Usein ongelmana on, että jos 40 v työntekijä kouluttautuu uudelle alalle, niin odotus on että palkkaus on samalla tasolla kuin vanhoissa hommissa.
Luulisi, että eukkoni useat palkattomat harjoittelut kertoisivat työnantajille, että pienikin palkka kelpaa. Tuossa asemassa, jossa taistellaan lopullista syrjäytymistä vastaan, ei näet enää kysellä etujen perään vaan ollaan tyytyväisiä pienipalkkaiseenkin työhön.
Oulun kaupunki
auttaa työttömiä töihin Norjan kalatehtaille ja tiettävästi heitä on siellä ollutkin. Minusta toiminta on fiksua, koska se ehkäisee syrjäytymistä ja pienentää veronmaksajien kuluja, mutta tuleehan sitä mietittyä, mikä on maailman tila, kun työllisyysalue laajenee oman maan rajojen ulkopuolelle. Kuinka pitkälle kehitys voi jatkua?
Tänään luin Tekniikasta & taloudesta, että tohtoreiden työttömyys on parissa vuodessa vähintään tuplaantunut. Se on lukumääräisesti vielä pientä. Heitä on työttömänä 4 %, kun diplomi-insinöörejä on 5 %.
Tänään oli lehdissä myös myönteisiä talousuutisia, mutta samalla huomautettiin pitkäaikaistyöttömien määrän kasvusta. Valitettavasti perussuunta taitaa olla se, että pysyvästi syrjäytyvien määrä kasvaa kasvamistaan, koska valmiiksi huonossa asemassa olevien on vaikea kilpailla työpaikoista. Vaikka palkat laskisivat minimikulujen tasolle, niin sekään ei taitaisi auttaa, enkä tiedä, kuinka se taloutta kehittäisi, jos yhä suurempi joukko siirtyisi elämään kädestä suuhun.
Mielenkiintoisia aikoja. Työttömien joukko on yhä vähemmän luusereiden joukko. Se asettaa monenlaisia yhteiskunnallisiakin haasteita. Toivon poliitikoilta päätöksiä, joissa tunnustettaisiin tosiasiat ja siirryttäisiin työttömien ringissä pyörittämisestä todelliseen pyrkimykseen työllistää. Oulun kaupungin toimet Norjan hyödyntämisestä on siitä yksi esimerkki.