Toronto Maple Leafs 2017–2018

  • 70 890
  • 186

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Vähemmän yllättäen kaksi saman divisioonan joukkuetta pelasivat keskenään "kolmen pisteen pelin". Hyvältä ei näyttänyt Leafsin näkökulmasta vielä reilu minuutti ennen varsinaisen peliajan loppua, mutta JvR tasoitti pelin 59. minuutin kohdalla, ja jatkoilla Marleau toi ylimääräisen pisteen.

Kun Matthews huilaa ensi yönkin pelin, niin Marleau on osoittanut taas arvoaan. Treenifriikin maineessahan tuota on pidetty, eikä ikämiessarjoihin tarvinne vielä siirtyä ihan hetkeen ainakaan vauhdin puolesta.
 

Gilly93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Vähemmän yllättäen kaksi saman divisioonan joukkuetta pelasivat keskenään "kolmen pisteen pelin". Hyvältä ei näyttänyt Leafsin näkökulmasta vielä reilu minuutti ennen varsinaisen peliajan loppua, mutta JvR tasoitti pelin 59. minuutin kohdalla, ja jatkoilla Marleau toi ylimääräisen pisteen.

Kun Matthews huilaa ensi yönkin pelin, niin Marleau on osoittanut taas arvoaan. Treenifriikin maineessahan tuota on pidetty, eikä ikämiessarjoihin tarvinne vielä siirtyä ihan hetkeen ainakaan vauhdin puolesta.

Juu tiukka matsi oli. Sai jännittää ihan loppuun asti. Marleulla 101 voittomaalia. Marner on nostanut myös tasoaan mukavasti juuri oikealla hetkellä Mathewsin ollessa telakalla. Aika hyvin muuten pimittävät tietoa, että minkälaisesta loukista on kyse. Ensi yön pelista en pisteitä odota koska tolppien välissä taitaa pelata hapuileva Curtis.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Aika hyvin muuten pimittävät tietoa, että minkälaisesta loukista on kyse.

Eipä Lamouriellon aikana tietoa ole oikein mistään loukkaantumisesta vuotanut. Se on joko ylä- tai alavartalovamma ja that's it. B2b:n jälkeen Leafsillä seuraava peli vasta perjantain vastaisena yönä, joten lepäämällä ensi yönkin pelin Matthews saa poikkeuksellisen pitkän tauon parannella vammaansa. Juuri tuon tauon vuoksi on pieni sauma, että Andersen myös pelaisi b2b:n jälkimmäisen pelin.

Heikkomman Kalifornian kiertueen sitä edeltäneiden parin pelin jälkeen voittoja on onneksi alkanut kertyä taas tilille. Toivottavasti tässä ei tarvitse tosiaan jännittää aivan runkosarjan viimeisille päiville pudotuspelipaikan varmistumista, vaan Toronto on ottanut seuraavan askeleen matkalla joukkueeksi, joka pelaa säännöllisesti Cupista.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Ei mikään hohdokas esitys Bostonissa, mutta numerollisesti selvä 4-1 vierasvoitto divisioonakilpailijasta. McElhinney oli hyvä. Voi toki kysyä, kuinka paljon kyse oli siitä, ettei Boston viimeistellyt paikoistaan hyvällä prosentilla.

Leafs käytti paikkansa kovalla prosentilla, mutta Boston oli pelillisesti edellä. Varsinkin toinen erä meni täysin kotijoukkueelle. Joka kerta kun Marchand-Bergeron-Pastrnak-ketju oli kentällä, jää näytti olevan kallellaan kohti Leafsin puolustusaluetta. Täyttä dominointia tuolta ketjulta tasakentällisin, mutta ei maalit jäivät tekemättä.

Maalinteossa Torontolta kunnostautuivat tutut, viimeaikoina vastuuta kantaneet pelaajat. Nylanderilta sen sijaan taas huonompi peli, ja kyllähän tuo näyttää kaipaavan Matthewsiä. Muutenkin ruotsalainen näytti olevan epämukavuusalueellaan, kun peli oli nyky-NHL:n asteikolla erittäin fyysinen.

Nyt edessä poikkeuksellisen pitkä tauko. Toivotaan, että Matthews parsitaan kuntoon sen aikana ja että muut pelaajat eivät kadota pelituntumaa sen aikana.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Ei voi kauheasti valittaa. Neljän päivän taukoa seurasi 1-0 voitto Devilsistä jatkoajalla ja viime yönä Canadiens kaatui Montrealissa tennisluvuin 6-0. Andersenilla kaksi nollapeliä putkeen ja Matthews palasi myös vihdoin askiin Habsiä vastaan yhtä tehokkaana kuin ennen loukkaantumistaan.

Babcock harrasti taas ketjulottoa, ja kaksi viimeistä erää jäällä nähtiin mm. Martin-Matthews-Marner-ketju. Matt Martin ykkösketjussa menee jo hieman korniksi, mutta aika moni on halunnuy nähdä Matthewsin ja Marnerin yhdessä. Bell Centerissä poikkeuksellisen paljon myös Leafs-faneja, ja Go Leafs Go -huudot kuuluivat useaan otteeseen kovaa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Jukurit, TML
Aikamoinen kairaus kyllä pikkuvelikiekkopääkaupungin kotihallissa. Meillä on täydet eväät ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin pelata mestaruudesta.
 

bftw

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thiem
Arizonalta turpiin viime matsissa ja ens yönä Florida sitten vastassa.
Jotenkin osasi odottaa ohipeliä Leafsiltä, kun viikonloppuna Montrealista tuli 6-0 voitto ja seuraavaksi Coyotes vastassa... Kuuden ottelun voittoputki meni poikki, mutta jossain kohtaan se olisi kuiteskin katkennut. Tappio ei sinäänsä harmittanut vaan ajatuksia herätti se tapa miten se tuli. Kolmannessa erässä Toronto oli käytännössä aseeton, kun Arizona laittoi päälle kunnon trapin ja tuntui, ettei Leafsin hyökkääjät tienneet miten hyökkäysalueelle pitäisi mennä, kun vastustaja ei tullutkaan karvaamaan päälle. Sama tapahtui taannoin Ottawaa vastaan, minkä jälkeen Matthews kommentoikin vastustajan taktiikkaa; "They kind of bore you to death almost". Toivottavasti tulevaisuudessa valmennusjohto keksii vastaavia taktiikoita kohtaan ratkaisut.
 

sakkr

Jäsen
Onkos joku seurannut miten Marlies on pelannut? Itseä kiinnostaisi tietää erityisesti miten Liljegren on pärjännyt. Tehot hänellä siis 1+5 12:ssa pelissä ja plusmiinustilasto näyttää +7. Ensi kaudella NHL kutsuu (tai jo tämän kauden lopussa) ?
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Onkos joku seurannut miten Marlies on pelannut? Itseä kiinnostaisi tietää erityisesti miten Liljegren on pärjännyt. Tehot hänellä siis 1+5 12:ssa pelissä ja plusmiinustilasto näyttää +7. Ensi kaudella NHL kutsuu (tai jo tämän kauden lopussa) ?

Pension Plan Puppets -blogissa säännölliset päivitykset Marliesista ja siellä pelaavista prospekteista.

Toronto Maple Leafs Schedule, Roster, News, and Rumors | Pension Plan Puppets

Voisin toki itse häikäilemättä kopioida blogista "mielipiteeni", mutta kun en pelejä ole katsellut, niin ohjataan sinne ;)
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Kalifornian kiertue meni aiemmin syksyllä heikosti, mutta Länsi-Kanadan kiertueella ovat jo kaatuneet sekä Flames että Oilers. Sunnuntain vastaisena yönä vastassa vielä Canucks HNIC-pelissä, minkä jälkeen palataan kotiin. Toisin kuin sen edellisen lännen kiertueen jälkeen, nyt taas vaikuttaa siltä, että Leafs on ottanut sen seuraavaan askeleen ja pudotuspelipaikkaa ei tarvitse enää jännittää viimeisille kierroksille asti. Tämä oli oma toive/tavoite tämän kauden runkosarjalle, ja hyvältä näyttää sen suhteen tällä hetkellä. Karu faktahan on, ettei runkosarjan lopullinen taulukko yleensä merkittävästi poikkea siitä, mitä se on n. 25 pelin jälkeen. Ja parastahan on, että moni avainpelaajista ei ole pelannut vielä samalla tasolla kuin viime kaudell, eli parantamisen varaa siis vielä on monella.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Hieno voitto hallitsevasta mestarista ja kaksi pinnaa tilille. Marner-Bozak-van Riemsdyk -ketju pantiin taas kasaan, Leafs tuli kerrankin otteluun hereillä ja hyviä asioita tapahtui kentällä. Toki asiaa auttoi se, että Penguinsin tulokasveskarilla ei ollut paras iltansa. Matthews jäi jo toistamiseen tällä kaudella ilman laukauksia maalia kohti, Kadrit jäivät niin ikään nollille ja Nylander sai vain jämäminuutteja nelosessa, joten ihan hyvä, että varsinkin Marner ja Bozak nousivat esiin.

Täytyy kyllä ihmetellä tuota Nylanderin peluutusta: Pingviinejä vastaan vaivaiset 8,5 minuuttia jääaikaa, mikä on ilmeisesti NHL-uran pienin lukema. Ainoastaan Matt Martin pelasi vähemmän. Kahdessa edellisessä matsissa poika pelasi 17,5 ja 19,5 minuuttia, joten jos Nylander saa ensi yönä Oilersia vastaan taas liki 20 minuuttia peliaikaa, niin sitten tuon voi olettaa olleen lepuuttamista. Moni kyllä tuntuu ajattelevan, että William on joutunut Babcockin koirankoppiin. Toisaalta Pingujen kaltaista joukkuetta vastaan ei kannata laittaa kaikkia munia samaan koriin. Matthewsin peli ei joidenkin kommenttien mukaan ole loukkaantumisen jälkeen ollut normaalin näköistä. Sanokaa te, jotka ehditte katsella pelejä, onko meno jotenkin vaisun näköistä - voisiko siellä olla yhä jotain vammaa, joka ei ole ehtinyt parantua täysin?

Sarjataulukko näyttää edelleen hyvältä Toronton kannalta. Atlantin kakkossija on tukevasti hallussa tällä hetkellä, mutta Boston saattaa nousta uhkaamaan, mikäli voittaa rästipelinsä joskus.

Ensi yönä tosiaan McDavid, Pulju & kumppanit ACC:ssä ja sen jälkeen pieni vieraskiertue.
 

depre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs, FC Barcelona, Helsingin Joker
Matthewsin peli ei joidenkin kommenttien mukaan ole loukkaantumisen jälkeen ollut normaalin näköistä. Sanokaa te, jotka ehditte katsella pelejä, onko meno jotenkin vaisun näköistä - voisiko siellä olla yhä jotain vammaa, joka ei ole ehtinyt parantua täysin?

Sarjataulukko näyttää edelleen hyvältä Toronton kannalta. Atlantin kakkossija on tukevasti hallussa tällä hetkellä, mutta Boston saattaa nousta uhkaamaan, mikäli voittaa rästipelinsä joskus.

Ensi yönä tosiaan McDavid, Pulju & kumppanit ACC:ssä ja sen jälkeen pieni vieraskiertue.

Matthewsin kohdalla huhuillaan selkävammaa, se voisi selittää tietynlaisen jäykkyyden. Hankala sanoa kun Torontosta ei vahvistusta tule suuntaan tai toiseen, jonkunlainen ylävartalovamma siellä on. Toivotaan ettei kuitenkaan selkävamma, koska se voi aiheuttaa myöhemminkin ongelmia ja sitä on hankala kesken kauden laittaa kuntoon.

Tärkeä voitto eiliseltä, koska Torontolla on ehkä kauden pahin ottelusuma alkamassa ja pisteet ovat varmasti sitä tiukemmassa mitä pitemmälle joulukuu etenee, jokainen voitto on nyt iso asia. Tästä jos joukkue selviää kunnialla, niin pudotuspelipaikan suhteen näyttää erittäin hyvältä ja voidaan taistella jopa divisioonan kärkisijoista.

Nylanderin kohdalla on puhuttu siitä, että suoritustaso kiekottomana ei riitä Babcockille. Liian flegmaattista mestarivalmentajan mieleen, joka hetki pitäisi olla valmis riistoihin ja kamppailuihin. Siltähän se välillä näyttää että Nylanderin selkä nousee, kun kiekko ei ole omalla joukkueella. Paljon on kehitystä tullut, mutta lisää kaivataan. Babcock on ottanut kovan linjan nuorten pelaajien suhteen. Vaatimustaso on korkealla lyhyen tähtäimen menestyksen kustannuksella. Nuoret pelaajat yritetään opettaa pelaamaan oikein heti uran alusta lähtien.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Nuo huhut Matthewsin selkävammasta ovat voimistinuneet voimistumistaan. Ilmeisimmin juuri selkävamman takia Matthews myös missasi aiemmin kaudella uransa ensimmäiset pelit ja viime yönä taas yhden lisää. Itse veikkailin aivotärähystä, mutta enpä tiedä, kuinka paljon parempi selkävammakaan on.

Ongelmahan on, että tässä piilee vaara, ettei Matthews enää tällä kaudella pääse lainkaan parhaaseen iskuun, vaan selkävamma tulee häiritsemään peliä joko enemmän tai vähemmän koko kauden. Kauden jälkeen taitaa koittaa vasta seuraava mahdollisuus saada vamma parannettua kunnolla. Krooniset selkävaivat ala Mario sitten se pahin kauhukuva.

Selväähän on, että jotain Matthewsiä vaivaa: Alkukaudesta jenkki oli liekeissä ja liigan top-5-pelaajia sekä Tampan duon takana mukana MVP-keskusteluissa. Nyt meno on huomattavasti tahmeampaa. Joukkueenahan Leafs pelaa edelleen hyvin, olkoonkin hieman eri tavalla kun fokusta on alkukauden jälkeen siirretty myös puolustuspeliin. Vaikea vain nähdä, että saumoja menestyä keväällä on, ellei Matthewsistä saada parasta.
 

Vpiiroi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs,
Joo kyllä Matthewsin on oltava kunnossa jos halutaan menestyä, mutta samalla jengi saa varmasti itseluottamusta kun osataan voittaa ilmankin kaveria. 90- luvun alussa Penguins voitti mestaruudet vasta kun he oppivat voittamaan myös ilman Mariota.
Kadri on nykyään kyllä loistava ja Bozak/ JVR kaksikonkin yrittäisin ehkä jopa joukkueessa pitää, vaikka omaan päähän ovat hieman laiskoja. Riippuu paljon toki palkoista, JVR on puhunut että ottaisi Torontolta vastaan edullisen diilin saadakseen jäädä menestysvuosiksi Torontoon. Oikealla hinnalla aivan loistava pelaaja.
Oliskohan ollut järkevää myydä Kapanen kauden alussa, kun hänellä oli varmasti hyvä arvo. Hinta varmasti laskee koko ajan. Toisaalta tykkään, että prospecteja ei treidailla, vaan annetaan heille aikaa.
Hienosti voittoja napsuu, vaikka Matthews on poissa, Marner ja Nylander ovat toisen vuoden slumpissa. ( ainakin vähän). Joukkue on oppinut voittamaan pelejä, vaikka ei kaikki menisikään putkeen. Jos keväällä nuoret tähdet on kunnossa, voi meno olla aika kovaa. Kyllähän kolmospariin olisi kiva saada ukkeli tuomaan vähän kilpailua. Ensi vuonna sitten Liljegren ja Dermott sitten haastamaan.
 

Aatu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kisakenttä Oy
Nuo huhut Matthewsin selkävammasta ovat voimistinuneet voimistumistaan. Ilmeisimmin juuri selkävamman takia Matthews myös missasi aiemmin kaudella uransa ensimmäiset pelit ja viime yönä taas yhden lisää. Itse veikkailin aivotärähystä, mutta enpä tiedä, kuinka paljon parempi selkävammakaan on.

Ongelmahan on, että tässä piilee vaara, ettei Matthews enää tällä kaudella pääse lainkaan parhaaseen iskuun, vaan selkävamma tulee häiritsemään peliä joko enemmän tai vähemmän koko kauden. Kauden jälkeen taitaa koittaa vasta seuraava mahdollisuus saada vamma parannettua kunnolla. Krooniset selkävaivat ala Mario sitten se pahin kauhukuva.
Babcock tänään sanonut medialle Austonin olevan day by day, ei pelaa Flyers pelissä sekä että kyseessä aivotärähdyksen oireita. Onko sitten parempi kuin selkävaivat mene ja tiedä.
 

Vpiiroi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs,
Olipas sysimusta viikko, positiiviset asiat aika vähissä.
No onneksi pitkän aikavälin suunta sojottaa ylöspäin, niin tämmöiset viikotkin jotenkin kestää.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Tänään pelataan 100-vuotisjuhlapeli, virallinen nimi taitaa olla "Next Century Game". Vastassa vähemmän perinteinen Carolina Hurricanes (mahtavaa otteluohjelman rakennusta taas liigalta; eikö joku o6-joukkue olisi sopinut paremmin?). Alkamisaika lähes yhtä poikkeuksellinen kuin tapahtumakin: klo 21:00 Suomen aikaa. Oikeastihan tuskin ennen puolikymmentä päästään liikkeelle, mutta päiväpeli joka tapauksessa melkoinen harvinaisuus Leafsille, varsinkin kun kyse on Toronton kotipelistä. Ehkä vuonna 2117 sitten seuraava?

Matthews ei tänäänkään taida pelata. Day-to-day varmaan edelleen, mutta jotain vaikeampaa vammaa jenkillä on. Pitkään Leafs onnistui ratsastamaan ilman ykkössentteriään, ensin leveyden sitten Andersenin voimin, mutta nyt näyttää siltä, että Matthewsin puuttuminen alkaa näkyä myös tuloksissa. Jos jotain positiivista haetaan, niin eivät Nylander ja hieman vähemmän ajankohtaisesti Marner voi vaatia mitään lappua luokkaa "Draisatl", kun kummastakaan ei ole ollut vastaamaan huutoon Matthewsin puuttuessa. Molemmat pelaavat edelleen alle viime kauden tasonsa. "Sophomore Slump" ei ainakaan heidän kohdallaan ole mikään myytti.
 
Viimeksi muokattu:

hitsaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Jahas, kirjoitetaampa tännekkin lyhyesti pelin jälkeisiä tunnelmia ensimmäistä kertaa. Juuri päättynyt peli meni siis Columbuksen nimiin lukemin 4-2. Molemmilla oli omat paikkansa mutta Columbus käytti armotta hyväkseen vastahyökkäystehokkuutensa ja ansaitsi pisteensä tänään. Kaksi maalia vastahyökkäyksesta, yksi päätypelin kautta ja voittomaali orastavan Leafs painostuksen katkaisseen JVR:n hyökkäyspään jäähyä seuranneesta ylivoimasta.

Hyökkäys
- Oikeastaan vain ketju JVR-Bozak-Marner sai jatkuvasti pyöritystä vastustajan päätyyn, etenkin duo Marner-van Riemesdyk oli tänään liekeissä huipentuen Marnerin coast to coast maaliin, parempana päivänä duo olisi voinut tehdä vaikka hatut mieheen. Muiden kenttien esitys ei tänään ollut kovinkaan erottuvaa. Matthewsia odotellessa.

Puolustus
- Kaksi nimeä nousee esiin Gardiner sekä Polak. Gardiner maalistaan huolimatta hutiloi totuttuun tapaansa ja ensimmäisen takaiskun voi ottaa piikkiinsä hänen liukuessaan pois maalin edessä olleen maalintekijä Sedlakin luota niinsanotulle no mans landille. Tästä sisuuntuneena järjesti vielä esityön Seth Jonesin 2-0 maaliin joukkueen juuri tultua täysilukuiseksi. Puolustuksen isäntänä Roman Polak jatkoi siitä mihin Carolina pelissä jäi, ainoastaan yksi selvä virhe viivalla mutta paikkasi senkin loistavalla takakarvauksella.

Maalivahti
- Mcbackup ei tänään voittanut peliä muttei sitä hävinnytkään, Jonesin maalissa hieman ehkä aavisteli syöttöä mutta vastapainoksi otti keskimmäisen erän alivoimalla pari loistavaa koppia.

Olisi mukava kuulla mitä mieltä olette tekstistä niin tietää vastaisuudessaankin kirjoittaa tai olla kirjoittamatta.

-hitsaaja
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Olisi mukava kuulla mitä mieltä olette tekstistä niin tietää vastaisuudessaankin kirjoittaa tai olla kirjoittamatta.

-hitsaaja

Kyllähän hyvin jäsenneltyä ja asiapitoista otteluraporttia mielellään lukee, joten jatka samaan malliin. Saadaan tähänkin ketjuun vähän lisää eloa, kun se pääsee turhan usein painumaan toiselle tai jopa kolmannelle sivulle.

Arizonan ihmepoika tosiaan edelleen sivussa, mutta toivottavasti ei enää pitkään. Sen verran osaavasta kaverista kuitenkin on kyse, että annetaan turhaa tasoitusta muille jengeille, kun joudutaan pelaamaan ilman Matthewsia. Jos ei vielä lauantain Rangers-matsiin ehdi kuntoutua, niin toivottavasti viimeistään 28:nnen päivän "kotiotteluun" Arizonassa pääsisi mukaan tervehtyneenä. Day-to-day on ilmeisesti edelleen tilanne.
 

depre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs, FC Barcelona, Helsingin Joker
Kyllähän hyvin jäsenneltyä ja asiapitoista otteluraporttia mielellään lukee, joten jatka samaan malliin. Saadaan tähänkin ketjuun vähän lisää eloa, kun se pääsee turhan usein painumaan toiselle tai jopa kolmannelle sivulle.

Arizonan ihmepoika tosiaan edelleen sivussa, mutta toivottavasti ei enää pitkään. Sen verran osaavasta kaverista kuitenkin on kyse, että annetaan turhaa tasoitusta muille jengeille, kun joudutaan pelaamaan ilman Matthewsia. Jos ei vielä lauantain Rangers-matsiin ehdi kuntoutua, niin toivottavasti viimeistään 28:nnen päivän "kotiotteluun" Arizonassa pääsisi mukaan tervehtyneenä. Day-to-day on ilmeisesti edelleen tilanne.

Komppaan kirjoittajaa. @hitsaaja kommenttia vain tulemaan kyllä tähän ketjuun asiaa mahtuu.

Matthewsin kanssa olisin nyt varovainen. Toki mielelläni näkisin Matthewsin askissa, mutta parempi nyt ottaa mieluummin varman päälle kuin tuoda miestä liian aikaisin takaisin. Torontolla on nyt todella hankala vierasputki ja todennäköisesti lehdistössä puhutaan kriisijoukkueesta, jos kiertueella tulee vielä pari kolme kertaa kuokkaan, mutta nyt on oltava malttia jos keväällä meinataan pelata pitkään. Matthews tarvitaan silloin kentän puolella ja mielellään täydessä iskussa.

Täytyy sanoa että tämä Toronton otteluohjelma ei ole oikein mistään kotoisin. Harmittaa purnata asiasta joka on periaatteessa enemmän sattuman summa, mutta toisaalta ei nämä jatkuvat back-to-back pelit ja tällaiset kovat jaksot oikein anna joukkueesta oikeaa kuvaa. Torontolla taitaa olla NHL:n hankalin otteluohjelma näiden peräkkäin pelattavien otteluiden suhteen ja kun jo viime kaudella B2B pelejä oli verrattain paljon, niin kyllähän tuo turhauttaa.

Edellisissä viesteissä mainittu Gardiner pelaa valitettavan heikkoa kautta ja on kyllä osasyy tuon pakiston epävarmuuteen. Liikaa vaihtelua kaudesta toiseen, kun Riellyn käyrä näyttää tasaista nousua, niin Gardiner sahaa ylös ja alas. Pakistosta puuttuu se liideri ja se tarkoittaa sitä että ryhmän pitäisi kantaa se vastuu. Ei hyvältä näytä kun se periaatteessa tällä hetkellä isoimman potentiaalin omaava kaveri on jatkuvasti kuutamolla.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Matthews palasi, 1+1, peli parani, Nylander pelasi ensimmäisen "multi-point-gamensa" aikoihin ja lähitulevaisuus näyttää taas hyvältä - ainakin siihen asti kunnes Matthews joutuu taas jättämään pelejä väliin.

Hyvät joulut taas perinteiseen tapaan Leafs-ketjulaisille ja laajemminkin NHL-osion kirjoittajille!
 

KooJii_#1

Jäsen
Suosikkijoukkue
★ HIFK ★ Detroit Red Wings ★ Dallas Stars ★
Hienosti räppäs Matthews heti voittomaalin ja johdatti joukkueen totutusti voittoon! Toivottavasti vaivat ois nyt selätetty! (hehheh)
 

J.Shelley#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP,Toronto Maple Leafs.
On kyllä järkyttävä ero tuossa joukkueen pelaamisessa kun verrataan Matthews vs ilman Matthewsia. Näytti että kaikilla oli +5 itseluottamusboosti Rangersia vastaan joka on ollut yksi kauden kovimmista kotijoukkeista. Matthewskin näytti nyt enemmän siltä alkukauden Austonilta kuin selkävaivoista kärsivältä rammalta.

Ennen peliä tuli kuivateltua touhutippoja kalsareista kun Kristen Shilton twiittasi konkoonpanot ja Nylander oli nostettu ykköseen palauttaen jo viime kaudelta tutun koostumuksen Hyman - AM34 - Nylander. Ja voi pojat, kyllä maistu katsoa tämän kolmikon pelaamista pitkän tauon jälkeen. Nylanderkin painoi kovalla yrityksellä, pariinkin kertaan oli Ragsien puolustus hätää kärsimässä kun Willyllä alkoi kädet ja jalat käymään. Babcockin koirankopista oli mukaan tarttunut palava halu näyttää että mies kuuluu ykköseen, toivottavasti jatkaa samaan tahtiin. Leafsien ensimmäinen maali oli osoitus siitä mihin tämä ketju parhaimmillaan pystyy, peli pyöri 1-1,5 minuuttia hyökkäyspäässä Harlem Blobetrotters tyylisesti jonka jälkeen Nylander tykitti Matthewsin syötöstä kiekon verkkoon. Tuota maalia tuli kyllä tuuleteltua, eikä vähiten Nylanderin takia. Helvetin hieno pelaaja, kaverilla on kyllä ihan älyttömät työkalut hyökkäyspäähän. Välillä tahtotilassa on pieniä notkahduksia, mutta uskon että iän ja Babcockin avulla tämä tulee ennenpitkää häviämään.

Mitäs muuta... Ainiin, Rielly. Captain Morgan on tällä kaudella löytänyt pelaamiseensa aivan uuden tason, mies näyttää tällä hetkellä pesunkestävältä ykköspakilta. Varmaa pelaamista (tästä kuuluu iso käsi Hainseylle) omassa päässä ja hyökkäyspäässä mies vetää huikealla itseluottamuksella. 37 peliin hienot pisteet kasassa, 4+20=24. Jonas Siegel oli laskeskellut että 54 pisteen tahdissa ollaan, mutta joku +40 pinnan kausikin olisi kova suoritus. Viime kaudella olin jo heittämässä pyyhettä kehään Riellyn osalta, mutta onneksi meikäläisen mielipiteillä ei sen suurempaa merkitystä ole.

Marner on ollut myös viimeaikoina huikeassa tikissä, todella viihdyttävää kiekkoa on Mitch esittänyt. Hurricanes peli oli mieh... pojalta kauden paras ja selkeästi teki gutaa hukassa olleelle itseluottamukselle ja tämän jälkeen onkin viime kauden Magic Mitch palannut kokoonpanoon.

Semmoset mietinnät tällä kertaa. Hyvät joulut kaikille Jatkoajan kirjoittajille ja muillekin lätkäfaneille!


EDIT: Ja tosiaan, tällä viikolla alkavissa junnujen mm-kisoissa maitaan edustaa 3 Leafs-prospektia: Ruotsin Timothy Liljegren, jenkkien Joseph Woll ja Suomen Eemeli Räsänen. Varsinkin Liljegrenin ja Wollin voisi kuvitella saavan isoakin roolia kisoissa.
 
Viimeksi muokattu:

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Calvin Pickard kutsuttu ylös ja pelannee ilmeisesti ensi yönä b2b:n jälkimmäisen pelin Coloradoa vastaan. Ihan hyvää pelisilmää jos antavat Pickardille debyytin entistä seuraansa vastaan. McBackupilla ilmeisesti ylä- tai alaraajavamma ;)

Mitch Marner veti taas viime yönä tehoiltaa (1+2) ja on kerännyt edelliseen neljään peliin 3+6 tehot. Voisi kuvitella, että JvR-Bozak-Marner-vitjan tehoilu jatkuu, kun se pääsee taas Matthewsin paluun myötä pelaamaan tasakentällisin entistä useammin vastustajan alaketjuja vastaan. Palaset vain kummasti loksahtelevat paikalleen, kun joukkue saa ykkössentterin takaisin.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Yksi piste Denveristä ihan hyvä tulos, kun kyse oli b2b:n jälkimmäisestä pelistä. Ei mikään erityinen esitys Pickardilta, mutta tietysti paha paikka, kun muu joukkue pelaa rasittuneena ja vastustaja on levännyt. Tyytyväinen täytyy olla, että peli onnistuttiin lopussa venyttämään jatkoille ilman maalivahtia. Babcock ei ollut erityisen tyytyväinen jäähyyn, jonka turvin Avs ratkaisi pelin jatkoilla. MacKinnon oli paras pelaaja jäällä, mikä oli olennainen osatekijä lopputuloksen kannalta.

Huomenna Leafs pelaa jo toisen kerran tällä kaudella päiväpelin, joten täytynee katsoa uutta vuotta odotellessa. Vastassa sopivasti yksi liigan kovimmista kotijoukkueista eli Golden Knights. Kiekko tippuu jäähän joskus klo 22:30:n jälkeen. Vuoden vaihtumista Las Vegasiin juhlimaan matkustaneiden Leafs-fanien määrää voi vain arvailla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös