Talviolympialaiset 2018

  • 28 374
  • 176

SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Avataan tuleville talviolympialaisille oma ketju tänne Muun urheilun puolelle, jossa voidaan keskustella kaikista kyseisiin olympialaisiin liittyvistä asioista.

XXIII talviolympialaiset järjestetään 9.–25. helmikuuta 2018 Etelä-Korean Pyeongchangissa. Kultamitaleja ratkotaan 15 eri lajissa ja jaossa niitä on kaikkiaan 102 kappaletta. Tällä hetkellä kilpailijoita on tulossa 92 eri maasta. Ecuador, Eritrea, Kosovo, Malesia, Nigeria ja Singapore ovat osallistumassa ensimmäistä kertaa talviolympialaisiin.

Suomessa kisoja voi seurata TV:n välityksellä YLEn, Eurosportin, TV5n ja Kutosen kautta.
 
SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Tämän hetken tiedon mukaan kaksi kovaa norjalaisurheilijaa ovat jäämässä sivuun olympialaisista, kun Ole Einar Björndalen sekä Petter Northug eivät ole pääsemässä Norjan joukkueeseen. Ole Einarille näytettiin jo punaista valoa ja Northugin viimeinen näyttöpaikka nykykunnostaan olisi ollut Planican maailmancupin osakilpailut, mutta sitkeä flunssa vesitti osallistumisen tuonne.
Mikäli molemmat herrat tosiaan jäävät rannalle, niin kisoista uupuu kymmenen kultaa, viisi hopeaa ja neljä pronssia yhteensä olympialaisista saavuttaneet urheilijat. Etenkin tuo Björndalenin saldo (8+4+1) on aika melkoinen.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, LA Kings, Raiders, Concordia Stingers
Talviloma ajoitettu Olympialaisia varten, tulee olemaan taas kovaa tykitysta, itse kun olen totaalinen sucker koko ajatukselle. Talviolympialaiset viela kiinnostavat kuin kesan vastaavat.

Ostin Eurosport Playerinkin valmiiksi hyvissa ajoin niin ei tarvitse ostaa erikseen pakettia, varsinkin kun Kreikassa palvelu maksaa 2,99€/kk. Player myos jaksaa kantaa kahta ruutua esim. Areenaa paremmin.

Innolla odotan ja aikataulut on jo katsottu valmiiksi. Virallisilta sivuilta en loytanyt paivittaista aikataulua, vain lajittaisen per paiva joten kasasin oman. Jos jotain kiinnostaa niin voin heittaa tanne liitteena koko kisojen aikataulun Suomen aikaan kaannettyna. En takaa aikataulun oikeutta
 
Suosikkijoukkue
Tappara, LA Kings, Raiders, Concordia Stingers

Liitteet

  • Olympics Schedule.pdf
    373,2 KB · kertaa luettu: 521

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Kiitos. On siinä katseltavaa. Onneksi omassa kopissa tapahtuva päätetyö mahdollistaa ujon silmäilyn ainakin YLE:n striimiin. Pitää tuo Eurosport Player tsekata myöskin.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, LA Kings, Raiders, Concordia Stingers
Kiitos. On siinä katseltavaa. Onneksi omassa kopissa tapahtuva päätetyö mahdollistaa ujon silmäilyn ainakin YLE:n striimiin. Pitää tuo Eurosport Player tsekata myöskin.
YLE onneksi nayttaa kaiken kiinnostavan latkaa lukuunottamatta eli katsottavaa siellakin riittaa. Vastaavan tasoista settia kuin ennen ei silti varmasti nahda, eli Sochi/Rio-Areenaa mutta kuten ennenkin, YLE tehnee jarkyttavan laadukasta tyota
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Suomen joukkue 24.1.2018:

Tässä on Suomen olympiajoukkue – Janne Ahonen, 40, tekee historiaa - Hiihtolajit - Ilta-Sanomat

Suomen olympiajoukkueeseen on tähän mennessä valittu 97 urheilijaa:
Alppihiihto

Miehet: Andreas Romar, syöksy, super-g ja alppiyhdistetty.

Ampumahiihto

Naiset: Mari Laukkanen, Venla Lehtonen, Suvi Minkkinen, Kaisa Mäkäräinen ja Laura Toivanen.

Miehet: Tuomas Grönman, Olli Hiidensalo ja Tero Seppälä.

Curling

Mixed doubles-parikilpailu: Oona Kauste, Tomi Rantamäki.

Freestyle

Miehet: Slopestyle: Joona Kangas; Kumpareet: Jimi Salonen ja Jussi Penttala.

Jääkiekko

Miehet: Mikko Koskinen, Juha Metsola, Karri Rämö; Miro Heiskanen, Juuso Hietanen, Tommi Kivistö, Miika Koivisto, Lasse Kukkonen, Mikko Lehtonen, Sami Lepistö, Atte Ohtamaa; Marko Anttila, Jonas Enlund, Teemu Hartikainen, Julius Junttila, Joonas Kemppainen, Petri Kontiola, Jarno Koskiranta, Jani Lajunen, Sakari Manninen, Oskar Osala, Jukka Peltola, Mika Pyörälä, Veli-Matti Savinainen, Eeli Tolvanen.

Naiset: Meeri Räisänen, Noora Räty, Eveliina Suonpää; Jenni Hiirikoski, Mira Jalosuo, Rosa Lindstedt, Isa Rahunen, Ronja Savolainen, Minnamari Tuominen, Ella Viitasuo; Sanni Hakala, Venla Hovi, Michelle Karvinen, Petra Nieminen, Tanja Niskanen, Emma Nuutinen, Annina Rajahuhta, Saila Saari, Sara Säkkinen, Susanna Tapani, Noora Tulus, Riikka Välilä, Linda Välimäki.

Lumilautailu

Naiset: Slopestyle ja big air: Enni Rukajärvi.

Miehet: Slopestyle ja big air: Kalle Järvilehto, Peetu Piiroinen, Rene Rinnekangas ja Roope Tonteri, kotiin jäävä varamies Ville Paumola; Halfpipe: Janne Korpi, Markus Malin ja Peetu Piiroinen; Lumilautakrossi: Anton Lindfors.

Maastohiihto

Naiset: Johanna Matintalo, Laura Mononen, Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski, Riitta-Liisa Roponen ja Aino-Kaisa Saarinen.

Miehet: Ristomatti Hakola, Matti Heikkinen, Martti Jylhä, Iivo Niskanen, Anssi Pentsinen ja Lauri Vuorinen. (Joukkue täydentyy mahdollisesti 1-4 hiihtäjällä 28.1. mennessä).

Mäkihyppy

Naiset: Julia Kykkänen.

Miehet: Antti Aalto, Janne Ahonen, Andreas Alamommo ja Eetu Nousiainen. (Viides mies nimetään 28.1. mennessä).

Pikaluistelu

Naiset: Elina Risku (500m).

Miehet: Pekka Koskela (500 m), Mika Poutala (500m, 1000m).

Taitoluistelu

Naiset: Emmi Peltonen.

Yhdistetty

Miehet: Ilkka Herola, Eero Hirvonen, Hannu Manninen, Leevi Mutru ja Arttu Mäkiaho.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Anne Kyllönen saa 19. kertaa viimeisen näyttöpaikan vielä. Koska hänelle kerrotaan, että tasosi ei nyt vaan riitä?
 
SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Mitä tuo Martti Jylhä tekee tuolla joukkueessa? Millä näytöillä? Muutakin kuin isä Reijo?
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Ainakin yksi nelossija on varmistettu Janne Ahosen myötä.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Mitä tuo Martti Jylhä tekee tuolla joukkueessa? Millä näytöillä?
Jylhä oli Rukan perinteisen sprintissä kymmenes eli täyttää kriteerin vallan mainiosti. Ei mitään tekemistä Reijo-isän kanssa.
 
Osvaldo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sprinttiä hiihtävät näiden valintojen perusteella siis Hakola, Vuorinen ja Jylhä. Neljännen paikan ottaa Niskanen jos vain haluaa hiihtää sprinttiä. Pentsinen varalla.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eli ainakin yksi distanssimies varmaan hiihtojengiin otetaan seefeldin perusteella. En nimittäin usko että Iivo ja Rise jokaista distanssia vetää. Iivo jättänee 15 vapaan väliin ja melkein uskoisin samaa Riseltä. Jylhä ei hiihdä distansseja, Pentsinen saanee jonkun kun on ollut viestiinkin suunnitteilla. Vuorisen kyvyistä tällä osastolle en suoraan sanottuna oikein ole kärryillä.
 
Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Sprinttiä hiihtävät näiden valintojen perusteella siis Hakola, Vuorinen ja Jylhä. Neljännen paikan ottaa Niskanen jos vain haluaa hiihtää sprinttiä. Pentsinen varalla.

Ei välttämättä. Sprinttinelikko voi olla myös Hakola, Niskanen, Vuorinen ja Pentsinen. Tällöin Jylhä olisi varamies. Jylhälle kuitenkin saattaa langeta parisprinttinakki, koska on vapaalla perinteistä parempi eikä siihen taida olla tunkua olemattomien mitalimahdollisuuksien takia.

Itse ottaisin Jylhän ennen Pentsistä sprinttiin, koska hän on potentiaalisempi. Taisi Pentsinen olla vikassa näyttökisassa hieman parempi. Saas nähdä nyt. Mutta tosiaan, Jylhällä on vaaditut näytöt ja todennäköisesti mahtuu jonkun matkan hiihtämäänkin.
 
En tiedä kuvailisinko patisprintin mitalimahdollisuuksia olemattomiksi: Hakola on kuitenkin ollut kovassa iskussa maailmancupin sprinteissä ja vaikka parisprintti nyt onkin sprinttiä pidempi rypistys niin onhan Hakola esittänyt päteviä vetoja distanssimatkoillakin. Etenkin yhteislähdöissä. Sinänsä kyllä mielenkiintoinen tilanne kun sprinttiin on jengiä yli tarpeen ja distanssimatkoille taas meinaa olla pulaa jengistä. Voiko jopa käydä niin että Pärmäkoski ja Hakola vetäisi kaikki matkat? Nyt toki on enemmän palautumisaikaa kuin mm-kisoissa mutta olisihan se silti kova satsi.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Voiko jopa käydä niin että Pärmäkoski ja Hakola vetäisi kaikki matkat?
Lähtökohta on, että Pärmäkoski hiihtää kaikki matkat, sillä hän on jokaikiseen henkilökohtaiseen kisaan ainakin jonkinasteinen mitaliehdokas ja viesteissäkin Suomella on saumat mitaleille. Hakola jättää oletettavasti ainakin 15km väliin, koska distanssipuolella hän on perinteisellä selkeästi parempi.
 
Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Naarasleijonat taistelee taas sijoista Kanadan ja USAn takana. Ruotsi panee kampoihin pronssimitalin suhteen. Saa nähdä miten käy. Aina sitä voi toivoa Pohjois-Amerikan naisten haastamista mutta ei se ole onnistunut vaikka välillä taistelu on ollut hyvää.

Naisten lätkässä kulta menee Kanadaan, hopea Yhdysvaltoihin ja pronssista taistelee Suomi ja Ruotsi. Mukavaa olisi jos jokin menisi toisin.
 
blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Joopa joo. Ovat taas amerikkalaiset vetäneet hyvin, kun lähetysaikoja katsoo. Puolet kiinnostavimmista lajeista alkaa taas tutusti keskellä yötä meidän aikaa, kun yllättäen tv:n prime timessa pitää olla amerikassa. Vitun amerikkalaiset.
 
Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
En tiedä kuvailisinko patisprintin mitalimahdollisuuksia olemattomiksi: Hakola on kuitenkin ollut kovassa iskussa maailmancupin sprinteissä ja vaikka parisprintti nyt onkin sprinttiä pidempi rypistys niin onhan Hakola esittänyt päteviä vetoja distanssimatkoillakin. Etenkin yhteislähdöissä. Sinänsä kyllä mielenkiintoinen tilanne kun sprinttiin on jengiä yli tarpeen ja distanssimatkoille taas meinaa olla pulaa jengistä. Voiko jopa käydä niin että Pärmäkoski ja Hakola vetäisi kaikki matkat? Nyt toki on enemmän palautumisaikaa kuin mm-kisoissa mutta olisihan se silti kova satsi.

Harvoin parisprintissä puhtaat sprinttiparit menestyvät, koska tuo on aika raaka laji (Jönsson-Peterson on kenties poikkeus, vaikka eihän hekään esimerkiksi Sotshissa mahtaneet mitään kärkijoukkueille ja pääsivät mitaleille vain Saksan kaatumisen takia ja onhan sieltä edestä nyt ryssätkin kärynneet). Jos Heikkinen olisi ollut unelmakunnossa, olisi hän voinut hiihtää Hakolan kanssa. Nyt tuolla matkalla ei Heikkistä nähdä. Voi olla, että Hakola tuossa viestissä on ihan hyvä, mutta kaipaisi ehkä normimatkan menijän kaveriksi. Huippuiskuinen Nousiainen, Heikkinen tai miksei Niskanenkin voisi olla hyvä pari. Näyttäisi kuitenkin siltä, ettei kukaan näistä tule matkaa hiihtämään (korkeintaan Nousiainen, mutta ei hänkään mairittelevassa kunnossa ole). Ja onhan Hakolallekin parempi tyyli pertsa, sillä eihän hän vapaan distanssimatkoilla ole koskaan pärjännyt. Sprintti toki on kulkenut vapaallakin.

Jos mitalimahdollisuuksia miettii, niin täytyy pohtia vastustajia. Norja saa tietysti älyttömän kovan parin (Kläbo + joku), Ruotsilla on kova pari, Venäjällä myös. Italialla Pellegrino + Nöckler/De Fabiani on kova jne. Kyllä mitali on erittäin tiukassa, hiihtää Suomelta ketkä tahansa.

Naisissa mitali on todennäköisempi, jos kohta aika haipakkaa saa Suomi painella, että nelikosta Norja, Ruotsi, USA ja Venäjä kaksi jäisi taakse. Olen tämänkin mitalin suhteen aika skeptinen.
 
Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Naarasleijonat taistelee taas sijoista Kanadan ja USAn takana. Ruotsi panee kampoihin pronssimitalin suhteen. Saa nähdä miten käy. Aina sitä voi toivoa Pohjois-Amerikan naisten haastamista mutta ei se ole onnistunut vaikka välillä taistelu on ollut hyvää.

Naisten lätkässä kulta menee Kanadaan, hopea Yhdysvaltoihin ja pronssista taistelee Suomi ja Ruotsi. Mukavaa olisi jos jokin menisi toisin.

On siitä pronssista taistelemassa myös Venäjä ja edellisten olympiakisojen yllätyspronssimitalisti Sveitsi. Suomi on lähtökohtaisesti pronssisuosikki, mutta naisten lätkässä yllätysten tekeminen on siinä mielessä helpompaa, että matsit ovat usein vähämaalisia, kun pelaajilla on niin surkeat laukaukset ja veskat ovat verrattain hyviä.

Viime MM-kisoissa Suomi voitti alkusarjassa Kanadan, joten yllätykset tuohon suuntaankaan eivät ole mahdottomia. Yllätyksen pitäisi vain nyt osua välieräpeliin, mikä on kuitenkin melko epätodennäköistä.
 
Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Joopa joo. Ovat taas amerikkalaiset vetäneet hyvin, kun lähetysaikoja katsoo. Puolet kiinnostavimmista lajeista alkaa taas tutusti keskellä yötä meidän aikaa, kun yllättäen tv:n prime timessa pitää olla amerikassa. Vitun amerikkalaiset.

Eihän keskellä yötä ole kuin lumilautailu, taitoluistelu ja alppihiihto. Lätkä, maastohiihto, yhdistetty, mäkihyppy ja ampumahiihto tulevat aika mukavasti aamulla tai iltapäivällä. Toki suurin osa on tuolloinkin töissä, joten tavallaan moni varmaan toivoisi, että keskellä yötä olisi enemmänkin tapahtumia.

Toki lajien kiinnostavuus on katsojan silmissä. Ilmeisesti olet kova alppihiihto-, lumilautailu- ja taitoluistelufani.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Olisi kyllä joukkuehengenkin kannalta parempi, ettei Anne olisi mukana pyörimässä. Täytyy siis toivoa, että ei onnistu viimeisessä näyttöpaikassaan.

Juuri tämä. Jos kyseessä olisi joku verraton ilopilleri, ymmärtäisin tämän kaikkien mahdollisuuksien kääntämisen kisapaikan eduksi.

Mutta kun saattaa olla niin, että energiasta valtaosa kuluu mököttämiseen ja sen analysointiin, kenen vika tällä kertaa oli 12 minuutin takamatka kärkeen viiden kilometrin lenkillä.
 
Keskiviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuopion KalPa
Alkaapa mäkihyppykisat myöhään paikallista Korean aikaa. Hieman ennen klo 22 ja päättyy siis noin puolilta öin.
Suomessa mäkikisat alkaa hieman ennen klo 15 ja päättyy ennen klo 17.
Aikaero 7 tuntia.
Tässä huomioitu selvästi mäkihypyn olevan pääosin eurooppalainen laji.

Eikös olympialaisissa aiemmin hypätty päivänvalossa? Kun muistelee Jani Soinisen Naganon kultaa ja Pohjois-Amerikassa hypättyjä kisoja, niin Soinista ja Nykästä katsottiin kaikkea muuta kuin parhaaseen katseluaikaan kuten myös Simon Ammanin kultahypyt rapakon toisella puolella. Nyt se on muuttunut ja iltavaloissa mennään.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös