TUTO Hockey 2016–2017

  • 166 274
  • 578

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Hyvä jos ainakin osa Nummeliinin kustannuksista katettu ulkopuolisella rahoituksella. Ei ole tällöin liian pahaa, jos osa peleistä jää pelaamatta. Ja on noita puolustajia omastakin takaa. Itse ymmärsin myös että muutaman kanssa olisi puhuttu. Saa nähdä pääsevätkö kirjoittamaan nimet paperiin ja sitten jännitetään mihin paikkoihin tulevat ja mikä heidän panos on.
 

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Ei kannata odottaa liikoja, sillä Nummelin ei tosiaan ole viime vuosina pystynyt paljoa pelaamaan eikä nuo tehotkaan ole mitään hurjia olleet enää vuosiin. Lukossa Numppa teki kauden aikana 5 maalia, joista 3 yhdessä ottelussa, jossa pelasi keskushyökkääjänä.

Viimekaudella tais olla 27o tehoin 5+14+19. Moneltako täyden kauden pelanneista Lukon pakeista löytyy tällä kaudella sama? Virtaselta. Entä jos lasketaan PPG. EI KENELTÄKÄÄN.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Ei tässä kukaan kai ihmeitä odota, Nummelin on 44 vuotias, joka on lätkän pelaajalle aika lailla paljon. Mutta jos hän pystyy ylivoimaa parantamaan ja muutaman läpisyötön silloin tällöin iskemään, on hän jo hyvä hankinta. Lisäksi hän tuo varmasti katsojia Kupittaalle, mikä sekin on arvokasta.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Ei tässä kukaan kai ihmeitä odota, Nummelin on 44 vuotias, joka on lätkän pelaajalle aika lailla paljon. Mutta jos hän pystyy ylivoimaa parantamaan ja muutaman läpisyötön silloin tällöin iskemään, on hän jo hyvä hankinta. Lisäksi hän tuo varmasti katsojia Kupittaalle, mikä sekin on arvokasta.
Vieraisiin pöytiin huutelen, mutta ainakin vielä vuosi sitten Nummelin oli ihan täysin validi liigatason kiekollinen puolustaja ja erikoismies ylivoimaan. En näe oikeastaan mitään perustetta että miksi Nummelinin pelillinen taso olisi vuodessa romahtanut niin paljon, ettei enää vahvistaisi sarjaporrasta alempana pelaavaa joukkuetta. Toki ei se Mestiskään nyt mikään pubiliiga ole, mutta ainakin puhtaasti tilastojen valossa pelaaja on pärjännyt Norjan liigassa hyvin, niin uskaltaisin väittää että pärjää Mestiksessäkin ja tekee hyvät pisteet.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Viimeksi TuTon noustessa Liigaan riveissä oli eräs toinen konkaripuolustaja, joka oli myös aikansa suomalaisia huippuja. Kokeneen Risto Siltasen merkitys oli huomattava aikanaan myös TuTolle. Parhaimmillaan Nummelinkin voi olla juuri se puuttuva lenkki pakistossa. Peliin voisi olettaa tulevan hänen kauttaan myös uusia mahdollisuuksia ja kuvioita, mihin Mestiksessä ei ole totuttu.

Mahtaisiko Nummelinin pelinumero myös odottaa jo jäädytystä maajoukkuetasolla? Yhtään puolustajan numeroa ei kai ole vielä jäädytetty? MM-tasolla Nummelin taitaa olla suomalaisten kaikkien aikojen syöttötilaston kärjessä ja eniten otteluita pelannut puolustaja.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Mahtaneeko tuo vaivautua vieraspeleihin

Luulisi nyt Vantaalle ja Lempäälään asti lähtevän. Se on sitten eri asia, mahtaako loukkaantumisherkän ikämiespelaajan kannattaa lähteä runkosarjan lopun vierasturneelle Rovaniemi-Kajaani vai huilata ja valmistautua pudotuspeleihin.

Enempää vieraspelejä TuTolla ei tällä kaudella enää olekaan. Kotimatseja on kuusi, joista perjantain peliä Numppa ei varmuudella pelaa.

Uskon kyllä Nummelinin olevan vetonaula katsomoissa, kovan tason pelimies kuitenkin Mestikseen ja turkulaisen kiekkoilun legendoja. Kunhan ei vain joku puukätinen teurastaja käy telomassa Numppaa eläkkeelle. Vähän on mielessä Antti Virtasen kohtalo, jolle töötättiin aivotärähdys uran loppumetreillä.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Elomo sanoo tämän päivän Turun Sanomissa, että kun joukkueella on yhdeksän puolustajaa niin Nummelinia tai Heinimäkeä voidaan peluuttaa tarvittaessa myös hyökkääjinä. Hän myös sanoo, että lisää pelaajavahvistusuutisia on vielä tulossa, kun hyökkäykseen haetaan vahvistuksia.Tuohilammen Ässät -laina olisi ymmärrettävissä, jos Ässistä on vastavuoroisesti tulossa Toverien hyökkäykseen joku vahvistus.

Nummelin harjoitteli kesällä TUTOn kanssa joten hänen on varmaan helppoa tulla joukkueeseen mukaan. Kun Nummelinin tehot vielä viime kaudellakin Tepsissä 27 ottelussa olivat 5+14=19 niin kyllä hän vieläkin on ainakin hyökkäyspäässä melkoinen pelimies. Mielenkiintoinen loppukausi tulossa Kupittaalla.
 

Tarasov

Jäsen
Nummelinhan tulee Norjasta takaisin Turkuun ns. maitojunalla ja nämä tapaukset ovat aina arvoituksia niin pelillisesti kuin myös henkisesti.
Toivottavasti hän on osannut käsitellä asian yhdessä isänsä kanssa, koska isältä hän asiaansa oli kysynyt.
TPS:iin Nummelin varmaan olisi halunnut, mutta TPS ei voinut sellaista palkkasummaa maksaa.
Mielenkiinnolla jäämme odottamaan miten ja kuinka paljon pelaa.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Karvosen palattua Tepsiin Kuru pelaa tänään Lekia vastaan Laineen ja Rutasen kanssa samassa ketjussa keskushyökkääjänä. Omalle pojalle Atte Sillanpäälle on annettu näytön paikka ykköseen Keinäsen ja Pulliaisen ketjuun. Maalissa aloittaa Rinne.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tänään LeKi vastassa. Taukoa on molemmilla ollut nyt hetken ja saa nähdä miten se vaikuttaa esityksiin. LeKi hakee varmasti nälkäisenä lisäpisteitä, jotta pysyisi 8 parhaan joukossa. TUTO taas yrittää tavoittaa kärkipaikkaa, joka vaatii kyllä muutakin kuin voittoja.
LeKi:n mukana viilentää joitakin lainapelureita, mutta osa heistä ei liigassa varmaan peliaikaa saisikaan. Heillä on maalissa kuitenkin ihan pätevä kaveri eli Heljanko. TUTO laittaa maalin Kaarlehdon (Twitter) tai Rasmuksen (SJL Tilastopalvelu). Reunanen pääsee mukaan taas, kun Tuohilampi on lainassa. Karhu seiskapakkina. Reunanen siis Twitterin mukaan. SJL Tilastopalvelu ei mainitse hänestä.
Saa nähdä onko osalla näytön paikka ja miten se vaikuttaa joukkueen peliesitykseen. Näkyykö yksilösuorituksia vai pelataanko viissikkona.
Voitto on kyllä se mitä odotan. Ehkä kuitenkaan tänään ei suurinumeroisia lukuja nähdä.

E: No nyt molemmissa lähteissä Kaarlehto merkattu aloittavaksi maalivaahdiksi.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
TuTo
LeKi kaatui suhteellisen turvallisen esityksen jälkeen, ja SaPKo alkaa olla ulottuvilla. Toinen sija on käytännössä varmistettu, Hermeksen mahdollisuudet mennä ohi ovat lähinnä teoreettiset.

Keskiviikkona Tuohilampi palaa kokoonpanoon ja Nummelin debytoi. Jos jälkimmäinen pelaa puolustajana tietää se Heinimäelle hyökkäyshommia, mutta minusta on ihan mahdollista, että Nummelin aloittaa hyökkääjänä. Siellä on enemmän tarvetta vahvistuksille, ja ainahan Nummelin voi pelata ylivoimalla viivalla. Silloin voisi pelata ylivoimaa viidellä hyökkääjällä, jos Keinänen on toinen viivamies.

Kotipeliputki jatkuu ensi viikolla, kahden ottelun verran. Kuusi pistettä ehdoton tavoite.
 

Isopappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Nummelinhan tulee Norjasta takaisin Turkuun ns. maitojunalla ja nämä tapaukset ovat aina arvoituksia niin pelillisesti kuin myös henkisesti.
Toivottavasti hän on osannut käsitellä asian yhdessä isänsä kanssa, koska isältä hän asiaansa oli kysynyt.
TPS:iin Nummelin varmaan olisi halunnut, mutta TPS ei voinut sellaista palkkasummaa maksaa.
Mielenkiinnolla jäämme odottamaan miten ja kuinka paljon pelaa.
Käsitykseni mukaan Petu halusi nimenomaan tulla TuTo:oon. Tuskin oli edes kiinnostunut Tepsi vaihtoehdosta. Eikä tässä mitään tähtitieteellisiä palkkoja myöskään TuTo:n taholta varmaan maksettu vaikka rahoitus Petu:n palkan osalta tuleekin sponsoreilta. Petu oli jo viime keväänä neuvotteluyhteydessä TuTo:n kanssa mutta silloin sai rahakkaan tarjouksen Norjasta. Nyt TuTo:n koppiin tulee valtava määrä kokemusta, josta varmasti nuoret pelaajat ammentavat lisää uskoa omaan pelamiseensa. Eiköhän Petu tuo myös valtavan lisän TuTo:n ylivoimapelamiseen. Tervetuloa Petu TuTo:oon!
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Keskiviikkona Tuohilampi palaa kokoonpanoon ja Nummelin debytoi. Jos jälkimmäinen pelaa puolustajana tietää se Heinimäelle hyökkäyshommia

Saa nähdä, kun lisää hyökkääjiä on tulossa joukkueeseen ennen keskiviikkoa. Terveestä kokoonpanosta alkaa olla vaikea ketään pudottaa. Reunanen ja Sillanpää pelasivat molemmat erinomaiset pelit eilen.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Peli oli Tovereiden hallussa koko ottelun ajan joukkueen päästyä johtoon jo ensimmäisellä minuutilla. Sillanpää pelasi hyvin muutamaa harhasyöttöä lukuun ottamatta. Juusela jätti pelin kesken ensimmäisen erän jälkeen. Miksi?

Eniten parantamisen varaa oli yv-pelissä. No siihen tulee suuri parannus keskiviikkona, kun Nummelin tulee kehiin.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Ei ihan parasta peliä eilinen ollut. Hieman hermostuneisuutta näkyi. LeKi taisteli hyvin. Sillanpää päätti näyttää mihin hänestä olisi jos paikka aukeaa.
YV ei eilen ihan helpolla lähtenyt käyntiin. LeKi pelasi omana AV pelin järkevästi. Ja Heljanko oli hyvä.
Jatkossa taas terveyttä laukauksiin taas. Nyt meni kaikilla vähän hehtaaripyssyllä. Keskiviikon peliä odotan mielenkiinnolla. Vastata ei ole yhtään helpompi ja kiva nähdä miten Petu pysyy mukana vauhdissa ja onko uudet "uusia" vai onko nyt ihan oikeasti tulossa muualta. Liikkuvista osista viikonloppuna puhutaan.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Tepsiin huhuillaan vahvistuksia kolme kappaletta, joten sieltäköhän tulee sitten loppukauden vahvistukset Kupittaalle.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Hieman tässä jo odottaa Nummelinin pelaamista. Miten 44-vuotias maajoukkue legenda pärjää nuorempien vauhdissa ja miten nuoremmat tämän pelinlukutaitojen kanssa? Jotenkin itselläni ainakin on erittäin hyvä fiilis Nummelinista ja varmasti koko joukkueeseen tällaisen pelurin tulo tuo uutta intoa tekemiseen.

Muutama pelaaja vielä lisää, niin kyllä joukkueessa on valmiutta ja laajuutta pudotuspelejä ajatellen. Sitä ennen vielä taistellaan tiukasti rukosarjan voitostakin.
 

Elkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Teepeeäs
Numppa tuo voimaa hyökkäykseenkin ja pari lainaa tepsistä niin mestiskannuhan on Kupittaalla. Moision kentän saa laittaa katsomoon jo viikon päästä
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Ässistä tulevaa peluria huhuiltu, mutta nimestä ei kai kellään tietoa ole. Puhuttiin että Tuohilammen laina olisi mahdollisesti myös tuonut tuon lainan toisen suuntaan mahdolliseksi. Viikonlopun aikana piti saada selville liikkuvista osista eli miten käy nykyisten ja aiemmin lainassa olleiden pelureiden suhteen.
Muutamasta lisäpelaajasta on puhuttu ja ne eivät ole mitään jäätäviä sellaisia. Lähinnä sellaisia, jotka tuovat lisää leveyttä. Voivat olla siis jo aiemmin lainalla olleita tai sitten sellaisia joiden peliaika jää muualla vähäiseksi tai olemattomaksi. Tämä siis, jos joitakin vahvistuksia liigajoukkueet hankkivat tilalle.

Nyt kuitenkin monen kiinnostuksen kohteena taitaa olla kuitenkin seuraava peli. Ei TUTO suuressa hädässä siis ole. Tietysti Juuselan tilanne hieman huolestuttaa. Loukkaantumiset saattavat äkkiä kyllä syödä kokoonpanot vajaavaisiksi.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Aavinen twiitasi jonkinlaisen kuvan sopparista. Eli ei siis laina tuo ainakaan ole. Odotellaan kuka kaivanut luistimet kaapinnurkasta.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Aavinen twiitasi jonkinlaisen kuvan sopparista. Eli ei siis laina tuo ainakaan ole. Odotellaan kuka kaivanut luistimet kaapinnurkasta.

Tämä on varmaan sitten se keskushyökkääjä. Lisäksi mahdollisesti tämän lisäksi voi tulla 1-2 pelaajaa Aittola kertoo jatkoajalla.

E: Oma veikkaus Ruotsalainen tai Embrich Ässistä.
 
Viimeksi muokattu:

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Olikin Kasperi Nuto uusi vahvistuksemme. Ei taida kuitenkaan olla sentteri?

Eipä ole sentteri mutta ennätysmies nuorissa on

"Kasperi Nuto teki tällä kaudella Nuorten SM-liigan kaikkien aikojen ottelu- ja piste-ennätykset. Hyökkääjä pelasi Nuorten SM-liigassa 223 ottelua tehoin 73+108 =181"
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös