Toimitusjohtaja Riku Kallioniemi

  • 12 199
  • 24

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Näinköhän olisi aiheellista ottaa ja avata uudelle toimitusjohtajalle oma ketju. Alustus jää minulta vähän heikommanpuoleiseksi, koska nämä seurojen johtamiseen liittyvät asiat eivät missään nimessä ole mun alaa..

SaiPan uusi toimitusjohtaja on siis ex-puolustaja Riku Kallioniemi. Uutisen mukaan mies on tuotantotalouden DI ja viimeisimmäksi työskennellyt Technopolis Oyj:n asiakaspäällikkönä.

Jonkin verran hlökohtaisesti miehen kanssa keskustellessa olen sitä mieltä, että ns. omista joukoista Kallioniemi on yksi parhaista vaihtoehdoista uudeksi tj:ksi. Olisiko parempi ollut hakea uusia tuulia täysin ulkopuolisesta henkilöstä..? Se jää arvailujen varaan mutta uskoisin uusia ideoita ja tuoreita ajatuksia löytyvän myös Rikulta.

Lähtökohtaisesti olen tyytyväinen uuteen toimitusjohtajaan. Koikkalainen hoiti mielestäni pestinsä helvetin hyvin, vaikka sai paskaa niskaansa monesta suunnasta. Yleisesti ottaen olen varsin hämmästynyt siitä, että tuskaisen moni oikeasti luulee ihmisten istuvan toimistolla käsiensä päällä.

Onnea työhön Rikulle!
 
Ei ainakaan näin ennakolta löydy mitään valittamista uudesta valinnasta. Onnea vaan uudesta pestistä Kallioniemelle, ja Koikkalaiselle menestyksekästä akkujen latailua perheen parissa. :)
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ohoh, suht yllättävä valinta.. ja sitten toisaalta taas ei, kun miettii tarkemmin. Varsin läheisissä tekemisissä SaiPan kanssa Riku on kuitenkin taitanut olla viime vuosinakin. Mieleen jäi myös, että oli varsin pätevä kommentaattori joissain SaiPan liigapeleissä. Näkemystä varmasti on ja muutenkin fiksun oloiselta hepulta vaikuttanut aina.

Ei muuta kuin tervetuloa tiimiin taas Riku Kallioniemi ja toivotaan menestyksekästä toimarikautta! Nuori kaveri vielä ja varmasti myös tuoreita ajatuksia ja ideoita. Lisäksi Koikkalaiselle kiitos. On mies tosiaan saanut sitä rapaa päälleen, mutta menneellä kaudella tehdyt pelaajasiirrot mm. kyllä kirkasti kilpeä kummasti ja on varmasti muutenkin hoitanut hommansa kunnialla. Nämä on vaan tälläisiä juttuja kun kannattajat haluaa kuuta taivaalta.
 

Ropelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ihan jees muutos, vaikka muutokselle ei olisi ollut ehkä aihettakaan, mutta jos Koikkis omasta tahdostaan lähti niin minkäs voit.
Toivottavasti Riku ei jaa pojille kesätreeniohjeita tai sit näemme tönkköjä, isoilla rintalihaksilla varustettuja urhoja ensi kaudella boksissa :)
 

Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jussi Markkanen
Jotenkin tästä vaihdoksesta jäi kuva, että SaiPa halusi minimoida riskit ja valitsi kandidaatin, joka tuntee seuran jo entuudestaan mahdollisimman hyvin. Itse olisin mielelläni nähnyt kunnon tuuletuksen toimistolla. Uuden toimarin täysin ulkopuolelta, joka tuo uutta nostetta koko seuraan ja kyseenalaistaa samalla vanhoja toimintatapoja.

Joko se markkinointipäällikön pesti on saatu täytettyä, vai onko puikoissa Kallioniemi-Kallioniemi "pakkipari"? Markkinointipäällikön tärkein työkalu hyvä ja laaja kontaktiverkosto, joten siihen pitää saada joku joka tuntee alueen ja mahdollisuudet entuudestaan.

Onnea ja menestystä Rikulle uuteen pestiin!
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mun mielestä hyvä "vaihto", jos nyt vaihdosta voidaan puhua kun Koikkalainen lähti itse. Mutta siis Koikkalainen varmasti teki parhaansa, mutta onnistuiko tehtävässään, on sitten toinen juttu. Itse kun en tiedä Saipan oikeista resursseista ja niiden kohdentamisista mitään, niin on paha sanoa minkä kouluarvosanan Koikkis ansaitsisi. Pelkän menestyksen puolesta se arvosana jää kyllä aika alas, ja hirttäytyminen Seliniin oli myös vähintäänkin kyseenalaista.

Mitä Kallioniemeen tulee, niin nyt ainakin puikoissa on mies, joka tuntee tapahtumat ihan kentän tasollakin ja tuntee Saipan läpikotaisin jo entuudestaan. Uskon tämän olevan todella positiivinen vaihdos näin oletusarvoisesti. Eli tervetuloa!
 

HUMPPAJUGEND

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uus-Lavolan Peli-Pojat
Olisi ihan loogista jatkumoa. Nostanut kuitenkin konkurssikypsän Liiga-seuran koko sarjan taloudelliseksi mallioppilaaksi. Noilla näytöillä on varmasti annettavaa myös päämajassa. Saattaisi jopa tuoda jotain järkeä ja linjaa lämpöisen officen toimintaan. Lisäksi tuskin ainakaan erikseen alkaisi sorsimaan kaakonkulmaa... Tälle mahdolliselle nimitykselle lähtökohtaisesti peukku ylöspäin.
 

juice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Upeaa olisi jos Riku valittaisiin, mutten kyllä jaksa uskoa. Ehkä kuitenkin vähän liian iso kuvio. Riku on hyvällä tavalla enemmän tekijä kuin näkijä. Ja valitettavasti tuossa hommassa pitää vähän osata kabinettipeliä, josta pikkukaupungin poika olisi aika pihalla.
 

Säilä

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Millä perusteella kuvio olisi Rikulle liian iso? MIksi hän ei osaisi kabinettipeliä? Jos kerran Riku on enemmän tekijä kuin näkijä, miksei hän voisi onnistua liigan toimarina, kuten onnistui SaiPa:ssa?
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Minä en epäile hetkeäkään etteikö Riku K. pärjäisi Liigan johdossa hyvin, joka tapauksessa helvetin paljon paremmin kuin edeltäjänsä. Mutta kyllä Rikun valinta olisi silti yllätys, koska olisin kuvitellut että irtisanoutuessaan SaiPasta Rikulla olisi ollut jo uuden duunipaikan työsopimus allekirjoitettuna.
 

juice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Millä perusteella kuvio olisi Rikulle liian iso? MIksi hän ei osaisi kabinettipeliä? Jos kerran Riku on enemmän tekijä kuin näkijä, miksei hän voisi onnistua liigan toimarina, kuten onnistui SaiPa:ssa?

Ainahan paikalliskaupan myymäläpäällikkökin voi onnistua maanlaajuisen ketjun johdossa, mutta tarvittavat taidot ovat erit. SaiPassa kaikilla on ollut samansuuntaiset intressit. Liigassa näin ei todellakaan ole.
 

Tulppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Minut Riku on ainakin onnistunut vakuuttamaan osaamisellaan, esiintymistaidollaan ja nähdyillä tuloksilla. SaiPa on hänen aikanaan mennyt nimenomaan organisaationa huimasti eteenpäin. Liigan toimarin kaltaisissa nimityksissä, alasta tai urheilulajista riippumatta, on kuitenkin perinteisesti ollut kyse kabinettien sopimuksista ja hierarkiasta enemmän kuin näytöistä tai osaamisesta. Toki jos on nuori, potentiaalinen ja osaa käyttäytyä noissa kabineteissa, vieläpä oikeat ihmiset vakuuttaen, niin mikäpä jottei siellä "keltanokkakin" voisi kiipeillä korkeallekin. Tähän tosin yleensä vaaditaan, että organisaatiossa on muutenkin nuorennusleikkaus menossa, eli vanhoja rakenteita on jo sopivasti purettu ja että uusi naama sopii tähän strategiaan.

En hetkeäkään epäile, etteikö Riku pärjäisi Liigan toimarina vallan mainiosti. Sitä, että hänet tähän toimeen valittaisiin, jaksan kuitenkin epäillä.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Mä luulen että vanhan liiton kabinetti-politikointi alkaa pikkuhiljaa väistyä urheilujohtamisessa. Toki nekin kuviot pitää Liigan toimitusjohtajan tuntea, mutta uskon että vanhan ajan saunasopimukset (tyyliin Sportin villikortti-vastustajan valinnan sumpliminen pienen piirin sisällä) alkavat jäädä historiaan.
 

Säilä

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ainahan paikalliskaupan myymäläpäällikkökin voi onnistua maanlaajuisen ketjun johdossa, mutta tarvittavat taidot ovat erit. SaiPassa kaikilla on ollut samansuuntaiset intressit. Liigassa näin ei todellakaan ole.

Totta tietysti tämäkin. Toivotaan että Riku, jos tehtävään tulee valituksi, onnistuu toisenlaisessakin toimintaympäristössä ja parhaimmillaan pystyy muuttamaan toimintapoja oman näköisikseen.
 

atsku

Jäsen
Isosti onnea ja menestystä Rikulle. Liiga sai kerrankin hyvän johtajan. SaiPan asemasta katsottuna asiat Liigaan päin eivät voisi paremmin olla: tieto kulkee nopeasti ja SaiPaa ei varmasti ohiteta missään kohden tästä eteenpäin asioiden käsittelyssä. SaiPa tulee hyötymään Kallioniemen pestistä tavalla jos toisellakin. Hieno juttu Rikulle, SaiPalle ja Liigalle!
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tämä on tosi upea homma! Hienoa, että Kallioniemen määrätietoinen työ tuottanut tälläistä hedelmää. Tuoreutta kehiin, varmasti.
 

juice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kallioniemen haastattelu Urheiluruudussa saattoi paljastaa paljon. Hän painotti, että seurojen pitää tehdä joitain asioita yhdessä, jotta taloudet saadaan kuntoon. Rikulle asetettu tavoite on tervehdyttää liigaseurojen talous. Hyvä tavoite ellei ole pelaaja, koska keskimääräiset tilipussit varmaan pienenvät parin seuraavan vuoden aikana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös