TA:sta ja boikoteista

  • 891
  • 4

zeitgeist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset pikkuseurat
Koska pari kirjoittajaa on jo ehtinyt kaipailla vanhaa TA:ta toimimaan tässä uudelleen kriisiytymässä olevassa tilanteessa, muutama sana asiasta.

TA (Toimintaryhmä Aladivarifanit) oli käsite, joka luotiin vastustamaan suljettua liigaa syksyllä 1999. Sillä oli muutama paikallisosasto, mutta suurempia "joukkoja" lähinnä vain Turussa ja Jyväskylässä. Minusta on kuin väkisin tullut Turun osaston "nokkamies", vaikken mielestäni johtajatyyppiä olekaan. Lisäksi aika ajoin on kuulunut huhuja, että TA-osastoja eläisi milloin Kokkolassa, milloin Kouvolassa ja kaipa pääkaupunkiseudullakin.
Ne ovat kuitenkin aina olleet pieniä ja ainakaan kaksi vuotta sitten suuret massat divariyleisöstä eivät kirkuen tulleet TA-nimikkeen taakse. Silloin tosin ei ollut Jatkoaikaakaan. Jokunen valtakunnallinen tapaaminen järjestettiin, mutta aina pienen porukan kesken. Ja ilmeisesti vanhat Turun ja Jyväskylän osastot ovat menettäneet aktiivijäseniä.

Mutta mikäänhän ei olisi hauskempaa kuin kaivaa esiin vanha nimi naftaliinista ja perustaa uusia paikallisosastoja. Muuta ei tarvita kuin halu puolustaa pikkuseuroja ja reilua urheiluhenkeä (= vastustaa suljettua liigaa) ja valmius myös jollain tasolla "toimia" asian eteen. Tähän threadiin voi minun puolestani "perustaa" uusia paikallisosastoja.

Itse en ole enää kiinnostunut mistään underground-leikistä, joten minulle on sama millä nimikkeellä toimitaan. Olen kuitenkin valmis tekemään Turun puolessa osani ja levittämään tietoa näistä uhkaavista suunnitelmista. Mielestäni tavoitteen tulee olla kirkas, jos mestisyleisö haluaa kevääksi 2003 liigakarsinnat sen on sanottava kantansa selkeästi ja äänekkäästi julki mahdollisimman monella foorumilla lähikuukausien aikana. Erityisesti on tavoitettava se "maan hiljainen" kiekkokansa, joka ei surffaile Jatkiksella, mutta jolla on urheilullista näkemystä. Tämä tarkoittaa jalkautumista halleille, toimimista mediassa, mestisseurojen silmäätekevien informoimista jne...
On sanottava suoraan, että valtakunnallinen katsojaboikotti (sekä liigan että mestiksen) alkaa syksyllä 2002, jos suunniteltuja urheilullisia liigakarsintoja ei keväällä 2003 järjestetä. Niin, edellyttäen, että joukot OVAT takanamme...?

Viikate kaipaili lähinnä liigaboikottia. Niin minäkin ja erittäin kiihkeästi, mutta pulma on se, että liiga- ja divarifanit asuvat usein eri paikkakunnilla ja se, että se vaatisi liigafaneilta huomattavaa itsekkyyttä. On ollut yllätys, etteivät ylipitkän ja tylsän suljetun liigan yleisömäärät ole pudonneet enempää. Kuitenkin sieltäkin voisimme ehkä saada solidaarisuutta ilmoittaessamme, että alempana alkaa nyt mitta tosiaankin täyttyä.

Viikate kaipaili enemmänkin liigan kuin mestiksen boikotoimista
 

D mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Diskos, PiTa...
Me voimme tietysti boikotoida niin paljon kuin sielu sietää, ja vaikka saada parhaassa tapauksessa kaverikin mukaan. Sillä ei ole mitään merkitystä.

Tärkeintä olisi saada kevään aikana konkreettinen vastaus siihen, millä säännöillä ensi kaudella pelataan. Siihen voi yrittää vaikuttaa pommittamalla päättäviä tahoja ja tiedotusvälineitä sähköposteilla yms.

Jos vastaus on, ettei liigakarsintoja pelata, on aloitettava kaksinverroin kovempi älämölö urheilullisuuden puolesta. Uskon kyllä tällaisen päätöksen herättävän keskustelua jo aivan itsessään. Jos vastaukseksi saadaan, että karsinnat pelataan entiseen tyyliin, niin mikäs siinä sitten. Sitähän haluammekin. Toki on mahdollista, että päätös on myös jotain siltä väliltä (todennäköisesti, ettei liigasta kukaan putoa, mutta yksi nousee). Sekin sopisi minulle aluksi. Olisihan ainakin jänniä pleijaripelejä. Toki olisi myös huolehdittava siitä, että voittaja myös paikan liigaan saa, oli se sitten KalPa tai vaikkapa UJK.

Kyllä minä itse katsoisin tässä asiassa sarjaseurojen suuntaankin kovasti. Mutta sehän nähtiin jo viime kerralla, millaisia lampaita siellä on.
 

zeitgeist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset pikkuseurat
Tarkennan vielä puhettani boikoteista. Tilanne on nyt toinen kuin keväällä 2000, silloin vain varovaisesti spekuloitiin liigaboikotista, mutta mestisboikotista ei puhunut kukaan mitään.
Haluttiin vielä tukea omia.

Silti, kas kummaa, huomattavan moni alkoi käytännössä "boikotoida" juuri Mestistä liigan sulkemisen jälkeen. Ja varmasti yhä useampi tekisi niin, jos 2003-karsinnat vesitettäisiin. Itse asiassa kyse olisikin vain siitä, että kerrottaisiin etukäteen julki se, mikä kuitenkin tapahtuisi. Sillä miksi ihmeessä seurata Mestistä 2002-2003, jos odotettua kauden huipennusta ei tulisikaan tai siinä olisi vain yksi "sallittu" voittaja?

D mies kaipasi sähäkämpää otetta "lammasmaisilta" sarjaseuroilta. Sinnehän tuo boikottiviesti juuri olisikin suunnattu, aktivoimaan heitäkin huomioimaan yleisön mielialoja.

Ja kyllä se tässä kulutusyhteiskunnassa vain on niin, että kansalaisen tärkeimpiä vaikutusmahdollisuuksia ovat kulutusvalinnat ja -boikotit. Eivät rahatahot millekään hurskaille toiveille tai ystävällisille tiedusteluille välttämättä korvaansa kallista. Siinä D mies on kyllä oikeassa, että me ja pari frendiä ei asiassa riitä. Ja myös siinä, että tärkeintä olisi saada tietoa keväästä 2003 ja ajoissa. Kärpät-Pelicans-farssi on muistissa. Se siedettiin yllättävän hyvin, koska molemmat olivat tuolloin voittajia, vain urheiluhenki hävisi. Jos kauhuskenaariot keväälle 2003 toteutuvat häviää koko Mestis ja henkitoreissaan pihissyt urheiluhenki kuolee.
 

juudas

Jäsen
Minä pidän mediaan vaikuttamista tehokkaimpana vaihtoehtona. Useat lehdet, joita olen pommittanut asiaan liittyvillä posteilla, ovat kirjoittaneet tästä asiasta.

Saattaa toki olla, että olivat kirjoittamassa muutenkin, mutta se on toki minulle aivan sama.

Eli jos jokainen muokkaa perustellun pitkän kirjeen, jossa kertoo oleelliset asiat ja pistää sen menemään kaikkiin haluamiinsa lehtiin niin...

Itse olen korostanut joka kerta mm.:
1) Vertailua siitä, miten katsojamäärät ovat laskeneet sitä myötä kuin liigaan nousemista on vaikeutettu ja lopulta lopetettu kokonaan. 80-luvun puolivälin tilastot ovat hyvä lähtöpiste. Halleilla oli tuhansien katsojakeskiarvot. Nyt taidetaan olla jossakin 700-800 kieppeillä.
2) Miten Euroopassa juuri avoimet sarjasysteemit (esim. Englannin valioliiga, divarit I-III) ovat saavuttaneet legendaarisen ja perinteisen kunnioitetun aseman, jossa jopa aladivariporukoilla on hyvin paljon katsojia juuri mahdollisuuksien ja unelmien vuoksi.
3) Sitä että monille seurarakkaus on syntynyt piinaavasta jännityksestä ja niistä suurista peleistä... mistä sellaiset nyt? Ja mihin ne halleilta kadonneet menevät? Eivät taatusti istu vain odottamassa vaan löytävät uusia tapoja viettää vapaa-aikaa. Tätä väkeä on vaikea saada takaisin.
4) Esimerkkejä siitä, miten esim. liigan ja divarin välinen vaihtuminen voi olla vähintään yhtä jännittävää kuin liigan mestaruuden kyttääminen. Ajatelkaa vaikka tällä kaudella FC Jokereita, ajatelkaa se-ei-putoa-koskaan-RoPSia, ajatelkaa sitä monilla kanavilla hehkutettua Jaron faniporukkaa...
Kuka näki vastaavaa mediarummutusta tai intohimoa viime kauden liigan peräpäässä ja kuka sitä tällä kaudella sieltä odottaa?
5) Kuka päättää mikä kiinnostaa? Katsojat! Ja elleivät, kukas sitten? Ja katsojat ovat äänestäneet jaloillaan jo vuosia...
6) Vaihtoehtoa. Turha valittaa, ellei ole mitään annettavaa. Itse olen ehdottanut liigaan entisenlaisia pudotuspelejä, mutta myös peräpään pudotuspelit, joissa karsitaan lopulta siinä viimeisessä jäljelle jääneessä parissa divariin putoava joukkue. Huipennus myös liigan huonoimpien kauteen ja jokainen noissa peleissä putoamisen välttävä joukkue on toisaalta sitten voittanut kaudellaan jotain merkittävää ja se putoajakin on saanut monta hyvää yleisöpeliä (=rahaa) ja paljon julkisuutta (=rahaa mm. katsojien kautta). Divariin pudotuspelit ja voittaja liigaan. Ei karsintaa! Koska: Divarissa on divarin tulot ja jos pitää karsia, pitää divarijoukkueen lyödä liigajoukkue, jolla on liigatulot. Siksi divarijoukkueen pitäisi olla liigatasoinen, minkä puolestaan saavuttaa käytännössä vain rahalla, jolloin liiga- ja divaritulojen erotus pitää löytää jostain... jokainen ymmärtää, että tässä törmätään niihin suuriin riskeihin...

Jokainen vaikuttakoon omalla tavallaan. Tämä on ollut tähän asti minun tapani.
 

zeitgeist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset pikkuseurat
Kyllähän minäkin pidän tuota Juudaksen/Juudaan (mikäs tässä on genetiivimuoto:)?) mallia kaikkein parhaana, joten eikös sovita, että se on sitten käytössä keväästä 2004 lähtien:)

Nyt on syytä puolustaa karsintoja keväälle 2003, koska niin yksiselitteisesti keväällä 2000 on päätetty.

"D miehen malli", eli pelkkien divarijoukkueiden karsinta liigan 14. paikasta olisi mitenkuten siedettävä kompromissi. Suomessa tuskin tulee olemaan jatkossa kapasiteettia 14 huippuammattilaisseuralle, joten liigajoukkueiden määrää ei tule loputtomasti kasvattaa. (NHL kuppaa yhä enemmän Suomesta, kun Venäjäkin saa liigansa vauhtiin, suljetun liigan pöhö saattaa tappaa ja talouslamakin saattaa iskeä nyrkillä munille).

Ja kyllä minusta liigasta tulee jatkossa myös pudota, se on sitä urheilun katkeransuloista kalkkia, joka kasvattaa luonnetta!
Divarin arvo nousee sinä päivänä, kun sen kärjessä on muutama isompi seura. Tällöin meillä olisi Suomessa kaksi hyvää sarjaa, joissa molemmissa olisi mielenkiintoa. Mutta tämänhän kai "kaikki paitsi Helkovaarat" jo tiesivätkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös