Pelejä en itse nähnyt joten laadullista analyysiä en voi Teuvon otteista antaa. Jätetään sen verran takaporttia auki omalle kriittisyydelle siis, hehheh. Vakavasti ottaen ei paljon hienompaa juttua ole.
Itse olen nähnyt Teuvon jokaisen NHL-pelin ja voin sanoa, että näin lyhyessä ajassa kehitystä on tapahtunut ja paljon.
Valitettavasti NHL-uran aluksi ketjut ja ketjukaverit vaihtelivat tiheään, joten mitään ihmeellistä kemiaa ei juuri ehtinyt syntyä kenenkään kanssa ja Teuvo pelasi jossain vaiheessa myös 4. kentässä, joka nyt ei Teuvolle ominainen rooli ole, vaikka hoiti senkin kunnialla. Organisaatiossa selvästi haluttiin pitää Teuvo tuolloin ylhäällä, vaikka rosteripaikoista oli niin kova kilpailu, että mitään muuta paikkaa, kuin tuo 4. kenttä, ei tuolloin ollut. Vasta pleijareissa kentäksi vakiintui Sharp-Vermette-Teuvo (ja parissa viimeisessä finaalissa Versteeg-Vermette-Teuvo, kun Sharp nostettiin 1. kenttään). Tuo kenttä oli useammassakin pelissä mestarijoukkueen paras tai parhaita kenttiä.
Ensin käsittelyyn hyökkäys- ja puolustusalueen puolustuspeli: Blackhawksin kurinalaisen viisikkopuolustuksen opettelemisessa meni oma aikansa ja myös laidalla pelaamisen totutteluun. Aluksi pelasi liian varovaisesti omaan päähän eli käytännössä oli laiturinakin lähes aina sentteriä ennen varmistamassa puolustussuuntaan, joka johti usein siihen, että vastustaja sai liian helposti purettua paineen. Edelleen puolustussuuntaan ajoi itsensä usein paikkoihin, joissa tuolla fysiikalla väistämättä hävisi jokaisen kaksinkamppailun ja oli pahimmillaan useammankin kerran katollaan per peli. Kehitys oli tällä osa-alueella huimaa, sillä ei Teuvo nähdäkseni Jokereissa mikään huikea puolustussuuntaan ollut. Kun pääsi sisään Blackhawksin systeemiin ja alkoi pelata omilla vahvuuksillaan, puolustuspeli oli välillä silmiä hivelevää. Sijoittui jatkuvasti oikein ja vältti paikkoja, joissa tulisi häviämään kaksinkamppailut ja pleijareissa en ainakaan muista, että olisi ollut tyyliin kertaakaan katollaan. Teuvo pyrki pelaamaan mailalla kiekkoja itselleen ja takakarvaus- sekä muitakin kiekonriistoja alkoi kertymään ihan kiitettävästi. Isoimpana yksittäisenä suorituksena lienee finaalisarjassa kiekonriisto, josta seurasi välittömästi Vermetten tekemä ottelun voittomaali. Lisäksi Teuvo selvästi oppi paremmin tunnistamaan tilanteet eli milloin täytyy antaa paine vastustajan puolustajaan/kiekolliseen ja milloin taas pelata träppiä. Vällillä sai silkkisillä käsillään ja hyvällä sijoittumisellaan aikaan kiekonriistoja myös antamalla paineen.
Puolustus- ja hyökkäysalueen hyökkäyspeli: aluksi Teuvolla oli NHL:ssäkin "syötä ensin" -mentaliteetti, joka johti ensimmäisessä ehkä noin kymmennessä NHL-pelissä useammankin hyvän oman vetopaikan hassaamiseen, kun haki jotain kuningaslättyjä tai muuta vaikeaa ratkaisua. Vähitellen Coach Q:n opit alkoivat mennä perille ja Teuvo ryhtyi huomattavasti useammin laukomaan ja pelaamaan muutoinkin suoraviivaisemmin, kun sen paikka oli ja niiden kuningassyöttöjen hakemisen sijaan haki siis ensisijaisesti vetoja. Lisäksi Teuvo tuli itseluottamuksen kasvaessa rohkeammaksi kiekon kanssa ja Teuvon tuodessa kiekkoa ylös hetkittäin oli vaikea sanoa, tuoko kiekkoa ylös Patrick Kane vai Teuvo. Useammankin kerran jopa Blackhawksin omat selostajat sekoittivat Teuvon Kaneen. Myös puolustusalueen hyökkäyspelissä Teuvo oppi mielestäni paremmin tunnistamaan tilanteen, milloin kiekkoa on vain pelattava omalta alueelta ulos ja milloin on se hetki enemmän aikaa kääntää itse peliä joko syötöllä tai kuljettamalla ylöspäin. Kovinkaan montaa selvää hassia näissä tilanteissa ei Teuvolle enää konferenssifinaaleissa tai finaaleissa tullut. On tosin myönnettävä, että etenkin Anaheimin aggressiivinen karvauspeli aiheutti välillä myös Teuvolle harmaita hiuksia, kuten koko Blackhawksille, mutta pääasiassa selviytyi näistäkin tilanteista hyvin. Hyökkäysalueen hyökkäyspelissäkin Teuvon sijoittautuminen on kauden aikana parantunut selvästi, mitä tietysti helpotti, kun ketjukaverit pysyivät samoin. Välillä kiekko liikkui Teuvon okestroidessa todella kauniisti. Sellaisenkin huomion tein, että aluksi Teuvo haki huomattavasti useammin niitä vaikeita poikittaissyöttöjä tai syöttöjä kulmasta maalinedustalle, jotka NHL:ssä harvoin menivät läpi. Teuvon pelin kehittyessä ryhtyi pelaamaan viivaan huomattavasti useammin, kun sen paikka oli. Juurikaan harhasyöttöjä näissä tilanteissa en Teuvon muista pleijareissä syvästä hyökkäysalueelta viivaan tehneen.
Ylivoimaa Teuvo pääsi runkosarjassa kokeilemaan muutamassa pelissä ilman sen kummenpia tuloksia. Yhden pelin parin epäonnistuneen sisääntuonnin jälkeen, joissa yritti tuoda kiekkoa kolmen jätkän läpi, vaikka paikka olisi ollut jättää tai heittää päätykiekko, Teuvon ylivoima-aika kakkosylivoimassakin loppui kuin seinään. Teuvo ei siis tuon pelin jälkeen pelannut sekuntiakaan ylivoimaa runkosarjassa. Tätä jatkui aina Anaheim-sarjan toiseksi viimeiseen peliin saakka, jossa vihdoin pääsi kokeilemaan puoli minuuttia ylivoimaa ja sitten finaalisarjassa pelasi finaalin viimeisiä ylivoimia lukuun ottamatta kakkosylivoimassa mielestäni varsin maallikkaasti omalla pelinpyörittäjän paikallaan. Ylivoimassa otos on siis vielä pieni, mutta ihmettelen suuresti, jos ei saa ensi kaudella ylivoima-aikaa, sillä tämä on myös NHL-tasolla pienestä otoksesta huolimatta selvästi Teuvon suurimpia vahvuuksia.
Fysiikka on luonnollisesti edelleen suurin heikkous, mutta sitä on aikaa kehittää. Luistelu on jo nykyisellään täysin riittävä NHL:ään.
Tulipahan tarinaa, mutta siinä ei-niin-pähkinänkuoressa oma näkemykseni Teuvon ensimmäisestä NHL-kaudesta.