Ti 23.2.2016 Jokerit - Torpedo Nižni Novgorod (GAME 2)

  • 24 701
  • 227

KuumaaKamaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Todennäköisesti tulisi häviämään, mutta runkosarjassa nähdyn perusteella Jokerit tulee parantamaan peliään kaiken järjen mukaan. Sen varmaan jokainen on nähnyt että jengin todellinen taso ja potentiaali ei pyöri sillä tasolla mitä nyt pari peliä ollaan nähty. Runkosarjan perusteella on syytä uskoa että Jokereilla on kyky pelata keskimääräistä huomattavasti voitokkaampaa kiekkoa, joten pitkässä juoksussa sarjat kääntyvät todennäköisemmin Jokereille, kuin ennakkoon heikommalle joka ikäänkuin vähän varkain on esittänyt noinkin hyvää kiekkoa. Ensi viikollahan se nähdään höpisenkö aivan omiani, mutta uskon vakaasti että homma kyllä kääntyy meille.

Muistan että asian tiimoilta ollaan ennenkin tosiaan väännetty. Myönnän, vähän typerästi tulin jälkikäteen kuittailemaan enkä tosiaan ensimmäistä kertaa sulle. Se vaan kovasti ihmetyttää kuinka jollain katkeaa usko niin herkästi.

Mitä kevääseen tulee, lähes poikkeuksetta on pitänyt joo kutinsa. 2010-luvulla pronssikausi (11-12) ja viime kausi jättivät plussan puolelle kokonaisuudessa, toki työsulkukauden runkosarja oli myös hienoa aikaa. Mutta kuten mainitsin, joukkue on esittänyt runkosarjassa otteita joihin vedoten on vain mielestäni kovin koomista julistaa aikaiset kesälomat alkaneeksi jos ollaan 0-1 tappiolla kotietu-sarjassa. + aiemmat keskinäiset 4-0 voitoin meille.

Sitähän tässä kaikki toivoo, että homma kääntyy meille ja siksi tässä niitä kynsiä pureksitaankin säpäleiksi. Mutta tulee mieleen juurikin eräs Lukko sarja, jossa pelillinen etulyöntiasema piti olla juurikin meillä jopa ylivoimaisesti. Toisin kuitenkin kävi. Torpedo keräsi runkosarjassa 100 pistettä, joka on vain kahdeksan vähemmän kuin Jokerit keräsi, joten tässäkään suhteessa ei voi aliarvioida vastustajaa jonka kanssa käytiin muuten todella tasainen kamppailu noin kuukausi takaperin. Silloinkin olin muuten heittämässä kirvestä kaivoon. Torpedo on todellakin päässyt yllättämään Jokerit housut kintuissa, mutta vastustajakin oli ennakkoon todella, todella kova. Ja kun esimerkiksi Zherdev näyttää sitä, miksi on pelannut Amerikassa voi Jokereille tulla tiukat paikat. Daugavins, Zherdev ja kumppanit on saatava kuriin. Jokereiden onni on, että esim Kirill Koltsov ei ilmeisesti ole pelikuntoinen.

Joku täällä kirjoittikin syitä miksi Jokerit on kusessa Torpedoa vastaan. Omaan silmään näyttää siltä, että Jokerit ei pääse organisoidusti kiekon kanssa keskialueen yli. Tänään ekassa erässä Kennedy tuli kerran yksin puskien kentän läpi ja sai pienen sohaisun maalia kohti. Lisäksi Jensen taisi kuskata kerran kiekon sisään, mutta tosiaan ollaanko keskialuetta ylitetty rintamana kertaakaan siten, että ollaan saatu vaikkapa toiseen aaltoon maalipaikka tai edes syöttöpaikkaa? SKA pelissä näitä tuli kokoajan. Nyt kiekkoa dumpataan ajoittain päätyyn, jonne ei millään keritä paineistamaan kun Torpedon pakit kiekottelevat meidän paineen alta pois. Joka tarkoittaa sitä, että Jokereilla on pelin alla vähemmän miehiä ja Torpedo pääsee ilmaiseksi ylös. Onko tässä sitten kyse niistä ajoituksista? Ja jos päästään päätypeliin, niin kaksinkamppailut hävitään liian kovalla prosentilla kulmissa, jonka seurauksena Jokerit ei saa painetta hyökkäyspäätyyn tarpeeksi tai joudutaan räkäisemään kiekko maalia kohti sellaisesta kulmasta josta kiekko ei voi mennä maaliin. Montako kertaa Jokerit on päässyt sörkkimään kiekkoa ykkössektorilta suhteessa Torpedoon?

Toinen vaihtoehto on, että kiekko menetetään keskialueella ja Torpedo iskee TODELLA vaarallisesti vastaan.

Jos oikein muistan Torpedo tuli päälle kuin yleinen syyttäjä kotipelissään viimeksi. Uskoisin, että tämä on taktiikkana myös torstaina, joten toivottavasti sitä kautta päästään nopeilla avauksilla kiekottelemaan hyvillä sommitelmilla rintamana KOHTI Torpedon maalia ja sitä kautta säpinää, ylivoimahyökkäyksiä ja tunnetta peliin. Eikä kulmiin pyörimään.

Asiasta eteenpäin, kyllä joo mun pitäis tosiaan olla positiivisempi ja luottoa pitäis löytyä helvetisti enemmän, mutta musta tapahtumat kentällä ratkaisee sen. Jokerit pelas kaks erää aivan jäätävän huonosti ja tulin purkamaan omaa pahaa oloani otteluseurantaketjuun. Ja sitten kun joukkue näytti esimerkkiä syttymällä peliin, niin syttyy se yleisökin. Vaikka toisaalta pitäis sen mennä niin, että kun jengillä menee huonommin silloin yleisö sytyttää joukkueemme pelaamaan paremmin.

Typoja...
 
Viimeksi muokattu:

gege dA mAn

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Laser
Reilut kaksi erää mestistason neppailua ja sen jälkeen tuomarit varastivat shown. Jokerit onneksi vastasi huutoon ja hyödynsi tämän tuomarifarssin. Miettikääpä tilanne: Jokerit johtaa peliä vieraissa 2-1, vastustaja täysin aseeton, Jokerit alivoimalla, jokeripelaajalta kyseenalainen taklaus, tuomari ei kuitenkaan nosta kättä pystyyn, kauhea arpominen käyntiin, jokeripelaaja suihkuun, Erkka avautuu ja lähtee seuraksi suihkuun, kaksi minuuttia tästä ja vastustaja on kääntänyt pelin edukseen.

Niin, ja tämän jälkeen tämäkin palsta olisi pullollaan ryssävihaa, salaliitoteorioita ja valitusta, kuinka meitä aina sorretaan. No tällä kertaa onneksi näin päin, vaikka alunperin tuomarit paskoivatkin housuun eivätkä viheltäneet kakkosta tai 2+10 kyseisestä tilanteesta. Tosin em. jäähyt olisivat saattaneet Jokereille riittää ja herättää joukkueen taistelemaan.

Toivottavasti jätkät vihdoin tajusivat, että siellä on pleijarit käynnissä.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Valot päälle, poikkaria selkään laidan lähellä: ainoa tuomarivirhe tapahtui kun käsi ei noussut heti pystyyn. Onneksi areenan paine sai tuomioon syntymään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös