Kaukalon laidalla
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- TuTo
TuTo - Hokki 16.02
Aikaa valmistautua tähän otteluun. Molemmat lähtevät otteluun hyvin levänneinä. Pisteet ovat TuTolle äärimmäisen tärkeät, paikka jatkopeleihin on vielä varmistamatta. Lisäksi taulukossa olisi hyvä kiivetä ylöspäin, mikäli runkosarjan loppu onnistusi nappiin olisivat Hermes ja/tai Salamat vielä ohitettavissa. Tämä voisi tuoda Hokin vastaan puolivälierissä...K-Vantaan olisi joka tapauksessa jäätävä taakse, koska Jukurit kuitenkin mielummin vastaan kuin Kalpa.
TuTo saanee Tammelinin ja Piekkolan riveihinsä tauon jälkeen. Silloin puolustus on paras mahdollinen, ja hyökkäykseen riittää vaihtoehtoja. TuTo pystyy kierrättämään neljää periaateessa vaarallista ketjua Hokkia vastaan, ja tarvittaessa sitten Forsell urakoimaan. Hän tuntui vertyvän oivaan vireeseen, kun sai pelata hurjasti KooKoo-pelissä ennen taukoa.
Minä uskon, että TuTon verkkoon ei runkosarjan lopun aikana kovinkaan montaa kiekkoa isketä. Hyökkääjät palaavat nöyrästi puolustuksen avuksi, puolustajat ovat kokeneita ja riittävän tasokkaita, ja lukkona kiekkoja tojuu Sami Heinonen, joka on Mestiksen ehdotonta eliittiä. Kysymys onkin, onnistuvatko hyökkääjät tarpeksi usein maalinteossa? Siihen saadaan ensimmäisiä vastauksia Hokkia vastaan.
Lopputulos ? Putki kulkee, maisemat vaihtuvat.. 5-1.