Tampa Bay Lightning 2014–2015

  • 138 697
  • 470

Tammi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Tampa Bay Lightning
Salolla ei enää sopimusta ole ja tuskin tehdäänkään eli hänen pelinsä ovat ikävä kyllä Tampassa tulleet päätökseensä. Panik pääsee varmasti kokeilemaan alemmissa kentissä, mutta samasta pelipaikasta kilpailee muitakin junnuja niin ei pelipaikka ylhäällä ole hänelle lainkaan selkeä juttu. Jos Tampa jatkaa vielä 11/7 peluutuksella niin silloin luulisi Panikin olevan poppariosastolla aika pitkään jollei otteet ole toivotun mukaiset.
 

Tammi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Tampa Bay Lightning
Ollaanpas Tampalle iskemässä aika kovia odotuksia ensi kaudesta. The Hockey News ennustelee divisioonan 2.sijaa ja finaalipaikkaa Chicagoa vastaan. Tosin ennusteen mukaan jäädään tuossa finaalissa kakkoseksi. ESPN powerrankigeissa ollaan sijalla 8 (5 sijan nousu) ja edellä itäisistä joukkueista vain Boston ja sekin vain 1 sijan ylempänä. Tietenkin nuo ovat vain spekulaatioita siitä mitä voisi ensi kaudella käydä, mutta on itselläkin odotukset korkealla. Play-off paikkaa odottelen ja sen jälkeen kaikki on avoinna. Toivotaan, että on näin hyvä fiilis kaudesta vielä avauskierrostenkin jälkeen :).
 

Jombb#91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Tämmöinen pienimuotoinen ylösnosto näille hiljaisille päiville..

Eli jos joku sattui missaamaan NHL Networkin 30-in-30 Tampa-päivän, tässä olisi siihen linkkiä: Lightning lineup anchored by Stamkos, young talent - Tampa Bay Lightning - News

Kyseisessä linkkauksessa on myös Asiantuntijoiden ennustamat ketjut.

FORWARDS

Jonathan Drouin - Steven Stamkos - Tyler Johnson

Ondrej Palat - Valtteri Filppula - Ryan Callahan

Alex Killorn - Brian Boyle - J.T. Brown

Brenden Morrow - Brett Connolly - Nikita Kucherov

Jerome Samson

DEFENSEMEN

Victor Hedman - Anton Stralman

Matthew Carle - Radko Gudas

Jason Garrison - Eric Brewer

Andrej Sustr - Mark Barberio

Kun näitä ketjukoostumuksia on täällä jo useampaan kertaan pyöritelty, niin aikas samankaltaisiin tuloksiin ovat myös asiantuntijat tulleet. Ainut asia joka jäi askarruttamaan on tuo Jerome Samson. AHL:ssä kaveri on pelaillut, mutta osaisiko joku kertoa hieman paremmin kyseisestä kaverista?
 

Tammi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Tampa Bay Lightning
Samson on kohtuu pienikokoinen, mutta voimakas laituri, joka pystyy myös pelaamaan keskellä. Maalinteko potentiaalia löytyy myös, mutta uskoisin roolin löytyvän AHL:stä ja tarpeen vaatiessa stunttaa alemmissa ketjuissa.
Hyvää laajuutta tuo joukkueeseen, koska Samsonin kaltaisia pelaajia ei joukkueessa hirveästi ole.

Luin myös tuon 30-30 sarjan ja ihan mielekästä luettavaa oli. Kentistä olen hiukan erimieltä, mutta luotan Cooperiin, joka varmasti löytää toimivat koostumukset. Uskoisin myös, että 7 pakin peluutus jatkuu jolloin laittaisin itse kentät näin.

Palat - Stamkos - Johnson
Drouin - Filppula - Callahan
Killorn - Boyle - Kucherov
Brown - Morrow

Hedman - Stralman
Garrison - Gudas
Carle - Brewer
Sustr/Barberio

Bishop
Nabokov

Connolly saa myös varmasti viimeisen mahdollisuuden ja taistelee Brownin ja Kucherovin kanssa pelipaikasta. Drouinin laittaisin mielellään tuohon Vallen ja Callyn kanssa, koska he pystyvät paikkaamaan hyvin miehen puutteita puolustuspäässä. Stammerin vierellä hänet totta kai myös näkisi jos vain kemiat kohtaa eikä kentästä tule liian hazardia omaan päähän. Puolustus on kyllä parantunut reilusti verraten viime kauteen ja toivotaan, että myös Carle palaisi omalle tasolleen.
 

Sambody

Jäsen
Eiköhän se Drouinin paikka Stamkosin vierellä ole jo tähtiin kirjoitettu. Ja onhan Stamkos mainettaan parempi puolustussuuntaan. Myös oikealla peluutuksella ainakin kotimatseissa saadaan paljon aikaan työntämällä Filppulan vitjalle ne kaikkein "vaikeimmat" minuutit.
 

Boltning

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Jahas, kauden alkuun rontti kuukausi ja aika itsekkin aktivoitua taas foorumilla. Kovat on kyllä odotukset ensi kaudelle. Monissa asiantuntija-ennakkoissa on Tampa nostettu taas sinne divisioonakakkosen paikalle, heti Bostonin jälkeen. Jotkut ovat jopa ennakoineet Tampalle ykköspaikkaa divisioonassa, johtuen siitä, että pitävät Bostonin hieman heikentyneen. Etenkin jos Tampan nuoret ottavat ison askeleen eteenpäin, ei tuo välttämättä täyttä utopiaa ole.

Kokoonpanosta sen verran, että taitoahan siinä on mielin määrin. Vähän mietityttää miten sitten pärjätään, jos ja kun fyysisesti pitää pelata. En myöskään halua nähdä Kucherovia ja Connollyä missään neloskentässä, sillä nämä kaverit eivät ole omalla mukavuusaluella noissa puimurihommissa. Siinä on Cooperilla kova homma löytää kaikille sopiva rooli joukkueeseen.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Hyökkäyksessä Tampalla oli selvää ylimiehitystä ja nyt noilla liikkeillä he saivat pois 4 täysin korvattavissa olevaa pelaajaa, joista ainoastaan Thompson oli jonkin asteinen menetys. Ja Thompsoninkin palkka oli varsin kovaa luokkaa nelosketjun sentterille. Näillä myynneillä mahdollistetaan Drouinin, Panikin, Kucherovin ja Connollyn mahtuminen kokoonpanoon. Nyt sinne mahtuu noiden mainittujen lisäksi myös joku täsmähankinta siihen osa-alueeseen minkä Yze näkee puutteellisena tällä hetkellä.

Ohlundin LTIR huomioiden tuota cappia pitäisi olla reilut 13 miljoonaa. Siihen mahtuu hyvin yksi hyvä pakki ja täsmähankinta hyökkäykseen. Sekä toki myös RFA:t Panik ja Connolly.

Otetaas tuolta parin kuukauden takaa kiinni omiin ajatuksiin, jotka aika hyvin toteutuivat. Yksi hyvä pakki osoittautui sitten Anton Strålmaniksi ja tuo täsmähankinta hyökkäykseen Brian Boyleksi. Juuri sellaiset hankinnat mitä odoteltiinkin.

Kyseisessä linkkauksessa on myös Asiantuntijoiden ennustamat ketjut.

FORWARDS

Jonathan Drouin - Steven Stamkos - Tyler Johnson
Ondrej Palat - Valtteri Filppula - Ryan Callahan
Alex Killorn - Brian Boyle - J.T. Brown
Brenden Morrow - Brett Connolly - Nikita Kucherov
Jerome Samson

DEFENSEMEN

Victor Hedman - Anton Stralman
Matthew Carle - Radko Gudas
Jason Garrison - Eric Brewer
Andrej Sustr - Mark Barberio

En tiedä miten syvällisesti asiantuntijat ovat noita kokoonpanoja miettineet, mutta omasta mielestä noissa ketjuissa ei ole oikein mieltä. Pari selkeää muutosta sinne on pakko tehdä, ei ole mitään järkeä esim Connollyn pelipaikassa nelosen keskellä. Itse näkisin, että ketjut jotenkin seuraavasti:

Jonathan Drouin - Steven Stamkos - Ryan Callahan
Brett Connolly - Valtteri Filppula - Alex Killorn
Ondrej Palat - Tyler Johnson - Nikita Kucherov
Brenden Morrow - Brian Boyle - J.T. Brown
Richard Panik

Tummennetulla tuossa nuo ns valmiit parit. Ja sitten perusteluihin. Boyle on mielestäni selvä nelosen sentteri, samoin kuin Brown sitten siihen laituri. Morrowta voi hetkittäin käyttää ylemmissäkin ketjuissa, mutta nykykunnossaan on enemmän nelosen miehiä.

Johnson kolmosen keskelle ja vierelle Palat. Tämä kaksikko oli jo viime kaudella eniten alivoimaa pelannut kaksikko ja tasakentällisinkin pelasivat paljon yhdessä. Kakkosessa sitten myös viime kaudelta tuttu kaksikko Filppula-Killorn. Filppulan kanssa viime kaudella pelasi paljon myös Callahan, mutta jos hänet ottaa ykkösestä pois niin siihen jää vain kokemattomat Drouin ja Connolly, joten hyökkäys on tasapainoisempi tällä tavalla.

Stamkos pelasi viime kaudella paljon St. Louisin, Malonen ja Purcellin kanssa ja he kaikki ovat vaihtaneet maisemaa. Näin ollen siihen tulee joka tapauksessa uudet laiturit.

Jos ketjuja mietitään tarkemmin niin Tampalla on kolme hyvää kiekollista ketjua ja yksi todella rouhiva ketju. Noista hyökkäävistä ketjuista kaksi on sitten hyviä myös puolustuspäässä (tai ainakin Filppula, Johnson, Palat ovat niistä hyviä), joten ketjuja voi käyttää varsin monipuolisesti. Noi tummentamattomat palaset ovat sitten niitä joille etsitään sopivat ketjut ja vaihdetaan tarpeen mukaan.
 

Shard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Tappara, Laine, Barkov
Tampa menee eteenpäin joka sektorilla jatkuvasti ja kesällä tehdyt muutokset ovat kauttaaltaan positiivisia, Drouinin breikatessa Tampa uhkaa Bostonin kärkisijaa divisioonassa. Kuitenkin yhtä liikettä en käsitä.

Nate Thompson ulos, Brian Boyle sisään. Joukkue menetti ison palan sieluaan tämän myötä. Thompson on nelossentterin prototyyppi joka ei pidä vapaailtaa ikinä, hyvin vähissä on hänen rooliinsa paremmat pelaajat. Hän pelasi Tampassa kaudesta 09-10 lähtien, tuolta kaudelta seuraa edustavat enää Stamkos ja Hedman. Napattiin vieläpä waiverssista, aivan mahtava kaappaus. Minulle Thompson edusti Tampalaisuutta, samaa porukkaa kuin St. Louis, Lecavalier, Stamkos, Hedman. Tilalle sitten kalliimpi ja hitaampi Boyle, välillä löysä vetelehtijä (12-13), välillä kunnon playoff-soturi (viime kevät). Statsit mieheillä ovat hyvin vastaavantasoiset.

Eikös Thompsonin kauppaamista perusteltu palkkasäästöillä? Kuitenkin Boyle nauttii kahden miljoonan dollarin palkkaa, joka on liikaa nelossentterille. Thompsonilla palkka on 1,6 miljoonaa.

Kaiken kaikkiaan joukkue tuntuu yhä vieraammalle minusta kun pitkäaikaiset äijät ovat poistuneet kovalla tahdilla. Toki parempaan suuntaan on sinällään menty mutta minulle Tampa on koko ajan hieman mauttomampi ollut jo hetken aikaa. Toivottavasti menestystä tulee pian, gloryhunttaus on hyvä lääke. Lukuisista nuorista kavereista kyllä lopulta muodostunee se uusi runko "Tampan miehiä".
 

Boltning

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Ilahduttavan positiivista tekstiä tässä kausiennakkossa Tampa Baysta. Linkki vie lastwordonsports.com sivustolle.

Puck Drop Preview: 2014-15 Tampa Bay Lightning - Last Word On Sports

Erityisesti tuo "offseason changes" ja miten niitä on perusteltu, antaa kyllä luottoa valtavasti ensi kautta ajatellen. Uskon, että Anton Stralman tulee olemaan uskomaton kultakimpale, ajatellen juuri tuota kiekonhallintapeliä. Tampa on kuitenkin joukkue, joka haluaa pitää kiekkoa ja määrätä pelin tahdin. Jason Garrison on itselle aika vieras nimi, kova lyöntilaukaus miehellä ilmeisesti kuitenkin on. Tässä kyllä saatiin tuplavoitto sillä kahdesta joukkueen pahimmasta surffailijista päästiin eroon (Purcell, Malone).

"The Tampa Bay Lightning are poised for another spectacular season once the 2014-15 campaign gets under way on October 9. They have a deep roster filled with blazing speed, pure skill, and hard-hitting physicality throughout."

Jumalauta, voisiko se kausi jo alkaa!
 

Tammi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Tampa Bay Lightning
Tänään saadaan sitten Pre-Season matsit käyntiin ja odotus kauden alkuun vain lisääntyy. Vastassa on siis Nashville ja aika junnupainotteisella porukalla lähdetään kauden ensimmäiseen harkkamatsiin.

Killorn - Filppula - Connolly
Erne - Richard-Vermin
Panik - Namestnikov - Kucherov
Paquette - Angelidis - Marchessault

Garrison-Sustr
Carle-Witkowski
Barberio-Dotchin

Vasilevskiy
Gudlevskis

Drouinilla on tällä hetkellä jotain pientä ylävartalovammaa ja palaa kuuleman mukaan tositoimiin n. puolessa välissä harkkamatseja.

Tässä vielä striimiä illan peliin (toivotaan, että toimii moitteetta) Www.ifirstrowus.eu/sport/ice-hockey.html
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Drouinilla on tällä hetkellä jotain pientä ylävartalovammaa ja palaa kuuleman mukaan tositoimiin n. puolessa välissä harkkamatseja.


Ei tainnut olla ihan pientä vammaa, kun TSN ainakin uutisoi, että 3-4 viikkoa Drouin on sivussa peleistä. Ensimmäiset runkosarjan matsit Drouin ainakin siis missaa.
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Nashvillea vastaan Vasilevskiy otti 28 koppia ja Marchessault, Namestnikovin and Nikita Kucherovin ketju oli liekeissä. Marchessault 2+1 Namestnikov 0+3 ja Kucherov 1+1. Jotenkin positiivinen fiilis varsinkin Kucherovista, toivottavasti olisi nyt ottanut sen viimeisen askeleen ja näyttävän pelin lisäksi tehoja alkaisi syntyä. Tietenkin ois myös suotavaa, että semmoinen tasaisuus alkaisi myös, muistaakseni viime kauden alussa oli myös ihan hyvässä vireessä..

Mielenkiintoista kyllä nähdä mimmoisella kokoonpanolla kauteen lähdetään Drouin - Stamkos/Johnson - Kucherov voisi olla mielenkiintoinen, nyt ois myös varaa pistää Stamkos laitaan ja mielelläni Filppulankin näkisin samassa ketjussa. Noh varaa näitä on kuitenkin paljon hieroa, keskelle on useampi kaveri ja useamman pelaajan kemiat ovat toimineet ihan hyvin jo viime kaudella.

Kooste:
http://video.lightning.nhl.com/videocenter/console?id=632663&lang=en
 

Droppen12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, persoonat
Henri Ikonen pelasi viime yönä ensimmäisen pelinsä ja olisi kiva saada jotain raporttia kuinka on selviytynyt. Ilmeisesti harjoitusleiri hänen kohdallaan on mennyt ihan hyvin tähän mennessä. Tietääkseni Tyler Johnsonin ja Yanni Gourden kanssa hyökkäsi samassa ketjussa.
 

Tiedote

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko tämä huippulupaus Jonathan Drouin loukkaantuneena? Ainakin eliteprospectsissa on pelaajan kohdalla tuollainen punainen risti sairaslistalla olon(?) merkiksi. Toivotaan, että pääsee heti kauden alusta pelaamaan..!
 

Boltning

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Onko tämä huippulupaus Jonathan Drouin loukkaantuneena? Ainakin eliteprospectsissa on pelaajan kohdalla tuollainen punainen risti sairaslistalla olon(?) merkiksi. Toivotaan, että pääsee heti kauden alusta pelaamaan..!

Jonkinlainen pieni murtuma peukalossa/sormessa. Ei taida viimeisten tietojen mukaan ihan kauden alkuun kuntoutua.
 

Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Niin se vain hiipii tämä lokakuun alku joka vuosi hieman huomaatta ja Tampan season openeriin pisteautomaatti Panthersia vastaan onkin enää reilu vuorokausi. Off-seasonin liikkeisiin täytyy olla tyytyväinen. Joukkueeseen saatiin uskomaton kasa kokemusta ja samalla päästiin eroon parran pärinää aiheuttaneista Malonesta, Purcellista ja jatkuvasti lasaretissa olleesta Salosta. Thompsonin treidiä en ymmärrä enkä hyväksy. Miksi joukkueen tärkein bottom-6 hyökkääjä ja varakapteeni treidattiin pois ja tilalle hommattiin ainakin liikeeltään selkeästi heikompi Brian Boyle? Menestysodotukset ovat näin kauden alkaessa kuitenkin selkeät: divisioonan kärkikolmikkoon olisi päästävä jos viime kauden runkosarjaotteet jatkuvat ja kauheilta loukkaantumissumilta vältytään. Viimeisimmät farmiin lähetetyt ovat hyvin harkkamatseissa onnistuneet Jonathan Marchessault, Cedric Paquette ja Luke Witkowski. Drouinin ja mahdollisesti myös Morrown ollessa telakalla kokoonpano voisi näyttää torstaina tältä. Tampan täytyy lähettää vielä yksi pelaaja farmiin päästäkseen tuohon 23-pelajaan rosteriin.

Johnson-Stamkos-Killorn
Palat-Filppula-Callahan
Connolly-Namestnikov-Kucherov
Panik-Boyle-Brown

Hedman-Strålman
Carle-Gudas
Brewer-Garrison

ylim. Sustr, Barberio

Bishop
Nabby

Mielenkiintoiseksi menee kun Drouin ja Morrow ovat molemmat kokoonpanossa.
 
Viimeksi muokattu:

Boltning

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Ei tässä tosiaan meinaa peliverkkareissa pysyä. Se tosiasia, että Tampan junnut oppivat pelaamaan viime kaudella ilman joukkueen ykköstähteä, yhdistettynä loistaviin SY:n offseason liikkeisiin niin yhtään en ihmettele miksi Tampa on monissa ennakoissa ennakoitu koko idän ykköseksi.

Itse etenkin Strålmanilta odotan paljon. Mitä hänestä olen eri lähteistä lukenut, niin erinomaisen kiekkokontrollia edistävä pelaaja kyseessä ja sehän Tampalle sopii. Nyt kun vaan ukot pysyvät terveenä, niin viimevuotisen playoff-katastrofin päälle on hyvä rakentaa.

Edit. Ja vaikka reenipelit on reenipelejä niin ihan ok menivät recordilla 5-1. Huomionarvoista myös se, että mikäli en väärin muista Tampa päästi vähiten maaleja kaikista joukkueista preseason peleissä.
 

Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Jaahas. Panik on viskattu waivereihin. Pieni ihme jos mikään jengi ei häntä sieltä nappaa joten tervemenoa vaan. Junnu ei koskaan pystynyt lunastamaan kovia odotuksia vaikka sai pitkät pätkät vastuuta top-6:ssa sekä ylivoimalla. Palat, Johnson, Kucherov ja Brown ajoivat päivän selvästi ohi jo viime kaudella ja nyt ohitusta ovat tekemässä Connolly, Namestnikov ja Paquette. Todennäköisesti Cooper nimeää 11 hyökkääjää ja 7 puolustajaa Floridaa vastaan.
 

Rambonator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning, Porin Ässät
Nonniin, ensiyönä se sitten alkaa taas. Itse ajattelin katsoa tällä kaudella aktiivisemmin joukkueen otteita, kun viime kaudella ottelujen katselu jäi vähemmälle monien eri syiden johdosta. Innoissani kautta odotan, joukkue vaikuttaa helkutin hyvältä. Tänäyönä siis vastassa Florida klo 2.30 (?) Suomen aikaa. Varsinkin Kucherovin peliä täytyy seurata tarkoin, saako edes osan niistä harjoituspelien onnistumisista siirrettyä kunnon peleihin? Toivottavasti. Drouin ei ilmeisesti tähän avauspeliin vielä kerkeä kuntoutumaan? Hänenkin ensimmäinen peli täytyy seurata tarkoin, kun se aika tulee.
 

Asukki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bolts, Tappara
Vihdoin se alkaa!! Tätä on odotettu. Ei muuta kun Panthers heti kumoon.

Minkähänlaisia ketjukoostumuksia olisi odotettavissa yön otteluun?

On tätä taas odotettukin!

Ilmeisesti seuraavilla kentällisillä ollaan peliin lähdössä:

Palat-Stamkos-Johnson
Killorn-Filppula-Callahan
Kucherov-Namestnikov-Connolly
Morrow-Boyle-Brown

Hedman-Strålman
Gudas-Garrison
Carle-Sustr

Bishop
Nabokov

Drouin ei vielä tänään siis pelaa, mutta ilmeisesti lähellä paluuta ja toivottavasti lauantaina olisi jo kehissä. Pienoisena yllätyksenä Brewer tänään viltissä ja Sustr kehissä.

Toronto nappasi Panikin waivereista.
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Mielenkiintoinen kausi tulossa, mitään esteitä ei pitäisi jopa konferenssi finaaleihin saakka. Syvyyttä kuitenkin löytyy ja nyt on vielä vähän varmempi kakkosveska kuin Lindbäck, vaikka Bishop loukkaantuisi niin on siellä farmissakin vielä hyvät veskat. Kuten sanottu niin fyysisiä pelaajia löytyy, Boylekin on varmasti ihan hyvä lisä omassa roolissaan. Onhan mies kuitenkin aika järkälemäinen (6' 7") sentteri ja parhaimillaan iskee vielä maalejakin. Toivoisin kyllä hartaasti, että Sustr tällä kaudella breikkaa miehellä myös kokoa ja semmoinen kaveri mille olisi kyllä playoffeissa käyttöä. Jonkun verran mietin mikä voisi mennä pieleen, mutta todistetustihan jopa Stamkosin poissaolo ei mitään haitannut niin mikäs tässä. Drouinin varaan en vielä laskisi mitään, toivottavasti saisi nyt vaan paljon pelejä alle, mutta katsotaan onko sit kuitenkaan vielä valmis Nhl:ään?
 

Jombb#91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Noin saatiin kausi avattua 3-2 jatkoaika voitolla.

Hirveästi ei jäännyt pelistä kerrottavaa. Laitan nyt kumminkin oman näkemyksen mukaan plussia ja miinuksia.

+ YV 3/7
+ Strålmanin rauhallisuus kiekollisena omalla kenttäpuoliskolla
+ Namestnikov-Kucherov combo

- Killorn täysin yössä
- 5vs5 tilanteissa ei kunnon paikkojen luonti onnistunut. Tämän voi ehkä laittaa ekan matsin piikkiin.

YV:t olivat tosiaan Stamkos, Filppula, Callahan, Palat, Hedman sekä Johnson, Strålman, Connolly, Killorn, Kucherov. Mitä luulette, tuleeko Drouin ottamaan Palatin paikan ykkös YV:ssä?

Kausi on aina mukava avata voitolla ja seuraavaksi Amalie Areenalle saapuu Senators la-su yönä.
 

Rambonator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning, Porin Ässät
Vähän oli nihkeä peli, mutta kaksi pinnaa kuitenkin tuli. Kyllä peli hallussa oli valtaosan ottelusta. YV ainakin toimi, se on hyvä merkki. Itsekin huomasin että tuo duo Namestnikov-Kucherov kyllä toimi, kemiaa oli aivan selvästi. Ketjun kolmatta lenkkiä Connollya en kyllä nähnyt koko ottelussa juurikaan, yhden kiekon menetyksen lähinnä muistan. Ainakin kolmannen erän venäläiskaksikon kanssa pelasi JT Brown, missä ketjussa Connolly loppuajan pelasi?

No, tästä hyvä parantaa Ottawa peliin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös