USA:n sisä-, ulko- ja talouspolitiikka

  • 162 932
  • 1 478

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Yleensä ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen kieltävät vain ihmiset, joilla on ideologinen syy kieltämiseen. Eivät esim. pidä markkinoiden säätelystä ympäristösyiden varjolla tms.

Sinällään tosiaan on tiedetty jo 1800-luvulta lähtien, että maapallon lämpötila on reippaat 30 astetta korkeampi kuin se olisi ilman kasvihuonekaasuja, ja Venuksessa tosiaan satoja asteita. Joten siitä ei ole epäselvyyttä, että kasvihuonekaasuja ilmakehään lisäämällä voi vaikuttaa pallon lämpötilaan. Ja siitäkään ei ole epäselvyyttä, että ihmiskunnan toiminta on sellaisen lisäyksen saanut aikaan.

Ja kun siitäkään ei ole epäselvyyttä, että maapallon ilmasto on lämmennyt, ja ainoa mahdollinen selittävä tekijä on juuri kasvihuonekaasujen lisääntyminen ilmakehässä (muut 2 tekijää, eli auringon säteily ja globaali albedo, ei ole sanottavammin muuttunut), niin epäselväksi jää enää se, miksi asia edelleen on joillekin ihmisille epäselvä.

Voit pistää kysymyksen vaikka Helsingin yliopiston fysiikan laitokselle, onko asia heidän mielestään selvä vai ei. Tai Ilmatieteen laitokselle. Tiedät varmaan vastauksen. Eikä se vastaus siitä muutu, vaikka käyt kaikki maailman vastaavat laitokset läpi. No, Amerikasta löytynee jokunen "Institute for Petroleum Studies" jotka ovat toista mieltä.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
No kertokaa nyt jo hyvänen aika, mitä mun pitää tehdä jotta savusumu Kiinassa lakkaa?
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
No kertokaa nyt jo hyvänen aika, mitä mun pitää tehdä jotta savusumu Kiinassa lakkaa?

Ota yhteyttä hyvään ystävääsi Donald Dumb:iin ja sano että jos eivät lakkaa saastuttamasta niin se on sota sitten.
 

Powerplay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Jokerit, NHL
Ei Trump nyt kerkeä Kiinaa pommittaa, kun ensin pitää hoitaa Iran ja Pohjois Korea alta pois. Onko muuria edes alettu rakentaa?
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Tuota, sinulla ja ystävilläsi republikaaneilla taitaa olla hieman kultakalan muisti, kun jotenkin näytätte unohtaneen, mitä senaatin republikaanit kylmästi tekivät Obaman perustuslaillisen oikeuden ja oman perustuslaillisen velvollisuutensa kanssa, mitä tulee korkeimman oikeuden nimityksiin. Ja sen jo näimme miten näistä laiminlyönneistä uurnilla sakotetaan, ei sitten mitenkään, notta en oikein näe suurta miinuspuolta siinä, että demokraatit vastaavat aivan identtisellä mitalla. Anyway, kaikki "super-enemmistö" -rajoitukset senaatissa ovat muutenkin epädemokraattisia, joten ihan hyvä jos niistä luovutaan.

Demokraattien tärkein ja ainoa tehtävä on sabotoida Trumpia kaikissa asioissa ja kaikilla rintamilla: jos on mahdollisuuksia johonkin yhteistyöhön niin se tulee esittää omille joukoille niin että kysymyksessä on sanelu vastentahtoiselle Trumpille, ei mikään kompromissi. Näin republikaanit hoitivat homman Obman suhteen ja mestareista tulee ottaa oppia. (Tosin demokraateista tuskin on tälläiseen yhtenäiseen poltetun maan taktiikkaan, mutta olisihan se hyvä jos kerrankin olisi.)

@mjr; arviosi omasta poliittisesta suuntauksestani meni pahoin päin mäntyä. Lame Duck Obaman nimityksen sabotoiminen oli kuitenkin selkeä vastaveto vuoden 2013 tapahtumille kun demokraattienemmistöinen kongressi "nuked" lukuisten liittovaltion tuomareiden nimityksen läpi vastoin 60 senaattorin normaalivaatimusta. Viestiini linkittämäni kirjoitukset tuovat esiin sen, että monet maltillisemmat demokraatit pohtivat, onko Neil Gorsuchin nimityksen sabotointi vaivan arvoista ja aiheutuuko siitä vielä enemmän harmia demokraateille itselleen esimerkiksi siinä tapauksessa, että seuraavaksi joudutaan Ruth Bader Ginsburgin (83 vuotta) seuraajan viran täyttämiseen. Ohessa linkkiä demokraattiprofessori Melissa Hartin ja professori Robert P. Georgen kirjoituksiin Washington Postissa. Konservatiivisen Georgen kirjoituksesta käy muun muassa ilmi se, että Gorsuch on harjoittanut jatko-opintoja Oxfordin yliopistossa (uusluonnonoikeusoppineen) John Finnisin johdolla.

Yes, the GOP broke Supreme Court nominations. But blocking Gorsuch won’t fix them. - The Washington Post

Ignore the attacks on Neil Gorsuch. He’s an intellectual giant — and a good man. - The Washington Post
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
@mjr; arviosi omasta poliittisesta suuntauksestani meni pahoin päin mäntyä. Lame Duck Obaman nimityksen sabotoiminen oli kuitenkin selkeä vastaveto vuoden 2013 tapahtumille kun demokraattienemmistöinen kongressi "nuked" lukuisten liittovaltion tuomareiden nimityksen läpi vastoin 60 senaattorin normaalivaatimusta.

Ja luuletkohan että se tapahtui jossain tyhjiössä? Republikaanit olivat jarruttaneet ja estäneet nimityksiä vuosikausia tuohon mennessä - totaalisesti eri kokoluokassa kuin mitä demokraatit Bush nuoremman aikana. Anyway, "super-enemmistö" ei ole osa perustuslakia ja siitä pitäisi luopua. Demokraatit eivät menetä yhtään mitään, jos hidastavat, jarruttavat ja sabotoivat Trumpin nimityksiä niin paljon kuin suinkin kykenevät. Se on voittava taktiikka niin kuin nämä vaalit osoittivat.
 
Demokraatit eivät menetä yhtään mitään, jos hidastavat, jarruttavat ja sabotoivat Trumpin nimityksiä niin paljon kuin suinkin kykenevät. Se on voittava taktiikka niin kuin nämä vaalit osoittivat.

Nämä vaalit osoittivat myös, että peittelemätön rasismi, ksenofobia ja misogynia ovat voittava taktiikka. Pitäisiköhän demokraattien alkaa satsata näihin aatteisiin? Vai olisiko yksi vaihtoehto sellainen, että yritetään tarjota todellista vaihtoehtoa republikaaneille? Ehkä jotkut äänestäjät jopa kaipaavat sellaista. Näin voisi päätellä esim. siitä, että kyselyjen mukaan enemmistö yhdysvaltalaisista kannattaa maksutonta korkeakoulutusta ja single-payer-terveydenhuoltojärjestelmää.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Demokraatit eivät menetä yhtään mitään, jos hidastavat, jarruttavat ja sabotoivat Trumpin nimityksiä niin paljon kuin suinkin kykenevät.

Totta kai menettävät. Sabotointi on paitsi helppo osoittaa, myös demokraattien periaatteiden vastaista. Siinä vaiheessa kun sivistyneistö alkaa sabotoimaan, tankit saattavat tulla kaduille.

Sinulla on kova hinku hakea vastakkainasettelua USA:ssa.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Sinulla on kova hinku hakea vastakkainasettelua USA:ssa.

Kova hinku pysäyttää Trump ja väittäisin että Trumpin pysäyttäminen on itse asiassa paras tapa pysäyttää hänet - republikaanit ovat näyttäneet tässä presidentin systemaattisessa sabotoinnissa hyvää, virtuoosimaista esimerkkiä. Se toki on totta, että demokraattien kannattajakunta on keskimäärin paljon rationaalisempaa, joten esim. suorat valheet (kuten vaikka ilmastonmuutoksen tai siirtolaisuuden suhteen) eivät toimi, mutta lienee silti mahdollista käyttää kongressin monia arkaaisia käytäntöjä lainsäädännön ja nimitysten jarruttamiseen ja estämiseen.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kova hinku pysäyttää Trump ja väittäisin että Trumpin pysäyttäminen on itse asiassa paras tapa pysäyttää hänet - republikaanit ovat näyttäneet tässä presidentin systemaattisessa sabotoinnissa hyvää, virtuoosimaista esimerkkiä. Se toki on totta, että demokraattien kannattajakunta on keskimäärin paljon rationaalisempaa, joten esim. suorat valheet (kuten vaikka ilmastonmuutoksen tai siirtolaisuuden suhteen) eivät toimi, mutta lienee silti mahdollista käyttää kongressin monia arkaaisia käytäntöjä lainsäädännön ja nimitysten jarruttamiseen ja estämiseen.

Minusta suurin virhe on lähteä sabotoinnin tielle tapahtui se missä ja miten tahansa. Ilmastomuutoksesta, siirtolaisuudesta ja monesta muusta asiasta samaa mieltä: ne eivät ole järkevää politikkaa Trumpin esittämällä vaihtoehdolla.

Jos demokraatit aikovat Trumpin aikana voittaa erilaisia paikallisvaaleja ja myöhemmin senaatin ja kongressin vaaleja, paras tapa arvatakseni on palauttaa sisältö politiikkaan ja kaataa Trump hänen politiikkansa sisällön faktoilla. Menemällä mukaan sontaan entistä enemmän, arvaan lopputuloksen hyödyttävän vain sontasarjan mestareita, Bannonia ja Trumpia.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Jos demokraatit aikovat Trumpin aikana voittaa erilaisia paikallisvaaleja ja myöhemmin senaatin ja kongressin vaaleja, paras tapa arvatakseni on palauttaa sisältö politiikkaan ja kaataa Trump hänen politiikkansa sisällön faktoilla.

Ei hyvää päivää, kas kun ei höyhenillä?
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tästä tulee mieleen tunnettu anekdootti 1950-luvulta, kun Adlai Stevenson kohtaa kannattajan:

- Mr Stevenson, all intelligent people support you!
- Madam, unfortunately that is not nearly enough: we need a majority.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ei hyvää päivää, kas kun ei höyhenillä?

Jos se on kykyjesi mukainen asiapohja, niin ei. Kyse on lyhyesti siitä. että demokraatit tarvitsevat uskottavan politiikan työllisyysasteen, rotukysymysten ja monen vastaavan asian suhteen, joissa USA:ssa käännyttiin Obaman aikana väärään suuntaan. Muussa tapauksessa puolue saattaa jopa hajota, koska ainakaan sabotoinnilla se ei voita mitään.

Tarvittaessa lisää illalla/huomenna, nyt muita kiireitä.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Reaalimaailmassa kuluttaja äänestää lompakollaan ja se merkitsee pääasiassa hintaa.

Toinen asia sitten on, että onko ilmastonmuutos tieteellisesti todistettu fakta ja voiko siihen perustaa perusteltua politiikkaa. Ikävä kyllä CO² osuutta ei ole mitenkään kyetty vakuuttavasti osoittamaan ja ilmastolestadiolaisuus on päässyt riehumaan pahana. Tyhmyys ei ole rikos, mutta ei siihen pitäisi kalliita ratkaisuja perustaa...

Tuo lompakolla äänestäminenhän se mekanismi tosiaan on.

Eiköhän ilmastonmuutoksesta ja jopa ihmisen osuudesta siihen ole sen verran vankkaa näyttöä, joskin tarkemmalta osin on vielä paljon selvitettävää, että se tulee ottaa hyvin vakavasti. Tässä on malliesimerkki tilanteesta, jossa potentiaalisen seurauksen vakavuus määrittelee rationaalisen käyttäytymisen. Kummassa skenaariossa haluat olla väärässä, siinä että uskot ilmastonmuutokseen ja taistelet sen torjumiseksi, vai siinä että et usko etkä tee mitään ja siten väärässä ollessasi tuho onkin vielä suurempaa? Tässä siis premissinä että vakavaa näyttöä aiheesta on.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yleensä ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen kieltävät vain ihmiset, joilla on ideologinen syy kieltämiseen. Eivät esim. pidä markkinoiden säätelystä ympäristösyiden varjolla tms.

Olen viestistäsi ihan samaa mieltä, mutta on myös hyvä muistaa että paljon on järkeviäkin ilmastonmuutoskriitikoita, joka ei tarkoita samaa kuin kieltäjä. Osa meinaa niputtaa nämäkin idealistien ja huuhaa-tyyppien kanssa samaan kastiin, vaikka ilmastonmuutosta kuvaavissa malleissa sekä ennusteissa on paljonkin kritisoitavaa ihan ilmastotieteilijöiden itsensäkin mielestä. Monet ilmastonmuutoksen parissa työskentelevät tiedemiehet tuntuvat myös antavan epätieteellisiä lausuntoja koska uskovat asian olevan niin tärkeä. Esim. Gavin Schmidt on todennut voivansa tarjota sata yhtä vastaan kerrointa, että seuraava vuosikymmen on edellistä lämpimämpi. Tuossa on kuitenkin paljon enemmän sattumaa, ja hän luultavasti tietää sen. Vuositasolla satunnaisuus on vielä suurempaa, ja esim. Armstrongin Gorelle esittämä veto, jossa Goren piti ennustaa lämpenemistä, kun taas Armstrong lähtisi "no change" -hypoteesilla liikenteeseen The Global Warming Challenge olisi tällä hetkellä skeptikoiden hyväksi.

Tosiaan, esimerkkinä ilmeisesti perusteetta leimatusta skeptikosta, joka perustelee kantansa tieteen keinoin on professori Scott Armstrong, joka tietää ennustamisesta jotain.

J. SCOTT ARMSTRONG: Missing the mark on climate change skepticism - Washington Times

Ja itsehän uskon siihen, että ihmisen toiminta aiheuttaa ilmaston lämpenemistä ja asialle olisi ensiarvoisen tärkeää tehdä jotain. Päättömien ja yli-itsevarmojen ennusteiden sekä potentiaalisesti ei-tiedemiehiltä tulevien populististen ilmastonmuutospuheenvuorojen esittäminen kuitenkin sataa helposti skeptikoiden laariin. Esim. tutkimuksen mukaan 2008 94% ilmastotieteilijöistä olivat sitä mieltä, että nyt on käynnissä ilmastonmuutos, 84% oli vakuuttunut että se johtuu ihmisen toiminnasta, mutta esimerkiksi vain 19% piti mallien ennusteita vedenkorkeudesta viidenkymmenen vuoden päästä sellaisina, että niihin voisi olla tyytyväinen. Malleista ja niiden ennusteista kai on tänäkin päivänä melkoisesti kiistaa ja epävarmuutta, joskaan ei itse ilmastonmuutoksesta.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Nämä vaalit osoittivat myös, että peittelemätön rasismi, ksenofobia ja misogynia ovat voittava taktiikka. Pitäisiköhän demokraattien alkaa satsata näihin aatteisiin? Vai olisiko yksi vaihtoehto sellainen, että yritetään tarjota todellista vaihtoehtoa republikaaneille? Ehkä jotkut äänestäjät jopa kaipaavat sellaista.

Kyllähän anti-rasistinen, -ksenofobinen ja -misogyninen vaihtoehto löi kovasti läpi.
Esim. tämä teemavideo on aivan vastustamaton.
 
Tässä mielessä kirjoitin, että Demokraattien pahin virhe oli valita Clinton ohi Sandersin: suuret vaa'ankieliosavaltiot olivat jo ennen primarya vaarassa valahtaa republikaaneille jos Clintonista tulisi ehdokas.

Viikonloppuna on näköjään valittu DNC:lle uusi puheenjohtaja. Hillaryn ja Obaman mies (Tom Perez) voitti, Sandersin mies (Keith Ellison) hävisi. Nähtävästi vaalitappio ei siis antanut syytä linjamuutokselle.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Tnx @Aurinkotuuli tuosta linkistä. Minä omassa wannabe-demokraatti maailmassa leijuvana tarkkailijana, viisastelijana ehkä, tulin yllätetyksi. Toivottavasti myös, jos ei valaistuneeksi niin edes valaistuksi. Toisten asiat näyttävät omasta tihrustusreiästä usein niin simppeleiltä eli: helvetin tollo naapuri, etkö sinä ymmärrä mikä on sinulle parasta, väärin äänestävälle pellelle?
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Rasismista USA:n poliisissa ja oikeuslaitoksesta on jo ketju jossain, vaan en löytänyt.

Vanginvartijat keittivät vangin elävältä Miamissa - selvisivät ilman syytteitä
iltalehti
Neljä vanginvartijaa telkesi hänet suihkuun ja käänsi lämpötilan 82 asteeseen. Rainey huusi tuskissaan ja aneli päästä pois.

Raineytä pidettiin suihkussa kaksi tuntia, kunnes hän kuoli.
---
- Todisteiden mukaan Raineyn hyvinvointi ei vaarantunut vankilan henkilökunnan toimesta, kuului tuomarin päätös Miami New Timesin mukaan.
Valkoinen akka tuomarina ja jutusta ei käy selville suihkuttajien väri, mutta ei tarvii olla nero ymmärtääkseen,että klassinen rasismi-keissi taas. Saas nähdä, että tuleeko mellakoita.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Yleensä en juuri kommentoisi tällaista kun tällainen menettelytapa kuuluisi tai ainakin kuului lähinnä Uzbekistanin tai lähinnä Islom Karimovin ajan Uzbekistanin viranomaisten kidutuskäytäntöön, mutta on nyt kyllä raakaa menoa jopa Yhdysvaltojenkin viranomaisten kovimpienkin menojen mittapuulla tehdä noin. Mikä tahansa yli 70-asteinen vesi voi aiheuttaa jo palovammoja tai olla terveydelle vaarallista ja nyt sitten kävi tällä tavalla...
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Senaatti vahvisti Neil Gorsuchin nimityksen äänin 54-45. Vain kolme demokraattia oli järjissään ydinoption käytön jälkeen. Harry Reidin vuonna 2013 aloittama tuhopolitiikka ja USA:n senaatin käyttäytymissääntöjen rappio syveni Chuck Schumerin johtamien demokraattien pelleilyyn sen jälkeen kun Lame Duck presidentti Obaman ehdokasta ei päästetty edes äänestykseen. Linkkiä LA Timesin artikkeliin aiheesta.

Senate confirms Neil Gorsuch, Trump's Supreme Court nominee - LA Times
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös