Olen nähnyt tämän kauden Tapparasta kaksi ottelua paikan päällä, Ilves- ja KalPa-pelit. Pelicans-peli kuului vain radion kautta, mutta sekä Ilves- että KalPa-pelit olivat pelillisesti sen verran lähellä toisiaan, että uskallan tehdä arvion ulottuen Pelicans-pelinkin yli. Analyysi tapahtuu nähtyyn perustuen.
Erikoistilannepelaamiselle voisi kehitellä kokonaan omaa ketjuaankin, siitä totean, että ylivoima on tehnyt joka pelissä yhden maalin ja yv-pelin perusrakenne on "kakkosyv:llä" eli Kuuselan porukalla hyvin hallussa. Poikittaissyötöt ovat toistuvia palasia ja onnistuessaan repivät puolustusta ja väsyttävät maalivahtia, mutta toisaalta vaativat kaikkien kentällä olevien hereillä oloa. Malisen ylivoimakentällä tuntui KalPa-pelissä olevan suuria vaikeuksia saada säädyllinen pyöritys aikaan, KalPan alivoima onnistui karvauksissa ja viivalla oli epävarmuutta ainakin Bailenilla.
Alivoimaprosentti on aikalailla 80 % tällä hetkellä ja on syytä ottaa huomioon, että Tappara on pelannut kaksi peliä päästämättä yv-maalia, ainoastaan Pelicans-pelin kolme takaiskumaalia rumentavat tilastoa. Viime kauden av-tilasto tässä vaiheessa oli tismalleen samassa lukemassa. Viime kaudella kolmen pelin jälkeen yv-% oli 23,53 % ja nyt kertaluokkaa heikompi 15 %. Viime kaudella tässä vaiheessa tasakentällispeli oli hivenen heikompaa kuin nyt, kun tarkastelee päästettyjä maaleja, mutta erot ovat vielä niin pieniä, ettei niillä ole lisäarvoa keskusteluun.
Tällä hetkellä puolustus- ja maalivahtipeli ovat sillä tasolla, etten niihin kiinnitä liiallista huomiota. Ne ovat hyvässä kunnossa nähdyn perusteella, mutta tilanne voi muuttua ihan vastustajan mukaan. Tähän mennessä nuo osa-alueet ovat kuitenkin siinä kunnossa, että niihin näin palstaolosuhteissa ei liiallisesti kannata aikaa uhrata, siitä kertovat maalimäärät 3-3-0 ja Metsolan torjuntaprosentti 92,21 %. Sen sijaan hyökkäyspelaamisen maalilukemat 2-2-1 ovat enemmän analysoitavaa aineistoa.
***
Jos ajattelee Ilves- ja KalPa-otteluiden hyökkäyspelillisiä viestejä näin a2/b2-katsomon keskiriveillä oleilevalle kannattajalle, selkeimmin esiin nousee termien avulla muotoiltuna ”pelin pakottaminen”. Hyökkäyspeliä pakotetaan nopeaksi syöttämällä nopea avaus tai puskemalla laidasta läpi kiekon kanssa ja voisi sanoa kauden tässä vaiheessa, että ainakin enimmissä osin tapauksista yritys kallistuu enemmän uhkarohkeaksi kuin järkeväksi. Epäonnistuessaan avaussyöttö katkaistaan ja vastustaja pääsee pahimmassa tapauksessa yksin läpi. Epäonnistuessaan laidasta läpi puskeminen pysähtyy yhden tai useamman vastustajan runtatessa laiturin irti kiekosta ja pahimmassa tapauksessa syntyy omalta kantilta katsoen alivoimainen puolustustilanne. OK! Tilanne on edellä esitetyn kaltainen ja siltä se on näyttänyt kahdessa kotipelissä tähän asti.
Edellytys avaussyötön antamiseen on syötön kohteena olevan pelaajan edes auttava sijoittuminen. Syötön kohteena oleva pelaaja on ollut tähän mennessä keskialueella ”siellä päin”, mutta välissä on korostetun useasti ollut vastustajan karvaaja. Syitä tähän loppuviimeksi epäonnistuneeseen avaussyöttösuoritukseen on oman toiminnan piiristä useampia: 1) Puolustajan avaussuoritus on liian hätäinen – ei ole kunnollista syöttölinjaa, syöttö vain täytyy saada aikaiseksi ylöspäin. 2) Syötön vastaanottaja on väärässä paikassa hyvään syöttölinjaan verraten – riippuu paljon vastustajan karvauksen aktiivisuudesta, mutta eniten riippuu syötön kohteen pelitilanteen tunnistamisesta: osaako syötön kohteena oleva oma pelaaja lukea karvauksen mahdollisuuden etukäteen, jos ei, niin täten syöttölinja mitätöityy menemällä karvaukseen vastustajan tahdon mukaan. Toinen vaihtoehto: haltsaako se avaussyötön kohde karvauksen kiertämisen eri mahdollisuudet – sekä itsensä että karvaajan luistelulinjat, muut eleet, hämäykset? Tämä on hyvin monimutkainen ja erittäin nopeaa reagointia vaativa yhtälö, niin kuin sanallisesta kuvailusta varmasti huomaa. Nopeaan avaukseen pyrittäessä tilanteessa on monta liikkuvaa osaa, ja eri reagointimallit kehittyvät yksinkertaisesti ajan kanssa.
Avauspelaaminen rytmittää hyökkäystä ja parhaimmillaan hyökkäyksiinlähdöissä saadaan pelattua vastustajan puolustus alivoimaiseksi omaa hyökkäystä vastaan. Tähän tilanteeseen pääseminen edellyttää kuitenkin monen palasen loksahtamista tismalleen kohdalleen, niin kentällisen rakennetta, tiiviyttä ja yleisesti muotoiltuna oman pelaamisen paremmuutta SUHTEESSA vastustajaan. Ei riitä, että neljän syötön kuvio toimii paperilla, vaan sen täytyy toimia vastustajaa vastaan kentällä, mutta kun vastustaja on siitä ilkeä osapuoli, että se ei pelaa aina niin kuin itse tahtoisi. Omalla pelillä voidaan parhaimmillaan ohjata vastustajan pelaamista, mutta tässä vaiheessa kautta se on vain märkä uni. Oma hyökkäyspelaaminen täytyy vain jauhamisen kautta saada iskostettua jokaisen yksilön nuppiin ja silloin kun opittu ja sisäistetty hyökkäyspelitapa tukee materiaalia ja toisinpäin, pelitavassa voidaan tehdä pelitilanteen vaatimia hienosäätöjä ja täten lisätä yllätyksellisyyttä.
Hyökkäyspelissä kiinnostavinta on kuitenkin tällä hetkellä itse hyökkäysalueen hyökkäyspeli, koska siellä ne maalit tehdään. Sille osa-alueelle Tapparalla pitäisi olla kiekollista taitoa ja myös kulmapelaamiseen kiekollista taitoa, mutta toisaalta, onko tarpeeksi voimaa vastaamaan fyysiseen puolustukseen? Onko hyökkäysalueen hyökkäyspelaamisen linja kallistumassa enemmän suoraviivaisuuteen vai jatkuuko viime kaudelta tuttu pitkien hyökkäyksien rytmittäminen? Onko Tapparan peli siis enemmän nopean pystysuunnan ja hyökkäyspään kiekkokontrollin yhdistelmä, tähän ei ole vielä selkeää vastausta saatu, koska avauspelaamisen rytmitys on ollut pahasti hakusessa ja täten hyökkäysalueelle edenneiden hyökkäysten määrä ei korreloi hyökkäyksiinlähtöjen kanssa eikä suoraa näkemystä HAHP:sta voi vielä esittää, muuta kuin todeta, että vielä on sekavaa. Pienet ja nopeat laiturit suhteessa isokokoisempiin senttereihin - miten tätä käytetään kentällä?
Avaintermi tässä hyökkäyspelaamisen kokonaisuudessa on, kuten jokaisessa pelin osa-alueessa nykyliigassa, kauden sisäinen kehittyminen. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että maalivahti- ja puolustuspelaaminen on hyvällä mallilla, kun taas hyökkäyspelaaminen lähtee niihin verrattuna pelillisesti takamatkalta. Kauden ensimmäisissä peleissä on nähty toistuvia samanlaisia avauspelaamisen virheitä selkeiden harhasyöttöjen muodossa ja se kertoo mielestäni yksinkertaisesti siitä, että joukkue pyrkii kohti nopeaa avaamisrytmiä eikä anna siitä periksi, ihan niin kuin viime kaudella hinkattiin kiekkokontrollilla viivelähtöjä kahta kertaa putkeen. Tavoite on kunnioitettava, sillä kaiken osuessa kohdilleen, lähtien liikenopeuden paranemisesta aina pelitavallisen ajattelun sisäistämiseen asti, on Tapparan materiaali suhteessa siihen harjoitettuun nopeaan pelitapaan iskukykyinen. Virheet johtuvat tietysti heikosta syöttösuorituksesta, mutta lähes yhtälailla kentällisen rakenteen ja sijoittumisen eriaikaisuuksista suhteessa nopeaan avauspelaamiseen.
Erikoistilannepelaamiselle voisi kehitellä kokonaan omaa ketjuaankin, siitä totean, että ylivoima on tehnyt joka pelissä yhden maalin ja yv-pelin perusrakenne on "kakkosyv:llä" eli Kuuselan porukalla hyvin hallussa. Poikittaissyötöt ovat toistuvia palasia ja onnistuessaan repivät puolustusta ja väsyttävät maalivahtia, mutta toisaalta vaativat kaikkien kentällä olevien hereillä oloa. Malisen ylivoimakentällä tuntui KalPa-pelissä olevan suuria vaikeuksia saada säädyllinen pyöritys aikaan, KalPan alivoima onnistui karvauksissa ja viivalla oli epävarmuutta ainakin Bailenilla.
Alivoimaprosentti on aikalailla 80 % tällä hetkellä ja on syytä ottaa huomioon, että Tappara on pelannut kaksi peliä päästämättä yv-maalia, ainoastaan Pelicans-pelin kolme takaiskumaalia rumentavat tilastoa. Viime kauden av-tilasto tässä vaiheessa oli tismalleen samassa lukemassa. Viime kaudella kolmen pelin jälkeen yv-% oli 23,53 % ja nyt kertaluokkaa heikompi 15 %. Viime kaudella tässä vaiheessa tasakentällispeli oli hivenen heikompaa kuin nyt, kun tarkastelee päästettyjä maaleja, mutta erot ovat vielä niin pieniä, ettei niillä ole lisäarvoa keskusteluun.
Tällä hetkellä puolustus- ja maalivahtipeli ovat sillä tasolla, etten niihin kiinnitä liiallista huomiota. Ne ovat hyvässä kunnossa nähdyn perusteella, mutta tilanne voi muuttua ihan vastustajan mukaan. Tähän mennessä nuo osa-alueet ovat kuitenkin siinä kunnossa, että niihin näin palstaolosuhteissa ei liiallisesti kannata aikaa uhrata, siitä kertovat maalimäärät 3-3-0 ja Metsolan torjuntaprosentti 92,21 %. Sen sijaan hyökkäyspelaamisen maalilukemat 2-2-1 ovat enemmän analysoitavaa aineistoa.
***
Jos ajattelee Ilves- ja KalPa-otteluiden hyökkäyspelillisiä viestejä näin a2/b2-katsomon keskiriveillä oleilevalle kannattajalle, selkeimmin esiin nousee termien avulla muotoiltuna ”pelin pakottaminen”. Hyökkäyspeliä pakotetaan nopeaksi syöttämällä nopea avaus tai puskemalla laidasta läpi kiekon kanssa ja voisi sanoa kauden tässä vaiheessa, että ainakin enimmissä osin tapauksista yritys kallistuu enemmän uhkarohkeaksi kuin järkeväksi. Epäonnistuessaan avaussyöttö katkaistaan ja vastustaja pääsee pahimmassa tapauksessa yksin läpi. Epäonnistuessaan laidasta läpi puskeminen pysähtyy yhden tai useamman vastustajan runtatessa laiturin irti kiekosta ja pahimmassa tapauksessa syntyy omalta kantilta katsoen alivoimainen puolustustilanne. OK! Tilanne on edellä esitetyn kaltainen ja siltä se on näyttänyt kahdessa kotipelissä tähän asti.
Edellytys avaussyötön antamiseen on syötön kohteena olevan pelaajan edes auttava sijoittuminen. Syötön kohteena oleva pelaaja on ollut tähän mennessä keskialueella ”siellä päin”, mutta välissä on korostetun useasti ollut vastustajan karvaaja. Syitä tähän loppuviimeksi epäonnistuneeseen avaussyöttösuoritukseen on oman toiminnan piiristä useampia: 1) Puolustajan avaussuoritus on liian hätäinen – ei ole kunnollista syöttölinjaa, syöttö vain täytyy saada aikaiseksi ylöspäin. 2) Syötön vastaanottaja on väärässä paikassa hyvään syöttölinjaan verraten – riippuu paljon vastustajan karvauksen aktiivisuudesta, mutta eniten riippuu syötön kohteen pelitilanteen tunnistamisesta: osaako syötön kohteena oleva oma pelaaja lukea karvauksen mahdollisuuden etukäteen, jos ei, niin täten syöttölinja mitätöityy menemällä karvaukseen vastustajan tahdon mukaan. Toinen vaihtoehto: haltsaako se avaussyötön kohde karvauksen kiertämisen eri mahdollisuudet – sekä itsensä että karvaajan luistelulinjat, muut eleet, hämäykset? Tämä on hyvin monimutkainen ja erittäin nopeaa reagointia vaativa yhtälö, niin kuin sanallisesta kuvailusta varmasti huomaa. Nopeaan avaukseen pyrittäessä tilanteessa on monta liikkuvaa osaa, ja eri reagointimallit kehittyvät yksinkertaisesti ajan kanssa.
Avauspelaaminen rytmittää hyökkäystä ja parhaimmillaan hyökkäyksiinlähdöissä saadaan pelattua vastustajan puolustus alivoimaiseksi omaa hyökkäystä vastaan. Tähän tilanteeseen pääseminen edellyttää kuitenkin monen palasen loksahtamista tismalleen kohdalleen, niin kentällisen rakennetta, tiiviyttä ja yleisesti muotoiltuna oman pelaamisen paremmuutta SUHTEESSA vastustajaan. Ei riitä, että neljän syötön kuvio toimii paperilla, vaan sen täytyy toimia vastustajaa vastaan kentällä, mutta kun vastustaja on siitä ilkeä osapuoli, että se ei pelaa aina niin kuin itse tahtoisi. Omalla pelillä voidaan parhaimmillaan ohjata vastustajan pelaamista, mutta tässä vaiheessa kautta se on vain märkä uni. Oma hyökkäyspelaaminen täytyy vain jauhamisen kautta saada iskostettua jokaisen yksilön nuppiin ja silloin kun opittu ja sisäistetty hyökkäyspelitapa tukee materiaalia ja toisinpäin, pelitavassa voidaan tehdä pelitilanteen vaatimia hienosäätöjä ja täten lisätä yllätyksellisyyttä.
Hyökkäyspelissä kiinnostavinta on kuitenkin tällä hetkellä itse hyökkäysalueen hyökkäyspeli, koska siellä ne maalit tehdään. Sille osa-alueelle Tapparalla pitäisi olla kiekollista taitoa ja myös kulmapelaamiseen kiekollista taitoa, mutta toisaalta, onko tarpeeksi voimaa vastaamaan fyysiseen puolustukseen? Onko hyökkäysalueen hyökkäyspelaamisen linja kallistumassa enemmän suoraviivaisuuteen vai jatkuuko viime kaudelta tuttu pitkien hyökkäyksien rytmittäminen? Onko Tapparan peli siis enemmän nopean pystysuunnan ja hyökkäyspään kiekkokontrollin yhdistelmä, tähän ei ole vielä selkeää vastausta saatu, koska avauspelaamisen rytmitys on ollut pahasti hakusessa ja täten hyökkäysalueelle edenneiden hyökkäysten määrä ei korreloi hyökkäyksiinlähtöjen kanssa eikä suoraa näkemystä HAHP:sta voi vielä esittää, muuta kuin todeta, että vielä on sekavaa. Pienet ja nopeat laiturit suhteessa isokokoisempiin senttereihin - miten tätä käytetään kentällä?
Avaintermi tässä hyökkäyspelaamisen kokonaisuudessa on, kuten jokaisessa pelin osa-alueessa nykyliigassa, kauden sisäinen kehittyminen. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että maalivahti- ja puolustuspelaaminen on hyvällä mallilla, kun taas hyökkäyspelaaminen lähtee niihin verrattuna pelillisesti takamatkalta. Kauden ensimmäisissä peleissä on nähty toistuvia samanlaisia avauspelaamisen virheitä selkeiden harhasyöttöjen muodossa ja se kertoo mielestäni yksinkertaisesti siitä, että joukkue pyrkii kohti nopeaa avaamisrytmiä eikä anna siitä periksi, ihan niin kuin viime kaudella hinkattiin kiekkokontrollilla viivelähtöjä kahta kertaa putkeen. Tavoite on kunnioitettava, sillä kaiken osuessa kohdilleen, lähtien liikenopeuden paranemisesta aina pelitavallisen ajattelun sisäistämiseen asti, on Tapparan materiaali suhteessa siihen harjoitettuun nopeaan pelitapaan iskukykyinen. Virheet johtuvat tietysti heikosta syöttösuorituksesta, mutta lähes yhtälailla kentällisen rakenteen ja sijoittumisen eriaikaisuuksista suhteessa nopeaan avauspelaamiseen.