Väriä halliin

  • 66 297
  • 274

k0l1kk0

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jaahas samalla kun Hursy vie toimintaa eteenpäin jyväskylässä, nii RR pistää hanttiin ja lipsuu sovituista asioista. Rumpuryhmän kanssa sovittu maksimi rumpumäärä oli kolme, nyt siellä on jo taas 5(!) tulkaa itse selittää mikä juttu tämä nyt taas on. Ei saatana, no aivan sama, ei kiinnosta. Mennään eteenpäin ja rumpuporukka tekee mitä tekee...

Tämä osui silmään tuolta Liigan kannattajatoiminta -ketjusta. Itsekin mietin jo alkukaudesta että onko rumpujen määrää taas kasvatettu (viime kaudesta) ja jossain pelissä taisi jotain lehmänkellon kilkatustakin kuulua. HS:n chantatessa aletaan rummuttamaan päälle jotain ihan eri tahtista settiä, eikö se laulu/huuto muka kuulu toiselle puolelle vai eikö vaan kiinnosta? Onhan tuo sääli kun ei yhtä köyttä voida vetää. Esimerkiksi se "punainen - musta - valkoinen" vuorohuutelu on komean kuuloista kun kajahtaa oikein kunnolla. Valitettavaa on myös se ettei pertti peruskatsojat kyllä lähde yhtään mukaan noihin HS:n kannustuksiin, vaikka monet on sellaisia että tahtia voisi helposti taputtaa mukana.

Täytyy muuten sanoa että vaikka faniporukkaa on molemmin puolin päätyä niin nykyisen "Hippoksen hornankattilan" tyyliin tuo päädyn keskiosa on silti aivan kuollut, muutama peli on siinä tullut käytyä katsomassa tällä kaudella ja hyvä jos jotkut satunnaiset katsojat jaksavat käsiään välillä läpsyttää. No tämä ei varmaan yllätä ketään.

Ps. Toivottavasti lärpyttimiä ei silti tuoda Synergialle kuin korkeintaan aniharvoin. Sääliksi käy kuopiolaisten korvia...
 

Vino

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
HS:n chantatessa aletaan rummuttamaan päälle jotain ihan eri tahtista settiä, eikö se laulu/huuto muka kuulu toiselle puolelle vai eikö vaan kiinnosta? Onhan tuo sääli kun ei yhtä köyttä voida vetää.
Tämä! Mikään ei ole niin raivostuttavaa, että kun HS on aloittanut chantaamisen, nii RR soittaa päälle jotain ihan muuta. Kaveri sanokin viimeks pelissä, että ihan kun kannustaisivat kahta eri joukkuetta.. Meillä on paikat D2:ssa ja ainakin siihen kuuluu HS:n chantit hyvin, kumma jos ei kuulu muutamaa metriä kauemmas. Miks ei voi yhtyä siihen HS:n juttuun tai olla sitten vaikka mielummin hiljaa sen aikaa!
 

MiksaK

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Lauantaina tuli ensimmäistä kertaa tällä kaudella käytyä Synergialla peliä katsomassa ja muutamia ajatuksia nousi itsellekin mieleen noista päädyn touhuista. Todettakoon heti, että en ole kumpaankaan ryhmittymään millään tavalla sidoksissa.

Tuo molempien ryhmien omien kannustusten toisten päälle vetäminen häiritsi kyllä todella paljon. Ja tiedän, että katsomon rakenne aiheuttaa omat haasteensa, mutta kyllä tässä varmaan kumpaisellakin porukalla, RR ja HS, olisi pieni peiliin katsomisen paikka. Ei se nyt oikeasti voi olla niin älyttömän vaikeata koittaa sopia noita asioita yhteisesti kun kuitenkin hemmetti samaa joukkuetta siellä on kumpainenkin pumppu kannustamassa.

Vierasreissuilla olen tykännyt todella paljon HS:n touhuista ja meininki on ollut hyvää, mutta nyt ainakin itselle ja muille samassa porukassa olleille tuli kyllä pieni "chanttiähky". Itse en tykkää jatkuvasta monotonisesta rumpujen paukuttamisesta, mutta en kyllä hirveästi välittänyt siitäkään, että HS oli lähes koko pelin ajan äänessä, välillä pelikatkotkin. Liika on tässäkin liikaa, vaikka tiedänkin , että hyvää tarkoitatte. Enemmän voisi esimerkiksi ottaa huomioon noita biisejä mihin yleisö voi lähteä mukaan taputtamaan. Niitä tulee mainossaastan takia kuitenkin melko vähän niin jättäisi edes niiden aikana chanttailyt vähemmälle ja taputtaisi vaan niiden tahtiin, suuri yleisö kuitenkin helpompi saada niihin lähtemään mukaan ja ääntähän sinne kuitenkin on tarkoitus halliin saada.

Ja tämä siis ihan sellaisessa rakentavassa hengessä, ei vittuiluna kenellekään. Ihan hyvää meininki noin yleisesti ottaen, mutta pientä viilausta vielä niin hyvä tulee.
 

jaguar

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP (ht)
Niin tätähän on yritetty montakin kertaa, mutta... (Eli se on todella vaikeaa, uskokaa tai älkää.)

Suosittelisin kuitenkin käymään niitä asioita ihan naamatusten ko. henkilöiden kesken läpi.

Täällä jatkoajassa asioiden läpikäyminen ei ainakaan vie asioita yhtään enempää eteenpäin.
 

Hurraa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, FCV, Flames, Happee, JyP, Lohi
Täällä jatkoajassa asioiden läpikäyminen ei ainakaan vie asioita yhtään enempää eteenpäin.

Ai, onko sitten avoin keskustelu ko. asiasta kielletty vai mitä ihmettä tässä hyssytellään? Itse olisin ainakin avoimen keskustelun kannalla että saadaan juuri @MiksaK'n tavoin arvokkaita puolueettomia mielipiteitä satunnaiskatsojilta.

Nykyhomma jopa nykyisillä katsomo-olosuhteilla toimisi erinomaisesti jos RR ei olisi niin jyrkästi kannattajakulttuurin uudistumista vastaan. Tämähän näkyy siinä että mihinkään uuteen ei HS:n mukana tahdota millään lähteä tai sitten hyvinkin nihkeästi. Tämä ajaa siihen että kohta on oikeasti annettava suuren yleisön äänestää kumman ryhmän kannustustavoille annetaan valta Hippokselle. Nykytilanne näyttää suurimmalta osin säälittävältä kun vertaa puolia keskenään. Ylipitkät chantit on tuore juttu Jyväskylässä, ja ideana on että siihen voi lähteä yleisö taputtamaan mukaan milloin haluaa. Esimerkkinä Espoossa ja Vaasassa homma näyttää hienolta ja muu kotiyleisö on ottanut tavan omakseen. Toiminta(HS:n) on tämmöisenään menossa Jyväskylässä vasta ensimmäistä kautta joten antaisin tuulareille aikaa että omaksuvat lähteä mukaan taputtaen. Näin on toki joltain osin istumakatsomoa jo tapahtunut kannustusryhmäristiriidoista huolimatta joten lupaavin mielin olen itse tässä asiassa.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Niin tätähän on yritetty montakin kertaa, mutta... (Eli se on todella vaikeaa, uskokaa tai älkää.)

Kätevästi osasit kuitenkin kirjoittajan asiallisesta viestistä ottaa esille vain se missä pääsit ohjaamaan kaiken rumpuryhmän muutosvastarinnan piikkiin.
 

Coutinho

Jäsen
Nykyään Rumruryhmä on niin naurettava, sisäänpäin suuntautunut porukka, ettei vastaavaa ryhmää ole missään muualla. Saipa pelissä oli niin järkyttävän kuuloista kuunnella pelkkää rummunpärinää välillä, jota soitettiin selvästi tahalleen toisen ryhmän päälle, että teki taas mennä mieli kysymään onko oikeasti kaikki kotona ihan ok? Jotenkin tuntui kostoiskulta toista faniryhmää kohtaa, kun ovat aika harppauksia ottaneet tällä kaudella. Varsinkin tappiopelien jälkeen on jääty laulamaan jne. Mites rumpuryhmä? Äkkiä pois hallista ilmaisilla kausikorteilla nuolemaan Tynin persettä takaisin kotia. Te olette Jyväskyläläisen fanikulttuurin syöpä. Rumpuryhmä kuuluu Jyväskylään, mutta jos eivät pysty sopeutumaan kehityksen kanssa niin heillä ei ole mitään virkaa tässä yhteisössä parinkauden kuluttua.
Nykyään porukka tuntuu katkeran pelokkaalta vähemmistöltä, joka pelkää etuuksiensa (ilmaiset kausarit) menetystä. Toivottavasti uusi toimari ymmärtäisi nykymaailmasta ja lopettaisi tämän pelleilyn.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Pitääkö kaikkiin kohtiin joista on samoilla linjoilla tms, sanoa että "ymmärrän, olen samaa mieltä" tms muuta turhaa höttöä. Otin ainoastaan kiinni tuohon "neuvottelu" kohtaan, kun sitä on oikeasti tehty. Mitään ohjaamisia mihinkään suuntaan, tuonkaan viestin osalta en ole kyllä tehnyt. Jokainen toki voi ajatella miten ajattelee, mutta näin ei ole ollut tarkoitus.

Ei, mutta huomasitko että siinä oli kritiikkiä myös toistakin faniryhmittymää kohtaan? Siihen kirjoittaja varmaan olisi vähän kaivannut kannanottoa mutta kävi ilmeisesti liian vaikeaksi.
Riitaan tarvitaan aina kaksi. Sillä että ensimmäinen kannanotto asiaan on se että rumpuryhmä ei noudata sovittuja asioita tai on muutosvastarintainen tai mitä lie, niin ei todellakaan edistetä yhtään mitään. Todennäköisesti vaan kaivetaan poteroita entistä syvemmälle ja se kaikkein tärkein asia eli JYPin kannattaminen on sivuseikka.

Ja tuo viimeinen lause oli sitten osoitettu molemmille kannattajaryhmille.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Tämä keskustelu kuulostaa ihan Juudean Kansan Rintama vs. Juudean Kansallisrintama väännöltä.

Hyppäämättä kummankaan kelkkaan kannattaa miettiä miten aktivoida satunnaista kannattajaa. Monotoninen kaiken alleen peittevä rumpumatto tai jazz-rytmejä tapuilevat jyväskylä-lopppuun-asti chantit eivät tätä tarkoitusta palvele.

Itse kaipaisin yksinkertaisempia chantteja. Ehkä minulla ei ole vaan rytmitajua enkä siksi tajua noita väliaskel-riffi-skipiduveinou chantteja.
 

Hurraa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, FCV, Flames, Happee, JyP, Lohi
Noihin lauluchantteihin pakko kyllä sanoa että aika helposti niihin on mahdollista taputtaa tasaisella rytmillä mukana, ei pitäisi olla rakettitiedettä. Poislukien tietenkin joku "Jyväskylä loppuun asti" johon osa taputtaa sen nopeasti mutta miksei siihen voi taputtaa hitaamminkin jos vaikealta tuntuu. Tunnelman luonti on yhteinen juttu tai ainakin pitäisi olla.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En ole, enkä ole koskaan ollut RR:n tai HS:n jäsen, mutta olen keskustellut asioista molempien nykyisten ja entisten jäsenten kanssa, sekä seurannut sivusta molempien osapuolten toimintaa.

Oma näkemykseni on, että HS on mennyt todella kovaa kyytiä eteenpäin, kun taas RR vaikuttaa selvästi jääneen polkemaan paikoilleen ja RR on se osapuoli, joka tätä kitkaa lähinnä on luomassa. Ja tämä tilannehan on ollut vaikea jo todella pitkään, eikä siis puhuta mistään uudesta asiasta.

Näkemykseni mukaan RR on aikoinaan ollut nykyistäkin haluttomampi tekemään yhteistyötä, joka taas on närkästyttänyt monia HS:n jäseniä niin paljon, että sillä on vaikutusta vielä nykyäänkin.

HS on täällä jatkiksessakin tuonut näitä asioita usein esille avoimesti, kun taas RR keskittyy lähinnä hyssyttelemään keskustelua. Kertoo mielestäni aika paljon siitä, kumpi osapuoli on vallitsevaan tilanteeseen pääsyyllinen.
 

jaguar

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP (ht)
En ole, enkä ole koskaan ollut RR:n tai HS:n jäsen, mutta olen keskustellut asioista molempien nykyisten ja entisten jäsenten kanssa, sekä seurannut sivusta molempien osapuolten toimintaa.

Oma näkemykseni on, että HS on mennyt todella kovaa kyytiä eteenpäin, kun taas RR vaikuttaa selvästi jääneen polkemaan paikoilleen ja RR on se osapuoli, joka tätä kitkaa lähinnä on luomassa. Ja tämä tilannehan on ollut vaikea jo todella pitkään, eikä siis puhuta mistään uudesta asiasta.

Näkemykseni mukaan RR on aikoinaan ollut nykyistäkin haluttomampi tekemään yhteistyötä, joka taas on närkästyttänyt monia HS:n jäseniä niin paljon, että sillä on vaikutusta vielä nykyäänkin.

HS on täällä jatkiksessakin tuonut näitä asioita usein esille avoimesti, kun taas RR keskittyy lähinnä hyssyttelemään keskustelua. Kertoo mielestäni aika paljon siitä, kumpi osapuoli on vallitsevaan tilanteeseen pääsyyllinen.

ns. "ongelma" on varmaan se, että esimerkiksi täällä kyseisellä foorumilla ei taida RR:n jäseniä juurikaan olla. Keskustelu menee helposti sitten kovin yksipuoliseksi.

Lisäksi täällä puhutaan hyvin paljon asioita mitkä ei pidä paikkaansa tai ovat kaverin kaverin kertomia yms.

Sen takia asioiden läpikäynti yhteisesti olisi ehkä se selkein ja paras tapa. Itse ainakaan tarkoittanut sitä, että asioita pitäisi hyssytellä. Vaan että kaikkien näkemys olisi hyvä saada.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
HS on täällä jatkiksessakin tuonut näitä asioita usein esille avoimesti, kun taas RR keskittyy lähinnä hyssyttelemään keskustelua..

Minusta se ei ole mitään avointa keskustelua, jos otetaan viestistä koppi ainoastaan siitä kohdasta jolla pääsee vähän kampittamaan rumpuryhmää. Varsinkaan kun viesti josta keskustelu lähti oli suunnattu yleisesti kannattajatoimintaa kohtaan, joka sisältää sekä HS:n että RR:n.
Ymmärrän tältä kannalta täysin sen että rumpuryhmä ei halua keskustella täällä jatkoajassa nimimerkkien takaa jos pääpointti on tuo.
 
Viimeksi muokattu:

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
ns. "ongelma" on varmaan se, että esimerkiksi täällä kyseisellä foorumilla ei taida RR:n jäseniä juurikaan olla. Keskustelu menee helposti sitten kovin yksipuoliseksi.

Lisäksi täällä puhutaan hyvin paljon asioita mitkä ei pidä paikkaansa tai ovat kaverin kaverin kertomia yms.

Sen takia asioiden läpikäynti yhteisesti olisi ehkä se selkein ja paras tapa. Itse ainakaan tarkoittanut sitä, että asioita pitäisi hyssytellä. Vaan että kaikkien näkemys olisi hyvä saada.
Sinullahan on tunnetusti näkemystä toisen puolen osalta, joten miksi et sitä toisi esille? Ennenkin olet sitä esille tuonut, joten miksei myös nyt?

Mielestäni kannattajatoimintaan liittyvät asiat koskevat enemmän tai vähemmän myös niitä kannattajia, jotka eivät kumpaankaan ryhmään kuulu. Julkinen keskustelu olisi tämän vuoksi mielestäni järkevää, kun ei kulissien takana homma tunnu edistyvän.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Niin nämähän omia päätelmiäsi.

No hyvin tarjoat niille pohjaa laskemalla esimerkiksi vaikka laskemalla rumpujen määrää ja kuten sanottu, useammassa viestissäsi kampittamalla rumpuryhmää.

Itse tosiaan esittänyt vaan omia henkilökohtaisia mielipiteitä ja kuten aiemmin sanoin minulle se ja sama kuka tai mikä hommaa vie eteenpäin, kunhan toiminta kehittyy..

Sitten varmaan kannattaa hetki miettiä, katsoa peiliin ja pohtia oikeasti onko näiden henkilökohtaisten ja hyvin yksipuolisten mielipiteittesi julistelu nimimerkin takaa omiaan edesauttamaan tämän kannattajakulttuurin kehittymistä.
 

k0l1kk0

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Liitytään nyt tähänkin soppaan vielä itsekin. Rumpuryhmä ei ole mielestäni muuttunut/kehittynyt mihinkään siitä mitä se oli 15v sitten. Itse myös aina tässä ollut vähän valtavirtaa vastaan ja olen tykännyt rummuista katsomossa, mutta pidän myös Hurrikaanisydämmen hommasta todella paljon, enemmänkin. Olisi hienoa jos nämä kaksi pystyisivät jotenkin "yhdistymään" ja saataisiin yksi kunnon ryhmä JYPin taakse. Siihen en ota kantaa kenen vika tai mistä mikäkin johtuu, mutta ei luulis että se olisi mitenkään ylitsepääsemättömän vaikeaa. Varmasti rummutus ja chantit saisi jotenkin yhdistettyä sulavaksi kokonaisuudeksi jos vähän on molemminpuolista joustoa ja halua kehittyä. Toivottavasti joku päivä Jyväskylässä tajutaan ettei niin pienessä kaupungissa ole järkeä olla kahta toisiaan vastaan kilpailevaa kannattajaryhmää.
 

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Toivottavasti joku päivä Jyväskylässä tajutaan ettei niin pienessä kaupungissa ole järkeä olla kahta toisiaan vastaan kilpailevaa kannattajaryhmää.
Vahvasti samaa mieltä. Jotenkin vaikuttaa siltä että fifty-fifty - metodilla kummastakin poppoosta yritetään kusta toistensa aamupuuroihin. Ja sitten ihmetellään että miksi toisessa porukassa osa on haraamassa vastaan.

Mielenkiintoista kyllä, miten mulla on sellainen muistikuva että esim. viimekeväänä Raumalla homma toimi niin helkkarin hyvin kummankin osapuolen kohdalla? Kummasti se sitten vuoden aikana on muuttunut.

Voisko näin pleijarikevään aikana olla jonkinsortin aselevon paikka? Ei vängättäisi rumpujen määrästä tai siitä kuka sooloilee milloinkin - pääasia että ois sitä menoa ja meininkiä edes seisomokatsomossa. (istumakatsomot taitaa olla jo menetettyjä, sieltähän porukka lähtee jo 8min ennen päätössummeria "että vaan kerkeisin ekana pois ruuhkasta")

Sitten kun kausi on ohitse niin sitten alettaisiin takkuamaan vanhoja riitoja. (juu, hemmetin helppoa moinen kirjoittaa paperille mutta käytännössä eiivälttämättä)
 

MiksaK

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Niin tätähän on yritetty montakin kertaa, mutta... (Eli se on todella vaikeaa, uskokaa tai älkää.)


No nimenomaan naamatusten noita käyty läpi...

Olen kyllä tietoinen, että molemmat ryhmät on joskus asian tiimoilta palaveerannut, mutta on kyllä ihan turha jankuttaa mistään RR:n muutosvastarinnasta, kun tuntuu tuo omakin asenteesi olevan melko jyrkkä sen suhteen mitä tulee ns. oikeaan kannattamiseen. Rumpujen määrä yms. skeida on tässä asiassa ihan sivuseikka.

Vieraspeleissä homma toimii todella hyvin, esimerkiksi viimeksi Raumalla faniristeilyreissulla, mutta kotipeleissä homma tuntuu menevän sitten ihmeelliseksi pippelinmittauskilpailuksi.

Ainakin itse tykkään molempien touhusta ja näen, että molemmille on tilausta meidän muiden kannattajien keskuudessa, niin koittakaa nyt hyvänen aika löytää joku toimiva systeemi tuohon. Ihan jo itsenne ja meidän muidenkin takia.
 

MiksaK

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tässäpä olennainen, nimenomaan oma siis oma, oma, oma, ei HS:n vaan minun oma mielipiteeni. En edelleenkään edusta täällä tai missään muuallakaan HS:n linjaa, vaan kuten monesti sanonut kerron omasta näkökulmasta ja omia mielipiteitä asioista/havainnoista.

Eli et ole aktiivisesti mukana HS:n touhuissa, vaikka kirjoituksistasi sellainen läpi paistaakin? Mikäli kuitenkin olet niin vaikka kuinka asiat omina mielipiteinäsi esittäisitkin niin silti väkisin mieliin tulee ajatus, että onko samanlainen henki/asenne yleisemminkin vallalla HS:ssä. En yhtään ihmettele, jos yhteen hiileen puhaltaminen on vaikeaa.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Minulle jäi kyllä nyt epäselväksi että onko @Schröder mukana tämän HS:n toiminnassa vai ei.

Vastaus määrittäisi sen onko hänen ylläolevat kommenttinsa satunnaisen fanin kommentointia vai JYPin palstalla esiintyvää Kummittelua.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Kerrataan ;) --> Olen samassa katsomonosassa chanttaamassa, siinäpä se. Joskus on tehnyt mieli mennän oikeastikin touhua kehittämään käydä vuosikokouksissa yms, mutta sitä en ole koskaan tehnyt. En tiedä mitä tulevaisuus tuo ja innostaako, mutta nyt ole vain samassa katsomonlohkossa. Eikai kukaan nyt meinaa, että jos on samassa katsomonosassa ja antaa oman äänensä mukaan, niin on samantien mukana "toiminnassa". :D (mikäli näin määritellään, niin valmetin päädyssä ei ole kuin RR, HS ja se välikatsomo ja tämähän ei pidä paikkaansa)
Minä katsoisin että esim. ryhmän kokouksissa mukana oleminen on "toiminnassa mukanaoloa", mutta tulkitsen vastauksestasi että et moisiin palavereihin ole osallistunut. Eikä minulla ole mitään syytä epäillä ylläkirjoittamaasi, mutta vähän oudolta tuntuu että siinä katsomossa seisoessasi sinulle on kerrottu millainen henki HS:n ja RR:n paltsuissa on ollut. Eipä kai siinä mitään, keskustelevathan jotkut ihmiset kalastamisesta ja ruuanlaitosta, mutta että ihan ventovieraille katsomossa vieressäseisojille avaudutaan oman ryhmän paltsujen hengestä kuulostaa vähän oudolta.

Kehoittaisin silti yleisellä tasolla pitäytymään astroturffaamisesta ja yleisestä Kummittelusta.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Asia selvä - puolueettomin lasein katsotaan

Kerrataan ;) --> Olen samassa katsomonosassa chanttaamassa, siinäpä se....

HS:n ja RR:n paltsut (joista itse tiedän) on olleet JYPin järjestämiä ja ainakin HS:n puolella ovat ihan avoimesti kysyneet halukkaita messiin keskustelemaan asioista. Ei siellä ole pelkät "aktiivit" tms olleet. (en tiedä onko sitten jotain muita yksityisiä meetinkejä heillä ollut
Eli et ole mukana toiminnassa vaikka seisot peleissä heidän lippujensa alla seisoen heidän joukossaan ja osallistut heidän kannattajatoimintaa käsitteleviin palavereihinsa.

Koska olet näin ulkopuolinen asiassa, niin voit hyvällä omallatunnolla kommetoida täällä ja dissata rumpuryhmää ilman mitään agendaa.

T.Sergeik (puolueettomus-fani)

PS. Voitko vastata ketjuun normaalisti ilman että vastaat editoimalla edellisiä viestejäsi?
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Ps. Olen mielestäni ulkopuolinen HS - RR asioissa (koska en niihin kuulu) mutta kiinnostunut kannattajatoiminnasta. Ne liukuvat samoilla alueilla, olematta sama-asia. (tämä ei ilmeisesti kaikilla mene ymmärrykseen)

No ei se varmaan mene, kun ei ymmärrä mikä oikeus sinulla ulkopuolisena (omien sanojesi mukaan) kampittaa joka toisessa viestissä rumpuryhmää ja samalla toisaalla ylistää toista ryhmittymää.

Rumpuryhmälle ja sen jäsenille nyt pointsit sen suhteen että eivät täällä palstalla sorru nimimerkkien takaa loanheittoon, Avointa ja asiallista keskustelua voi toki käydä. Rummut ovat kuitenkin yksi iso JyPHT / JYP-historiaa. JYP tunnetaan ympäri Suomen rummuista ja pitäähän niitä perinteitäkin vaalia, vaikka kuinka olisi hienoa lauleskella jazzkompin tahtiin.

On kyllä aika hämmentävää seurata, miten aikuiset ihmiset käyvät täällä pippelinmittailua siitä mikä on oikea tapa kannattaa jääkiekkojoukkuetta.
En voi vaan tajuta, mikä siinä on niin vaikeata löytää se kultainen keskitie.
Kun se löytyy vierasotteluissa, miksi se ei löydy kotiotteluissa? Voisiko joku HS:n tai RR.n johtohenkilö tulla valaisemaan mistä kiikastaa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös