa kentässä. Tätä paikkaa yritettiin jo täyttää hankkimalla Legwand. Rosterista löytyy myös Weiss, mutta hänen kuntonsa on kaikille kysymysmerkki. Keslerin hankinnan myötä heille voisi myös tulla ongelmia capin kanssa. Joukkue kuitenkin tarvitsisi myös pakkeja ja nyt on jo käytetty 60milj. Mitä Wings tarjoaisi? En osaa sanoa. Varmasti jonkun prospectin tyyliin Frk + jotain.

Tampa onkin sitten mielenkiintoinen jengi tässä porukassa. Kuten Avsilläkin heillä riittää senttereitä jolloin uskoisin hänen siirtyvän laitaan jos menisi Boltseihin. Pidän silti siirtymistä Tampaan erittäin epätodennäköisenä. Jos treidi tapahtuisi Tampalta mahdollisia liikuteltavia palasia olisi Lindbäck, Aulie, Barberiero, Panik ja Killorn + jotain prospecteja.

Chicagollahan ei ole ollut kakkossentteriä ollenkaan tällä kaudella. Ja silti pelataan taas lännen finaaleissa. Kuinka hyvä tämä jengi olisikaan jos siellä olisi Keslerin tasoinen mies pelaamassa Kanen kanssa? Pelottavaa edes ajatella. Varmasti Kesleriä itsekkin kiinnostaisi tämän hetken parhaaseen jengiin pelaamaan yhden parhaista laitureista kanssa. Ongelmaksi kuitenkin muodostuu palkka. Hawksilla on jo kiinnitettynä lähes koko ensi kauden jengi ja 66milj capistä. Kauppa siis vaatisi joiden isojen pelaajien kauppaamista jotta Kesler saataisiin mahdutettua. Eli joku setti Versteegin, Bolligin ympärille olisi melkein kasattava ja silti tekisi tiukkaa. Ja olisiko Nucks edes kiinnostunut näistä? En usko

Viimeisenä Pens jolle olisi 2 eri käyttötapaa Keslerille. He voisivat saada hänestä laiturin Crosbylle tai tapala takaisin 3 loistavan sentterin taktiikkaan. Penssillä olisi myös antaa hyviä palasia takasin. Sutter, Bortuzzo, Dumolin ja pickejä. Pensilläkin on vain vaikea löytää tilaa miehelle kun niin monella pelaajalla loppuu sopparit ja monet hakevat palkankorotuksia. Tietenkään UFA-pelaajien kanssa ei ole pakko tehdä jatkoja, mutta ei noin monen pelaajan voi vain antaa mennä ilmatteeksi pois jos Pens vielä haluaa olla contender.
 

Apmp-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, TPS
Wingsillä on myös tarvetta 2 sentterille jos/kun he meinaavat peluuttaa Selke-kaksosia samassa kentässä. Tätä paikkaa yritettiin jo täyttää hankkimalla Legwand. Rosterista löytyy myös Weiss, mutta hänen kuntonsa on kaikille kysymysmerkki. Keslerin hankinnan myötä heille voisi myös tulla ongelmia capin kanssa. Joukkue kuitenkin tarvitsisi myös pakkeja ja nyt on jo käytetty 60milj. Mitä Wings tarjoaisi? En osaa sanoa. Varmasti jonkun prospectin tyyliin Frk + jotain.

Detroit tosin sai viime kaudeksi AHL:stä aika yllättävää apua tuohon kakkossentterin tontille, jota Riley Sheahan hoiteli ihan kelvollisella pistekeskiarvolla (0,57). Vrt. Kesler viime kaudella (0,55). Tokihan Kesler on ja tulee varmaan aina olemaan parempi pelaaja kuin Sheahan, mutta Sheahanilla on kuitenkin potentiaalia olla juurikin uusi Kesler, joskin vähän köyhän miehen versio.

Se Edler varmasti kiinnostaisi Hollandia ja kumppaneita yhä edelleen, mutta jos Vancouverin pyyntihinta on yhä edelleen kaksi kolmikosta Nyquist, Tatar ja Jurco, niin Hollandin pitäisi painaa Blackberrystään punaista luuria aika vauhdilla. Jurcosta ja jostain hiukan alemman tason prospectista (Pulkkinen?) olisin valmis luopumaan Edler-kaupassa, mutta nuo kaksi ehkä Detroitin parasta laituria jättäisin kaupan ulkopuolelle.
 

Lumimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Avs,NUFC
Se Edler varmasti kiinnostaisi Hollandia ja kumppaneita yhä edelleen, mutta jos Vancouverin pyyntihinta on yhä edelleen kaksi kolmikosta Nyquist, Tatar ja Jurco, niin Hollandin pitäisi painaa Blackberrystään punaista luuria aika vauhdilla. Jurcosta ja jostain hiukan alemman tason prospectista (Pulkkinen?) olisin valmis luopumaan Edler-kaupassa, mutta nuo kaksi ehkä Detroitin parasta laituria jättäisin kaupan ulkopuolelle.

En usko, että tuolla hinnalla paljoa tarttee vastailla puhelimeen. Edler on edelleen kyllä hyvä pelaaja, mutta ei missään nimessä tuon hintainen. Sopivampi hinta olisi lähempänä 1 kaksikosta Tatar,Jurco, 1 b-luokan prospect ja 2nd pick. Mutta en silti ymmärrä miksi Wings olisi kiinnostunut Edleristä. Detroitin puollustushan huutaa rightin pakkeja. Siksi uskonkin, että Edler on unohdettu ja katseet käännetty Dan Boylen suuntaan
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Chicagollahan ei ole ollut kakkossentteriä ollenkaan tällä kaudella. Ja silti pelataan taas lännen finaaleissa. Kuinka hyvä tämä jengi olisikaan jos siellä olisi Keslerin tasoinen mies pelaamassa Kanen kanssa? Pelottavaa edes ajatella. Varmasti Kesleriä itsekkin kiinnostaisi tämän hetken parhaaseen jengiin pelaamaan yhden parhaista laitureista kanssa. Ongelmaksi kuitenkin muodostuu palkka. Hawksilla on jo kiinnitettynä lähes koko ensi kauden jengi ja 66milj capistä. Kauppa siis vaatisi joiden isojen pelaajien kauppaamista jotta Kesler saataisiin mahdutettua. Eli joku setti Versteegin, Bolligin ympärille olisi melkein kasattava ja silti tekisi tiukkaa. Ja olisiko Nucks edes kiinnostunut näistä? En usko.

Keslerin ottaisin heittämällä Blackhawksiin, mutta millä hinnalla? Kaupan tulisi olla järkevä molempien kannalta ja on selvää, että Versteeg tai Bollig ei Canucksia kiinnosta. Internet-huhuissa väläyteltiin keväällä, että mm. Kane olisi olympiakisojen jälkeen toivonut Blackhawksin johtoa hankkimaan Keslerin sentterikseen. Samoissa huhuissa pyöri vielä siirtotakarajan jälkeen, että Canucksilla ja Blackhawksilla olisi pöytälaatikkosopimus Kesler-kaupasta, joka tehtäisiin varaustilaisuudessa. Mutta koska kyseessä on palstahuhuja, ei näihin kannata vakavasti suhtautua. Hyvänä viihteenä nämä toki menee.

Voisi kuvitella Vancouverin haluavan Chicagosta joko Teräväisen tai Saadin. Saadista en luopuisi ja Teräväinenkin voi jo ensi kaudella hoidella kakkossentterin tonttia Chicagossa neljä miljoonaa pienemmällä caphitillä. Ja mikäli Canucksin tarkoitus on kääntää kurssi nopeasti nousuun ei Keslerin kauppaaminen ole välttämättä järkevin tapa lähestyä asiaa. Mutta puhtaasti fantasiapohjalta tarjoaisin Chicagolta pakettia Bickell, Leddy ja varausvuoroa Kesleristä.
 

Lumimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Avs,NUFC
Voisi kuvitella Vancouverin haluavan Chicagosta joko Teräväisen tai Saadin. Saadista en luopuisi ja Teräväinenkin voi jo ensi kaudella hoidella kakkossentterin tonttia Chicagossa neljä miljoonaa pienemmällä caphitillä. Ja mikäli Canucksin tarkoitus on kääntää kurssi nopeasti nousuun ei Keslerin kauppaaminen ole välttämättä järkevin tapa lähestyä asiaa. Mutta puhtaasti fantasiapohjalta tarjoaisin Chicagolta pakettia Bickell, Leddy ja varausvuoroa Kesleristä.

En usko, että Nucksilla olisi mitään mielenkiintoa Bickelliä kohtaan. Ei ole kuitenkaan aivan tuon 4milj caphitin arvoinen pelaaja ja muutenkin Vancouverissa on jo aika monta saman tyylistä pelaaja. Leddy kiinnostaisi jos siellä oltaisiin kauppaamassa jotain pakkia. Muuten en näkisi käyttöä. Ja vaikka Hawks antaisi TT:n ja pickejä niin ei se silti auttaisi, kun pitäisi jotenkin saada se 5milj caphit mahtumaan palkkakattoon jonka oletetaan laskevan jonnekkin 68-70milj sen 71 sijaan. Toews, Kane, Seabrook ja Keith ovat täysin koskemattomia. Eli jotta saataisiin 5milj lisää tilaa tarkoittaisi tämä Sharpin, Hossan tai Hjalmarssonin kauppaamista. En näe kauhean todennäköisenä
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
En usko, että Nucksilla olisi mitään mielenkiintoa Bickelliä kohtaan. Ei ole kuitenkaan aivan tuon 4milj caphitin arvoinen pelaaja ja muutenkin Vancouverissa on jo aika monta saman tyylistä pelaaja. Leddy kiinnostaisi jos siellä oltaisiin kauppaamassa jotain pakkia. Muuten en näkisi käyttöä. Ja vaikka Hawks antaisi TT:n ja pickejä niin ei se silti auttaisi, kun pitäisi jotenkin saada se 5milj caphit mahtumaan palkkakattoon jonka oletetaan laskevan jonnekkin 68-70milj sen 71 sijaan. Toews, Kane, Seabrook ja Keith ovat täysin koskemattomia. Eli jotta saataisiin 5milj lisää tilaa tarkoittaisi tämä Sharpin, Hossan tai Hjalmarssonin kauppaamista. En näe kauhean todennäköisenä

Kassianin lisäksi kuka? Bickell pystyisi hyvin pelaamaan esimerkiksi Sedinien rinnalla. Ja jos Chicago lähtisi esim. Teuvoa kaupassa antamaan, niin siinä olisi pakko antaa palkkojakin mukana. Se on selvä. Mikäli Stan tarjoaisi Bickelliä, Teräväistä ja varausvuoroa, niin Canucksin leirissä saattaisi kiinnostus herätä. Se mitä taas oikeassa maailmassa tapahtuu ja ajatellaan on jo varmaan ihan eri tarina. Jatkakaa.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
toisin sanoen katsaus Canucksin draftaamiseen. ...Tuo artikkeli sai minut ajattelemaan uudella tavalla pelaajien draftausta - tulokset ovat niin paljon paremmat kuin Delormen saavutukset.
Saa nähdä saako Benning entisenä Buffalon scouttipuolen johtajana jotain ryhtiä tuohon Vancouverin ongelmapesään. Lisäksi on mielenkiintoista seurata mitkä tulevat siellä olemaan tulevaisuuden painopistealueet. Vancouverin menestys varauksissa on ollut vaihtelevaa pitkään ja muutamana vuonna on menty todella heikoin tuloksin, suurimpana floppina ehkä 2002, jolloin 11 varauksesta yksikään ei pelannut yli 11 peliä NHL:ssä (Tapparassakin poikennut puolustaja Jeff Skinner sai tuon 11 ottelua täyteen NY Islandersissa).

Jos onnistuneen varauksen mittarina käytetään 100 pelattua NHL-peliä, niin Canucksin onnistumisprosentti kymmenen vuoden jaksolla 2000-2010 oli 14.67%, mikäli kuollut kesän 2005 ykkösvaraus Luc Bourdon (joka olisi varmasti eläessään saanut tuon 100 peliä täyteen) lasketaan mukaan. Vertailun vuoksi esimerkiksi Montrealilla saman aikajakson vastaavalla tavalla laskettu prosentti oli 28.24% ja Detroitilla 20.45%. Lisäksi Canucks ei ole saanut pidettyä tuota heikkoa varauksissa onnistumistaan itsellään. Nykyinen kakkosketju voisi olla omilla varauksilla esimerkiksi mallia Umberger - Kesler - Grabner, mutta tuosta kolmikosta kaksi vaihdettiin pois saamatta mitään käyttökelpoista tilalle.

Vancouverin viime vuosikymmenellä hyviä tuloksia saanut yliopistosarjojen scoutti Jack McCartan jäi seuran harmiksi eläkkeelle noin 70-vuotiaana vuonna 2006 - hänen uskotaan olleen muun muassa Keslerin, Umbergerin, Kevin Bieksan ja Mike Brownin varausten takana (mahdollisesti myös vaikuttamassa Cory Schneiderin ja Mason Raymondin varauksiin). Mikäli nuo kaikki kuusi olivat McCartanin löytöjä, niin ilman McCartania Canucks olisi löytänyt viisi yli 100 NHL-peliä pelannutta pelaajaa varauksissa vuosikymmeneen.

McCartanin jäätyä eläkkeelle neljä seuraavaa varaustilaisuutta Vancouver veteli läpi saamatta mitään (Cody Hodgsonia lukuun ottamatta) käyttökelpoista varaustilaisuuksista 23 varauksellaan. Juuri tuo surkea aikajakso on ollut vaikuttamassa tähän hetkeen ja siihen, että Canucksin syvyys sekä farmin lahjakkuus on ollut huono. Vuoden 2009 lopussa Gillis sai mukaan entisen agenttikumppaninsa Dan Palangon ja hän on saanut hiljalleen ääntään kuuluviin seurassa. Palangon pääalueena on OHL ja sieltä on tarttunut nyt Nicklas Jensen, Frank Corrado, Brendan Gaunce, Bo Horvat, Cole Cassels, Jordan Subban ja Miles Liberati parin kauden sisään. Muutos aikaisempaan on ollut todella suuri OHL:ssa.

Yksi isompi taktinen muutos nähtiin pari kautta sitten, jolloin Canucksin scoutit sopivat kiertävänsä alueita myös ristiin. Aikaisemmin yksi tai pari scouttia hoiti yhden alueen tarkkailun, mutta sen jälkeen on menty alueita myös ristiin. Nähdäkseni tämä on näkynyt positiivisesti, vaikka vielä nuo tuoreemmat varaukset eivät ole ehtineet NHL-uria luoda. Entinen Canucksin videovalmentaja ja nykyinen "director of player personnel" Eric Crawford organisoi tosiasiallisesti noiden scouttien tehtäviä tänä päivänä, vaikka Delorme on nimellisesti edelleen Vancouverin scouttipuolen vetäjänä.

Tämän hetken ongelma-alue on WHL, josta Vancouver ei ole saanut yhtään pelaajaa Michael Grabneria lukuun ottamatta vuoden 1997 jälkeen. Tulos on surkea "omalta takapihalta" WHL:n tasoisesta liigasta. Yhtään paremmaksi tulosta ei tee sekään, että Canucks ei ole varannut vielä yhtään pelaajaa Vancouver Giantsista heidän 13 vuotisen WHL-historian aikana. Giantsista on varattu kyllä muualle pelaajia kuten Milan Lucic, Cody Franson tai Brendan Gallagher, mutta Canucks ei ole näitä huomannut.

Tilanne ei ole yhtään sen parempi myöskään kuuden muun Vancouverin alueen WHL-joukkueen kanssa. Esimerkiksi Kelowna tekee jatkuvasti hyvää juniorityötä ja seurasta on lähtenyt pelaajia kuten Shea Weber ja Tyson Barrie, mutta ei Vancouverille. Vancouverin viimeisin varaus Kelownasta on vuodelta 1999. Ylipäänsä Vancouverin viimeisin varaus oman alueensa WHL-joukkueista on ollut vuonna 2006 Prince George Cougarista viimeisellä kierroksella varattu Evan Fuller. Sen jälkeen Canucks ei ole oman alueensa joukkueista varannut yhtään pelaajaa, vaikka näitä on muihin seuroihin varattu 60 pelaajaa.

Lisää tuskaa Canucks-fanien haavoihin tuottaa se, että Vancouverin scoutit eivät ole huomanneet myöskään alueensa lahjakkaita BCHL-pelaajia, kuten esimerkiksi Duncan Keithia (pelasi BCHL:ssa parikin kautta ennen varausvuottaan ja ponnisti eteenpäin varauksen jälkeen Kelownasta) tai Jamie Bennia. Niin kauan kun Vancouver antaa muille organisaatioille noin paljon tasoitusta vetämällä sokkona oman lähialueensa ja koko muun WHL:n, Canucks ei tule selvästi kehittyneestä OHL-toiminnasta huolimatta olemaan hyvin varaava joukkue.

Vancouver on pyrkinyt vastaamaan tuohon WHL:n ongelmaan siirtämällä "parhaan" souttinsa Ron Delormen apulaismanageri Laurence Gilmanin pyynnöstä WHL:n alueelle. Tähän mennessä Delormen löytö WHL:stä on ollut viime kesänä ykköskierroksella huudettu Hunter Shinkaruk, mutta tämän mennyt kausi meni täysin pieleen alkukauden loukkaantumisen vuoksi ja hän ei pelannut kuin 18 peliä. Ilmeisesti Delorme saa kuitenkin äänensä kuuluviin ja ehkä Vancouver tulee varaamaan WHL:stä aikaisempaa enemmän pelaajia, mutta vielä on liian aikaista sanoa mikä noiden hyöty tulee olemaan. Vähän pelkään, että ei kovin hyvä.

Edit: Yksi syy Vancouverin heikkoon prospectien tilanteeseen etenkin ennen viime kesää oli toki sekin, että Dave Nonis ja Mike Gillis ehtivät myymään toiselta, kolmannelta tai neljänneltä kierrokselta yhteensä 12 varausvuoroa seitsemän vuoden sisään. Draftin ensimmäisellä puolikkaalla ei ole varaa antaa noin paljon tasoitusta ainakaan siinä tapauksessa, että joukkueella on noin iso musta aukko yhden suurimman pelaajatuottajan (WHL) kanssa.

secord kirjoitti:
HfBoardsilla on spekuloitu Alex Khokhlachevin siirtymisellä Canucksiin. Kuulemma venäläissentteri olisi Jim Benningin suosikkeja Bostonin nuorista lupauksista. Khokhlachevilla ja Zack Kassianilla on myös yhteistä historiaa Windsor Spitfiren joukkueesta OHL:ssä.
Saa nähdä mikä linjaus Vancouverilla tulee nyt olemaan noiden venäläispelaajien suhteen. Gillis ei tykännyt koskea Sergei Shirokovin jälkeen venäläisiin, mutta nyt tuokin tilanne saattaa muuttua uuden johdon alaisuudessa. Benning tietää Khokhlachevin varmasti ainakin hyvin.

Lumimies kirjoitti:
Edlerin näkisin itsekkin siirtyvän mahdollisesti Detroittiin siellä vallitsevan pakkipulan takia, mutta Bostoniin en usko miehen päätyvän millään. Syitä siihen on 2: ongelmia cappin kanssa ja jo laadukas pakisto. En näe mitään syytä tähän treidiin Bruinsin puolelta. 6 pakkia jo signattu ja 2 nuorta RFA-statuksella. Bruinsilla on mennyt jo 62milj + Iginlan bonarit capistä ja jatkosoppareita odottavat mm. Smith, Iginla, Krug ja Bartkowski.
Tuo on totta, mutta nämä spekulaatiot Edlerin Bostoniin kauppaamiseen liittyvätkin täysin niihin huhuihin mitä julkisuuteen tuli siirtotakarajalla. Silloin Boston ilmeisesti keskusteli Vancouverin kanssa Edleristä ja oli ilmeisesti melko lähellä kauppaakin, vaikka tiesi tarkasti Edlerin cap hitin ja oman tulevaisuuden tilanteensa. Hankala Edleria sinne on tämän hetkisellä tilanteella upottaa, mutta mikäli huhut seurojen välisestä keskustelusta pitävät paikkansa, Bostonin tilanne ilmeisesti muuttuisi vielä tässä muutaman kuukauden sisään.

***

Mielenkiintoista keskustelua Keslerin tilanteesta täällä. Olen jäänyt miettimään tuota Ducksin mahdollista pakettia, sillä näkisin mielelläni Vatasen siinä mukana Lumpeen ja Salon perinteiden jatkajana Vancouverin suomalaispakkina. Ehkä pieni kysymys menisi käytännössä siihen, että kauppaisiko Vancouver Keslerin tasoista avainpelaajaa oman divisioonan joukkueeseen pelaamaan Canucksia vastaan nyt tässä tilanteessa. Myös Chicagon paketti kiinnostaisi, mikäli siinä olisi Bickell ja Teräväinen mukana. Itse toivon silti Keslerin jatkavan Vancouverissa ja tekevän jatkosopimuksen.
 
Viimeksi muokattu:

Lumimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Avs,NUFC
Kassianin lisäksi kuka? Bickell pystyisi hyvin pelaamaan esimerkiksi Sedinien rinnalla. Ja jos Chicago lähtisi esim. Teuvoa kaupassa antamaan, niin siinä olisi pakko antaa palkkojakin mukana. Se on selvä. Mikäli Stan tarjoaisi Bickelliä, Teräväistä ja varausvuoroa, niin Canucksin leirissä saattaisi kiinnostus herätä. Se mitä taas oikeassa maailmassa tapahtuu ja ajatellaan on jo varmaan ihan eri tarina. Jatkakaa.

Mielestäni Bickell ei ole lähelläkään pelaajaa jonka tulisi pelata ykkösessä Sedinien kanssa. Vancouverissa samanlaisia pelaajia kuin Bickell on Kassian, Burrows, Matthias. Bickell on hyvä pleijaripelaaja toki, mutta 4milj palkalla pitäisi kyllä pystyä tekemään runkkarissa paremmat tehot kuin 11+4. Tässä kaupassa mielestäni Bickell olisi vain selvä salary dump.
 

Lumimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Avs,NUFC
Tuosta Edlerin treidistä Bruinsiin vielä sen verran, että he olivat kyllä kiinnostuneita hankkimaan Edlerin sinne deadlinella, koska Seidenberg oli loukkaantunut. Hehän paikkasivat tämän aukon sitten Meszaroksella. Jos Edler olisi päätynyt Bostoniin niin silti uskoisin, että he olisivat treidanneet miehen pois kesällä. Tällöin Edlerin rental hinta olisi ollut todella edullinen. Bostonhan joutuu melkein pakosta treidaamaan Boychukin pois saadakseeen lisää tilaa cappiin. Tämäkään muutos ei vielä avaisi tarpeeksi tilaa Edlerille. Todella isoja muutoksia pitäisi tapahtua, että mies mahtuisi joukkueeseen. Mahdollista tottakai, mutta epätodennäköistä
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Vancouverissa samanlaisia pelaajia kuin Bickell on Kassian, Burrows, Matthias.
Burrows ei ole samanlainen pelaaja kuin Bickell. Bickell on paljon isompi ja voimakkaampi, taklaa kovempaa ja on voimahyökkääjä-tyylinen pelaaja. Burrows on nopeampi ja mielestäni parempi kahden suunnan pelaaja (vaikka Bickell'kin pelaa kahteen suuntaan), mutta pelaajatyyppinä hän on kahden suunnan agitaattori, ei voimahyökkääjä. Bickellin sopivuudesta Sedinien ketjuun en osaa sanoa mitään. Burrows sopii sinne hyvin, mutta niin sopi myös Trent Klatt, Anson Carter ja tuoreimpana Nicklas Jensenkin näyttää sinne sopivan - he ovat kaikki erityylisiä pelaajia.

Lumimies kirjoitti:
Tuosta Edlerin treidistä Bruinsiin vielä sen verran, että he olivat kyllä kiinnostuneita hankkimaan Edlerin sinne deadlinella, koska Seidenberg oli loukkaantunut. Hehän paikkasivat tämän aukon sitten Meszaroksella. Jos Edler olisi päätynyt Bostoniin niin silti uskoisin, että he olisivat treidanneet miehen pois kesällä. Tällöin Edlerin rental hinta olisi ollut todella edullinen.
Menee jo vähän liiankin pitkälle spekuloimiseksi, mutta Meszarosin sopimus päättyi viime kauteen, Edlerilla on vielä viisi vuotta jäljellä sopimusta, jonka caphit on viisi miljoonaa. Mielestäni olisi ollut riskialtista hankkia pelkästään lainalle tuollaisen sopimuksen omaavaa pelaajaa, kun vielä tuolloin tulevaisuudestaan taistellut Gillis ei olisi Edleria ilmaiseksi antanut. Itse en ainakaan koskisi edes mestaruuskandinaattina tuollaisen sopimuksen omaavaan, kauden aikana polvivammasta kärsineeseen pelaajaan pelkästään lainavaihtoehtona, jos oma sopimustilanne on samanlainen kuin Bostonilla. Toki tuo "lainavaihtoehto" on sekin silti mahdollinen.

***

Trotz meni sitten Washingtoniin. Willie Desjardinsin lisäksi Kingsin apulaisvalmentaja John Stevens olisi kiinnostava valmentajavaihtoehto (samoin kuin Kevin Dineen ja ehkä Guy Boucher'kin). Desjardins ja Stevens kumpikin osuvat tuohon Lindenin ja Benningin kaavaan "valmentajina, joilla ei ole tarvitse olla välttämättä päävalmentajan kokemusta NHL:stä, mutta jotka ovat olleet voittajina aikaisemmin urillaan eri tasoilla". Stevensilla on jo tosin AHL:n mestaruuden lisäksi yksi Stanley Cup voitettuna Los Angelesin kakkosena ja lisäksi hän valmensi Flyersin playoffien kolmannelle kierrokselle ykkösvalmentajana vuonna 2008. Tällä kaudella saattaa tulla lisää meriittiä Kingsin kakkosvalmentajana.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Burrows ei ole samanlainen pelaaja kuin Bickell. Bickell on paljon isompi ja voimakkaampi, taklaa kovempaa ja on voimahyökkääjä-tyylinen pelaaja. Burrows on nopeampi ja mielestäni parempi kahden suunnan pelaaja (vaikka Bickell'kin pelaa kahteen suuntaan), mutta pelaajatyyppinä hän on kahden suunnan agitaattori, ei voimahyökkääjä. Bickellin sopivuudesta Sedinien ketjuun en osaa sanoa mitään. Burrows sopii sinne hyvin, mutta niin sopi myös Trent Klatt, Anson Carter ja tuoreimpana Nicklas Jensenkin näyttää sinne sopivan - he ovat kaikki erityylisiä pelaajia.

Niin no, jos Bickell pystyy pelaamaan Toewsin ja Kanen kanssa niin miksi ei Sedinien? Bickell on iso, taitava ja hyvän laukauksen omaava, mutta todella ailahtelevainen pelaaja. Bickell muistuttaa hieman Dustin Byfuglienia siinä, että runkosarjassa hiihtelee usein näkymättömissä, mutta keväällä herää horroksestaan. Ei kuitenkaan yhtä dominoiva kuin Big Buff, mutta parhaimmillaan hyvä voimahyökkääjä.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Niin no, jos Bickell pystyy pelaamaan Toewsin ja Kanen kanssa niin miksi ei Sedinien? Bickell on iso, taitava ja hyvän laukauksen omaava, mutta todella ailahtelevainen pelaaja. Bickell muistuttaa hieman Dustin Byfuglienia siinä, että runkosarjassa hiihtelee usein näkymättömissä, mutta keväällä herää horroksestaan. Ei kuitenkaan yhtä dominoiva kuin Big Buff, mutta parhaimmillaan hyvä voimahyökkääjä.
Vaikka sanoin, että en osaa sanoa mitään Bickellin sopivuudesta Sedinien ketjuun, en yhtään ihmettelisi jos hän siihen sopisi. Kaksoset tykkäävät pitää kiekkoa ja kolmannelta lenkiltä vaaditaan maalille ajoa ja paikkojen hyvää hakemista sekä hyvää vetoa. Puolustussuuntaan pelaaminen, kiekkovarmuus, fyysinen peli ja jalkanopeus ovat tietysti eduksi, vaikka Kaksosetkin osallistuvat nykyisin puolustuspelaamiseen ja he pitävät pääosan ajasta kiekkoa.

Uskoisin Bickellin pystyvän täyttämään nuo tarvittavat ominaisuudet tällä hetkellä paremmin kuin esimerkiksi Jensen ja etenkin tuomaan mahdollisissa playoffeissa oman tärkeän panoksensa joukkueelle. En menisi sanomaan, että hän ei siihen paikkaan sopisi, mutta en myöskään, että hän olisi siihen oikea pelaaja ennen kuin häntä oltaisi kokeiltu. Burrows on siinä pärjännyt hyvin nopeana ja hyvin maalille ajavana pelaajana, mutta ennen kaikkea siksi, että hän tekee paljon töitä hakiessaan vapaata tilaa ja on aktiivisesti mukana puolustuksessa vastustajien saadessa vastaiskupaikkoja.

Bickell tai Vancouverilta esimerkiksi Kassian toisivat taas ketjuun toisenlaista osaamista. He ovat kumpikin raskastekoisia pelaajia, jotka pelaavat fyysisesti, ajavat maalille ja heitä on sieltä hankala saada pois. Bickellilla etenkin on heistä hyvä ranne, Kassian on enemmän peliä tekevä voimahyökkääjä. Toisaalta taas en näe kummankaan jalkanopeuden olevan Burrowsin tasolla esimerkiksi omaan päähän tultaessa ja he vaikuttavat pelaajina tekevän kokonaisvaltaisesti vähemmän töitä etsiessään vapaata tilaa hyökkäyspäässä. Mutta eihän esimerkiksi Anson Carterkaan ylimääräisiä töitä juuri tehnyt, mutta oli hyökkäyspäässä tehokas (puolustussuuntaan sitten selvästi Burrowsia jäljessä).

Jokainen uusi Kaksosten ketjukaveri voisi tuoda omanlaista peliä siihen ketjuun ja on hankala sanoa sopiiko hän sinne. Tai on ehkä ylipäätään väärin sanoa, sopiiko joku tietty pelaaja Sedinien ketjuun, sillä uskon monenlaisten pelaajien sopivan. Ehkä paremminkin pitäisi kysyä, olisiko esimerkiksi Bickell kuinka ideaali pelaaja siihen verrattuna vaikka Burrowsiin, Kassianiin, Jenseniin tai Chicagolta vaikka Shaw'hin verrattuna, joka pienestä koostaan huolimatta on kova maalineduspelaaja, hyvällä "silmä käsi koordinaatiolla" ja työmoraalilla lisättynä.

Pelaajana Bickell on minun suosikkini Seabrookin kanssa Chicagosta ja sikäli toivoisin hänen tuloaan Vancouveriin mahdollisessa kaupassa Chicagon kanssa, jos kauppa saataisiin muuten järkeväksi. Bickellin sopimus on mielestäni kuitenkin turhan suuri runkosarjatehoihin suhteutettuna, mutta hän voisi olla tuossa osana ja ennemmin minä hänelle maksan kuin esimerkiksi David Boothille. Mutta kuten aikaisemmin sanoin, minua kiinnostaisi mahdollisessa Kesler-kuviossa eniten tällä hetkellä Vatasen saaminen Lumpeen ja Salon perinteiden jatkajaksi Vancouveriin, jos Ducksin kanssa saataisiin muuten hyvä kauppa aikaan. Omana ykköstoiveena on toki Keslerin jääminen Vancouveriin.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Vancouverin tuore manageri Jim Benning on jo tavannut pari joukkueen pelaajaa (kuvasarja), kun Sedinit, Edler ja Higgins olivat jättäneet väliin golfpäivänsä ja harjoittelivat joukkueen kuntosalilla. Tuosta yhdestä kuvasta havahduin taas kuinka kauan Pat O'Neill on ollut mukana huoltohommissa. Hän oli mukana jo silloin kun Benning pelasi Vancouverissa.

Suomalaispelaajista Benningin kanssa samassa joukkueessa pelasivat hänen Canuks-kausinaan Petri Skriko, Jyrki Lumme ja Raimo Summanen. Viimeisellä Benningin NHL-kaudella Vancouveriin olivat saapuneet myös legendaariset Igor Larionov ja jo edesmennyt Vladimir Krutov. Hänen kanssaan samassa joukkueessa pelasivat myös muun muassa entinen Canucks-valmentaja Marc Crawford ja tällä hetkellä Vancouverissa managerin neuvonantajana ("Senior Advisor to the General Manager") toimiva Stan Smyl.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Vaikka sanoin, että en osaa sanoa mitään Bickellin sopivuudesta Sedinien ketjuun, en yhtään ihmettelisi jos hän siihen sopisi. Kaksoset tykkäävät pitää kiekkoa ja kolmannelta lenkiltä vaaditaan maalille ajoa ja paikkojen hyvää hakemista sekä hyvää vetoa. Puolustussuuntaan pelaaminen, kiekkovarmuus, fyysinen peli ja jalkanopeus ovat tietysti eduksi, vaikka Kaksosetkin osallistuvat nykyisin puolustuspelaamiseen ja he pitävät pääosan ajasta kiekkoa.

Tuo kommenttini olikin osoitettu Lumimiehelle, joka on sitä mieltä ettei Bickell ole lähellekään pelaaja, jonka kuuluisi Sedinien laidalla pelata.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Trevor Lindenin sanoista Vancouver Provincessa saa sen kuvan, että Canucks ei ole kauppaamassa Alex Edleria.

He’s got all the tools to be a dominant No. 1 defenceman.

He’d be the first to admit he didn’t have a good year, and part of our job is to recapture the Alex Edler that we all know he can be. He has the skill-set that every team wants and we just have to get him back where he should be.

There isn’t a team in the league that wouldn’t have its hand up for the opportunity to have an Alex Edler. It’s not in our consideration. We want to work with Alex; we have to get his game back, and I know he’s committed to doing that.

En tiedä onko Edlerilla mahdollisuuksia Lindenin kertomaan dominoivan ykköspakin rooliin, mutta toki Edlerilla on monipuoliset taidot ja kokoa olla johtavia puolustajia. Linden pelasi pitkällä urallaan lähes 100 peliä Edlerin kanssa samassa joukkueessa, joten hän tuntee miehen pelillisten taitojen lisäksi varmasti melko hyvin myös kentän ulkopuolella. Vaikka Edlerin viime kausi olikin surkea, ei tule tuota taustaa vasten isona yllätyksenä, että Linden haluaa Edlerin jatkavan seurassa.

Ehkä tuo mahdollinen jatko olisikin ihan järkevä päätös, sillä jokainen Vancouveria pidempään seurannut tietää Edlerin arvon parhaimmillaan. Edler kärsi menneellä kaudella polvivammasta, eikä selvästikään istunut Tortorellan systeemiin, joten kausi oli hänelle hankala kaikin puolin. Yhden surkean kauden vuoksi voisi olla nyt huono aika kaupata Edleria ja mikäli hän jatkaa Vancouverissa, uskon hänen pelaavan hyvän ensi kauden.

Edler sanoi itse viime kaudestaan seuraavaa;

I’m at my best when I don’t think too much and just react out there and trust my instincts. That’s something I have to get back to next year. There were a lot of changes this year and a lot of new things to get used to. I didn’t have the year that I should have had, but I know I’m a good player. I’m going to have to come back next year and do a better job at being better every game and being more consistent.

Mikäli Edleria ei kaupata, olisikohan joukkueen tehokkain puolustaja Garrison sitten mahdollisesti kaupan? Yhden entisen top4-pakin uskoisin kaupattavan, kun kolmosparissa yli neljän miljoonan puolustajaa ei ole kovin järkevä pitää.

Linden sanoi tuossa samassa jutussa, että odotettuja muutoksia on joka tapauksessa tulossa;

We’re going to have some very difficult decisions this summer and do everything we can to make the team better now and in the near future. We have to make some adjustments and changes for sure.

Keslerista Linden tyytyi toteamaan vain;

We go back many years and unfortunately I was his first centre. I have a good relationship with Ryan and that will serve us well.

Valmentajakysymys on edelleen auki ja uskon sen olevan niin pitkään sitä, kun Willie Desjardinsin ja John Stevensin kaudet ovat ohi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös