TuTon pudotuspelit 2008

  • 9 733
  • 43
Suosikkijoukkue
TuTo
No niin, eikähän aloiteta kauden huipennukseen keskittyminen. TuTo on jo voittanut runkkarin ja pudotuspelien ensimmäinen vastustajakin lienee käytännössä varma, SaPko. Teoriassa K-Vantaa ja HeKikin voisivat kahdeksanneksi nousta, mutta pelit loppunevat kesken.

Kotietu tulee tässä sarjassa olemaan kova sana. Savonlinna on paha paikka pelata, kuten TuTo koki katkerasti ennen joulua, mutta on vaikea nähdä miten SaPKo kukistaisi TuTon Kupittaalla. SaPko ei ole erityisen fyysinen joukkue, joten TuTon horjuttaminen isossa kaukalossa on kyllä haastavaa.

Näillä näppäimillä ennustaisin ottelusarjan päättyvän TuTolle 3-0, siten että ainoa tiukka ottelu käydään Savonlinnassa.
 
SaPKon pudotuspelipaikka

Kyllä tuo SaPKon pudotuspelipaikka on edelleen yhtä varma kuin Hamiltonin mestaruus ennen viimeistä osakilpailua. Jos SaPKo selviää TuToa vastaan pudotuspeleihin on homma selvä kolmessa pelissä, mikäli turkulaisten itsevarmuus ei haittaa pelaamista (takki auki peliin tulevia vastustajia miettien). Onnea vain TuTolle pudotuspeleihin.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
TuTo vs SaPKo

TuTon valmistautuminen vaikuttaa etenevän hyvässä aikataulussa ja edellisessä Jokipojat pelissä oli jo paljon hyviä elementtejä. Ensinnäkin, nyt viimeistään on täysin selvää, että TuTo ei ole pelkästään Forsellin varassa vaan myös muut ketjut pystyvät vastaamaan huutoon. Myös kunto ja kuviot alkavat olla pudotuspelien vaatimalla tasolla ja asennekin on löytymässä. Erityistä ilonaihetta on tullut myös Koiviston viimeaikaisista otteista, mikä on saanut vastustajat usein pyörittelemään päätään epätoivoisesti. Oikealla tiellä siis ollaan. Enää KooKoo ottelu runkosarjassa jäljellä ja sitten SaPKoa vastaan pudotuspeleihin. SaPKo vaikuttaa näin ennakoon aika helpolta vastukselta, mutta on joukkue kerran onnistunut TuTon tällä kaudella kaatamaan.

Kohtaamiset tällä kaudella: TuTo-SaPko 11-2, 7-2 ja SaPko-TuTo 2-7, 4-3.

Maaleja TuToa vastaan SaPKo on onnistunut tekemään 2.5 ottelua kohti, mikä on ihan kohtuullisesti. TuTon vastaava lukema on kuitenkin 7.0, mikä tietänee SaPKolle hikisiä hetkiä puolustus päähän. Jos vielä Koiviston huima viere jatkuu voi hyökkäyspäässäkin tulla vastustajalle lisää ongelmia. Pudotuspelit ovat kuitenkin oma mailmansa ja kaikki on aina mahdollista. Ihmeitä on tapautunut ennekin ja pahin virhe TuTolta olisi lähteä sarjaan helppoja voittoja ajatellen.

Veikataan TuTo-SaPko sarjalle suoraa päätöstä 3-0. Uskoisin myös että Lindlöf-Kesti-Keinänen ketjun arvo nousee pelien edetessä paljonkin.
 

Makopide

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo FOREVER, Liverpool
Kaukalon laidalla kirjoitti:
SaPko ei ole erityisen fyysinen joukkue, joten TuTon horjuttaminen isossa kaukalossa on kyllä haastavaa.
Tässä menet muuten veli Kaukalon laidalla pahasti metsään. SaPKo osaa olla todella fyysinen ja vittumoista turpaanmättölätkää pelaava joukkue.

Olette saaneet varmasti väärän kuvan runkosarjan kohtaamisista joissa ainoa tiukka peli oli Savonlinnassa. SaPKon pelurit fiksuina(jotkut tietysti vähemmän fiksuina) eivät selvissä tappioasemissa lähde edes pelaamaan ns. sikakiekkoa/kunnon fyysistä peliä kun taululla on esimerkiksi numerot 6-1

Nyt kuitenkin kyseessä on Playoffit joten TuTolaisina kannattaa varautua myös ikäviin yllätyksiin koskien SaPKon "fyysistä" peliä. SaPKo on todella kovaa taklaava joukkue jos se sitä haluaa olla. Kun kyseessä on Playoffit niin se varmasti haluaa. Pitäkää Junnila pelikunnossa, sitä ukkoa tarvitsette kentällä vaikkei osaa paskanpätkääkään pelata jääkiekkoa.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Nyt kuitenkin kyseessä on Playoffit joten TuTolaisina kannattaa varautua myös ikäviin yllätyksiin koskien SaPKon "fyysistä" peliä. SaPKo on todella kovaa taklaava joukkue jos se sitä haluaa olla. Kun kyseessä on Playoffit niin se varmasti haluaa. Pitäkää Junnila pelikunnossa, sitä ukkoa tarvitsette kentällä vaikkei osaa paskanpätkääkään pelata jääkiekkoa.

Pitääkö taas kaivaa esiin ne syksyn 2006 keskustelut tapauksesta Kostiainen vs. Salo? Mikä tahansa joukkue osaa pelata kovaa ja sikaa, jos niin haluaa. Vaikeampaa onkin pelata kovaa siten, että pysyy pois boxista. Osaako SaPKo sen?

Ihan hyvä, että vastustajat keskittyvät Junnilaan. Viesti on siis mennyt perille. Monilta vaan siinä sivussa unohtuu, että yhdet nyrkkihippaset eivät tee TuTosta haavoittuvaa. Sille osastolle on Junnilan ohella heittää Seppä, jonka pelillinen merkitys TuTolle on samaa luokkaa kuin Junnilan, Peltosuo ja Lindlöf. Seppä ja Lindlöf ovat kaiken lisäksi ihan henkilökohtaisesti käyneet Savonlinnassa opettelemassa sitä "todella fyysistä ja vittumoista turpaanmättölätkää".
 

Makopide

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo FOREVER, Liverpool
Devon kirjoitti:
Sille osastolle on Junnilan ohella heittää Seppä, jonka pelillinen merkitys TuTolle on samaa luokkaa kuin Junnilan, Peltosuo ja Lindlöf. Seppä ja Lindlöf ovat kaiken lisäksi ihan henkilökohtaisesti käyneet Savonlinnassa opettelemassa sitä "todella fyysistä ja vittumoista turpaanmättölätkää".
En tässä kaivele tosiaankaan mitään Kostiainen vs Salo asetelmia. Enkä myöskään hae mitään riitatilannetta, jokaisella on oma mielipiteensä. Älä käsitä Devon väärin.

Yksinkertaisesti ajatellen mietin vain sitä että kuinka TuTon "poikaset" vastaavat SaPKon kovaan taklauspeliin. Jäähyjäkin siinä sivussa tietysti SaPKolle tulee, rapatessa roiskuu. Mutta samalla tavalla niitä voi tulla TuTolle jos pojilla "keittää yli"

Junnila ei huoleta minua pätkääkään.
 
Viimeksi muokattu:

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Makopide kirjoitti:
Yksinkertaisesti ajatellen mietin vain sitä että kuinka TuTon "poikaset" vastaavat SaPKon kovaan taklauspeliin.

TuTolla kieltämättä taitaa olla Mestiksen nuorin joukkue, mutta tästä huolimatta taklausvoimaa mielestäni löytyy hyvin. Esimerkiksi Syväsalmi on parantanut huomattavasti kontaktipeliään ja pystyy jysäyttelemään välillä aika kovia pommeja hyvästä liikkeestään johtuen. Peltosuo taas kokonsa puolesta on jo sellainen järkäle, että hänen ja laidan väliin ei kannata jäädä. Muutenkin joukkueesta löytyy monia muitakin kovaan kontaktipeliin pystyviä kavereita: Vilppu, Virtanen, Seppä, Lindlöf, Jortikka, Heiskanen, Sillanpää ja tietenkin Junnila. Junnilan tehtävä tosin taitaa olla enemmän vastustajien rauhoitteleminen turhien ylilyöntien varalta. Itse näkisin TuTon olevan jopa vähän niskanpäällä taklauspelissä, mutta pianhan se nähdään.
 

Makopide

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo FOREVER, Liverpool
tosiasia kirjoitti:
TuTolla kieltämättä taitaa olla Mestiksen nuorin joukkue, mutta tästä huolimatta taklausvoimaa mielestäni löytyy hyvin.
Viime kauteen verrattuna on sanomattakin selvää että TuTon peli on fyysisesti selvästi parempaa tänä vuonna.

Seppähän kävi meilläkin muttei silloin esittänyt mitään hirveitä paukkuja. Ja Junnilahan lähinnä tulee kentälle jos joku vastustaja kaivaa verta nenästään kuten esimerkiksi torppaa Virpiön tai Forsellin levyksi tai käy napsimassa Koivistoa sormille?

Kyllä mielestäni SaPKo voittaa taklauspelin mutta taidossa ja liikkeessä jäädään liikaa jälkeen. Se tuo ikävä kyllä meille jäähyjä liikaa, tosin Playoffeissa saa yleensä pelata vähän ronskimmin joka on tässä parissa kyllä SaPKon etu.

Uskon että juuri nämä jäähyt ratkaisevat tämän otteluparin TuTolle. TuTon ykkönen kun on ylivoimalla aivan järkyttävän kova viisikko. Toivottavasti Kokkonen on ainakin havainnut sen yhden TuTo-kuvion jossa Forsell heittää maalin edustaa pitkin lätyn takatolpalle ja suoraan Virpiön lapaan. Montahan maalia ovat tuolla kuviolla jo survoneet tällä kaudella?
 

Oadie

Jäsen
Lippujen hinnat näköjään nousseet 14 euroon ja opiskelijat kympin. Mielestäni puolivälierät olisi voinut vetää vielä runkosarjan hinnoilla. Toimiikohan S-etukortti alennus play offseissa??
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Lippujen hinnat näköjään nousseet 14 euroon ja opiskelijat kympin. Mielestäni puolivälierät olisi voinut vetää vielä runkosarjan hinnoilla. Toimiikohan S-etukortti alennus play offseissa??

En tiedä toimiiko alennus, mutta aika matalaa profiilia on TuTo vetänyt playoffien alla. Hintojenkorotuksista ei ole mitään mainintaa seuran nettisivuilla, eikä muutenkaan ole mitään selvitystä pleijareiden kaikista pelipäivistä, pelitavasta tai mistään muustakaan. Kyllähän asiaan vihkiytynyt nuo jutut muistakin lähteistä selvittää, mutta useimmat ihmiset etsivät niitä tietoja kuitenkin ensimmäiseksi seuran omilta sivuilta. Ei hyvä.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Arttu Virtanen

Yhden ottelun perusteella uskallan jo sanoa, että Arttu Virtanen pelaa sellaista playoff-kiekkoa, joka miellyttää ainakin meikäläistä suuresti. Oikeastaan Virtanen esityksillään aika hyvin konkretisoi sen, mikä TuTolta on aikaisempina keväinä puuttunut. Kentällä ollessaan Arttu nahistelee jatkuvasti vastustajien kanssa, ja näiden nahistelujen tuloksena hän yleensä lähtee vaihtoaitioon ja vastustaja jäähylle. Tuomareilta jää huomaamatta monet Artun pikku tempuista, mutta sellaistahan se playoff on.

Huomasiko joku muu Virtasen suoritusta ylivoimalla? Kaveri pelasi maskimiehenä kasvot Lohtanderiin päin rupatellen koko ajan jotain ja heiluen Lohtanderin näkökentän edessä. Bonuksena sitten vielä se laukauksen eteen heittäytyminen alivoimalla kolmannen erän loppupuolella tilanteessa 8-0. Ja kyseessä siis on se sama kaveri, joka vuodenvaihteessa TuToon tullessaan oli viimeisen kahden vuoden aikana pelannut kokonaista 4 ottelua tai jotain sinne päin. Toivon mukaan jatkossa riittää terveyttä, ei pelkästään tätä kevättä vaan myös hänen koko uraansa ajatellen.

Muutenkin TuTossa näyttää sitä toivottua äijämäisyyttä löytyvän. Lindlöf, Peltosuo ja koko ajan peliään parantava Junnila käyvät heti kaikkien tönimisten ja Koiviston eteen jarruttelujen jälkeen vähän kyselemässä vastustajien kuulumisia niin kuin pitääkin.
 

Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Yhden ottelun perusteella uskallan jo sanoa, että Arttu Virtanen pelaa sellaista playoff-kiekkoa, joka miellyttää ainakin meikäläistä suuresti. Oikeastaan Virtanen esityksillään aika hyvin konkretisoi sen, mikä TuTolta on aikaisempina keväinä puuttunut. Kentällä ollessaan Arttu nahistelee jatkuvasti vastustajien kanssa, ja näiden nahistelujen tuloksena hän yleensä lähtee vaihtoaitioon ja vastustaja jäähylle. Tuomareilta jää huomaamatta monet Artun pikku tempuista, mutta sellaistahan se playoff on.

Huomasiko joku muu Virtasen suoritusta ylivoimalla? Kaveri pelasi maskimiehenä kasvot Lohtanderiin päin rupatellen koko ajan jotain ja heiluen Lohtanderin näkökentän edessä. Bonuksena sitten vielä se laukauksen eteen heittäytyminen alivoimalla kolmannen erän loppupuolella tilanteessa 8-0. Ja kyseessä siis on se sama kaveri, joka vuodenvaihteessa TuToon tullessaan oli viimeisen kahden vuoden aikana pelannut kokonaista 4 ottelua tai jotain sinne päin. Toivon mukaan jatkossa riittää terveyttä, ei pelkästään tätä kevättä vaan myös hänen koko uraansa ajatellen.

Joo seurasin itsekin Virtasta matsin aikana, kuten tein jo tuossa runkosarjan viimeisissä otteluissa. Arttu on varsin viheliäinen pelaaja vastustajan kannalta, käy tosiaan usein hiukan tökkimässä ja ärsyttämässä, mutta kuitenkin jäähyä ottamatta. Ja kaverin kunniaksi on sanottava, ettei ole mikään rottamainen pelkuri, vaan jakelee myös kunnon taklauksia ja ottaa tarpeen tullen niin haasteet kuin laukauksetkin vastaan. Ei siis ole sellainen rotta joka vain tökkii ja naputtelee käsille, mutta kuitenkin karttelee mustelmia ja vastustajien isoimpia pelaajia. Niitäkin sarjasta löytyy lukuisia, nimiä ei varmaan tarvitse mainita.

Muutenkin TuTossa näyttää sitä toivottua äijämäisyyttä löytyvän. Lindlöf, Peltosuo ja koko ajan peliään parantava Junnila käyvät heti kaikkien tönimisten ja Koiviston eteen jarruttelujen jälkeen vähän kyselemässä vastustajien kuulumisia niin kuin pitääkin.

Kyllä, juuri näin ja hyvä näin. Ja vastustajat tuntuvat hyvin ymmärtävän sanoman, noiden äijien sana painaa. Huomasitteko muuten muut miten Moottorisaha piti vielä pukuhuonekäytävällä pienen palaverin Antti "Playoffs-parta" Niemen kanssa?
 

Fordél

Jäsen
Kookoo siis vastassa ja maanantaina aloitetaan. Tiedä nyt sitten olisiko Sport ollut parempi vastus, mutta kaikki pitää voittaa..

Mielenkiintoiset välierät tulossa. Tässä parissa kohtaavat (ainakin oman mututuntuman mukaan) sarjan kaksi taitavinta joukkuetta ja toivottavasti joukkueeta tarjoavat yleisölle paljon nähtävää. Varsinkin kun molemmat joukkueet hakevat varmasti ratkaisua pelaamalla ja vahvan hyökkäyksen kanssa puolustuspelaamista unohtamatta. Suurin mielenkiinto kohdistuu eittämättä molempien joukkueiden ykköskenttiin, jotka ovat varmasti parhaimmillaan ihan liigatasoa.

Jos taas KooKoolle olisi tullut Hokki vastaan, olisi pelaaminen ollut fyysempää ja siksi toivoin TuToa vastaan. Altavastaajana tässä lähdetään, mutta yllätysmomentti on aina olemassa. Aina kun kohtaa kaksi vahvaa ykköskenttää niin korostuu myös niiden muiden kenttien pelaaminen, joista voi nousta ratkaisijoita. Itse toivonkin, että KooKoolta esimerkiksi Peltola, Essen ja Lindholm ovat sellaisia nimiä, jotka voisivat välierissä nousta ratkaisijoiksi. Tosin TuToltakin löytyy varmasti myös ratkaisuvoimaa alemmista kentistä.

Maalivahtien suhteen on TuTolla pienoinen etulyöntiasema. KooKoolla torjuntavastuun on kantanut pleijreissa Härmä ja ihan hyvin hän on torjunutkin. Ongelmana on ollut lähinnä puolustuksen kikkailu ja kyvyttömyys auttaa Härmää. Parhaimmillaan molemmat Antit ovat kuitenkin Koiviston tasoa, joten tiukaksi menee tämäkin osasto.

Veikkaan, että maanantaina tulee KooKoolle kylmää kyytiä Turussa, mutta sitten KooKoon paikka on iskeä kotona ja saada siitä kunnon draivi päälle. Jep, mutta siinä pikkasen hajatelmia tästä otteluparista.
 

Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Veikkaan, että maanantaina tulee KooKoolle kylmää kyytiä Turussa, mutta sitten KooKoon paikka on iskeä kotona ja saada siitä kunnon draivi päälle. Jep, mutta siinä pikkasen hajatelmia tästä otteluparista.

Mä taas veikkaan, että maanantaina KooKoolle ei tule kylmää kyytiä vaan ottelu on erittäin tasainen. Ottelun voi voittaa kumpi tahansa 1-2 maalin erolla.
 

Fordél

Jäsen
Mä taas veikkaan, että maanantaina KooKoolle ei tule kylmää kyytiä vaan ottelu on erittäin tasainen. Ottelun voi voittaa kumpi tahansa 1-2 maalin erolla.

Joo en nyt tarkoittanut mitään 7-0 lukemia, mutta jotain 5-1 tai 5-2 lukemia, joissa ei paljoa jää selittelyitä kumpi oli ottelussa parempi. TuTo vääntää kolme maalia ekaan erään ja se peli on sitten taputeltu. Mutta todennäköisemmin olen taas kuutamolla ja tuo sinun ennustuksesi toteutuu.
 

Ice Hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jos taas KooKoolle olisi tullut Hokki vastaan, olisi pelaaminen ollut fyysempää ja siksi toivoin TuToa vastaan.


Mitä sitten? Yleisöystävällisempäähän sellanen peli olisi ollut ja kyllä KooKoolla olisi omat aseensa fyysistä peliä vastaan.

Moni täällä KooKoofaneista muistaa edelleen noi ottelut TuToa ja kärkiryhmiä vastaan, kun pelaajia oli loukkaantuneiden kirjoissa ja peli ei toiminut, mutta tilanne on eri nyt ja mahdollisuudet on kaikkeen.
 

Fordél

Jäsen
Mitä sitten? Yleisöystävällisempäähän sellanen peli olisi ollut ja kyllä KooKoolla olisi omat aseensa fyysistä peliä vastaan.

Ihan mielenkiinnolla tiedustelen, että mitkä aseet? Pelkkä Honkanen ei riitä vaan fyysisyyttä pitäisi olla joka kentässä jos tuota pelityyliä lähdettäisiin toteuttamaan. Tämän takia TuTo sopii mielestäni paremmin KooKoolle.
 

Ice Hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ihan mielenkiinnolla tiedustelen, että mitkä aseet? Pelkkä Honkanen ei riitä vaan fyysisyyttä pitäisi olla joka kentässä jos tuota pelityyliä lähdettäisiin toteuttamaan. Tämän takia TuTo sopii mielestäni paremmin KooKoolle.


Ja ketähän Hokilla olisi ollut KooKoota vastaan fyysisenä aseena? Keränen..sen jälkeen ei hirveän montaa fyysistä kaveria tule mieleen Hokista. Honkasen lisäksi kanukit pystyvät fyysiseen peliin.
 

Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mitä sitten? Yleisöystävällisempäähän sellanen peli olisi ollut ja kyllä KooKoolla olisi omat aseensa fyysistä peliä vastaan.

Olen kyllä tyytyväinen, että KooKoo kohtaa jo nyt TuTon. Kainuussa KooKoo ei ole oikeastaan koskaan viihtynyt. Viimestään finaalissa TuTo olisi kuitenkin pitänyt kaataa, jos mestaruus mielitään saada. Sijoilla 2-4 ei ole mitään merkitystä. Ainoastaan mestaruudesta tässä pelataan. Kaikki muut sijoitukset ovat pettymyksiä.
 

Fordél

Jäsen
Ja ketähän Hokilla olisi ollut KooKoota vastaan fyysisenä aseena? Keränen..sen jälkeen ei hirveän montaa fyysistä kaveria tule mieleen Hokista. Honkasen lisäksi kanukit pystyvät fyysiseen peliin.

Tottahan tuokin, mutta itsellä on jäänyt sellainen kuva Hokista, että siellä painaa kenttä kuin kenttä päälle; osaksi sallituilla keinoilla ja osaksi ei niin sallituilla...Ja kanukkien toivon keskittyvän enemmän kiekolliseen peliin vaikka tietysti siinä sivussa voi muutaman pommin jakaa. Kuitenkin nyt kohtaa kaksi taitojoukkuetta ja itelleni sellanen sopii paremmin. Makuasioita.
 

Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Mielenkiintoiset välierät tulossa. Tässä parissa kohtaavat (ainakin oman mututuntuman mukaan) sarjan kaksi taitavinta joukkuetta ja toivottavasti joukkueeta tarjoavat yleisölle paljon nähtävää. Varsinkin kun molemmat joukkueet hakevat varmasti ratkaisua pelaamalla ja vahvan hyökkäyksen kanssa puolustuspelaamista unohtamatta.

Mielenkiintoiset välierät indeed. Odotettavissa on Mestiksen viihdyttävintä lätkää, sillä tosiaan kaksi taitavinta ja parhaiten (lue: älykkäimmin) liikkuvaa joukkuetta nyt kohtaa. Molempien hyökkäyspeliä on parhaimmillaan todella ilo katsoa, lisäksi peli on siistiä ja reilua. KooKoo on ollut Mestiksessä tällä kaudella minulle se symppisjengi TuTon jälkeen, ja olenkin useaan otteeseen sanonut että jos me ei mestaruutta voiteta, niin olkoon se KooKoo. Joukkue pelaa TuTon tavoin miellyttävää kiekkoa, jengistä ei löydy ärsyttäviä laurikinoksia, ei palkintoja katsomoon nakkailevia juhotuomasappeleita, eikä mitään muutakaan ärsyttävää. (Honkanen unohdettakoon hetkeksi :)). KooKoon pelaajat tajuavat senkin, että jäähyboksiin ei aina tarvitse mennä kiukutellen ja ovea paiskien.

Eli ei muuta kuin tervetuloa Turkuun niin KooKoo kuin myös KooKoon kannattajat. Odotettavissa on hienoja lätkämatseja, eikä Armeijaparkki-häkkejäkään tarvitise katsomoon pystytellä!
 
Itse ainakin odotan innolla huomista peliä. Vähän kummiskin pelottaa, että TuTo vie ja KooKoo vikisee, mutta sehän nähdään vasta huomenna kupittaalla.

Itse meinaan mennä ensimmäistä kertaa katsomaan uuden kupittaan jäähallin. Toivottavasti paikalle vaivautuu muitakin KooKoon kannattajia.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
TuTon ja KooKoon ottelut ovat tällä kaudella olleet suhteellisen tasaisia, varsinkin kun huomioidaan KooKoon loukkaantumiset. Sarjasta voi tulla hyvin pitkäkin, mutta TuTon kotiedulla on tässä vaiheessa suuri merkitys. KooKoon on pystyttävä TuTo kupittaalla voittamaan jos jatkoon haluaa mennä ja se voi olla vaikeaa.

Baker+Nistas vs. Forsell+Virpiö on myös varmasti ratkaisevassa roolissa. Jäähyihin ei kummallakaan ole varaa, koska tehoja löytyy varmasti. Kaikki ainekset siistiin ja tasokkaaseen sarjaan on nyt olemassa. Veikataan TuTolle matkaa finaaleihin 3-1 voitoin.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Kouvolaan lauantaina

Ottelusarja KooKoota vastaan jatkuu ainakin vielä lauantaina, joten TuTon kannattajien fanibussi kaartaa kohti Kouvolaa. Lähde sinäkin kokemaan kunnon tunnelmaa laadukkaassa vierashallissa, ilmoittaudu tänään ottelussa tai vaikka täällä minulle.

Startti kello 12.30 Kupittaan jalkapallokenttien parkkialueen luota, hinta 10/20 euroa sisältäen matsilipun, joten halpaa on.

TuTo tarvitsee nyt kannustusta, joten kaikki kynnelle kykenevät mukaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös