Superliiga vs. SM-liiga

  • 14 338
  • 142

Vekurinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki altavastaajat
Mane kirjoitti:
Myönsin yksittäistapauksia olevan. Tosiasia on, että arviolta 85 prosenttia SM-liigassa ja Sveitsin liigassa perättäisillä kausilla pelaavista pelaajista (kansallisuudesta riippumatta) pärjää Sveitsin liigassa pisteiden valossa paremmin. Ei ole kyse yksittäisestä Tuomaisesta vaan suurin osa parantaa otteitaan sarjaa vaihtaessa hirvittävän määrän.

Juu aivan näin tietysti. Minun mielestäni ei ole kuitenkaan mitään mieltä miettiä tilannetta vaikkapa 5-6 vuotta sitten. Nythän mietitään sitä, mikä on tilanne näiden sarjojen osalta juuri nyt, kun SM-liigan taso selvästi heikentyy (ja on jo heikentynyt).

Kokosin nopeasti alkeellista dataa suomalaisista (tämä rajaus ihan omasta laiskuudesta johtuva) pelaajista, jotka pelasivat Suomessa 04-05 ja Sveitsissä 05-06. Tulokset yllättivät itse asiassa minutkin. Kyseessä siis pistekeskiarvon muutos.

Niskala +0,18

Hahl +0,13
Söderholm +0,08

Pärssinen +0,05
Somervuori +0,01

Kuhta +-0

Korhonen -0,44

Vedin mielivaltaisesti rajan sillä tavalla, että alle 20 ottelua pelanneita ei laskettu mukaan. Joukosta putosi tällä tavalla kaksi reippaasti miinukselle jäänyttä ja muistaakseni kolme plussalle jäänyttä pelaajaa.

Summa summarum: tällä (kapealla) otannalla ero näyttää todella marginaaliselta, kun otetaan huomioon vielä se seikka, että SM-liigassa tehtiin 04-05 5,48m/o ja NLA:ssa 05-06 5,97m/o, lähes puoli maalia enemmän/ottelu.
 
Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Ja kun jaksetaan ottaa vielä ne pari hassua ulkomaista Suomesta Sveitsiin siirtynyttä, niin listaan lisätään:

Landon Wilson +0.63
Glen Metropolit +0.55
Cory Murphy +0.17
Josh Holden +0.09

Ja sitten vielä ainoana toisinpäin siirtynyt (eli Sveitsissä 04-05, Suomessa 05-06)

Tony Virta +0.05 (+ edelleen Sveitsin merkki)

Eli 10/12 (83%) saldo oli Sveitsissä parempi, yhdellä sama ja yhdellä saldo oli Suomessa parempi (8%). 0.15 tarkoittaa 8 pinnaa SM-liigassa ja pakille se on kyllä jo hirvittävän paljon, hyökkääjälle ehkä vasta tuollaiset 0.2 (=11 pistettä) riittää tähän arvonimeen? Eli näistä 12:sta neljä miestä olisi näin paljon parempi ollut Sveitsissä.

Otanta on kuitenkin edelleenkin hyvin pieni. Täytyy tarkastella vielä 03/04 Suomessa ja 04/05 Sveitsissä pelanneita (sekä mahdollisesti päin vastoin) sekä 03/04 Suomessa ja 05/06 Sveitsissä (sekä mahdollisesti päin vastoin) lisäotannan toivossa. Aikaväli ei liene sinusta näissä liian pitkä siihen, että SM-liiga on jo heikentynyt käyttökelvottomaksi otannan otto-ajasta? Koitan sovittaa sitä projektia johonkin väliin.
 
Viimeksi muokattu:

Oikeassa olet, 4/12 (Metro, Wilson, Niskala, Murphy) teki paljon paremmin pinnoja. Vastaavasti yksi pelaaja teki todella paljon vähemmän pisteitä (Korhonen). 4/12 ja on silti mielestäni kovin vähän, kun ajatellaan sitä seikkaa, että NLA on edelleen täysin jäähdyttelysarjan maineessa. Mikä osa tästä selittyy sillä, että otteluissa a)tehdään enemmän maaleja ja b)ulkkikset pelaavat enemmän (myös ja varsinkin ylivoimaa), on tietysti kysymys, johon ei voida (?) löytää vastausta.

03/04 Suomessa ja 04/05 Sveitsissä pelanneita tuntuisi näin lähtökohtaisesti epätarkoituksenmukaiselta verrata, koska lockout-pelaajat täyttivät NLA:n 04/05 (eli vertailu saattaisi näyttää NLA:n kannalta liian suotuisalta). Tuli muuten mieleen myös, että lockout saattaa vaikuttaa esittämääni vertailuun Sm-liigan "eduksi" (olisivatko tehneet enemmän pinnoja, jos ei olisi ollut lockout-pelaajia? No ehkä ei.) Muutoin näytät selvästi olevan - toisin kuin minä - tilasto- ja vertailuteknisistä jutuista perillä, joten jätän tuon viimeisen kirjoittamasi kappaleen enemmälti kommentoimatta.

Harmillista on muuten se, että SM-liigasta ei taida siirtyä Sveitsiin kovinkaan montaa peluria ensi kaudeksi - liekö tämä sitten merkki jostain, tiedä häntä. 05/06 ja 06/07-kausien vertailu olisi sikälikin ollut mielekästä, että puhe liigan tason heikentymisestä on nimenomaan (mutu) tällä kaudella voimistunut, eikä lockoutkaan enää aiheuttaisi kysymysmerkkejä.

Niin tohkeissani olin, että vasta nyt huomasin, että kirjoittamani on vahvasti OT:a. Ei näin, miehet!
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
The Original Jags kirjoitti:
Super sixissä homma on poikki käytännössä yhdestä häviöstä, joten jokaisen ottelun merkitys on iso.

Puhuin aiemmin eräässä viestissäni siitä kuinka vähän Elitserien-seuroja (tai oikeastaan useimpien läntiseten liigojen seuroja) kiinnostavat nämä Euroopan seurajoukkueiden keskinäiset cupit, turnaukset ym. Niiden kiinnostus lopahti oikeastaan jo tuon surullisenkuuluisan EHL:n aikoihin ja nimenomaan silloin, kun venäläisseurat alkoivat menestymään. Suhteellisen tuntemattomat venäläisseurat eivät kiinnostaneet yleisöä ja siten EHL muodostui taloudellisesti kannattamattomaksi. Tämä kiinnostumattomuus varmasti vaikuttaa edelleen ja vaikuttaa myös siihen, miksi venäläisseurat nyt pärjäävät niin hyvin.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
tahtookirjoittaa kirjoitti:
Puhuin aiemmin eräässä viestissäni siitä kuinka vähän Elitserien-seuroja (tai oikeastaan useimpien läntiseten liigojen seuroja) kiinnostavat nämä Euroopan seurajoukkueiden keskinäiset cupit, turnaukset ym.

Jos ei kiinnosta, niin se on vain oma moka.

Jos oikein muistan, niin ainakin tämän vuoden tammikuussa ruotsalaiset pelasivat ihan tosissaan, mutta eivät silti pärjänneet.

tahtookirjoittaa kirjoitti:
Suhteellisen tuntemattomat venäläisseurat eivät kiinnostaneet yleisöä

Ai että tuntemattomat? Esimerkiksi vuoden 1999 finaalissa Dynamo-Magnitogorsk pelasi mm. sellaisia pelaajia, kuin Andrei Markov, Maksim Afinogenov, Aleksandr Prokopjev, Sergei Petrenko, Aleksandr Havanov, Artem Tshubarov, Nikolai Antropov, Aleksandr Haritonov, Valeri Karpov, Ravil Gusmanov, Sergei Tertishni, Sergei Gomoljako, Koreshkovin veljekset, Sergei Osipov ja kumppanit. Finaali oli jännittävä ja hyvätasoinen, kiekkoviihdettä parhaimmillaan.

Vuonna 2004 Avangard Omskissa pelasi mm. Jaromir Jagr, jonka luulisi kiinnostavan yleisöä.

tahtookirjoittaa kirjoitti:
Tämä kiinnostumattomuus varmasti vaikuttaa edelleen ja vaikuttaa myös siihen, miksi venäläisseurat nyt pärjäävät niin hyvin.

Perustele miksi tämä auttaa juuri venäläisiä.
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
The Original Jags kirjoitti:
Ai että tuntemattomat? Esimerkiksi vuoden 1999 finaalissa Dynamo-Magnitogorsk pelasi mm. sellaisia pelaajia, kuin Andrei Markov, Maksim Afinogenov, Aleksandr Prokopjev, Sergei Petrenko, Aleksandr Havanov, Artem Tshubarov, Nikolai Antropov, Aleksandr Haritonov, Valeri Karpov, Ravil Gusmanov, Sergei Tertishni, Sergei Gomoljako, Koreshkovin veljekset, Sergei Osipov ja kumppanit. Finaali oli jännittävä ja hyvätasoinen, kiekkoviihdettä parhaimmillaan.

Kiekkopiireissä luettelemasi pelaajat ovat tunnettuja, mutta suurelle yleisölle, vähemmän kiekkoa seuraavalle matti meikäläiselle joka tulee otteluihin lähinnä mesoamaan ja juomaan kaljaa, nämä nimet ovat vain jotain ihme risuaitaa.

The Original Jags kirjoitti:
Vuonna 2004 Avangard Omskissa pelasi mm. Jaromir Jagr, jonka luulisi kiinnostavan yleisöä.

Tarkoitin lähinnä EHL-aikaa ja aikaa hieman sen jälkeen. NHL-lakkokausi oli poikkeustapaus. Uskon, että esim. Super Six kuitenkin kiinnostaa tulevaisuudessa enemmän nyt, kun Venäjän liiga yhä enemmän vetää puoleensa Euroopassa tunnettuja pelaajia.

The Original Jags kirjoitti:
Perustele miksi tämä auttaa juuri venäläisiä.

Venäläisseuroille tuo EHL oli isompi juttu kuin länsiseuroille. Panostus erilaista ja kun menestykselläkin on taipumus ruokkia menestystä.

Korostan, että minulla ei ole mitään Venäjän liigaa tai Venäläistä jääkiekkoilua vastaan: parhaimmillaan se on jääkiekkoa kauneimmillaan. Pointtini on ollut koko ajan vain se, että eri liigojen vertailu on äärimmäisen vaikeaa ja että yksittäisten, muutaman pelin turnausten perusteella ei kannata tehdä johtopäätöksiä nimenomaan liigojen tasosta, nämä turnaukset kertovat pikemminkin niihin osallistuvien seurojen senhetkisestä tasosta kuin mistään muusta.
 
Animal

Jäsen
The Original Jags kirjoitti:
Kuten myös Venäjän maajoukkueen menestyksessä EHT:ssä.

En noihin muihin väitöksiin/arviohin/totuuksiin ota kantaa, mutta oletko ihan oikeasti sitä mieltä, että EHT on jonkin sortin mittari?
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Animal kirjoitti:
En noihin muihin väitöksiin/arviohin/totuuksiin ota kantaa, mutta oletko ihan oikeasti sitä mieltä, että EHT on jonkin sortin mittari?

Kyllä se on, koska pelejä pelataan kauden mittaan kuitenkin riittävä määrä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
tahtookirjoittaa kirjoitti:
Venäläisseuroille tuo EHL oli isompi juttu kuin länsiseuroille. Panostus erilaista ja kun menestykselläkin on taipumus ruokkia menestystä.

HIFK:n kauden 98-99 päätavoite oli voittaa EHL. En tiedä pelaajista, mutta seurojen omistajat/toimarit ainakin tätä voittoa himoitsivat kovasti - ja sen mukana tuomia palkintorahoja.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Sledge Hammer! kirjoitti:
HIFK:n kauden 98-99 päätavoite oli voittaa EHL. En tiedä pelaajista, mutta seurojen omistajat/toimarit ainakin tätä voittoa himoitsivat kovasti - ja sen mukana tuomia palkintorahoja.

HIFK ei tuolloin selviytynyt edes lopputurnaukseen ja Suomen väliturnauksen voittanut Magnitogorsk voitti sitten koko roskan Moskovassa.

Väliturnaus pelattiin Suomessa, johon osallistuivat ainakin Magnitogorsk, Ilves ja HIFK.

Suomessa ihmeteltiin ja kummasteltiin Magnitogorskin verkkaista pelitapaa, kun SM-liigassa oltiin totuttu nopeaan koohotukseen päästä päähän. Magnitogorskin pelaajat tuntuivat liikkuvan verkkaisen tuntuisesti. Pakit hautoivat kiekkoa oman maalinsa takana pitkään ja hartaasti, ja kiekon vastustajan päähän lyömisen sijasta kiekkoa syöteltiin kauheasti taaksepäin omille puolustajille.

Pelitapa oli kuin muinaisjäänne 1980-luvulta, mutta silti Magnitogorsk voitti tuon turnauksen ja lopulta koko EHL-mestaruuden selvittyään lopputurnaukseen ja siellä finaaliin Moskovan Dynamoa vastaan, joka oli ehkä hienoinen ennakkosuosikki ennen loppuottelua. Dynamo hallitsikin finaalia lievästi, mutta ei pystynyt tekemään tarvittavia maaleja. Jatkoajalla Magnitkan puolustaja Vladimir Antipin lämäsi sitten kiekon ohi Dynamon maalivahdin Muhometovin, ja Magnitogorskin historian ensimmäinen Euroopan mestaruus varmistui.

Vuotta myöhemmin Magnitogorsk voitti jälleen mestaruuden. Finaalissa kaatui silloin erittäin nimekäs Sparta Praha.

Sergei Gomoljako oli tuon joukkueen ruumiillistuma, mitä tulee pelityyliin. Hidas ja verkkainen, mutta taitava ja ovela.
 
The Original Jags kirjoitti:
Suomessa ulkomaalaisilla ei ole yhtä dominoivaa asemaa kuin Ruotsissa, mutta kuitenkin selvästi dominoivampi kuin Venäjällä. Hyvä esimerkki on Janis Sprukts, joka ei ennen kauden alkua kelvannut Moskovan Dynamolle, mutta joka oli SM-liigassa parhaiden pelaajien joukossa.

Nytpä sekin tilanne on muuttunut, sillä Sprukts on saanut monien lähteiden mukaan ainakin Suomen palkkatasoon nähden huikeita sopimustarjouksia Venäjältä.

Siellä taitaa Janis jatkossa kiekkoilla ellei saa vakuutettua Panthersin organisaatiota kyvyistään.
 
Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
The Original Jags kirjoitti:
HIFK ei tuolloin selviytynyt edes lopputurnaukseen ja Suomen väliturnauksen voittanut Magnitogorsk voitti sitten koko roskan Moskovassa.

Väliturnaus pelattiin Suomessa, johon osallistuivat ainakin Magnitogorsk, Ilves ja HIFK.

Väliturnaukseen osallistuivat juuri nuo joukkueet ja turnaus pelattiin Helsingissä. Sekä Ilves (5-4), että Magnitogorsk (3-1) voittivat HIFK:n ja pelasivat keskenään 2-2-tasapelin. Kyseisen turnauksen Magnitogorsk voitti, koska Toni Mäkiaho teki viime sekunneilla omaan tyhjään maaliin ottelussa HIFK-Magnitogorsk ja näin Magnitogorsk nousi maalierolla turnauksen voittajaksi, HIFK olisi tarvinnut voiton ottelusta noustakseen vielä jatkoon. Ottelujärjestelmä oli kolmena peräkkäisenä päivänä IFK-ILV, ILV-MGK, IFK-MGK. Lopputurnauksen välierä Dynamo-Ilves on ehkä paras eurooppalaisten seurajoukkueiden välinen ottelu mitä olen koskaan nähnyt. Dynamo voitti iskettyään voitto-osuman n.2 minuuttia ennen päätössummeria.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Mane kirjoitti:
Lopputurnauksen välierä Dynamo-Ilves on ehkä paras eurooppalaisten seurajoukkueiden välinen ottelu mitä olen koskaan nähnyt. Dynamo voitti iskettyään voitto-osuman n.2 minuuttia ennen päätössummeria.

Mulla taitaa olla tuo peli vieläkin VHS-kasetilla tallessa.

Ottelu oli kovatasoinen, mutta Aleksandr Haritonov teki voittomaalin muistaakseni jo 6-7 minuuttia ennen ottelun loppua. Maksim Afinogenov iski viimeisellä minuutilla tyhjiin.

Finaalipeli Dynamo-Magnitogorsk oli kuitenkin jopa parempi kuin tuo välierä, mutta ainahan se ottelu tuntuu paremmalta, jos oma suosikkijoukkue (Ilves) pelaa siinä.

EDIT: Voittomaalin tekikin Denis Kartsev Haritonovin syötöstä.
 
Viimeksi muokattu:

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
The Original Jags kirjoitti:
Finaalipeli Dynamo-Magnitogorsk oli kuitenkin jopa parempi kuin tuo välierä, mutta ainahan se ottelu tuntuu paremmalta, jos oma suosikkijoukkue (Ilves) pelaa siinä.

Minäkin muistan tuon finaalin. Oikeastaan se Dynamon komea tasoitusmaali muutama sekunti ennen loppua tekee tuosta pelistä vieläkin ikimuistoisemman :).
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Blackie kirjoitti:
Minäkin muistan tuon finaalin. Oikeastaan se Dynamon komea tasoitusmaali muutama sekunti ennen loppua tekee tuosta pelistä vieläkin ikimuistoisemman :).

Juu, Andrei Markov ampui kiekon oman maalinsa edestä läpi koko kentän ja Magnitogorskin maalivahti (olikohan Boris Tortunov) imaisi sen sisään. Peliaikaa oli jäljellä alle viisi sekuntia.

Dynamon tasoitus ei ollut vääryys, sillä se oli hallinnut ottelua lievästi, mutta tapa jolla se tuli oli kyllä ainutlaatuinen. Magnitogorsk pystyi sitten kokoamaan itsensä jatkoajalla ja teki voittomaalin.
 
Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
The Original Jags kirjoitti:
Ottelu oli kovatasoinen, mutta Aleksandr Haritonov teki voittomaalin muistaakseni jo 6-7 minuuttia ennen ottelun loppua. Maksim Afinogenov iski viimeisellä minuutilla tyhjiin.

Voittomaali syntyi ajassa 57.34. Maalintekijänä Prokopjev ja syöttäjinä Petrenko ja Markov. Kartsevin maali (Haritonovin syötöstä) oli 1-1-tasoitus 2.erässä.
 
Viimeksi muokattu:

vieko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit, Washington, Venäjä, Kalpa
Mängimies kirjoitti:
Nytpä sekin tilanne on muuttunut, sillä Sprukts on saanut monien lähteiden mukaan ainakin Suomen palkkatasoon nähden huikeita sopimustarjouksia Venäjältä.

Siellä taitaa Janis jatkossa kiekkoilla ellei saa vakuutettua Panthersin organisaatiota kyvyistään.

Saa nähdää miten Janis pärjää, jos siirtyy Venäjälle. Muilla sm-liigasta suoran superliigan siirttyneillä pelaajilla ei ole mennyt kovin hyvin ja moni on palanut maitojunalla takaisin (Tenkrat, Machulda, Kantor, Banham, Caloun, Bannister, Chlubna, Hlavachka, Nylander..., myös Potaichukilla ja Nemirovskilla oli suuria vaikkeuksia alussa) Oikeastaan ainoaat suoran Suomesta tulleet pelaajat, joihin olttiin edes hieman tyytyväisiä olivat pakit Marusak ja Cech, sekä Lehterä ja Benda. Cech pelaa edelleen sarjassa. Magnitogorskin yleisö tykkäsi myös Vaicista, mut joukkuejohto ei ollut saman mieltä, eikä jatkanut sopimusta.
Mielenkiintoista, että joskus Suomessa pelanneet, mut mualta tulleet pelaajat ovat usein pärjänneet loistavasti (Vlasak, Vujtek, Rosa, Peterek, Bednar, Strbak, Giroux...). Varsinkin Vujtekin tapaus on kiinostavaa. Mies tuli Vitcovicesta Severstalin kesken kauden ja nakutti kovat tehot: 16 pelia 21 pinna (7+14). Hän myös edes autoi Severstal finaaleihin, mikä silloin oli suuri yllätys. Seuraavaksi kaudeksi mies siirtyi HPK:n, mut palasi vuoden päästään takaisin Venäjälle. Tehot sillä kaudella: 12 peliä 3(2+1), ja maitojunalla kotia. Sattuma? :)
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Mane kirjoitti:
Voittomaali syntyi ajassa 57.34. Maalintekijänä Prokopjev ja syöttäjinä Petrenko ja Markov. Kartsevin maali (Haritonovin syötöstä) oli 1-1-tasoitus 2.erässä.

Näinhän se menikin. Muistikuva petti, koska en ole tuota peliä katsonut varmaan kolmeen vuoteen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös