Toronto Maple Leafs 2014–2015 – kohti draftia ja jälleenrakennusta

  • 204 147
  • 617

Gilly93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Minusta tuo on hyvä juttu, että Nylander tulee Marliesiin. Ruotsissa on iso kaukalo ja siellä pelataan neitikiekkoa(lue=ei taklauksia). Nyt kerkee hyvin sopeutumaan pieneen kaukaloon ja pohjois-anerikkalaiseen pelityyliin ensi kautta silmällä pitäen. Jos Leafs sukeltaa tai tulee paljon loukkeja voi Nylanderin päästää muutamaks peliks kokeilemaan ylhäälläkin loppukaudesta.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Jos saa (pystyy ottamaan) johtavan roolin Marliesissa, niin ihan OK siirto. Jos minuutit ja vastuu taas jäävät vähiin, niin tilanne on täysin toinen. Melkein olisin mieluummin nähnyt Nylanderin pelaavan vielä tämän kauden Euroopassa.

Nythän Nylander altistetaan myös Toronto-median ylireagoiville kirjoituksille aivan toisella tavalla kuin Modossa pelatessaan. Olen aina ollut sitä mieltä, että mitä kauemmin lupaus pystytään pitämään pois paikallisen median suurennuslasin alta, sitä parempi.
Sama ekaan. Toisaalta näkisin, että ykkösketjun paikka on ihan Nylanderia varten pedattu, elleivät sitten halua laittaa vähän helpompaan ruutuun kakkosen keskelle. McKegg hoitanee jomman kumman noista ja Nylanderille jää sitten toinen. Laidalle sitten vaikka Connor Brown näyttämään esimerkkiä siitä, miten duunia tehdään molempiin suuntiin tinkimättömästi.

Toiseen vahvempi sama, Marliesissakin tulee kuitenkin olemaan median silmien alla ja Toronton media on aivan vitun heikkotasoista ja suorastaan vihamielistä. Toivottavasti isänsä on treenannut poikaa noissakin asioissa.

Pitänee yrittää joku päivä katsella joku Marliesin peli, Brownia olisi mukava nähdä tositoimissa. Kova tulokaskausi menossa, Marliesin paras pistemies, kutsu All-Star-peliin ja valittiin joulukuun tulokkaaksi. Connor Brown on toisena AHL:n tulokkaiden pistepörssissä tehoilla 9+20, 37 peliä pelattuna. Melko kova suoritus joukkueessa, jonka maalinteko on tökkinyt koko kauden ja apuja ei ole paljon tullut. Antoine Bibeau pelaa myös kohtuullisen hyvää tulokaskautta, 15 peliä ja niissä nelja nollapeliä jolla jakaa AHL:n kärkipaikan. Muut luvut 2,53 GAA ja 91,6 sv%.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Mainitaan nyt vielä, että tänä yönä alkaa suhteellisen brutaali lännen kiertue. Leafsin huikea putki, jolloin pisteitä otettiin huonolla pelilläkin ja tappio kiersi Toronton kaukaa, on enää kaukainen muisto. Edelliset yksitoista peliä ovat menneet 3-8-0-rekordilla. Samalla wild-card-paikatkin ovat luonnollisesti karkaamassa.

Tämän lännen kiertueen jälkeen Leafsin kausi saattaa käytännössä olla jo taputeltu: @Kings, @Ducks, @Sharks ja @Blues. 4 pistettä olisi todella hyvä suoritus tässä tilanteessa, mutta 0-1 pistettä lienee lähempänä realismia
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Tämän lännen kiertueen jälkeen Leafsin kausi saattaa käytännössä olla jo taputeltu: @Kings, @Ducks, @Sharks ja @Blues. 4 pistettä olisi todella hyvä suoritus tässä tilanteessa, mutta 0-1 pistettä lienee lähempänä realismia
Kings-peli taputeltu ja luu jäi lopulta käteen. Tiukka, tarkka ja ehkä vähän unettavakin ottelu, jossa vastustaja meni heti ensimmäisellä minuutilla johtoon ja tuikkasi lopussa toisen tyhjiin. Bernier oli hyvä entistä seuraansa vastaan. Ankat ja Hait sopivat meille pelityylillisesti ehkä aavistuksen paremmin. Ducks päästää usein yllättävän paljon maaleja ja Sharks on taas vaihteeksi aivan sekaisin vakuuttavan pisteputken jälkeen. Bluesia vastaan puolustuksen täytyy toimia, muuten voi tulla suhteellisen jäätävää kairaa rankan kiertueen päätteeksi.
 

Gilly93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Se mitä unisilla silmillä aamulla peliä kahtelin se ei näyttänyt ollenkaan huonolta. Pitkästä aikaa tappio ei ees v***ta. Molemmat joukkueeet puolusti tarkasti eikä maalipaikkoja juurikaan ollut kummassakaan päässä. Puolusrtuksellisesti parasta leafsia pitkään aikaan. Hyökkäyspelissä tuntui ideat loppuvan kesken, mutta pitää antaa kredittejä myös vastustajalle hienosta puolustustamisesta. 4 pojoa pitäis seuraavasta kolmesta vieraspelistä jollain ilveellä kaapia mikäli pleijareista haluaa vielä haaveilla. Jos peli ilme pysyy samana uskoisin sen olevan mahdollista.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Katselen tässä Ducksin ja Leafsin pelin viimeisiä minuutteja. 2. ja 3. erän perusteella Leafs on ollut aivan hirvittävän huono. Kunnon paikkoja tai painetta ei saada aikaan edes yv:llä. Erityisesti Anaheimin ykkösketju pyörittää kulmapeliään lähes joka vaihdossa niin kuin vastassa olisi amatöörijengi.1. erän missasin, kun en jaksanut herätä kuutta aikaisemmin, mutta selostuksen ja statsien mukaan pelin kuva on ollut samanlainen heti ensimmäisestä aloituksesta lähtien. No, ilmeisesti ensimmäisen viiden minuutin aikana Leafs oli sentään saanut maalipaikan jos toisenkin aikaan. Huomenna vastassa back-to-backissä Sharks, joka pääsee peliin levänneenä. Saa nähdä, saako Leafs maaliakaan aikaiseksi Kalifornian kiertueella.

Jos joku Ducks-fani eksyy lukemaan ketjua, niin voi antaa valistuneen arvionsa siitä, onko Honda Centerissä nähty tällä kaudella tätä aneemisempaa ja heikompaa esitystä vierailijalta.

Melkoinen painajainen tästäkin kaudesta on tulossa: pudotuspeliviiva on karkaamassa lopullisesti ennen siirtotakarajaa mutta toisaalta myös etumatka liigan huonoimman pistesaldon omaaviin joukkueisiin on niin suuri, ettei aivan huippuvarauksesta kannata unelmoida ilman suurta "arpaonnea". Aivan uskomattoman turhauttava loppukausi tulossa.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Jos joku Ducks-fani eksyy lukemaan ketjua, niin voi antaa valistuneen arvionsa siitä, onko Honda Centerissä nähty tällä kaudella tätä aneemisempaa ja heikompaa esitystä vierailijalta.

Tämän päivän Leafs oli kyllä vähintään siellä ihan kärkikastissa. Jonkun lähes yhtä paskan vastustajan muistan, mutta en ole täysin varma oliko se peli tällä vai viime kaudella. Ainakin meidän maalivahdille tämä peli oli helpoin tällä kaudella. Helppoja kuteja täysin toivottomista paikoista ja vielä kun niitä viljelitte todella usein niin Andersen pysyi lämpöisenä läpi ottelun.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Aivan kauheaa paskaa, piste. Ja Ducksia vastaan on kuitenkin yleensä oltu melkoisen vakuuttavia. Tätä ei olisi saatu edes yhdellä Komarovilla käännettyä. Franson pelasi ehkä kauden tähän mennessä paskimman pelinsä, vaikka nuo toisen erän maalit eivät nyt täysin miehen piikkiin menekään. Silti tämä matsi hävittiin kentän toisessa päässä, kun Andersonin maalilla ei saatu 40 minuutin aikana aikaiseksi yhtään mitään. @Steegil :n tavoin tuli kiinnitettyä huomiota erityisesti munattomiin laukauksiin höpösektoreilta. Hei, vietiin taas laukaustilasto omiin nimiin! Eli selkeästi väärä joukkue voitti tämän matsin. Uhhuh. Alkaa näkyä yhä selkeämmin se, että epätasainen jakauma koti- ja vieraspelien kesken oli ainoa syy siihen, että Leafs ylipäänsä istuskeli hetken aikaa pleijaripaikalla.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
@Steegil :n tavoin tuli kiinnitettyä huomiota erityisesti munattomiin laukauksiin höpösektoreilta. Hei, vietiin taas laukaustilasto omiin nimiin! Eli selkeästi väärä joukkue voitti tämän matsin. Uhhuh.

Älä nyt. Mirtle on jo viikon verran paasannut jeesus-Horachekistä ja kuinka Leafsista on tullut parempi kiekonhallintajoukkue sillä hetkellä kun Carlyle sai lähteä.
 

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Älä nyt. Mirtle on jo viikon verran paasannut jeesus-Horachekistä ja kuinka Leafsista on tullut parempi kiekonhallintajoukkue sillä hetkellä kun Carlyle sai lähteä.

Kyllä se kiekonhallinta ihan aikuisten oikeasti on parantunut Carlylen ajoista ja selvästi. Tämä on sitten tullut maalien kustannuksella, kun hyökkääjiltäkin odotetaan nyt puolustamista eikä vaan vastustajan sinisellä syöttöjen kyttäilyä. Bernier puolestaan ei ole saanut valmentajanvaihdoksen jälkeen mitään kiinni (SV% Horachekin aikana luokkaa 86, Carlylen aikana 92), joten ei siis mikään ihme että tappioita tulee edelleen. Alkukaudesta Leafs voitti pelejä jotka sen olisi pitänyt hävitä, nyt häviää sellaisia jotka olisi pitänyt voittaa (tosin Ducks-peli oli surkea räpellys, mutta Caps- ja Kings-pelit päättyisivät useammin Leafsin kuin vastustajan voittoon jos ne toistettaisiin riittävän monta kertaa). Vaikka peli onkin parantunut, niin ei tuo joukkue mikään playoff-tason jengi ole - pakit ovat liian hasardeja omassa päässä ja hyökkääjät liian pehmeitä vastustajan päässä. Pelaajisto on liian yksipuolinen etenkin kahden ylimmän kentän osalta ja tietynlainen tasapaino puuttuu.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
^ Mä en usko, että viikon valmennuksella tehdään merkittävää muutosta pelitapaan. Tai että kesken kauden sellaisia kannattaa playoffsjahdissa olevan joukkueen edes yrittää.

Parantuneet otteissa voi olla osansa Horachekin hienosäädöllä, mutta suurin osa mennee yksinkertaisesti muutoksen ja heräämisen piikkiin. Shanahan on tiettävästi puhutellut joukkuetta yms.

BRuinskin on ollut kuin eri joukkue sen jälkeen kun omistaja Jacobs haukkui sen. Pelitapa ei muuttunut, mutta tulokset ja otteet kaukalossa kyllä. Laukaisutilastokin on kohentunut paljon.

Itse olen aina pitänyt Mirtlestä, mutta kieltämättä tämä valmentajanvaihdos on kyllä tuonut ne puolet esiin, mistä monet häntä syyttävät. Agenda on vahva ja ihan kaikki maailmassa tapahtuva kääntyy tukemaan agendaa. Jouduin epäseuraamaan twitterissä. Kyse ei ole siitä, että olisi sympatioita Carlyleä kohtaan. Pidin häntä alusta saakka huonona valintana Leafsin valmentajaksi. Fossiili. Mutta joku roti vanhan haukkumiseen ja uuden lelun jumaloimiseen.
 

JTX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, HPK
Itse taas olen sitä mieltä että valmentajanvaihdoksella voidaan saavuttaa nopeasti hyötyä muustakin syystä kuin vain joukkueen heräämisen vuoksi. Varsinkin tällaisessa tapauksessa, jossa vanha koutsi on yksinkertaisesti huono. En usko että pelkällä innostuksella saadaan aikaan näin iso pelitavallinen muutos. Enkä usko Mirtlen pitävän Horacekiä minään huikeana valmentajana. Hän vaan haluaa kiinnittää huomiota pelillisten muutosten vaikutukseen.
 

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Se on totta, että syy kiekonhallinnan parantumiseen voi olla ihan mitä tahansa maan ja taivaan väliltä - joka tapauksessa se on ollut jokaisessa Carlylen ajan jälkeisessä pelissä parempaa kuin tyyliin kertaakaan hänen aikanaan (yksittäisiä poikkeuksia toki löytyy, mutta useamman pelin putkia ei). Shanahan tosiaan piti joukkueelle puhuttelun heti vaihdoksen jälkeen ja varmasti sekin on osaltaan vaikuttanut, mutta jotenkin en jaksa uskoa, että pelkästään siitä seuraisi omaa maalia kohti tulevien laukasten väheneminen kymmenellä ottelua kohti ja kiekonhallintalukujen kasvu jopa yli kymmenellä prosentilla. Tässä kuvassa näkyy varsin hyvin Carlylen vaikutus Leafsin kiekonhallintaan (linkki vie kuvaan Leafsin Fenwick-tilastojen summasta kaudesta 2011-12 lähtien pelin ollessa tasan). Carlylen potkujen jälkeisissä neljässä pelissä Toronton Fenwick tied on ollut keskimäärin 55.6% eli summa on kasvanut 22 yksikköä kun nollatasona pidetään 50 prosenttia. Näin rajua kasvua ei Carlylen aikana näkynyt kertaakaan edes hetkellisesti. Carlylen viimeisten viidentoista pelin Fenwick tied -keskiarvo oli muuten huikaiseva 38.0% eli tuossa nimenomaisessa statistiikassa ero on ollut suorastaan murskaava.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Katseliko kukaan Sharks-peliä kokonaisuudessaan? Tilastojen ja koosteen perusteella taas aika murheellinen ja väsynyt setti, ainoana valonpilkahduksena Reimerin hyvä peli maalilla. Vieraskiertue on vienyt voimia ja seuraavassa matsissa vastaan tulee Detroit-tappiosta turhautunut Blues. Toivotaan että tähdistöpelin tuoma tauko antaa tarpeeksi aikaa pelin hiomiseen ja pelaajien henkisen puolen ravisteluun.
 

SVSV

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
Katseliko kukaan Sharks-peliä kokonaisuudessaan? Tilastojen ja koosteen perusteella taas aika murheellinen ja väsynyt setti, ainoana valonpilkahduksena Reimerin hyvä peli maalilla. Vieraskiertue on vienyt voimia ja seuraavassa matsissa vastaan tulee Detroit-tappiosta turhautunut Blues. Toivotaan että tähdistöpelin tuoma tauko antaa tarpeeksi aikaa pelin hiomiseen ja pelaajien henkisen puolen ravisteluun.

Tilastojen valossa peli näyttää paljon pahemmalta Leafsin kannalta. Matsi oli kuitenkin kiinni vain yhdestä häkistä ja Nemo joutui heittämään useita loistokoppeja ja luottamaan tolppiin ainakin kaksi kertaa, jotta Toronto ei noussut tasoihin. Siinä mielessä siis kohtuu hyvä peli vierasjoukkueelta, vaikka välillä olivatkin pitkään pyörimässä omissa ja ottivat tosiaan tuon määrän laukauksia vastaan. En tosin ole varma kuinka kova tasonmittari tämän hetken Sharkskaan on.

Gardiner oli kohtuu pirteä hyökkäyspäähän ja myös Bozak kierteli nätisti pari kertaa, mutta näin muuten Toronton tähdet kuten Kessel tai JvR olivat aika näkymättömiä. Kumman vaikeata tuntui Torontolla olevan kiekon poistaminen omista, jos saivat sen haltuun Sharksin pyörityksen jälkeen.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Painajaismainen lännen kiertue siitä tuli. En kaikkia pelejä jaksanut tai edes halunnut katsella, joten analyysi jää lyhyeksi. Jotkut numerot eivät kuitenkaan valehtele: 4 peliä, 12 päästettyä maalia, 1 tehty maali ja 0 pistettä.

Ei oikeastaan mitään lisättävää tuohon. Kausi on käytännössä ohi ennen tähdistöottelua. Nyt sitten vain "jännitetään", kuinka syvän sukelluksen Toronto onnistuu kevään aikana tekemään. Tämä on myös se pointti kaudesta, jolloin otteluvalintaa tehdessä ViaPlayssa kursori ei automaattisesti pysähdy Toronton pelin kohdalla vaan sen kierroksen oikeasti kiinnostavimman ja laadukkaimman pelin kohdalle.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Yritin katsoa Leafsin pelin pitkästä aikaa, mutta eipä tuota yhtä erää enempää pysty katsomaan. 2-0 Hurricanesille ja peli on melko sekavaa paskaa. Noh, meno näyttää siltä että TOP10-pick on varma ja parempaankin hyvät mahdollisuudet. Edellisestä hyökkääjän tekemästä maalista alkaa muuten olemaan hetki, reilut 13 erää tai jotain.

Suurimmat odotukset mulla on trade deadlinea kohtaan, tapahtuuko joukkueen tyhjennystä, ja tietysti kesän draftia voi alkaa jo odottelemaan. Kesälläkin voi jotain kauppoja olla luvassa, toivottavasti uuden GM:n toimesta. Huhujen mukaan Leafs suunnittelee jatkosopimuksia Fransonille sekä Santorellille, en oikein ymmärrä miksi. Santorellin kyllä jotenkin, mutta hinta voi olla aika reilusti isompi kuin nyt ja sitä cap-tilaa nyt ei ihan hirveästi ole. Fransonin sopimus tulee sitten olemaan jotain 5+ milliä ja en ikinä usko että pystyy pitämään edes nykyisen tasonsa.
 

Steus

Jäsen
Jäi itseltä lännen kiertue (onneksi) pääpiirteittäin seuraamatta. Nyt vastassa höpöhöpöjoukkue Raleighista ja vihdoin saumat palata voittokantaan...

8min hangattu ja Carolina 0-2 -johdossa, Hora ottaa aikalisän.

Tuollainen oli minulla kirjoitettuna 8min jälkeen, mutta jäi laittamatta. Jäi kuitenkin autosavella talteen, niin lyödään nyt tuohon, kun varsin samanlaisella mielellä ollaan oltu @Footless kanssa. Ensimmäiseen erään loppui minunkin osalta seuraaminen. JvR vitutti eniten, muut tasaisen paljon. Ilman raivoa selvisivät Polak, Santorelli ja Kadri. Tai ihan vitun sama.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
On tuo kyllä aika karsean näköistä... Omissa papereissa ainoat plussat tästä pelistä Polakille, Riellylle ja Reimerille. Rielly kohdalla on sääli, että huikea potentiaali menee hukkaan tällaisessa joukkueessa.

Ja propsit muuten vastustajalta Eric Staalille, kun haki Phaneufin matsiin ja otti vielä päälle kakkosen. Leafsin YV näytti paljon lupaavammalta ilman #3 heilumassa viivalla...
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
No joo, mitäköhän tässä vielä sanoisi sellaista mitä ei parista edellisestä viestistä tullut selville... Bernierillä oli taas vaihteeksi aika tuskallinen iltapuhde. Kaikki hurrikaanien maalit olisivat olleet suht helposti torjuttavissa/estettävissä, mutta kun jalkovälissä on avoimet ovat, niin... Eipä tehnyt puolustuskaan kauheasti asian eteen. Hohhoijaa.

Kotona ollaan kuitenkin yleensä sen verran hyviä että Leafs tulee roikkumaan 1-3 sijan päässä villistä kortista koko kauden loppuun asti. Reimer varmaan pelaa tämän jälkeen pari voittoa kotiin, sitten tulitetaan karusti vaihtoon ja sykli alkaa alusta.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Ensimmäiseen erään loppui minunkin osalta seuraaminen. JvR vitutti eniten, muut tasaisen paljon. Ilman raivoa selvisivät Polak, Santorelli ja Kadri. Tai ihan vitun sama.
Mulla jäi telkkari auki kun tulin kirjoittamaan tänne kommentteja ja tsekkailemaan muita ja ehdin juuri nähdä toisen erän alunkin. Eipä siinäkään sitten kauaa mennyt kun peli oli 3-0, seurailin sitten erän loppuun ihan huumorimielessä. Pelaajista samaa mieltä, JVR oli taas aivan helvetin löysä ja haluton. Bozakille myös erikoismaininta paskasta sentteripelistä, eka maali puhtaasti Tylerin piikkiin, eikä kolmannessakaan ihan täysillä ollut mukana.

Kauden kotiennätys muuten tuli, kolme paitaa jäälle. Leafs onkin alkanut nostella noista jotain syytteitä, en jaksanut sen tarkemmin tutustua tuohon lähinnä myötähäpeää aiheuttavaan touhuun. Typeräähän se paitojen heittelykin on, mutta aivan yhtä ääliömäistä on alkaa siitä jotain sanktioita jakelemaan. Hatun nosto sille vanhemmalle herralle, joka katsomossa otti paitansa pois ja antoi sen jollekin skidille ja ilmeisesti lähti menemään pelistä.

Percy ja Leivo on nostettu ylös, Marliesiin matkaavat Bodie ja Carrick. Mitä ilmeisimmin Percy on nostettu pelaamaan, koska muuten tuossa ei ole järkeä, kahdeksan pakkia nyt siis kokoonpanossa. Jännityksellä odotan kuka pakeista lepää seuraavan pelin, Gardiner ja Holzer olisivat loogiset vaihtoehdot, mutta eipä siellä nyt kukaan koskematon ole peliesitysten perusteella. Santorelli ilmeisesti palaa sitten keskelle, joten Leivo saattaisi löytyä Kadrin laidalta. Tai mistäpä noista tietää, huomennahan sen sitten näkee. Tai siis ylihuomenna luen raportista.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Kesälläkin voi jotain kauppoja olla luvassa, toivottavasti uuden GM:n toimesta. Huhujen mukaan Leafs suunnittelee jatkosopimuksia Fransonille sekä Santorellille, en oikein ymmärrä miksi. Santorellin kyllä jotenkin, mutta hinta voi olla aika reilusti isompi kuin nyt ja sitä cap-tilaa nyt ei ihan hirveästi ole. Fransonin sopimus tulee sitten olemaan jotain 5+ milliä ja en ikinä usko että pystyy pitämään edes nykyisen tasonsa.

Santorellille?

Yksi vähemmän puhuttu syy Leafs romahduksen taustalla on, että alkukaudesta hyvää taustatukea ykköspyssyille antaneet kaverit ovat syystä tai toisesta hävinneet täysin kuvasta. Komarovin ja Hollandin hyytymiseen löytyy syy loukkaantumislistaa katselemalla, mutta Santorellin ja Clarksonin hyytymiseen ei löydy muuta syytä kuin todellisen tason löytyminen.

Santorellihan oli marras- ja joulukuussa Leafsin parhaita pelureita. Silloin näytti, että kyse olisi samanlaisesta ryöstöstä yhden vuoden diilillä kuin Mason Raymond oli edelliskaudella. Jos tapaus-Raymond jotain opetti, niin näille "raymondeille" ei välttämättä kannata antaa pitkää diiliä. Onneksi Leafs ei sentään Raymondille sitä antanut vaan Flames. Nyt kun Santorellin tahti on taantunut jo tässä vaiheessa kautta, niin hälytyskellojen pitäisi soida suht kovaa.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Yksi vähemmän puhuttu syy Leafs romahduksen taustalla on, että alkukaudesta hyvää taustatukea ykköspyssyille antaneet kaverit ovat syystä tai toisesta hävinneet täysin kuvasta. Komarovin ja Hollandin hyytymiseen löytyy syy loukkaantumislistaa katselemalla, mutta Santorellin ja Clarksonin hyytymiseen ei löydy muuta syytä kuin todellisen tason löytyminen.

Santorellihan oli marras- ja joulukuussa Leafsin parhaita pelureita. Silloin näytti, että kyse olisi samanlaisesta ryöstöstä yhden vuoden diilillä kuin Mason Raymond oli edelliskaudella. Jos tapaus-Raymond jotain opetti, niin näille "raymondeille" ei välttämättä kannata antaa pitkää diiliä. Onneksi Leafs ei sentään Raymondille sitä antanut vaan Flames. Nyt kun Santorellin tahti on taantunut jo tässä vaiheessa kautta, niin hälytyskellojen pitäisi soida suht kovaa.
Näinpä. Santorelli sentään tekee kovasti töitä joka vaihdossa ja vauhti on kovaa, mutta tulosta ei vaan tällä hetkellä synny. Realistisesti jos ajatellaan, niin Santa on ehjä semmoinen 40 pisteen mies täydessä runkosarjassa, ihan maksimissaan. Mua ei ollenkaan haittaisi jos jatkaisi syvyyspelaajana jollain 2-2,5 milliä per vuosi diilillä vaikka pari-kolme kautta, mutta epäilen vahvasti että sopimus tulee olemaan aivan helvetisti isompi. Ja siinä sitten taas ihmetellään kahden kauden päästä kun kolmosketjuun menee 12 milliä.

Clarkson on näyttänyt yhtä vitun lapaselta kuin viimekin kaudella, viime yönä sentään tiputti hanskansa vaihteeksi. Tulosta ei synny, vaikka yv-aikaakin tulee tasaisesti. Mut hei, enää viisi vuotta.
 

Jatzerman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Minnesota Wild, Chicago Blackhawks
Jospa valmentajan vaihdos All Stars -tauon jälkeen piristäisi. Ei näin huonoa suorittamista voi jatkua loputtomiin, joten kurssi kääntyy kyllä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös