Suuri ja mahtava KELA

  • 19 322
  • 62

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Instituutio, jossa ruumiillistuu suomalainen poropaimentolainen usko virastohallinnoinnin tasalaatuisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Sosialidemokraattinen trippi laitoksesta, joka arvioi viileän neutraalisti kansalaisten talousasioita elämän kipupisteissä ja toteuttaa ehdottoman selkeää lakiin ja asetuksiin perustuvaa tukipolitiikkaa. Ja silti niin vihattu byrokraattinen kansalaisia kyttäävä viranomainen, joka ei tiedä pienen porilaisen todellisesta elämästä ja puutteesta mitään!

Aina ei kuitenkaan mene ihan putkeen isoillakaan. Kovalla kiireellä valmisteltu ja toteutettu toimeentulotuen siirtyminen Kelaan on ajamassa yhtä kovalla vauhdilla karille resurssipulan vuoksi - asian, joka tiedettiin etukäteen, mutta johon suhtauduttiin kevyen huolimattomasti. Avustusten saamisessa on jo nyt kriittisiä vaikeuksia ja niiden ennustetaan jatkuvan "kuukauden". Remontteja joskus tehneen ihmisen kokemuksella tuo on parasta kerto kolmella todellisuuden hahmottamiseksi.

Toteutuuko unelma lomakkeiden ja sähköisten tietojen puhtaan neutraalista oikeuden jakamisesta vai oliko pärstäkkäin istuneessa tarveharkintaisuudessa sittenkin kaikessa joustavuudessaan parempi, sen näyttävät tulevat vuodet.

Melkein jokaisella lienee kokemuksia Kelasta. Sana on vapaa. Ilman Anssi-vitsejä.
 
Tuamas

Jäsen
Melkein jokaisella lienee kokemuksia Kelasta. Sana on vapaa. Ilman Anssi-vitsejä.

Kelaa koskevat suurimmat ongelmat tulevat nykyään ylhäältäpäin, eli lakien kautta sekä resurssoinnista (tätä sivusitkin jo).

Kela on nähdäkseni (en ole toimeentulotukiasioissa asioinut, joten niihin en ota kantaa) parantanut toimintaansa lähes kaikilla mittareilla viimeisen ~kolmen vuoden aikana, kaikki liitteet pystyy palauttamaan sähköisesti ja päätökset tulevat parhaimmillaan jopa samana päivänä kuin hakemus liitteineen on sisällä.

Puhelinpalvelussa arvostaisi vaikkapa takaisinsoittopalvelua, olen muutamassa spesifissä asiassa joutunut soittelemaan Kelaan ja näiden asioiden palvelunumeroissa menee yleensä 30-60 min, että pääsee edes jonoon, siihen asti puhelut päättyvät "Soitit Kelaan, meillä on ruuhkaa, soitathan myöhemmin uudelleen".

Eli Kelalle organisaationa pieni peukku, jos pitäisi rankata julkisia palveluita, niin se menisi käyttäjänäkökulmasta pyöreästi näin:
1. Verottaja
2. ELY-keskus
3. Kela
4. Finnvera
5. TEKES (olisi ihan jees, mutta nykyinen "yhden luukun taktiikka" on osoittautunut kontaktin saamisen kannalta ihan heikoksi ideaksi)
6. Trafi

7. TE-toimisto työnhakijakökulma

8. TE-toimisto työnantajanäkökulma

.... TE-toimisto pienyrittäjänäkökulma
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Hauska yhteensattuma, että tämä keskustelu on aloitettu juuri tänään, kun myös tasa-arvoinen avioliittolaki astuu voimaan. Tässä tulee nimittäin käymään niin, että jatkossa myös esimerkiksi kaksi miespuolista kämppistä joutuvat alkaa todistelemaan Kelalle etteivät ole pariskunta, jos siis puhutaan vaikka yleisen asumistuen saamisesta (tähän astihan jos mies ja nainen asuvat kämppiksinä, niin Kela on kuitenkin aina käsitellyt heitä avoparina, ellei ole saanut vedenpitäviä todisteita muusta). Siinä sitä on työmaata myös Kelalle, kun alkavat kaikilta tällaisilta kysellä kuvia huonejärjestyksestä tms. aineistoa jolla varmistuvat, että kaksi kämppistä ovat todellakin vain kämppiksiä ;)
 
Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
Kelaa koskevat suurimmat ongelmat tulevat nykyään ylhäältäpäin, eli lakien kautta sekä resurssoinnista (tätä sivusitkin jo).
Tässä nimimerkki Tuamaksen ensimmäisessä lauseessa tiivistyy olennainen. Moderaattorit voisivat muuttaa ketjun nimen muotoon:
Suuri ja mahtava Arkadianmäki.
 
Viimeksi muokattu:

Rainer Zufall

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Puhelinpalvelussa arvostaisi vaikkapa takaisinsoittopalvelua, olen muutamassa spesifissä asiassa joutunut soittelemaan Kelaan ja näiden asioiden palvelunumeroissa menee yleensä 30-60 min, että pääsee edes jonoon, siihen asti puhelut päättyvät "Soitit Kelaan, meillä on ruuhkaa, soitathan myöhemmin uudelleen".

Puhelinpalveluista: Aamulehdessä kerrottiin viime viikolla, kuinka toimittaja oli soittanut Kelan ruotsinkieliseen palvelunumeroon, kun sitä kautta kuulemma pääsee selvästi nopeammin läpi. Huhu osoittautui koesoittojen perusteella todeksi, eikä ihme, sillä artikkelin mukaan Kelan puhelinpalvelussa on kyllä yli 200 suomenkielistä asiakaspalvelijaa, mutta ruotsinkielisiä 35. Palvelua myös sai ruotsinkielisen numeron kautta suomeksi kaikissa tapauksissa.

Kun ottaa huomioon ruotsinkielisten noin 5 prosentin väestöosuuden sekä keskimäärin paremman toimeentulon ja sosiaalisen aseman (ja sitä kautta oletettavasti pienemmän tarpeen Kelan palveluille), niin asiakaspalvelun kielijakauma on mielestäni aika lailla pielessä, eivätkä artikkelissa mainitut 15 uutta, koulutuksessa olevaa suomenkielistä asiakaspalvelijaa hetkauta sitä oleellisesti mihinkään. Toki kaikki asiakaspalvelijat eivät ole samanaikaisesti töissä.

Lainaus artikkelista: "Testaamaani konstia [Kelan yhteyskeskuksen päällikkö Pirjo] Myyry ei pidä pidemmällä tähtäimellä toimivana.

– Ei se oikein ole toimiva. Ruotsinkielisiä asiakkaita on niin vähän, että he tahtovat jäädä jalkoihin."

Hellanlettas. Loukkaisikohan ruotsinkielisen kansanosan perusoikeuksia sellainen järjestely, jossa seurattaisiin reaaliajassa molempien kielten jonotusaikoja ja pidettäisiin ne tasapuolisina? Ei liene mahdotonta nykytekniikan ja todistetusti kaksikielisten asiakaspalvelijoiden avulla.

Jonotusaika lyheni vartista pariin minuuttiin – Tällä konstilla kiersimme Kelan hurjat puhelinjonot - Aamulehti
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
En ymmärrä ollenkaan tätä toimeentulotuen maksukaaosta. Tietämättä tarkkoja lukuja voi sanoa, että aivan varmasti useimmat asiakkaat saavat tukea melko pitkään eli enemmän tai vähemmän säännöllisesti.

Miksi ei voi maksaa maanantaina kaikille asiakkaille vaikka 80% siitä summasta mihin oli oikeutettu viime kierroksella? Se menisi sinne päin ja tuskin maksettaisiin ainakaan liikaa. Sitten paremmalla ajalla rauhassa voisi käydä läpi sen oikean summan ja tasata tilit myöhemmin.

Niitä asiakkaita lienee erittäin vähän mitkä eivät ole oikeutettuja mihinkään summaan enää juuri nyt. Niiltä raha perittäisiin sitten takaisin niin kuin mikä tahansa liikaa maksettu tuki.
 
Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ensi vuonna Kelaan siirtyy työttömyysturva-asiat nykyisistä TE-toimistoista. Eli toisin sanoen, jatkossa "työkkäri" ei enää päätä karensseista vaan päivärahan maksaja.

En tiedä ovatko päätökset jatkossa hakijoiden kannalta parempia vai huonompia, mutta tuskin syyllistyn pahaan ylilyöntiin, jos epäilen, että pientä riskiä käsittelyaikojen pitenemisestä on...
 
Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Se mikä tuossa toimeentulotukikaaoksessa ihmetyttää niin KELA:n kuin Eduskunnankin puolelta että miksi ihmeessä se piti ajoittaa vuodenvaihteeseen. KELA:n selitys asioihin tuntuu jatkuvasti olevan se että uusi iso asia on hankala koska tammi- helmikuu on muutenkin KELA:ssa vuoden ruuhkaisinta aikaa. Miksi ihmeessä tuota tt-tuen siirtoa KELA:lle ei sitten voitu tehdä vaikka huhti- tai marraskuun alussa jolloin muita kiireitä on vähemmän?
 
BaronFIN

Jäsen
Itselleni yksi hienoimpia asioita elämässäni on ollut päästä KELAn lomakkeista eroon. Se tunne, kun opintotuki ja asumislisä jäivät pois, tulojen kyttääminen ja tukipisteiden laskeminen jäivät pois, ah, lupasin itselleni etten elämässäni ole päivääkään tekemisissä KELAn kanssa.

Niin, valmistuin toukokuussa ja menin töihin samoin tein. VIRHE!!! KELA muisti minut sittenkin kun laskivat koko vuoden tulot ja karhusivat tammi-huhtikuun opintotuet ja asumislisät 11% koron kera takaisin. Ei ihan paljoa naurattanut, ilme oli kuin tonnin setelissä. Olisi pitänyt nostella tukia vuoden loppuun ja mennä töihin vasta alkuvuodesta, niin toimii tämä maa.

KELA = Kiusataan Eläkeläisiä Lapsia Aikuisia

Valitettavasti lasteni kautta joudun sietämään kyseistä laitosta ja joka kerta kun kyseisestä laitoksesta tulee postia omalla nimellä varustettuna, niin aivan valtava epäluulo ja verenpaine nousevat. Vituttava laitos.
 
Et kuitenkaan vaivautunut selvittämään hankkineesi tuloja vasta valmistumisen jälkeen? Minusta ihan oikein, että tuollaisesta välinpitämättömyydestä sakotetaan.
 
Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Niin, valmistuin toukokuussa ja menin töihin samoin tein. VIRHE!!! KELA muisti minut sittenkin kun laskivat koko vuoden tulot ja karhusivat tammi-huhtikuun opintotuet ja asumislisät 11% koron kera takaisin. Ei ihan paljoa naurattanut, ilme oli kuin tonnin setelissä. Olisi pitänyt nostella tukia vuoden loppuun ja mennä töihin vasta alkuvuodesta, niin toimii tämä maa.
Kuten itsekin toteat: syyllinen on maa - ei KELA. Se että koko vuoden tulot vaikuttavat opinto- ja asumistukiin, perustuu eduskunnan säätämään lakiin. Ja jokainen eduskuntapuolue on ollut hallituksessakin ihan muutaman vuoden sisään, ja olisi voinut edes yrittää esittää lain muuttamista - jos siis sitä edes kannattavat. Päättelen siis, että yksikään eduskuntapuolue ei vastusta nykylakia, jonka mukaan tuet joutuu maksamaan takaisin, jos myöhemmin saa riittävästi tuloja.

Se on totta, että monissa tilanteissa lusmuilemalla työttömänä voisi voittaa taloudellisesti. Siksi jotkut haluaisivat tehdä lusmuilusta vaikeampaa - mutta se onkin jo toisen keskustelun paikka...
 
The_Trooper

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itselleni yksi hienoimpia asioita elämässäni on ollut päästä KELAn lomakkeista eroon. Se tunne, kun opintotuki ja asumislisä jäivät pois, tulojen kyttääminen ja tukipisteiden laskeminen jäivät pois, ah, lupasin itselleni etten elämässäni ole päivääkään tekemisissä KELAn kanssa.

Niin, valmistuin toukokuussa ja menin töihin samoin tein. VIRHE!!! KELA muisti minut sittenkin kun laskivat koko vuoden tulot ja karhusivat tammi-huhtikuun opintotuet ja asumislisät 11% koron kera takaisin. Ei ihan paljoa naurattanut, ilme oli kuin tonnin setelissä. Olisi pitänyt nostella tukia vuoden loppuun ja mennä töihin vasta alkuvuodesta, niin toimii tämä maa.

KELA = Kiusataan Eläkeläisiä Lapsia Aikuisia

Valitettavasti lasteni kautta joudun sietämään kyseistä laitosta ja joka kerta kun kyseisestä laitoksesta tulee postia omalla nimellä varustettuna, niin aivan valtava epäluulo ja verenpaine nousevat. Vituttava laitos.

KELA ei pysty erittelemään niitä kuukausia joista vuositulot koostuvat. Minulla on sama kuvio, valmistuin kesäkuussa, jonka jälkeen jatkoin työelämässä täysipäiväisesti. Kela lähetti perimiskirjeen alkuvuoden opintotuista, kyseissä kirjeessä oli kyllä hyvin selvitetty, kuinka tulee toimia mikäli on aloittanut opinnot tai valmistunut kyseiseltä vuodelta. Tein tästä selvityksen ja perimisilmoitus todettiin aiheettomaksi.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
KELA ei pysty erittelemään niitä kuukausia joista vuositulot koostuvat. Minulla on sama kuvio, valmistuin kesäkuussa, jonka jälkeen jatkoin työelämässä täysipäiväisesti. Kela lähetti perimiskirjeen alkuvuoden opintotuista, kyseissä kirjeessä oli kyllä hyvin selvitetty, kuinka tulee toimia mikäli on aloittanut opinnot tai valmistunut kyseiseltä vuodelta. Tein tästä selvityksen ja perimisilmoitus todettiin aiheettomaksi.
Juu täsmälleen sama tilanne itsellänikin, tosin karhukirje saapui vasta tämän vuoden alussa ja odottelen vastausta selvitykseeni. Tosin eipä tässä mitenkään paniikilla tuota odota kun toissavuonna tuli hyvissä ajoin laskettua viimeiset tukikuukaudet tulojen mukaan ja palautin vapaaehtoisesti nostettuja tukia niiden kuukausien osalta mitkä olisi menneet yli (mikä on toki fiksua kun ei tarvitse maksella korkoja eikä edes veroja toiseen kertaan, vaikka toki nuo huomioidaan reilulla viiveellä veroehdotuksessa).
 
Kuten itsekin toteat: syyllinen on maa - ei KELA.

Tosin tässä kohtaa syyllinen ei ole maa eikä Kela, vaan asianomainen itse. Kuten jo aiemmin kirjoitin, niin jos ei itse viitsi edes selvittää tulojaan ja niiden hankkimisajankohtaa, niin aika paha siinä on silloin muita syyllistää.
 
JJT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Asterix Kelassa - YouTube - jos joltain on kyseinen video näkemättä, niin kipinkapin korjaamaan kyseinen virhe.

Eipä siinä, jos tämä äskettäinen toimeentulotuen siirtyminen Kelaan jätetään laskuista, niin kyseisen puljun toiminta ja asiakaspalvelu on kyllä omasta mielestäni kuluvana vuosikymmenenä mennyt isoin harppauksin eteenpäin. Vieläkin tulee kylmiä väreitä kun muistelen vuotta 2011, jouduin irtisanotuksi työpaikastani. Homma lähti siitä liikkeelle, että kun asuin kimppakämpässä samaa sukupuolta olevan serkkuni kanssa, niin Kelahan tulkitsi meidät avopariksi. Ok, olihan meillä yhteinen (lue: yksi) vuokrasopimus, mutta kyllä meillä nyt ihan omat elämämme oli ja ennen kaikkea tuntui aika epäreilulta, että hädin tuskin 1500e/kk tienanneen serkkupojan olisi pitänyt maksaa kaikki meikäläisen kulut. Lopulta oli pakko turvautua sosiaalitoimistoon - joka myönsi meikäläiselle tukea samantien - ja lopulta umpisolmu Kelan kanssa ratkaistiin sillä, että sossu kustansi myös meille uudet henkilökohtaiset vuokrasopimukset. Toki vuokran maksoimme edelleen täysin samalla tavalla kuin ennenkin. Koko episodille saatiin kuitenkin todellinen loppuhuipennus, kun eräs Kelan virkailija vihjasi minulle pienen porsaanreiän, että nyt kun on uusi vuokrasoppari, niin kokeile hakea sitä asumistukea takautuvasti. Näin sitten tein ja lopulta tililleni mäjähti lähes pari tonnia, siis asumistukea pääosin kuukausilta, jolloin olin ollut töissä. Kyllä, loppu hyvin kaikki hyvin, varsinkin omalta osaltani, mutta ei se koko touhu nyt silti ihan mennyt kuin strömsössä.

Vielä muutaman seuraavan vuoden ajan sain toisinaan kirjeteitse yllättäviä päätöksiä työttömyys- tai opintotuen katkaisemisesta, jos en toimittaisi Kelaan jotain todistusta tms. jonka olin sinne jo ainakin kertaalleen toimittanut. Perinteisesti vielä päätöksen yläreunassa luki "postitettu 12.3.201x" ja löysin sen postilaatikostani vaikkapa 20.3. ja eräpäivä tietysti 21. tai 22. päivä. Ei muuta kun jonottamaan konttorille, jossa noin kymmenestä asiakaspalvelupisteestä korkeintaan kaksi oli avoinna.

Mutta tosiaan, kuten aluksi sanoin, edelliset tapahtumat (ja lukuisat muut pienemmät sekoilut) tapahtuivat yli viisi vuotta sitten, ja sen jälkeen ainakin omalla kohdallani on palvelu parantunut merkittävästi. Toki isona osana on myös sähköisten palveluiden avautuminen, mutta silti tulee mieleen ajatus siitä, että ehkäpä vain kyseisessä puljussa on negatiivisesta palautteesta yksinkertaisesti opettu opiksi, minkäänlaisen uhriutumisen sijaan.
 
Viimeksi muokattu:

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Toki isona osana on myös sähköisten palveluiden avautuminen, mutta silti tulee mieleen ajatus siitä, että ehkäpä vain kyseisessä puljussa on negatiivisesta palautteesta yksinkertaisesti opettu opiksi, minkäänlaisen uhriutumisen sijaan.

Tunnen erään avioparin ketkä jäi eläkkeelle Kelan taloushallinnosta vajaan 40 vuoden palveluksen jälkeen. Siellä on paljon noita ja niiden määrä vähenee luonnollisesti kovaa vauhtia. Varmasti monessa puljussa on vastaava tilanne, mutta sen mitä olen juttuja kuullut, niin taitaa Kelassa olla vielä enemmän ikäloppua porukkaa.

Niistä kun on päästy ja päästään eroon, niin voisi hyvin kuvitella, että asiat muuttuvat eikä välttämättä huonompaan suuntaan. Johan sinne on palkattu uutta nuorisoa noihinkin hommiin ja siellä saattaa olla kaikenlaisia uusia ideoita mitä millekin asialle voisi tehdä.
 
On kyllä aika paska tilanne monella juuri nyt, kun lääkkeetkin uhkaa jäädä saamatta sen takia, että sosiaaliturva yritetään jos ei romuttaa, niin ainakin sekoittaa totaalisesti. Hallitus on varmaan kelannut (heh), että koska köyhyys on aika hankala juttu, niin paljon helpompi vaan potkia itse köyhiä lisää päähän. Siihen hommaan uusi Kelan hirviömamma ja toisaalta sikaniska Lindström ovatkin oikein sopivia sadisteja tekemään likaista työtä.
 
Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itselleni yksi hienoimpia asioita elämässäni on ollut päästä KELAn lomakkeista eroon.

Sama. Parantumattomasti sairaana noita kaiken maailman lippulappuja on viimeiseen kymmeneen vuoteen tullut täytettyä jos nyt ei tuhansia, niin ainakin useamman sataa. Jotenkin oli arvattavissa, että tässä toimeentulotukihommassa kävi miten kävi, tunnen suurta myötätuntoa kaikkia niitä kohtaan, joiden talous sakkaa KELAn perseilyn vuoksi. Joojoo, ei se ole hakemuskäsittelijöiden sun muiden virkailijoiden vika, vaan ongelman juuret tulevat ylempää organisaatiosta, mutta kuitenkin.

Pysyvälle työkyvyttömyyseläkkeelle siirryttyäni KELA on kyllä hoitanut hoitotuen ja takuueläkkeen maksamisen hienosti, lapun lappua ei ole tarvinnut vuosikausiin täyttää ja rahat ovat tilillä silloin kuin pitääkin. Ei noista kumpikaan mitenkään isoja summia ole, mutta köyhälle eläkeläiselle kuitenkin tärkeitä.

KELA = Kiusataan Eläkeläisiä Lapsia Aikuisia

Kuten tuosta aiemmin kirjoittamastani voikin päätellä, niin tämä eläkeläinen on enemmän kuin tyytyväinen KELAn toimintaan. Varmasti olisi eri asia, jos toimeentulotukea joutuisin hakemaan. Itse asiassa saattaisin jopa edelleen olla oikeutettu jokusen kympin kuukaudessa toimeentulotukea saamaan, mutta aikoinaan lopetin sen hakemisen sossusta, kun koin sossujen vittuilut ja kuukausittaisen elämäni esittelyn jollekin helvetin sossutantalle liian nöyryyttävänä ja uskoisin, että kokisin nykyäänkin samalla lailla, vaikka tuen maksaja vaihtuikin.
 
Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olen antanut itseni aika vahvasti ymmärtää, että uusi kepulainen kelaelli on tyypillinen uraohjus, jolle tärkeintä ei ole johtamansa organisaation toiminta ja tulos vaan oma urakehitys. Kun sitä saa harrastaa pääministerin suosiossa, mikäs sen mukavampaa. Ehkä näkyvimpänä osoituksena tämä toimeentulotukiasia, jossa pääjohtaja oli autuaallisen kuutamolla, vaikka oma väki varoitteli etukäteen moneen otteeseen edessä olevista ongelmista.
 
Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Länsimaisessa yhteiskunnassa ihminen on syytön, kunnes toisin todistetaan. Tähän on poikkeuksena kela, jossa lähtötilanne on se, että asiakas on aina huijari. Myös silloin kun todistaa olevansa oikeutettu tukeen.
 
Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tunnen erään avioparin ketkä jäi eläkkeelle Kelan taloushallinnosta vajaan 40 vuoden palveluksen jälkeen. Siellä on paljon noita ja niiden määrä vähenee luonnollisesti kovaa vauhtia. Varmasti monessa puljussa on vastaava tilanne, mutta sen mitä olen juttuja kuullut, niin taitaa Kelassa olla vielä enemmän ikäloppua porukkaa.

Niistä kun on päästy ja päästään eroon, niin voisi hyvin kuvitella, että asiat muuttuvat eikä välttämättä huonompaan suuntaan. Johan sinne on palkattu uutta nuorisoa noihinkin hommiin ja siellä saattaa olla kaikenlaisia uusia ideoita mitä millekin asialle voisi tehdä.

No jaa, tuo on vähintään kaksipiippuinen asia. Se on melkoinen kokemus ja osaamispääoma, joka aika monesta julkisesta organisaatiosta eläköityy yhdessä rysäyksessä näinä vuosina. Kun tilalle palkataan (jos ylipäätään ketään palkataan) pelkkiä nuoria, joilla ei luonnollisesti voi olla kovinkaan syvällistä kokemusta ja jotka eivät siitä syystä myöskään näe samalla tavalla kriittisiä kipupisteitä kenttätyössä kuin kokeneet, ei tulos ole ollenkaan välttämättä sen parempi, usein pahempi. Tuohon jos vielä yhdistetään huono johtaminen, on tuloksena kaaos. Ikävä kyllä tällaisia esimerkkejä löytyy julkisesta hallinnosta.

Julkisella puolella unohdettiin takavuosina se työelämän tosiasia, että paras työyhteisö koostuu monenikäisistä ihmisistä.
 
Masentaja

Jäsen
Länsimaisessa yhteiskunnassa ihminen on syytön, kunnes toisin todistetaan. Tähän on poikkeuksena kela, jossa lähtötilanne on se, että asiakas on aina huijari. Myös silloin kun todistaa olevansa oikeutettu tukeen.

Tähän on tulossa poikkeus jos liikenteen sakkouudistus menee läpi. Sen jälkeen auton omistaja/haltija on syyllinen, kunnes toisin todistaa.

Syy tuolle Kelan mielipiteelle potilaistaan on se, että niitä tukia käytetään aivan vitusti aivan vitun väärin. Tiedän eräitäkin tapauksia missä on nostettu kaikki mahdolliset tuet sillä että toinen puolisko "muuttaa asumuseroon" eli muuttaa kirjat poste restantteen ja mikään muu ei muutu. Tai että molemmilla on omat kämpät mutta asuvat kokoajan samassa kämpässä ja toinen maksaa kaiken kuitenkin kun eukko loisii... Nää huijarit on se kaiken syöpä. Väitän että ilman näitä syöpiä niin Suomi olisi paljon parempi paikka olla ja elää.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Olen antanut itseni aika vahvasti ymmärtää, että uusi kepulainen kelaelli on tyypillinen uraohjus, jolle tärkeintä ei ole johtamansa organisaation toiminta ja tulos vaan oma urakehitys. Kun sitä saa harrastaa pääministerin suosiossa, mikäs sen mukavampaa. Ehkä näkyvimpänä osoituksena tämä toimeentulotukiasia, jossa pääjohtaja oli autuaallisen kuutamolla, vaikka oma väki varoitteli etukäteen moneen otteeseen edessä olevista ongelmista.

Olet antanut ymmärtää itsellesi kovin väärin. Olen tälläinen perusapinainsinööri joukon jatkona ilman sen kummempia urahaaveita. Tämä sekoilu ei millään lailla liity politiikkaan tai jossain suosiossa olemiseen. Tai tietenkin voikin liittyä, mutta samaa tapahtuu kaikkialla. Eli liittyy juuri siihen, että johtamansa organisaation toiminta ei sen enempää kiinnosta ja yksi syy on se, kun siitä ei ymmärrä mitään. Halua ehkä olisikin laittaa asioita toimimaan, mutta ei ole kykyjä sellaiseen johtamiseen.

Monen monta kertaa olen ollut mukana siinä omassa väessä varoittelemassa, että tämä ei tule ikinä toimimaan näin. Myös Suomen valtion alaisessa ministeriössä olin kerran konsulttina. Konsultit ovatkin lipevää ja nihkeää sakkia, ei siinä mitään, mutta ei asioita silti voi noin tehdä niin kuin tuolla kokeiltiin. Miksi helvetissä edes palkataan konsultteja veronmaksajien rahoilla, jos niitä ei sitten kuunnella, kun ne esittävät syvällisesti ja perusteellisesti miksi kannattaisi nyt vain tehdä näin eikä tuota alunperin ehdotettua räpeltämistä.

Sitten se käsky tulee ylempää, että näillä mennään ja sinulle ei jää muita vaihtoehtoja kuin sietää sitä tai lähteä kurkistelemaan olisiko aidan toisella puolella sittenkin vähän tolkkua jossain.

No jaa, tuo on vähintään kaksipiippuinen asia. Se on melkoinen kokemus ja osaamispääoma, joka aika monesta julkisesta organisaatiosta eläköityy yhdessä rysäyksessä näinä vuosina. Kun tilalle palkataan (jos ylipäätään ketään palkataan) pelkkiä nuoria, joilla ei luonnollisesti voi olla kovinkaan syvällistä kokemusta ja jotka eivät siitä syystä myöskään näe samalla tavalla kriittisiä kipupisteitä kenttätyössä kuin kokeneet, ei tulos ole ollenkaan välttämättä sen parempi, usein pahempi.

Tämä on tietysti totta. Ehkä Kelan pitäisikin olla jonkunlainen yhteiskunnan kivijalka eikä mikään startup-yritys missä nuoriso on muutaman vuoden kartuttamassa työkokemusta samaan aikaan koko ajan metsästäen mistä saisi yksityiseltä kovempaa liksaa.

Maailma on muuttunut ja nyt päättyvät 40 vuoden palvelussuhteet ovat auttamatta historiaa. Silti toivottavasti jollain nuorella olisi motivaatiota tehdä asioita kunnolla vähän pidemmälläkin tähtäimellä.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
"Kelan viivyttelyt lainvastaisia".
Kun lakia rikotaan, yleensä joku tuomitaan. Kuka tuomitaan ja mikä on rangaistus?

Eihän ketään tuomita. Aina voi valittaa ja sitten siitä valitetaan. Samaan aikaan ihmetellään miten tässä nyt vuosia vierähti ja tilanne on edelleen sama.

En tiedä onko muissakin maissa samaa, mutta ainakin Suomessa tuntuu aika moni asia olevan lainvastaista, mutta ihan hyvä, kunhan se on vaan joltain viralliselta taholta hoidettu.

Auta armias, jos yrität alkoholia ostaa klo 21 jälkeen, mutta samaan aikaan millään lailla ei ole juuri merkitystä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös