Kaukalon laidalla
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- TuTo
Etukäteen ajateltuna Tuton tulisi marssia varsin vakuuttavaan voittoon. Haukkojen selkeä kotivoitto FPS:ia vastaan antaa kuitenkin varmasti ajattelemisen aihetta kotujoukkueelle. Haukoilla ei ole mitään menetettävää, joukkue voi pelata vailla paineita valmistautuen karsintoihin. Laadukkaan maalivahdin unelmapeli voi kasata kiviä TuTon reppuun, ja yllätys voi olla ovella.
Pakko kuitenkin uskoa selkeään kotivoittoon. Tuto tarvitsee lisäpisteitä, runkosarjan neljäs sija, ja sitä myöten kotietu, on ulottuvilla. Itse asiassa voittoputki voisi johtaa vielä parempiin sijoituksiin, mikäli alempana sarjatalukossa olevat joukkueet jatkavat hyviä esityksiään (vrt. KooKoon vierasvoitto Joensuussa 19.2). Sport kohdataan vielä kahdesti, joten joten...
No, haaveillaan nyt kuitenkin lähinnä kotiedusta, TuTon otteet ovat sen verran ailahtelevia.
Jos olisin Lehkonen, lepuuttaisin Isosaloa & Ventoa vielä tiistaina. Ilmankin heitä tulisi pärjätä, joten antaa heidän parantua kunnolla. Lisäksi kierrättäisin neljää ketjua varsin tasaisesti ainakin ottelun alkuvaiheessa. Forsellien tehopeluutus käyttöön vasta ratkaisuhetkillä, mikäli tarvetta on.
Veikataan rohkeasti ottelun ratkeavan jo ensimmäisessä erässä, lopputuloksen ollessa 6-2.

Viimeksi muokattu: