Ultimate Fighting Championship ja muut kamppailulajit

  • 918 986
  • 5 077

Klausuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Arsenal, Texans
UFC 214 takana:

Bones nappasi suvereeniin tyyliin vyönsä takaisin, DC:lle ehkä niukasti kaksi ekaa, mutta ottelu kulki vääjäämättä kohti lopputulosta.

Woodley puolusti 22 kertaa Maian alasvientejä ainakin satunnaiskatsojalle todella tylsässä ottelussa ja teki mitä tarvittiin voittoon.

Cowboy ja Lawler ottelivat illan viihdyttävimmän ja vaihtelevimman ottelun, merkittävät osumat kolmannessa veivät Robbielle, vaikka Cerrone veikin toisen erän iskut dominoivasti 29-3. Eka Robbielle kuten myös kolmas niukasti mutta selvästi.

Cyborg dominoi alusta lähtien ja tyrmäsi kolmannessa, hieno taistelu kuitenkin nopealla aikataululla otteluun tulleelta Evingeriltä.

Sveitsiläinen Oezdemir "yllätti" ja tyrmäsi Manuwan ennen kuin ottelu ehti edes alkaa. Mielenkiintoista nähdä sveitsiläisen taival tästä eteenpäin.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Cormier vs. Jones saagaan mielestäni suht vittumainen loppuratkaisu. Cormier oli enemmän ja enemmän kuskin paikalla ottelun edetessä ja odotin pitkää ja hurjaa taistelua, mutta sitten DC nojasi siihen tulevaan jalkaan niin kävi sitten näin. DC asennosta päätellen odotti potkua keskivartaloon ja kun näin odotettu matsi päättyy virhearviointiin, niin pieni pettymys jäi. Hatunnosto Jonesille ottelun jälkeisistä puheista, aina hiukan raivostuttanut miehen douchemaisuus, mutta vastoinkäymiset on onneksi miestä kasvanut. Mielenkiintoista nähdä mitä DC meinaa urallaan.

Woodley on ollut omassa rankingeissa pohjilla ja vajosi vieläkin alemmas. Ei yksipuolisella Maialla ollut mitään sanomista, mutta Woodley alkoi pelleilemään ja näytti että dominoi, mutta ei voinu sitten edes yrittää ottelun lopettamista. Yleisöä vitutti huolella ja en ole hetkeen puhelinten heiluttelua ja boring huutelua noin voimakkaasti kokenut. Varmasti Woodley otteli järkevästi ja siellä on kaksi ottelijat, mutta jos on aikaa pelleillä ja tuuletella niin siihen omaan soittoon pitää myös vastata. Woodleyn matsi laski kovan kortin tasoa selvästi. Dana haukkui viimeksi Woodleyn ja nytkin oli perkeleen vihasen näköinen. Luultavasti Dana ei enää numerokortteihin Woodleyta ota, mikä on sääli koska welterweight on muuten niin kova sarja. Jos vanhat merkit pitää paikkansa, niin Woodley vastaa haukkumalla kaikki rasisteiksi ja poraamalla ettei häntä arvosteta, mikä pitää paikkansa.

Cyborg vei odotetusti ja haastajalle iso hattu taistelusta. Hävettää ettei Hollannin apina ja Holm suostu ottelee, niin tarvii muualta kaivaa vastuksia.

Lawler Cerrone oli niin kova kuin epäilin, tosin yllättävän fiksusti ottelijat molemmat. Aika tasan olisin pistänyt, mutta jos jompikumpi piti pistää voittajaksi niin Lawler koska painosti kahdessa enemmän.

Volkan sitten yllätti. Pidin miestä yliarvostettuna hiukan koska pari fluke voittoa. Mutta niin vain veteli kovan Manuwan. Rupesin katselemaan että Cirkunovia vastaan glinchistä lyöty lyhyt lyönti korvan päälle oli tuuri, mutta samanlailla Manuwakin sai. Glinchissä mies osaa lyödä helvetin hyvin korvien ja leuan päälle ja ilmeisesti noissa lyhyissä lyönneissä on rykiä oikein kunnolla. Täytyy kyllä pitää mielessä miehen seuraavat mallit. Tulee mieleen nuorempi versio Gloverista, mikä ei sinällään huono.
 
Cormier vs. Jones saagaan mielestäni suht vittumainen loppuratkaisu. Cormier oli enemmän ja enemmän kuskin paikalla ottelun edetessä ja odotin pitkää ja hurjaa taistelua, mutta sitten DC nojasi siihen tulevaan jalkaan niin kävi sitten näin. DC asennosta päätellen odotti potkua keskivartaloon ja kun näin odotettu matsi päättyy virhearviointiin, niin pieni pettymys jäi. Hatunnosto Jonesille ottelun jälkeisistä puheista, aina hiukan raivostuttanut miehen douchemaisuus, mutta vastoinkäymiset on onneksi miestä kasvanut.

Voi olla, että kyseessä on vain oma huono muisti, mutta mun mielestä Bones on ennenkin ollut niin katuvana ja esiintynyt nöyränä ja sitten taas löytynyt jurrissa auton ratista, doping -piikki hanurissa, kokat nokassa tai jotain muuta vastaavaa.

Tässä ottelussa oli kyllä vaikea löytää fanitettavaa. En pidä DC:stä, mutten voi kyllä sietää Bonesiakaan. Ehkä parempi näin, niin saa joku muu joskus pudottaa Jonesin maan pinnalle. Toisaalta vaihtoehtoja ei kovin montaa ole. Ehkä Bonesin saaga jatkuu sitten Gustafssonin kanssa, kunhan taas joskus palaa ottelemaan oikeita matseja. Jos Gusse on pystynyt kehittymään ja pitänyt motivaationsa korkealla ottelemisen suhteen, mahdollisuudet voittoon on, sen kertoo jo edellinen matsi, jota Gusse ainakin omissa papereissa johti 2-1 kolmen erän jälkeen. Siitä on hyvä jatkaa.

Siitä päästäänkin seuraavaan. Voi hyvää päivää noita Lesnar -huuteiluita. Köntys on jo ohi, dopingpannassa ja muutenkin teknisesti täysin eri tasolla. Toki tuo olisi varmasti myyvä matsi, siitä ei kysymystäkään. Eli toisin sanoen, ruvetaanpas odottamaan Lesnarin ilmoitusta palata kehiin.

Eniten yön ottelussa ihmetyttää, ettei Jones ehtinyt merkkaamaan yhtäkään eyepokea matsin aikana. Tosin, puolethan tuosta jäi vielä jäljelle.

Muista matseista voidaan todeta sen verran, että jokohan se Maia saataisi nyt pois sieltä isoista otteluista. Tai sitten vastaan jotain täysin mattokyvyttömiä reikäpäitä. Yksi historan tylsimmistä UFC-ottelijoista vahvisti kyllä kuvaansa. Volkan Ozdemir otti näyttävän voiton ja Cerronen tappio latistaa pienoisesti mielialaa. Ja entisen mestarin, Renan Baraon, UFC-uralle ei kyllä mahdu enää kovin montaa tappiota. Viimeisestä kuudesta matsista neljä tappiota, ainoat voitot ovat tulleet ei niin nimekkäitä kavereita vastaan.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Dana antoi kyllä kunnolla kuraa Woodley matsista taas. "Most horrifying match ever" tai jotain sinne päin. Oli puhellut ennen että Woodley saa GSP:n mutta tämän kortin jälkeen antaa GSP:n Bispingille. Woodleylla oli kyllä legittejä pointteja lehdistötilaisuudessa, kun kehu että hän on sentään ykkös contandereja vastaan otellut, mutta miehen kaks viime matsia on kyllä ollut sairaan tylsiä.

Alku korteista kannattaa katsoa Brian Ortega matsi. Mun ja kaverin suosikkeja ollut jonkin aikaa. Kaksi voittamatonta vastassa ja Match of the night bonarit. Ortega on kyllä pystyssä rento, mutta matossa ninja. Nappas silmänräpäyksessä kurkkuun kiinni. Kova poika vielä omaan sarjaansa.
 

Derby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NJ Devils
Kuka muka voi voittaa Jonesin? Otteluissa tietysti voi tapahtua mitä vaan mutta jotenkin tuntuu että Bones pysyy mestarina vielä vuosikymmenen tai pidempäänkin.
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Kuten sisääntulomusa jo kertoi: The Champ Is Here! Toivottavasti nuo sekoilut on nyt taakse jäänyttä aikaa ja jatkossa saadaan nähdä kautta aikain parasta useammin kehässä, koska se hän kiistatta on. Kukaan ei häntä ole pysäyttänyt kuin hän itse, ja DC ei ikinä ollut oikea mestari vaan piti sitä vaan hallussaan kun Jones laittoi elämäänsä kuntoon. Conorilla on helvetisti matkaa Jonesin saavutuksiin.

Eniten huvittaa nämä kaverit jotka kannattivat DC:tä, kun Jones on niin "paha ihminen". DC:hän on ihan yhtä "kusipää" kuin Joneskin, mutta esittää että hän olisi joku maailman paras ihminen. Jones ei sentään esitä (enää) olevansa joku "hyvä ihminen".

Harmi vaan että Jones sortui tuohon samaan paskaan kuin Conor ja rupesi matsin jälkeen hehkuttamaan DC:tä. DC:ltä sentään asiaa matsin jälkeen kun sanoi, että mikä rivalry tämä on jos toinen on ottanut kummassakin matsissa turpaansa.

Mitähän muuten Cormier raivosi Danalle ja muille matsin jälkeen? Liian aikaisesta keskeytyksestä ei ainakaan voi valittaa, kun Big John odotti aivan liian kauan keskeytyksen kanssa, kun oli päivän selvää että DC oli aivan pihalla eikä puolustanut yhtään.

Siitä päästäänkin seuraavaan. Voi hyvää päivää noita Lesnar -huuteiluita. Köntys on jo ohi, dopingpannassa ja muutenkin teknisesti täysin eri tasolla. Toki tuo olisi varmasti myyvä matsi, siitä ei kysymystäkään. Eli toisin sanoen, ruvetaanpas odottamaan Lesnarin ilmoitusta palata kehiin.
Lesnar matsi ei kyllä missään nimessä olisi mikään läpihuuto-juttu Jonesille. Kyllä tuo gutseja vaatii, että LHW-jätkä haastaa historian isoimman ottelijan, vaikka toki iso LHW onkin. Teknisesti Jones toki aivan eri tasolla, mutta Lesnarilla puolestaan on valtava koko etu. Kyllä se on nähty näissä Mir matseissa millaista jälkeä Brock saa aikaan, kun saa miehen mattoon.

Lesnarilta lyhyt kommentti Jonesille: “Be careful what you wish for, young man.”

Ei kenenkään kyllä pitäisi kritisoida Jones vs. Lesnar matsia, kun samaan aikaan fani-suosikki Conoria ei ole vähempään kiinnostanut vöitten puolustaminen vaan megamatsit, huippuna tuleva selkäsauna, jossa miehellä ei ole mitään saumaa ja josta jotkut idiootit ovat valmiita maksamaan kauheita summia.

Dana antoi kyllä kunnolla kuraa Woodley matsista taas. "Most horrifying match ever" tai jotain sinne päin.
Samaa mieltä Danan kanssa. Tämä ja kaksi Thompson matsia ovat olleet kauheaa kuraa Woodleylta. Kaveri on vaan hinkannut häkkiä viisi erää. Ja historian tylsimmän matsaajan Maian on aika eläköityä.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Mitähän muuten Cormier raivosi Danalle ja muille matsin jälkeen? Liian aikaisesta keskeytyksestä ei ainakaan voi valittaa, kun Big John odotti aivan liian kauan keskeytyksen kanssa, kun oli päivän selvää että DC oli aivan pihalla eikä puolustanut yhtään.

Valitti juuri siitä, mutta mies oli niin pihalla, että ei edes tiennyt mitä oli tapahtunut. Kun oli nähnyt screeniltä hidastuksen niin oli tajunnut mitä oli käynyt.

Samaa mieltä Danan kanssa. Tämä ja kaksi Thompson matsia ovat olleet kauheaa kuraa Woodleylta. Kaveri on vaan hinkannut häkkiä viisi erää. Ja historian tylsimmän matsaajan Maian on aika eläköityä.

No ensimmäinen Thompson matsi oli hyvä ja tapahtumia täynnä. Sen jälkeen nämä kaksi matsia silkkaa tuskaa. Tässä Maia matsissa lyötiin vähiten mitä koskaan UFC:n tittelimatsissa. Puolet siitä mitä oli vanha ennätys. Dana sanoi että Bisping saa GSP:n koska Bisping tulee sentään tappelemaan. Ennen matsia oli Dana sanonut, että Bisping-GSP matsia ei tule, mutta kaikki oli muuttunut kuulemma tämän illan matsin viidennessä erässä. Dana sanoi myös, että Woodley olisi voinut lopettaa matsin Ekassa korkeintaan toisessa erässä.

Woodley kyllä oli osaltaan oikeassa kun kritisoi Bisping-GSP matsia sillä, että hän on oikeasti otellut ykköscontandereja vastaan toisin kuin Bisping, mutta tämä on myös viihdettä ja kukaan ei osta Woodleyn tähdittämää korttia kahden viime matsin perusteella. Varsinkin jos vastassa olisi GSP joka on itsekin ollut suht tylsä ottelija.

Edit. Niin pitää sanoa vielä, että Whittakerin viime matsissa saama polvivamma pitää miehen poissa hetken ja siksi siis GSP matsaa Bispingiä vastaan.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Woodley - Maia oli juuri niin tylsä kuin odotin matsin olevan. Maialla ei ollut muita aseita kuin BJJ ja, kun alasvienti ei onnistunut, tulos oli tuo. Ne pari kertaa, kun meinasi saada Woodleyn maihin tämä nappasi häkistä kiinni. Woodley ei ansaitse mitään arvostusta noilla otteillaan, ja niin kauan kuin mies jatkaa tuota ylivarovaista ottelutyyliään ei kukaan tule maksamaan tämän näkemisestä. Woodley olisi helposti saanut Maian tyrmättyä, mutta, kun tämä ei ole valmis ottamaan pienintäkään riskiä. Bisping vs. GSP kuulostaa lähinnä vittuilulta kaikille niille, jotka odottaan mahkujaan päästä ottelemaan Bispingiä vastaan, eli perus Danaa ja UFC:tä jälleen kerran.

Cormierin tappio kyllä harmittaa, en voi sietää Jonesia sitten lainkaan. Pari erää meni hyvin ja sitten suorastaan nojasi potkuun. Tuo reach advantage on yksinkertaisesti ihan liian iso suurelle osaa ottelijoista ja näyttäisi siltä, että vain Gussella on lopulta tarvittavat työkalut Jonesin voittamiseen. Jones tuskin haluaa Gussen kanssa otella edellisen kerran jälkeen ja mielummin rupesi huutelemaan roidatulle apinalle supermatsia odotellen.
Tällä kertaa Jones ei toki tökkinyt kertaakaan silmille, mutta silti tuloksena yksi nutshot ja headbutt.
 

Toppeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves ja Pelicans
Oli kyllä mahtava card, mutta loppujen lopuksi iso ketutus tästä jäi käteen. Ortega-Moicano matsissa toivoin Moicanon voittoa ja hyvältähän se näyttikin ennen kuin työnsi päänsä kuristukseen. Kyseinen matsi oli joka tapauksessa melko tasaväkinen ennen tuota. Baraon ura alkaa olemaan tiensä päässä. Tuntuu, että siitä on ikuisuus kun Barao oli painoluokkansa ylivoimainen ykkönen ja siltä se kyllä näyttääkin. Baraon ura lähti kyllä laskuun yllättävän nuorena. Onko sitten syy tarkentuneen dopingtestauksen vai sen, että kroppaa on kulutettu suhteellisen isolla ottelumäärällä. Lamas voitti oman ottelunsa ja näytti että on edelleen painoluokan huipulla. Knightin leuka oli kyllä kova. Otti osumaa ihan kunnolla, mutta ei tippunut sitten millään.

Maincardissa Manuwa hävisi jopa mielestäni yllättäen. Itse pidin ennen ottelua nimihirviö Oezdemirin rankingia hiukan liian korkeana vaikka pari vakuuttavaa voittoa onkin ottanut. Taitaa olla ihan todellinen haastaja ja mielenkiinnolla jään jatkoa odottamaan. Illan pahin pettymys oli Cerronen tappio. Ehkä ykkössuosikkini UFC:llä. Tiukka oli matsi ja tuomarointi meni ikävä kyllä oikein. Pääseekö Lawler nyt ykköshaastajaksi vaikka viimeksi tuli Woodleyltä tukkaan ja kunnolla. Jos siis olisi ollut tukkaa. Cyborgin voitto tuskin yllätti ketään ja kyllähän tuo on ihan käsittömättömän körmy tuonne naisten sarjaan. Suoraan sanottuna hirvittäisi, jos pimeällä kadulla tulisi vastaan.

Woodley vs. Maia. Mitähän tuosta nyt sanoisi. Yksi huonoimmista matseista ikinä. Sitä saa mitä tilaa. Molemmat ottelijat on tylsiä kehässä ja eihän tuossa toki Woodleyn kannattanut mitään riskiä ottaa kun Maian pystyottelu on luvalla sanoen heikkoa ammattilaiseksi. Olisi toki voinut yrittää ratkaista matsin pystyssä eikä pyöriä pitkin kehää. Maiasta on jäänyt minulle kuva hyvästä tyypistä ja tulen aina ihailemaan hänen mahtavia BJJ -taitoja, mutta tylsiähän hänen matsit aina on.

DC vs Jon Jones oli se mitä olin odottanut Cerronen matsin jälkeen. Toivoin DC:n voittoa, koska en pidä tippaakaan Jon Jonesista. Luultavasti minua lähti ärsyttämään Jones, kun voitti omia suosikkeja kuten Machidan, Ruan ja Rampagen ja ei se yhtään ole parantanut kuvaa itsestään kaikkine sormilla tökkimisineen ja muine sekoiluineen. Cormierista vastaavasti pidän ottelutaitojen lisäksi mikkitaitojensa vuoksi. Pari erää näyttikin hyvältä, mutta eipä se tarvitse kun sen yhden potkun. Saa nähdä jatkaako DC ottelijana ja jos jatkaa, pysyykö enää samassa painoluokassa. Vaikka en tosiaan Jonesista pidäkään niin tosiasiat on tunnustettava. Hän on mielestäni ehkä aikansa paras ottelija kaikki sarjat mukaan lukien ja oikeastaan ainoat, jotka laittasin samalle viivalle hänen kanssa on Anderson Silva, joka oli maaginen parhaimmillaan ja toinen on sitten Mighty Mouse vaikka en kovin innoissani ole tuosta pienimmästä painoluokasta. En jotenkin jaksa ymmärtää sitä selostajien hehkutusta miten taitavia ja nopeita ne on. Tyrmäyksiä tulee harvoin ja oma tuntuma on, että mattoonviennilläkään ei ole niin suurta merkitystä kuin muissa painoluokissa.
 

Stigu

Jäsen
Itse ihmettelen kyllä fanien ja varsinkin Dana Whiten Tyron Woodley-dissausta. Perkele, kaveri on otellut 4 kovaa matsia viimeisen vuoden aikana. Ei taida mistään muusta painoluokasta löytyä vastustajaksi yhtä kovaa karatemiestä ja jiujitsu-ukkoa kuin Thompson ja Maia ovat olleet. Kyllähän varsinkin Maiaa vastaan noi 23 (tjsp) take-down defenciä ovat niin kova suoritus, ettei mieleen tule ainakaan UFC:n lähihistoriasta kovempaa.

Lisäksi täytyy muistaa, että Woodleyn tilillä on 6 Knock-Outtia, eli kyllä Woodley tarvittaessa matsaa "näyttävästikin". Itse en osaa kuvitella esim. Maiaa vastaan parempaa taktiikkaa kuin minkä Woodley valitsi. Jengi unohtaa, että Maiaa vastaan ei ttarvitse joutua kuin kerran mattoon (päälle tai alle ihan sama) , ja ottelu on sen jälkeen luultavasti ohi. Mielestäni Woodley on Jonesin ohella oman painoluokkansa ehdottomin suosikki ja kuningas. Kertoo paljon, jos Woodleyn seuraavaksi vastustajaksi kaavaillaan Lawleria. Ei ole hirveän vaikeaa ennustaa miten tuossa matsissa käy.

Samaan aikaan Dana White buustaa jotain saatanan brittispedeä, joka tittelin saatuaan ei ole puolustanut sitä todellista uhkaa vastaan kertaakaan. Sen sijaan julkisuudessa hän esiintyy hanakasti arvostelemassa näitä todellisia urheilijoita. Ei jummarra.

Jonesista vielä sen verran, että on se kyllä kova kaveri, ilman muuta p-for-p ykkönen. Ainoa potentiaalinen uhka Joneiselle omassa painoluokassaan lienee naapurin poika Gustafsson.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Mielestäni Woodley on Jonesin ohella oman painoluokkansa ehdottomin suosikki ja kuningas.

Täälläkin aikaisemmin puhuttu Rory MacDonald riisui taasen Woodleyn täysin aseistaan ja voitti Maiankin vaikka joutui allekkin kerran. Sitten taas Rory hävisi Wonderboylle joka on match uppina täyttä myrkkyä ja pari kertaa Lawlerille kahden sodan jälkeen josta hullumpi selvisi voittajana. Tää on taas tätä hienoa MMA matikkaa joka ei toimi normaalin matikan tavoin. Tiedän Rory on Bellatorissa, mutta en pysty Woodleyta pitämään painoluokkansa kuninkaana, varsinkaan että verrattaisiin Jonesiin. Woodleylle löytyy pysäyttäjä, Jonesista vielä vaikea sanoa, ehkä joskus. Haluan nähdä Lawlerin kanssa uusiksi Woodleyta vastaan, ekassa kävi miten kävi, mutta ei se sitä tarkoita, että niin uudestaan kävisi. GSP olisi kyllä saatu pistää tuonne welteriin takaisin ja Roryn päästäminen tuntuu koko ajan pahemmalta, mutta onneksi mies on nuori vielä. Näillä taioilla welterista saataisiin ykkössarja ilman yhtä superkovaa kaveria ja jonka TOP jätkät häviäisivät ja voittaisivat ristiin.
 

Stigu

Jäsen
Tiedän Rory on Bellatorissa, mutta en pysty Woodleyta pitämään painoluokkansa kuninkaana, varsinkaan että verrattaisiin Jonesiin. Woodleylle löytyy pysäyttäjä, Jonesista vielä vaikea sanoa, ehkä joskus. Haluan nähdä Lawlerin kanssa uusiksi Woodleyta vastaan, ekassa kävi miten kävi, mutta ei se sitä tarkoita, että niin uudestaan kävisi. GSP olisi kyllä saatu pistää tuonne welteriin takaisin ja Roryn päästäminen tuntuu koko ajan pahemmalta, mutta onneksi mies on nuori vielä.
Rorystä samaa mieltä, ei voi kuin ihmetellä, miksi kaveri päästettiin Bellatoriin. Kaverin ainoa puute oli se, ettei osannut puhua paskaa, mutta otteet Octagonissa olivat aina sieltä viihdyttävimmästä päästä.

Woodleystä ja Jonesista: En vertaa ottelijoita ja heidän saavutuksiaan keskenään, sillä se olisi vääryys GOAT-Jonesia kohtaan. Kuitenkin, kun miettii welterweightiä, niin näen siellä oikeastaan kolme potentiaalista vastustajaa Woodleylle: Maia, Thompson ja Masvidal. Kaksi ensimmäistä ovat saaneet kuonoonsa Woodleyltä hiljattain, joten jäljelle jää Masvidal. Tuo matsi voisi olla mielenkiintoinen, toki sitä on mahdollinen Lawler-matsikin, mutta en näe kyllä Lawlerille mitään mahdollisuuksia tuossa matsissa.

Light Heavyweightissä tilanne on vielä masentavampi: Alexander Gustafsson on ainoa, jolla voisi olla jonkinlaiset mahdollisuudet Jonesia vastaan.
 
Suosikkijoukkue
Winnipeg Jets
Itse ihmettelen kyllä fanien ja varsinkin Dana Whiten Tyron Woodley-dissausta. Perkele, kaveri on otellut 4 kovaa matsia viimeisen vuoden aikana. Ei taida mistään muusta painoluokasta löytyä vastustajaksi yhtä kovaa karatemiestä ja jiujitsu-ukkoa kuin Thompson ja Maia ovat olleet. Kyllähän varsinkin Maiaa vastaan noi 23 (tjsp) take-down defenciä ovat niin kova suoritus, ettei mieleen tule ainakaan UFC:n lähihistoriasta kovempaa.

Lisäksi täytyy muistaa, että Woodleyn tilillä on 6 Knock-Outtia, eli kyllä Woodley tarvittaessa matsaa "näyttävästikin". Itse en osaa kuvitella esim. Maiaa vastaan parempaa taktiikkaa kuin minkä Woodley valitsi. Jengi unohtaa, että Maiaa vastaan ei ttarvitse joutua kuin kerran mattoon (päälle tai alle ihan sama) , ja ottelu on sen jälkeen luultavasti ohi. Mielestäni Woodley on Jonesin ohella oman painoluokkansa ehdottomin suosikki ja kuningas. Kertoo paljon, jos Woodleyn seuraavaksi vastustajaksi kaavaillaan Lawleria. Ei ole hirveän vaikeaa ennustaa miten tuossa matsissa käy.

Samaan aikaan Dana White buustaa jotain saatanan brittispedeä, joka tittelin saatuaan ei ole puolustanut sitä todellista uhkaa vastaan kertaakaan. Sen sijaan julkisuudessa hän esiintyy hanakasti arvostelemassa näitä todellisia urheilijoita. Ei jummarra.

Jonesista vielä sen verran, että on se kyllä kova kaveri, ilman muuta p-for-p ykkönen. Ainoa potentiaalinen uhka Joneiselle omassa painoluokassaan lienee naapurin poika Gustafsson.

Täysin samaa mieltä Woodleysta. Itsekkään en ymmärrä dissausta, kaveri otteli erinomaisesti Maiaa vastaan. Maia oli se joka teki ottelusta tylsän, koska jatkoi takedownin "spämmäystä", vaikka se ei tuottanut mitään tulosta. Olen tosin sitä mieltä että Thompson voitti revanssin Woodleya vastaan.

Itse en nää Gustafssonia suurena uhkana, vaikka hän voitti ensimmäisessä kohtaamisessa 2 erää. Jones on kovempi kuin ikinä ja jos ruotsin poika tulee vastaan hän on viisaampi kuin viime kerralla, koska tietää mihin varautua. Olen siis sitä mieltä että ensimmäisestä kohtaamisesta on enemmän hyötyä Jonesille. Volkan saattaisi olla potentiaalinen haastaja Jonesille.
 

NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
Ei helvetti Jones! Mikä vittu sua vaivaa? Kehässä miehelle ei pärjää kukaan, mutta Bones on itsensä pahin vihollinen. Toki siihen kehässä pärjäämiseen roidaaminen auttaa. Ei vaan taliaivo opi. Ilmeisesti, jos managerin lausunnosta voi jotain päätellä, on tainted supplement -selitys tälläkin kertaa tulossa. Kuka helvetti uskoo? Ja vaikka uskoisikin, niin mitä sitten. Jokainen on vastuussa siitä, mitä kehoonsa pistää (pun intended). Jotkut eivät vaan koskaan opi. Ääretön pettymys.
 

huhheijaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ja herrasta puhutaan Goattina. No pojasta olisi voinut tullakin jotain, mutta eiköhän tuosta napsahda useampi vuosi pannaa. Mielestäni tuossa kohtaa voisi kyllä UFC lyödä poikki ja todeta että menee vaikka Bellatorille leikkimään. Dana varmaan tyytyväinen taas. Osaa se Jones kyllä olla tyhmä ihminen.

E: DC:n kannalta aika ikävää kyllä.
 
Viimeksi muokattu:

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tätä on todella vaikea uskoa, ei kai kukaan voi olla noin tyhmä? Siis steroideja? Tässä tekisi mieli alkaa uskomaan lavastukseen/salaliittoteoriaan.

Mitä hyötyä Jonesille on dopingista? Kaveri kuitenkin kukkakeppinä ja ns. skinny fatinä mätkivastustajia naamaan show-tyyliin.
 

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Et varmaan ihan tosissaan kysy? Näyttöjä lienee löytyy lajista kuin lajista, missä voimaa tai kestävyyttä tarvitaan.
Kysyin tosissani, lue seuraava lause. Eri asia jos on myös aiemmin urallaan doupannut, mutten koe että Jonesin menestys on ollut fyysisestä suorituskyvystä kiinni.
 
Suosikkijoukkue
Winnipeg Jets
Onhan se selvää että suurinosa UFC:sta käyttää steroideja. Jones ilmeisesti tarvitsee hieman vahvempia steroideja pystyäkseen treenata lajin vaatimalla tavalla.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tätä on todella vaikea uskoa, ei kai kukaan voi olla noin tyhmä? Siis steroideja? Tässä tekisi mieli alkaa uskomaan lavastukseen/salaliittoteoriaan..

Kuka tuon takana sitten olisi ja miksi?
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Eihän steroidit tarkoita automaattisesti että niillä saadaan isommat lihakset tms. Vaan suurin etu esim. UFC-ottelijalle on se, että suorituskyky(kaikenlainen) nousee, palautuminen lyhenee, jne. Vielä kun ottaa huomioon Jonesin oikean painon(todella korkea suhteessa painoluokkaansa), painonpudotukset, jne. niin aika selvää että kyllä niitä etuja on. Niinpä turha kauheasti puhua "olisi ylivoimainen jos ei olisi käyttänyt vain aineita". Ennemmin voidaan miettiä että oliko juuri niin ylivoimainen aiemmin koska käytti. Ja ennenkuin joku käsittää väärin, niin ei pelkillä aineilla ole noussut noin hyväksi, mutta ei myöskään niiden merkitystä voi vähätellä. Erot kuitenkin huipulla ovat pieniä.
 

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eihän steroidit tarkoita automaattisesti että niillä saadaan isommat lihakset tms. Vaan suurin etu esim. UFC-ottelijalle on se, että suorituskyky(kaikenlainen) nousee, palautuminen lyhenee, jne. Vielä kun ottaa huomioon Jonesin oikean painon(todella korkea suhteessa painoluokkaansa), painonpudotukset, jne. niin aika selvää että kyllä niitä etuja on. Niinpä turha kauheasti puhua "olisi ylivoimainen jos ei olisi käyttänyt vain aineita". Ennemmin voidaan miettiä että oliko juuri niin ylivoimainen aiemmin koska käytti. Ja ennenkuin joku käsittää väärin, niin ei pelkillä aineilla ole noussut noin hyväksi, mutta ei myöskään niiden merkitystä voi vähätellä. Erot kuitenkin huipulla ovat pieniä.
Tätähän minä spekuloin, että missä vaiheessa se douppaus on sitten aloitettu? Vasta viime vuosina Jones alkoi keräämään valtavasti lihasta ja muuttui metriheikistä lihaskimpuksi, tämä ei mielestäni näkynyt mitenkään positiivisesti otteissa (niissä harvoissa matseissa mitä viime vuosina on ollut).
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs KalPa
  • 2.32
  • 4.00
  • 2.64
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös