Valmennus kaudella 2008–2009

  • 42 289
  • 134
Tila
Viestiketju on suljettu.

Mr.Bletch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 2013
Koin tämänkaltaisen ketjun puuttuvan tulevan kauden suurimmasta kysymyksestä, eli kuka luotsaa Ässät takaisin raiteillaan tulevaisuudessa eli jo kaudella 08-09.

Vaihtoehtoja löytyy suhteellisen laajasti, toki monen nimimiehen todellisesta saatavuudesta ei ole tietoa.

Oman arvioni mukaan olen jaoitellut valmennus kandinaatit kolmeen kategoriaan.

Kultakimpaleet: Westerlund, Tihonov, Summanen, Rautakorpi, Aravirta

Ok: Toivola, Mälkiä, Jortikka, Suhonen, puolihullu kanukki

Toivotaan toivotaan (eli viim. 2-vuotta): Suikkanen, Kolak, Alatalo, Baxter, Kivi, Jyrkkiö, Läntinen, Pieniniemi, Härkälä

Todennäköisesti ja toivottavasti edes ok-tasoiseen ratkaisuun päädytään, sillä jos Ässien johto kolmatta kertaa lähtee vetemään arvalla joukkueen tärkeintä lenkkiä, voidaan Ässien haku liigan keskikastiin urheilullisella puolella kuopata.

Summanen tai Aravirta olisi sellainen päiväuni ettei siitä tohtisi herätä mutta realistisesti ajateltuna Mälkiä saattaisi olla oiva vaihtoehto.

Perusteluna on että Saipalla on mennyt varsin mukavasti Mälkiän aikana vaikkakin käytössä on ollut hyvin rajallinen materiaali sekä taustatuki, pl maalivahtivalmennuksessa. Toki ns. Alatalo -syndrooma on vaarana ja tästä on viitteitäkin ollut Ilveksen ja Ifk:n peräsimessä.
 
super

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvissä kyttäysasemissa
Asiallinen jaottelu Mr.Bletchiltä. Ainoastaan pisti silmään tuo Kiven tiputtaminen toivotaan toivotaan osastolle. No onhan Karrin näytöt mitäänsanomattomat mutta Karrin osakkeita nostaa tiettyjen pelaajien tunteminen ennestään, kokemus organisaatiosta sekä ymmärtääkseni jonkinmoinen ymmärtäminen jääkiekosta.

Kultakimpaleisiin Ässillä ei taida olla mahdollisuuksia, valitettavasti. Muuten noista nimistä jos pitäisi valita niin liputtaisin Mälkiän, Toivolan ja Kiven puolesta. Ja nämäkin sen takia että ovat oikeasti saatavilla.

Ja edelleen vaikka kuinka olisi Kolekki tehnyt hyvää jälkeä jossain KooKoossa niin en missään tapauksessa näe häntä edes vaihtoehtona Ässiin ja sama pätee Suikkaseenkin.
 
vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Toivolan paluu on aika saletti asia siitä päätellen, että parikin pelaaja-agenttia on asian tiimoilta tullut informoiduksi.
 
GBenson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Perusteluna on että Saipalla on mennyt varsin mukavasti Mälkiän aikana vaikkakin käytössä on ollut hyvin rajallinen materiaali sekä taustatuki, pl maalivahtivalmennuksessa.
Tuosta taustatuesta sen verran, että pelaajien suulla on ainakin kuuleman mukaan kehuttu A-P Selinin panosta SaiPan valmennuksessa, nimenomaan nuorien pelaajien kehittäjänä.
 
Mr.Bletch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 2013
Asiallinen jaottelu Mr.Bletchiltä. Ainoastaan pisti silmään tuo Kiven tiputtaminen toivotaan toivotaan osastolle. No onhan Karrin näytöt mitäänsanomattomat mutta Karrin osakkeita nostaa tiettyjen pelaajien tunteminen ennestään, kokemus organisaatiosta sekä ymmärtääkseni jonkinmoinen ymmärtäminen jääkiekosta.

Kiveä itse asiassa pidän ihan hyvänä valmentajana, mutta nyt vain tuntuu siltä, että tarvitaan jotain muuta kuin aloittelija päävalmentaja hommissa.

Uskon itsekin että karri muutamien vuosien päästä voisi olla kelpo vaihtoehto pääkäskyttäjäksi, nyt vain kahden taaperrus vuoden jälkeen ei ole se hetki.

Aiemmin ehdotinkin Karria Härkälän sijasta kauden 07-08 päävalmentajaksi, mutta kun Jari valittiin, juna meni jo Kiven osalta ainakin pariksi vuodeksi.
 
pekoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Toivolan paluu on aika saletti asia siitä päätellen, että parikin pelaaja-agenttia on asian tiimoilta tullut informoiduksi.

Jos tilanne on tämä, niin ei tässä nyt hirmuisesti voi riemusta hyppiä.

En oikein ymmärrä näitä valmentajien paluulippuja. Näissä kun on aina semmoinen menneisyyteen tarttumisen maku. Uusiutuminen on eri asia. Eikö täällä ole jo valmiiksikin niitä pelaajia, jotka kuulemma elävät yhä edelleen kevättä 2006...?

Toivolallakin on sellainen sädekehä Porissa vielä ympärillään, että paluu tässä vaiheessa Poriin tarjoaisi melkoisella varmuudella paskaa niskaan. Odotuksiin on vaikea vastata.
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Toivolan paluu on aika saletti asia siitä päätellen, että parikin pelaaja-agenttia on asian tiimoilta tullut informoiduksi.

Toivotaan että tämä tieto pitää paikkaansa,sillä Toivolalla olisi valmiiksi aika selkeä käsitys siitä mitä osalla pelaajista on annettavaa, oikein roolitettuna ja kenellä rahkeet ei vaan riitä.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Toivolan paluu on aika saletti asia siitä päätellen, että parikin pelaaja-agenttia on asian tiimoilta tullut informoiduksi.
Voi paska, syytä onkin informoida pelaaja-agentteja että saadaan pappoja joukkueeseen kun nuoret pakenevat. Pakon edessä peluutti yhdellä kaudella nuoria ja tulos oli heti parempi, mutta lukossa on taas nähty miten kaiken maailman muualta tuodut turhakkeet menevät omien nuorten edelle.
 
Brousseau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Sinänsä tuntuu huvittavalta tämä hopeakauden kokoonpanon hiilaaminen pikku hiljaa takaisin. Ensin Hisey, sitten Nickerson ja lopulta tuttu mies penkin päähän. Tietysti tämä nyt on vain murto-osa kyseisestä joukkueesta, mutta aika olennaisia palikiota kuitenkin, näkyvyyden kannalta ainakin. Eiköhän se Juusokin sieltä vielä Poriin tarvis saada, tosin se olisi kyllä varsin oiva veto.

Hiseyn reppu oli venynyt liikaa, mutta Mattin voisi sanoa onnistuneen vallitseviin olosuhteisiin nähden ihan kelvollisesti. Olisiko Toivolasta sitten viimein joukkueen pelastajaksi. Vaikkei nyt mitään riemun kiljahduksia Mikan pestaaminen herättäisi, niin ainakin ratkaisu on eri planeetalta kuin Pajuoja/Härkälä. Ja tosissaan myös ajattelisi, että tämä paljon parjattu kesäharjoittelu saataisiin jälleen uomiinsa ja sitä kautta joukkueelle paremmat valmiudet pelata menestyksellisesti kiekkoa.

Saapi nyt nähdä kuinka tämän asian kanssa tulee käymään. Valmentajakysymys pitäisi tosiaan saada ratkaistua lähiaikoina, jotta pelaajaneuvottelut voidaan aloittaa.
 
koohela

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Toisaalta on hienoa, kun on sanottu että valmentajakysymys ratkeaa jo piakkoin... Mutta toivottavasti ei mennä siihen nopean ja "hyvän" päätöksen ansaan. Vaikea on tässä vaiheessa valmentajaa pestata kun ensi kauden joukkue on loppupeleissä iso arvoitus. Siitä valmentajasta silti kaikki lähtee.
 
Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Toivolan paluu on aika saletti asia siitä päätellen, että parikin pelaaja-agenttia on asian tiimoilta tullut informoiduksi.

Voi kunpa tämä pitäisi paikkansa. Saataisiin fyysinen peli takaisin ja loppuisi tälläinen neitikiekko. Sama se tuuleeko voittoja, mieluummin rytinää ilman pisteitä kuin ämmäilyä ilman pisteitä.
 
Wrighter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Buffalo Sabres
Voi kunpa tämä pitäisi paikkansa. Saataisiin fyysinen peli takaisin ja loppuisi tälläinen neitikiekko. Sama se tuuleeko voittoja, mieluummin rytinää ilman pisteitä kuin ämmäilyä ilman pisteitä.

Jaa ihan kuin Lukossa tällä kaudella? Mikä fyysisyys? Se että joukkueessa on puukätisiä 2 metrisiä äijiä, jotka pelaa kuin lampaat? Viekää Toivolanne vaikka jouluna. Ei haittaisi yhtään.

Paras vaihtoehto Ässiin tai Lukkoon ensi kaudeksi olisi Mälkiä. Saisi omat lahjakkaat nuoret edes hiukan vastuuta. Toivola saa ottaa Ässiin mukaansa vaikkapa Juntusen, Koposen, O`Brienin, Alenin ja muut hyvät ja fyysiset pelaajat.
 
Incarnation

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, PoPa
Toivola... Olisi ns. puolivarma valinta. Toivottavasti tajuaisi entistä paremmin nuorien merkityksen. En siis ota Toivolaa takaisin ihan avosylin, jos nyt on edes tulossa. Mutta olisiko tässä edes paljon valinnanvaraa?
 
karhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Man Utd
Voi kunpa tämä pitäisi paikkansa. Saataisiin fyysinen peli takaisin ja loppuisi tälläinen neitikiekko. Sama se tuuleeko voittoja, mieluummin rytinää ilman pisteitä kuin ämmäilyä ilman pisteitä.

Ja korjataan nyt sen verran, että lukuunottamatta viimeistä Toivolan valmentamaa kautta Toivolan Ässät ei mitenkään fyysinen ollut vaan varsin usein kierreltiin ja myötäiltiin hyökkäyspäässä eikä ajettu päälle.
 
Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Hups, tainnut jäädä tuo viimeisen kauden jytinä ja jyske vain muistiin, ja Lukon pelejä en oo seurannut niin tarkkaan, että tietäisin rymistelläänkö siellä. Noh, kyllä se Mika silti on tervetullut takaisin ainakin omasta mielestäni.
 
kapa76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Toivolan paluu on aika saletti asia siitä päätellen, että parikin pelaaja-agenttia on asian tiimoilta tullut informoiduksi.

Toivolalla on aivan varmasti seurajohdon rajoittamaton tuki takanaan ja kunnioitus. Lisäksi voiko mies täällä huonommaksi laittaa kuin muutama edellinen valmentaja. Vain voitettavaa.

Tosin paluu vanhaan onko taantuma uralle ? Iloilla otan Miksulin takaisin jos niin käy.
 
Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Summanen tai Aravirta olisi sellainen päiväuni ettei siitä tohtisi herätä mutta realistisesti ajateltuna Mälkiä saattaisi olla oiva vaihtoehto.

Perusteluna on että Saipalla on mennyt varsin mukavasti Mälkiän aikana vaikkakin käytössä on ollut hyvin rajallinen materiaali sekä taustatuki, pl maalivahtivalmennuksessa. Toki ns. Alatalo -syndrooma on vaarana ja tästä on viitteitäkin ollut Ilveksen ja Ifk:n peräsimessä.

Mälkiä tuli Ilvekseen isoin odotuksin, mutta edellisen kauden päättömistä satsauksista palattiinkin maan pinnalle ja materiaali oli aivan toista tasoa kuin edeltäjällään. Suoritus oli jälkikäteen arvioiden kelvollinen ja Mälkiähän lähti Ilveksestä loppujen lopuksi pronssimitali kaulassa, joka oli kova saavutus sillä nipulla ja tuolloinhan hän oli jopa mj-spekuloinneissa mukana. Sinänsä Alatalo-syndroomaa en allekirjoita.

Mälli voisi todellakin sopia Ässiin, joka kaipaa ravistelua. En vain näe sitä suurta mahdollisuutta, jota Ässät pystyisi hänelle tarjoamaan verrattuna Saipaan, ellei seurajohto sitoudu merkittäviin satsauksiin.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Mutta haluaako "Mälli" sen suuren mahdollisuuden vai haluaako hän vain uusia haasteita, SaiPassa kun ei erikoisemmin ole haasteita tarjolla.

Kyllähän Mälkiä tänne mahtuisi mutta ennemmin ottaisin Lehkosen.
 
Pata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
En kyllä hetkeäkään usko, että Miksuli olisi jo sopinut tulostaan Ässiin. Ellei sitten isommista organisaatioista ole tehty jo täysin selväksi, että niihin ei tässä jaossa ole asiaa.

Se on ymmärrettävää, että Ässien listalla Toivola on luultavasti jopa ykkösenä. Tuttu ja turvallinen vaihtoehto takaisi kaiken turbulenssin jälkeen seesteisemmän, ammattitaitoisemman ja uskottavamman ajanjakson. Miksulilla olisi jo valmiiksi pelaajienkin tuki takanaan siinä määrin, mitä nyt koskaan voi olla.

Varmasti Ässätkin olisi Toivolalle tuttu ja turvallinen vaihtoehto. Hän on ollut Lukko-kausiensakin ajan tiiviisti tekemisissä Ässien suuntaan, mies tietää talon tavat, tietää mistä naruista vetää näiden pelaajien kanssa. Hän löysi Ässissä menestysreseptin, mikä ei ole toiminut Raumalla, mutta saattaisi silti toimia Porissa uudelleenkin. Lisäkiihokkeena Ässissä olisi edelliskertaa selvästi paremmat taloudelliset resurssit.

Ässien voi näin ollen helpostikin uskoa olevan varteenotettava vaihtoehto Miksulille. Silläkin uhalla, ettei Porissa välttämättä olisi enää kuin hävittävää. Uskon silti, että kunnianhimoisena tyyppinä Miksuli katsoo muutaman muun kortin loppuun ennen kuin tarttuu pataan.

Mälli voisi todellakin sopia Ässiin, joka kaipaa ravistelua. En vain näe sitä suurta mahdollisuutta, jota Ässät pystyisi hänelle tarjoamaan verrattuna Saipaan, ellei seurajohto sitoudu merkittäviin satsauksiin.

Ihan ensimmäiseksi ravistelua taitaa kaivata Mälli itse. Muutenkin asian voi kääntää niin päin, että Mälkiän on sitouduttava muutoksiin ennen kuin Ässiä(kään) kiinnostaa tarjota hänelle mitään mahdollisuutta.
 
bjorn again!

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Toivolaa toivon

Toivottavasti seuran edustajat tällä kertaa tarjoavat Mikalle kunnon sopimusta ja joissa, eikä niin kuin viimeksi jolloin odotettiin keväälle asti. Eihän sitä pirukaan tiedä, vaikka Lukko ottaisi mitalin tällä kaudella, jolloin Mikan arvo taas tuplaantuisi...

Toivotaan että herralta olisi halua vielä tulla meidän puupää -organisaatioon takaisin... no ässiltä pitkästä aikaa rakentavaa tulevaisuutta Härtsyn pestin kohdalla josta pisteet kul eiku hallitukselle.
 
Tompse

Jäsen
Jep, Toivola olisi ihan hyvä veto, vaikkakin pieniä kysymyksiäkin se aiheuttaa.

Toki pelaajat varmasti tykkäisivät, ja kun vielä Kivi nostettaisiin takaisin kakkoseksi ja hankittaisiin kunnon mv-valmentaja, niin valmennus olisi ihan hyvissä käsissä. Ja tottakai Kaukoranta hoitaa katsomokoutsauksen.

Toki toinen oma suosikkivaihtoehtoni olisi, Suhonen - Kivi - Kaukoranta(katsomo) - MV-valmentaja troikka.

Jompikumpi edellisistä vaihtoehdoista ja valmennus on hyvissä käsissä. Ja se Härkälä v*****n organisaation leivistä. Onneton mikä onneton.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Jompikumpi edellisistä vaihtoehdoista ja valmennus on hyvissä käsissä. Ja se Härkälä v*****n organisaation leivistä. Onneton mikä onneton.

Epäonnistunut valmentaja ei suoralla jatkumolla pakosti ole huono pelaajatarkkailija. Lisäksi taloudellisellakin puolella sopu taitaa olla parempi vaihtoehto. Käsittääkseni Härkälä käy tarkkailemassa pelaajia, joita Ässät pyytää tarkkailemaan, eli pallo on Ässillä.
 
Korinekki

Jäsen
Toivolan paluu on aika saletti asia siitä päätellen, että parikin pelaaja-agenttia on asian tiimoilta tullut informoiduksi.
Tilanne on nyt vaan se, että tällä hetkellä Ässillä on itse asiassa lukuisa joukko junioreja, jotka ajavat lahjakkuudessa Kuparinen ja Forsbacka kaksikon ohi. Esimerkiksi mittarina voidaan käyttää nuorten maajoukkuepelejä pelanneita pelureita.
Onko Mika Toivola oikea mies Ässille tässä tilanteessa?
Seuralla Mika on sinällään varma/helppo valinta, koska mies pystyy palauttamaan kaukaloon uskottavan Ässät.
Ässillä on useita nuoria pelaajia kasvamassa miehen mittoihin. Toivola ei missään nimessä ole valmentaja, joka koulii nuorista miehistä pelaajia. Peliaikaakaan ei oikein taida tulla kuin pakon edessä.
Miten tällaiseen valmentajaratkaisuun reagoivat esim. Kemppainen ja Heikkinen?
 
Mallikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät,Suomen maajoukkueet

Itse olen sitä mieltä, että mikäli Toivola palaisi pitäisi joukkueen olla sellaine, että siinä on selkeät roolit joka sällille (vrt hopea Ässät). Toivolan paluu olisi ihan mukava uutinen tosin joku toinenkin koutsi voisi siinä (Ässä-valmentajana) onnistua? En tosin vielä itse usko Mikan palaavan Poriin? Ei menetys mikäli seurajohto on hereillä ja valmentajaa- paria haetaan muualtakin kuin huonommista joukkueista tai amatööri lajeista..?
Tärkeintä olisi palata pari kautta taakseppäin ja hommata kunnon veskari ensi kaudeksi! Miksi ei voisi hommata Lassilan Teemua HPK:sta vielä ennen siirtoajan loppua täksi ja ensi kaudeksi?
 
mikkou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Kajo
Kultakimpaleet: Westerlund, Tihonov, Summanen, Rautakorpi, Aravirta

Jäin miettimään sitä mitä annettavaa Tihonovilla olisi 2000-luvun jääkiekolle? Ainakin jonkintasoinen riski tähän mielestäni sisältyisi, mutta on tunnustettava etten herran otteita viimevuosina ole seuraillut eli voin olla asiani kanssa myös täysin väärässä.

Tietysti herra on aina tervetullut vetämään Ässien kesäharjoittelua :)

Tästä voimme myöhemmin Mr.Bletchin kanssa keskustella saunan lauteilla jos samaan paikkaan satumme eksymään. Aika kuitenkin kultaa muistot :)
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs KalPa
  • 2.32
  • 4.00
  • 2.64
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös