Tapparan kokoonpano 2011–2012

  • 101 544
  • 239

Wrathchild

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & Detroit Red Wings
Eiköhän lähtijät tule tästä joukosta: Leimu ja Halme. Leimua lukuunottamatta ei haittaisi yhtään jos vaikka kaikki poistuisivat. Leimulla kuitenkin sopimus on vielä ensi kaudestakin, enkä vielä täysin ole luopunut toivosta, että hän tehot saisi jostain kaivettua.

Niin kyllähän aiemmista haastatteluista ymmärsi, että joukkueeseen tuodaan vielä uutta verta. Pakkeja en lähtis kauheesti poistamaan joukkueen riveistä, kun niitä on aina hankala saada kesken kauden. Leimu ja Halme on molemmat sellaisia jotka kuitenkin ovat pärjäneet sm-liigassa. Hyökkäyksestä on helpompi rokottaa pelaajistoa. Ei haittais itseänikään jos Tenute vaihtuis 2.0 versioon, UUDEN hyökkääjän lisäksi..
 

Rafael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Bristol City
Hiljaiseloa eletään näemmä siirtomarkkinoilla. Näyttää vahvasti siltä, että seuraavia siirtoja voi odotella tapahtuvaksi lähempänä tammikuuta. Jos uusia miehiä olisi ollut tulossa tauon aikana, niin kyllä he olisivat hypänneet joukkueen mukaan jo alkuviikosta.

Mutta toivotaan, että lasaretti olisi tyhjenemässä edes vähän. Itse asiassa kuulin, että Erkinjuntti olisi mukana tauon jälkeen. Pitääkö paikkaansa paremmin tietävät?
 

Pinkman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Florida Panthers, PSG, Sveitsi
Tappara infosta poimittuna:

Viimeisimpänä tietona joukkueesta kuuluu, että kanadalaishyökkääjä Joey Tenuten sopimus on purettu yhteisymmärryksessä ja hän jatkaa peliuraansa Keski-Euroopassa.

Minun puolestani tervemenoa.Toivottasti nyt tulee se kaivattu ykkössentteri joukkueeseen.
 

Kaivanto

Jäsen
Ei Tenute täysi katastrofi ollut mutta silti kovin kaukana siitä, mitä hänelle kaavaillussa roolissa vaaditaan. Hänen poistumisensa tarkoittaa kahta varmemmin sitä, että hyökkääjä (tai useampi) isoon rooliin on tulossa. Korvaavan laiturin hankkiminen ei ole akuutein asia, mutta laatusentteri pitäisi löytää pian.
 

reaper78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HIFK
Täytyypä sanoa että kovasti erinäköisen joukkueen Dufva on rakentamassa mitä Hirvoselle alunpitäen kasattiin. Minun silmääni haiskahtaa silti siltä että rahaa palaa verrattaen paljon tähän kauteen Tapparan toimistolla?
Eli jonkinsortin menestystäkin pitäisi olla tulossa, mikäli kuivin jaloin kaudesta halutaan selvitä Tapparan leirissä.

Lisäksi tuli vielä päälimmäisenä mieleen että miksei Hirvonen saanut tätä määrää vahvistuksia? Miksi vaadittiin Dufva, jotta toimistolla herättiin pelaajahankintaan? Oliko Hirvonen kuitenkin liian kiltti ja nöyrä mies?
 

Rafael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Bristol City
Lisäksi tuli vielä päälimmäisenä mieleen että miksei Hirvonen saanut tätä määrää vahvistuksia? Miksi vaadittiin Dufva, jotta toimistolla herättiin pelaajahankintaan? Oliko Hirvonen kuitenkin liian kiltti ja nöyrä mies?

No jaa miten tämän nyt ottaa. Lähtijöinä on Tuukka Mäntylä, Joey Tenute, Antti Kangasniemi, Jake Cepis, Jouni Virpiö ja Joni Karjalainen (lainalla).
Tilalle on saatu Jerry Ahtola, Tommi Kovanen, Teemu Tallberg, Olli Palola, Jan Platil (tryout) ja Jarkko Pyymäki (nyt taas Lekissä).

Ei tässä Dufva siis tosiaankaan mitään paraatimarssia ole vetämässä pelaajahankintojen osalta. Lähtijöitä on samassa suhteessa kun tulijoita. Veikkaisin, että rahallisesti Tappara on jäänyt Mäntylän ja Tenuten lähtöjen myötä selkeästi plussalle tässä vaiheessa.
 

Kaivanto

Jäsen
Täytyypä sanoa että kovasti erinäköisen joukkueen Dufva on rakentamassa mitä Hirvoselle alunpitäen kasattiin. Minun silmääni haiskahtaa silti siltä että rahaa palaa verrattaen paljon tähän kauteen Tapparan toimistolla?

Lisäksi tuli vielä päälimmäisenä mieleen että miksei Hirvonen saanut tätä määrää vahvistuksia? Miksi vaadittiin Dufva, jotta toimistolla herättiin pelaajahankintaan? Oliko Hirvonen kuitenkin liian kiltti ja nöyrä mies?

Sisään - ulos:
Kovanen - Mäntylä
Ahtola - Tenute
Palola - Virpiö
Tallberg - Kangasniemi
Pyymäki - Cepis

Lisäksi on lähtenyt Karjalainen ja Platil on tryoutilla. Ehkä sopimusten purkuihin on palanut jotain, mutta pääsääntöisesti on vain vaihdettu pienikokoisia pelaajia suunnilleen samanhintaisiin mutta suurikokoisempiin, koska Hirvosen "urheilullisen" joukkueen hyökkäys oli koottu suoraan sanoen täysin päin persettä eli oli metsästetty kaikki markkinoiden lyhyimmät hyökkääjät Tapparaan.
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Täytyypä sanoa että kovasti erinäköisen joukkueen Dufva on rakentamassa mitä Hirvoselle alunpitäen kasattiin. Minun silmääni haiskahtaa silti siltä että rahaa palaa verrattaen paljon tähän kauteen Tapparan toimistolla?
Eli jonkinsortin menestystäkin pitäisi olla tulossa, mikäli kuivin jaloin kaudesta halutaan selvitä Tapparan leirissä.
Kyllä minuakin hieman huolestuttaa rahankäyttö. Tosin kuten jo mainittiin, niin kahden kallispalkkaisen pelaaja poistuminen "vapauttaa" rahaa, vaikkei tuokaan yhtään lisää tilille.

Toivon kuitenkin ettei uusittua budjettia tehdä menestyksen varaan. Muita rahoitusmahdollisuuksia ovat sponsori- ja yleisötulot. Katsojien suhteen Tappara on jo hieman edellä budjetoitua (pitää muistaa verrata syksyä syksyyn, Tampereella katsojaluvut aina nousevat kauden edetessä - viime kevättä lukuunottamatta). Sitten olisi vielä mahdollinen omistajarahoitus, mutta eiköhän se ole jo käynyt selväksi, että Poju ei aio rahoittaa juoksevia kuluja - eikä luistelevia...
 

reaper78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HIFK
Ei tässä Dufva siis tosiaankaan mitään paraatimarssia ole vetämässä pelaajahankintojen osalta. Lähtijöitä on samassa suhteessa kun tulijoita. Veikkaisin, että rahallisesti Tappara on jäänyt Mäntylän ja Tenuten lähtöjen myötä selkeästi plussalle tässä vaiheessa.

Melkoista vähättelyä. Ensinnäkin kuuden pelaajan vaihtaminen, ilman että syynä on esim. loukkaantuminen, tarkoittaa mielestäni jo vähintään kohtuullista 'paraatimarssia' . Tottakai lähtijöitä tulee olla samanverran kuin tulijoita, se on ihan luonnollista. Se minun pointtini olikin että lähtijöitä ja tulijoita on jo nyt ollut aika runsaasti ja jääkö se edes tähän? Tuskin?

Rahasta puhuttaessa kannattaa muistaa että poistuneille pelaajille on jouduttu varmasti maksamaan kipurahoja, miten paljon, se onkin Leinosesta kiinni se..
Lisäksi rahoista puhuttaessa kannattaa muistaa että organisaation valmennusosastoa on vahvistettu mm. päävalmentajalla, joka ei varmastikaan ole halpa mies..
 

Rafael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Bristol City
Melkoista vähättelyä. Ensinnäkin kuuden pelaajan vaihtaminen, ilman että syynä on esim. loukkaantuminen, tarkoittaa mielestäni jo vähintään kohtuullista 'paraatimarssia' . Tottakai lähtijöitä tulee olla samanverran kuin tulijoita, se on ihan luonnollista. Se minun pointtini olikin että lähtijöitä ja tulijoita on jo nyt ollut aika runsaasti ja jääkö se edes tähän? Tuskin?

Liikennettä on toki ollut. Mutta mielestäni Dufva ei ole tähän mennessä saanut markkinoilta mitään superhankintoja, joita Hirvonen ei saanut tai ei olisi saanut. Jos Hirvonen olisi pysynyt Tappara-peräsimessä, niin uskon että tuossakin tapauksessa olisi ollut pelaajaliikennettä. Nyt Dufva on lähinnä siis dumpannut pelaajia, jotka ovat epäonnistuneet, eivätkä ole sopineet hänen pelifilosofiaansa ja saanut tilalle uusia.

Mutta kyllähän RD omaa varmaan hieman eri kompetenssin mitä Hirvonen, kun tarvitsee ruikuttaa Leinosen toimistolla uusia pelaajia.
 

TM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tervemenoa Tenutelle, ei tule ikävä. Kunhan nyt Vänttinen olisi mahdollisimman pian mukana pelaavassa kokoonpanossa niin sentteriosasto on aika hyvässä mallissa. Makkonen, Barkov, Vänttinen ja sitten vielä neloseen vaikkapa Tallberg, jos RD:lle kelpaa ja näytöt riittää. Järvinen ja Pyymäki sitten varalle/Mestikseen.
 

ultras

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara Tampere
Kunhan nyt Vänttinen olisi mahdollisimman pian mukana pelaavassa kokoonpanossa niin sentteriosasto on aika hyvässä mallissa.

Minun tiedon mukaan pitäisi olla palaamassa heti tauon jälkeen, samoin kuin Erkinjuntin. Siitähä saadaan tavallaan Dufvalle kaksi uutta pelaajaa.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Mutta kyllähän RD omaa varmaan hieman eri kompetenssin mitä Hirvonen, kun tarvitsee ruikuttaa Leinosen toimistolla uusia pelaajia.

Varmaan omaa kompetenssiakin mutta uskoisin, että vetovoima on parempi huippukoutsin kanssa kuin Hirvosen aikana. Vaikkei mitään ihan huippuluokan hankintoja ole (vielä?) tehtykään, niin silti luotan siihen, että nyt Dufvan aikana on mahdollista saada parempia pelaajia jengiin sisään. Ainakin nyt Jerry Ahtola kuuluu tähän sarjaan, eli ei missään nimessä ikäloppu ja takana on jo yksi kova kausi SM-Liigassa. Luulen, että ilman Dufvaa Ahtola olisi mennyt vaikkapa sinne Bluesiin.

Joey Tenuten tapaus päättyi sitten näin. Peliesitykset olivat ailahtelevia, eikä Tenute missään nimessä ollut lähelläkään sitä roolia mitä hänelle todennäköisesti kaavailtiin. Hyvä jääkiekkoilija hän on edelleen mutta nyt ei vain suoritustaso riittänyt.

Jatkoa ajatellen olisi tosiaan melkoisen tärkeää vahvistaa hyökkäyspäätä kovilla nimillä. Ainoa mutta siinä asiassa on se, että markkinat voivat olla juuri nyt aika tyhjät eli korkean profiilin hankinnat ovat siksi jäissä. Ainahan on KHL-kortti olemassa ja sieltä voi tippua koviakin nimiä mutta toisaalta Tapparan täytyy nyt miettiä sitä ostetaanko pelaaja tätä kautta varten vai pidemmälle aikavälille.

En olisi kovinkaan yllättynyt jos sieltä tulisi ns. projektipelaajia kasvamaan lähitulevaisuudessa uudelle tasolle. Tätä kauttakin on tietysti vielä paljon pelaamatta joten miksei täsmähankintojakin voi tehdä jos vain oikeasti kovia jannuja saadaan verkkoon.

Sitä ennen kuin mitään julkistetaan täytyy vain nostaa peukkua Antti Erkinjuntin paluulle. TOIVOTTAVASTI kaveri on pelikunnossa eikä mitään takapakkeja enää tule. Erkinjuntti olisi tärkeä palanen ja yksi sellainen pelaaja jolla on potentiaalia ratkaista yksilötaidollaan. Tapparan kärki on tylsä kuin mikä ja vaikka joukkueessa on hyviä runkopelaajia, niin se nyrkki siitä puuttuu. Kun sinne saataisiin sellaista oikein huippuosaamista niin olen aivan varma, että nuori joukkue saa siitä lisää energiaa ja oppii paljon.

EDIT. Ja sitä huippuosaamista tarvittaisiin myös siksi, että otteluita voisi alkaa voittamaan enemmän. Nythän puolustuspelaaminen on parantunut jatkuvasti ja Lukon pitäminen nollilla 120 minuuttia oli komea suoritus. Aijai, kun olisi ykköskentässä vielä pari kunnon tykkiä jotka voivat tehdä vaikka itse ne voittomaalit ja paikat niin tässä voisi olla oikeasti hymy huulilla keväämmällä. Vaikka on se jo nytkin, pelkästään tuon Sasha Barkov Jr:n vuoksi. Jätkä on niin hyvä, ettei viitsi enää edes adjektiiveja kuluttaa.
 

Draco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
En oikein allekirjoita tuota Platilin koeajan jatkoa...tai no on siinä tietysti kai se hyvä puoli, että se on edelleen koeaika, eikä loppukauden sopimus.

Mutta liike ei mitenkään erityisen laadukasta ollut ennen tööttiä ja tuskin se nyt sen myötä ainakaan yhtään parani. Mutta päästäänpähän nyt ainakin sitten näkemään, että onko miehestä mihinkään jos ei uusia takapakkeja loukkaantumisten muodossa tule.
 
Elorinne on pois ilmeisesti vuoden loppuun asti, joten Platil tuo kokoonpanoon leveyttä sillä aikaa. Samalla on hyvä mahdollisuus katsoa vieläkö sieltä löytyy eväitä pääsarjatasolle.
 

Fordél

Jäsen
Mites näette J-M Järvisen tulevaisuuden Tapparan kokoonpanossa?

Jos se huhuttu yksi sentteri on vielä tulossa ja Vänttinen tekee paluun niin ilmeisesti Järvinen tippuu saman tien kokoonpanosta? Kenties tällöin kaverin voisi sopparin purkaa ja Järvinen voisi siirtyä...No vaikka KooKooseen.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Mites näette J-M Järvisen tulevaisuuden Tapparan kokoonpanossa?

Jos se huhuttu yksi sentteri on vielä tulossa ja Vänttinen tekee paluun niin ilmeisesti Järvinen tippuu saman tien kokoonpanosta? Kenties tällöin kaverin voisi sopparin purkaa ja Järvinen voisi siirtyä...No vaikka KooKooseen.

Järvinen tippuu kokoonpanosta luultavasti, vaikka "the sentteriä" ei tulisikaan. Vänttinen ja Erkinjuntti ilmeisesti palaavat jo ensi peliin, joten sentteriosasto on varmaankin Makkonen, Barkov, Vänttinen, Tallberg/Pyymäki tai mahdollisesti Makkonen, Barkov, Järvinen, Vänttinen, mutta joka tapauksessa Järvisen peliaika on alle 10 minuuttia, sillä yli- tai alivoimaa hän ei tule pelaamaan, ellei ihmeitä tapahdu. Taitaa suurin osa Tapparan kannattajista olla valmiita heittämään miehen pois joukkueesta heti, kun se ykkössentteri postiluukusta kolahtaa. Eittämättä liian heiveröinen liigaan ja yllättävän paljon kiekkokin on pomppinut eikä maagisesta pelisilmästä ole ollut viitteitä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Ilmeisesti Järvisessä on paljon samaa kuin Virpiössä, vaikka erityylisiä pelaajia ovatkin. Liian hyviä Mestikseen, mutta liian huonoja liigassa ylempiin kenttiin ja alemmissa heille ei ole käyttöä.
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Ilmeisesti Järvisessä on paljon samaa kuin Virpiössä, vaikka erityylisiä pelaajia ovatkin. Liian hyviä Mestikseen, mutta liian huonoja liigassa ylempiin kenttiin ja alemmissa heille ei ole käyttöä.

Järvinen oli jo viikko sitten LeKin reeneissä mukana, joten eiköhän miehen matka käy LeKin ykkössenaksi. Kaikenkaikkiaan sopisi hyvällä asenteella pelatessaan kuin nenä päähän sinimustiin.
 
Jos se huhuttu yksi sentteri on vielä tulossa ja Vänttinen tekee paluun niin ilmeisesti Järvinen tippuu saman tien kokoonpanosta?

Järvisen tilanne muuttuu vaikeaksi, mutta kyllä näyttöpaikka on annettu. LeKiä kauemmas en miestä lähettäisi, sillä hän voi olla kelvollinen hyökkäävän roolin reservipelaajaksi ja tarjoamaan Barkoville satunnainen lepovuoro, jos sellaista tarvitaan. Pyymäki taas stunttaa jos rikkovan roolin pelaajia jää sivuun.

J-M Järvinen on kyllä jälleen demonstroinut oikein hyvin Mestiksen ja Liigan tasoeroa...
 

TM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Sabaton jo mainitsikin Erkinjuntin ja Vänttisen paluusta. Toivottavasti molemmat miehet olisivat mukana jo keskiviikkona. Siinä tapauksessa:

Erkinjuntti-Makkonen-Männikkö
Ahtola-Barkov-Peltola
Palola-Vänttinen-Venäläinen
Lähde-Järvinen/Tallberg-Pekkala

Huhuja liikkuu muistakin pelimiehistä vaan ei siitä sen enempää nyt.
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Ehdin jo pelästyä kun jossain liikkui huhu että Ilvonen olis palaamassa Tapparaan. Onneksi meni Bluesiin. Nyt on säälipaikka lähempänä koska nyt Bluesillakin soi omassa päässä useammin.
 

Voittaja

Jäsen
Täällä ulkomailla kun ei pelejä näe, niin pitää mennä luetun perusteella ja muistin ja mielikuvien perusteella. On tuo rosteri aika helvetin surkea hyökkäyksen osalta liigaseuraksi joka luultavasti kuitenkin haluaisi vähän jopa menestystä. Joukkueessa ei ole yhtään ykkösketju-tasoista hyökkääjää, ei ainoatakaan jos puhutaan siis joukkueesta joka haluaisi joskus jopa välieriin asti mahdollisesti päästä. Kakkos- ja kolmosketjulaisia kyllä sekä luonnollisesti myös nelosen äijiä, mutta kärkiketjun miehet puuttuu kaikki. Pakisto nyt on ihan hyvällä mallilla, eli siitä ei valittamista, mutta jos puuttuu ykkösketju, niin ihan samalla tavalla puuttuu ykkösveskarin tasoinen maalivahtikin.

Eli lyhyestä virsi kaunis, joukkueen kasaaminen on taas kerran mennyt ihan päin helvettiä.
 

Fordél

Jäsen
J-M Järvinen on kyllä jälleen demonstroinut oikein hyvin Mestiksen ja Liigan tasoeroa...

Onneksi on pelaajia, jotka myös osoittavat toista.

Mitä tulee Järviseen niin KooKoosta on varmasti miestä kysytty, mutta siirrosta ei ole päästy yhteisymmärrykseen. Ilmeisesti kaiken varalta Järvinen halutaan pitään lähettyvillä ja matkaa siis Lempäälään eikä Kouvolaan.
 

Sean #19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei haittaa vaikka J-M Järvisen uusi osoite löytyisi esim. Kouvolasta, kunhan löytyisi jostain muualta kuin Tapparasta. Varmaan ihan näppärä kaveri, mutta pelinopeus ei riitä liigatasolle. Samoin on fyysisyyden kanssa. Näillä lyhyillä kavereilla täytyy aina olla vähän enemmän asennetta ja muskeleita pelitaitojen lisäksi pärjätäkseen isojen poikien sarjoissa.

Jan Platilin näkisin ihan mielelläni Tapparassa vielä joulun jälkeenkin. Tuo kilpailua pelipaikoista, ja onhan kaveri ollut melkoinen isäntä omalla maalilla. Yhtä kärkihyökkäjää tuo rosteri vielä huutaa, olkoon sitten snaipperi tai sentteri.
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Juha Leimu ja -3 tänään. Ei oikein Leimunpojan esitykset oikeuta pelipaikkaan tästä eteenpäin. Kaijomaan minuutit Jokerimatsissa kaikki 10, jotain loukkaantumista?

Pakkia huutais ja ykkössentteriä joka osaa ylivoimapelin kuvion.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös