TPS 100 vuotta – mitä TPS sinulle merkitsee?

  • 3 601
  • 24

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Lokakuussa 2022 tulee 100 vuotta täyteen siitä, kun TPS perustettiin. Elämme TPS:n suurta juhlavuotta. Nyt on aika hetkeksi pysähtyä yhdessä muistelemaan TPS:n kirjavaa historiaa omilta osiltamme. Haluan kysyä sinulta, mitä TPS Sinulle merkitsee?

Monenlaisia vaiheita on mahtunut seuran sataan vuoteen. Ei ole itsestäänselvyys, että TPS on vielä tänä päivänä jääkiekossa yksi suomen suurimmista seuroista. Konkurssien uhka ja muut tekijät ovat uhanneet Palloseuraa vuosien varrella. Aina on kuitenkin löytynyt juuri tarvittavan määrä intoa ja osaamista, että vaikeista ajoista on selvitty. Hyvät ajat ja mestaruudet kaikki kyllä muistavat. Ne ovat olleet suuria palkintoja lukemattomien ihmisten TPS:n eteen tehdystä työstä. TPS on koskettanut ja liikuttanut valtavan määrän ihmisiä Suomessa.

Seuraavan Spoilerin alta voit pujahtaa hetkeksi TPS:n historiaan. Mistä kaikki alkoi ja miten kaikki johtivat tähän päivään?

Turun Palloseuran perustaminen. 1922-1928

Kauan sitten, Uuno Mäki, Arvo Karanko ja Vieno Nikander lähtivät kolmen miehen voimalla perustamaan uutta jalkapallon urheiluseuraa Turkuun. Perustamiskokous pidettiin Turussa 24.10.1922. Seuran nimeksi äänestettiin Turun Palloseura ja ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Uuno mäki. Myös mustavalkoiset värit olivat TPS:n tunnusmerkkinä alkuajoista lähtien. TPS perustettiin alun perin tarkoituksena perustaa jalkapalloseura, joka voisi syrjäyttää ruotsinkielisen ÅIFK:n pois Turun ykkösjoukkueen paikalta. Se onnistui ja TPS voitti jalkapallon Suomen mestaruuden 1928.

Jääkiekko mukaan toimintaan. 1929-1951

Jääkiekko tuli Suomeen ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja Suomen jääkiekkoliitto perustettiin 1929. Myös TPS:n edustaja oli tiettävästi paikalla Jääkiekkoliiton perustamiskokouksessa. Jääpallo sai Turussa ensin suurempaa kiinnostusta mutta pikkuhiljaa jääkiekon suosio alkoi kasvamaan. Viimein 1938 TPS otti jääkiekon mukaan seuralajikseen ja aloitti pelaamaan Suomensarjaa eli Suomen toiseksi kovimmalla sarjatasolla. Alku oli hyvin vaikea. Peli oli vielä vierasta. Valmentajia ei ollut eikä rahaa varusteisiin. Lisäksi Suomen ja Neuvostoliiton välille syttyi sota, mikä keskeytti pelaamisen hetkeksi kokonaan. Innostus oli kuitenkin kova ja sen voimalla päästiin eteenpäin. Sotavuosien aikaan TPS pelasi Mestaruussarjassa eli korkeimmalla tasolla. 1943 sarja jouduttiin keskeyttämään TPS:n ollessa sarjassa toisena. Mitaleita ei jaettu mutta Liigan viralliseen mitalitaulukkoon TPS:lle on merkitty kaudesta hopeaa.

Sotien jälkeen TPS:ssä elettiin kriittisiä aikoja jääkiekon suhteen. TPS putosi kakkostasolle 1948. Suomensarjassakin TPS oli vaikeuksissa ja seuran johtokunta päätti pitää jääkiekkoilusta taukoa. Puhuttiin jo varsin selvään sävyyn siitäkin, että TPS tulee jättämään jääkiekon kokonaan pois lajeistaan. Imma Oksanen jykevä kannanotto jääkiekkoilun puolesta sai kuitenkin johtokunnan puoltamaan jääkiekkoa jatkossakin. Teuvo Vaissi alkoi kehittämään seuran tulevaisuutta ja loi junioritoiminnan seuralle.

Pohjalta ensimmäiseen mestaruuteen. 1951-1956

Aloitettiin siis taas alusta. Kausi 1951 alkoi alimmalta mahdolliselta tasolta eli maakuntasarjasta. Rahaa ei ollut varusteisiin, vaan niitä neulottiin ja karsittiin kokoon parhain päin. Innostus lajiin oli kuitenkin niin kova, että TPS nousi ensin heti Suomensarjaan ja sieltä heti Mestaruussarjaan. Mestaruussarjassa TPS voitti heti ensimmäisellä kaudella pronssia. Alkoi olla selvää, että jääkiekko kuului TPS:ään ja Turkuun. Pronssiottelua Turussa seurasi 700 henkeä ja 1954 Kupittaalle rakennettiin kaukalo, joka antoi joukkueelle ja katsojille paremmat olosuhteet. Laji oli kuitenkin aivan säiden armoilla, sillä jäähalleja ei ollut. TPS:n ensimmäinen SM-finaali saatiin kokea 1955. Finaaleissa vastaan asettui tamperelainen TBK, joka oli kuitenkin vielä TPS:ää parempi. Seuraava vuosi oli TPS:n. Kaksiosaisissa finaaleissa vastaan asettui HPK. TPS voitti ensimmäisen ottelun Hämeenlinnassa 2-7 ja jopa kotijoukkueen fanit osoittivat TPS:lle suosiota. Joukkueen huoltaja, ikiTPS Pentti Lumikko totesi ottelun olevan paras, jonka on TPS:n nähnyt pelaavan. Seuraavan iltana Turussa oli 2500 katsojaa todistamassa, kun TPS nujersi HPK:n 9-3 ja voitti ensimmäisen Suomen mestaruutensa. Turkulaisten rakkaus jääkiekkoa kohtaan oli peruuttamattomasti syttynyt ja turkulaiset janosivat lisää menestystä.

Himmeimpiä mitaleita. 1956-1974

Seuraavina vuosina mestaruuksia ei tullut mutta yleisö löysi koko ajan paremmin TPS:n otteluihin ja 1960 kaupunki kustansi 5000 hengen puukatsomon TPS:n ensin uhkailtua pelaavansa Raumalla kotipelit, jos parannuksia katsomotilanteeseen ei saada. Muissa kaupungeissa oli kuitenkin jo tekojäitä, joten TPS oli etenkin leutojen talvien aikaan auttamattomasti jäljessä olosuhteissa. Ehkä tämä oli yksi syy siihen, miksi menestystä ei enää tullut ja TPS putosi Suomensarjaan 1962 eli 40-vuotisjuhlakaudella. Suomensarjassa TPS oli kuitenkin vakuuttava ja nousi heti takaisin korkeimmalle sarjatasolle. Juhani Wahlsten, Kari Aro ja Pertti Nieminen muodostivat TPS:lle maajoukkuetason ykköskentän.

Syksy 1963 oli Turussa suurten toiveiden aikaa. Kupittaalle oli rakennettu vihdoin tekojää joukkueelle ja sen ympärille katsomot. TPS kirjasi kaudella uuden yleisöennätyksen 6341 katsojaa. Turkulaiset janosivat menestystä. Sitä saatiin odottaa kuitenkin aina kauteen 1966-67, jolloin käteen jäi hopeiset mitalit. Joukkueen ykkösketjussa pelasi tuolloin Wahlstenin lisäksi Pertti Kuismanen ja nuori Juhani Tamminen Pertti Niemisen toimiessa pelaajavalmentajana. Seuraava kausi olikin sitten taas vuorostaan pikimusta ja TPS valahti sarjaporrasta alemmas ja kaiken lisäksi paikallisvastustaja TuTo juhli SM-pronssia. Aika Suomisarjassa oli kuitenkin jälleen vain kauden mittainen, sillä TPS nousi heti seuraavana kautena takaisin Mestaruussarjaan. Vuosina1969-1974 TPS pelasi Mestaruussarjaa ilman mainittavaa menestystä. Joukkue sai kuitenkin vihdoin katon päälleen kun Kupittaalle rakennettiin tekojään päälle katto. Kupittaalla avausottelua TPS-TuTo seurasi 8000 katsojaa. Peli päättyi 3-3.

TPS:stä uuden SM-liigan ensimmäinen Suomen mestari. 1975-1988

Uusittu kotiluola oli tarpeen, sillä 1975 perustettiin uusi 10 joukkueen jääkiekon SM-liiga ja siirryttiin pelaamaan runkosarjan jälkeen Playoff-sarjaa. SM-liigan ensimmäisellä kaudella TPS voitti selvästi runkosarjan ja paineli aina mestaruuteen asti lyömällä finaaleissa Tapparan. Mestaruus palasi Turkuun 20 vuoden tauon jälkeen. Tällä kaudella TPS:llä oli myös Suomen ensimmäinen päätoiminen päävalmentaja Raimo Määttänen. Maalissa pelasi TuTosta siirtynyt Urpo Ylönen ja kapteenina Seppo Lindström. Menestys jatkui seuraavina kausina TPS:n voittaessa seuraavan kautena hopeaa ja kahdella seuraavalla kaudella pronssia. Kaudelle 1979-80 TPS lähti janoamaan menestystä uusitulla joukkueella mm. Urpo Ylösen, Juhani Tammisen ja Jukka Koskilahden lähdettyä muille maille. Tilalle tulivat mm. Reima Pullinen ja Martti Jarkko. Mestaruuksia ei kuitenkaan vielä tullut. TPS voitti runkosarjan mutta joutui pronssipeliin, jonka hävisi Kärpille.

Kaudelle 1980-81 TPS sai Juhani Tammisen takaisin Japanista ja valmentajaksi siirtyi Juhani Wahlsten. TPS tuli runkosarjassa toiseksi mutta joutui jälleen kerran pronssipeliin, jonka se voitti. Kaudella 81-82 TPS pääsi finaaliin mutta joutui taipumaan Tapparalle voitoin 3-1. Hopeaa tuli myös 1983-1984 tällä kertaa Ilveksen viedessä kultaiset mitalit. Vuonna 1984 julkaistiin TPS:n uusi kannatus- ja maalilaulu "Maali se on hunajata". Laulua opittiin nopeasti vihaamaan ja rakastamaan. Se yhdistää TPS:n historiaa tämän päivän joukkueeseen; Sama maalilaulu soi edelleen TPS:n tehdessä maalin kotipelissä.

Edellisestä mestaruudesta alkoi taas kulua jo vuosia. TPS pelasi säännöllisesti joko pronssipeleissä tai finaaleissa mutta mestaruus karttoi joukkuetta. 1987-88 joukkue jäi ensimmäistä kertaa ulos SM-liigan pudotuspeleistä.

Hannu Jortikka nostaa TPS:n Suomen ykkösjoukkueeksi. 1988-1992

Jotain oli tehtävä. Joukkueen uudeksi valmentajaksi nostettiin kaudelle 1988-1989 muualla menestystä niittänyt nuori Hannu Jortikka. Jortikka loi TPS:ään äärimmäisen urheilullisen ja vaativan tyylin. Asioista sanottiin suoraan ja rehellisesti. Kaiken keskiössä oli pelaajien ja joukkueen kehitys. Ykkösviisikko oli kova musta surma-ketjuksi nimetty Arto Javanainen, Kari Jalonen ja Jukka Vilander pakkeina Hannu Virta ja Heikki Leime. Maalilla pelasi Timo Lehkonen. Urheilutoimenjohtajaa ei ollut, vaan Hannu Jortikka kasasi valmentajana joukkuetta itse. TPS:iin saapui myös TuTosta Jari Hirsimäki. TPS voitti runkosarjan ja kaatoi finaaleissa Jypin. Historiankirjojen mukaan TPS:n rakastettu ja vihattu maalilaulu ei ole koskaan raikunut riemukkaammin. TPS oli Suomenmestari 13-vuoden tauon jälkeen. Seuraavina kausina TPS ei kuitenkaan hellittänyt, vaan vei kuuluisan triplan nimiinsä. Kaikkia kolmea mestaruutta oli voittamassa Markus Ketterer, Hannu Virta, Jouko Narvanmaa, Jukka Virtanen, Heikki Leime, Kari Harila, Kari Jalonen, Jukka Vilander, Pekka Tirkkonen, Jari Hirsimäki, Harry Jaakkola ja Juha Virtanen. Kaudella 1991-1992 TPS sai uuden kodin ja muutti Kupittaalta Artukaisiin, täysin uuteen Turkuhalliin. Uusi halli mahdollisti joukkueelle paremmat olosuhteet harjoitteluun ja pelaamiseen sekä entistä suuremman yleisöjoukon katsomoihin. Itse kausi päättyi pettymykseen ja putoamiseen puolivälierävaiheessa. Hannu Jortikka jätti sillä erää TPS:n taakseen.

Vladimir Jursinov jatkaa Jortikan perintöä. 1992-1998

Kausi 1992-1993 oli taas uuden aikakauden alkua. TPS:n valmentajaksi palkattiin venäläinen Vladimir Jursinov. Jursinov tunnettiin äärimmäisen kovien harjoitusten vetäjänä, jotka kehittivät nuorta joukkuetta. Jursinovin oppiin saapui monia nuoria lahjakkaita pelaajia muualta Suomesta omien kasvattien lisäksi. Raimo Summanen ja kari Kanervo siirtyivät TPS:iin ja Juniorit Saku Koivu ja Marko Kiprusoff lunastivat paikat edustusjoukkueessa. Jursi veti erittäin kovaa harjoitusohjelmaa läpi ja "runttasi" TPS:n Suomenmestariksi lyöden finaaleissa HPK:n.

Seuraavina vuosina TPS ja Jokerit kamppailivat säännöllisesti toisiaan vastaan finaaleissa. Keväällä 1994 mestaruuden vei Jokerit TPS:n hieman kevennettyään joukkuetta liian koviksi nousseiden kustannusten vuoksi. Kultakantaan joukkue palasi heti kaudella 1995 nuorella joukkueella, jonka keski-ikä oli 22-vuotta. Suurin tähti oli oma poika Saku Koivu, joka voitti pistepörssin ylivoimaisesti 74 pisteellä. Kaksi seuraavaa mestaruutta menivät Jokereille. TPS menetti monta pelaajaa maailmanmestaruuden jälkeen. Lähtijöinä olivat mm. Jere Lehtinen, Saku Koivu, Raimo Summanen, Marko Kiprusoff, Aki Berg, Ari Vuori ja Petteri Nummelin.

Jortikan toinen tripla. 1998-2001

Kaudelle 1998-1999 TPS:n pääkäskijäksi palasi tuttu Hannu Jortikka apunaan Kari Jalonen ja Hantta Virta. Uusia pelaajia olivat Tepsiin palanneet Marko Kiprusoff ja Aki Berg sekä Jouni Loponen, Joni Lius ja Mika Alatalo. TPS voitti runkosarjan ennätyspistein ja kausi päättyi mestaruuteen TPS:n lyödessä todella kuumassa finaalisarjassa HIFK:n. Kaudella 1999-2000 TPS voitti taas mestaruuden. Joukkueessa pelasivat mm Kimmo Rintanen, Esa Keskinen, Kari Harila sekä Kai Nurminen. Seuraavalla kaudella joukkue muuttui taas Kari Harilan, Esa Keskisen, Kimmo Lecklinin, Tomi Kallio ja Kai Nurmisen jäädessä pois joukkueesta. Tilalle tulivat mm. Niko Kapanen, Henrik Tallinder, Martti Järventie ja oma poika Mikko Koivu. Muutoksista huolimatta Jortikka onnistui jälleen kerran johdattamaan TPS:n Suomen mestariksi sekä toisen kerran triplamestariksi. Vaikka Jortikka aina korosti, että mestaruudet olivat hyvien pelaajien ansiota, ei Jortikan ansioita mestaruuksien takuumiehinä voi vähätellä. Olihan hän itse valmentajana hankkimassa hyvät pelaajat- Urheilutoimenjohtajaa kun ei vielä TPS:ssä ollut.


Alamäki alkaa. 2001-2007

Kaudelle 2001-2002 TPS lähti Kari Jalosen käskyttämänä. Joukkue muuttui paljon, eikä se kyennyt uusimaan mestaruutta. Joukkue jäi lopulta neljänneksi. Marko Kiprusoff, Mika Lehtinne ja Fredrik Norrena jättivät joukkueen. Seuraava kausi oli vaikea ja TPS selvisi vain niukasti pudotuspeleihin ja putosi heti HPK:lle puolivälierissä. Kari Jalosen aika TPS:n valmentajana oli ohi. Kaudelle 2003-2004 TPS:n valmentajan vastuun otti Jukka Koivu. Kai Nurminen, Mikko Eloranta, Antti Aalto ja Ville Vahalahti johdattelivat TPS:n runkosarjan toiseksi. TPS ylsi finaaleihin mutta joutui taipumaan Kärpille. Jukka Koivu jatkoi valmentajan vielä seuraavan kauden mutta tie pysähtyi puolivälierätappioon HPK:lle.

Hannu Jortikka palasi kolmannen kerran TPS:n valmentajaksi kaudelle 2005-2006. TPS ei ollut kuitenkaan enää entisensä. Rahaa oli niukasti ja joukkuetta oli pakko halventaa rajulla kädellä. Jääkiekon pelaaminen oli kehittynyt ja Hannu Jortikan keinot eivät enää tuoneet pelillistä menestystä. Ensimmäisellä Jortikan kaudella TPS jäi ulos pudotuspeleistä. Tuolloin seuran olisi pitänyt heti ymmärtää tilanteen vakavuus ja lähteä rakentamaan Seuraa ja joukkuetta maltillisesti uudelta pohjalta. TPS halusi kuitenkin palata heti huipulle ja julisti kauden 2006-2007 olevan Seuran kunnianpalautuksen vuosi. Joukkueeseen panostettiin rahallisesti ja Hannu Jortikka sai jatkaa valmentajana. Lopputulos oli kuitenkin pannukakku; TPS putosi Pelicansille "sääliplayoffseissa" suoraan 2-0. TPS oli konkurssin partaalla. Kultainen 90-luku oli muisto vain. Hannu Jortikka erosi itse valmentajan paikalta, sillä TPS:llä ei huhujen mukaan ollut varaa erottaa häntä. Taloutta paikattiin osakeannilla. Uusia osakkeita ostivat mm. entiset Tepsiläiset, jotka halusivat pitää rakkaan seuran elossa.

Konkurssin partaalta mestariksi ja mestarista konkurssin partaalle. 2007-2015

Taloustilanne oli todella vaikea. Halli, joukkue ja muu henkilökunta oli melkoisen raskaasti palkattua verrattuna seuran tuloihin. Osakeannilla saatiin kuitenkin kohennettua taloutta sen verran, että konkurssilta vältyttiin. Pelaajabudjettia leikattiin rajusti ja valmentajaksi palkattiin Hannu Virta apunaan Kalle kaskinen. TPS selvisi nuorella joukkueella täpärästi runkosarjassa 10. sijalle mutta putosi heti "sääliplayoffeissa" HIFK:lle. Seuraavaan kauteen TPS lähti samoilla suunnitelmilla ja sävelillä. Rahaa ei ollut laittaa joukkueeseen. Pelillisesti ja tuloksellisesti kausi lähti kuitenkin liikkeelle paljon vaikeammin kuin edelliskaudella ja TPS joutui antamaan historiansa ensimmäiset valmentajapotkut 28.10.2008 Hannu Virralle. Uudeksi valmentajaksi palkattiin Mestiksessä hyvää työtä tehnyt Kai Suikkanen. Suikkasen johdolla TPS alkoi voittamaan pelejä ja onnistui nousemaan runkosarjan viimeiseltä sijalta viimeiseksi pudotuspelijoukkueeksi varmistaen pudotuspelipaikan vasta viimeisellä kierroksella. TPS pelasi pudotuspelit mainiosti taistellen mutta joutui toteamaan tulevan Suomen mestarin JYP:in paremmakseen puolivälierissä.

TPS oli kuitenkin saanut itseluottamuksen takaisin Suikkasen alaisuudessa ja seuraavalla kaudella kaikkien yllätykseksi TPS onnistui voittamaan SM-kultaa. Turkuhalli oli pudotuspeleissä taas täynnä ja vanhat hyvät ajat alkoivat palautumaan ihmisten mieliin nopeasti. Muutaman vuoden takainen alakulo oli täysin unohdettu ja kaikki näytti hyvältä. Menestys toi talouteenkin kohennusta ja TPS teki hyvän voitollisen tuloksen monen vuoden tauon jälkeen. Seppo Sutelan tilalle uudeksi toimitusjohtajaksi tullut Kari Hietarinta näytti osaavalta tekijältä talouspuolella. SM-kullan jälkeen kesällä 2010 TPS joutui luopumaan muutamista tähtipelaajistaan sekä kultavalmentaja Kai Suikkasesta. Uuteen kauteen lähdettiin kuitenkin toivorikkaana.

TPS palkkasi kaudelle 2010-2011 päävalmentajaksi entisen pelaajansa Heikki Leimeen. Nimitys oli monelle yllätys mutta valmentajaksi haluttiin seuran oma mies. Kausi käynnistyi karmealla tavalla. Hallitseva SM-mestari hävisi 13 peliä putkeen ja lokakuussa Heikke Leime vapautettiin tehtävistään. Lopulta keväällä valmentajaksi asetettiin Jukka Koivu, jonka tehtävä oli yksinkertainen mutta ei helppo: Pidä TPS SM-liigassa. Tehtävässä Jukka Koivu onnistui nipin napin nostaessaan TPS:n viimeisellä kierroksella Pelicansin edelle ja näin TPS vältti putoamiskarsinnat. Juhlimiseen ei kuitenkaan ollut aihetta jatkossakaan. Kaudet 2011-2015 TPS kynti liigan pohjasakissa erottaen useita valmentajia. Ongelmia oli jälleen myös talouspuolella. TPS oli 2015 alussa erittäin lähellä konkurssia. Hallituksen puheenjohtaja Matti Perkonoja ja toimitusjohtaja Mika Eskola etsivät kiivaasti TPS:lle helpotusta talouspuolelle.

Uusien omistajien tuella kohti parempia aikoja. 2015-2022

Supercellin rikas omistajakaksikko Mikko Kodisoja ja Ilkka Paananen kasvattivat omistustaan TPS:ssä 2014 ja 2015 ja kuittasivat seuran velkoja tiettävästi useiden miljoonien eurojen edestä. Suurimmat huolenaiheet konkurssista saatiin väistettyä ja seuralle alettiin rakentamaan uutta pohjaa. Juniorityötä alettiin kehittämään ja edustusjoukkueeseen satsattiin järkevästi. Rauli Urama saapui TPS:n urheilutoimenjohtajaksi ja hallitukseen nimettiin mm. Saku Koivu ja Erkka Westerlund. TPS loi uuden strategian, jonka mukaan "TPS:n halutaan olevan suomalainen huippuseura, jonka talous on tasapainossa. Taloudellinen tulos ei saa olla tuolloin liian riippuvainen yksittäisen sarjakauden urheilumenestyksestä, vaikka seuran edustusjoukkueiden odotetaankin taistelevan mitalisijoituksista."

Näyttää siltä, että edelliskausien isoista virheistä on viimein opittu. Poukkoilevasta tyylistä on vaihdettu pitkäjänteiseen rakennusvaiheeseen, jossa tavoitteena on rakentaa TPS:stä vakavarainen, kilpailullinen ja turkulainen seura. Yhden kauden menestys tai menestyksemättömyys ei saa enää heijastua voimakkaasti seuran toimintaan, tavoitteisiin tai arvoihin. Uudessa strategiassa painotettiin myös sitä, että TPS on paljon muutakin kuin pelkkä jääkiekon SM-liigassa pelaava edustusjoukkue: "Pitkälle kurottava visio tähtää tilanteeseen, jossa voimme todeta todistetusti olevamme eurooppalainen huippuseura, jonka arki myötävaikuttaa koko Turun seudun elinvoimaisuuteen, ihmisten hyvinvointiin sekä kokonaisvaltaiseen viihtymiseen."

Vaikka TPS ei uudessa strategiassa keskitty vain edustusjoukkueen menestysmahdollisuuksiin, on edustusjoukkue silti uudistetun seurajohdon ja omistajien myötä noussut edellisvuosien kyntämisten jälkeen takaisin Suomen huipulle. TPS nappasi kaksi peräkkäistä SM-hopeaa keväinä 2021 ja 2022. Kuka tietää sanoisiko kolmas kerta toden TPS:n 100-vuotisjuhlavuonna. Pääasia kai kuitenkin on, että kaikki joita TPS koskettaa, voivat ylpeänä todistaa olevansa mustavalkoisia sydämeltään. Tulevaisuus näyttää kirkkaalta.

Tämän ketjun tarkoituksena on koota yhteen TPS henkisten kirjoittajien kokemuksia, kertomuksia ja tuntemuksia TPS:stä vuosien varrelta. Mitä TPS on sinulle merkinnyt ja mitä TPS merkitsee sinulle tänä päivänä? Miten sinulle on kasvanut mustavalkoinen sydän?
 
Viimeksi muokattu:

ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
TPS on ollut minulle se ykkösseura ja kannatuksen kohde jo 1970 luvun puolenvälin tienoilta lähtien ja lopullinen sinetti sille tuli kun serkkuni Seppo Repo pelasi TPS:ssä ja ratkaisi 1976 SM-Liigan ensimmäisen Suomen mestaruuden Tapparaa vastaa. Telkkareista ei tuohon aikaan juuri pelejä nähnyt ,ainoastaan urheiluruudun pätkiä otteluista ja sanomalehtien otteluraportteja lukiessa. Sitten myöhemmin tv tuli mukaan enemmän ja nykyään lähes kaikki pelit tulee katsottua. Silloin tällöin tulee seurattua pelejä myös paikanpäältä livenä joko Artukaisissa tai sitten Niiralan montussa. Enkä ole edes ajatellut kannattavani muuta seuraa vaikka on ollut huonoja kausia kannattajille. Menestykset ja pettymykset kuuluu urheiluun kuten muuhunkin elämään. Kaikkien aikojen suosikki pelaajia TPS:ssä on olleet Reijo Leppänen, Timo Nummelin , Saku koivu, Hannu Virta ja unohtamatta Urpo Ylöstä. Jortikka ja Suikkanen on valmentajista jääneet parhaiten mieleen. Muista TPS lajeista nykyisi salibandy on se toinen laji. Hienoa olla TPS:n kannattaja.
 

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei ole ollut mitään vaihtoehtoa. Äidinmaidossa tuli jo veriryhmä mustavalkoinen+. Isä pelasi Palloseurassa käsipalloa sen verran, että sai siitä kristallisen tuhkakupin(!) muistoksi. Vanhemmat veivät pienestä pitäen peleihin ja äidin kanssa olin mm. paikalla todistamassa futis-Palloseuran toistaiseksi viimeistä mestaruutta Kupittaalla v. 1975.
Pelasin seurassa toistakymmentä vuotta kiekkoa E-junnuista A-junnuihin saakka, mutta silloin rajalliset taidot ja muut ulkoiset houkuttimet saivat tekemään johtopäätöksen, että Reverentistä ei varmaan tulekaan kiekkoammattilaista.

Palloseuran matseja sekä futiksessa että lätkässä olen nähnyt varmaan toista tuhatta. Kiivain kannatusvaihe osui varmaan jonnekin aikahaarukalle 1980 - 2000, jolloin sai juhlia aika monta lätkämestaruutta, useimpia niistä livenä paikalla seuraten ja Marinan ja Börssin kultajuhliinkin tuli tuolloin osallistuttua. Harmi vaan, että futispuolella menestys on ollut aika paljon vaisumpaa, sillä viime vuosina futis on kiinnostanut enemmän.
Aika harvoin nykyään tulee enää hallille vaivauduttua, Kuppikselle vähän useammin, mutta Palloseuran tekemisiä lajissa kuin lajissa (no ehkä keilailu on jäänyt vähemmälle seuraamiselle) seuraan taustalla aktiivisesti ja ne kiinnostavat varmasti hautaan saakka.
Palloseura on olennainen osa elämää. Seura on tuottanut hienon nuoruuden urheiluharrastuksen lisäksi todella paljon tunteita niin hyvässä kuin pahassakin. Kiekkopuolen kulta-ajat eläneenä ja kokeneena oli hyvin surullista seurata 2000- luvun sekoiluja Suikkasen ja silloisen jengin käsittämättömän hienoa mestaruutta 2010 lukuunottamatta. Tuolloin muuten lopetin röökinpoltonkin, kun yhden finaalin aikana vedin jännitykseen askillisen ja aamulla oli niin saatanan paha olo, että päätin lopettaa ton paheen. Hatsiakaan en oo ton jälkeen vetäny.
Kaikella uhallakin, kun osa täällä jääkiekkopalstalla pahoittaa mielensä, kun puhutaan jalkapallosta, niin uskallan vielä sanoa, että vituttaa suunnattomasti futis-Palloseuran konttaaminen ja profiloituminen hissijoukkueeksi. Samaa seuraahan tässä ollaan. Hieman harmittaa, että futispuolelle ei ole löytynyt samankaltaista mesenaattia mitä jääkiekolle.

Mulle Palloseura ja sen tekemiset ovat todella tärkeitä asioita. Olen iloinen seuran menestyksestä, mutta samalla vituttaa aika raskaasti nykyään katteeton ylimielisyys maksavaa yleisöä ja yhteistyökumppaneita kohtaan. Ymmärrän aikojen muuttumisen oikein hyvin, mutta silti kaiholla joskus muistelen 90-luvun kulta-aikoja, jolloin Palloseura otti suurin piirtein ne pelaajat, jotka halusi ja dominoi Jokereiden kanssa koko liigaa. Silloin oli varaa ylimielisyyteen, nykyään ei todellakaan.
 

Sienihattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itse pääsin tutustumaan lajiin kunnolla alakoulussa kun perhetuttu kyseli hallille katsomaan 90-luvulla pelejä seuraksi, tästä jäi kirjaimellisesti "kultaiset muistot", eritoten mieleen jäänyt Kai "Kultaranne" Nurminen, täynnä oleva halli, Aarne-kärpänen ja aallot. Tämän jälkee tiemme erosivat eikä kukaan minua hallille vienyt enää 2000-luvun alkupuolella.
Tuli silti seurattua uutisia ja tuloksia, kunnes satuin löytämään tulevan vaimoni ja muutin Poriin 2010. Uudet kaverit Porissa olivat onneksi hokin perään ja tuli mukavaa keskinäistä kisailua aiheesta, uutta innostusta ei ainakaan laskenut Suikkasen kultakevät. Tämän jälkee päädyttiinkin sitten pohjamutiin, ja opin nauttimaan myös pienimuotoisesta sadomasokismista seuraamalla pelejä TV:n välityksellä, isomäessä ja välillä tuli raahauduttua ihan Typhooniin/Nakkikattilaankin. Kannatti! Kiva-Kallen ja Selinin aikana saatiin jo palautettua vähän sitä menetettyä glooriaa ja ylpeyttä, pikkuhiljaa asioita alettiin jälleen tekemään oikein, sillä tiellä ollaan vieläkin.
Huiput ja laskut ovat vain vahvistaneet sidettäni seuraan joka on huomaamatta muodostunut itselle tärkeämmäksi kuin ehkä olen ajatellutkaan, rakkaaksi.

Viime kaudet olleet aivan mahtavaa aikaa olla osa TPS -perhettä. Juhlakausi ja kaikkea, 8.10 on liput isomäkeen, sekä 15.10 on hotelli ja liput varattu Gatoradelle, halli täyteen ja hurmos päälle! TPS!
 

mackeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
täysin epäoikeudenmukaiset munkkimaalit
90-luvun alkupuoli pienessä pohjois-suomalaisessa kyläkoulussa. Oppilaat keräilivät Liiga-tarroja, joita sai liigapatukoista. Itsekin keräilin, aloin kerätä TPS-nimisen joukkueen tarroja, sillä olin käynyt aiemmin Rymättylässä sukuloimassa ja siinä ohessa ihastunut Turkuun, niinkuin pieni poika vain voi johonkin kaupunkiin ihastua. Olin siinä talven ajan keräillyt tarroja sen kummemmin ajattelematta joukkueen samanaikaisesti tahkoavan SM-liigaa, kunnes minut ohjattiin Radio Suomen Jääkiekkokierroksen pariin.

Siinä menikin hyvin nopeasti pikkurillin mukana koko käsi, ja samanaikaisesti koulusta itse kukin kavereistani alkoi kannattamaan niitä joukkueita, joiden tarroja keräsi. Siinä oli sitten hienoja vääntöjä kavereiden kanssa Amigan Speed Ball 2-pelissä, kun milloin oli TPS-Jokerit pelejä, milloin HIFK-Lukko jne. Alue tavallaan kuului Kärppien talousalueeseen, mutta Kärpät kynti divarissa, joten se ei ketään kiinostanut niillä leveyspiireillä.

Eka kerran kävin Typhoonissa jo kotiuduttuani Etelä-Suomeen 2005. Tämä pyhiinvaellukseen rinnastettava reissu on jäänyt iäti mieleeni. Sen jälkeen on tullut käytyä muutaman kerran kaudessa. Oma lapsi oli eka kerran kotipelissä 2017 ja sai heti katsomoon lennähtäneen kiekon muistoksi, samalla taisi TPS-logo painua myös hänen sydämeensä lähtemättömästi. 2008-2009 -kaudella Helsingissä tuli sitten kannattajaryhmäläiset juttelemaan katsomossa ja sen jälkeen olikin aika luovuttaa toinen pikkusormi, tällä kertaa FC TPS:lle ja kannattajakatsomolle. Eka reissu oli Tukholmaan AIK:ta vastaan. Siltä reissulta mulle tuli 80 uutta FB-kaveria. Mahtava yhteisö. Nykyään en lue itseäni enää aktiiviksi, mutta yhtä hauskaa kannattajakatsomossa on vieläkin aina tilaisuuden tullen ja rakkaus Seuraa kohtaan ei ole kadonnut minnekkään.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Suvun perintönä tepsiläisyys tulee minulle eikä heikkene enää koskaan. Suvusta on pelattu seurassa todella korkealla ja jopa legendaarisella tasollakin. Mestaruuksiakin on voitettu. Harva nykykannattajakaan ei olisi tietämättä sukunimeäni, jos sanoisin. Ensimmäiset muistot ovat 1970-luvun Kupittaalta pikkupoikana, ja mieleen on jäänyt esimerkiksi Nummelin, Leppänen ja Tamminen. Sitten seuraaminen hieman hiipui voimistuakseen uudelleen 80-luvun lopussa ja on siitä asti ollut jatkuvaa. Nykyään katson itseni etuoikeutetuksi, kun olen päässyt kokemaan 1989-2001 välisen kultaisen ajanjakson. Ei silloin ajatellut, että menestyminen on kohta ohi. 2010 mestaruus lämmitti siten, että oma poikani sai tuolloin päästä maistamaan kultahuumaa, josta oli hänelle kerrottu. 2015 A-juniorimestaruus oli tavallaan yksi upeimpia TPS-kokemuksia, kun yli 10000 ihmistä tunki halliin arki-iltana. Tämä kuvastaa TPS:n asemaa Turussa. Harvemmin tuollaista massaa saa mihinkään edes ilmaiseksi. Jalkapallon puolelta hienoin muisto on eittämättä TPS-Inter Milan Turussa 1987. Nyt näitä kahden viime kauden hopeitakin kyllä arvostaa eri tavalla, kun muistelee kyntämistä.
 

Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Alle kouluikäisestä asti on tullut käytyä Kupittaalla Tepsin peleissä -80 luvun alusta alkaen niin jääkiekon kuin jalkapallon parissakin.
On tullut nähtyä seuran ylä -kuin alamäetkin, mestaruusjuhlat jne.
On tullut myös nähtyä melkoinen määrä yleisöä viihdyttäneitä taitavia ja eri tyylisiä pelaajia kuten esim. R.Leppänen, T. Nummelin, J. Tamminen, M. Jarkko, H. Virta, J. Valtonen, M. Davis, J. Vilander, E. Keskinen, K. Jalonen, J. Hirsimäki, K. Nurminen, K. Rintanen, S. Koivu, V. Vahalahti, T. Kallio, P. Nummelin jne.
Omat lapseni olivat alle vuoden ikäisiä kun he olivat mukanani ensimmäisen kerran Tepsin peleissä. Tyttäreni käy harvemmin peleissä nykyään mutta poikani kanssa käymme nykyäänkin kausikorttilaisina katsomassa kaikki Tepsin pelit eli mustavalkoisuus/Tepsiläisyys on periytynyt myöskin jälkipolvillekin ja toivon mukaan näin on jatkossa mahdollisten lasten lasten kohdallakin.
Eli TPS merkitsee itselleni todella paljon.
Paljon onnea 100v TPS!
 

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mitä TPS merkitsee minulle? Iso kysymys.

Entä mistä kaikki lähti? Sekin on vaikea kysymys. En ole turkulainen, hallille lähes tunnin ajomatka, perheessä kukaan ei harrastanut jääkiekkoa. Isosiskollani taisi omassa tieni-iässään olla vaihe jolloin jääkiekko (tai ehkä lähinnä jääkiekkoilijat alkoivat kiinnostamaan ja voi olla että sitä kautta se on minuun tarttunut. Turku ja TPS oli maantieteellisesti lähin liigapaikkakunta joten sinne tottakai pelejä lähdettiin katsomaan. Yhden hauskan tarinan muistan. Esikoulu kun aloitettiin kuuden vuoden iässä 2000-luvun alkupuolella, tehtiin jokaisesta esikoululaisesta tälläinen "kirja" mihin vanhemmat ja isovanhemmat kertoivat millainen tämä esikoululainen on. Mitään muuta en tuosta kirjasta muista mutta yksi isovanhemmistani tarinoi että "mikkelson" pitää jääkiekosta ja muistaa jokaisen TPS:n pelaajan pelinumeron ulkoa. Värikynää tai ei niin kyllä TPS on ihan sieltä lapsuudesta asti ollut tärkeä osa elämää.
Sen jälkeen ei varmaan päivääkään ole ollut ettenkö olisi lätkää miettinyt. Ehkä se on tietyllä tapaa jopa liian iso osa elämääni. Tai ainakin se määrittää liikaa mielialaani ollakseen vain jääkiekkoa. Mutta minkäs teet. Siitä on tullut elämäntapa. Loppupeleissä vielä aika lyhyessä ajassa. Tässä on vuosien aikana käynyt ilmi että minähän olen aivan poikanen vielä. Täällä on todella pitkänlinjan kannattajia jotka ovat nähneet vähän muutakin kuin syyskuista voittoa kisapuistosta. Monelle teistä se kannattaminen tulee vielä verenperintönä ja näin ne tarinat kulkevat sukupolvelta toiselle. Tuo on mielestäni ihan mahtavaa. Ehkä minä olen täällä sitten 50 vuoden kuluttua avaamassa ketjua 150-vuotiaalle Turun Palloseuralle.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Asun monen sadan kilometrin päässä Turusta ja olen aina asunut. En ole edes käynyt Turussa kuin kerran tai kaksi. Silti sydämeni on ollut mustavalkoinen jo alakouluikäisestä asti.

TPS on tullut itselleni myös perintönä isoveljeltäni, joka fanitti 90-luvulla Saku Koivua vahvasti. En edes ole tarkemmin selvittänyt yksityiskohtia miksi juuri Koivua mutta siitä se TPS:n seuraaminen hiljattain siirtyi kuin huomaamatta ja itsestään minulle. Muistan kun 6. luokalla pidin luokan edessä ylpeänä esitelmän TPS:stä. Minulla oli esittää Tepsin kultareunainen logo ja hieman tietoja seurasta ja sen historiasta. Opettaja oli ihan ihmeissään. Eihän tuo joukkue ole lähelläkään täältä.

Kuuntelin aluksi kädet hikoilen Ylen kiekkokierrosta joka ilta kun TPS pelasi. Oli aivan ihmeellistä jos lähetys osui Turkuun silloin kun TPS teki maalin, sillä taustalta kuuluva Hunajata Hunajata laulu osui ja upposi nuoren sydämeen. Vähitellen aloin kuuntelemaan netistä Auran Aaltojen kautta myös Tepsin otteluselostuksia. Olin aina iloinen kun TPS voitti ja vähän alakuloinen kun tuli tappio. Kauden päätyttyä oli melkoisen apatian aikaa. Niin monta kuukautta edessä ilman Tepsin pelien seurantaa!

Pihapeleissä tietysti aina kuvittelin olevani TPS:n pelaaja. En itse pelannut jääkiekkoa mutta muuten harrastin kaikenlaista. Kaikki kaverit fanittivat jotain muita joukkueita, joten meillä oli aina kunnon vääntöä joukkueiden paremmuudesta.

Aikuisiällä TPS on edelleen minulle tärkeä. Olen pysynyt alusta asti tällaisena etäfanina. Olen muuttanut joitain kertoja, opiskellut ammatin ja päässyt töihin ja nähnyt elämää. Mustavalkoinen sydän on säilynyt. TPS on merkinnyt minulle perinteitä, muistoja lapsuudesta, joukkueen tarkkaa seuraamista sen vastoin- ja myötäkäymisissä, suuria tunteita, hienoja persoonia ja tarinaa, jossa olen itse saanut olla mukana kaukana etäältä.

Vaikka TPS on fyysisesti ollut aina kaukana, se on silti ollut ja on minulle elämäntapa. Suurien tappioiden tai voittojen hetkinä olen voinut aistia muiden tepsiläisten kanssa surun ja ilon tunteet.
 
Viimeksi muokattu:

J.K.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Markus Nurmi/HC/FCTPS, katsomokulttuuri
Aikaisimmat muistikuvat löytyvät jostain reippaan pelistä, polvenkorkuisena hallilta. Eli kyllä se koko elämää merkitsee. Ei olisi varmaan puoliakaan ystävistä, jos en olisi joskus alkanut peleissä käymään. Yhteisö tän seuran takana on tärkeä. Jopa yksi parisuhde aikanaan löytyi tepsin pelin kautta (se tosin meni miten meni), joten Kyllähän Tepsi on yksi tärkeimmistä asioista elämässä. Koronaaikana homma jäi lähinnä tv:stä katseluksi, mutta nyt on tarkoitus taas vähän aktivoitua paikan päälläkin.
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Tps oikeastaan merkitsee itselleni yhtäkuin jääkiekkoa. Ei mikään muu saanut pikkupoikana innostumaan kuin tepsin peli, se meni kaiken edelle ja ysärin puolivälissä Saku Koivusta muodostui lapsuuden sankari. Lapsena jopa lempipuuni oli Koivu. Koivun lisäksi pitää mainita Kai Nurminen, josta muodostui 2000-luvun ylivoimainen suosikki ja fanituksen kohde. Ysärin joukkueista löytyi myös perhetuttu pelaaja, joka ei varsinaisesti hillinnyt tepsin fanittamista ja lisäksi tekijät Hunajata biisin takana osuu yllättävän lähelle.

Varsinaisesti en muista mikä on ollut sellainen ensimmäinen hetki, jolloin tajusin olevani tps-fani. Se vain tuli niin luonnostaan, kun oikeastaan perhettä ja koulukavereita myöten puhuttiin paljon tepsistä. Se lähinnä oli varmaan ihan loogista, jos juuri oltiin voitettu tripla ja muutenkin finaaleissa pelattiin lähes joka kausi. Seuraava tripla onkin jo vahvasti omassa muistissa ja muistan jokaisen paikan missä olin mestaruuksien ratkettua. Himassa meillä oli joitain vanhoja tepsin matsivideoita, joita vanhemmat ja isoveli oli nauhottanut. Jonkun Tps-Kalpa ratkaisevan finaalin vuodelta 1991 olen nähnyt varmasti yli 100 kertaa.

Tepsi merkitsee siis aika paljon. Ei ole toista seuraa tai fanituksen kohdetta, jonka mukana eläisin ja hengittäisin näin vahvasti. Pohjois-Amerikasta löytyy toinen fanituksen kohde, johon on myös käytännössä kasvanut, mutta ei se ole tunneskaalana mitään tepsiin verrattuna. Tämä seura, jos lakkaisi olemasta, niin elämästä tipahtaisi aika paljon pois.

Onneksi tps ei ole katoamassa mihinkään ja keväällä huuhdotaan pitkästä aikaa kultaa.
 
Viimeksi muokattu:
Pikkupoikana etsin kiekkoja Kupittaan katsomon alta samaan aikaan kun Tepsi harjoitteli. Isälläni oli aika merkittävä rooli toimiston puolella ja minä roikuin mukana maskottina :) Harjoitusleirit, kotimatsit ja jokunen vieraspelikin tuli käytyä. Huippua oli kuin sain kantaa (lue raahata) varustekasseja :)

Pärre, Mara, Rinti, Hokku ja moni muu oli minun silmissäni suuria sankareita. Aina heillä riitti aikaa vitsailla nöösipojan kanssa kun seikkailin pukukoppikäytävällä :)

Ei siitä kaikesta voinut jäädä kuin mustavalkoinen sydän. Ikuisesti!
 

Wanhajalka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Isot Totovoitot, Gracefull Swamp
Mitä TPS merkitsee minulle?

Julkaisin jo aiemmin muutaman rivin tekstiä omasta suhteestani Turun Palloseuraan. Ehkäpä asiaa on kuitenkin syytä pohtia hieman syvemmin.

Oma riippuvuussuhteeni Seuraan on monitahoinen. Ääripäätunteita ovat lapsenomainen ilo menestyshetkistä sekä lähes hallitsematon vitutus, mikä näkyy voimakkaana tahtona kuristaa koko seura. Sankat ajatusten parvet sinkoavat erilaisia epärealistisia ratkaisumalleja tappion jälkeen. Useimmiten esiin nousee ajatus ”vieläkö wanhan pitää itse lähetä kehään”. Liian paljon suonikohjuja, liian paljon ikää eikä taidotkaan riitä, joten keskitytään vain raviurheiluun.

Rationaalisesti ajateltuna Seuran fanittamisessa ei ole pisaraakaan järkeä. Niin useasti fyysinen terveys on ollut vaakalaudalla. Varsinkin vuoden 2010 jälkeen, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, kun tie on ollut karhea. Pumppu hakkaa rintaa moukaroiden, verenpaineet on tapissa, pintaverisuonisto hohkaa paksun ja rasvaisen nahkan lävitse sekä hiki tirskuu pälvikaljusta selän kautta kiinteisiin pakaroihin. Kyllä ravistaa. Hassua tilanteesta tekee se, että samat vaikutukset hankittuna liikunnasta tai saunasta koetaan terveysvaikutteisena. Omituista.

Mielenterveys. Voiko ihmistä välillä enempää vituttaa? Ei tietääkseni. Toisaalta ilmiössä on myös se toinen ääripää. Voitetun ottelun jälkeen fiilis nousee korkealle, kuin Paavon presidenttihaaveet. Näin vanhemmiten myös muut, kuin voitot, tuottavat mielihyvää. Viime kaudella varsin voimakkaita tunteita aiheutti eräs invakatsomon pariskunta, jossa mies työnsi naista pyörätuolissa. Nainen ei pystynyt näkemään kentälle, sillä hänen fyysinen preesens mahdollisti vain katseet ylöspäin. Mies selosti koko ottelun naiselleen, joka iloitsi muiden mukana hymyillen. Mielestäni tämä on jo kovan luokan kannatusta. Kiva on nähdä jatkumoa myös kioskijonossa. Siellä isä tai äiti pienen jälkikasvunsa kanssa pelipaidat päällä ostavat lihiksiä. Käsi kädessä, Seuraa kannattaen. Ehkäpä myös meidän Valtteri joskus….Upeita yksittäisiä tarinoita, joista muodostuu suuri kokonaisuus. Kiva nähdä ja kokea.

Voiko Seuran kannattamiseen kuolla? Kyllä voi. Olenkin erilaisten skenaarioiden jälkeen tullut päätelmään, että kuoleminen viimeisen minuutin tasoitusmaalin aikana olisi jotenkin kunniallista ja palkitsevaa. Varsinkin, jos Seura tekisi vielä jatkoaikamaalin, tunne olisi monin kerroin miellyttävämpi. Kiusallisen ongelman tilanteessa kylläkin aiheuttaa edustamani yhteisön suhtautuminen kuolintapaani. Perinteisesti meillä on pidetty arvossaan kuolemista nuorena; mielellään viinaan tai pukille. Tiedetään, että seutukunnan kirkonmiehet ovat ylpeinä siunanneet kovan elämän eläneet juopot. Vastaavasti mikäli vainaja on onnistunut menehtymään kesken pistimellä sohimisen, on pastorin posket hehkuneet onnesta saadessaan saattaa hautaan tämä suvun mahtimies. Myös kirkkokansa on kilpaa läpsinyt toisiansa lapoihin silkasta ylpeydestä. Mutta entäpä, jos kuolen Seuran kannattamisen vuoksi? Saanko sankarihautajaiset, vai kiikutetaanko muilutettu kroppani salaa kirkkomaan ulkopuolelle. Olenko luopio? Nyt on pakko vielä miettiä tuota kuolemista.

Summa summarum. Onneksi olkoon Turun Palloseura! Olet 100 -vuotissynttärisi ansainnut. Hauraat instituutiot eivät näin kauan pysy hengissä. Olet kuin juna. Välillä mennään hiljaa, välillä edetään kovaa. Ihmisiä tulee, ihmisiä menee, mutta aina jotenkin pysyt raiteilla. Olet antanut minullekin enemmän, kuin ottanut.

Toivotan sinulle Seura hyvää seuraavaa 100 vuotta. Itse en ole sitä näkemässä, mutta tarjoa seuraaville sukupolville samoja kokemuksia kuin minulle. Anna heidän olla ylpeitä sinusta.

-Valtti-
 

Kivikukkaro

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Timo Jutilan nilkkatulehdus
Nyt kun pitkästä aikaa rohkaistuin kirjoittamaan toiseen ketjuun, niin jatketaan juttua täällä.

Pitkään mietin, kirjoitanko tähän ketjuun vaiko Hienoimmat mustavalkoiset muistosi -ketjuun. Päädyin kuitenkin tänne, sillä ensimmäiset suuret mustavalkoiset muistot eivät kuitenkaan olleet niitä hienoimpia.

Mitä TPS merkitsee minulle? Merkitsee paljon. Todella paljon. Sen olen saanut huomata.

Kaikki alkoi v. 2000, kun viisivuotiaana aloin isoisäni kanssa käymään HC:n peleissä. Isäni hommasi liput, muttei ehtinyt oikein milloinkaan peleihin. Isoisäni kanssa sitten kävimme hallilla. Hän aina haki minut kotoa ja varmisti, että kannatuslippu oli mukana, jos tulisi aihetta sitä liehuttaa. Usein olikin. Hyvin pian pelit muodostuivat asiaksi, mitä ei jätetty mistään syystä väliin ja minne oli aina päästävä. Minulle hommattiin Mikko Koivun fanipaitakin. Elin kuitenkin vuosituhannen vaihteessa vasta päiväkodin viimeisiä ja ala-asteen ensimmäisiä vuosia, niin muistot näiltä vuosista ovat harmikseni aivan liian laihat.

Ensimmäinen toden teolla muistamani ja mieleeni jäänyt hetki oli vuonna 2004 finaaleissa, kun Vladimir Machulda nosti Kärpät voittoon ensimmäisen finaalin viimeisellä minuutilla. Muistan edelleen niin hyvin, miten kovasti toivoin tepsin voittoa. Mutta ensin Kärpät tasoitti joitakin minuutteja ennen loppua. Ja sitten maailmani romahti, kun tuli Machulda, joka nosti Kärpät johtoon maalin kulmalta viimeisellä minuutilla. Hän ei laukonut suoraan syötöstä, vaan otti kiekon haltuunsa ja nosti kiekon TPS-maalivahdin patjan yli. Mietin mielessäni, miksi hän ei laukonut suoraan, miksi? Miksi hän teki näin ja sai nostettua kiekon patjan yli maalin kattoon ja pilasi minun fiilikseni. Hän teki voittomaalin enkä minä katsomossa voinut asialle mitään. Miksi? Niin paljon minua sapetti ja teki mieli polkea jalkaa maahan. Kiukkua, itkua ja raivoa virtasi niin paljon lävitseni tuossa hetkessä, että vieläkin asiaa muistellessa vituttaa. Muistan miten itkin koko automatkan kotiin Naantaliin tuon pelin jälkeen. Keväthän sitten huipentui Ari Vallinin tekemään mestaruusmaaliin, joka tuntui sekin aivan käsittämättömän pahalta. Jalkaa tuli silloinkin poljettua maahan. Vanhempieni asunnon lattiassa lienee vieläkin joitakin jälkiä siitä.

Tuosta keväästä 2004 se kaikki sitten toden teolla alkoi. HC:n tekemistä on seurattu ja kannatettu sen jälkeen joka vuosi siten, että muistikuviakin on yhä enemmän. Myöhemmin myös muut lajit tulivat vahvemmin mukaan, niin katsomosta kuin kauden verran myös myöhemmällä juniori-iällä kentällä. Tuntui hienolta mustavalkoisten edustaminen. Taidot eivät kuitenkaan riittäneet B-junioreita pidemmälle. Seuran kannattaminen kuitenkin jäi.

2004 kauden jälkeen en ajattelut, että menestys olisi tässä. Eikä se toki ollutkaan, esim. 2010 mestaruus. Mutta kyllä niitä huonoja hetkiä on ollut paljon enemmän kuin silloin osasi odottaa. Silti sydän on aina ollut mustavalkoinen. Harmikseni 2010 mestaruuden aikaan minulla oli ehkä myös jonkinlainen "suvantovaihe" kannattamisessa, koska teini-ikä, muut jutut jne.

Niin nyt hieman vanhempana, kun asioista ymmärtää enemmän, ja kun kannattamisesta on tuntunut tulevan entistäkin intensiivisempää, ja mestaruuksista on ollut taukoa, sitä huomaa toivovansa yhä entistä kovemmin palloseuran menestystä ja elävänsä vielä enemmän tunteella mukana peleissä. Mistään muualta ei saa vastaavanlaisia fiiliksiä, olivat ne sitten voittoisia tai tappiollisia. Seuran kannattaminen on jotain niin kovin hienoa ja ainutlaatuista.

Joten voin todeta, että todella paljon seura merkitsee minulle. Ei ole toista vastaavaa.
 

Centre Bell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Entisaikojen TPS.
TPS on ollut vuodesta 1974 lähtien, kun TPS:n pelejä pikkupoikana aloin seuraamaan, allekirjoittaneelle elämä ja henki. TPS:n mukana on koettu vuosien aikana niin ilot kuin myös monen monta kertaa surut, mutta koskaan en voi luovuttaa joukkueen kannattamista.
Kaikki muut TPS:n liigamestaruudet on tullut nähtyä joko livenä tai ainakin TV:stä, paitsi se ihan ihka ensimmäinen 1976 mestaruus.
Sitä Seppo Revon ratkaisumaalia ei taida olla missään arkistonauhoissa tallessa.
Minulla on vanha Urheilulehti missä tuo maali on noin 6-7 kuvan kuvasarjana, kun joku valokuvaaja on moottoriperällä varustetulla kameralla ottanut valokuvia vähän ennen kuin Repo tuon maalin teki ja myös siitä hetkestä kun kiekko maaliin menee.
Olen myös nähnyt sen ottelun livenä missä TPS on voittanut toistaiseksi viimeisen jalkapallon suomenmestaruuden syksyllä 1975.
Onko muuten joukossa muita jotka muistavat Timo Nummelinin tekemiä vanhanajan kunnon perstaklauksia?
Nummelinihan viljeli niitä silloin tällöin niin liigapeleissä, kuin myös maajoukkuepeleissä.
 

YOLO 1922

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Penguins
Tää on huikea ketju, harmi, että jäi niin vähälle huomiolle kesken kauden. Itsekin piti tänne jo kauan sitten oma tarina riipustaa, mutta nyt kauden päätyttyä päätin sen vihdoin tehdä.

Omat varhaisimmat TPS muistot ulottuvat ala-asteaikaan, jolloin satunnaisia pelejä tuli kauden mittaan perheen kanssa käytyä katsomassa. Nuo olivat itselle aina viikon kohokohtia, vaikka kannatus ei niin intensiivistä ollut. Myös maikkarin Hockey Nightejä tuli seurattua, kun TPS niissä pelasi ja Urheiluruudusta parhaat palat katsottua. Muistan vieläkin harmituksen, kun TPS:n peli ei mahtunutkaan koosteeseen, vaan ainoastaan tulos mainittiin. Rehellisyyden nimissä kuitenkin tuohon aikaan kaikki urheilu kiinnosti tasapuolisesti, aina mäkihypystä formuloihin. Ei TPS tai jääkiekko siinä kohtaa massasta erottunut. Sama meno jatkui myös yläasteajan. Pelejä tuli katsottua, muttei erityisen intensiivisesti.

Lukiossa homma alkoi muuttua, löytyi pari kaveria, jotka myös suht tiiviisti seurasivat jääkiekkoa ja varsinkin TPS:ää. Peleissä tuli käytyä useammin ja matseja kuunneltua myös radiosta. Huipennus tälle oli 09-10 kausi. Edellisen kauden kiima HIFK säälisarjasta ja JYPin haasto antoivat sen lopullisen innostuksen, jonka seurauksena päätin ensimmäinen ja toistaiseksi ainoan kerran koko kauden kausikortin hommata. Tuolloin oli lukion viimeinen vuosi ja autolla yli puolen tunnin matkan takaa kävin katsomassa kaikki paitsi yhden kotimatsin. Noin puoliin peleistä sain jonkun mukaan lähtemään, loput kävin yksin katsomassa, tai no istumafanikatsomossa ei yksinäistä koskaan ollut. Myös Urho TV:stä tai radiosta seurasin loput matsit. Viimeisen finaalin muistan kuunnelleeni Auran Aalloilta, en muista oliko syynä jännitys vai miksen voinut sitä Urho TV:stä katsoa. Tuolta kaudelta löytyy edelleen parhaimmat muistot. Ei pelkästään mestaruus vaan koko tarina ja yksittäiset hetket ja pelaajat siinä ympärillä. Ainoa pieni harmitus oli, ettei ratkaisua saatu kotiyleisön edessä. Ehdoton suosikki löytyi kesken kauden tulleesta Lee Sweattistä. Täynnä taistelijoita tuo joukkue muutenkin: Vahalahti, Virtala, Hattunen, Filppula, Erkinjuntti ja Nordlund nyt esimerkkeinä. Laivaa vielä ohjasi Suikkanen, ai että. Kauden päätteeksi ostin vielä ensimmäisen fanipaidan, Sweattin tietenkin.

Seuraavalla kaudella oli tiedossa armeijaan lähtö, joten haaveet kausarista jäivät siihen. Tuota surkeaa kautta tuli kuitenkin seurattua sen minkä pystyin. Muistan esimerkiksi jollain marssilla kuunnelleeni Auran Aalloista matsia. Kausihan sai lähes yhtä eeppisen lopetuksen kuin edellinen. Rankkarivoitolla Mario Valery-Trabuccon maalilla varmistui karsintojen välttäminen. Myöskään seuraavina vuosina en kausaria enää ostanut. 5-10 peliä per kausi tuli kuitenkin paikan päällä katsottua ja suurin osa muista peleistä Urho TV:stä/Ruudusta, missä oikeudet nyt olivatkaan. Lisäintoa vaikeisiin kausiin toi uusi opiskelukaveri, joka fanitti ja fanittaa tiukasti HIFK:ta. Jokainen voittokin HIFK:iä vastaan tuntuu paremmalta tämän ansiosta, puhumattakaan parista edelliskeväästä. Vitutus tietty myös suurempi, mukaan lukien merkityksettömän pronssiottelun häviäminen 2018.

Viimeisten vuosien nousua takaisin kohti kärkeä on ollut ilo seurata. Kallio, joka paljon saa täällä kritiikkiä ansaitustikin, on kuitenkin henkilö, johon tämä nousu kulminoituu. Ilman häntä en usko, että TPS olisi kahta vuotta putkeen finaaleissa ollut. Se tason nosto, joka seurassa on nähty lähti hänen paluustaan. Nyt ollaan tilanteessa, jossa sääleissä tippuminen on katastrofi. 5-10 vuotta taaksepäin ajassa tuo olisi ollut isoa osaa tyydyttävä sijoitus. Onneksi ei ole enää näin. Myös yhtenä suurimmista asioista TPS-fanina olen päässyt todistamaan viimeisten 2-3 kauden aikana. Olen onnistunut tekemään puolisoni sydämestä mustavalkoisen. Muistan, kun ensimmäistä vuotta asuimme yhdessä ja pelit aina tuttuun tapaan katsoin, niin häntä ärsytti se, kun aina oli varattu se 3 tuntia tuohon. Nykyään ollaan tilanteessa, jossa hänen ehdotuksestaan ostimme loppukauden kausarit, kaikki pelit katsotaan yhdessä tai erikseen, on ostettu Game Worn paidat ja hän osaa nimetä pelinumeroita myöden koko joukkueen (jopa paremmin kuin minä itse).

Miten tämän vetäisi yhteen, TPS on perheen ja ystävien jälkeen itselleni tärkein asia tässä maailmassa. Kaikkea urheilua seuraan edelleen, mutta mikään ei vedä vertoja sille mitä tunnen tätä seuraa kohtaan niin menestyksen hetkillä kuin vitutuksen muodossa, kun menee huonosti. Yhtenä isona osana on tämä palsta. Kiitos siis myös kaikille teille palstatovereille, joiden kanssa saan jakaa TPS:n ilot ja surut.
 

Ewald

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Florida Panthers, Magpies
Sieltä se lähti Kupittaan avojään ajoilta. En kauheesti muista peleistä muuta kuin sen lumen kolaamisen kesken peliä. Sit se alkoi enemmän kelvata, kun tuli eka Liiga-mestaruus. Oltiin Mälikkälässä kotibileissä, kun Repo ratkaisi mestaruuden.
 
Viimeksi muokattu:

WestCoast110

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, I Giallorossi
Mikä ottelu siis oli kyseessä? Lukko-Tappara, vai onko Repo tehnyt Tappara urallaan oman maalin 21sek ennen loppua?
 

Expendable

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Tampa Bay Lightning
Kappas, mä oon näköjään aiva jonnena täälä... Osaan itsekkin ulos.
 

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Itsellä kaikki lähti siitä, kun isä vei lapsena peleihin. Tuli myös itse pelattua TPS:n junioreissa alkuun jääkiekkoa (löysin vanhan vihreän TPS kiekkokoulun paidankin juuri kaapista), joka kuitenkin jäi ja tilalle tuli salibandy. Tuolloin pääsikin sitten ilmaiseksi peleihin, kun oli seuran juniori ja kyllähän niissä sitten käytiin. Paljon tuli käytyä yksin ja paljon myös eri kavereiden kanssa.

Tulipahan hallilla käytyä myös tyttöjen vuoksi yläasteikäisenä. Tuolloinhan sitä piippuhyllyä pystyi juoksemaan ympäri ja sehän se vasta paras erätaukoviihde olikin. Taisi ensimmäinen ihastuskin löytyä yläasteikäisenä hallilta.

On tullut nähtyä Kiprun coast-to-coast livenä Ässiä vastaan ja toisaalta myös Kipperin maalinteko yritys, joka taisi osua tolppaan. Kaitsun kultrannetta on ihasteltu ja toisaalta Hostikan mailapeliä kauhisteltu. On tullut nähtyä EJn dominoivan mustavalkoisissa ja toisaalta kaverin ottavan käkättimeen nuorelta Ristolaiselta. Nähnyt myös molempien Koivujen tulevan työsulkukausina pelaamaan Tepsiin. Sakun pelihän oli loppuunmyyty ja saatiin kaverin kanssa yksittäiset paikat, toisen istuessa ylemmällä rivillä.

Itsellä on nyt tainnut sitten olla 10v kausikortti (eikös silloin Mutka avattu)? On tullut käytyä reissuilla, alkuvuosina voittoja ei niistä juurikaan tullut, onneksi viime vuosina päässyt myös nauttimaan voitollisista vieraspeleistä.

Jos nykyiseltä vaimoltani kysyttäisiin niin TPS merkitsee ihan liikaa itselleni. Pelien jälkeen kuulemma tietää pelkästä tervehdyksestä jo, että oliko kyseessä voitto tai tappio.

Sitten katse tulevaisuuteen. Varsinkin tämä kausi on saanut miettimään kausarin jatkamista ja peleissä käymistä. Useamman kerran hävityn pelin jälkeen tullut pohdittua, että miksi? Nykyäähän pelihän on suoraan sanoen ihan kuraa, pelityyli ei todellakaan saa enään paikalle. Ennemmin katson 4-5 tappiota kuin 1-2 tappiota Tapparalle. Nykyään peleissä tulee käytyä lähinnä vain siksi, että tästä on tullut tapa kavereiden kanssa ja se, että kentällä on TPS. Välillä oikein itse pohtinut, että montakohan päivää on ajallisesti laskettuna tullut Turkuhallissa vietettyä.

Ajankäytön suhteen pelithän vievät todella paljon aikaa ja CMore on aikas helppo keksintö. Itsellä pari lasta joiden kanssa haluaa tietysti viettää aikaansa. Vanhempi ollut jo vuosi sitten ensimmäistä kertaa pelissä ja haluaa kyllä jatkossakin tulla. Hänellä sentään hyvä rekordi näistä matseista: 3 voittoa ja 0 tappiota. Toivottavasti molemmat pojatkin rupeavat Tepsiä seuraamaan.

Nyt on kuitenkin hieman otettava happea ensi kauden suhteen. Ennen kaikkea kuitenkin toivon, että pelityyliä viedään huomattavasti maalirikkaampaan suuntaan, tuo Ilomäen pistemäärä ja joukkueen pistepörssin ykkösenä oleminen on vain hävettävä saldo vs esim. Kallio, Nurminen, Pare, Sexton , you name it.

Mutta Tepsin mukana mennään jatkossakin jollain tavalla sekä ylä- että alamäissä sillä ainakin mulla sydän on mustavalkoinen.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Tästä Revon maalista tai finaalista ei ilmeisesti ole minkäänlaista kuvanauhaa missään? Ottelua ei varmaankaan televisioitu, mutta oliko edes Urheiluruudussa mitään? Revon tuuletus Turun Sanomien kuvassa maalin jälkeen on minun ensimmäinen TPS-muistoni.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Olihan tuo TPS: n ensimmäinen liigamestaruus vallan ikimuistoinen tapahtuma. Mentiin ensimmäistä liigakautta ja itsekin olin silloin vielä nuori kolli, jolle jääkiekko oli henki ja elämä. Hakametsässä oli mahtava tunnelma ja muistan kuinka tamperelaiset ennen ottelun alkua pitivät meitä turkulaisia ihan jääkiekon kehitysmaalaisina, jotka eivät millään voi voittaa Tapparaa, mutta niin vain voitettiin ja millä tavalla.
 

Kultalehvä

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Columbus Blue Jackets
Näitä on ollut mukava lukea ja voisin riipaista jotain itsekin.
Kuten monella muullakin, itsellänikin oma isä on tutustunuttanut TPS:n maailmaan.
Tämä tapahtui 90-luvun lopulla, ja sydämmeeni onkin jäänyt muisto ylivoimaisesta, taistelevasta ja voittavasta TPS:stä.

Koska en asunut lapsuuttani Turussa, en teini-ikäisenä juurikaan käynyt katsomassa pelejä. Innostus heräsi uudelleen vasta aikuisena, ja jopa hämmästyin hallille saavuttua kuinka paljon TPS-logo ja vanha Elysee-areena edelleen merkkasi minulle. Itse asiassa kausi, jolloin palasin hallille oli 2009-2010, joka huipentui mestaruuteen.

Kuulun niihin, jotka herkistyy alkushowssa. Hallin tunnelma, tuoksu, musiikki ja seinillä lepäävät TPS-mestaruusviirit tuovat joka kerta muistoja pintaan. Kuulostaa jopa melko hölmöltä, kun sitä nyt täällä kotona kirjoittaessa ajattelee.

Kobra, Ecstasy of Gold, Enter Sandman, mitä muuta voi pikku-Kultalehvä toivoa. Enkä edes muista olivatko nuo ikinä samaan aikaan. Ecstasy of Gold soi nytkin taustalla kun kirjoittelen tätä. Saispa sen takaisin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös