Yli 30 vuotta videopelejä pelailleelle harrastajalle tämä on kyllä aivan mahdoton savotta. Tyydyn ehkä pistämään pelit raa'asti järjestykseen niihin käytetyn arvioidun tuntimäärän mukaisesti. Varoitus: tulee pitkä postaus.
1. Nethack (PC)
Lasken tähän mukaan myös alkuperäisen Hackin, josta viha-rakkaussude leimahti saman tien ilmiliekkiin. Pelissä mennään @-merkillä ja tapetaan a- ja b-kirjaimia, keräillään [-kirjaimia ja tilanteet visualisoidaan päässä, mutta loistavan skriptauksen ja kaiken seurauksena syntyvän loputtoman tilannekomiikan myötä kaikkien aikojen parhaasta tietokonepelistä ei ole minkäänlaista epäselvyyttä. Miten monella eri tavalla pelaaja voi kuolla cockatrice corpseen?
2. World of Warcraft (PC)
US ja EU betat veivät jo mennessään hienon, tunnelmallisen ja ennen kaikkea käsittämättömän toimivan grafiikan myötä ja helmikuussa 2005 olleen julkaisun myötä mikään ei ole moninpeleissä ollut ennallaan. Jotakin tämän pelin vetovoimasta kertoo se, että kuluneen 4½ vuoden aikana taukoa on tullut pidettyä yhteensä kuutisen kuukautta. Ensimmäisenä kesänä 3 kk pakon edessä toimimattoman netin myötä ja nyt viimeksi tänä keväänä toiset 3 kk kiireiden vuoksi. Käväisen edelleenkin onlinessä viikoittain muutaman tunnin verran.
3. Diablo II (PC)
Diablo oli jo lupauksia antava, mutta Diablo II tyhjensi pajatson. Hienot grafiikat, mainio tunnelma, hyvin suunnitellut paikat ja ennen kaikkea The Randomgeneraattori tavaroille piti otteessaan tukevasti. Tätä tuli hakattua myös moninpelinä rutkasti, ja ainoa oikea tapahan oli pelata hardcore ladderia. "You are dead" teksti ei naurattanut siinä vaiheessa, kun levelin 89 druidini kohtasi Hephaston, jolle oli arpoutunut ominaisuuksiksi Fire Enchanted Conviction Aura. Kuten Nethackissa, myös Diablossa hardcore-kuolemat juonsivat juurensa useimmiten omasta tyhmyydestä.
4. Elite (C64)
64 kilotavuun oli jo tekniseltä kannalta ahdettu niin järjetön määrä dataa, että Eliten "universumia" oli hieman vaikea käsittää. Älyttömiä määriä tätä tuli kuitenkin pelattua ja ihmetellä täytyy sitä "lokikirjojen" määrää, mitä eri kauppatavaroiden raahaamisesta edestakaisin tuli pidettyä. En päässyt edes koskaan Elite-statukselle, se olisi kaiketi vaatinut 65000 tappoa. Aikansa edelläkävijä, eikä saman legendaarisuusasteen pelidesigniin ole vieläkään tämän genren peleissä oikein päästy. EVE Onlinea ei voi oikein laskea; ei senkään yksinpeli Elitestä niin kovin paljon eroa.
5. Ultima IV (C64)
Samaan kategoriaan menee Ultima IV. Järjettömän kokoinen pelimaailma ja kaikki tuhat kertaa suurempaa kuin jo legendaksi muodostuneessa Ultima III:ssa. Lord Britishin pelidesignin mukainen jyrkkä hyvis/pahis-jaottelu alkoi jossakin kohti närästää kyllä ihan kympillä, mutta eihän tästä roolipeliseikkailu enää eeppisemmäksi muutu.
6. Dungeon Master (Amiga)
Roolipeliharrastajalle tämä oli mitä mainioin peli. 3D-luolastoa, reaaliajassa juoksentelevia vihollisia sekä tietysti kaikenlaisia kliksuttelupuzzleja. Dungeon Master kiteytti hyvinkin toimivaan muotoon sen ajan Dungeons & Dragons -luolakonttailut.
7. NHL 96 (PC)
NHL 95 oikeastaan kuuluisi tähän samaan; ne olivat yhdessä kruunaamattomat kuninkaat tietokonelätkän saralla. Eipä olisi heti arvannut, että alkuperäisen tehokaksikon valtakausi kestää nykypäivänäkin vertailua pelikokemuksen ja viihteellisyyden kannalta.
8. Laser Squad (Amiga)
Hot seat -pelaaminen kiteytyi omalta osaltani tähän tuotokseen. Taktinen strategiapeli tyyliin "me vastaan noi", paljon pyssyjä, paljon erilaisia kombinaatioita, joilla omaa pelistrategiaansa pystyi suht järkevästi muuttelemaan, erittäin hyvä pelitasapaino jne. Tämänkin syrjäytti vasta Jagged Alliance, joka ei kuitenkaan pääse top 10 -listalle johtuen siitä, että JA-sarjaa ei ole tullut hierottua läheskään samoja määriä, mitä Laser Squadia.
9. Paradroid (C64)
Andrew Braybrook teki kuusneballe koko joukon suhteellisen outoja pelejä. Oli söpön vihreän mörön seikkailuja vieraissa maailmoissa, futuristista kilpa-ajoa erilaisissa ympäristöissä ynnä muuta, mutta scifin ystävälle tämä robottisota oli huikeaa viihdettä. Avaruusaluksissa oli eri kansia, joihin oli sijoiteltu mittavasta, ominaisuuksiltaan hämmentävän vaihtelevasta robottivalikoimasta loogisen oloisia robottivaihtoehtoja ja ainoa päämäärä oli putsata laivastoa alus kerrallaan joko ampuen tai robotteja yksi kerrallaan haltuun ottaen. Hypnoottista ja toimivaa menoa ja pelin suolaksihan muodostui lopulta nokkela virtapiiriminipeli, jolla ratkaistiin kunkin valtaustaistelun lopputulos.
10. Heroes of Might and Magic III (PC)
Vuoropohjainen fantasiastrategia alkoi kiinnostaa jo kakkososan kohdalla. Olihan se vaikea ja kaikkea, mutta kolmoseen lisättiin kampanjoita ja muuta tekemistä niin suuria määriä, että aikaa tähän alkoi yhtäkkiä palaa todella paljon. Asiat olivat hyvin tasapainotettuja ja moninpelikin oli mestarillinen kokemus.
Listan ulkopuolelle jää vielä notkumaan mm. jo mainittu UFO: Enemy Unknown, jonka pelaaminen jäi omalta osaltani kertaluontoiseksi läpipeluuksi, mutta tämä matka oli myöskin eräs ikimuistoisimpia. Vihollistyyppejä oli paljon ja miltei jokaisella oli todella ärsyttäviä erikoisominaisuuksia. Samaten sellainenkin kiistaton klassikko, kuin Master of Orion kamppailee vahvasti sijoituksesta top-10:ssä, mutta edellä on vain yksinkertaisesti liikaa loistavampia pelejä.