Terrori-isku Turussa 18.8.2017

  • 429 329
  • 3 300

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Se on tässä maassa kummallinen asia, että aina pitää sattua jotain ennen, kuin aletaan varautumaan.

Tätä mietin toisaalta turkulaisena niin, että olihan tämä laskelmoitu tekijöiltä aika hyvin, mitä tulee kaupungin tapahtumiin. Kesä oli aikas täynnä kaikkea turistitapahtumaa täällä, nyt taisi olla ensimmäinen selkeästi hiljaisempi viikonloppu. Paikalliset valittivat, kun esim. TSR:n aikaan oli katuja suojattu ja portilla oli aikas tehokasta laukkujen pengontaa jne. Paikalliset somessa valittivat. Ehkä nyt tajuavat tuon turhaksi.

lisää: sori mahdollinen toiston toiston toisto, en millään ehdi selata koko ketjua
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Varsinaissuomalaiset vaikuttavat muutenkin hiukan vajailta, joten en ihmettele käytöstä yhtään. Voi toki olla, että tämä on pelkkä stereotypia.
Kyllä me Varsinais-Suomalaiset ollaan varmasti hieman vajaita mutta ollaan sitä iloisesti ja onnelisesti. Se on kuitenkin pääasia elämässä. Onnelisuus.

Jotenkin sellainen turtunut fiilis on kyllä jengilllä nyt ja eteenkin monet lapset ovat hieman äimänä tapahtuneesta (no Varsinais-Suomalaisia). Wilman kautta lähetetty vanhemille ohjeita miten pitäisi nuorten kanssa toimia. Tosin nuoret ymmärtävät hyvinkin paljon asioita. Toivon todella, ettei tämä vaikuta lasten käyttäytymiseen tahi ennakkoluuloihin negatiivisesti. No juu...sitten ovat heidän vanhempansa vielä erikseen.
 
Myös Veronika Honkasalon Twitteristä löytyi hyviä pointteja: "Naisviha sykkii maailmassa - läpäisten kulttuurit, yhteiskunnat, uskonnot - terrorisoiden naisia ja naisoletettuja kaikkialla. Naisiin sukupuolioletuksen perusteella kohdistuvia murhia (femicide) perustellaan ideologisilla syillä. 2. yleisin tekoväline veitsi."

Minusta on tämän tragedian hetkellä hyvä muistuttaa, että naisiin kohdistuu väkivaltaa kaikkialla. We should condemn hatred, bigotry and violence against women on many sides. On many sides.
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
TS:n toimittaja Rebekka Härkönen syyllistyy muunnellun totuuden levittämiseen, mutta käyttää twitterissä hästägiä totuus. Aika hauskaa. Tai surullista.
 
TS:n toimittaja Rebekka Härkönen syyllistyy muunnellun totuuden levittämiseen, mutta käyttää twitterissä hästägiä totuus.

Onko jotain todisteita siitä, että Härkönen on levittänyt muunneltua totuutta? Ainakin Härkönen kertoo Halla-ahon poistaneen Facebook-päivityksensä, jossa hänen juttuaan väitettiin valheelliseksi.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Ainakin Härkönen kertoo Halla-ahon poistaneen Facebook-päivityksensä, jossa hänen juttuaan väitettiin valheelliseksi.

Jos Halla-aho on päivittänyt facea median tietojen mukaan? Halla-aho tuskin oli paikalla tapahtumahetkenä.
 
Sikäli jos otsikko Turvapaikanhakija auttoi uhreja (asylum seeker helped the victims) on kyseisen toimittajan käsialaa, niin näin on valitettavasti päässyt käymään.

Poliisi aikoo tutkia Turun Sanomien toimittajaan kohdistetun vihakampanjan – Halla-aho jakoi Facebookissa auttajaa mustamaalaavaa artikkelia - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi

Afganistanilaismies oli kuitenkin auttanut toista uhria, jota oli puukotettu poskeen. Härkönen on tarkistanut tämän eri lähteistä. Turun Sanomilla on myös kuvaa, jossa miehen molemmissa hihoissa on veriläiskiä. Lehtikuvan kuvassa mies on uhrin luona ensihoitohenkilöstön kanssa.
 
Ahmad Hossein on itse kertonut auttaneensa yhtä puukotuksen uhria. Ei uhreja, vaan uhria. Jos tulokas tekee ottelussa maalin, ei siitäkään revitä otsikoita kuinka Tulokas teki maaleja.

Onhan se raflaavampaa kirjoittaa uhreista, mutta totuudessa pysyminen ei olisi pahitteeksi.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Ahmad Hossein on itse kertonut auttaneensa yhtä puukotuksen uhria. Ei uhreja, vaan uhria. Jos tulokas tekee ottelussa maalin, ei siitäkään revitä otsikoita kuinka Tulokas teki maaleja.

Onhan se raflaavampaa kirjoittaa uhreista, mutta totuudessa pysyminen ei olisi pahitteeksi.

Olipa karkeaa laatua oleva virhe. Kenkää toimittajalle.
 
muaddib

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mimosanherkät Itkupillit ja Setämiehet
Jaahas, ihmisoikeusteollisuuden laadunvalvonta pettänyt jälleen. No, joskushan autoissakin jarrut pettää vaikka kuinka olis laatuprosessit hallussa ja muutama ruumis syntyy busineksen sivutuotteena. 200 miljoonaa lisää kotouttamiskonsulteille ja pelonpoistamisseminaareihin sekä somenatsinmetsästäjille niin eiköhän tämä muutu taas ilon ja riemun tilikaudeksi.
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Olipa karkeaa laatua oleva virhe. Kenkää toimittajalle.

Eihän mikään ole mitään, jos omaan ideologiaan natsaa. Tarkoitus pyhittää keinot.

Kyllä tuosta nyt on jo kymmenet tappo- ja raiskausuhkaukset sekä huorittelut ansainnut.

No emmää kehtais twiitata #totuus, jos itse on syyllistynyt muunnellun totuuden levittämiseen.

Huorittelut ja tappouhkaukset eivät ole muuten sitten johtuneet tästä virheellisestä otsikoinnista, vaan MV-lehden uutisoinnista, jossa auttaminen kyseenalaistettiin. Sitähän minä en ole tehnyt.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ahmad Hossein on itse kertonut auttaneensa yhtä puukotuksen uhria. Ei uhreja, vaan uhria. Jos tulokas tekee ottelussa maalin, ei siitäkään revitä otsikoita kuinka Tulokas teki maaleja.

Onhan se raflaavampaa kirjoittaa uhreista, mutta totuudessa pysyminen ei olisi pahitteeksi.

Nopeasti katsoen taidat olla väärässä.

Taitaa kuitenkin olla niin, että Turun Sanomien otsikko oli Turun Sanomissa:

Puukottajaa jahdannut turvapaikanhakija: "Jonkunhan oli pakko auttaa"

Puukottajaa jahdannut turvapaikanhakija: "Jonkunhan oli pakko auttaa" - Paikalliset - Turun Sanomat

ja Turun Sanomien lainanneiden uutispalveluiden otsikko taas:

TS: Nuori turvapaikanhakijamies jahtasi Turun puukottajaa ja auttoi uhreja

TS: Nuori turvapaikanhakijamies jahtasi Turun puukottajaa ja auttoi uhreja - Savon Sanomat

***

Vaikka resursseista on pulaa, hyvä että poliisi tutkii Härkösen joutumisen vihaviestien kohteeksi. Kovin on ollut sukkelaa toimintaa Halla-ahon masinoimana, jos hetkessä tulee Härköselle eri kanavissa satoja viestejä ilman, että Halla-aho mainitsee toimittajan nimeä. Härkönen on kuitenkin kytkenyt Halla-ahon väittämäänsä itseensä kohdistuvaan satojen viestien tulvaan.
 
Tuamas

Jäsen
Huorittelut ja tappouhkaukset eivät ole muuten sitten johtuneet tästä virheellisestä otsikoinnista, vaan MV-lehden uutisoinnista, jossa auttaminen kyseenalaistettiin. Sitähän minä en ole tehnyt.

Juu, toki näin.
Oikeaoppinen maalitus hallikselta ja MV:ltä.

Jännästi isämmaampuollustajat uhkailevat pääasiassa naisia näissä keisseissä.
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
@Cobol

TS:n paperiversiossa on otsikko juuri siinä muodossa kuten sen tänne kirjoitin.

Juu, toki näin.
Oikeaoppinen maalitus hallikselta ja MV:ltä.

Jännästi isämmaampuollustajat uhkailevat pääasiassa naisia näissä keisseissä.

Se on jännä homma, miten porukka menee noihin MV-miinoihin kerta toisensa jälkeen. Eivätkö ihmiset koskaan opi?

Ai niin, on ollut hauska huomata, kuinka MV-lehti ja Halla-aho ovat jälleen löytäneet toisensa pienen välirikon jälkeen. Vielä tovin sitten MV löi Halla-ahoa kuin vierasta sikaa.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Terrorismiseuranta ilmeisen hyvää bisnestä kaupalliselle medialle, ei ihme, että siitä on muodostunut niin iso mediailmiö niin maailmalla kuin nyt myös Suomessa.
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Ai niin, on ollut hauska huomata, kuinka MV-lehti ja Halla-aho ovat jälleen löytäneet toisensa pienen välirikon jälkeen. Vielä tovin sitten MV löi Halla-ahoa kuin vierasta sikaa.
En ole seurannut kahdenvälisiä suhteitansa, mutta eiköhän Halla-aho nyt vaan nähnyt paikan iskeä ja käytti häikäilemättä hyväkseen. Sitten vähän myöhemmin huomasi, että vituiksi (mitä) meni taas. Tosin lahkolaiset nyt ei tästä piittaa vaan puolustavat herraansa entistä kovemmin. Melkomoisen sairasta touhua etten sanoisi.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Jännästi isämmaampuollustajat uhkailevat pääasiassa naisia näissä keisseissä.
Aikalailla samaa mentaalista kansakuntien kermaa varmasti kyseessä näiden pommi- ja puukkoterojen kanssa, ihonväristä riippumatta. Reppanoita, joiden arvomaailma jätättää ympäröivästä yhteiskunnasta, ja tätä pitää sitten purkaa ympäriinsä niihin, jotka heidän utopiassaan kuuluisivat marssijärjestyksessä alemmas. Suomessa vain yhteiskunta toimii sen verran hyvin, toisin kuin esim. @Dee Snider väitti edellä, että näiden reppanoiden fantasiat harvemmin toteutuvat somesaastaa konkreettisemmin.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Terrorismiseuranta ilmeisen hyvää bisnestä kaupalliselle medialle, ei ihme, että siitä on muodostunut niin iso mediailmiö niin maailmalla kuin nyt myös Suomessa.
Iskun alkuvaiheessa tiedotus oli sen verran luokatonta, että oli aikataulut laadittu etukäteen. Ensin ei ulkomaisille medioille kerrottu edes sitä vähää kuin suomalaisille. Vasta vuorokauden jälkeen alkoi saamaan tietoa ja miksi niin hitaasti? Saatiin vaimennettua Ruotsia lukuun ottamatta ulkomainen mediakohu. Turvallinen maa -brändäystä suojeltiin. Tuli jonkin verran surffattua CNN, BBC ja al Jazeera ja materiaalin puutteen takia jäi huomio vähäiseksi. kun vuorokauden jälkeen saivat matskua, niin uutinen oli jo vanha.
 
Carlos

Jäsen
Myös Veronika Honkasalon Twitteristä löytyi hyviä pointteja: "Naisviha sykkii maailmassa - läpäisten kulttuurit, yhteiskunnat, uskonnot - terrorisoiden naisia ja naisoletettuja kaikkialla. Naisiin sukupuolioletuksen perusteella kohdistuvia murhia (femicide) perustellaan ideologisilla syillä. 2. yleisin tekoväline veitsi."

Ei nyt millään pahalla ketään kohtaan, mutta eikö tuosta voisi naisväki vetää jotain johtopäätöksiä? Kaikki kulttuurit, yhteiskunnat, ja uskonnot. Kaikki. Niinhän tuossa sanottiin, joten sen on pakko olla totta. Kaikki vihaavat naisia vaan ihan ilkeyttään? Vai olisiko niin että 98% (tarkka, tieteellisesti mitattu lukema 12 desimaalin tarkkuudella) naisista yksinkertaisesti on niin kieroja, kylmiä, juonitteleviä, epäreiluja, vaikeita, riitaahaastavia, pahansuopia selkäänpuukottajia, että joku voisi jopa sanoa "they had it coming?" Ottaen huomioon miten paljon naiset käyttävät aikaa peilin kyyläämiseen, niin kyllä sieltä peilikuvan suunnalta löytyy syypää mihinkään äärimmäisen harvoin. Että jos koittaisivat elää ihmisiksi edes joskus, ihan vaan noin yleisellä tasolla, niin maailma olisi vaan paljon miellyttävämpi paikka kaikille.

Sori off-topic.
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Joo, ts:n jutussa olevassa kuvassa seisoskelee myös toimettoman näköisenä ja kädessä ei verta näy vieläkään. Edelleen, annetuilla faktoilla, pidän hyvin epätodennäköisenä että Ahmadin kertomus pitäisi ainakaan sellaisenaan paikkaansa. (seurasi tekijää, potkaisi puukon pois kädestä, tyrehdytti verenvuotoa toiseksi viimeiseltä uhrilta)
Joo, pidä ihan minä vaan haluat, kirjoita mitä halua ja näe ihan mitä haluat, faktat voit katsoa sitten sieltä mitähitsistä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös