Tapparan peliesitykset kaudella 2013–2014

[Sekera]

Jos on kiinnostunut jääkiekon teoreettisesta puolesta huipputasolla, kannattaa perehtyä P. Sihvosen syväluotaavaan pohdiskeluun Meidän Pelin eri tulkintatavoista: Pohdiskeleva lätkäessee: westerlundilaisuus versus jaloslaisuus.

Sihvonen lähestyy pelin rytmittymiseen vaikuttavaa tematiikkaa pontimenaan Erkka Westerlundin YLEn Sotshi-kisastudiossa antama lausunto: ”Yksi painopisteistä oli pelin päättäminen. Hyökkäysten päätös rytmittää peliä enemmän kuin oman hyökkäyksen rytmittäminen.” Lähtökohta Sihvosen pohdintaan on siis se, että kummalla on tärkeämpi rooli oman joukkueen puolustusvalmiuden ja puolustuspelinopeuden kannalta: hyökkäyksen rytmittämisellä vai hyökkäyksen päättämisellä.

Sihvosen teksti on erittäin teoreettista, mutta se avaa hyvin näkökulmia vaikka Tapparaankin peilattavaksi. Tapparan puolustuspeliä keskialueella on kehuttu monelta suunnalta ja on usein myös kritisoitu, että Tapparassa hyökkäys jää puolustuksen varjoon. Kyse on mielestäni tuosta Sihvosenkin esiin nostamasta filosofisesta erosta (esimerkiksi Westerlundin ja J. Jalosen välillä maajoukkuetasolla) – itse muotoilisin filosofiaeron niin, että hyökkääkö joukkue jälleen puolustaakseen vai puolustaako joukkue jälleen hyökätäkseen. Tarkoitan tällä sanallisella muotoilulla sitä, että mihin ja missä suhteessa joukkue luottaa voiton tavoittelussa, eli valmistaudutaanko yksittäiseen otteluun millä hyökkäys- ja puolustuspelaamisen välisellä painotuksella.

Puolustamisen pitää totta kai olla kunnossa huipputasolla pärjätäkseen ja heikommin puolustavat joukkueet erottuvat joukosta. Tarkempana ja ottelukohtaisempana määrittelykysymyksenä esiin nousee se, että kuinka paljon puolustukselta annetaan ”ajatuspotentiaalia” hyökkäyspelin käyttöön vastassa olevan vastustajan puolustuspelaaminen huomioiden. Pelaajien hyvät hyökkäyspelaamista tukevat pelitaidot ja -kyvyt (fysiikka kokonaisuudessaan, luistelunopeus, syöttäminen, laukominen, kiekonkäsittely, peliäly ym.) yhdessä periaatteiltaan toimivan hyökkäyspelitavan kanssa tuottaa pelitavan sinnikkään jauhamisen myötä suurella todennäköisyydellä jossain vaiheessa tulosta, joko puhtaasti oman joukkueen oma-aloitteisen kiekollisen toiminnan tai vastustajan virheestä avautuvan tilanteen myötä. Edellä esitetty määrittelykysymys voidaan siis muotoilla myös niin, että lähteekö joukkue lähestymään hyökkäyspeliä oma-aloitteisuuteen vai vastaiskupelaamiseen enemmän luottaen, puolustuspelivalmiuden säilyessä riittävällä tasolla.

Yksinkertaistuksena nämä edellä esitetyt filosofiat voisi muotoilla seuraavasti: Joukkue, joka hyökkää jälleen puolustaakseen, ajattelee hoitavansa hyökkäämisen alta pois, jotta pääsee pelaamaan mahdollisimman laadukasta puolustuspeliä, eli estämään mahdollisimman tehokkaasti väistämättömästi jossain vaiheessa tulevat vastustajan hyökkäykset kiekon menetyksien jälkeen. Joukkue, joka puolustaa jälleen hyökätäkseen, ajattelee hoitavansa puolustuksen alta pois (jos nyt tällainen muotoilu sallitaan), jotta pääsee pelaamaan mahdollisimman laadukasta hyökkäyspeliä, eli rakentamaan hallitusti ja teoreettisesti mahdollisimman suurella onnistumisprosentilla hyökkäyksiä omalta puolustusalueelta vastustajan päätyyn asti.

***

Tappara kuuluu tällä kaudella enemmän tuohon kategoriaan, joka hyökkää jälleen puolustaakseen, eli peliä ajatellaan puolustuksen kautta. Tapparan pelissä on toki vivahteita ”puolustaa jälleen hyökätäkseen”-asenteesta, mutta se tuntuu rajoittuvan joidenkin pelien hyökkäyksiin lähtöihin. Tämän kauden sisällä on ollut nähtävissä eräänlainen oppimisprosessi aina syksyn ensimmäisistä ylinopean ja yhden hyökkäysrytmin peleistä Kärppiä vastaan nähtyihin kiekottelulla ja palauttelullakin käynnistettyihin hyökkäyksiin. Peliin on haettu pitkällä aikajänteellä tarkasteltuna variaatioita, esimerkiksi pelaamalla alkukaudella ”itsepäisen tyhmästi” oppimisen aikaansaamiseksi ja tammikuun puskeminenkin voidaan nähdä oppimisprosessiin kuuluvaksi. Kantavana ajatuksena Tapparan pelissä on kuitenkin ollut läpi kauden nähtävissä kamppailupelaamisen harjoittelu käytännössä ja pelaajamateriaalia on kauden edetessä vahvistettukin tältä osin. Tunnetta on pyritty hakemaan pelaamisen kautta eikä vain ns. katsomotunteen hakemisen (taklaukset ym.) kautta. Tapparan peliä on joissain yhteyksissä jopa moitittu siitä, ettei se viihdytä katsojia, mikä tosin lienee väistämätöntä, kun tuollainen prosessimainen pelitavan sisäänajo on käytössä.

Vastaiskupelaaminen on Tapparan pelissä kehittynyt loistavalle tasolle paljolti vahvan keskialueen ohjauspelin myötä. Peliä onnistutaan kääntämään keskialueen riistoista nopeasti ja vaarallisestikin vastustajan päätyä kohti, hyvin kiekkoa pienessä tilassa käsittelevien ja luisteluvoimaisten pelaajien avittamana. Ydinkysymys tässä trap-puolustukseen ja vastaiskuihin luottavassa ajattelutavassa on kuitenkin se, että riittääkö se loppuun asti? Tapparan hyökkäyspelaamisessa on toki ollut tällä kaudella variaatioita pystysuunnan puskemisesta kiekkokontrollin suuntaan, mutta ei se pelaaminen missään vaiheessa ole vain kliiniseen kiekotteluun perustunut. Tilan voittaminen on Tapparan pelissä kokonaisuudessaan noussut tilan tekemisen edelle ja pelaamisen varioiminen pelin sisällä on useassa pelissä ollut pois käytöstä.

Keskialueen hyökkäyspelissä on ollut kokonaisuudessaan vähemmän variaatioita ja siinä on luotettu luisteluvoimaisiin laitureihin sekä päätykiekkoihin. Hyökkäysalueelle päästyä pitkien hyökkäysten rakentelu on paikoin jäänyt heikoksi, jolloin maalitilanteiden rakentaminen on tullut raskaammaksi taisteluksi ja uudelleen yrittämiseksi. Paine pitkissä hyökkäyksissä on usein jäänyt vain näennäiseksi, osaltaanhan pitkien hyökkäysten tavoite toki on vain se paineen aikaansaaminen, jolloin vastustajan pelaajia pakotetaan pitkiin vaihtoihin ja energiaa kuluttavaan puolustamiseen. Pitkän hyökkäyksen jälkeisen kiekon menetyksen jälkeen vastustajan saadessa kiekon se ei ilman pelaajien vaihtamista lähde mielellään vastaiskuun, jolloin pelin virtaus seisahtuu hetkeksi ja oma joukkue pääsee teoriassa vastaanottamaan tulevan hyökkäyksen paremmalla valmiudella.

Tarkemmin pelaajiin yksilöiden, Josh Green on jälleen Erkinjuntin ja Kuuselan väliin päästyään osoittanut vahvuutensa vastustajan maalin edessä saaden EJ:stä ja Kuuselasta tehoja tasakentällisin irti kulmapelin jälkeen. Tämä kylmän viileä, ja ajatuksenkin tasolla nopea, maalin edustalla jämptien ratkaisujen tekeminen olisi pitkien hyökkäysten onnistuneen päättämisen kannalta ensiarvoisen tärkeää.

 

[Corkscrew]

Syvällisempiin analyyseihin en osaa tässä vaiheessa kautta lähteä, mutta yksi asia on ollut silmiinpistävää tämän kauden Tapparassa; monelle uudelle pelaajalle pelisysteemin sisäistäminen on kestänyt pitkään. Voutilainen ja Kauppinen puhuivat molemmat KalPasta saavuttuaan kuinka systeemi on niin erilainen, että sen oppiminen vie aikansa. Valmennuskin on tämän varmasti huomannut, ja se ehkä selittää osittain miksi Johan Larssonia ajetaan edelleen sinnikkäästi sisään pelaavaan pakkikuusikkoon vaikka mies on joissain peleissä tehnyt yksin räikeitä virheitä enemmän kuin muut viisi pakkia yhteensä.

Toisaalta taas esim. mainittu Green oli lähes heti sisällä sentterin roolissa, vaikka toki hänelläkin meni n. 10 kierrosta ennen kuin alkoi tapahtua (ja alkoi todella kun maaleja on nyt 20 keskiarvolla 0,5 per peli!).

Pettymyksistä pitää puhua varovasti koska joukkue on kakkosena huikealla pistemäärällä ja veskareilla on yhteensä kauden peleistä n. 15 nollapeliä. Joukkuepeli on on siis ollut suorastaan jäätävää, ja vain Kärppien vielä maagisempi kausi on aiheuttanut sen että Tappara saa lentää hieman tutkan ulkopuolella mestarisuosikkia nimettäessä.

Mutta yksi pelaaja jolta voi ja pitää odottaa vielä parannusta on Pekka Jormakka. Jos verrataan maajoukkueen EHT-peleihin, niin Tapparassa miehen meno on vain yksittäisissä peleissä ollut verrattavissa siihen salamannopeaan ja taitavaan laituriin joka on pyöritellyt vastustajia ja tehnyt tehoja kahdessa tämän kauden maajoukkueturnauksessa. Todennäköisesti Tapparan pelityyli aiheuttaa sen, että Jormakan parhaita ominaisuuksia ei saada täysimittaisesti käyttöön kuin silloin tällöin. Tapparahan pelaa paljon keskialueen träppiä ja joka jätkän pitää pysyä visusti pelin alla lähes kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Harvassa ovat olleet tilanteet joissa Jormakka on päässyt karkaamaan laidalta huonosti valmistautunutta puolustusta vastaan läpiajoon tai ylivoimahyökkäykseen. Varastamista ja lievää kärkkymistä jolla Jormakan nopeus voisi olla vastustajan kannalta tuhoisaa, ei taida Rautakorpi hyväksyä?Toki niitä nopeita vastaiskutilanteita on ollut joitakin, mutta niitä voisi olla vielä enemmän. Jos verrataan esim. siihen Jormakkaan joka nöyryytti Tappara-puolustusta kevään 2013 viimeisessä runkosarjakohtaamisessa Pelicans-paidassa, niin eroa on.

Pari kysymystä kanssakeskustelijoille. Mikä tekee Tapparan pelitavasta sellaisen, että siihen on vaikea sopeutua kesken kauden ulkopuolelta tulevan pelaajan? Ja miten Pekka Jormakasta saataisiin Tappara-paidassa irti sama potentiaali kuin Leijonissa?

 

[J.Grönvall]

Pari kysymystä kanssakeskustelijoille. Mikä tekee Tapparan pelitavasta sellaisen, että siihen on vaikea sopeutua kesken kauden ulkopuolelta tulevan pelaajan?

Epäilen, että pelitavan kurinalaisuus ja taktisuus tuovat sen haasteen, se vaatii pelaajalta paljon analysointia ja pelin miettimistä. Mahdollisesti sen vuoksi joukkueen peli on usein konemaista ja siitä puuttuu tietynlainen "luonnollisuus" tai rentous. Jännittää kyllä nähdä mitä playoffeissa koneista lähtee sillä jotenkin niin kylmällä rutiinilla runkosarjaa on menty, peleissä ei useinkaan ole tarvinnut mennä hämärän rajamaille. Odotukset ovat kyllä kovat.

Sitten on tietysti Josh Greenin kaltainen huippupelaaja joka ymmärtää pelitavan idean nopeasti, NHL:ssä pärjätäkseen se lienee pakollista. He ovat jääkiekon ammattilaisia ja eri pelitapojen ymmärtäminen kuuluu vaatimuksiin. Johan Larsson saa juuri siksi koko ajan peliaikaa, että pääsisi systeemiin kunnolla sisään ja väitän, että samasta syystä on hankittu nimenomaan kokeneita pelaajia kesken kauden.

Tapparan kurinalaisuuden haaste on sitten se tunteen saaminen kentälle, eli pitäisi pystyä pelaamaan riittävän rennosti jotta paras tulos saavutetaan. Playoff-peleissä voittaminen kysyy kuitenkin aina riskinottoa jossain kohtaa ja jokaisen pelaajan, etenkin kärkipelaajien, pitää uskaltaa pelata selkärangasta ja käyttää vahvuuksiaan. Yleensähän etenkin finaalivaiheessa joukkueiden peruspelaaminen on jo niin laadukasta, että erot syntyvät taas pienemmistä marginaaleista kuten yksittäisten pelaajien suorituksista.

Tämä kausi on oikeasti ollut jotenkin ihan ainutlaatuinen tässä minun Tappara-taipaleeni aikana, ehkä kaudella 2001-2002 oli samanlaista värettä. Joukkue on henkisesti vahva ja siitä jotenkin oikein huokuu se, että tiedetään mitä haetaan ja miten se tehdään. Sillä on siis vahva identiteetti.

Jotenkin tuntuu, että pelaamisen standardit on asetettu niin koviksi ettei mikään voitto tunnu tulevan täydellisellä pelillä. Se lupaa joko todella hyvää kevättä tai sitten pelitapa ei ikinä ehdikään valmiiksi, aika näyttää.

 

[Sekera]

Pari kysymystä kanssakeskustelijoille. Mikä tekee Tapparan pelitavasta sellaisen, että siihen on vaikea sopeutua kesken kauden ulkopuolelta tulevan pelaajan? Ja miten Pekka Jormakasta saataisiin Tappara-paidassa irti sama potentiaali kuin Leijonissa?

Se on muuten hyvä huomio tuo Jormakan pelillinen vaisuus. Jormakka on tehnyt "vain" 11 ns. pelitilannemaalia ja niiden päälle kaksi rankkarimaalia varsinaisella peliajalla. Palolalla on toki ollut tuosta kentällisestä päämaalintekovastuu, kun tasakentällisin Opa on onnistunut maalinteossa 18 kertaa ja ylivoimalla seitsemän kertaa, Järvisen onnistuessa neljästi sekä tasakentällisin että ylivoimalla. Nuo Jormakan pelitilannemaalit jakautuvat niin, että neljä on tehty tasakentällisin, kuusi ylivoimalla ja yksi alivoimalla. Tapparan vahvan vastaiskupelaamisen voisi myös olettaa sopivan Jormakan vahvalle kiihdytykselle ja luistelunopeudelle. Toisaalta nuo vastaiskut ovat pelissä koko kuuttakymmentä minuuttia tarkastellessa kuitenkin vain sivuosassa puhtaan sattuman ja juuri oikeaan aikaan nopeasti tapahtuvan reagoinnin lisätessä tilanteen vaativuutta.

Näkisin eron Tappara-Jormakan ja EHT-Jormakan välillä juontuvan melko pitkälle ihan pelitavallisen prosessin vaativuudesta. Seurajoukkue eli Tappara keskittää toimintaansa paljon pidemmälle aikavälille kuin seurajoukkuepelaajista vain määräajoin kokoonsaatettava EHT-maajoukkue. Seurajoukkue keskittyy suhteessa eri asioihin ja painottaa kokonaisuuden muodostavia tekijöitä eri tavalla kuin muutaman päivän kerrallaan koossa oleva EHT-maajoukkue. Tämä painottaminen näkyy myös pelitavassa, kun seurajoukkueella on enemmän aikaa paneutua siihen, miten pelataan, kun taas EHT-maajoukkue pyrkii luomaan kentällä tapahtuvalle toiminnalle ”vain” jonkinlaiset yhteiset raamit ja loppu on enemmän pelaajien ja parhaassa tapauksessa seurajoukkueuralta keskenään tuttujen pelaajien ja parivaljakoiden ym. vastuulla kuin vahvan kollektiivin muodostavassa seurajoukkueessa.

Tappara painottaa vahvaa puolustuspeliä sekä puolustusvalmiutta läpi kentän ja tämä jokaisen jätkän puolustamisvelvollisuus rajoittaa varmasti joitakin pelaajia ja uskon Jormakan olevan yksi ”kärsijä”. En ole Jormakan peliä sillä silmällä nyt loukkaantumisen jälkeen seurannut, mutta nopea tilastokatsaus kertoo, että Jormakan loukkaantumiselta paluun jälkeisissä seitsemässä pelissä on Jormakalle itselleen syntynyt tehot 1+2=3, Järviselle samat ja Palolalle 1+1. Myös koko ketjun laukausmäärät ovat nyt laskeneet hieman pysyvämmin tasolle, jolla ne eivät ole olleet koko ketjun koossaoloaikana muuta kuin yksittäisiä ja satunnaisia pelejä tarkastellessa. ”Parhaimpina” hetkinään juuri ennen Jormakan loukkaantumista ketjulta Jormakka-Järvinen-Palola tuli pelistä toiseen yhteensä lähes 14 laukausta per peli maksiminaan pariin kertaan yhteensä 20 laukausta per peli, kun nyt se on laskenut tasolle yhteensä 8 laukausta per peli.

Tästä laukomisen vähentymisestä ei tietenkään suoria johtopäätöksiä voi vetää, koska lukemasta ei ole eroteltu yv-laukauksia tai ylipäätään laukomisen laatua ei voi jälkikäteen ilman videonauhoja selvittää Liigan puutteellisen tilastoinnin johdosta. Määrällisesti laukominen on kyseisellä ketjulla kuitenkin vähentynyt eikä pisteitäkään ole tullut kauden ensimmäisen puoliskon tahtiin. Vastaavasti muut ketjut ovat ottaneet laukomisvastuuta enemmän. Loukkaantuminenkin tuli Jormakalle siinä mielessä pahaan saumaan, että Järvisestä ja Palolasta oli juuri löytynyt hyvät kaverit vierelle. Nyt ketjun sisäinen kehittyminen pelitapaan sisään on hieman vaikeutunut Jormakan ikään kuin jäätyä polkemaan paikalleen pari aukeamaa taaksepäin Järvisen ja Palolan päästessä pelaamaan ja kehittämään yhteispeliä.

Kukaan pelaaja ei tietenkään ikinä ole yksin vaan aina yksilön tekeminen suhtautuu ja ottaa vaikutteita muilta kollektiivin jäseniltä. Jormakka ei mielestäni kuitenkaan vielä ole sillä tasolla, että omaisi henkistä tai pelillistä kykyä selvitä ”ilman oireita” vaikeista jaksoista. Henkistä kykyä on kyllä siinä mielessä, että huumoria löytyy ja ei todennäköisesti ota jokaista estettä ylitsepääsemättömän vaikeana ja murehtimisen aiheena, mutta sellainen kylmän viileä pelin yksinkertaistaminen on ehkä sellainen ominaisuus, joka olisi hyvä olla tulevaa uraa varten. Pohjalla vaikuttavaa luonnettaan ei tietenkään voi muuttaa eikä kannata alkaa olemaan jotakin, mitä ei voi kokea pitemmällä tähtäimellä olevansa.

Tapparan pelitapa ei välttämättä kuitenkaan anna niin paljoa vapauksia varsinkaan hyökkäyspäähän kuin Jormakan tapainen puhtaasti pelistä nauttiva taituri vaikeina hetkinä tarvitsisi ja tässä olisi vielä mielestäni hänellä kehityskohdetta suurempia areenoita silmällä pitäen. EHT-maajoukkueessa yksittäisen pelaajan yksittäiset ratkaisut eivät ole niin kahlittuja kuin seurajoukkueessa ja mielestäni ero Tappara-Jormakan ja EHT-Jormakan välillä selittyy eräänlaisilla seurajoukkuekahleilla, joita ei maajoukkuetasolla vastaavissa määrin ole ja esimerkiksi Sotshin EHT-turnauksessa kun vielä pääsi pelaamaan ketjukaveri Palolan kanssa, niin mikäs siinä kahdella luonnonlapsella pelistä nauttiessa. Lennokkuus ja pelirohkeus olivat maajoukkueessa helpommin kaivettavissa esiin, kun tiesi, että nyt on kolme peliä aikaa näyttää mitä osaa kaverin kanssa.

Seurajoukkueessa pieniä nyansseja on pelitavan sisällä enemmän ja näiden nyanssien, kaistojen käyttö ja luistelulinjojen tarkka hakeminen ynnä muut eivät kaikkien pääkoppaan sisäisty yhtä nopeasti, vaan oppimisprosessi tietämisestä soveltamiseen kestää joillakin enemmän. Se on kyllä totta, että yksilön pelirohkeutta ei pidä kahlita systeemin vuoksi liikaa, mutta väistämättä se kurinalaisuus ja toimintamallien rajaus joihinkin pelaajatyyppeihin vaikuttaa enemmän kuin toisiin, Jormakkaa pidän yhtenä näistä, joihin se vaikuttaa enemmän. Jormakan kohdalla olisi hyvä löytää sellainen selkärankapelaamisen ja pelitavan välinen kompromissi, koska potentiaalia esimerkiksi yksilövoimaiseen maalintekoon Jormakalla ilmiselvästi on. Kysymys olisi siis tarkemmin siitä, että missä suhteessa yksilölle annetaan oikeutta pelata sydämestään. Kukaan pelaaja ei kuitenkaan joukkuehenkeä mietittäessä saa kohota itse joukkuetta suuremmaksi, vaan pelaajan kannalta sopeutuminen on arvokas taito ja joukkueen kannalta pelaajan oikea roolitus vahvuuksien maksimoimiseksi (joukkuepeli huomioiden) on tärkeä juttu.

J.Grönvall avasi hyvin omaa kantaanikin edellä tuohon kysymykseen kesken kauden tulleiden haasteista, se on juuri tämä taktisuus ja nyanssien suuri määrä sekä pelitavan haaste niin pelillisesti kuin pelitavan kutsuman mentaliteetinkin puolesta. Jokaisella pelaajalla on luonnostaan joku oppimistahti ja oppimispotentiaali, esimerkiksi uskon, että valmennusjohto näkee Larssonissa potentiaalia varmempaankin kiekolliseen peliin, mutta sitä tosipaikan varmuutta ei saavuteta vain omissa harjoituksissa. Kurinalaisuus pelitavan mukaisiin ratkaisuihin kehittyy pelaamalla ja Tapparalla on toisaalta varaakin antaa oppimiselle aikaa, kun kollektiivi paikkaa yksilöiden virheitä todella hyvin.

 

[Väsyneet Kädet]

Kertokaas ny Sekera ja J.Grönvall mikä tää meininki on. Eihän tuossa tänään taas ollut mitään tolkkua. Rautakorpi sanoi toisella erätauolla, että ei haluta coast-to-coastia. Se ei tietenkään yllätä - viime kaudella sitä ehkäistiin pitämällä kiekkoa. Nyt ilmeisesti lääke on dump'n'no-chase. Tapparahan nakkaa kiekon päätyyn ja trappi pystyyn. Dump 'n' trap.

Hyökkäyksissä ei kauheasti maalille pyritty tänäänkään.

Se oli sentään positiivista, että vastahyökkäyksissä kiekko pelataan yli viivan. Se taitaa ollakin Tapparan primääri tavoite; vastahyökkääminen.

Olisin kaivannut tähän peliin jo vähän sitä tunnetta ja luonnetta, koska kuten nähtiin, niin läpsyttelypeleistä on hankala kääntää uutta vaihdetta silmään.

 

[Borre]

Olisin kaivannut tähän peliin jo vähän sitä tunnetta ja luonnetta, koska kuten nähtiin, niin läpsyttelypeleistä on hankala kääntää uutta vaihdetta silmään.

Pelillisesti ei ollut kummoinen ottelu, mutta kyllähän tuolla tunnetta oli. Ei käännelty poskea vaan laitettiin takaisin samalla mitalla. Myös päätykiekkoihin Tappara meni hanakammin kuin aiemmin.

Onhan tämä ollut melkoista playoffien odottelua jo pitkään. Toisaalta vaikea tällaisella sarjaohjelmalla on pitää hyvää tuntumaa yllä, kun taukoa tulee tauon perään eikä kolmen pelin viikkorytmistä ole tietoakaan. Ensi viikollakin vain kaksi peliä ja jälleen reilu viikko taukoa ennen puolivälieriä. Joka tapauksessa pelirytmi pitäisi hakea noihin peleihin uudestaan.

 

[J.Grönvall]

Kertokaas ny Sekera ja J.Grönvall mikä tää meininki on. Eihän tuossa tänään taas ollut mitään tolkkua. Rautakorpi sanoi toisella erätauolla, että ei haluta coast-to-coastia. Se ei tietenkään yllätä - viime kaudella sitä ehkäistiin pitämällä kiekkoa. Nyt ilmeisesti lääke on dump'n'no-chase. Tapparahan nakkaa kiekon päätyyn ja trappi pystyyn. Dump 'n' trap.

Tappara pyrkii rytmittämään peliä sillä tavalla. Eli jos olet lukenut niitä Westerlundin kommentteja hyökkäysten päättämisestä niin liittyy samaan asiaan.

Puolustuspää edellä ajatteleva joukkue pelaa noin ja vastaavasti hyökkäyspää edellä ajatteleva pyrkii rytmittämään kuten viime kauden Tappara; pitämällä kiekkoa.

Kyllähän Tappara paikan tullen hyökkää äärettömän nopeasti ja suoraviivaisesti.

 

[Väsyneet Kädet]

Tappara pyrkii rytmittämään peliä sillä tavalla. Eli jos olet lukenut niitä Westerlundin kommentteja hyökkäysten päättämisestä niin liittyy samaan asiaan.

Puolustuspää edellä ajatteleva joukkue pelaa noin ja vastaavasti hyökkäyspää edellä ajatteleva pyrkii rytmittämään kuten viime kauden Tappara; pitämällä kiekkoa.

Kyllähän Tappara paikan tullen hyökkää äärettömän nopeasti ja suoraviivaisesti.

No juu. Jotenkin vain hämää se, että Tappara hyökkää niin harvoin. Tai siis siltä se vaikuttaa, kun käytännössä vain vastahyökätään. Silloinhan se tosiaan kääntyy nopeasti ja mennään kiekko lavassa ja syöttäen.

Tämä pelitapa vaatii mielestäni kovaa tehokkuutta maalipaikoissa, kun niitä huipputontteja ei niin paljoa tule, eikä esimerkiksi pitkät hyökkäykset niitä tuota - joskaan niitä pitkiä hyökkäyksiä aika harvoin nähdään.

 

[J.Grönvall]

Tämä pelitapa vaatii mielestäni kovaa tehokkuutta maalipaikoissa, kun niitä huipputontteja ei niin paljoa tule, eikä esimerkiksi pitkät hyökkäykset niitä tuota - joskaan niitä pitkiä hyökkäyksiä aika harvoin nähdään.

Juuri näin. Eli tavallaan hyökätään harvemmin mutta laadukkaammista paikoista, ja silloin se tosiaan vaatii kovaa tehokkuutta. Pitkät hyökkäykset ovat minunkin silmääni vähän tehottomia mutta siinäkin pitää aina muistaa se kolikon toinen puoli, eli vastustajan oman hyökkäyspelin tyrehdyttäminen.

Esimerkiksi jos Tappara pääsisi paljon pitkiin hyökkäyksiin niin sitä vastaan on helvetin vaikea pelata, koska se keskialueen muuri on aina vastassa. Tämä johtuu siitä, että oman pään myllyjen jälkeen vastustaja joutuu riiston jälkeen aina vähintään vaihtamaan, välillä lyömään jopa pitkää. Ja vaihtohan tietää sitä, että suurella todennäköisyydellä otetaan vain viivelähtö maalin takaa, jolloin Tappara on aina taas jo ohjauspelissä valmiina.

Eilen kiinnitin huomiota siihen, että hyvän keskialueen puolustamisen lisäksi Tappara takakarvasi mainiosti kolmannessa erässä. Tuomas Grönman sanoo aina hyvin, että se kertoo joukkueen moraalista. Tapparalla työmoraali oli eilen korkea, lopun perusteella.

 

[Väsyneet Kädet]

Juuri näin. ...

Nyökytellään, nyökytellään.

Nythän Erkinjuntti & Kuusela saavat pitkiä hyökkäyksiä ja usein myös Malisen kolmikko. Mutta tosiaan käytännössä se on vain vastustajan väsyttämistä ja kiekosta irti pitämistä. Puolustusvalmius noissa tilanteissa on kyllä huikea Tapparalla. Vaikka b-pisteen alakaarella tulisi riisto, niin silti on kolme ukkoa alla, vähintään - ja sitten se takakarvaus vielä.

Mutta jotenkin tuntuu, ettei kyse ole siitä, etteikö pitkiin hyökkäyksiin päästäisi, vaan niitä ei tieten tahtoen lähdetä edes hakemaan kuin harvakseltaan. En tiedä, voi toki olla silmänlumettakin.

Mutta siinä se akilleen kantapää voi tosiaan olla, että harvoista paikoista ei tehdä riittävästi maaleja. Jotenkin kaipaisin hyökkäyspeliin niistä pitkistä hyökkäyksistä vetopaikkoja viivaan, vähän änärityyliin; voimakkaasti syvään, josta laadukas syöttö takaisin viivaan ja veto.

 

[J.Grönvall]

Mutta siinä se akilleen kantapää voi tosiaan olla, että harvoista paikoista ei tehdä riittävästi maaleja. Jotenkin kaipaisin hyökkäyspeliin niistä pitkistä hyökkäyksistä vetopaikkoja viivaan, vähän änärityyliin; voimakkaasti syvään, josta laadukas syöttö takaisin viivaan ja veto.

Täysin samaa mieltä henkilökohtaisesti. Mutta Tapparan ja Rautakorven kohdalla kyse voi olla tässäkin kohtaa riskien minimoinnista, eli noista tilanteista syntyy aina myös potentiaalisia riiston paikkoja vastustajille. Eilen taas nähtiin mihin se voi johtaa, kun tinttaat ensimmäisen kaverin polvareihin kiekon.

Pakkikalusto meillä kyllä riittäisi tuollaiseen ihan kevyesti, olisi jopa ihan huikea siihen.

 

[Sekera]

Kertokaas ny Sekera ja J.Grönvall mikä tää meininki on. Eihän tuossa tänään taas ollut mitään tolkkua. Rautakorpi sanoi toisella erätauolla, että ei haluta coast-to-coastia. Se ei tietenkään yllätä - viime kaudella sitä ehkäistiin pitämällä kiekkoa. Nyt ilmeisesti lääke on dump'n'no-chase. Tapparahan nakkaa kiekon päätyyn ja trappi pystyyn. Dump 'n' trap.

Hyökkäyksissä ei kauheasti maalille pyritty tänäänkään.

Se oli sentään positiivista, että vastahyökkäyksissä kiekko pelataan yli viivan. Se taitaa ollakin Tapparan primääri tavoite; vastahyökkääminen.

Käsittelin tätä hyökkäyspelaamista suhteessa puolustamiseen jo parissa viestissä (#51 ja #54) joita alkuviikolla jätin tänne. Jos ei noita kahden viestin reilua kymmentätuhatta merkkiä jaksa kokonaan kahlata, niin sellaisena tiivistävänä ajatuksena Tapparan hyökkäämisessä näkisin olevan vaarallisuuden ja varmuuden maksimointi.

Vaarallisuuden maksimoinnilla tarkoitan sitä, että hyökkääminen organisoimatonta puolustusta vastaan ts. vastahyökkäyspelaaminen on puolustavalle joukkueelle kaikkein vaarallisinta. Huippuunsa niin pelillisesti kuin materiaalinkin osalta hiottu suoraviivaisuus ja vastaiskupelaaminen tuottaa väistämättä tulosta, mutta ydinkysymys tosiaan on se, että riittääkö se ihan loppuun asti? Kliininen kiekottelu ei viime kaudella riittänyt loppuun asti ja nyt koetetaan toista lähestymistapaa hyökkäyspelin osalta. Toistaiseksi se on kantanut koko kautta tarkastellessa huomattavasti viime kautta paremmin, vaikka joskus joukkueen hyökkäyspeli suhteessa nimiin pelipaitojen selässä sellaiselta tavallaan tyhmältä näyttääkin. Monta kertaa tullut itsekin ihmeteltyä, että miten tuokin hyökkäystilanne tyritään jollain pelkällä sutaisulla kun vaihtoehtona olisi ollut pelin rauhoittaminenkin tilan tekemisellä, mutta sitten miettinyt pari sekuntia ja huomannut, että siinähän se ohjauspeli taas odottaa ja vastustaja raapii päätään miettien miten tuostakin mennään lävitte.

Varmuuden maksimoinnilla tarkoitan sitä, että miten peliä ylipäätään lähestytään. Toimiva puolustuspeli luo varmuutta joukkueen suorittamiseen ja "hyökkää jälleen puolustaaksesi"-asenne, eli hyökkääminen oma puolustusvalmius huomioiden, vahvistaa puolustamista. Loistava maalivahti yhdessä toimivan joukkuepuolustuksen kanssa on perusehto menestymiselle ja sitten kun aletaan pelata ihan kirkkaimmista sijoista, virheistä rokotetaan armotta ja tällöin varma, läpi kauden harjoitettu puolustuspeli nousee arvoonsa. Tähän puolustusasenteeseen sisältyy se oletus, että pelaajien hyvät hyökkäyspelaamista tukevat pelitaidot ja -kyvyt (fysiikka kokonaisuudessaan, luistelunopeus, syöttäminen, laukominen, kiekonkäsittely, peliäly ym.) yhdessä tätä pelaajamateriaalia tukevan ja periaatteiltaan toimivan hyökkäyspelitavan kanssa tuottaa pelitavan sinnikkään jauhamisen myötä suurella todennäköisyydellä jossain vaiheessa tulosta, joko puhtaasti oman joukkueen oma-aloitteisen kiekollisen toiminnan tai vastustajan virheestä avautuvan tilanteen myötä. Pitkien hyökkäysten etu ja Sihvosen linkittämässäni esseessä muotoilema ero 15 ja 35 sekunnin välillä on hyvä sisäistää nimenomaan pelin virtaukseen ja oman joukkueen puolustusvalmiuteen vaikuttavana seikkana. Näennäinen paine on joskus hyvääkin painetta.

On Tapparalla pelissä joo sitä pelin rytmittämistä kiekottelullakin, mutta keskialueella syöttely on aika vähäistä kokonaisuudessaan ja keskialueen ylitys perustuu voimakkaaseen luisteluun ja tilan voittamiseen, tai sitten niihin päätykiekkoheittoihin, joihin ajetaan perään. Se on maksimissaan yksi vähintään yhden viivavälin mittainen syöttö keskialueella (joko omalta siniviivalta punaviivalle, punaiselta vastustajan siniselle tai omalta siniseltä pitkälle vastustajan siniselle), jos sitäkään, kun lähdetään omista. Se on sitä kamppailupelaamiselle altistamista sen pelaamisen kautta, niin sanotusti pelin kutsumaa kamppailua. Siitä koetaan kumpuavan sitä pelitavan vaatimaa tunnetta ikään kuin itsestään. Tämä tuntuu monesti ihmeelliseltä tavalta peluuttaa jääkiekkoa noinkin taitavalla ryhmällä, mutta koko ajan Tapparassa on puhuttu siitä, että peliä kehitetään kevättä kohti ja sinne kevään peleihin tällainen puolustuskiekko on kuin tehty - kyse on sitten taas siitä mukautumisesta, että uskalletaanko antaa tilaa yksilöluovuudelle hyökkäyspelissä siinä määrin kuin voittamiseen vaaditaan? Pelirohkeus tiukoissa paikoissa voi tehdä ratkaisevan eron menestymisen ja mestaruuden välille.

 

[Väsyneet Kädet]

Sekera, luin toki mietteesi. Hienoa, kun on tällaista syvällisempääkin puhetta pelaamisesta.

Se, ja kuten JG tuossa sanoikin, niin varmasti kyse tuossa "syvästä viivaan" -pelaamisen puuttumisessa on riskien minimoinnista. Jos se Mäkinen vetää niihin polkkareihin, niin omissa voi soida, kuten nähtiin. Tai kuten taannoin Raumalla.

Se on tosiaan mielenkiintoista nähdä mihin peli menee, kun oletettavasti playoffeissa viimeinenkin pisara väkinäistä suorittamista katoaa ja aletaan oikeasti pelaamaan täysillä. Siihen alle toki tarvittaisiin näitä eilisenkaltaisia pelejä, että valmius oli kohdallaan. Eilenhän se ei sitä täysin ollut, kuten Rautakorpikin sanoi.

 

[Z-hän elää]

Se, ja kuten JG tuossa sanoikin, niin varmasti kyse tuossa "syvästä viivaan" -pelaamisen puuttumisessa on riskien minimoinnista.
Se on tosiaan mielenkiintoista nähdä mihin peli menee, kun oletettavasti playoffeissa viimeinenkin pisara väkinäistä suorittamista katoaa ja aletaan oikeasti pelaamaan täysillä. Siihen alle toki tarvittaisiin näitä eilisenkaltaisia pelejä, että valmius oli kohdallaan.

Hyviä pointteja monelta kirjoittajalta eikä paljon lisättävää, mutta oma boldaus kertoo siitä, miten Rautakorven Tappara pelaa - ja on pohjimmiltaan aina pelannut, vaikka jotain kausittaista pikkuvaihtelua on esiintynyt. Viime kevään kokemusten jälkeen mitään ei kyllä enää riskeerata eikä jätetä sattuman varaan.
Ja paradoksaalisesti juuri siinä on tosiaan se riski: jos ei kyetäkään reagoimaan eikä muuntautumaan yhtään silloin kuin pitäisi, vahvuus voi kääntyä itseään vastaan. Silloin kukaan ei "uskalla" nousta koneistosta esiin vaikka pitäisi (mm. tämän takia joku Josh Green, joka takuulla sekä uskaltaa että osaa, on äärimmäisen tärkeä pelaaja palapelissä). Mutta kattellaan.

 

[Oijennus]

Itse olen jonkin verran tuonut esille Tapparan harjoitusjaksoja ja arvuuttelua niiden ajankohdista.

Jonkin verran minulla on noista jaksoista kuitenkin tietoa ja sen takia olen niistä voinut puhua.

Tässä on nyt myös asiaa ruodittu Ismo Lehkosen puolelta urheilulehden jutussa, joka on päivätty eiliselle. Ihan mielenkiintoista...

Onko harjoittelurääkki liigaseuralta oikea ratkaisu? - â€￾Ollut ongelmaaâ€￾ | Jääkiekko | Urheilulehti.fi

 

[Borre]

En voi sanoa olevani huolestunut, mutta viimeaikaiset esitykset eivät ole varsinaisesti nostaneet luottamusta joukkueeseen. Tappiota tulee jos tulee, mutta pelin tason notkahtaminen on ollut ikävän selvä tosiasia.

Kysymys kuuluu, onko kyse vain panoksettomien pelien tuomasta lepsuilusta, viime hetken harjoituspiikistä vai sulaako pelitapa käsiin juuri ennen kauden odotettua kohokohtaa?

Ainakaan minkäänlaiseen ylimielisyyteen ei ole syytä. Tappara on tällä hetkellä kaukana siitä koneesta, joka jyskytti voitosta voittoon hiukan heikommallakin pelillä.

Toivoa sopii, että Voutilainen ja Aalto palaavat playoffeihin mennessä terveiden kirjoihin. Paluuennuste on vaihdettu kummankin kohdalla epäselväksi. Taktikointia vai takapakkia toipumisessa?

 

[peksa]

En voi sanoa olevani huolestunut, mutta viimeaikaiset esitykset eivät ole varsinaisesti nostaneet luottamusta joukkueeseen. Tappiota tulee jos tulee, mutta pelin tason notkahtaminen on ollut ikävän selvä tosiasia.

Siinä vaiheessa kun runkosarjan voitto karkas niin alkoi ns merkityksettömien pelien sarja. Näistä ei voi vetää mitään johtopäätöksiä kun sen että välttämättä ei huvita höntsypelit. Vastaan tulee puolivälierissä joku seuraavista, ensimmäisenä oma veikkaus todennäköisimmästä(mikäli Kerho on kymmenes): Pelicans, Hifk, Blues, Jyp tai Jokerit

Ainoastaan Jokerit noista on paha mutta Jokerit on kuuden joukossa mikäli voittavat kärpät varsinaisella peliajalla

 

[Väsyneet Kädet]

...

Ainoastaan Jokerit noista on paha mutta Jokerit on kuuden joukossa mikäli voittavat kärpät varsinaisella peliajalla

Ei ole, jos Blueskin voittaa.

Haluan edelleen uskoa, että meininki muuttuu, kun kuormitusta kevennetään (on varmasti kevennetty jo) ja se kaivattu tunne tulee todella mukaan. Se Tapparan nykyisen pelitavan vaatima kamppailuvoima tulee siitä kiimasta ja tunteesta.

 

[Oijennus]

Ei ole, jos Blueskin voittaa.

Haluan edelleen uskoa, että meininki muuttuu, kun kuormitusta kevennetään (on varmasti kevennetty jo) ja se kaivattu tunne tulee todella mukaan. Se Tapparan nykyisen pelitavan vaatima kamppailuvoima tulee siitä kiimasta ja tunteesta.

Kyllä on Jokerit kuuden joukossa, jos voittaa Kärpät. Bluesin voittaessa JYP on sääleissä.

Mitä tulee tämän päivän esitykseen, niin kyllä siellä oli jo paljon parempia elementtejä minun silmissäni kuin viime aikoina. Torstaina KalPan kustannuksella lukot auki ja viimeistelyllä joukkue valmiiksi.

 

[Väsyneet Kädet]

Kyllä on Jokerit kuuden joukossa, jos voittaa Kärpät. Bluesin voittaessa JYP on sääleissä.
...

Ai niin. Siinähän on sellainen mahdollisuus vielä. Hyvin korjattu ja knoppikepillä näpäytetty.

 

[peksa]

Ai niin. Siinähän on sellainen mahdollisuus vielä. Hyvin korjattu ja knoppikepillä näpäytetty.

Palstaveli ehti ensin mutta olihan se jo mainittu allekirjoittaneenkin viestissä että Jyp on vaarassa sääleihin joutua.

Mutta ainoa mikä mua nykytapparassa huolettaa on tsekkiläilsiltä(2000 luvun alun) tuleva velttous eli kun ei ole ihan pakko yrittää sata lasissa niin silloin ei oikein nappaa. Valitettavasti meidän kapteeni näyttää tässä valitettavaa esimerkkiä siinä kun ihan joka peli ei nappaa niin tulos on tappio.

Kauppisen hankintaa en ymmärtänyt mutta viime peleissä Marko on ollu loistava.

Voutilaisen ja Aallon mahdolliset paluut antaa lisää pelimerkkejä valmennukselle koska esim Mäkistä pakissa ei voine peluuttaa vähäisen pelituntuman vuoksi. Vaikka Larsson on Jukan suosiossa niin toivottavasti virheet vähenee

 

[vdx mua zorbas]

Mutta ainoa mikä mua nykytapparassa huolettaa on tsekkiläilsiltä(2000 luvun alun) tuleva velttous eli kun ei ole ihan pakko yrittää sata lasissa niin silloin ei oikein nappaa.

Katsomoon tämä tuntuu pahalta, mutta yleisesti ottaen se lienee kuitenkin hyvä asia. Velttoudessa on vaaransa, mutta parempi himmata kuin painaa aina sata lasissa.

Tsekki-vertauksesta tuli mieleen, että Suomellahan olisi varmaankin pari maailmanmestaruutta enemmän, mutta vielä 90-luvulla ja 2000-luvun alussa ei osatta aina pelata järkevästi. Leijonilla oli noina aikoina hemmetin kovia joukkueita, mutta tässä 'oikeassa velttoudessa' Tsekki vei Leijonia kuin litran mittaa.

 

[HKoli]

Toivoa sopii, että Voutilainen ja Aalto palaavat playoffeihin mennessä terveiden kirjoihin. Paluuennuste on vaihdettu kummankin kohdalla epäselväksi. Taktikointia vai takapakkia toipumisessa?

Osittain tähän liittyen, lainaus Tapparan sivuilta:

Tappara saa torstaille mukaan taas Josh Greenin, joka tiistaina oli pelikiellossa kymppitilin täyttymisen vuoksi. Sama täyttymiskohtalo on uhkana myös Markus Kankaanperällä, joka yhden lisäkympin saadessaan joutuisi pelikieltoon ensimmäiseen playoff-peliin. Voi olla, että riskiä tuon uhkakuvan mahdolliselle toteutumiselle ei oteta. Pakistossa Teemu Aalto on hyvin lähellä paluuta kaukaloon. Hyökkääjä Jukka Voutilaiselle reilu lisäviikko ennen playoffeja tulee vielä tarpeeseen.

 

[Oijennus]

Aalto palaa jo tänään kehiin. Tässä kokoonpanot:

74 Antti Erkinjuntti - 18 Josh Green - 71 Kristian Kuusela
14 Pekka Jormakka - 44 Jan-Mikael Järvinen - 34 Olli Palola
81 Jukka Peltola - 28 Jarkko Malinen - 22 Raymond Sawada
27 Elmeri Kaksonen - 39 Tomas Plihal - 25 Henrik Haapala

21 Pasi Puistola - 55 Nick Bailen
6 Pekka Saravo - 38 Teemu Aalto
12 Markus Kankaanperä - 26 Marko Kauppinen

77 Juha Metsola
(35 Andy Chiodo)

Nieminen on sivussa luultavasti peliotteidensa vuoksi ja ehkä myös Kaksonen sekä Haapala sopii paremmin liikkuvina pelaajina KalPaa vastaan. Lisäksi Kaksonen ja Haapala pelasivat SaiPaa vastaan todella hyvän ottelun. Aalto taas syrjäytti melko odotetusti Larssonin kokoonpanosta.

 

[vdx mua zorbas]

Käsittämättömän vähän Chiodo loppujen lopuksi pelasi. Olisin odottanut ilman muuta enemmän. Ennen kaikkea siksi, että mahd. loukkaantumisen vuoksi hänellekin olisi tullut peliaikaa.