Tero Konttinen ratkaisee - mutta kumpaan päähän?

  • 13 864
  • 59

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
No Hapsuhan oli ns. "stay at home" puolustaja, muttei ne taidot kyllä tälle tasolle riittäneet puolustuksessakaan. Konttinen voisi myös pysyä kotona. Toki omaa erinomaisia ja ylivertaisia taitoja hyökkäyspäässä, mutta on puolustuksessa joukkueen huonoin yhdessä Siermanin kanssa ja Sierra sentään kehittyy vielä.

Kun näitä kirjoituksia lukee niin pelottaa, että onko realismi hävinnyt tyystin? Peli ei ole ollut oikeasti vakaassa kuosissa KUUKAUSIIN. Evertoninkin rakentava kritiikki on vaimeampaa kuin esim Mansikka katastrofin aikaan, vaikka tilanne on nyt vähintääkin yhtä huono. Liekkö sitten Heinolan makkaroissa ollut jotain outoa vai onko tilille tullut itärahaa ;)
 

Fordél

Jäsen
Silloin on heitettävä kuittia, kun siihen tarjoutuu pienikin mahdollisuus. Et nimittäin muistaakseni digannut esim. Haapalaisesta ykköskentässä, vaikkei hänen puolustustaidoissaan juuri moitittavaa ollutkaan?

No melkosen heiveröinen kuitti. Asiat ei ole ihan näin mustavalkoisia, mutta tietysti ne on sellaisena nähtävä, jotta pääsee "kuittaamaan".

Hapsu oli joo ihan ok peruspakki, jonka avut oli puolustuspäässä, mutta a) Hapsun taso ei riittänyt ykköspakkipariin edes puolustuspelaamisessa (vastassa vastustajan ykköskenttä) b) ykköspakkiparissa pitäisi osata vähän muutakin kuin vain puolustaa vaikka se on kaiken lähtökohta sekä c) ykkösylivoiman toiseksi pakiksi Hapsusta ei ollut missään tilanteessa. Eli se siitä kuitista, mutta mielenkiintoinen ja rohkea yritys sir Everton.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Konttinen pelaa aivan liian suuressa roolissa ja laitetaan kentälle paikoin aivan väärissä tilanteissa.

Roolista voidaan keskustella ja alivoimassa en itsekään miestä peluuttaisi, mutta olisiko oikea rooli todella tuo aikaisemmin mainitsemasi seitsemäs pakki eli suomeksi se 3-6 min ottelu + mahdolliset ylivoimat? Käytännössä tämä tarkoittaisi myös montaa lisäminuuttia Mikko "2min" Tarkiaiselle ja miinus-Siermanille (ei sinällään pahalla ko. poikia kohtaan..) ja vaikea uskoa, että mitään kovin positiivista saataisiin aikaan joukkueen sisälläkään. Konttisen peluuttamista jatkoajalla en suoraan kritisoisi, jos halutaan lähteä muutakin kuin varmistamaan pisteitä. KiVa:a vastaan oli mukana puolustava pakkipari Lindström ja puolikuntoinen Nistas siinä tilanteessa lopulta kahvitettiin. Sport-peliä en nähnyt, mutta tuolloinkin oli mukana varmistava Pihvi Liukkosen ja Loun lisäksi.
 

Fordél

Jäsen
Roolista voidaan keskustella ja alivoimassa en itsekään miestä peluuttaisi, mutta olisiko oikea rooli todella tuo aikaisemmin mainitsemasi seitsemäs pakki eli suomeksi se 3-6 min ottelu + mahdolliset ylivoimat?

Kuulostaisi erinomaiselta!

Käytännössä tämä tarkoittaisi myös montaa lisäminuuttia Mikko "2min" Tarkiaiselle ja miinus-Siermanille (ei sinällään pahalla ko. poikia kohtaan..) ja vaikea uskoa, että mitään kovin positiivista saataisiin aikaan joukkueen sisälläkään.

Tarkiainen on itse asiassa pelannut viime matsit todella hyvin. Kuuluu ehdottomasti pelaavaan kuusikkoon. Siermania ennen on peluutuksessa nykyään Hammar, jota kyllä uskaltaisin peluuttaa. Pakkiparit ilman Konttista olisivat:

1.Heiskanen - Lindström
2.Tuomi-Öhberg
3.Tarkiainen-Gröndahl
4. Konttinen

Leveys riittäisi ihan hyvin ja vielä löytyisi Hammar varastosta sekä kenties Törnvalli mikäli kaveri saataisiin parsittua kasaan. Konttisen peluuttaminen on siis kaikkea muuta kuin pakko.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Liekkö sitten Heinolan makkaroissa ollut jotain outoa vai onko tilille tullut itärahaa ;)

Vähän oli palaneita kyrsät. YV:llä voi tiedustella tilinnumeroa, jos joku haluaa ruplia lahjoittaa.

Ei mulla ole mitään rakentavaa kritiikkiä vastaan, mutta juuri nyt ei varsinaista syytä esittääkään sellaista. KooKoolla on hallussaan palikat, joilla se voi menestyä - tai sitten ei. Jos puolivälierissä tulee noutaja, voitte odottaa kritiikkiä täältäkin. Oli peliesitys sitten millainen tahansa.

Tehtävissä ei tällä aikataululla ole kuitenkaan paljoakaan. Tuskin kovimmatkaan kriitikot aikuisten oikeasti toivovat, että tässä vaiheessa heivattaisiin valmentaja ja puolet joukkueesta hiuksista sinne ja syvälle.

Asiat ei ole ihan näin mustavalkoisia, mutta tietysti ne on sellaisena nähtävä, jotta pääsee "kuittaamaan".

Tää oli itse asiassa se mun pointtikin, jonka halusin tuoda esille kärjistetyllä esimerkillä. Etenkään Konttisen tapauksessa ei ole mustaa, valkoista tai missään tapauksessa harmaatakaan. Käytössä on sateenkaaren koko skaala kuin Berliinin kaduilla konsanaan.
 

Maso

Jäsen
Suosikkijoukkue
KKtig, pelaajien scouttaus, mustasydän. k-18
Miten jaksatte mussuttaa Konttisen pelaamisesta.
Kaverihan on selkeesti KKn paras pakki. Vaikka nyt parhaat avut ei ehkä toki ole puolustuspäässä, niin en ymmärrä miten joku olisi valmis laittamaan kaverin 7 pakiksi (nauran).
Olisitte ilosia että kk saa kaverin rosteriinsa joka on pystynyt tekemään pari häkkiä jopa mestareitten liigassa. Vai olisiko tarkiainen pystynyt nostamaan Bluessin finaaleihin, jos kerta laitatte tarenki jo ohi konttisen kokoonpanossa :D...
 

Fordél

Jäsen
Miten jaksatte mussuttaa Konttisen pelaamisesta.
Kaverihan on selkeesti KKn paras pakki. Vaikka nyt parhaat avut ei ehkä toki ole puolustuspäässä, niin en ymmärrä miten joku olisi valmis laittamaan kaverin 7 pakiksi (nauran).

Et ole varmasti ainoa joka nauraa. Moni Konttisen otteita liigassa seurannut nauraa varmasti myös KooKoolle. Ässät-, TPS- ja Blues-fanit ovat kaikki tuskastuneet tähän mieheen ja nyt taitaa olla meidän vuoro. Osa ei tätä halua tunnustaa ja nähdä Konttisen heikkoutta, koska hyökkäyspään potentiaali on niin kova. Kuitenkin koko ajan pitäisi mun mielestä tuijottaa kokonaisuutta ja siinä Konttisen kikkailut ovat vahingoksi kun rooli on nykyisen kaltainen. Pienemmässä roolissa Konttinen palvelisi paremmin kokonaisuutta.
 

Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onkohan tästä Konttisen puolustustyöskentelystä taas nostettu vähän liian iso ongelma? KooKoon maaliin on tehty Konttisen tulon jälkeen maaleja seuraavasti: Titaanit 1, Sport 4, Jokipojat 4, SaPKo 2, LeKi 0, K-Vantaa 2 ja HeKi 0 eli alle 2 maalia per ottelu. Eli ei tuo KooKoon puolustus ainakaan tilastojen valossa ole heikentynyt Konttisen tulon myötä. Jos KooKoo olisi pelannut koko kauden samalla keskiarvolla alle 2 päästettyä/ottelu niin KooKoohan olisi päästänyt sarjassa vähiten maaleja. En mäkään nyt ihan suoraan sanoen ymmärrä, miten jonkun mielestä Konttisen paikka olisi KooKoossa vasta ylimääräisenä 7.pakkina.
 

Maso

Jäsen
Suosikkijoukkue
KKtig, pelaajien scouttaus, mustasydän. k-18
Et ole varmasti ainoa joka nauraa. Moni Konttisen otteita liigassa seurannut nauraa varmasti myös KooKoolle. Ässät-, TPS- ja Blues-fanit ovat kaikki tuskastuneet tähän mieheen ja nyt taitaa olla meidän vuoro. Osa ei tätä halua tunnustaa ja nähdä Konttisen heikkoutta, koska hyökkäyspään potentiaali on niin kova. Kuitenkin koko ajan pitäisi mun mielestä tuijottaa kokonaisuutta ja siinä Konttisen kikkailut ovat vahingoksi kun rooli on nykyisen kaltainen. Pienemmässä roolissa Konttinen palvelisi paremmin kokonaisuutta.

Ja Mestiksen ja liigan tasossahan ei ole mitään eroa??
 

Fordél

Jäsen
Ja Mestiksen ja liigan tasossahan ei ole mitään eroa??

On hyvinkin paljon, mutta jos kaverilta ei löydy edes halua ja asennetta kunnon puolustamiseen niin ei siinä sarjatasonkaan putoaminen vaikuta. Kiekollisessa pelissä Konttinen on aivan Mestiksen terävintä kärkeä, mutta puolustamisessa aika luokaton.

En ole tässä tyrmäämässä Konttisen peluuttamista, mutta en todellakaan laittaisi miestä noin isoon rooliin. Tällä hetkellä #33 pelaa ykköspakkiparissa 5vs5 vaihdot, ylivoimat, alivoimat ja kerää näin varmasti kovimmat minuutit pakeista. Tämä ei ole minusta oikein vaan karsisin tuosta ensiksi pois alivoimat sekä tilanteet, joissa tärkeintä on, että omissa ei soi. Sitten kun riskillä pitää hakea tasoitusta/kavennusta niin ilman muuta Konttinen kentälle.
 

pekoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pienemmässä roolissa Konttinen palvelisi paremmin kokonaisuutta.

Alivoimat nyt ainakin olisi varmasti syytä hoitaa Mestiksessäkin pois ilman että Konttinen laitetaan kentälle, mutta noin muuten tämä kaveri tarvitsee runsaasti jääaikaa ja itseluottamusta, että tulosta syntyy. Jääajan ja roolin raju karsiminen tietää välitöntä itseluottamuksen horjumista ja sen jälkeen herran omat vahvuudet on näppärästi pelattu pois - jäljelle jää vaan se ylimieliseltä näyttävä heiveröinen puolustuspään pelaaminen...
 

Fordél

Jäsen
Jääajan ja roolin raju karsiminen tietää välitöntä itseluottamuksen horjumista ja sen jälkeen herran omat vahvuudet on näppärästi pelattu pois - jäljelle jää vaan se ylimieliseltä näyttävä heiveröinen puolustuspään pelaaminen...

Itse en näe asiaa näin. Mielestäni Konttisen viimeisiä ongelmia tulee olemaan itseluottamuksen puute. Konttisen kaikesta toiminnasta näkee, että Mestis ei ole häntä varten ja tämän vuoksi pelaaminen on melkoisen ylimielistä ja asenteetonta vaikka rooli on ollut kova. Pieni maanpinnalle palauttaminen peliaikaa vähentämällä voisi tehdä hyvää tai sitten edes sekään ei muuta Konttisen asennetta. Itseluottamukseen sillä tuskin kuitenkaan on mitään vaikutusta. Ja kun kaikessa toiminnassa pitää ajatella joukkueen etua, ei Konttista pidä peluuttaa tilanteissa, joissa hänen panoksensa ei riitä.
 

pekoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itse en näe asiaa näin. Mielestäni Konttisen viimeisiä ongelmia tulee olemaan itseluottamuksen puute.

Jottei mene väärin ymmärretyksi, niin samoja satunnaisia juttuja Konttinen siellä kentällä pienemmälläkin peliajalla yrittää, mutta tekemisen taso laskee. Epäilemättä päässä kolkuttelee ajatus epäonnistumisista tuolloin. Tämä on ainakin Ässissä ihan kokeellisesti todistettu liigajäällä.

En mene sanomaan mitä herra ajattelee Mestis-kiekosta tai suhtautuu siellä pelitapaan liittyviin "kurinpidollisiin" toimiin, mutta fakta on että Konttinen on sellainen individualisti jäällä että hänen pelinsä ns. kuolee saman tien kun hänen pelaamistaan yritetään rajoittaa.

Tässä lienee myös syy miksi herra on koittanut mm. Porissa ja Turussa liigaa lähinnä sekaisin olevissa kriisijoukkueissa. Blues-siirron takana täytyy olla ollut kovasti jotain muutakin. Konttinen lienee ollut vain pakollinen sivujuonne isommassa kokonaisuudessa.

Yhteenvetona väitän kyllä edelleen, että kaverilla ei ole mitään asiaa sm-liigaan muuta kuin tuommoisen kriisijoukkueen hätäkokeiluna. Saattaa olla Mestikseen mielestään "liian" hyvä, joten siitä vaan Westerbackin tapaan Allsvenskaniin tai Sveitsin b-liigaan.
 

Fordél

Jäsen
Yhteenvetona väitän kyllä edelleen, että kaverilla ei ole mitään asiaa sm-liigaan muuta kuin tuommoisen kriisijoukkueen hätäkokeiluna. Saattaa olla Mestikseen mielestään "liian" hyvä, joten siitä vaan Westerbackin tapaan Allsvenskaniin tai Sveitsin b-liigaan.

Ihan samoilla linjoilla olen ja Konttisella ei ole mitään asiaa liigaan, koska nyt on jo Ässät ja TPS kokeiltu. Ainoastaan SaiPalla ja miksei ehkä ihmeellisiä hankintoja tehneellä Tapparalla voisi olla jotain intressiä, mutta tuskin kuitenkaan. Näin ollen Konttisen ensi kausi menee joko Mestiksessä, mutta itse uskon, että kaveri häipyy ulkomaille. KooKoossa en toivo hänen jatkavan elleivät otteet omassa päässä parane merkittävästi.
 

Fordél

Jäsen
Pudotuspelit alkoi ja taas kerran jäätiin Konttista peluuttamalla miinuspuolelle. Jos kaveria ei oikeesti kiinnosta esimerkiksi maalineduspelaaminen omassa päässä niin mitä vittua se #33 tekee alivoimalla? Normaalisti tuollainen asenne palkittaisiin penkkikomennuksella, mutta Konttinen on tämän kaiken yläpuolella. Herätkää jo Kolek ja Kotro!
 

Narmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harri Yrttiaho
Faktahan on se, että puolustuksesta ei löydy sen kummempia miehiä mitä tilalle laittaa, vaikka itsekään en Konttista mielellään alivoimalla katselisi. Kun nämä meidän täsmähankinnat, herrat Öhberger&Heiskanen, hädintuskin pystyvät esittämään edes yhtä hyvää suoritusta peliä kohden, ovat vaihtoehdot aika vähissä ja kerrankin täytyy ymmärtää vladon peluutusta.
 

Fordél

Jäsen
Faktahan on se, että puolustuksesta ei löydy sen kummempia miehiä mitä tilalle laittaa, vaikka itsekään en Konttista mielellään alivoimalla katselisi. Kun nämä meidän täsmähankinnat, herrat Öhberger&Heiskanen, hädintuskin pystyvät esittämään edes yhtä hyvää suoritusta peliä kohden, ovat vaihtoehdot aika vähissä ja kerrankin täytyy ymmärtää vladon peluutusta.

Fakta ja fakta. Omien havaintojeni puolesta siellä on ainoastaan Sierman, joka tekee puolustuspäässä joskus samanlaisia alokasmaisia virheitä kuin Konttinen. Tosin Sierman ajattelee peliä puolustuksen kautta, toisin kuin Konttinen. Niin ja se asenne...

Eli alivoimalle kelpaa kyllä kuka vaan ennemmin kuin Konttinen. Heiskanenkin on alivoimalla ihan mies paikallaan, sillä on ainoa KooKoon pakeista, joka on osoittanut edes joskus jotain isännän otteita maalin edessä. Niin ja Tarkiainen harkkapeleissä kun vastustajan hyökkääjä lähti kaulalenkillä maihin. Heiskasen ongelma on nopeiden hyökkääjien kanssa, joiden mukaan Heiskasen käännökset eivät tahdo riittää. Alivoimalla tämä ei luonnollisestikaan ole suuri ongelma.
 

Narmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harri Yrttiaho
Heiskanenhan on kentällä lähestulkoon jokaisella alivoimalla ja vielä peräti kokonaiset kaksi minuuttia siitä.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Konttiselle tänään tilastoista päätellen vähän parempi peli. 0+3 ja plussat 4-2.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Heiskanenkin on alivoimalla ihan mies paikallaan, sillä on ainoa KooKoon pakeista, joka on osoittanut edes joskus jotain isännän otteita maalin edessä. Niin ja Tarkiainen harkkapeleissä kun vastustajan hyökkääjä lähti kaulalenkillä maihin. Heiskasen ongelma on nopeiden hyökkääjien kanssa, joiden mukaan Heiskasen käännökset eivät tahdo riittää. Alivoimalla tämä ei luonnollisestikaan ole suuri ongelma.

Heiskanen ei ole missään mies paikallaan. Kaveri höntyilee ja hosuu sekä on kankeampi kuin Motin polvi konsanaan. Tai no ok, jos haluat kaverin, joka ottaa typeriä kakkosia, niin Heiskanen on sun miehiä. Heiskanen on ollut yksi kauden suurimpia floppeja, varsinainen Miliisin paikkaaja tosiaan -> ei jatkoon.

Konttisella sentään oli tehokas iltapuhde, mielenkiintoista nähdä missä kaveri on ensi kaudella - Belgian pääsarjassa?
 

Hescu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat
Nyt täytyy kyllä antaa tämäniltaisen pelin perusteella välillä myös kehuja Konttiselle. Siellä oli muutama tavanomainen hasardi mukana, mutta muuten pelasi kyllä ihan kelpo pelin. Taitavahan kaveri on ilman muuta, sen huomasi etenkin jatkoerissä.
 

VTVH

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Nyt täytyy kyllä antaa tämäniltaisen pelin perusteella välillä myös kehuja Konttiselle. Siellä oli muutama tavanomainen hasardi mukana, mutta muuten pelasi kyllä ihan kelpo pelin. Taitavahan kaveri on ilman muuta, sen huomasi etenkin jatkoerissä.

Kyllä täytyy tämän illan perusteella antaa kehuja välillä myös Kolekille. Kauan siinä kesti, mutta vihdoin oli Konttisellekin sanottu että typerät hyökkäyspään nousut on ehdottomasti kielletty ja kiekon pitää irrota lavasta viimeistään hyökkäyssiniviivan jälkeen. Konttinen taisi koko pelissä nousta kiekon kanssa kunnolla hyökkäysalueelle ainoastaan kerran. Tämä lisäsi miehen syöttöjen laatua ja määrää huomattavasti. Lisäksi KooKoo sai painettua näin hyökkäyksiä paremmin TuTon päätyyn koska hyökkääjät saivat kiekon vauhdissa lapaan. Kyllä Konttinen syöttää osaa jos vain haluaa. Ehdottomasti paras peli Konttiselta tähän mennessä. Silti Konttinen edelleen häviää kaikki puolustuspään kaksinkamppailut sekä kulmissa että oman maalin edessä. Edelleen Konttinen tekee hirveitä hasardiratkaisuja kiekollisena omassa päässä. Minä olen tainnut oman mielipiteeni päättää tämän pelaajan suhteen. Siinä ei muutamat hienot syötöt auta. Ei jatkoon.
 
Kokoajahan se Konttinen nousi hyökkäysalueelle. Suurimman osan ylivoimien kiekontuonneista hoiti hän. Välillä kyllä ei suostunut syöttämään, vaan yritti kikkailla ja meinasi aiheuttaa vastahyökkäyksen. Varmaan laukoikin kymmenkunta kertaa.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Krediittiä sinne mihin krediitti kuuluu, eli Konttinen pelasi hyvän pelin eilen. Tuli alas nousujen jälkeen ja hoiti hommat puolustuspäässäkin varmasti. Samaa rataa vain perjantaina kiitos.

Muutenkin puolustus ja koko porukka pelasi ehjimmän kokonaisuutensa miesmuistiin.
 

Teme82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ehdottomasti mukaan ensi kauden joukkueeseen, jos herralta kiinnostusta löytyy jäädä mestikseen. En tiedä paljon pelasi viime pelissä? Luulen, että maalivahtien jälkeen koko porukasta eniten! Muutama ns. hasardi ratkaisu tuli, mutta näistä ei yhtään maalia/vaarallista tilannetta omiin, mutta lukuisia huippuavauksia, joista hyökkääjien pitäisi tehdä suoraviivaisempia ratkaisuja! Konttisen pelityyli tuo sopivasti viihdearvoakin peliin...Jatkoon!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös