Espoo Unitedin tulevaisuuden näkymät

  • 395 903
  • 1 496

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Eikös Jussi ole kovaan ääneen puhunut tavoitteestaan yhdistää Espoo Unitedin avulla? Silloin Unitedin pitää myös pyrkiä tällaiseen ja kai sitä silloin myös seurataan, että miten on onnistunut. Toki jokainen voi miettiä itse päässään, että miten realistinen tavoite tuo on, mutta kun kerran tällaista maalaillaan mediassa, niin on siihen nyt ainakin jonkinasteinen pyrkimys Unitedin toimistolla..
 

Vanhaukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Päätykatsomon kausari oli viime vuonna huomattavasti halvempi. En muista enää hintaa mutta arvataanko puolet tuosta nykyisestä.
 

Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Päätykatsomon kausari oli viime vuonna huomattavasti halvempi. En muista enää hintaa mutta arvataanko puolet tuosta nykyisestä.

Onhan tuo hiukan kai noussut, mutta viimevuoden polkuhinnoiksi jo silloin arvelin syyksi sen että on uusi seura ja liput myytiin tappiolla jotta saataisiin edes joku halliin. Kuitenkin 10e per peli on mielestäni edullinen varsinkin kun panoksia lisätään ja tavoitteena on voittaa mestis.

Ps. Ja ainakin normi alakatsomo hintoihon verrattuna vielä lähes 1/4 liiga hinnoista
 

oka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen kiekko
Ainoa mikä särähti mun korvassa oli Jussin toteamus: Minä ideoin ja muut toteuttavat

Toivon että yhteistyössä palkattujen ammattilaisten (esim Aro, Paka) kanssa asioista ideoidaan, muutenhan tuosta yhteisöstä ei saada parasta irti.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Ne piirtää, jolla on liitua. Hyvä tiivistys Jussin käsityksestä yhteisöllisyydestä ja yhdessä tekemisestä.
Kuka voisikaan olla lähtemättä mukaan?
 

oka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen kiekko
No me ei tiedetä miten Unitedin johdossa toimitaan ja onko kuitenkaan menetelmillä tai tavoilla merkitystä kunhan tekeminen ja lopputulos on sellaista joka menee yleisöön ja tuo tulosta.
Ei mua aikoinaan kiinnostanut esim miten Nokian johtokunta toimii vaan se lopputulos joka oli hyvä matkapuhelin.
 

Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ja tuon lausahduksen voi myös tulkita niin, että jättää hommat osaavimmille käsille eikä päsmäröi. Tuskimpa tarkoitti, että ideointiin vain hänellä on oikeus. Toki kaiken voi tulkita myös negatiivisesti.

Edit: korjattu kirjoitusvirhe mies => myös
 
Viimeksi muokattu:

Tuula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikova Kiekko-Espoo
Päätykatsomon kausari oli viime kaudelle 200, tulevalle 240. 102 kulmaan myytiin viime kaudelle seisomakausaria huomattavasti halvemmalla, tosin ei siellä kukaan seissyt.
 

Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ja tuon lausahduksen voi mies tulkita niin, että jättää hommat osaavimmille käsille eikä päsmäröi. Tuskimpa tarkoitti, että ideointiin vain hänellä on oikeus. Toki kaiken voi tulkita myös negatiivisesti.
Mä luin tuon samalla tavalla. Jussi on mukana lähinnä isommassa visiossa - ideoi monilajiseuraa yms. ja jättää konkreettisen suunnittelun ja toteuttamisen ammattilaisille. Monilajiseura sisältää jo neljä edustustason joukkuetta, ja haaveissa on tuoda vielä jalkapallo ja salibandy mukaan, joka tekee kokonaisuudeksi kahdeksan joukkuetta ja neljä eri lajia. Siihen vielä päälle Jussit muut bisnekset, niin en oikein usko, että Jussilla on halua ja aikaa olla keskiössä piirtelemässä jokaiselle joukkueelle suuntakuvioita - tai edes yksin ideoimassa niitä.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Noin mäkin sen luin ja kelailin vielä lukiessani, että hienoa että sen verran on oppia tullut Blegin toimarivuosista, ettei itse enää halua osallistua operatiiviseen toimintaan. Mahdollistaja on hieno rooli.
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Mielestäni yleisesti ottaen järkipuhetta Jussilta. Eniten ihmetytti, että onko jotain oikeasti "korventanut" nämä mestiksen mielestäni todella halvat kausarihinnat?

Ehkä vähän irrelevanttia, mutta Jokereiden halvin KHL-kausari eteläpäätyyn on edullisempi kuin Unitedin kausari, lisäksi vielä esim opiskelijoille ja eläkeläisille on tarjolla ihan naurettavan halpoja kausareita. Siihen peilattuna Unitedin kausikortti on kallis. Tosin kalleimmilla paikoilla United on taas selkeästi edullisempi, kun on vain yksi hinnoittelu.

Mutta eipä tämä elämääni hetkauta, kun en kumpaakaan ole kuitenkaan ostamassa, vaikka kyllähän se erikoista on, että KHL:n seuraaminen on halvempaa kuin Mestiksen.
 

Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ehkä vähän irrelevanttia, mutta Jokereiden halvin KHL-kausari eteläpäätyyn on edullisempi kuin Unitedin kausari, lisäksi vielä esim opiskelijoille ja eläkeläisille on tarjolla ihan naurettavan halpoja kausareita. Siihen peilattuna Unitedin kausikortti on kallis. Tosin kalleimmilla paikoilla United on taas selkeästi edullisempi, kun on vain yksi hinnoittelu.

Mutta eipä tämä elämääni hetkauta, kun en kumpaakaan ole kuitenkaan ostamassa, vaikka kyllähän se erikoista on, että KHL:n seuraaminen on halvempaa kuin Mestiksen.

Siitä huolimatta ei oo tullu tällä kaudella käytyä Hartwallilla kertaakaan. Oikeastaan vaan SKA ja CSKA pelit kiinnostaa, mutta niissä liput oli 40-50 euroa jos en väärin muista.

Edit: Eiköhän nuo Jokerien lippujenhinnat ole aika tappiollisia seuralle, jos kerran alle 10 euroon pääsee? Ja Espoohan pyrkii rakentamaan myös taloudellisesti kannattavaa seuraa ja täällä ei ole oligarkkien tai kiinalaisten rahoitusta maksamassa kaikesta.
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Siitä huolimatta ei oo tullu tällä kaudella käytyä Hartwallilla kertaakaan. Oikeastaan vaan SKA ja CSKA pelit kiinnostaa, mutta niissä liput oli 40-50 euroa jos en väärin muista.

Edit: Eiköhän nuo Jokerien lippujenhinnat ole aika tappiollisia seuralle, jos kerran alle 10 euroon pääsee? Ja Espoohan pyrkii rakentamaan myös taloudellisesti kannattavaa seuraa ja täällä ei ole oligarkkien tai kiinalaisten rahoitusta maksamassa kaikesta.

En minäkään käynyt Hartwallilla kertaakaan, en oikeasti ole edes koskaan käynyt KHL-Jokerien peliä katsomassa. Tässä nyt kuitenkin puhuttiin kausikorteista ja siitä, onko Unitedin kausikortit kalliita vai halpoja suhteessa muihin toimijoihin, mielestäni on ihan relevanttia verrata naapurikaupungin tarjontaan Euroopan kovimmassa kiekkosarjassa. Ja Jokereilla Eteläpääty 229,-, opiskelijat 110,- ja junnut/seniorit 89,-... irtoliput on taas eri kuvio kokonaan.

En tiedä, miten lippujen tappiollisuus voidaan määritellä, mutta eihän noilla hinnoilla kateta toiminnan muita kuluja, vaan luodaan sitä yhteisöllisyyttä ja tunnelmaa areenalle, se on ihan selvä. Mutta ei kyllä lipunmyynnissä kateta kuluja Espoossakaan, ei edes lähelle. Unitedin lipputulot viime kaudella nettona oli kärjistetysti varmaan aika lähellä Hirson palkkaa (tosin en tiedä, kuinka paljon siitä United maksoi, kun Hirso oli telakalla melkein koko kauden). Jännä kuitenkin nähdä, miten lähelle nollatulosta United tulee koskaan pääsemään tällä rakentamallaan kuluverkostolla - peruskuvio ei kuitenkaan poikkea vielä moneen vuoteen Jokereista paljoa, koska täällä on kuitenkin Jussin rahoitus toistaiseksi maksamassa kaikesta, johon rahaa halutaan käyttää.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Jos nyt jostain vois noissa hinnoissa ränkyttää, niin minusta tuo jaottelu Unitedin kaikki jääkiekko-ottelut (275/175), Miesten Mestis (240/14) on aivan turha. Olettaisin että tuo "kaikki ottelut" sisältää Mestispelien lisäksi harjoitusmatsit ja junnujen pelit, naisten pelithän on muutenkin maksuttomia. Ihan turhaa byrokratiaa tuollainen korkeampi maksuluokka, helpompaa olis kun vaan samalla Mestiskausarilla pääsisi kaikkiin peleihin.

Ymmärrän myös hyvin sen että nykyisellä tasolla on turha hinnoitella eri paikkoja eri kalleusluokkiin. Ihmiset kuitenkin ostavat halvimman lipun ja menevät istumaan minne haluavat. OIkeastaan niin kauan kuin pelataan Mestiksessa pitäisi luopua kokonaan numeroitujen paikkojen myynnistä. Ne aiheuttavat vain turhaa säätämistä. Naurettavaa katsella kun jengi ohjaa toisia pois itselleen myydyltä paikalta kun kuitenkin 80% hallin paikoista on tyhjänä.
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Jos nyt jostain vois noissa hinnoissa ränkyttää, niin minusta tuo jaottelu Unitedin kaikki jääkiekko-ottelut (275/175), Miesten Mestis (240/14) on aivan turha. Olettaisin että tuo "kaikki ottelut" sisältää Mestispelien lisäksi harjoitusmatsit ja junnujen pelit, naisten pelithän on muutenkin maksuttomia.

Kyllähän siellä on naisten kausikortti 50€. Itse ymmärrän, että toi kaikki pelit sisältää juuri miesten ja naisten pelit.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Aika turhaa tosiaan verrata lippujen hintoja seuraan joka on tehnyt Venäjän liigassa 14-16 miljoonaa euroa tappiota joka kausi (!). Jos tarkoitus olisi pyörittää EU:takin tappiolla tästä hamaan saakka niin sittenhän hinnat voisi laskea, mutta käsittääkseni ainakin Espoossa on yritystä saada homma pyörimään omillaan. Jokereissa siihen ei ole edes yritystä, seura on pelkkä maskotti jonka rooli on osallistua, ei voittaa tai olla kannattava.
 

lucas

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
OIkeastaan niin kauan kuin pelataan Mestiksessa pitäisi luopua kokonaan numeroitujen paikkojen myynnistä. Ne aiheuttavat vain turhaa säätämistä. Naurettavaa katsella kun jengi ohjaa toisia pois itselleen myydyltä paikalta kun kuitenkin 80% hallin paikoista on tyhjänä.
Tartun nyt erityisesti tuohon viimeiseen lauseeseen, josta olen eri mieltä. Mulla on pari kausaria paikoilta, joilta oikeasti haluan katsoa peliä kun paikalla olen. Kyllä se ärsyttää, että lähes joka erätauolta tullessa saa ystävällisesti pyytää ihmisiä poistumaan omilta paikoilta. Musta siinä ei ole mitään naurettavaa eikä naurattavaa. Erityisesti kausarin omistajille numeroimattomuus ei vaan oikein toimi.
 

Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tartun nyt erityisesti tuohon viimeiseen lauseeseen, josta olen eri mieltä. Mulla on pari kausaria paikoilta, joilta oikeasti haluan katsoa peliä kun paikalla olen. Kyllä se ärsyttää, että lähes joka erätauolta tullessa saa ystävällisesti pyytää ihmisiä poistumaan omilta paikoilta. Musta siinä ei ole mitään naurettavaa eikä naurattavaa. Erityisesti kausarin omistajille numeroimattomuus ei vaan oikein toimi.

Samaa mieltä ja vielä enemmän siitä on ongelmia kun alakatsomot alkaa täyttymään ja itsekin seuraa pelejä usein jopa 4-5 hengen porukoissa, jolloin kun katsojia on päälle 2000 niin joutuisi etsimällä etsimään istumapaikkoja (hajapaikkoja tuolloin löytyy mutta isompaa määrää vierekkäisiä ei oikein löydy helposti) ja sama juttu vielä joka erätauolla uusiksi. Kausarin idea on mielestäni juurikin se, että saa "omat" paikat jotka tietää missä on ja saa vielä valita mistä haluaa, siitä palvelusta mielellään maksaa.
 

KukkoMiikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kyllä se ärsyttää, että lähes joka erätauolta tullessa saa ystävällisesti pyytää ihmisiä poistumaan omilta paikoilta. Musta siinä ei ole mitään naurettavaa eikä naurattavaa. Erityisesti kausarin omistajille numeroimattomuus ei vaan oikein toimi.

Täysin samaa mieltä, vaikka EU:n peleihin olen toistaiseksi ainoastaan irtolippuja ostanut. Yritän aina saada päätettyä matsiin lähtemisestä vähintään 3pv ennen ottelua, niin saan paikat juuri haluamastani kohtaa katsomoa ja mielestäni parhaalta riviltä. Miksi sitten pitäisi siirtyä vaikka 3 riviä alemmaksi erätauolla siksi, että jonkun muunkin mielestä paikat ovat hyvät?

Toisaalta EU:n tulevaisuus näyttää erittäin valoisalta jos täytyy jo toukokuussa riidellä nettipalstoilla istumapaikoista.
 

~KarKaus~

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers ja Kiekko-Espoo
Unitedin tulevaisuuden näkymiinhän tämäkin kyssäri liittyy. Onko kukaan kuullut huhuja/ tietoa mahdollisesta jalkapalloseurasta josta tulisi united?.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös