Ulkomaiden oikeuslaitos näytti närhen munat

  • 18 659
  • 77
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Suomen oikeuslaitosta käsittelevä ketju on jo olemassa, mutta ulkomaiden vastaavasta en löytänyt mitään viitteitä. Joten tässä tulee. Täällä voidaan kommentoida ja arvostella ulkomaiden oikeuslaitoksia. Suomen päättäjätkin voivat käydä sitten täältä katselemassa miten homma hoidetaan muualla, ja tarvittaessa ottaa ideoita.

Avaan pelin sellaisesta oikeusvaltiosta kuin Uganda. Ihan länsimaista ei varmastikaan kyseisen maan oikeustaju ole, mutta Iltalehden uutisoima juttu on ainakin oikeaan suuntaan; 18 vuotias nainen sai kuuden tunnin vankilatuomion tapettuaan isänsä, joka oli raiskannut ja hyväksikäyttänyt häntä viiden vuoden ajan.

Olen aina ollut sitä mieltä, että tuomiota annettaessa on otettava huomioon olosuhteet. Eli olisiko tämä tapahtunut ellei uhri olisi itse tehnyt jotain lainvastaista. Ajattelen siis asian siten, että jos minä murtaudun jonkun kotiin, niin siinä vaiheessa kun olen murtautunut sisään, niin olen ns. lainsuojaton, olenhan itse rikkonut lakia ensin. Siinä mielessä tuo Ugandan tapaus on loistava. Tuskin olisi isukki nyt kuollut ellei olisi viittä vuotta käyttänyt tytärtään hyväksi.

Laittakaa muitakin esimerkkejä, hyviä tai huonoja, tähän ketjuun niin katsotaan mitä tulee.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
IL: Hikastaan tunnetuksi tullut tyttö tuomittiin murhasta

Ko. tapaus osui silmään ja lähinnä sen takia postasin, koska kontrasti kotimaahan on melkoinen. Eli ilmeisesti jonkunlaisesta kehityshäiriöstä(?) ("oikeuden psykiatrin mukaan Meen älykkyystaso on normaalia alhaisempi.") kärsivä white trash-mielenterveystapaus (mahdollinen skitsofrenia ja tourette) saa aidon elinkautisen murhaan osallistumisesta tilanteesta, joka todennäköisesti vain ns. lähti käsistä ja aikomusta tappaa ei alunperin ollut.

Tarkoitus ei ole millään tavalla puolustella ko. tyyppiä (don't do the crime if you can't do the time...), vaan lähinnä tuoda esiin eroa kahden ns. sivistysmaa (USA:ssa toki osavaltioidenkin) oikeuslaitosten välillä. Voin hyvin kuvitella, että Suomessa tuomio olisi voinut olla hoitoonohjaus syyntakeettomuuden perusteella tai vaihtoehtoisesti tappo-nimikkeellä (tosin ei edes osallistunut suoraan hengen ruumiista karkoitukseen eli tuomio tulisi ennemminkin avunannosta) 4-5 vuotta, joista istutaan vain osa.

Se kumpi on oikea systeemi... Paha sanoa.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Se kumpi on oikea systeemi... Paha sanoa.

Eipä noita ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen oikein voi kannattaa. Lähes saman asian ajaisi monin paikoin käytetty systeemi, että ensimmäisen kerran olisi mahdollisuutta hakea ehdonalaiseen vaikka 18 vuoden jälkeen. Se ei suinkaan tarkoita automaattista vapautumista.
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Australian oikeuslaitos näytti närhen munat 17-vuotiaille juipeille, jotka aseella uhaten raiskasivat kaksi naista. Tuomio 15 vuotta häkkiä ja mahdollisuus ehdonalaiseen aikaisintaan yhdeksän vuoden kuluttua. Hienoa sanon minä. Näin sen kuuluukin olla.

IS.
 

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ja kohta näyttövuorossa on Venäjän oikeuslaitos, joka toivottavasti palkitsee Greenpeace-terroristia parin vuoden työleirikomennuksella huliganismista. Merirosvous-syytettä tuskin tulee jutun kansainvälisten ulottuvuuksien takia. Minulle kyllä riittäisi parin vuoden työleirikeikkakin. Saisivat kunnialliset elinkeinonharjoittajat ainakin sen verraa rauhaa tältä hihhulilta.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itse en uutista nyt löytänyt, mutta muistelen, että joskus pari vuotta sitten Saudi-Arabiassa olisi ollut tapaus, jossa miesjoukko oli kaapannut kadulta naisen matkaansa ja raiskannut tämän. Miehet jäivät kiinni ja tuomittiin vankeusrangaistuksiin. Suurimman tuomion sai kuitenkin nainen. Hänen rikoksensa oli se, että hän oli autossa sukuunsa kuulumattomien miesten kanssa.

Jos joku löytää tämän uutisen, niin linkittäköön sen tänne. Tuo kuulostaa niin absurdilta, että mielelläni päivittäisin muistikuviani sen suhteen. Oikeastaan toivoisin, että muistan tapauksen väärin tai sitten tuon uutisen olleen oikeasti "myytti" ja todellisuuden olleen huomattavasti oikeudenmukaisempi.
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Itse en uutista nyt löytänyt, mutta muistelen, että joskus pari vuotta sitten Saudi-Arabiassa olisi ollut tapaus, jossa miesjoukko oli kaapannut kadulta naisen matkaansa ja raiskannut tämän. Miehet jäivät kiinni ja tuomittiin vankeusrangaistuksiin. Suurimman tuomion sai kuitenkin nainen. Hänen rikoksensa oli se, että hän oli autossa sukuunsa kuulumattomien miesten kanssa.

Jos joku löytää tämän uutisen, niin linkittäköön sen tänne. Tuo kuulostaa niin absurdilta, että mielelläni päivittäisin muistikuviani sen suhteen. Oikeastaan toivoisin, että muistan tapauksen väärin tai sitten tuon uutisen olleen oikeasti "myytti" ja todellisuuden olleen huomattavasti oikeudenmukaisempi.

Mahtaakohan kyseessä olla tämä aikalailla julkisuutta saanut tapaus, josta enlanninkielinen Wikipedia kertoo tässä. Tarina on kyllä hiukan erilainen, sillä nainen oli valmiiksi autossa "vieraan miehen" kanssa, ja heidät sitten miesjoukko otti kiinni ja raiskasi. Joka tapauksessa tässäkin siis uhrit saivat rangaistuksen siveettömyyssäännosten perusteella, ja raippojen osalta se oli kovempi kuin osalla raiskauksista tuomituista.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tarina on kyllä hiukan erilainen, sillä nainen oli valmiiksi autossa "vieraan miehen" kanssa, ja heidät sitten miesjoukko otti kiinni ja raiskasi. Joka tapauksessa tässäkin siis uhrit saivat rangaistuksen siveettömyyssäännosten perusteella, ja raippojen osalta se oli kovempi kuin osalla raiskauksista tuomituista.

Saattaa hyvinkin olla tuo. Olen varmaan ymmärtänyt aikoinaan uutisen väärin - joko omaa taitamattomuuttani tai virheellisen käännöksen takia. Oma käsitykseni oli, että nainen oli nimenomaan napattu kadulta, ja vieraat miehet autossa olivat näitä kaappaajia. Ihan noin absurdista tapauksesta ei siis ollut kyse.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllähän näitä riittää, jossain muussakin maassa tainut olla näitä että ulkomalainen on raiskattu ja mennyt poliisille kertomaan ja pidätetyksi on joutunut se uhri. Olisiko arabiemiirit kyseessä tai joku vastaava, sielä ei voi joutua edes vankilaan raiskauksesta kun uhri ei pysty poliisille ilmoittautumaan kun naisillä vähän eri oikeudet kun jossain muualla..
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kyllähän näitä riittää, jossain muussakin maassa tainut olla näitä että ulkomalainen on raiskattu ja mennyt poliisille kertomaan ja pidätetyksi on joutunut se uhri. Olisiko arabiemiirit kyseessä tai joku vastaava, sielä ei voi joutua edes vankilaan raiskauksesta kun uhri ei pysty poliisille ilmoittautumaan kun naisillä vähän eri oikeudet kun jossain muualla..

Lisäksi kyseisessä maassa eräs onneton turisti passitettiin muutamaksi kuukaudeksi vankilaan kannabiksen maahantuonnista. Tuo kannabis oli vieläpä kierosti kätketty hänen kengänpohjaansa... kyseessä taisi olla peräti muutaman milligramman määrä. Onneton turisti oli ilmeisesti saanut tuon pohjaansa kadulla astuttuaan väärään paikkaan...
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Maailma on täynnä tapauksia missä raiskattu on joutunut syytteeseen harrastettuaan seksiä väärässä maassa.

Ei siihen mitään uutislinkkejä erikseen tarvitse kaivaa. Se on aika pelottavaa kuinka paljon noita tapauksia oikeasti on mitkä eivät ikinä päivänvaloa näe. Hyvin paljon.

Siksi onkin aika erikoista kuinka valkoihoiset aina huolestuvat siitä yhdestä jutusta mikä jostain syystä ylitti valkoihoisten määrittelemän uutiskynnyksen.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Ja kohta näyttövuorossa on Venäjän oikeuslaitos, joka toivottavasti palkitsee Greenpeace-terroristia parin vuoden työleirikomennuksella huliganismista. Merirosvous-syytettä tuskin tulee jutun kansainvälisten ulottuvuuksien takia. Minulle kyllä riittäisi parin vuoden työleirikeikkakin. Saisivat kunnialliset elinkeinonharjoittajat ainakin sen verraa rauhaa tältä hihhulilta.

Syyte merirosvouksesta tippui ja siitä voi Venäjällä saada enimmillään 15 vuotta vankeutta. Vakaumus on hieno ja kunnioitettava asia, mutta nyt jos raskaimmaan mukaan tuomitaan, niin hinta on järkyttävän kova. Sinänsä kyllä ihan hienoa, että NL voitti Natsi-Saksan, niin fasismi maailmasta loppui..oh wait (tämä siis viittauksena yleisemmin Venäjän suhtautumisesta kaikkeen kansalaisaktivismiin, vähemmistöihin, lehdistönvapauteen list goes on and on..).

No mutta, tällä mennään. Voisi kai joku kertoa GP:lle, että länsimaailmassa on muitakin tapoja markkinoida asiaansa kuin "marttyyrit".
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Lisäksi kyseisessä maassa eräs onneton turisti passitettiin muutamaksi kuukaudeksi vankilaan kannabiksen maahantuonnista. Tuo kannabis oli vieläpä kierosti kätketty hänen kengänpohjaansa... kyseessä taisi olla peräti muutaman milligramman määrä. Onneton turisti oli ilmeisesti saanut tuon pohjaansa kadulla astuttuaan väärään paikkaan...
Useammastakin lähteestä olen kuullut tai lukenut, että neljän vuoden tuomioita on langetettu suunnilleen tuollaisista kannabiksen "maahantuontitapauksista". Vaatteista löytynyt suuruusluokkaa 0,003 gramman löydös on Arabiemiraateissa ollut tuomion perusteena.

On myös kerrottu tapauksesta, jossa Arabiemiraatteihin Euroopasta tai Euroopan kautta saapunut mieshenkilö olisi saanut muutaman vuoden tuomion, koska vaatteista oli löytynyt muutama unikonsiemen. Mies oli ostanut edelliseltä lentoasemalta evässämpylän, jonka pintaan ripoteltuja unikonsiemeniä oli pudonnut hiukan syliin. Liekö mitä tajusteita olivat tullimiehet siemenistä löytäneet.

Olen käynyt likimain 10 kertaa Arabiemiraateissa, kerran Abu Dhabiin ja muilla kerroilla Dubaihin saapuen. Ikinä ei ole ollut pienintäkään ongelmaa, mutta esimerkiksi lääkkeitä en ole juurikaan kanniskellut mukanani. Lapsella oli kerran mukanaan omia tarkkaavaisuustyypin adhd-reseptilääkkeitä, joihin sisältyy erästä amfetamiinin johdannaista. Resepti ja sen englanninkielinen käännös olivat tietysti mukana, mutta perhekuntamme tavaroita ei tuolloinkaan syynätty.

Arabiemiraatit on siisti, turvallinen ja kaikin puolin miellyttävä maa vierailla, kun ymmärtää mukautua paikallisiin lakeihin. Silti nuo edellä kuvatun tapaiset vankilatuomiot ovat meikäläisen oikeustajun mukaan täysin kohtuuttomia. Arvostan sitä, että on maita joissa huumeisiin suhtaudutaan vahvalla selkärangalla, mutta tuollaiset oikeusmurhat tuskin palvelevat kenenkään tarkoitusperiä.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Silti nuo edellä kuvatun tapaiset vankilatuomiot ovat meikäläisen oikeustajun mukaan täysin kohtuuttomia. Arvostan sitä, että on maita joissa huumeisiin suhtaudutaan vahvalla selkärangalla, mutta tuollaiset oikeusmurhat tuskin palvelevat kenenkään tarkoitusperiä.

Olemme aiheesta jokseenkin samoilla linjoilla. Pitkälti juuri näiden oikeusmurhien vuoksi itseäni ei kiinnosta pätkääkään lähteä lomareissulle tuollaisiin maihin. En halua ottaa riskiä, että joudun maksamaan kovan hinnan täysin syyttömänä, vaikka todennäköisyys tähän onkin mitättömän pieni. Toisaalta en myöskään halua tukea noin ääliömäisesti lakejaan tulkitsevan yhteiskunnan matkailuteollisuutta.

edit: linkki uutiseen, jossa kerrotaan tällaisesta tapauksesta: Kannabishiukkanen kengänpohjassa - neljä vuotta vankeutta! | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos ketjun eka viesti toi tietyllä tavalla hyvän mielen niin tästä voidaan nähdä eilinen uutinen, joka toi oksennuksen suuhun. Ei liene yllättävää, mihin maahan liittyy...

Vapauttava raiskaustuomio johti kiivaaseen arvosteluun Ruotsissa | Yle Uutiset | yle.fi

Tapausta en tunne yksityiskohtaisesti, mutta uutisen mukaan tuossa ei mitään raiskausta edes tapahtunut. Samasta tapauksesta oli muuallakin uutisia ja niiden tietojen pohjalta vapauttava päätös oli oikea. Tässä tapauksessa taustalla ei uutisten mukaan ollut mitään pakottamista/uhkailua/painostamista ym vaan ainoastaan itseään teinipojille jakaneen tytön panemista. Toki tuo käsite "avuton tila" jättää tiettyä kysymyksiä ilmaan, muta eri oikeusasteiden ristiriitaisista päätöksistä voi päätellä sen, että kyseessä ei missään nimessä ollut ns. "munista hirteen" -teko.

Yleisesti ottaen feministijärjestöt ja "persu-urpot" nostavat mekkalaa aina kun väkivalta- tai seksuaalirikoksista jaetaan vapauttavia tai hyvin pieniä tuomioita. Näihin vapauttaviin tai pieniin tuomioihin on olemassa aina perusteet.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Iranissa epäonnistui teloitus. Vaikka en missään oloissa kuolemantuomiota hyväksykään, niin tuossahan nyt sinänsä ei ole ongelmaa, että mies teloitetaan uudelleen, jos se kerran on niin.

Mutta: "Nyt häntä hoidetaan kuntoon sairaalassa, jotta teloitus voitaisiin tehdä uudestaan.

- Tuomiona oli kuolema, ja se toteutetaan, kunhan mies on jälleen kunnossa, viranomaiset kertoivat."


Nyt tekisi mieli sanoa, että vitun rättipäät joku raja teidänkin sekoiluun. Teloittaakaa sitten samantien, jos kerran kuitenkin aiotte tehdä sen. Tai enneminkin lopettakaa koko touhu, koska ette vain osaa.

Hirtetty mies löydettiin elävänä ruumishuoneelta - hirtetään uudestaan | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi

(linkki vie suureen suomalaiseen sanomalehteen)

EDIT:

Ja luin aikaa sitten jutun jostain, että jos kivitystuomiossa sieltä kuopasta pääsee karkuun, niin sitten tuomitun annetaan mennä, koska se on Allahin tai jonkun vastaavan tahto. Miksi tässä kohtaa ei ole niin?

Toisaalta helppohan se on tuommoista luvata, kun ei sieltä mitenkään voi päästä ainakaan sen perusteella mitä on internetistä nähty.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Nostellaas hiukan tätä ketjua, BBC uutisoi Rolf Harrisin saamasta pedofiilituomiosta. Tämä [nimeä mitä haluat] sai siis lähes kuuden vuoden tuomion lapsiin sekaantumisesta. Huomionarvoista tässä on se, että rikokset ovat tapahtuneet vuosina 1968-1986. Eli siis viimeisimmästäkin idioottimaisuudesta on kulunut lähes 20 vuotta, ja huomioon otettiin myös tapaus vuodelta 1968. Noinkohan onnistuisi Suomessa? Aika lievä tuomio tuo on joka tapauksessa. Että osataan sitä muuallakin.
 

KwutsNI

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nostellaas hiukan tätä ketjua, BBC uutisoi Rolf Harrisin saamasta pedofiilituomiosta. Tämä [nimeä mitä haluat] sai siis lähes kuuden vuoden tuomion lapsiin sekaantumisesta. Huomionarvoista tässä on se, että rikokset ovat tapahtuneet vuosina 1968-1986. Eli siis viimeisimmästäkin idioottimaisuudesta on kulunut lähes 20 vuotta, ja huomioon otettiin myös tapaus vuodelta 1968. Noinkohan onnistuisi Suomessa? Aika lievä tuomio tuo on joka tapauksessa. Että osataan sitä muuallakin.

Suomessahan vanhentumisajat tulevat suoraan rikoslaista. Törkeästä lapsen hyväksikäytöstä voi saada ilmeisesti 10 vuotta, jolloin vanhenemisaika olisi 20 vuotta. Ja siten rikos olisi Suomessa jo vanhentunut. Sen sijaan, jos olen oikein ymmärtänyt, Britanniassa tämän tyyppiset rikokset eivät vanhene, siksi Harrisia ja useita muita on voitu syyttää vastaavista rikoksista. Hommahan kaiketi lähti siitä, kun Jimmy Savilen paljastettiin käyttäneen hyväkseen useita alaikäisiä uransa aikana, ja poliisi peitelläkseen aikaisempaa toimimattomuuttaan laittoi pystyyn valtavan tutkintakampanjan.

Sitä olen pohtinut tämän Harrisin casen kohdalla, että kuinka tuota voidaan tutkia? Mitään varsinaista todistetta rikoksesta ei oikein enää voi olla jäljellä, paitsi poikkeustapauksessa ehkä valokuva tms. Joten useimmiten on vain henkilön väite, ja poliisi voi korkeintaan selvittää, onko se ollut faktisesti mahdollista. Kun seksuaalirikoksia on muutenkin vaikea tutkia, niin miten sitten vuosikymmenten takaisia? No, ei minulla mitään syytä ole epäillä, että hyväksikäyttöä ei olisi tapahtunut.

Saatuin kuuntelemaan ihan mielenkiintoisen ohjelman, jos aihe kiinnostaa. Kyseessä on toki asiaan varsinaisesti perehtymätön henkilö, mutta podcastissaan Dan Carlin vertailee näitä Harris- ym. caseja 1960- ja 70-lukujen groupie-sceneen Los Angelesissa. Itselleni asiaan perehtymättömänä oli yllätys, että monet rokkistarojen ympärillä pyörineet "bändärit" olivat alaikäisiä.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Saatuin kuuntelemaan ihan mielenkiintoisen ohjelman, jos aihe kiinnostaa. Kyseessä on toki asiaan varsinaisesti perehtymätön henkilö, mutta podcastissaan Dan Carlin vertailee näitä Harris- ym. caseja 1960- ja 70-lukujen groupie-sceneen Los Angelesissa. Itselleni asiaan perehtymättömänä oli yllätys, että monet rokkistarojen ympärillä pyörineet "bändärit" olivat alaikäisiä.

Ei tuo mikään uutinen sinänsä ole, että bändärit olivat alaikäisiä. Kannattaa lukaista vaikkapa erinomainen Led Zeppelin -elämäkerta Jumalten vasara (Hammer of the Gods), siitä selviää mm. se, että kitarataituri Jimmy Page ylläpiti jenkkikiertueilla 14-vuotiasta "kiertuevaimoa", jota mies nussi hartaasti. Kotona odotti toki mallivaimo ja lapset. LedZepin seksiä, huumeita ja rock'n'rollia -elämäntyyli oli muutenkin aivan omassa sarjassaan. Nykypäivänä olisi Page kusessa, sillä moista ei pystyisi pitämään enää salassa kuten aiemmin pystyi, mutta OBE miehestä kuitenkin on tehty.

Harrisin tapaus on sinänsä täysin erilainen, sillä Rolf Harris ilmeisesti nussi pikkulapsia, ei varhaiskypsiä teinityttöjä. Siinä on kuitenkin aste-ero, ja melkoinen ero onkin, vaikka toki 14-vuotias onkin vielä kaukana suojaikärajojen tuolla puolen.

No, rokkareille kaikki on toisin, menihän Jerry Lee Lewiskin 22-vuotiaana naimisiin 13-vuotiaan serkkunsa kanssa kuten vain syvän etelän herrasmiesten punaniskaperinteisiin kuuluu. Tuo avioliitto oli muuten Lewisille jo kolmas, hän avioitui jo 14-vuotiaana ensimmäisen kerran, mutta 17-vuotias vaimo oli hänelle kuulemma "liian vanha". Ah, tätä etelävaltioiden charmia!
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Olen eri mieltä. Vaikka kansantajuisesti tuo tuntuu oikeudenmukaiselta niin missä menee raja milloin oikeuden saa ottaa "omiin käsiinsä"?

Miten itse reagoisit vastaavassa tilanteessa? Seisoisitko tumput suorina, kun lastasi hyväksikäytettäisiin silmiesi edessä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös