Valmennus Suikkasen jälkeen

  • 93 733
  • 278

Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Heino ja Pöyhönen ovat myös esimerkkejä näistä U20-kisakävijöistä, joten siinä on myös vähän realiteetteja millaisista lähtökohdista nämä laadukkaat "jarruketjujenkin" pelaajat tulevat.

Nuorisomaajoukkueet ovat hyvä mittari, mutta ei voida olettaa, että jokainen junnuikäinen olisi aina nuorten MM-kisoissa ennen kuin voidaan edes ajatella liigapestiä. Täytyy muistaa, että ikäluokastaan ei jokaisesta liigajengistä mahdu yhtä pelaajaa esimerkiksi rikkoviin kenttiin.

Se olisi kyllä juniorityölle oiva tavoite saada jokaiseen ikäkausi -maajoukkueeseen 1-2 pelaajaa vakiokokoonpanoon.

Mika Saarinenhan ehti jo luodata tavoitteet NHL:ään asti. Tätä tavoitetta ei ole syytä unohtaa, kun puhutaan lähitulevaisuuden juniorityöstä Lahdessa.

Tämä tästä tämän ketjun osalta.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Eikös se Saarinen tänne palkattu UJ:n nimikkeellä juuri siksi, että junioritoimintaa halutaan pitkällä aikavälillä hyödyntää nykyistä enemmän. En tiedä onko Mika hommaan oikea mies, mutta ainakin nyt on tehty jotain ainaisen puheen lisäksi. Ensi kaudeksi juniorijoukkueiden valmennusta kannattaisi miettiä vähän pidemmälle, enkä ole lainkaan varma, onko esim. Eloranta sellainen valmentaja, joka opettaa A-junioreille Pelicansin tavan pelata jääkiekkoa. Mikä se sitten ikinä tulee olemaankaan.

Se junioreista. Ässien tiedotus taitaa koskea vain halliasioita, joten Kiven nimi säilyy spekulaatioissa. Itselleni oli uusi tieto, että Pikkaraista oltiin myös tavoiteltu, mutta palkkapyyntö oli liian kova. Pyytääkö Mestis-valmentaja tunnetusti hyvin valmentajilleen maksavalta organisaatiolta liian kovaa palkkaa, vai oliko palkka nimenomaan Pikkaraisen statukseen nähden liian kova? Olisihan Pikkarainen ollut kiva nähdä liigassa, kun hänen kykyään ohjata liigajoukkuetta on spekuloitu vuosikausia.
 

Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Itselleni oli uusi tieto, että Pikkaraista oltiin myös tavoiteltu, mutta palkkapyyntö oli liian kova. Pyytääkö Mestis-valmentaja tunnetusti hyvin valmentajilleen maksavalta organisaatiolta liian kovaa palkkaa, vai oliko palkka nimenomaan Pikkaraisen statukseen nähden liian kova? Olisihan Pikkarainen ollut kiva nähdä liigassa, kun hänen kykyään ohjata liigajoukkuetta on spkeluoitu vuosikausia.

Pikkarainen on kieltämättä mielenkiintoinen nimi, joka on pyörinyt kohta ihmeellisen kauan spekulaatioissa liigavalmentajien paikoista puhuttaessa. Jotainhan Mikkelissäkin tehdään oikein valmentajien olojen eteen. Muistaakseni R.Dufvakin ohjaili puoliammattilaisia yhtä kauan, vaikka paikka liigassa olisi varmaan voinut aueta aikaisemminkin.

Kaarna on varmasti tarjonnut Pikkaraiselle jotain aloittelevan valmentajan palkkaa pariksi vuodeksi. Pikkarainen varmasti luottaa omaan työhönsä enemmän kuin liigan toimitusjohtajista kukaan.

Mestiksestä on viime vuosina Dufvan ja Suikkasen lisäksi pompannut melko vähän ketään laatuvalmentajia liigaan asti. Tämä historia vaikuttaa varmasti heidän palkkaukseensa ensimmäisillä liigakausilla. Kaarna on lisäksi aina osannut suhteuttaa palkkaa nimenomaan jo tehdyn työn ja siitä seuraavien odotuksien mukaan. Näin Kaarna on saattanut vähätellä tarjouksessaan Pikkaraisen pätevyystasoa.

Pikkarainen olisi selkeästi juuri pitkäntähtäimen valmentaja, jonka kanssa voitaisiin laittaa koko organisaation pelitapaa yhtenäiseksi. Mikä on Pelicansin tarve, kun kuitenkin tiedetään, että yksi osaomistajista on koko ajan päivän lähempänä päävalmentajan paikkaa.
 

Fordél

Jäsen
Itselleni oli uusi tieto, että Pikkaraista oltiin myös tavoiteltu, mutta palkkapyyntö oli liian kova. Pyytääkö Mestis-valmentaja tunnetusti hyvin valmentajilleen maksavalta organisaatiolta liian kovaa palkkaa, vai oliko palkka nimenomaan Pikkaraisen statukseen nähden liian kova?

Jos en väärin muista niin Pikkarainen tienaa Jukureissa 80 000 euroa kaudesta. Se on kova liksa Mestisvalmentajalle. Mikä sitten on ollut pyynti liigaseuralta, vaikea sanoa, mutta voisi veikata, että selkeesti yli 100.000 euroa, jolloin aletaan pyörimäään jo aika hyvissä liksoissa liigavalmentajankin liksoja ajatellen. Esim. Suikkanen tienasi viime vuonna 148 000 euroa.
 

Quattro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyräsmiehet
Eikös se Saarinen tänne palkattu UJ:n nimikkeellä juuri siksi, että junioritoimintaa halutaan pitkällä aikavälillä hyödyntää nykyistä enemmän. En tiedä onko Mika hommaan oikea mies, mutta ainakin nyt on tehty jotain ainaisen puheen lisäksi. Ensi kaudeksi juniorijoukkueiden valmennusta kannattaisi miettiä vähän pidemmälle, enkä ole lainkaan varma, onko esim. Eloranta sellainen valmentaja, joka opettaa A-junioreille Pelicansin tavan pelata jääkiekkoa. Mikä se sitten ikinä tulee olemaankaan.

Se junioreista. Ässien tiedotus taitaa koskea vain halliasioita, joten Kiven nimi säilyy spekulaatioissa. Itselleni oli uusi tieto, että Pikkaraista oltiin myös tavoiteltu, mutta palkkapyyntö oli liian kova. Pyytääkö Mestis-valmentaja tunnetusti hyvin valmentajilleen maksavalta organisaatiolta liian kovaa palkkaa, vai oliko palkka nimenomaan Pikkaraisen statukseen nähden liian kova? Olisihan Pikkarainen ollut kiva nähdä liigassa, kun hänen kykyään ohjata liigajoukkuetta on spekuloitu vuosikausia.

Jotta saadaan tämä junnukeskustelu jollain aasinsillalla liitettyä tähän tämän ketjun aiheeseen, niin heitänpä Pelicansin ensi kauden valmentajaksi nimeksi Kari Eloranta.
 

pertteli

Jäsen
Kuin tilauksesta niin jokaisella on tänään mahdollisuus seurata junnujen otteita kun illan ottelu lähetetään suorana nettiin. Näin olin lukevinani pelsun sivuilta, linkkiä en edes yritä laittaa näin puhelimitse.

Sarjajumbo yllätti sarjakärjen eilisessä ottelussa. Itse en ottelua päässyt seuraamaan edes netin välityksellä, Jostain olin lukevani, että tämä olisi ollut jonkinlainen testi sitä varten, josko tulevaisuudessa netin kautta voisi katsoa liiga-pelsun pelejä. Toimiko systeemi hyvin eli kannattaisko maksaa esim.5e pelin katsomisesta? Ja pelistä sen verran, että Iivari oli näköjään mukana saalistaen pari syöttöä. Erottuiko hyvin pelillisesti muista pelsujunnuista?
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Jostain olin lukevani, että tämä olisi ollut jonkinlainen testi sitä varten, josko tulevaisuudessa netin kautta voisi katsoa liiga-pelsun pelejä.
Vähän epäilen, että liigan lähetysoikeuksista maltaita maksanut instanssi antais näyttää jotain erillistä streamia.
 

Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Heino ja Pöyhönen ovat myös esimerkkejä näistä U20-kisakävijöistä, joten siinä on myös vähän realiteetteja millaisista lähtökohdista nämä laadukkaat "jarruketjujenkin" pelaajat tulevat.

Se on kyllä totta, että näitä yli "kaksvitosia" isomäkiä ja ritamäkiä ei pitäisi tarvita. Tuon tasoisia junnuja kyllä pitäisi löytyä.

Näin se menee. Ja harmillista tosiaan että nämä Isomäet ja Ritamäet mahtuvat kokoonpanoon suht reippaasti ennen junnuja. Fakta nimittäin on, että eivät tämän hetken hyökkäyksemme "tähtijunnut" Koivisto ja Iivari oikein kunnolla mahdu edes Heinolan Peliittoihin. Hyökkääviin kärkiketjuihin Mestiksen keskikastin joukkueessa ei ole asiaa. Sekä Ritamäki että Isomäki olisivat/olivat Peliitoissa vakiokokoonpanon pelaajia 1-3 -ketjuissa.

En tiedä sitten, auttaisiko ja motivoisiko junioreja tarpeeksi se tieto että liigaan pääsee silloin tällöin helpommin kokeilemaan siipiään. Tällä kaudellahan tuolla ei yhtään ainutta kokelasta ole käynyt missään pelipaikalla edes loukkaantumisia paikkaamassa. Menneinä kausina näitä "yhden pelin ihmeitä" kuitenkin kävi kokoonpanossa tasaisin väliajoin.
 

pertteli

Jäsen
Vähän epäilen, että liigan lähetysoikeuksista maltaita maksanut instanssi antais näyttää jotain erillistä streamia.

Ok! Jotenkin vaan annoin itselleni ymmärtää, että tarkoitettaisiin mahdollisesti liigapelejä tulevaisuudessa. Pelsujen sivuilla mainittiin, että kokeilumuotoinen lähetys, jolla toivotaan olevan pidempiaikaisia vaikutuksia. Ehkäpä ne sitten näyttävät jatkossa lisää junnupelejä! Mutta toimiko lähetys, mikäli katsoit?
 

Meddler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, SaiPa
Ja pelistä sen verran, että Iivari oli näköjään mukana saalistaen pari syöttöä. Erottuiko hyvin pelillisesti muista pelsujunnuista?
Erottui ainakin siinä, että oli yksi niistä kahdesta-kolmesta pelaajasta, joiden nimen selostaja tiesi!

Totuuden nimessä tosin sanottava, että olihan Iivarin otteissa nähtävästi jonkinlaista luottoa omaan tekemiseen. Itse en ole näitä junnujen pelejä aiemmin nähnyt, mutta ainakin kyseisen matsin osalta kiekko pysyi Iivarin lavassa suhteellisen vakuuttavasti joukkuetovereihin nähden, eikä pakonomainen luopumisen tarve yllättänyt ensimmäisen vastustajan lähestyessä.
 

Iggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Erottui ainakin siinä, että oli yksi niistä kahdesta-kolmesta pelaajasta, joiden nimen selostaja tiesi!

Tämäkin on jo paljon! Itse olisin etukäteen tiennyt vain Juvosen (joka ei kyseisessä ottelussa pelannut). Toki nyt kun alan oikein muistin syövereistä kaivelemaan, niin taisi Iivari yhden ottelun pelata ihan SM-liigaa?

Ok! Jotenkin vaan annoin itselleni ymmärtää, että tarkoitettaisiin mahdollisesti liigapelejä tulevaisuudessa. Pelsujen sivuilla mainittiin, että kokeilumuotoinen lähetys, jolla toivotaan olevan pidempiaikaisia vaikutuksia. Ehkäpä ne sitten näyttävät jatkossa lisää junnupelejä! Mutta toimiko lähetys, mikäli katsoit?

Itse katsoin lähetyksen. Minulla on HD-näytönohjain sekä HD-näyttö, joten olin valmis vastaanottamaan hyvälaatuista lähetystä. Itsellä ottelu näkyi todella hyvin ja ennenkaikkea näytti hyvältä. Tosin kommenteista päätellen joillain ei niin hyvin toiminut. Varmaan sama effekti kuin Urhon lähetyksissä, joillain ongelmia ja joillain taas ei. Tietenkin ne on enemmän äänessä jolla ei toiminut. Itsekkään en kommentoinut mitään, että hyvin näkyi.

Annoin itseni ymmärtää, että mahdollinen jatko koski nimenomaa nuorten pelejä. Mitä se jatko sitten tarkoittaa, en osaa sanoa. Itse en ainakaan maksaisi kyseisestä lähetyksestä, niin paljoa ei ottelut kiinnosta. Mikäli kuitenkin silloin tällöin tulee ilmainen lähetys, niin sitten kyllä mielelläni katson ja koitan perehdyttää itseäni paremmin a-junnujen tilanteeseen. Kiinnostus korostuu etenkin tulevina vuosina, kun voidaan nähdä miten Saarisen työpanos näkyy junnuissa.

Tämä nyt oli todella pahasti OT. Varmaan pitäisi koittaa siirtää keskustelua osuvampaa topicciin.
 

NightHawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks
En haluaisi olla ilonpilaaja, mutta meillä on oma ketju Pelicansin junnu keskustelua varten. Tämän ketjun otsikko on valmennus Suikkasen jälkeen.

Ei sielä hirveästi ole vaihtoehtoja meille ja mitä enemmän ajattelen niin jos Tuokkola saataisiin pitkällä sopimuksella esim 1+2 vuotta ja optio pelsuille niin voisi olla oikein hyvä ratkaisu. Laittaisi samalla koko organisaation valmennus asiat kuntoon. Muutenkin nälkänen valmentaja jolla olisi paljon voitettavaa jos onnistuisi hyvin.
 

Fordél

Jäsen
Haiskahtaa yhä enemmän Pekka Virralle. Kuten ounastelin, Tuokkola ei ollut Pelicansin näköinen valinta. Tosin yllättävää oli, että päätyi Ilvekseen. En olisi uskonut, että sinne joku nuori kyky lähtee tekemään kovaa duunia.

Ja jos ei Pekka Virta niin sitten kenties Kivi tai Rautakallio. Summasta ei ole taidettu Pelicansiin edes huhuilla, samoin kuin Pajuojaa. Varmasti toi HIFK:n tapauskin tulee vaikuttamaan Pelicansiinkin eli saadaanko sinne Summanen vai Rautakallio.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ja jos ei Pekka Virta niin sitten kenties Kivi tai Rautakallio. Summasta ei ole taidettu Pelicansiin edes huhuilla, samoin kuin Pajuojaa. Varmasti toi HIFK:n tapauskin tulee vaikuttamaan Pelicansiinkin eli saadaanko sinne Summanen vai Rautakallio.

Noihin kun lisätään vielä se Heikkilä, niin kaikki vaihtoehdot taitaa olla käyty läpi. Tai no ei kai Törmäsenkään jatkopestiä ole vielä julkaistu?

Tuokkolan ja Virran välillä olisin ottanut ehdottomasti Tuokkolan, samoin Tuokkolan ja Kiven välillä. Virta floppasi TPS:ssa pahasti, eikä persoonakaan mikään mukavin ole. Lisäksi käytös näytti TPS:n aikaan jotenkin luovuttaneelta ja väsähtäneeltä. Kiven näytöt ovat vähissä, enkä näe häntä niinkään tulevaisuuden nimenä. Tuokkola voi joskus sellainen ollakin.

Vähiin nämä mielenkiintoiset nimet käyvät. Vähän haiskahtaa siltä, että jouduttiin tyytymään heikompaan vaihtoehtoon, kun haettiin niin kauan huippunimeä.
 

Alarik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ok! Jotenkin vaan annoin itselleni ymmärtää, että tarkoitettaisiin mahdollisesti liigapelejä tulevaisuudessa. Pelsujen sivuilla mainittiin, että kokeilumuotoinen lähetys, jolla toivotaan olevan pidempiaikaisia vaikutuksia. Ehkäpä ne sitten näyttävät jatkossa lisää junnupelejä! Mutta toimiko lähetys, mikäli katsoit?

Vastaanpa puolestani, lähetys toimi ihan hyvin ja itse ainakin mielelläni katselisin nuorten matseja lisää. Se mihin varmaan sekotat tota ess nettilähetyksen tekemistä jatkossakin on FC Lahden samallainen kokeilu viime kesältä. Silloin taisivat jotain sen suuntaista spekuloida.

En kyllä halua itse henk.koht. nähä Pekka Virtaa tai Karri Kiveä penkin takana. Se ei sulje vaihtoehtoa, etteikö nämäkin nimet voisi onnistua, mutta itse haluaisin, että vaihtoehtoa etsittäisiin muista nimistä. Luotto toimistoon valmentajan hankkimisen suhteen on silti vahva.
 

Drewiske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Olenko ainoa jolla valahti paskat housuun kun luki tuon Tuokkolan uutisen"Raimo Helminen ei jatka seurassa" ja jokuhan täällä väitti että ens kauden koutsi on jossakin seurassa sopimuksen alaisena....voivoi sentään...
 

Joukkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, ja muu pohjoinen Suomi
Olenko ainoa jolla valahti paskat housuun kun luki tuon Tuokkolan uutisen"Raimo Helminen ei jatka seurassa" ja jokuhan täällä väitti että ens kauden koutsi on jossakin seurassa sopimuksen alaisena....voivoi sentään...

Raipe ja Hantta Virta.. siinähän sitä oiski.
 

pertteli

Jäsen
Olenko ainoa jolla valahti paskat housuun kun luki tuon Tuokkolan uutisen"Raimo Helminen ei jatka seurassa" ja jokuhan täällä väitti että ens kauden koutsi on jossakin seurassa sopimuksen alaisena....voivoi sentään...

Kun iltapäivällä näin teksti-tv:ssä uutisen, että Tuokkola Ilvekseen, niin samantien oli mielessä Raipen tulo Pelicansiin. Mutta kuka tule Raipen kakkoseksi? Viitakoski vai hyppäisikö Piri liigaympyröihin!
 

Esmeralda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Heki,Tinatuopit
Suikkanen on pelannut koko ajan vain omaan piikkiin. Hän ei ole luottanut yhteenkään omaan Pelsun junnuun missään vaiheessa, päinvastoin luottamalla esim. Jari Kauppilaan, hän sahasi omia ja Pelicansin juniorityön jalkoja.Pelicansin nuorten valmennus ja strategiat ovat olleet täysin pihalla viime vuosina. Ja jos on ollut joitain lupaavia omia junnuja, niin Kaarna omalla ylimielisyydellä, on heittänyt pojat muualle. Täällä selitellään ihmeellisesti, ettei ole ketään jota nostaa joukkueeseen, varmasti on ollut, jos vain HALUTAAN ajaa poikia sisään !
SUIKKASELLE KENKÄÄ!
 

kumiplus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Juniorikeskustelussa täytyy pitää realiteetit mielessä. Pelicansin A-junnut ovat sarjansa viimeisenä, edellä sellaisia suuruuksia kuten Sport ja Jokipojat. Siellä on Iivari ja Koivisto jotka saattaisivat hyvänä päivänä mahtua liigajoukkueen nelosketjuun, mutta junnumateriaali on vaan liian heikko, että siihen voisi luottaa. Sinällään ihan kiva ajatus, että ajetaan nuoria sisään, mutta parhaat pelaa. Ehkä ensi kaudeksi saadaan tehtyä rosteriin tilaa parille juniorille.

Anteeksi off-topic.
 

FeedTheMule

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Detroit Red Wings
Noniin väärät haisut tuon Tuokkolan suhteen sitten olivat. Veikkaanpa, että vielä valmennusta ei ole sitten toimistolla kiinnitetty nimittäin viikko sitten olivat ilmeisesti vielä Tuokkolan perässä olleet. Mielenkiintoista. Jos ihan puhtaasti mennää arvauslinjalla niin nostaisin myös Petri Karjalaisen nimen ihan vakavasti ilmoille.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös