TPS 2017–2018, runkosarjan 1. kvartaali – Kaskisen aikakausi alkaa

  • 43 112
  • 187

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Erikoistilannepelaaminen on omasta mielestäni se suurin kysymysmerkki. Nyt nähty ylivoima on ollut ajottain jopa surkeaa - vastustajan tekopaikat ollut parempia mitä omat jne. Veikkaan kuitenkin, että Palmu tuo siihen sitä Jotain, kun vaan saadaan mies takaisin kaukaloon. Voitaisiin vaikka yrittää siinä paikalla, missä jo tottui OHL:ssä pelaamaan, eli ainut selkeä viivamies.

Noilla Tepsin kärkijätkillä pitäisi pystyä ratkomaan pelejä ihan pelkästään hyvällä ylivoimalla.

Täytyy muuten näin btw sanoa, että Pajuniemi on aika kova pelimies ikäisekseen. 17 vuotta ja siellä se vaan menee. Otan 100/100 tonne mielummin kun jonkun 22v-junnu ose siikin. Toivottavasti pääsee kauden alussa kokeilemaan ja tekemään vaikka pari maalia.

Kaiken mennessä nappiin kuuden sakkiin voisi olla mahdollista yltää. Toisaalta avainpelaajien loukkaantumisia tuo joukkue ei montaa kestä, joten ehkä todennäköisimpänä pidän säälipleijaripaikkaa ja sieltä kotietua.

Onpas pienet odotukset. Itse pidän vähimmäistavoitteena kuuden sakkiin pääsyä ja kaiken mennessä nappiin ollaan JYP:n takana toisena kun runkosarja päättyy. Siitä sitten toivottavasti kohti pidempää kevättä mitä vuotta aiemmin. Toisaalta eka kvartaali on ehkä se haastavin.
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Kuten tuossa viestissäni kerroin, mulle on tällä hetkellä sen verran monta kysymysmerkkiä tässä joukkueessa, että vaikea perustella itselleen oikein mitenkään, että TPS taistelisi runkosarjassa kärkisijoista.
Alkuhan tässä on tärkeä ja pelin kehityksen kannalta onnistumiset alkaa ruokkia eikä tappioputkiin ole varaa. Siihen nähden olenkin iloinen että homma tällä viikolla alkoi jo hieman kulkea. Alun ohjelma ei ole mitenkään kamala. Ensimmäisestä kymmenestä pelistä voi odottaa otettavan 1.5 keskiarvolla pisteitä mikä pitäisi meidät hyvissä asetelmissa eikä antaisi aihetta alkaa iskemään puukkoa.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Ylivoimalle pitäisi pystyä tekemään jotain. Ehkä Palmu toisi siihen variaatiota. Akseli Filppula-Palmu yvllä on ehkä vähän dejavu FilppulaSweattcombosta.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Pikaisella arviolla 1. kvartaali tuottaa noin 33 pistettä eli keskiarvo 1,57p/o. Nauretaan tälle sitten yhdessä, joko ivasta tai ilosta!
 
Viimeksi muokattu:

Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Jessus! Tällä viikolla se taas alkaa! Odotukset ovat aika matalat, mutta noi CHL:n viime otteluiden voitot luo toivoa tulevaan. Aloitus on suht tyly; Lukko ja Tappara heti ekaan vkl. Sytykettä on ainakin tarjolla. Mitään ennusteita en heitä tällä kaudella. Tavoite on kuitenkin oltava 6.joukkoon pääsy.
Loukkaantumisia ei saa tällä kaudella tulla (hymiö).

Tämän kauden teema on ehdottomasti; "Kerran vielä pojat".
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Tämän kauden teema on ehdottomasti; "Kerran vielä pojat".

Sitä se todella on. Kaiken järjen mukaan.

Näihin odotuksiin voisi lätistä samat jutut syksystä toiseen. Pysytään ehjänä, tasaisen vahva aloitus voittoineen ja kova yritteliäisyys ja sitä rataa. Kukapa sitä häviöputkella kera loukkaantumisten haluaisi aloittaa. Ja niitä helppoja pelejä ei ole yksikään tulevasta kuudesta kympistä, 3 pistettä on 3 pistettä, niin syksyllä kuin keväälläkin, joten olen itse allerginen niille "veteraanit ei marraskuussa syty" - puheille.

Tänä vuonna erotuksena aiempiin TPS voi olla aika yllätys yllättävän monelle, jopa itselleen. Nyt on jo tässä vaiheessa nähty lähes ääripäitä eli kypsää viisikkopeliä, jolla kaadettiin yksi Euroopan suurimmista ja sitten sellaista suomisarjakävelyä parin pelin verran. Toivoisin kliseisesti juurikin sitä tasaisuutta eli pisteitä tasaiseen tahtiin eikä niin, että HIFK kaatuu Artukaisissa 6-0 apinan raivolla ja seuraavana päivänä ollaan jossain Lahdessa kuin peurat ajovaloissa.

Tälle kaudelle toivon, että alle parikymppiset nuorukaiset lyövät kunnolla edustukseen läpi. Sellaista siikimäistä väliinputoajamaista hissiliikettä ei Nurmelle ja Pajuniemelle toivoisi, sillä tuo ei ole kenenkään etu pitkässä juoksussa.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Mitä todennäköisimmin Kallion, Tallinderin ja Perrinin jäähyväiskausi. Hattua pois jne.

Itse näen kauden väistämättä väli-/siirtymäkautena, jonka aikana nuorten on otettava isoja askelia eteenpäin, ja jonka aikana Kaskisen tiimin on rakennettava toimivaa kokonaisuutta.

Ehkä olen keskivertoa pessimistisempi, mutta en usko, että TPS on tällä kaudella viimevuotisessa vauhdissa - likimainkaan. Valmennus on täysi kysymysmerkki, papat ovat vuoden vanhempia, paljon maalin-/pisteentekovoimaa on vaihtanut maisemaa ja otteet esipeleissä ovat vaihdelleet luvattomasti.

Itse jotenkin ajattelen niin, että "meidän mestaruus" on suora puolivälieräpaikka, ts näyttö siitä, että taaksepäin ei ole menty. Alkukaudesta ennustan takkuisaa. Ekan kvartaalin päätteeksi sijoilla 8-10.
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kuten tuossa viestissäni kerroin, mulle on tällä hetkellä sen verran monta kysymysmerkkiä tässä joukkueessa, että vaikea perustella itselleen oikein mitenkään, että TPS taistelisi runkosarjassa kärkisijoista.

Itse voisin perustella ihan pelkästään näillä:
-Kärkipelaajat on Liigan ehdotonta eliittiä. Hyökkäysvoimaa löytyy niin paljon, että pelkästään hyvällä ylivoimapelillä voidaan voittaa huonompikin ottelu.

-Joukkueesta löytyy paljon henkisiä johtajia. Harvalla joukkueella on kapteenistossa kokemusta yhtä paljon kun Kallio, Tallinder ja Perrin. Tämän lisäksi kokeneita pelaajia muun moassa Filppula ja Pikkarainen. Ei ala puntti tutisemaan tolla kokemuksella vaikka pari tappiota tulisikin.

-Kokeneiden pappojen takana löytyy myös eteenpäin pyrkivää nuorta verta. En nää mitään syytä, miksei herrat Virta, Palmu, Setänen ja Lindsten olisi 2-3 vuoden päästä joko NHL:ssä tai KHL:ssä. Hienoja pelaajia kaikki. Näiden lisäksi ns. puskista on tullut Nurmi, Pajuniemi ja Reunanen. Kaikki ovat todistaneet ansaitsevansa tilaisuuden näyttää liigakokoonpanossa ja kehitystä on tapahtunut.

-En nää mitään syytä miksei pelitapa toimisi. Joukkueessa on todella vähän vaihtuvuutta ja Kaskisen puheista päätellen mitään isoa muutosta ei ole luvassa. Pikku juttujen viilaamista ja tällä tavalla varmasti saadaan myös se puolustuspelaaminen vakuuttavamman näköiseksi mitä tähän asti nähty. Lisäksi TPS on hyvin pysynyt kiekossa näissä CHL-otteluissa. Mielummin sitten pidetään kiekkokontrollia kun roiskitaan vihujen lapoihin.
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ehkä olen keskivertoa pessimistisempi, mutta en usko, että TPS on tällä kaudella viimevuotisessa vauhdissa - likimainkaan.
Mäkään en odota, että runkosarjassa ihan kakkosia oltaisiin, mutta vielä selkeämmin näen, että tämä kausi on kuitenkin parempi kuin mitä seuraava tulee olemaan. Tuosta kun kauden jälkeen lopettaa / lähtee muualle Kallio, Perrin, Tallinder, Heikkinen, Virta, Palmu, Setänen ja muutama muu niin Antsalla tulee olemaan todella työmaata paikkaajien etsimisessä.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Henkisiä johtajia ja johtajuutta joukkueesta löytyy erittäin paljon ja tämä on pelkästään positiivinen juttu. Tämäkään ei kuitenkaan tee autuaaksi, vaan kokonaispaketin pitää olla kunnossa.

Juuri näin. Tuo johtajuus ja sen hyödyntäminen ei ole mikään itsestään selvyys, viime kaudella nähtiin (hyvästä runkosarjasijoituksesta huolimatta), että Kallion ja kumppanien johtajuudesta huolimatta mm. paineen alla pelaaminen (HIFK sarja, suurien yleisömäärien otteluiden kankeus) ei ollut ihan timanttista.
 
Suosikkijoukkue
HC TPS, Lauri Tukonen
Juuri näin. Tuo johtajuus ja sen hyödyntäminen ei ole mikään itsestään selvyys, viime kaudella nähtiin (hyvästä runkosarjasijoituksesta huolimatta), että Kallion ja kumppanien johtajuudesta huolimatta mm. paineen alla pelaaminen (HIFK sarja, suurien yleisömäärien otteluiden kankeus) ei ollut ihan timanttista.
Ei tokikaan papatkaan ihmeisiin pysty. HIFKiä vastaan loppui materiaali ja sitä myöden kunto kesken, mutta väittäisin että tuo suurten yleisömäärien otteluiden kankeus on vain joku vääristynyt muistikuva/urbaani legenda :) En tässä kännykällä pääse tilastoja tutkimaan kovinkaan laajasti, joten joku näppärämpi voi minut vääräksi todistaa. Hyvin ainakin HIFKiä vastaan pleijareissa vedettiin kotona pääosin, se ainakin muistan.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Ei tokikaan papatkaan ihmeisiin pysty. HIFKiä vastaan loppui materiaali ja sitä myöden kunto kesken, mutta väittäisin että tuo suurten yleisömäärien otteluiden kankeus on vain joku vääristynyt muistikuva/urbaani legenda :) En tässä kännykällä pääse tilastoja tutkimaan kovinkaan laajasti, joten joku näppärämpi voi minut vääräksi todistaa. Hyvin ainakin HIFKiä vastaan pleijareissa vedettiin kotona pääosin, se ainakin muistan.
Riippuu tietysti mikä määritellään suureksi yleisömääräksi. Nopeasti tarkisteltuna kahdelta viimeiseltä kaudelta otin otannan +7 000 katsojan ja +8 000 katsojan peleistä:

YLI 7 000 KATSOJAA

Pe 16.10.2015 TPS - HIFK 3-2 JA (Yleisöä: 7 291)
La 30.01.2016 TPS - Lukko 2-5 (Yleisöä: 7 439)
Pe 26.02.2016 TPS - Kärpät 0-1 JA (Yleisöä: 7 757)
La 19.03.2016 TPS - Kärpät 1-6 (Yleisöä: 8 726)
To 24.03.2016 TPS - Kärpät 2-1 (Yleisöä: 7 531)
Ma 28.03.2016 TPS - Kärpät 2-3 JA (Yleisöä: 9 009)
Pe 16.09.2016 TPS - Kärpät 3-2 (Yleisöä: 7 251)
La 15.10.2016 TPS - HIFK 1-2 (Yleisöä: 7 624)
La 26.11.2016 TPS - Tappara 1-2 (Yleisöä: 7 511)
La 28.01.2017 TPS - Lukko 1-4 (Yleisöä: 9 008)

Pe 17.02.2017 TPS - HIFK 5-3 (Yleisöä: 7 850)
La 04.03.2017 TPS - Tappara 2-1 (Yleisöä: 10 709)
La 25.03.2017 TPS - HIFK 4-1 (Yleisöä: 11 011)

Ke 29.03.2017 TPS - HIFK 2-5 (Yleisöä: 8 149)

YHTEENSÄ: 14 ottelua saldolla 5-1-2-6 (V-JV-JH-H)


YLI 8 000 KATSOJAA

La 19.03.2016 TPS - Kärpät 1-6 (Yleisöä: 8 726)
Ma 28.03.2016 TPS - Kärpät 2-3 JA (Yleisöä: 9 009)
La 28.01.2017 TPS - Lukko 1-4 (Yleisöä: 9 008)
La 04.03.2017 TPS - Tappara 2-1 (Yleisöä: 10 709)
La 25.03.2017 TPS - HIFK 4-1 (Yleisöä: 11 011)

Ke 29.03.2017 TPS - HIFK 2-5 (Yleisöä: 8 149)

YHTEENSÄ: 6 ottelua saldolla 2-0-1-3 (V-JV-JH-H)
 
Suosikkijoukkue
HC TPS, Lauri Tukonen
Riippuu tietysti mikä määritellään suureksi yleisömääräksi. Nopeasti tarkisteltuna kahdelta viimeiseltä kaudelta otin otannan +7 000 katsojan ja +8 000 katsojan peleistä:
Juu kittos näistä. Tuo on tosiaan vähän hankala määritelmä. Sitten on helppo jatkaa että +9k peleissä voitot 50/50 ja +10k peleissä 100% voittoprosentti :)

Päätelmä: Myydään yli 10k kausaria niin mestaruus on varma.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Eka peli lusittu. Jatkoaikatappio. No, niin. Hetkittäin hyvää, mutta myös monia kysymysmerkkejä niiltä osin kuin tuota seuraili. Vahvistukset eivät nyt oikein vahvistaneet, ja viimeistelijät eivät viimeistelleet. Hyvä taas se, että nuorille peliaikaa - sitä pitää jakaa ensi kauttakin silmällä pitäen.

Enemmän kysymysmerkkejä kuin vastauksia ekasta pelistä sai. Huomenna kovin mahdollinen tasonmittauksen paikka. Tappio todennäköinen mutta saappaat jalassa pitäisi kaatua ja avausmaali tehdä.
 

septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Todella positiivinen aloitus saatiin tälle kaudelle. Raumallakin ihan hyvin oltiin pelissä mukana, ja siinä pelissä vaivannut tehottomuus sitten karisi kunnolla Tapparaa vastaan. Rehellisyyden nimissä täytyy kyllä sanoa, että en muista vuosiin nähneeni noin heikkoa Tapparaa, eli ei nyt vielä lähdetä torin varailuun vaikka melkoista mannaa eilinen olikin.

Antsan laajuus -lausunnoille ollaan naureskeltu, mutta kieltämättä eilen heräsi toivo että mahtaako niissä sittenkin olla perää. Nuoret ovat ottaneet kaikki loistavia harppauksia, näin lyhyen otannan perusteella, toivottavasti samat otteet jatkuvat. Tuohon kun vielä haavekuvissa lisättäisiin Korppari ja Juolevi niin huhhuh...

Itsekin kantamani huoli Kaskisen valinnasta on ainakin hieman hälventynyt, ei nyt sentään tullut mitään Leimemäistä avausta ja peli on jo ihan hyvännäköistä vaikka kausi on vielä nuori. Pidetään kansitakki kuitenkin visusti kiinni ja katsotaan miten kausi jatkuu.
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Antsan laajuus -lausunnoille ollaan naureskeltu, mutta kieltämättä eilen heräsi toivo että mahtaako niissä sittenkin olla perää. Nuoret ovat ottaneet kaikki loistavia harppauksia, näin lyhyen otannan perusteella, toivottavasti samat otteet jatkuvat. Tuohon kun vielä haavekuvissa lisättäisiin Korppari ja Juolevi niin huhhuh...

Itsekin kantamani huoli Kaskisen valinnasta on ainakin hieman hälventynyt, ei nyt sentään tullut mitään Leimemäistä avausta ja peli on jo ihan hyvännäköistä vaikka kausi on vielä nuori. Pidetään kansitakki kuitenkin visusti kiinni ja katsotaan miten kausi jatkuu.
Ei tässä mitään saunaa voi alkaa varata eikä toria, mutta kyllä minullakin tähän laajuuteen on kova usko. Kaikki ovat ruotsalaisia lukuun ottamatta onnistuneet. Vaikka sieltä jonkun taso laskisikin niin siellä oli eilenkin kokoonpanosta pois tosiaan Pajuniemi ja Virta joista ensimmäinen on ollut todella hyvä ja kyllä se Virtakin varmasti sieltä vielä tulee. Vaikka yhden tai kahden taso romahtaisi niin laajuutta on silti. Ennakkoon kaavailtu Piku-Virtanen-Taavitsainen kenttä ei ole vielä edes ollut kasassa kertaakaan. Kyllä sitä laajuutta tosiaan tuntuu olevan, sillä kolme laituria oli eilen ulkona ketkä lähtökohtaisesti mahtuisi kokoonpanoon. Sentterien ja pakkien tilanne ei ole aivan sama, mutta laiturien kuormaa kierrättämällä saadaan otteluruuhkassa pidettyä hyvin jalat vetreinä.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Vielä seuraisin tuon ensi tiistain Sport-pelin sekä perinteisen idän kiertueen (Sputnikit ja kalakukot vieraissa) ennen kuin tehtäisiin syvempää analyysia joukkueen onnistumisista. Vaikka eilen hurjasteltiin, niin puutteitakin tuossa edelleen on ja viime vuosilta tutut vuoristoratamaiset vaihtelut pelien välillä jotenkin edelleen kummittelevat mielessä. Sport nyt yksinkertaisesti pitää voittaa kotikaukalossa suoraan, mutta perjantaina ärsytetty SaiPa on jo paha vastus nyt jos koskaan ja Kuopiossa harvemmin on juhlittu 3 pisteen arvoisesti.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hieno voitto ja nautitaan nyt siitä. Ylivoima oli silkkaa hunajaa ja hieno nähdä että siinä on aineksia vaikka mihin. Tärkeitä onnistumisia Filppulalle, Lindstenille ja Heikkiselle. Sekä toki Niemiselle. Ruotsin poikien taso taas huolestuttaa, varsinkin tuo Ekeståhl on vaisun ja aran oloinen. Kiva nähdä että Karvonenkin on nostanut tasoaan, mutta sentterille aloitusprosentti 27,8 tietää hankaluuksia.

Korjailisin vielä ainakin kakkos ja kolmosketjuja tasapainoisemmaksi. Noh, Virta taisi olla vamman takia pois, joten sieltähän sitä tulee tekijämiestä lisää. Filppulalle olisi kiva saada yyveelle se rightin hyökkääjä. Olen edelleen sitä mieltä että Filppula, Lindsten ja Virta saattaisi olla ihan ylivoimainen ketju tähän sarjaan, vaikka Kalliokin tuossa hienosti pelaa.

Vähän raskasta kuitenkin kun voiton jälkeen ollaan mestareita, joukkueessa on leveyttä ja valmentaja on nero. Tappion jälkeen ollaan taas jakamassa kaikille potkuja, joukkueesta puuttuu pakki sekä neljätoista hyökkääjää ja ei varmaan päästä edes sääleihin. Lyhytjännitteistä on nykymaailman meno.

Hyvä silti todeta, että pahimmat uhkakuvat eivät ainakaan toteutuneet heti kauden alkuun. Eiköhän tuosta saatu sen verran itseluottamusbuustia ettei mihinkään älyttömään kurimukseen ajauduta.
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Mielenkiinnolla odotan tämän päivän kokoonpanoja. Taavitsainen oli Facebookin mainoksessa, joten saattaa olla mukana. Antaako Väyrynen tilaa Virralle, sillä Nurmea ja Niemistä on viime pelin jälkeen vaikea istuttaa. Vieläkö EJ saa vastuuta? Säästelläänkö Tirrosta SaiPa ja KalPa tuplapeleihin?
 

The Priest

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Turku
TPS tänään seuraavalaisella kokoonpanolla illan Sport otteluun:

1. Lindsten - Filppula - Kallio
Tallinder - Heikkinen

2. Palmu - Perrin - Virta
Berger - Eronen

3. Väyrynen - Karvonen - Nyström
Forsström - Ekeståhl Jonsson

4. Pikkarainen - Virtanen - Nurmi

MV: Setänen (Tirronen)

Keskitalo 7. puolustaja

Muutoksena lauantain Tappara peliin verrattuna, että Nieminen on kakkosen laidasta ulkona kokoonpanosta ja Patrik Virta noussut tilalle. Muuten hyökkäysketjut ovat ennallaan.

Pakistossa Reunanen tippunut ulos ja Berger ottaa nyt paikan kakkosen pakkiparista ollen lauantaina 7. puolustaja

Lähde: Veikkaus.fi
 
Varmaan täällä taas tuomitaan turhaksi kitinäksi mutten kyllä ymmärrä näitäkään muutoksia. Reunasen tiputtaminen todella outoa, ei voi ymmärtää, kerta samalla E-J jatkaa koomailujaan. Hyökkäyksestä Nieminen poppareille mutta Väyrynen, Karvonen ja Nurmi ovat näemmä saaneet toistaiseksi kausikortit kokoonpanoon. Kaikki kunnia silti pojille, hyvää tsemppiä ollut. Ei tosin se Nyströmkään mielestäni Niemistä paremmin ole esiintynyt. Outoa.
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Kyllä itsekin ihmettelijöihin liityn. Nieminen sai paikan Lauantaina, eikä sitä oikein voi paremmin käyttää. Niemistä on vaikea Lauantain perusteella tiputtaa kokoonpanosta sanoi Kaskinenkin tussarissa. Väyrysen tai Nyssen on mielestäni Otto syönyt kyllä edestään. No ehkä ensi pelissä.
 

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Varmaan täällä taas tuomitaan turhaksi kitinäksi mutten kyllä ymmärrä näitäkään muutoksia. Reunasen tiputtaminen todella outoa, ei voi ymmärtää, kerta samalla E-J jatkaa koomailujaan. Hyökkäyksestä Nieminen poppareille mutta Väyrynen, Karvonen ja Nurmi ovat näemmä saaneet toistaiseksi kausikortit kokoonpanoon. Kaikki kunnia silti pojille, hyvää tsemppiä ollut. Ei tosin se Nyströmkään mielestäni Niemistä paremmin ole esiintynyt. Outoa.

Vähän samoja fiiliksiä. Nurmi on paikkansa tosin ansainnut eikä Karvonenkaan nyt ihan huono ole ollut mutta Väyrysen jatkuvaa peluuttamista ihmettelen. Hyökkäyspäässä melko hyödytön. Niemisellä sentään on maalintekopotentiaalia.
 

septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Väyrynen oli viikonloppuna omiin silmiini Tepsin parhaita pelaajia alivoimilla, mieleen jäi useampi hyvä blokki, syötönkatko ja purku. Niemisessä toki on hyökkäyspotentiaalia enemmän, enkä itsekään Ottoa olisi ensimmäisenä tiputtanut lauantain jäljiltä. Tuohon 3. kentän paikoille on tällä hetkellä todella kovaa kilpailua paikoista, sitä ylempänä on ohuempaa.

Ehkä jos itse voisi päättää, olisin pistänyt 2-3 ketjut muotoon

Palmu - Virta - Nieminen
Väyrynen - Perrin - Nyström

Karvonen rotaatioon, vaikka ihan pirteästi onkin pelannut. Mutta eiköhän se paras kokoonpano tästä vielä erotu ja uskon Niemisen olevan osa sitä.

Puolustuksessa EJ oli viikonlopun heikoin lenkki, ja ehkä hänen paikkansa olisi Reunanen ansainnut. Toisaalta ymmärrän että halutaan antaa heti kauden alusta mahdollisuus näyttää onko miehestä oikeasti vahvistukseksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös