Tomas Zaborsky HIFK:hon

  • 206 326
  • 746

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Onko idiotismia pitää mediassa tappiosta kaikkia muita kuin itseään syyttelevää päävalmentajaa huonona häviäjänä ja pellenä varsinkin kun HIFK oli todella heikko koko viidennen ja kuudennen pelin ja hävisi sarjan ihan itse? Vai onko sen ääneen sanominen idiotismia? Olisi ottanut mallia vaikka Luttisesta ja Ramstedtista ja antanut voittajalle asiaan kuuluvan arvon ja tunnustuksen kun oli vahvempi.

Se, että sinä tulet tänne toisen joukkueen kannattajana provoamaan pelle-kommenteilla finaalitappion juuri kokeneen joukkueen pelaajaa ja valmentajaa, kertoo lähinnä siitä että olet trolli. Ei sen kummempaa, teitähän netissä nykyään riittää.

Jos turhautumisen käsittelee niin epäammattimaisesti että syyttelee mediassa muita tappiosta eikä osaa katsoa peiliin, on todellakin pitkä matka huippuvalmentajaksi eikä sen ääneen sanominen tee kenestäkään idioottia.

Pitkä matka huippuvalmentajaksi? Juha Vuorihan se varsinainen huippuvalmentaja onkin kun on voittanut vissiin yhden pronssin joskus apuvalmentajana. Mitäs jos vaikka tsekkaisit Törmäsen saavutuksia (myös tämä kausi) ennen kuin tulet suoltamaan tuollaista paskaa?
 

SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Pitkä matka huippuvalmentajaksi? Juha Vuorihan se varsinainen huippuvalmentaja onkin kun on voittanut vissiin yhden pronssin joskus apuvalmentajana. Mitäs jos vaikka tsekkaisit Törmäsen saavutuksia (myös tämä kausi) ennen kuin tulet suoltamaan tuollaista paskaa?

Ööö.. Juha Vuori, Lukon päämevalmentaja liittyy Antti Törmäseen miten?

Törmäsellä on muutama mestaruus ja muutamat potkut. Tämä finaalisarja kuitenkin osoitti että matkaa on vielä paljon vaikka runkosarjassa HIFK paras joukkue olikin. Ei Törmänen huono valmentaja ole, muttei ainakaan vielä huippuvalmentajakaan (Jollaisena pidän esimerkiksi Lauri Marjamäkeä).

Viime vuoden finaaleissa Tappara-teki jatkoaikamaalin kun Karhunen kolattiin samalla maaliin ja monien mielestä maali olisi pitänyt hylätä. Marjamäki totesi heti ottelun jälkeen että nyt heidän pitää keskittyä voittamaan seuraava matsi, ja näin Kärpät teki voittaen lopulta mestaruuden.

Tämän vuoden finaaleissa Tappara teki kyseenalaisen voittomaalin josta Törmänen ei päässyt missään vaiheessa yli HIFKin häviten mestaruuden seuraavassa pelissä erittäin heikon esityksen jälkeen.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Törmäsellä on muutama mestaruus ja muutamat potkut. Tämä finaalisarja kuitenkin osoitti että matkaa on vielä paljon vaikka runkosarjassa HIFK paras joukkue olikin. Ei Törmänen huono valmentaja ole, muttei ainakaan vielä huippuvalmentajakaan (Jollaisena pidän esimerkiksi Lauri Marjamäkeä).

Marjamäki on huippuvalmentaja ja siksi valmentaakin ensi kaudella maajoukkuetta. Se ei kuitenkaan tarkoita että muutaman mestaruuden ja tällä kaudella IFK:n finaaliin lyhyellä urallaan valmentaneella Törmäsellä olisi "pitkä matka huippuvalmentajaksi", kuten asian ilmaisit.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Mitä ihmettä tuo joulukuusi tekee tuolla vappuna! Onnenkaluna? Ei hyvää päivää. Taikauskollakin voisi olla rajansa.
Monilla Änäristaroilla on NIIN outoja taikauskoisia rituaaleja ja talismaaneja ettei tosikaan, Zabon joulukuusi on ihan normi juttu.

Mun mielst' Zabo ei kyllä tee itsetään mitään pelleä, jos heittää someen "ettei onnenkalutkaan auta"... mun mieletsä se kertoo enemmän inhimillisestä koko sydämellään lätkälle elävästä pelaajasta joka purkaa pettymystään snadilla sarkasmilla

ZABO! Stále dúfam, že si pobyt. Prosím, zamyslite sa znova. Počúvať hlas svojho srdca, nie hlas vašej peňaženke. Vo Fínsku rastú nádherné vianočné stromčeky;-) #67
 
Viimeksi muokattu:

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
)

Kuten itsekin totesit, kun tuosta ei voi selvää tulkintaa tehdä mitä tarkoittaa (en edes tiedä onko Zabo Baxterin tapaan uskonnollinen), ei kannata tehdä pahinta tulkintaa ja tuomita siitä. Toivottavasti Zabo ei ole niin huono häviäjä kuin tuo pahimmillaan voi tarkoittaa.

Tuon Instagram-kuvan kommenteissa Zabo vaihtoi muutaman sanan jonkun kommentoijan kanssa, joissa syyttää Peltolaa filmaamisesta ja että ei Liivikikään jättänyt peliä kesken kun sai mailasta silmään.

No joo, helppo se on toisaalta huudella näistä asioista täällä, mutta ihmetyttää toisaalta se, miten ammattijääkiekkoilija tuollaisia päästelee suustaan. Mutta, ihmisiä hekin ovat.
 

Lindfors

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, YNWA
Tuon Instagram-kuvan kommenteissa Zabo vaihtoi muutaman sanan jonkun kommentoijan kanssa, joissa syyttää Peltolaa filmaamisesta ja että ei Liivikikään jättänyt peliä kesken kun sai mailasta silmään.

No joo, helppo se on toisaalta huudella näistä asioista täällä, mutta ihmetyttää toisaalta se, miten ammattijääkiekkoilija tuollaisia päästelee suustaan. Mutta, ihmisiä hekin ovat.
Totuushan tuossa on, mutta turha enää jälkeen päin.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuon Instagram-kuvan kommenteissa Zabo vaihtoi muutaman sanan jonkun kommentoijan kanssa, joissa syyttää Peltolaa filmaamisesta ja että ei Liivikikään jättänyt peliä kesken kun sai mailasta silmään.

Nojoo, tuo ei sitten jätä paljon epäselvää. Toivottavasti Zabo malttaisi ottaa vähän etäisyyttä asioihin, jolloin varmaan hetken tuumittuaan tajuaa juttujensa naurettavuuden itsekin.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Pitäisi kieltää somen käyttö kaikilta seuran pelaajilta jos haluaa tälläisiltä kommenteilta välttyä. Olisin suoraan sanottuna ihmeissäni jos ei siitä noin 30 jätkästä joku päästä hävityn finaalin jälkeen vitutuksissaan jotain aivopierua nettiin kun on niin suosittua nykyään postata julkiseksi kaikki mitä mieleen tulee.
Mutta hei mitä siitä syyttämään pelaajia, moni fani haluaa päästä lähemmäksi pelaajien ajatuksia ja nyt se on some-aikakaudella mahdollista. Olkaa tyytyväisiä sitten myös näihin aivopieruihin mitä voidaan ladella vaikka himasta kalsarikännipäissään.

_
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Mielensäpahoittajat vauhdissa. Vittu jos vituttaa niin kyllä siitä saa minun puolestani sanoa. Ja muutenkin mielipiteensä asioiden laidasta. Jos ei tykkää niin ei tarvitse seurata kyseistä henkilöä somessa. Kukkahatut fuck off.
 

Snaibeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
...
Jos turhautumisen käsittelee niin epäammattimaisesti että syyttelee mediassa muita tappiosta eikä osaa katsoa peiliin, on todellakin pitkä matka huippuvalmentajaksi eikä sen ääneen sanominen tee kenestäkään idioottia.

Tämä ns. keskustelu verkossa on kyllä ajanut joidenkin ajattelun todella mustavalkoiseen maailmaan. Jos asia olisi näin, Suomessa ei olisi yhtään huippuvalmentajaa. Tunteella omien puolella, hetki kauden tärkeimmässä ottelussa huonolla pelillä kärsityn tappion jälkeen tulee varmasti sanotuksi sellaistakin, jota ei muutoin sanoisi. Ei ne pullonheittoraportit Tapolastakaan huonoa valmentajaa tee. Tai loukkaantumisista purnaaminen Dufvasta. Tai urheilun epäkohdista valittaminen Summasesta. Ennen kaikkea tulos, mutta myös peli kertoo valmentajan ja joukkueen tason. Myöskään se, ettei heti pelin jälkeen sano, että peiliin katsomisen paikka, ei tarkoita, ettei sinne katsottaisi.

Toki oman pahan olon purkamiseen on yksi keino trollaaminenkin ja tuleehan sitä itsekin harrastettua, joten sallittakoon @SJK10. Kiitos mielipiteestäsi, vaikka se ei arvokas ollutkaan.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Jos tuo lainaamasi viesti on tarkoittamasi Zaborskyn viesti, niin eikö se siellä edelleen ole?

Ei ole enää. Epäilen että kyse ei ole äkillisestä harkintakyvyn palautumisesta vaan toimisto ja/tai agentti on ottanut yhteyttä kun asia on ylittänyt uutiskynnyksen. Siirsin keskustelun ketjuun joka on mielestäni aiheelle sopivampi.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Zaborsky on todella hieno ihminen, persoona ja urheilija. Haluaa voittaa, aina. Taisteli maalipörssin voitosta tosissaan, mutta kun se ei lopulta tullut onnitteli Rauta hymyssä suin kesken matsin. Haluaa onnistua, mutta pelaa aina myös joukkueelleen täydellä sielulla, näin ainakin IFK:ssa. Zabon tunteet ja kommentit pystyy hyvin ymmärtämään tällä hetkellä, pettymys on valtaisa, ja tuomaritoiminta ja kurinpitotoiminta jätti hyvin paskan maun finaalista. Jollekin ulkomaalaiselle korkeasta mailasta pelikielto joka on täysin vahinko on varmasti melkoinen ihmetyksen aihe kun samassa matsissa hyppytaklauksella vedetään kaveria päähän eikä siitä tule mitään, säännöt Liigassa sekaisin? Missään muualla ei taideta jakaa korkeista mailoista pelikieltoja kun tarkoituksena on nostaa mailaa mikä on sallittua jääkiekossa, eri asia olisi jos huidotaan tarkoituksella mailalla naamaan vaakasuorassa tai huolimattomasti ilmassa olevaa kiekkoa silloin toki pelikielto on perusteltu korkeasta mailasta.

Tätä tulisieluista taistelijaa jää ikävä, tsemppiä tuleviin haasteisiin minne ikinä menetkään!

E: Sanotaan vielä, että nämä ratkeaa todella pieniin asioihin, vähän sama kuin sadan metrin juoksukilpailussa joku kampittaisi sinut ja et saisi tunteita purkaa muiden todetessa, että mitä et juoksut nopeammin! Ihan kuin epäkohdista ei saisi tappion hetkellä suutaan aukasta?
 

Salmis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei ole enää. Epäilen että kyse ei ole äkillisestä harkintakyvyn palautumisesta vaan toimisto ja/tai agentti on ottanut yhteyttä kun asia on ylittänyt uutiskynnyksen. Siirsin keskustelun ketjuun joka on mielestäni aiheelle sopivampi.

Kyllä on. Tarkin juuri. Joko vääristelet tarkoituksella asiaa tai et osaa Instagramia käyttää.

Ei tästä tämän enempää.
 

Liitteet

  • Screenshot_2016-04-27-17-12-55.png
    Screenshot_2016-04-27-17-12-55.png
    255,9 KB · kertaa luettu: 592

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Samanlaisia Zabo ja Stögö. Elää sielullaan. Ei paljon Zabo kaartele jäällä. Taistelee koko ajan.

Vastapainona tulee suusta kaikenlaista. Kyllä se Zabon pelikielto vs Mäntylän ei kieltoa sapetti koko jengiä.

Osa vaan ei sano mitään. Mua ei haittaa, että joku päästelee oikeita tunteita esiin.

mutta en tietenkään usko Peltolan kaltaisen hienon urheilijan filmanneen yhtään. Zabo ei ulkomaalaisena vain tunne Peltolaa ja pelikielto ihmetyttää.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Samanlaisia Zabo ja Stögö. Elää sielullaan. Ei paljon Zabo kaartele jäällä. Taistelee koko ajan.

Vastapainona tulee suusta kaikenlaista. Kyllä se Zabon pelikielto vs Mäntylän ei kieltoa sapetti koko jengiä.

Osa vaan ei sano mitään. Mua ei haittaa, että joku päästelee oikeita tunteita esiin.

mutta en tietenkään usko Peltolan kaltaisen hienon urheilijan filmanneen yhtään. Zabo ei ulkomaalaisena vain tunne Peltolaa ja pelikielto ihmetyttää.

Sorbits huutelu ns. vieraisiin pöytiin, mutta tähän on ihan pakko tarttua. Zaborsky ei tähän astisella urallaan ole osoittanut olevansa ns. isojen pelien kaveri. Yksilötaidollaan tämä kyllä loistaa runkosarjassa, mutta pelien kovetessa häipyy kuvasta kyllä harvinaisen hyvin. Tulee mieleen takavuosilta mm. Pat LaFontaine. PLF teki muutamaan otteeseen Buffalossa ihan kivat tehot runkosarjassa, mutta ei sittenkään ollut pelaaja, joka ottaa joukkueen ns. reppuselkään ja voittaa mestaruuksia.
 

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Zaborsky ei usein osunut maaliin vaikka lukuisia hyviä paikkoja oli tarjolla, tästä tuskin voi kiistellä. Silti, se intensiteetti jolla tämä kaveri jääkiekkoa pelaa ja se voitontahto, se draivi ja tsemppi joka ikisessä vaihdossa, on jotain mitä jään kaipaamaan ja joka tulee olemaan vaikeaa korvata (uskon, että Pihlström korvaisi tämän aspektin, mutta harva muu ehdotetuista/huhutuista pystyy siihen).

Strtch prst skrs krk! No I'm only joking (that's all I know in czech/slovak). You missed the goal many times, but we will still miss you. You are the most hardworking slav I have ever witnessed on ice (and that's supposed to be a compliment, not a derogatory statement towards all slavs...). Best of luck in all your future endeavors.
 

Stigu

Jäsen
Sorbits huutelu ns. vieraisiin pöytiin, mutta tähän on ihan pakko tarttua. Zaborsky ei tähän astisella urallaan ole osoittanut olevansa ns. isojen pelien kaveri. Yksilötaidollaan tämä kyllä loistaa runkosarjassa, mutta pelien kovetessa häipyy kuvasta kyllä harvinaisen hyvin. .
Tämä on kyllä taivahan tosi. Tsekkasin meidän kahden taiturin viime kauden statseja ja ne näyttävät seuraavilta:

Pisteiden osuus koko jengin pisteistä, runkosarja/pleijarit (10% on jo helvetin hyvä luku)
Ramu: runkkari:9,9% / pleijarit: 12,5%
Zabo: runkkari: 9,2%/ pleijarit 6,9%

Laukaisuprosentti runkkari/pleijarit (10% on melko keskiverto luku)
Ramu: runkkari:6,1% pleijarit 10%
Zabo: runkkari 8,5% pleijarit 4,1%

Noista nyt näkee melko selvästi, että Ramu nosti tasoaan pleijareissa, kantoi jengiä ja viimeisteli/passaili jo ihan kelpo hyötysuhteella. Zabo oli runkkarissa hyvä tekemään pisteitä, mutta varsinkin pleijarissa tuhlaili paikkoja ihan saatanasti, eikä noussut pisteiden valossa sille tasolle, jota häneltä olisi voinut odottaa. Hyökkääjistä Zaboa huonompi laukaisuprosentti pleijareissa oli ainoastaan Partasella.

Itse jään kaippamaan Zabosta eniten hänen Chaplinmaista olemustaan, jossa oli ripaus komiikkaa mukana. Jos Zabon hinta oli yli 300 k€ , lienee hänet melko helppo korvata.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Joo, se on ihan selvä, että Zabo alisuoritti pleijareissa, nimenomaan tuloksen osalta. Hän ei noussut siihen ratkaisijan rooliin, mihin oli hankittu ja mistä maksettiin. Siltikin, Zabo ei pelannut huonosti pudotuspeleissä. Pelasi hyvällä asenteella ja vei joukkueen peliä eteenpäin. Se ei vain pidä paikkaansa, että olisi vaipunut jonnekin ihan varjojen maille. Mutta kuten edellä totesin ja muutama muu ennen sitä, niin suureksi ratkaisijaksi hänestä ei ollut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös