TPS kaudella 2018–2019

  • 471 648
  • 1 740

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Täällähän on varsinainen hullunmylly syntynyt tuon eilisen viestini jälkeen. Tarjouksilla on tosiaan turha spekuloida kun emme rahoista tiedä. Paljon spekuloitiin rahasta myös Thorellin kohdalla. Itse olen tyytyväinen siihen että Antsa on rakentanut vahvan joukkueen ja luotan että tekee niin myös ensi kaudelle. Paljon juuri Thorellin sopparia itkettiin, mutta ollaan voitu huomata ettei meidän rosteri miestä kaipaa laisinkaan, se on nyt niin vahva muutenkin. Mitään ottamattta häneltä pois, hienosti on petopaidoissa pelannut.


Omia kasvatteja on nyt paljon, mutta tottakai silti harmittaa Jasun lähtö, pidin miehen pelistä kovasti. Setäsen ja Jasun kohdalla on kuitenkin yksi yhtäläisyys jonka vuoksi lähdön ymmärtää. Onko kumpikaan kehittynyt viime kaudesta? Ei ole. Tämä on nuoren pelaajan kohdalla sellainen asia jota moni miettii. Pitää pystyä menemään joka kausi eteenpäin js tällöin moni miettii olisiko mahdollisuus saada se seuraava steppi uralleen muualta. Setänen ja Jasu tuli hakemaan sitä uutta nousua Tepsistä ja sen he saivat, mutta molemmat voivat hyvin nähdä että tämä tie on nyt kuljettu loppuun ja maisemaa on vaihdettava jos halutaan nousta seuraavalle tasolle.


Omavaraisuus kunniaan, kaikkia ei voida ikinä pitää, pelaajan valinnalla on iso rooli, ym ym. En kiistä myöskään rahaa saattaa hyvin olla että muut tarjosi enemmän. Mihinkään Ari Vuoren tapaisiin perseilyihin en kuitenkaan usko, sillä Antsa on osannut kyllä hyvin koota joukkueen. Mikäli leikitään ajatuksella jossa Thorelille olisi tarjottu joku paska lappu olisi se saattanut pienessä kuvassa kesällä näyttää perseilyltä. Isossa kuvassa miehen rooli paikattiin kuitenkin Palmulla ja Nurmen ja Väyrysen tason nostolla. Isossa kuvassa Antsa on tehnyt hyvää työtä ja uskon siihen että hinta ja laatu suhteutettuna esim maalivahtiosasto on ensi kaudella vahvempi, vaikka ei Setästä pidettäisikään. Pidän myös siitä ettei mihinkään mottipäisiin tarjouskilpailuihin lähdetä. Raha ei saa olla se motivaattori jolla Tepsiin tullaan.
 

Fremont

Jäsen
Hyökkäys tulee olemaan ihan hyvää tasoa vaikka sedät lopettaisivat ja Jasu siirtyisi pohjoiseen. En tiedä mistä Leppis on saanut päähänsä että Palmu olisi jotenkin varmasti siirtymässä, Vancouverilla on pelaajan oikeudet, ja näin ollen pelaa joko Turussa sopimuksensa mukaisesti, tai vaihtoehtoisesti Canuksin organisaatiossa. Jälkimmäinen vaihtoehto ei mitenkään sulje Turussa pelaamista pois, kuten Juolevistakin voi päätellä.

Virran kohdalla ihmettelisin mikäli ei saa sopivaa tarjousta...jostain. NYR-tietäjät ovat sitä mieltä ettei mahdu organisaatioon, mutta itse näkisin että AHL kutsuu. Korpikoski, Palve ja Filppula kantavat pitkälle, varsinkin jos saadaan vielä vaikkapa Budishille jatko. Nurmi tulee olemaan kova luu ensi kaudella, ja alempiin ketjuihin on jopa tunkua. Ei hyökkäys huoleta.

Mutta sitten se puolustus. Heikkisen ja EJ:n jatkot tietysti elintärkeitä puolustuksen tehojen puolesta, ja Eronen, sekä Luukka mikäli tulee, hoitavat taustatuen. Forrströmin on hyvä lisä alivoimalle, mutta liikkeen puolesta lähinnä seiskapakki.
Mitä tekee Fraser? Ja onko joku muu naarattu? Yksi hieman korkeamman statuksen puolustaja tarvittaisiin, ehkä nuorten lisäksi kilpailua tuomaan myös joku tryout-ukko. Garret Noonan-tyyppinen yliopistoliigassa loistanut hyvin liikkuva kaveri olisi kiva nähdä. Voi tulla joku muukin, Noonanin pelaajaprofiilin kaltaista kahteen suuntaan pärjäävää kaveria kaipaisin vaikka siellä Eronen ja Luukka hääräisivätkin, siis yhden puoluspään erikoismiehen (Fraser?) lisäksi. Tälläkin kaudella ne joukkueet, joilla niitä 15 - 20 pinnan puolustajia riittää, pärjäävät pitkässä juoksussa.
 

M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
TPS on tälllä hetkellä pullollaan mielenkiintoisia pelaajia joten ei suurikaan ihme jos kiinnostusta löytyy muualta heitä kohtaan.
Lindsten on terveenä pysyessään liigan eliittiä ja kärpäsissä pelatessaan tulee aiheuttamaan jonkin asteista vitutusta.
Omista pojista on kuitenkin tulossa poikkeuksellisen hyviä korvaajia lähtijöille joiden uskon ensi kaudella tekevän omat läpimurtonsa huipulle ja kyse on poppoosta Nurmi, Pajuniemi sekä Kakko, isoa roolia rohkeasti pojille ensi kaudeksi.
 

Emu1

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Suoranta - Palve - Korpikoski
Palmu - Filppula - Kakko
Virta - Karvonen - Pajuniemi
Nurmi - Virtanen - Väyrynen

Kuru, Nieminen (Ehkä Perrin)

Lukka - Heikkinen
Eronen - Piskula
E-j - Forström

(Ehkä Tallinder)

Ihan kelpo porukka kasassa jo nyt.

Palmu tosiaan voi lähteä rapakon taakse, mutta uskon Palveen pelaavan ainakin yhden kauden Tepsissä. Ja Virta luultavasti pysyy Turussa näillä näytöillä vaikka täälläkin on puhuttu siirrosta muualle. Kallio lopettaa erittäin todennäköisesti mutta Erkillä on haluja jatkaa ensi kaudella? Tallinder asuu Turussa eikä ole edes mikään ikä loppu (39). Ja jos joku ihmettelee Kakkoa tulos kentissä niin uskon pystyvän murtautumaan kärki kenttiin ensi kaudella koska nythän puhutaan aivan ikäluokan kärki pelureista.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuuluisi ehkä huhuketjuun, mutta laitetaanpa tänne. Eli tänään Nordiksella kuultua, että joukkueenne olisi panostamassa ensi kaudella huolella muutamaan hyökkäyspään pelaajaan. En tiedä, millainen vaihtuvuus ensi kaudelle joukkueeseenne on tulossa, mutta en olisi kovin yllättynyt jos eräästä suomalaisesta KHL-joukkueesta vapautuvia hyökkääjiä pelaisi ensi kaudella joukkueessanne. Lähde huhuille on muutama pelaajasiirtojen kanssa työkseen operoiva henkilö.
 

Piku84

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Dallas Stars, Frölunda
Kuuluisi ehkä huhuketjuun, mutta laitetaanpa tänne. Eli tänään Nordiksella kuultua, että joukkueenne olisi panostamassa ensi kaudella huolella muutamaan hyökkäyspään pelaajaan. En tiedä, millainen vaihtuvuus ensi kaudelle joukkueeseenne on tulossa, mutta en olisi kovin yllättynyt jos eräästä suomalaisesta KHL-joukkueesta vapautuvia hyökkääjiä pelaisi ensi kaudella joukkueessanne. Lähde huhuille on muutama pelaajasiirtojen kanssa työkseen operoiva henkilö.

Ei noista vapaista tule äkkiseltään mieleen, kuin Antti Pihlström? Huhtala menossa Saksaan ja Palola kunluniin? Petteri Wirtanen olisi loistava kahdensuunnan peluri liigaan, mutta senttereitä löytyy ja lisäksi Wirtanen säväytti keväällä ollen melkeen parhaita pakkeja jokereissa siirryttyään alakertaan.
 

M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Nyt on aika Kallion ja Perrinin siirtyä vaikkapa valmennuspuuhiin, Pikkaraiselle heippa, nuoria nopeajalkaisia pelaajia tilalle. Bergerin olisin mieluusti tepsissä nähnyt mutta Antsa se paremmin nuo hommat tietää.
Haugelandilta odotan paljon ja toivottavasti onnistuu meillä.
 

Hyzzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Leijonat
Noniin, pistetään omaa hahmotelmaa ensikauden kokoonpanosta.

Pajuniemi - Palve - Korpikoski??
Palmu? - Filppula - Väyrynen
Nurmi - Virta - Kakko
Karvonen - Virtanen/Kuru - Siiki/Nieminen

Eronen - Heikkinen
EJ - Forre
Kaskinen - Fraser??

Haukeland?
Tirronen
Pohjanoksa

Saa esittää paremmankin sommitelman, tämä nyt tämän hetkisillä fiiliksillä tehty. Pajuniemi ansaitsee kunnon paikan. Laitureiden oikeaa pelipaikkaa en nyt katsonut joten niissä voi olla virheitä!

Luulen, että ensikaudelle ollaan hakemassa erittäin luisteluvoimaista joukkuetta. Kyllähän noilla kentillä pitäisi pystyä erittäin luisteluvoimaiseen kiekkoon?
 

Piku84

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Dallas Stars, Frölunda
Ketjut voisi rukkailla myöhemmin, mutta jos muutama nopea mieltä askarruttava kysymys. Fraser? Tykkäsin persoonasta.. Omiaan puolustava mörkö, jolle tepsissä pelaaminen oli selkästi ja oikeasti iso asia. Siellä ei edes kauden aikana tullut isompia kärhämiä, mikä kertoo vastustajien varovaisesta suhtautumisesta kyseiseen herraan. Kuitenkin pleijarit osotti sen itsestäänselvyyden, ettei Markun pelillinen rooli voi olla näin iso, mitä se nyt oli. Tps tarvitsee jalkavan pakiston ja kyllähän markku kolmosparissa menisi vallan mainiosti. Kysymys kuitenkin kuuluu, kannattaako kolmosparin pakkiin lyödä niin paljon euroja, mitä Markulla varmasti on pyynnissä?

Ilkka Pikkarainen. Vuodenvaihteessa mietin, miksi ei Pikulla jatkopahvia ole. Nyt näyttää siltä, että Antsa on ollut tässä hyvin kärryillä. Jalka hidastunut entisestään, on huolimaton, eikä oikeen enää päässyt edes vastustajan ihon alle. Minun henkilökohtainen suosikkipelaaja, mutta onko enää käyttöä ensi kaudella?. Hyökkäyksestäkin näitä kankeampia varmasti on tarkoitus siivota pois. Pikkaraistakin olisi voinut yvllä hyödyntää vetäjän paikalla. Kuti oli loppukaudella niin vähäisessä käytössä, että miehen laukaisutaito oli jo unohtua.

Perrin/Kallio/Tallinder?. Näistä kolmesta pitäisin Perrinin ja tottakai Tallinderin. Ideaalitilanteessa Perrin sinne kolmoseen ja yvllä käyttökelponen. Kaikkihan sen tietää, että Tomppa ei vastaavaan rooliin edes harkitse jäävänsä. Saatanan syvä kumarrus Tompan edessä. Iso syy Tepsin paluuseen takaisin oikeisiin peleihin. Tallinderin kausi päättyi harmillisesti ja vaikka taso ei viimevuotista hiponut, niin trendi saipa sarjassa oli nouseva. Tämä kolmikko oli lähinnä utopista spekulaatiota. En usko, että kukaan heistä enää ensi kaudella pelaa.

Budish? Alku oli lupaava, mutta on varsin jännä pelaajatyyppi. Ei siellä meinaan laukauksen lisäksi oikein mitään huippuominaisuuksia ole. Vähän kiikun kaakun, kun kyllähä tässä herrassa on kykyjä lappaa kovia maalimääriä tähän liigaan.

Harmi, ettei nähdä Juolevia enää toista kautta täällä. Kehittyi pelinluvussa paljon ja oli lopulta tepsin paras pakki pudotuspeleissä. Vaikea kuvitella, että vielä änäriin riittää, mutta kai se hyvä kesäkausi kaiken muuttaa voi.
 

Iso-Olli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
@Hyzzo Lukka puuttuu ainakin pakistosta. En tiedä ketä Jokereista on tulossa, mutta Pillu toisi ainakin jalkoja. Pajuniemen ja Kakon pitäisi saada reilu mahdollisuus ylemmissä ketjuissa.

Pajuniemi - Filppula - "Korpikoski"
Palmu - Palve - "Suoranta"
Virta - Karvonen - Kakko
Väyrynen - Virtanen - Nurmi
Siiki - Kuru - Nieminen

Heikkinen - Eronen
"Lukka" - "Fraser"
EJ - Forsström
Kaskinen

"Haukeland"
Tirronen
 
Viimeksi muokattu:

Piku84

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Dallas Stars, Frölunda
@Hyzzo Lukka puuttuu ainakin pakistosta. En tiedä ketä Jokereista on tulossa, mutta Pillu toisi ainakin jalkoja. Pajuniemen ja Kakon pitäisi saada reilu mahdollisuus ylemmissä ketjuissa.

Pajuniemi - Filppula - "Korpikoski"
Palmu - Palve - "Pihlström"
Virta - Karvonen - Kakko
Väyrynen - Virtanen - Nurmi
Siiki - Kuru - Nieminen

Heikkinen - Eronen
Lukka - "Fraser"
EJ - Forsström
Kaskinen

"Haukeland"
Tirronen

Olikos se Suorantakin suhteellisen varma tulija? Simon on lähtökohtaisesti kova haku. Ura selkeässä nosteessa, parhaat vuodet edessä..Viime kaudella tosin oli pahasti paskana.
 

Iso-Olli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olikos se Suorantakin suhteellisen varma tulija? Simon on lähtökohtaisesti kova haku. Ura selkeässä nosteessa, parhaat vuodet edessä..Viime kaudella tosin oli pahasti paskana.
Sehän se pääsi tosiaan unohtumaan. Suoranta on kova haku. Heittää sen vaikka tuohon kakkosen laitaan, niin eihän me enää ketään Jokereista tarvitakaan. Ellei Virta/Palmu ole lähdössä rapakon taakse kokeilemaan.
 

Toivo Suursoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Palmu - Palve - "Korpikoski"
Kakko - Filppula - "Suoranta"
Nurmi - Virta - Pajuniemi
Väyrynen - Virtanen - Karvonen
Siiki - Kuru - Nieminen

Kuuluisi ehkä huhuketjuun, mutta laitetaanpa tänne. Eli tänään Nordiksella kuultua, että joukkueenne olisi panostamassa ensi kaudella huolella muutamaan hyökkäyspään pelaajaan. En tiedä, millainen vaihtuvuus ensi kaudelle joukkueeseenne on tulossa, mutta en olisi kovin yllättynyt jos eräästä suomalaisesta KHL-joukkueesta vapautuvia hyökkääjiä pelaisi ensi kaudella joukkueessanne. Lähde huhuille on muutama pelaajasiirtojen kanssa työkseen operoiva henkilö.

Tuossa viisi ketjua, joihin kuuluvat huhutut ja jatkosopimuksen omaavat. Aika kovaa on jos tuohon vielä pari KHL-ukkoa tuodaan.
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
En tiedä, millainen vaihtuvuus ensi kaudelle joukkueeseenne on tulossa, mutta en olisi kovin yllättynyt jos eräästä suomalaisesta KHL-joukkueesta vapautuvia hyökkääjiä pelaisi ensi kaudella joukkueessanne.

Eli eli. Korppari, Suoranta ja "hyökkääjiä" Jokereista? Lähtökohtaisesti siis ensi kaudella vielä kovemmat piipussa kuin tällä kaudella jos nämä pitävät paikkansa. Tompan ja Talliderin palkoista säästyy varmaan ihan hyvin, mutta pelaajabudjetti noussee joka tapauksessa ensi kaudella.
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Kyllä Perrinille mun ensi kauden Tepsissäni on paikka ja tilaa.
 

Iso-Olli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ihanko oikeasti Siiki vielä ensi kaudellakin mukana?
Tällä kaudella olisi tehnyt pyöreesti 18 maalia, jos olisi pelannut täyden runkosarjan. Eli en välttämättä lähtisi ihan heti tuota ensi kauden sopimusta purkamaan.
 

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Kyllä Perrinille mun ensi kauden Tepsissäni on paikka ja tilaa.

Samoin minun. Kokemuksellaan auttaisi varmasti nuoria pelaajia kehittymään ja varsinkin, jos pystyisi pelaamaan lähelle samalla tasolla kuin tällä kaudella runkosarjassa pelasi niin myös tehollisesti olisi paljon hyötyä.
 

kopo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tällä kaudella olisi tehnyt pyöreesti 18 maalia, jos olisi pelannut täyden runkosarjan. Eli en välttämättä lähtisi ihan heti tuota ensi kauden sopimusta purkamaan.

Ja toisaalta sitten kun loppukaudesta pääsi välillä pelaamaan niin sama asia näkyi kuin niin kovin monesti ennenkin eli jatkuvat kaksinkamppailutappiot ja kykenemättömyys kokonaisvaltaiseen pelaamiseen. Fysiikassa järkyttävän paljon työtä. Noinkohan sitä vielä voisi yrittää tehotyöstää.
 

Saksipotku

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ihanko oikeasti Siiki vielä ensi kaudellakin mukana?

Huhujen mukaan etsii Mestiksestä paikkaa ensi kaudelle. Lähtökohtaisesti olisi fiksu veto uran kannalta kausi esim. Kupittaalla. Nuorempaa laituria tulee nyt sellaista vauhtia ohi, ettei tuloskentistä löydy Oselle paikkaa millään.
 

Iso-Olli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ja toisaalta sitten kun loppukaudesta pääsi välillä pelaamaan niin sama asia näkyi kuin niin kovin monesti ennenkin eli jatkuvat kaksinkamppailutappiot ja kykenemättömyys kokonaisvaltaiseen pelaamiseen. Fysiikassa järkyttävän paljon työtä. Noinkohan sitä vielä voisi yrittää tehotyöstää.
Kieltämättä niitä kehityskohteita on vielä paljon ja ei ole enää mikään junnu. Näkisin, että ensi kausi on Siikille se viimeinen mahdollisuus. Joko hänestä jalostuu Liigaan hyvän tason viimeistelijä tai sitten huonommat sarjat kutsuu. Mitään nelosketjun raatajaa hänestä ei ikinä tule. En kuitenkaan usko, että tuo soppari on kovinkaan kallis, joten seuran kannalta menee mainiosti siellä rotaatiossa vaikkei läpi löisikään.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Onko Palven kohdalta kuulunut mitään huhuja esim. KHL:stä? Avoimesti on kuitenkin kertonut tavoitteiden olevan Liigan ulkopuolella ja tällaisen kauden jälkeen luulisi että KHL:stäkin on kysyntää. On sinne paljon huonompiakin päässyt ja huonommilla statseilla.
 

sajuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Korpikoski-Filppula-Pajuniemi
Palmu-Palve-Virta
Nurmi-Karvonen-Kakko/Siiki
Väyrynen-Virtanen-Kuru


Eronen-Heikkinen
(Juolevi)-(Lukka)
(Piskula)-EJ
Forström
Kaskinen

(Haukeland)-Tirronen

Vedetään perkele ens kausi junnuilla ja kehitetään niitä ja taloutta ja otetaan pitkän tähtäimen pläänit käyttöön.

Jonnen pitkä soppari alkaa pikkuhiljaa jopa ketuttaa ja Talonmieskään ei kyllä saanut mitään järkevää aikaan.

Pappaosastokin lopulta lopettanee.

Tehdään sit kunnon nuorennusleikkaus samantein.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös