TuTon runkosarjaottelut 2011–2012

  • 118 472
  • 584
Suosikkijoukkue
TuTo
Aaltonen on nostanut tasoaan huimasti, hän kuuluu ilman muuta profiilipakkien joukkoon nyt. Mutta Ölander on epävarma ja hän epäonnistui raskaasti SaPKo-pelissä, vaikka minustakin pelaa mallikkaasti alivoimalla.

Linke on myös minun mieleeni ja hän kääntyy kiekon kanssa aivan hirmuisen hyvin, mutta tietty verkkaisuus vaivaa. Mutta hän on joka tapauksessa vallan mainio 6-7 puolustaja, seuraava reservi Karhu on heikompi ja sitten taso putoaakin hurjasti jos pitää turvautua Viitaniemeen.
 

TF-79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO. Pekka Virran nakkipiirakat.
Äijä on ollut melkein kuukausi poissa ja tulee takaisin ja värkkää heti 0+3.

0+2 jos ollaan tarkkoja, yks syöttö oli Linken, mutta ei korjattu vissiin missään vaiheessa, vaikka rööki kävi tuomareille kertomassa.
On Virtanen kyllä ihan omaa luokkaansa tässä sarjassa, ei voi kuin ihailla miehen menoa jäällä. Ölander on auttamattoman hidas ja kömpelö, vaikka ajoittain väläytteleekin onnistumisia. Ei vielä ainakaan riitä taso paikalle, jolla mies pelaa.
Ylivoima kaipaisi hiomista, etenkin enemmän laukauksia, alivoima toimi mielestäni melko hyvin.
Puolentoista viikon päästä hallille katsomaan, kun Koo-Koo tulee kylään.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Tuleva viikonloppu on TuTolle aivan uskomattoman tärkeä. Joukkue kohtaa Vantaan ja Savonlinnan, jotka ovat TuTon kanssa tasapisteissä, yhtä monta ottelua pelanneina. Kuusi pistettä ja kaikki on edelleen mahdollista, nolla pistettä ja karsinta alaspäin uhkaa toden teolla.

Nyt jos koskaan pitää mennä hallille perjantaina, ja lauantaina korva kiinni radioon kello 17.00. Nyt on lätkäjätkien sesonki meneillään, jokainen ottelu on latausta täynnä.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Tuleva viikonloppu on TuTolle aivan uskomattoman tärkeä. Joukkue kohtaa Vantaan ja Savonlinnan, jotka ovat TuTon kanssa tasapisteissä, yhtä monta ottelua pelanneina. Kuusi pistettä ja kaikki on edelleen mahdollista, nolla pistettä ja karsinta alaspäin uhkaa toden teolla.

Nyt jos koskaan pitää mennä hallille perjantaina, ja lauantaina korva kiinni radioon kello 17.00. Nyt on lätkäjätkien sesonki meneillään, jokainen ottelu on latausta täynnä.

En voisi enempää olla samaa mieltä. Kumpikin kolmen pisteen ottelu on oikeastaan se kuuluisa kuuden pisteen ottelu. K-Vantaa ja SapKo ovat TuTon päävastustajia tällä hetkellä, ja TuTo käy jo omia pudotuspelejään.

Nythän tilanne on käsittämättömän tiukka ja tasainen. Joka ainoa näistä kolmesta joukkueesta on pelannut 36 ottelua ja saanut 45 pistettä. Ei voisi enää sarjaa tasaisemmaksi saadakaan. Valitettavasti TuTolla on näistä kolmesta surkein maalisuhde, joten tasapisteissä TuTo on aina näistä joukkueista viimeinen. Siksi tasapisteet eivät riitä eivätkä tappiot tule kysymykseen, jos TuTo haluaa kammeta itsensä kymmenenneltä playout-sijalta playoffs-joukkueeksi.

Yhden joukkueen ohittaminen ei riitä, nyt pitää ohittaa kaksi joukkuetta. Eikä tietysti sovi unohtaa JYP-Akatemiaakaan, joka on 46 pisteessä yhden ottelun vähemmän pelanneena ja jolla on oma sanansa sanottavana siitä, kuka päätyy millekin sijalle.

Mutta asiat ovat vielä täysin omissa käsissä. Voittamalla tästä selvitään ja päästään näiden joukkueiden ohi.

Huomenna siis kaikki hallille ja TuTolle kolme pistettä. Samalla voi ihmetellä Marko Tuomaista.

Lauantaina on vaikea kannustaa muuta kuin etänä, mutta Savonlinnasta pitäisi nyt pystyä repimään voitto tai ainakin ehdottomasti yksi piste, jotta keskinäinen piste-ero ei repeä.
 

TF-79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO. Pekka Virran nakkipiirakat.
Huomenna siis kaikki hallille ja TuTolle kolme pistettä. Samalla voi ihmetellä Marko Tuomaista.
Molemmista peleistä pitäisi ottaa kolme pistettä, se on selvää. Valitettavasti ei perjantaina pääse paikanpäälle kannustamaan, mutta keskiviikkona on pakko päästä hallille.
Jos vahvat huhut pitävät paikkansa, voi ihmetellä erästä pelaajaa myös TUTO:n paidassa...
 

Rosvoroope

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ehdottomasti vahvistus. Enkä nyt tarkoita pelkästään fyysisen pelotteen näkökulmasta, vaan ylipäätään fyysisen osaston vahvistus. Treenejä seuraamalla on ainakin käynyt se asia selväksi, että Nielikäinen toi heti ensimmäisistä harjoituksista alkaen joukkueen tekemiseen ripauksen ammattimaisuutta lisää. Kun muu joukkue suuntasi kotiin, Pasi suuntasi punttisalille. Arvokasta esimerkkiä nuoremmille pelaajille. Ja vauhti riittää varmasti tähän sarjaan.

Ja mitä tulee siihen kaikkein kauneimpaan, niin kunhan sopimus syntyy, niin TUTOlla on riveissä sarjan kovin pelaaja, piste.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Kirjoititko tuon ihan tosissasi ja vakavalla naamalla? Onnea TuTolle.

Tervetuloa, Nielikäinen. KooKoo on leuhkinut Forsbackalla, nyt meillä on kaveri joka ei tappelua väistele. Hän voi sitten suojella TuTon taitopelaajia kun joku on käynyt moikkaamassa kyynärpäällä Forsbergin päätä 25.1.

Ei muuten taida olla sattumaa että Nielikäisen ensimmäinen ottelu olisi juuri tuo 25.1.
 

Torpedo 360

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey & Manchester United
Kyl mää tykkään :D Lisää sirkushuveja ja ainakin kroppaa likoon laittaa Seiska-Pasi...
 

Toveri -82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO, HPK, ManU & #42 Lada Laatikainen
No tämähän oli suurempi pommi kuin ensin luulin. Pasi tuo kyllä sitä kovuutta ja paljon. Ja kokeneena pelaajana varmaan tärkeä kopissa. Pystyy varmaan Mestiksessä tekemään jokunen pistekin.

Voi, voi että odotan sitä KooKoo-peliä, ja toivottavasti Pasi pelaa silloin.
 

Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Oi oi... miten herkullista odotella TUTO-KooKoo peliä! Tervetuloa Turkuun Forsberg ja Forsbacka!

Hiukan vielä jarrua intoilulle. Ainakin vielä toistaiseksi TUTO H:n puolelta pidetään kiinni lausunnosta, jonka mukaan sopimusta ei vielä ole, vaan Nielikäisen mahdollinen joukkueeseen liittyminen ratkeaa ensi viikon alussa.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Kuten aiemmin kirjoitin, KooKoolla ei ole mitään tarvetta tuoda Forsbergia Turkuun. Puolustajistossa on riittävästi laajuutta ja rotaatiota tapahtuu muutenkin.

Ja tuskin ehtii Forsbackakaan kuntoutua tarpeeksi tuohon 25.1.

Enkä kyllä usko että kumallakaan joukkueellakaan on halua ja tarvetta lähteä näiden fanien toivomalle linjalle. Pelataan varmaan ihan muusta kuin "pystypainivoitoista".
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Kuten aiemmin kirjoitin, KooKoolla ei ole mitään tarvetta tuoda Forsbergia Turkuun. Puolustajistossa on riittävästi laajuutta ja rotaatiota tapahtuu muutenkin.

Eli Forsbergilla menee löysät punttiin jo ennen matkaa ja äidin sylkky voittaa matkan Turkuun. Olisihan se tietenkin pelottavaa kohdat vanhat syntinsä, vastustajan kultakypärän telominen tapaa käydä kalliiksi jääkiekossa.

Ja tuskin ehtii Forsbackakaan kuntoutua tarpeeksi tuohon 25.1.

Ei varmaan varsinkaan nyt kun Nielikäinen mahdollisesti kehän toisessa kulmassa.

TuTon nelosketju voisi olla Nielikäinen - Formula - J. Virtanen.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
En minä päästä KooKoon kokoonpanoa seuraavassa TUTO - KooKoo -ottelussa. Eikä päät myöskään Forsberg. On aivan sama mitä hänellä on puntissa, koska kokoonpanon päättää valmentaja.

Mutta tässä sarjassa pelataan ihan muusta kuin jostain "Miesmäisyys" / "Naismaisuus" -asetelmasta.

Joukkue voi taktikoida kokoonpanoilla juuri niin paljon kuin sille itselleen on edullista. Runkosarjan jälkeen ei jaeta pisteitä sarjan "Miesmäisimmälle" joukkueelle.

Jos on oletettavissa että on tulossa jonkinlaisia kostotoimia tai jonkun pelaajan vahingoittaminen on edes mahdollisuus jossain tietyssä ottelussa niin "Viisas" valmentaja tekee sellaiset ratkaisut, että tällaiseen ei anneta mahdollisuutta.

Mutta edelleenkään en usko että TUTOn valmennus haluaa teille faneille näyttää "Miesmäisyyttään" teidän haluamallanne tavalla. TUTO pelaa ihan muusta kuin sarjan "Miesmäisimmän" joukkueen tittelistä.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Mutta edelleenkään en usko että TUTOn valmennus haluaa teille faneille näyttää "Miesmäisyyttään" teidän haluamallanne tavalla. TUTO pelaa ihan muusta kuin sarjan "Miesmäisimmän" joukkueen tittelistä.

Toki voit olla oikeassa, mutta aikamoinen sattuma että Nielikäinen ilmestyy hallille siten että ensimmäinen ottelu olisi juuri KooKoota vastaan 25.1. Voisi ajatella että TuTo lähtee pelaamaan pisteistä ja tekee niin kunnes ottelu on suuntaan tai toiseen ratkennut. Sitten voikin päästää deamonit irti, jos ei muuta niin verenhimoisen fanilauman riemuksi.
 

Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Mutta edelleenkään en usko että TUTOn valmennus haluaa teille faneille näyttää "Miesmäisyyttään" teidän haluamallanne tavalla. TUTO pelaa ihan muusta kuin sarjan "Miesmäisimmän" joukkueen tittelistä.

Tottahan tuo on. Vaikka me miten haluttaisiin nähdä nyrkkihippaa, niin tuskin sellaista on luvassa. Ei Nielikäistä tänne tappelemaan olla ottamassa, määrätynlaiseksi pelotteeksi kylläkin. Kun joukkueen rosterista löytyy Nielikäisen tai vaikkapa Forsbackan kaltainen äijä, niin kyllä vastustajan päähänajeluhalut laimenee rahtusen verran, ihan kiistatta.

Mutta kuten totesit, niin ei äijämäisyydestä tosiaan mitään titteleitä jaeta. Ja niin paljon kuin se meikäläistäkin sieppaa, niin tuskin sen rottakapteenin nenu keskiviikkona punoittaa, eikä paikkoja särje, on Pasi kehissä tai ei.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Itse toivon kyllä, että jos Nielikäinen sopimuksen tekee, niin hän myös otteluita pelaa eikä ole mikään yhden ottelun kostaja, joka on palkattu KooKoo-matsiin nyrkkeilemään ja joka saa sen jälkeen kolmen ottelun pelikiellon. Jos sellaista puhtaasti haluaa, niin sitten voisi palkata ottelukohtaisella sopimuksella jonkun vapaaottelijan, joka ei osaa edes luistella.

Varmasti Pasi kovaa vetää jäällä ja on ns. fyysinen pelote, mutta sellaista tarvitaan ennen kaikkea vahvistamaan joukkuetta jäljellä olevissa runkosarjan peleissä, jotta TuTo selviää pudotuspeleihin.

En minä nyt vastaankaan pistäisi, jos Nielikäinen olisi KooKoo-matsissa, Forsbacka olisi KooKoo-matsissa ja tunnelmat kävisivät kuumaksi, mutta näin yleisesti ottaen ennemmin Nielikäinen jokaisessa jäljellä olevassa matsissa ajelemassa miehiä seinille ja luomassa jatkuvaa painetta vastustajille kuin pelikiellossa istuva Nielikäinen katselemassa, kuinka TuTo ottaa kuokkaan päävastustajiltaan.

Tässä vaiheessa kautta on vain pakko keskittyä olennaiseen eli pudotuspelipaikan saamiseen ja lähimpien muiden joukkueiden kaatamiseen. Se tietysti olisi mielenkiintoinen tilanne, jos TuTo sattuisi puskemaan itsensä pudotuspeleihin ja vastaan sattuisi asettumaan juuri KooKoo. Silloinhan TuTon ensisijainen tavoite olisi tehdä ottelusarjasta mahdollisimman vaikea, fyysinen ja vittumainen, ja silloin olisi Nielikäisille, J.Virtasille yms. enemmän käyttöä myös rehtien turpakäräjien osalta.
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
No mutta... Todella miesmäistä toimintaa! Salli mun nauraa teidän neitimäisyydelle :D

Uskoisin, että tässä kohtaa ei tarvitse teititellä palstalaista MurhaaMenoo.
Tuskin MurhaaMenoo päättää KooKoon kokoonpanosta ja en usko, että hän muutenkaan edustaa sen enempää KooKoon kuin KooKoon kannattajienkaan mielipidettä asiassa. Eiköhän Forsberg pelaa Turussa vaikka siellä olisi Robert Helenius hokkarit jalassa vastassa Nielikäisestä nyt puhumattakaan. Tuskinpa tästä sarjasta löytyy yhtään pelaajaa joka pelkäisi jotain Nielikäistä.
 

AasiIhaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey
Uskoisin, että tässä kohtaa ei tarvitse teititellä palstalaista MurhaaMenoo.
Tuskin MurhaaMenoo päättää KooKoon kokoonpanosta ja en usko, että hän muutenkaan edustaa sen enempää KooKoon kuin KooKoon kannattajienkaan mielipidettä asiassa. Eiköhän Forsberg pelaa Turussa vaikka siellä olisi Robert Helenius hokkarit jalassa vastassa Nielikäisestä nyt puhumattakaan. Tuskinpa tästä sarjasta löytyy yhtään pelaajaa joka pelkäisi jotain Nielikäistä.

Siinä vaiheessa, kun Nielikäinen ei ollut kuvioissa mukana oli teidän puolella kova uho päällä sen suhteen, että kuka uskaltaa haastaa "valkoisen chewbackan". Uho näyttää loppuneen, syykin lienee selvä :D
 

Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Siinä vaiheessa, kun Nielikäinen ei ollut kuvioissa mukana oli teidän puolella kova uho päällä sen suhteen, että kuka uskaltaa haastaa "valkoisen chewbackan".

Noh noh. Eipä tuota juurikaan uhottu, taisi olla lähinnä yhden marginaalinaputtelijan heiniä se leventely. Sekä MurhaaMenoo että Putte puhuvat täyttä asiaa, noinhan ne asiat on.

Älytöntä tuo pelkäämisestä jauhaminen. Saisihan sitä nyt olla sellainen 200-300% Nielikäistä kovempi ukko, ennen kuin sitä kukaan varsinaisesti pelkäisi. Mutta ei Pasi suinkaan mikään pehmis ole, kyllähän se joukkueeseen toisi juuri sitä odotettua kovuutta. Ajelisi äijää seinille ja ottaisi takuulla haasteet vastaan. Helvetisti toivon minäkin sopimuksen syntyvän.
 

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pasi vaan jaksaa yrittää. Tuto saa hyvän ja värikkään äijän rosteriin, on se vieläkin kova jätkä ;) Tuto-KooKoo matsia odotellaan....
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös