TuTo - K-Vantaa Ti 1.3.2005

  • 2 533
  • 15
Suosikkijoukkue
TuTo
TuTo - K-Vantaa 1.3.

Nyt on viimeinen hetki herätä. K-Vantaan kaataminen mahdollistaisi seitsemännen sijan ja Kalpan välttämisen puolivälierissä, vaikka Vantaan loppuohjelma helpompi onkin.

Toisaalta tappio voisi olla lopun alkua, Haukat voi vielä pyyhkäistä takaa ohi. No, olisihan sekin vielä parannusta viime kauteen, mutta kuitenkin karmea pettymys ennakko-odotuksiin nähden.

Vuorisalo lienee tervehtynyt ja tehnee paluun ykkösketjuun. Minä kutistaisin kolmeen ketjuun loppupeleiksi, parhaat pelaavat ja muut eivät.

Maalivahdin valinta on mielenkiintoinen tapaus. Heinonen on ollut luvattoman heikko viime otteluissa, mutta Kinnunen on selvästikin vielä vajaakuntoinen. Joten Heinonen saanee jälleen mahdollisuuden, kaikesta huolimatta.

Kupittaan halli vetelee viimeisiään. Toivottavasti väki löytäisi sinne sankoin joukoin, otteluja on jäljellä vähintään 2, kovin moneen lisäpeliin on vaikea uskoa.
 
Shane Falco

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sunnydale Razorbacks, Washington Sentinels
Hiukan pelko puserossa olen menossa peliä katsomaan. TuTo on sanalla sanoen pelannut heikosti jo jonkun aikaa. Koko surkeus on kiteytynyt tolppien väliin, sillä voittavaksi vahdiksi hankittu S Heinonen ei ole vastannut huutoon. Olisiko nyt paikka kaivaa Törnström varastosta maalille (ilmeisesti käytettävissä kuitenkin?), sillä hän on TuTo-veskareista oikeastaan ainoa, jolle ei kunnon näyttöpaikkaa ole annettu.

KiValla ei maalivahtiongelmia ole, joten pahimmassa tapauksessa peli menee taas tyyliin; vastustajan maalivahdilla 50 torjuntaa, TuTon veskarilla 15 ja peli 1-4. Edellinen on kuvio, joka on hieman muokattuna nähty (tai teksti-tv:stä luettu) vähän liian monta kertaa tälläkin kaudella.

PlayOffeja ajatellen taannoin pelattu jokipojat peli saattaa osoittautua tavallaan kulminaatiopisteeksi. Mikäli toverit olisivat siitä pakkopisteet ottaneet ja huomenna voittaneet KiVan niin seitsemäs sija olisi ollut sinettiä vaille valmis. Jossittelu on tietenkin turhaa ja niitä pisteitä olisi pitänyt jo alkukaudesta ottaa niin paljon, ettei nyt tarvitsisi turhaan jännittää.

Rakkaan kupittaan pelit käyvät vähiin ja olisi mukavaa edes yksi voitto siellä vielä nähdä. Veikataan siis huomisesta käännettä parempaan. TuTo voittaa 4-2 ja toverivahti pelaa hyvän pelin.
 
Suosikkijoukkue
Haukat
Ratkaisevan suurten ja kummallisten päähänpistojen seurauksena näyttäisi yhtäkkiä siltä, että Uudeltamaalta Turkuun on lähdössä hämmästyttävän kirjava joukkio. Ja miksikö? Kaksi Haukkojen kannattajaa hunttaa Kiekko-Vantaata pelkkää piruuttaan, jotta edes teoreettiset, joskin hyvin hennot, mahdollisuudet pudotuspeleihin säilyisivät. Ja veteleehän Kupittaakin viimeisiään. Ja onhan Mestis lätkäsarjojen kuningas.

TuTolle olisin povannut varmempaa nousukiitoa, mutta kuinka on käynytkään? Ei liian vakuuttavasti. Sami Heinosesta olisi helppo näin jälkeen päin sanoa, että huonontuneet peliesitykset eivät ole olleet yllätys. Merkit olivat jotenkin ilmassa, mutta en sitten tiedä. Odotukset olivat kyllä kovemmat.

Kiekko-Vantaasta täytyy ottaa tarkkailuun Matti Luoma. Mitä muuta tässä enää voi... Urheilulehteenkin päässyt.
 
speksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Capitals, TPS
EVEK! (=ei vois enempää kiinnostaa)
Aikamoista taistelua käyn itseäni vastaan lähteäkö vai eikö, mutta näillä näkymin jätän pelin jännittämisen erilaisten medioiden välittämän tiedon varaan. Jos jollakin on huomenna autossa tilaa jossakin päin pk-seutua niin täytynee vielä viimeisen kerran harkita mikäli aikataulu venyisi sittenkin...

Mutta kauden toistaiseksi tärkein peli pelataan huomenna joka tapauksessa. Pakkikalusto hieman huolestuttaa mutta taisteluilmettä luulisi nyt jo löytyvän koko joukkueelta. Vantaan medianäkyvyys on tosiaan huipussaan kun neljän pelaajan kuvat löytyivät valtakunnan johtavan urheilujulkaisun uusimman numeron sivuilta. Huomenna tähän aikaan olemme viisaampia - ja varmasti playoffseissa!!
 
JAgE

Jäsen
Viestin lähetti Kolmas Johannes
Ratkaisevan suurten ja kummallisten päähänpistojen seurauksena näyttäisi yhtäkkiä siltä, että Uudeltamaalta Turkuun on lähdössä hämmästyttävän kirjava joukkio. Ja miksikö? Kaksi Haukkojen kannattajaa hunttaa Kiekko-Vantaata pelkkää piruuttaan, jotta edes teoreettiset, joskin hyvin hennot, mahdollisuudet pudotuspeleihin säilyisivät. Ja veteleehän Kupittaakin viimeisiään. Ja onhan Mestis lätkäsarjojen kuningas.

TuTolle olisin povannut varmempaa nousukiitoa, mutta kuinka on käynytkään? Ei liian vakuuttavasti. Sami Heinosesta olisi helppo näin jälkeen päin sanoa, että huonontuneet peliesitykset eivät ole olleet yllätys. Merkit olivat jotenkin ilmassa, mutta en sitten tiedä. Odotukset olivat kyllä kovemmat.

Kiekko-Vantaasta täytyy ottaa tarkkailuun Matti Luoma. Mitä muuta tässä enää voi... Urheilulehteenkin päässyt.
Hulluja te haukka-fanit! Lähtee ny Turkuun asti kattomaan peliä, jossa Haukat ei edes pelaa. Mutta kyseiseen peliin yritän minäki eksyä, joten törmäillään jos törmäillään...

Luoman taidot on ilmeisesti huomattu muuallakin kuin Tikkurilassa. Toivottavasti #18 iskee tänään useammankin tehopisteen..

Tänään olisi kyllä jo KiVan vuoro ottaa voitto kotiin. Joukkue, joka ei kertaakaan kuluvan kauden runkosarjassa hävinnyt Sportille, ei voi ottaa neljättä kertaa pataan turkulaisilta! Se ei vaan yksinkertaisesti käy, varsinkaan kun sarjatilanne on tämä. Tältä suunnalta heruu tunnetuista syistä suuret sympatiat Haukoille, joiden toivon vielä nousevan (TuTon ohi) pudotuspeleihin.
 
Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Kun syksyllä katselin sarjaohjelmaa ajattelin, että TuTo pelaa tässä vaiheessa sijoista 3-5, ja että tämä neljän peräkkäisen kotiottelun putki on hyvä paikka varmistaa se sijoitus lähemmäs sitä 3. sijaa. Toisin kävi. Sijoitus on mikä on ja se 4 kotiottelun putkikin on mennyt tähän asti täysin penkin alle. Muuttaako tämäkään ilta mitään?

Ei muuta, jos maalivahtipeli on yhä luokatonta, jos varmoistakaan paikoista ei saada maalia, jos röyhkeyttä ja kovuutta ei ole edes nimeksi.

Muuttaa, jos Heinonen on taas se Haukkojen Heinonen, jos Vuorisalo jatkaa siitä mihin Jokipojat-ottelussa jäi, jos Tuomainen ja kumppanit alkavat käyttää kokoaan hyväkseen.

Vento tuo jo pelkällä läsnäolollaan taas rauhallisuutta TuTon takalinjoille. Pelillisesti en häneltä paljon odota, sillä tuskin pitkä pelitauko on ainakaan luistelunopeutta lisännyt. Siihen kuitenkin uskon, että Vento on pleijareissa eräs Mestiksen parhaista pakeista; mikäli sinne asti päästään.

Vähiin käyvät tosiaan Kupittaan jääkiekko-ottelut. Toivottavasti jotkut muutkin kuin Haukka-fanit löytävät tiensä tänään hallille, sillä näitä kiekkohetkiä ei tässä kaupungissa ole enää montaa jäljellä.
 
JAgE

Jäsen
Semmonen ottelu tuli nähtyä. Ei tullu pataan, mutta eipä ole suuria syitä juhliakaan. Ja päätuomari Marko Vepsäläiselläkin taisi olla taas ne päivät..

Elikkäs pistetääs tähän pari kommenttia ottelusta näin "vantaalais"silmin nähtynä:

* Vantaan pelatessa avauserässä kahden miehen alivoimalla puolustaja Jani Södö teki oman maalin edessä pari loistavaa syötönkatkoa. Muutama minuutti myöhemmin mies teki KiVan ainokaisen. Taisipa kyseinen maali olla vasta Södön toinen osuma tällä kaudella.

* Puolustajana pelannut Mikko Juutilainen teki hienon perstaklauksen, mutta Marko "Spede" Vepsäläinen passitti miehen jäähylle kampituksesta.

* Toisessa erässä TuTo teki tasoitusmaalin ylivoimalla. Nähdäkseni Matias Loppi olisi heittäytymällä saanut laukauksen estettyä, mutta eipä miestä kiinnostanut uhrautua joukkueensa puolesta. Noin hyökkäysintoisen pelaajan ei ehkä pitäisi pelata alivoimaa..

* Kolmannessa erässä Spede ei viitsinyt enää jäähyjä jaella, paitsi keskenään nahistelleille Jääskeläiselle ja Sykölle. Tilastoista voisi päätellä, että ottelu oli siisti, mutta sitä se ei suinkaan ollut. Kolmas erä oli täynnä kahvaamista, koukkaamisia ja vaikka mitä.

* Kolmannessa erässä yhdessä vaihdossa Patrik Lostedt sai ihme piristysruiskeen, ja yritti taklata kaikkea mikä liikkuu - ensimmäiseen osui, toisesta meni pahasti ohi. Jäähykuningas ei muuten ottanut tänään yhtään jäähyä, johtuen suureksi osaksi Spedestä.

* Kaiken kaikkiaan kolmas erä oli melko väritön. Maalia kohti suuntautuneita laukauksia nähtiin tämän kaksikymmenminuuttisen aikana yhtä paljon kuin viiden minuutin jatkoajalla!

* Antti Niemi oli jälleen loistava ja sai ansaitusti Veikkauksen kultaisen mitalin. Sami Heinonen vaikutti hieman epävarmemmalta, mutta vantaalaiset saivat kiekon maaliin vain kerran, joten ihan ok ottelu mieheltä.

Sitten vielä pari katsomossa kuultua kommenttia. TuTon hyökkäysten jälkeen yleisimmät kommentit olivat seuraavat:

* "Toi oli ihan paras ratkasu!"

* "Et sitten muuta keksiny?"

Siinä varmaankin oli "tärkeimmät" huomiot ottelusta. Tämän pelin perusteella kummallekaan ei voi povata pitkää taivalta pudotuspeleissä. Mutta torstaina Kiekko-Vantaa saa vieraakseen KooKoon, ja sillon toivon mukaan isäntien peli on aivan toisennäköistä ja maaleja syntyy ainakin viisi.

Ai niin, meinasin ihan unohtaa Matti Luoman. Luoma ei tänään kovin erikoisia esittänyt, vaan häsläsi muun joukkueen mukana. Miehelle sai kuitenkin jälleen muutaman kerran nauraa, tänään hän mm. syöttönsä jälkeen kompastui siniviivaan...
 
Shane Falco

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sunnydale Razorbacks, Washington Sentinels
Olikohan se siinä sitten? ...siis taistelu seitsemmännestä sijasta. Peli oli mitä oli, kentällä nähtiin kaksi huonohkoa joukkuetta, mutta maalivahdit sentään pelasivat kelpo pelin. TuTo oli joukkueista ehkä se onnekkaampi, erityisesti paikassa jossa vantaalaispeluri onnistui sössimään kiekon tolppaan, vaikka tyhjää TuTolaisverkkoakin olisi neliöittäin ollut. Toki toveritkin avopaikassa kiekkoa tolpassa käytti, tosin vasta jatkoajalla.

TuTolaisittain hyvää ottelussa oli Heinosen hyvä peli pitkästä aikaa. Kiekko-vantaan maali syntyi reboundista, joka TuTon pakiston olisi pitänyt ilman muuta hoitaa. Maalista ei edellisessä tilanteessa hyvin torjunutta Heinosta voi syyttää, sillä niin yksin mies tilanteessa jätettiin. TuTon maalissa sitten kaikki oli kerrankin kohdallaan: Tähtisalon veto suuntautui aivan tolpan viereen ja ennenkaikkea maski oli loistava, hieno maali kaikin puolin.

Tehotontahan peli oli puolin ja toisin. Aika ajoin molemmat joukkueet saivat painetta hyökkäyspäätyynsä, mutta monesti painostus oli vain näennäistä. TuTo pääsi myös pelaamaan noin puolitoista minuuttia viidellä kolmella vastaan, mutta yv oli suorastaan mielikuvituksetonta. Ihmeellistä oli ettei kiekkoa pyritty pelaamaan Forsellille, joka kuitenkin on joukkueen kädet. Viivasta lähti vetoja, mutta 5-3 yv. on kuitenkin tilanne, jossa kiekkoa pitäisi pystyä lähemmäksikin maalia tuomaan.

Ei hyvä peli, muttei ihan turhakaan. Pistekin on tärkeä, vaikkei se juuri miltään totuuden nimessä tunnukaan. Loppupelien teema Tuton osalta selkiytyi: Nyt pitää valmistautua kohtaamaan lähes ylivertainen Kalpa pudotuspeleissä...ja pitämään lähes samantasoinen Haukat selän takana.
 
Suosikkijoukkue
Haukat
Paska peli

Viestin otsikossa on kahdella sanalla tiivistettynä tuntemukset, kun olen päässyt Turusta Hyvinkään, Hakunilan ja Hakaniemen kautta kotiin. Ottelu oli ehkäpä yksi hirveimpiä Mestis-matseja, mitä tällä kaudella on tullut seurattua. Hajahuomioita minultakin.

* Kahvakiekko. Hirveää roikkumista, molemmin puolin. Ja minusta vieläpä enemmän K-Vantaalta. Tosin ei TuTokaan hurmannut.

* Matti Luoma. Huonoimpia pelejä pitkään aikaan, vaikkakin K-Vantaa pelasi kokonaisuutenakin ihan päin sitä ihteään. Komea oli miehen kaatuminen omalle siniviivalle syöttönsä jälkeen. Jäähän jäi rasvaiselta näyttänyt liukutahra.

* Marko Vepsäläinen. Linja piti, mutta linja oli perseestä. Ensimmäisen erän rangaistusherkkyyttä ei tosin ollut enää havaittavissa, joten sikäli linja ei pitänyt. Vepsäläinen oli suurin syypää siihen, että ensimmäinen asia, joka pelaajalla tulee mieleen tunkea estämään vastustajan ruhon tuhtia liikettä, on maila, jota sai käyttää vähintäänkin härskisti. Kerrassaan vastenmielistä katsottavaa.

* JAgE. Massiivisen Kupittaan kätköissä. Emme törmänneet.

* Antti Niemi. Ihan helvetin varma maalivahti, ainakin itselläni luotto äijään olisi tosi kova. Tyyliltään juuri sellainen kassari, jolla on potentiaalia menestyä pleijareissa. Ei turhaa höntyilyä, vaan yksinkertaisesti tappavan tehokasta ja mainiota torjuntatyöskentelyä.

* Sami Heinonen. Pelasi kuin Haukoissa tällä kaudella. Ihmeellisen näköisiä torjuntoja, eikä missään nimessä yhtä vakuuttava kuin virkaveljensä, mutta silti ihan ookoo. Toisin kuin Niemi, ei todellakaan pleijarimaalivahti. Ainakaan oma luottoni ei olisi järin kova.

* Haukat. Piste ei tehnyt kivaa.

* Kupittaan tunnelma. Joudun perumaan puheeni: Kupittaa ei todellakaan ole enää mikään katettu hautausmaa. Hautausmaalla kun on paljon enemmän meteliä.

* Ikan ja Jamin huudot vaihtopenkiltä pelaajille kaikuivat ympäri hallia.

Siis kokonaisuutena ihan järkyttävää potaskaa koko peli. Ohittaa huonoudessaan vähintäänkin 95 prosenttia tällä kaudella näkemistäni mittelöistä. Toisen ja kolmannen erän olisin voinut huoletta nukkua, kun hallissa oli lempeän hiljaista ja peli soljui mukavasti keskialueella. Vielä kun Ika olisi ollut hiljaa, minulla olisi ollut tyyny ja Kupittaan katsomot muutettu pehmustetuiksi makuupaikoiksi, niin a vot. Olisin nukkunut ensimmäisenkin erän kuin tukki.

Ikinä ei olisi uskonut, että peli olisi ollut millään tasolla merkityksellinen. Hey, c'mon, elämme kuitenkin vielä ydintalvea. Peli näytti lähinnä sydänkesän kiekkotaistolta, jossa päätähtinä luistelivat Nelson Mandela, Ariel Sharon ja imaami Ali. Joku sentään lähti vapaaehtoisesti Turkuun, vaikkei oma joukkue pelannut. No, KiVa ja TuTo osoittivat yhdessä molempien joukkueiden kaikin voimin (Antti Niemeä lukuun ottamatta), että tyhmyydestä sakotetaan rankalla kädellä.

Toivottavasti tämä ei toistu.
 
Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Eilisen perusteella kummankaan joukkueen ei pitäisi päästä play offseihin. Sen verran ajatuksetonta säheltämistä kumpikin osapuoli esitti. Toki molemmilla joukkueilla oli paikkansa, mutta ratkaisut maalin edessä olivat poikkeuksetta täysin mielikuvituksettomia.

Sami Heinosen torjunnat palauttivat taas luottamuksen häneen. Ehkei TuTon maalivahtitilanne ole sentään ihan niin huono kuin vielä viime viikolla näytti. Kokonaisuutena TuTolta huolimaton esitys. Kiekkoa ei meinattu millään saada pois omalta alueelta. Eikä edes Forsell eilen pystynyt tarjoamaan tasaisesti lättysyöttöjä kavereiden lapaan.

Positiivista oli Lehkosen eläytyminen läpi ottelun. Aiempien ottelujen patsaanomaisesti seisseestä Ikasta ei eilen ollut tietoakaan. Sielläkin on siis viimein herätty.
 
Makke

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Re: Paska peli

Viestin lähetti Kolmas Johannes
Viestin otsikossa on kahdella sanalla tiivistettynä tuntemukset, kun olen päässyt Turusta Hyvinkään, Hakunilan ja Hakaniemen kautta kotiin. Ottelu oli ehkäpä yksi hirveimpiä Mestis-matseja, mitä tällä kaudella on tullut seurattua. Hajahuomioita.

Siis kokonaisuutena ihan järkyttävää potaskaa koko peli. Ohittaa huonoudessaan vähintäänkin 95 prosenttia tällä kaudella näkemistäni mittelöistä. Toisen ja kolmannen erän olisin voinut huoletta nukkua, kun hallissa oli lempeän hiljaista ja peli soljui mukavasti keskialueella. Vielä kun Ika olisi ollut hiljaa, minulla olisi ollut tyyny ja Kupittaan katsomot muutettu pehmustetuiksi makuupaikoiksi, niin a vot. Olisin nukkunut ensimmäisenkin erän kuin tukki.

Kyllä 22.1. pelattu TuTo-Haukat peli alitti vielä tämänkin pelin tason, tosin siinä pelissä ei edes kahvattu. Tuossa pelissä ei tosin nukuttanut, kun tuli seurattua muutaman urheilullisen haukkafanin hölmöilyä hautausmaalla. Onneksi jokaisella muulla mestispaikkakunnalla, varsinkin Järvenpäässä, löytyy kunnon katsomokulttuuria.
 
Suosikkijoukkue
Haukat
Re: Re: Paska peli

Viestin lähetti Makke

Juu ei kyllä alittanut. Sitä peliä huonompia kyllä osaan nimetä useita. Haukat kuitekin pelasi minusta ihan kivasti silloin, ja jos nyt vielä kuvitellaan sellainen skenaario, että eilisen KiVa olisi ollut Haukat, olisin ehkä hyppinyt seinille ja kiroillut voimalla. Sen verran hirveää peli oli.

Järvenpään katsomokulttuuri rajoittuu aktiivisiin kylähulluihin, fanimatkalla oli ennennäkemätön määrä gloorihanttereita. Tosin sehän kelpasi mainiosti, ja olen aina valmis ottamaan moisen uusiksi.

Edit: TuTon osalta peli kyllä saattoi olla hirveämpääkin, sillä eilen joukkue mielestäni oli Kiekko-Vantaata aktiivisempi osapuoli.
 
Rok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat
Re: Re: Paska peli

Viestin lähetti Makke
Kyllä 22.1. pelattu TuTo-Haukat peli alitti vielä tämänkin pelin tason, tosin siinä pelissä ei edes kahvattu. Tuossa pelissä ei tosin nukuttanut, kun tuli seurattua muutaman urheilullisen haukkafanin hölmöilyä hautausmaalla. Onneksi jokaisella muulla mestispaikkakunnalla, varsinkin Järvenpäässä, löytyy kunnon katsomokulttuuria.
Hei, äläpäs provosoidu. Johannes vain on hieman vittuuntunut tehtyään pitkän matkan Turkuun. Ja vieläpä peliin, jossa Haukat ei edes pelannut.

22.1. pelatusta pelistä minulle ainakin jäi ihan hyvät fiilikset, kun Haukat mittelön onnistui itselleen kääntämään. Ei mikään huikea peli toki sekään.

Ei kai kukaan ole väittänytkään, että Järvenpäässä olisi huikea katsomokulttuuri? Pikemminkin väittäisin, että Järvenpään katsomokulttuuri on korkeintaan samalla tasolla kuin Kupittaalla. Meteli Järvenpään hallissa muodostuu lähinnä yksittäisten ihmisten huutelusta ja ajoittaisesta kannustuksesta. Välillä tunnelma on jopa hyvä, välillä sitä ei käytännössä ole. Varmastikin TuTon peleihin pätevät kutakuinkin samat puheet.

Eilen mietin hetken, olisiko sitä pitänyt rientää Turun-matkalle, mutta onneksi ei tullut lähdettyä.
 
speksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Capitals, TPS
Re: Re: Re: Paska peli

Viestin lähetti Rok

Menkääpäs sinne "Järvenpään huikea katsomokulttuuri" -ketjuun analysoimaan Järvenpään huikeaa katsomokulttuuria. Tämä ketju on varattu Kiekko-Vantaan mahtavan vieraspelipisteputken juhlimiselle, vai?

Kupittaalle lähtö jäi minunkin osalta tekemättä, mutta viestien perusteella ottelu ei muodostunut kauden ehdottomaksi kohokohdaksi ennakko-odotuksista huolimatta. Tässä vaiheessa kautta alkaa kuitenkin lopputulos olla peliesitystä tärkeämpi arvo, joten tästä on hyvä jatkaa kohti pudotuspelejä.
 
Makke

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Re: Re: Re: Paska peli

Viestin lähetti Rok
Hei, äläpäs provosoidu. Johannes vain on hieman vittuuntunut tehtyään pitkän matkan Turkuun. Ja vieläpä peliin, jossa Haukat ei edes pelannut.

22.1. pelatusta pelistä minulle ainakin jäi ihan hyvät fiilikset, kun Haukat mittelön onnistui itselleen kääntämään. Ei mikään huikea peli toki sekään.

Ei kai kukaan ole väittänytkään, että Järvenpäässä olisi huikea katsomokulttuuri? Pikemminkin väittäisin, että Järvenpään katsomokulttuuri on korkeintaan samalla tasolla kuin Kupittaalla. Meteli Järvenpään hallissa muodostuu lähinnä yksittäisten ihmisten huutelusta ja ajoittaisesta kannustuksesta. Välillä tunnelma on jopa hyvä, välillä sitä ei käytännössä ole. Varmastikin TuTon peleihin pätevät kutakuinkin samat puheet.

Eilen mietin hetken, olisiko sitä pitänyt rientää Turun-matkalle, mutta onneksi ei tullut lähdettyä.

No joo, itsekin olin eilisen pelin jäljiltä lievästi sanottuna hattuuntunut ja tosiaan tuo TuTo-Haukat peli oli TuTon osalta surkeaa, Haukat sen sijaan taisteli silloin nuo pisteet. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun hieman provosoiduin, jääköön viimeiseksi. Pyydän anteeksi. Harmittaa vietävästi tuo Kupittaan katsomon hiljaisuus, välillä tuntuu, että olen ainoa, joka huutaa lukuun ottamatta Satakunnasta kotoisin olevaa vaimoani, joka tuntuu olevan kovin TuTon kannattaja!!?. Tämä kuvaa hyvin turkulaista katsomokulttuuria, vai mitä? Turkulaiset tuntuvat saaneen jääkiekon osalta makeaa mahan täydeltä eikä heitä enää sytytä kuin tulipalo. Ehkä uusi halli kaudelle 2006-2007 tuo uusia tuulia myös katsomoon. Hieman meni off topic, mutta menköön!
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Itävalta vs Tanska
  • 3.90
  • 4.35
  • 1.70
Puola vs Latvia
  • 9.00
  • 6.90
  • 1.22
Norja vs Tshekki
  • 13.00
  • 9.00
  • 1.13
USA vs Saksa
  • 1.26
  • 6.30
  • 8.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös