Tähtien Sota Disneylle – Jedien todellinen paluu

  • 531 686
  • 3 313

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Haluaisin kyllä nähdä elokuvan Obi-Wan Kenobista, pääosassa Ewan McGregor. Prequeleista voi olla montaa mieltä, mutta hyvää castausta siellä oli monelta osin ja McGregor yksi niistä. Alec Guinnessin saappaat oli vaikea täyttää, mutta hän onnistui ja onnistui tuomaan omalla tavallaan Kenobin oveluutta ja velmua poikamaisuutta mukaan (mielestäni sitä oli Guinnessillakin.) Lisäksi McGregor on saanut lisää ikää ja sen mukanaan tuomaa karismaa, joten makeupilla saa kyllä harmaantuvan jedimestarin aikaiseksi. Kaiketi sillä Kenobilla jotain tekemistä oli Tatooinella Luken varttuessa ja mistä sitä tietää, vaikka olisi pariin otteeseen käynyt muuallakin salaa. Tietääkseni Ewan McGregor itse mielellään uusisi roolin, joten tuossa voisi olla saumaa syventää tuota hahmoa lisää. Enemmän minua kiinnostaisi Obi-Wan elokuva kuin vaikkapa Bob Fett. Jos nyt Boba Fett on pakko tuoda valkokankaalle, niin ehkä sitten joku "Bounty Hunters", missä olisi muitakin palkkionmetsästäjiä. Esim. se kööri joka nähtiin Empire Strikes Backissa ja joku ihan uusi hahmo vaikka leffan varsinaiseksi päähenkilöksi. Jotenkin en näe Fettissä ainesta ihan leffan pääosaan hahmoksi. Jonkinlaisena antisankarin ja antagonistin välimuotona voisi tuoda leffaan omaa jännitettään.

***

Uudesta trailerista. Edellisen episodin tavoin sopivalla tavalla mysteerinen, eikä avaa juonikuvioita tai mitään. Hyvä niin. Ärsyttää trailerit jotka kertoo liikaa juonesta ja sisältää liikaa juonellisia elementtejä. Varsin synkältä vaikutti, oletankin, että Rogue Onen myötä mennään astetta tummempaan sävyyn ja toisaalta aiemmissakin trilogioissa on keskimmäisessä osassa oltu tummemmissa vesissä. Prequeleissa toki päätösosa oli synkein osa.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Tulipa katsottua tuo Rogue One eilen, eikä se ainakaan minua oikein säväyttänyt. En tiedä sitten, että mitä oikein odotin, mutta ainoa anti leffasta ihan lopun lisäksi oli toki mukavahko syventäminen sen suhteen miksi Kuolontähdessä oli se aika kriittinen "flaw" niin kuin enkuksi sanotaan. Mutta ihan mukava välipala joulukuun ensi-iltaa odotellessa.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Haluaisin kyllä nähdä elokuvan Obi-Wan Kenobista, pääosassa Ewan McGregor. Prequeleista voi olla montaa mieltä, mutta hyvää castausta siellä oli monelta osin ja McGregor yksi niistä. Alec Guinnessin saappaat oli vaikea täyttää, mutta hän onnistui ja onnistui tuomaan omalla tavallaan Kenobin oveluutta ja velmua poikamaisuutta mukaan (mielestäni sitä oli Guinnessillakin.) Lisäksi McGregor on saanut lisää ikää ja sen mukanaan tuomaa karismaa, joten makeupilla saa kyllä harmaantuvan jedimestarin aikaiseksi. Kaiketi sillä Kenobilla jotain tekemistä oli Tatooinella Luken varttuessa ja mistä sitä tietää, vaikka olisi pariin otteeseen käynyt muuallakin salaa. Tietääkseni Ewan McGregor itse mielellään uusisi roolin, joten tuossa voisi olla saumaa syventää tuota hahmoa lisää.
Obi-Wan Kenobista kertova elokuva olisi kyllä erittäin mielenkiintoinen, ja sijoittuisi aikansa puolesta nimenomaan siihen Episodien III-IV väliin. McGregor olisi ikänsä puolesta täysin pätevä ja sopiva uusimaan roolinsa, miehellä on ikää nyt 46 vuotta joten tuolle ajalle pystytää aivan uskottavasti laittamaan McGregor uudestaan Obi-Wanin rooliin. Episodien III ja IV välissä taisi olla se n. 20 vuotta aikaa, joten sinällään vielä tuollaisen elokuvan tekoon ei ole kiire esim. McGregorin iän puolesta, mutta kyllähän tuolle varmasti kysyntää ja mielenkiintoa olisi.

Enemmän minua kiinnostaisi Obi-Wan elokuva kuin vaikkapa Bob Fett. Jos nyt Boba Fett on pakko tuoda valkokankaalle, niin ehkä sitten joku "Bounty Hunters", missä olisi muitakin palkkionmetsästäjiä. Esim. se kööri joka nähtiin Empire Strikes Backissa ja joku ihan uusi hahmo vaikka leffan varsinaiseksi päähenkilöksi. Jotenkin en näe Fettissä ainesta ihan leffan pääosaan hahmoksi. Jonkinlaisena antisankarin ja antagonistin välimuotona voisi tuoda leffaan omaa jännitettään.
Tästäkin olen samaa mieltä. Boba on kuitenkin hahmona vähän sellainen "irrallinen", vaikka toki nauttiikin suurta suosiota fanien keskuudessa ja on omalta osaltaan ihan coolin oloinen tyyppi. Hahmossa vaan ei ole oikein minkäänlaista syvyyttä, se ei puhunut juuri mitään näiden elokuvien aikana ja lisäksi hahmon perhetaustat tuli selväksi Episodi II:ssa. Tuskin se elämä on hirvittävän monimutkaista ollut, vaikka toki palkkionmetsästäjänä on varmaan erilaisiin seikkailuihin joutunutkin. Silti yksittäinen Boba Fett -elokuva kuulostaa vähän turhalta, vaikka varmaan ihan viihdyttävä leffa tulee olemaankin. Varmaankin ihan puhtaasti toiminnallisesta elokuvasta tulee olemaan kyse, tuskin mitään hirveän syvällisiä juttuja nähdään.

Jos näitä Fettin suvun tyyppejä on pakko valkokankaalle tuoda, niin Jango Fett olisi ollut parempi vaihtoehto. Enemmän siinä hahmossa olisi mielenkiintoa ollut, erilaisten taustatarinoiden mukaan hänen vanhemmat pistettiin kylmäksi kun Jango oli pieni, ja Jango Fett kasvatettiin palkkasotureiden toimesta. Toki luultavasti joku samantapainen kohtalo on myös Boballa ollut, koska hänkin jäi isättömäksi pienenä.
 
Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet

Jango olisi tosiaan hyvä vaihtoehto. Siinä on hahmo josta voi saada hyvän elokuvan. Jangon vanhemmat murhattiin jonka takia mandolorialainen perhe adoptoi Jangon. Myöhemmin Jango taisteli Mandolorian sisällissodassa mutta joutui Jedin vangitsemaksi. Mandalorian sisällissodan jälkeen Jango ryhtyi palkkionmetsästäjäksi. Elokuva voisi siis hyvin kertoa siitä miten Jango päätyi palkkionmetsästäjäksi. Se voisi lisätä hieman lisää tuohon tarinaan kuin se mitä jo nyt tiedetään.
 
teemu_s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, Montreal Canadiens
The Clone Wars-sarjassahan Obi-Wan seikkailuu useampaankin otteeseen Mandaloriassa joten siinähän olisi jotain kytkentää myös Jango tai Boba Fettiinkin, eller hur?

Last Jedin traikku oli kovaa kamaa.
 
Txjokeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Men in Blue ja muut oikeudenjakajat
Oikein hyvää Star Wars -päivää!

Ohessa Beatlesia hieman mukailtu aiheeseen.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Tulipa katsottua tuo Rogue One eilen, eikä se ainakaan minua oikein säväyttänyt. En tiedä sitten, että mitä oikein odotin, mutta ainoa anti leffasta ihan lopun lisäksi oli toki mukavahko syventäminen sen suhteen miksi Kuolontähdessä oli se aika kriittinen "flaw" niin kuin enkuksi sanotaan. Mutta ihan mukava välipala joulukuun ensi-iltaa odotellessa.
Samat fiilikset jäi itsellekin. Koko leffa oli aika päämäärätöntä nysväystä kunnes lopussa vedettiin hanat kaakkoon juuri sen verran että hommasta ehti innostua. Toivottavasti tulevat leffat ovat juonellisesti parempilaatuisia. Nyt oli paljon "piilotettuja" viittauksia sinne tänne jotka toki toimivat jopa tällaiselle vain semisti Star Warsiin kilahtaneelle, ja itse juoni sitten vain pyöri siinä ympärillä. Siinä missä episodi 7 oli omasta mielestäni aivan erityisen onnistunut, niin kyllähän tämä vähän välityö oli.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
En tiedä onko täällä ihmiset katsoneet Rebels tai Clone Wars sarjoja, mutta ne ovat molemmat kovaa matskua. Clone Wars etenkin avaa enemmän Anakinin ja Obi-Wanin suhdetta laajemmin ja saa Anakinin vaikuttamaan hyvältä tyypiltä eikä vittumaiselta emolta. Nämä ovat kaiketi myös ns. virallista kaanonia joten sopivat ainakin ajan tappamiseen hyvin kun odottelee seuraavaa elokuvaa.
 
Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Itse Ian McDiarmid on kuulemma tulossa ääninäyttelemään keisaria seuraavalle Rebels kaudelle joten sielläkin on laadukasta ääninäyttelyä tiedossa lisää.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
En tiedä onko täällä ihmiset katsoneet Rebels tai Clone Wars sarjoja, mutta ne ovat molemmat kovaa matskua. Clone Wars etenkin avaa enemmän Anakinin ja Obi-Wanin suhdetta laajemmin ja saa Anakinin vaikuttamaan hyvältä tyypiltä eikä vittumaiselta emolta. Nämä ovat kaiketi myös ns. virallista kaanonia joten sopivat ainakin ajan tappamiseen hyvin kun odottelee seuraavaa elokuvaa.
Rebelsiä olen katsonut, se oli oikein hyvää settiä. Tosin en ole nähnyt kuin yhden tuotantokauden, vaikka sitä on kait useampikin tehty. Netflixissä ei aikanaan ollut kuin yksi kausi, en tiedä onko jo nyt enemmän.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Rebelsiä olen katsonut, se oli oikein hyvää settiä. Tosin en ole nähnyt kuin yhden tuotantokauden, vaikka sitä on kait useampikin tehty. Netflixissä ei aikanaan ollut kuin yksi kausi, en tiedä onko jo nyt enemmän.
Ei ollut ainakaan hiljattain enemmän. VPN:llä näin että ulkomailta löytyi mm. Clone Warsia 4 kautta mutta sitä ei voi katsoa kun Netflix on natsisika. Noh onneksi löytyy muutenkin interwebsistä tätä matskua.
 
teemu_s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, Montreal Canadiens
Han Solo-leffan kuvaukset ehtivät jo alkaa kun ohjaajat menee vaihtoon. Ilmoitus lähdöstä tuli aamulla Suomen aikaa, syyksi mainittiin erimielisyydet taiteellisella puolella. Ilmeisesti vahva "konserniohjaus" ei maistunut herroille.
 
BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Oho, Ron Howard ohjaa Han Solo-leffan.
 
godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Aiemmat ohjaajat + taiteellisuus on aikalailla mahdoton yhtälö. Niin se on tosin Howardinkin kohdalla, mutta se ei ainakaan kikkaile mitään omaansa vaan luotsaa homman vain tasapaksusti maaliin.
 
Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Han Solo-leffan kuvaukset ehtivät jo alkaa kun ohjaajat menee vaihtoon. Ilmoitus lähdöstä tuli aamulla Suomen aikaa, syyksi mainittiin erimielisyydet taiteellisella puolella. Ilmeisesti vahva "konserniohjaus" ei maistunut herroille.
Olen ymmärtänyt että se meni toisinpäin. Konsernille ei kelvannut ohjaajien tyyli ja lisäksi se vielä persoonat hankasi vastakkain eikä Kathleen Kennedy tykännyt yhtään heistä. Kennedy on puljun suurimpia pomoja niin arvaahan sen mitä siinä käy, tai siis kävi.

Howardista liikkui huhuja aikaisemmin jo, mutta hyvä että saivat hommattua diilin kuntoon.
 
teemu_s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, Montreal Canadiens
Olen ymmärtänyt että se meni toisinpäin. Konsernille ei kelvannut ohjaajien tyyli ja lisäksi se vielä persoonat hankasi vastakkain eikä Kathleen Kennedy tykännyt yhtään heistä. Kennedy on puljun suurimpia pomoja niin arvaahan sen mitä siinä käy, tai siis kävi.

Howardista liikkui huhuja aikaisemmin jo, mutta hyvä että saivat hommattua diilin kuntoon.

Oma viestini pohjautuu ensimmäisiin asiasta tulleisiin uutisiin.

Olihan tuo ohjaajakaksikko aika erikoinen valinta näihin elokuviin. Ron Howard voisi ohjata enemmänkin jatkossa, minun mielestäni.
 
Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ei muuta kuin näyttelijä vaihtoon. Anthony Ingruber tilalle, kuten olisi pitänyt olla jo alusta saakka.
 
Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Ei muuta kuin näyttelijä vaihtoon. Anthony Ingruber tilalle, kuten olisi pitänyt olla jo alusta saakka.
Nimenomaan. Ingruberilla on aikaisempaa kokemusta näytellä Harrison Fordin nuorempaa versiota elokuvassa. Siinä olisi oikeasti paras valinta nuoreksi Han Soloksi.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ja lisää infoa tulee...
Fired Han Solo Directors Had Reportedly Turned Character Into Ace Ventura

Että Han Solosta Ace Venturan tyylinen hahmo? Hulluiksiko ohjaajat ovat tulleet? Ei saatana.
No, jos pitää paikkansa, niin hyvä, että erotettiin. Luulisi nyt ohjaajien tajuavan, että Star Warsin kohdalla ei ole se paikka tehdä jotain "erilaista ja kokeilevaa". Nimenomaan näissä side-stooreissa voisi ottaa vähän etäisyyttä emosarjaan, mutta minun mielestäni silloinkin vain synkemmän scifin suuntaan, eikä mitään helvetin avaruus- Kummelia.
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lucas itse kokeili jo minun mielestäni tuon tien Jar Jar Binksin kanssa, eikä niin kovin onnistuneesti, joten eiköhän pidetä tämä Star Wars -saaga mielellään siellä vähän synkemmällä puolella. Pienet kevennykset kyllä sopii väliin mutta ei tuosta nyt mitään helvetin komediaa pidä lähteä tekemään, ei edes näissä spin-offeissa. Mitähän helvettiä tuo ohjaajaduo oikein on ajatellut jos tuo uutinen on totta?
 
Ja alkuperäisessä trilogiassa komediaa toi kaksikko C-3PO - R2-D2. Kyllä niitä komediallisia kevennyksiä on Tähtien Sodassa aina ollut mutta ei ne elokuvat silti komedioita ollut eikä pidäkään olla.

Mua vähän ihmetyttää se, että alunperin komedioista tuttu ohjaajakaksikko on valittu ohjaamaan Han Solo spin-offia.
 
Hufsa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Penguins
Episode VIII:sta julkaistu Youtubessa uusi Behind the Scenes -videokooste. Ei sisällä suoria kohtauksia elokuvista, mutta pystyy tästä hieman päättelemään mitä on luvassa.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös