Suomi-sarjan harjoitusottelut 2016

  • 31 260
  • 73
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
Pyry vaikutti vahvalta joukkueelta ilman vanhoja liigajyriä (tai ehkä juuri siksi).

Noh noh en nyt halua takertua, mutta yhä nämä liigajyrät Pyryä kuitenkin vahvistavat, niinkuin vaikkapa Pyryn ja Huntersin viimekauden kohtaamisista muistat. Viikko sitten Lekinkin kaatoivat esimerkiksi. Mutta se on hyvä että vaikka tähdet puuttui, niin silti vaikutti vahvalta ja ilmeisesti peliä vähän veikin, lupaa hyvää.
 

The Rock

Jäsen
Kymen Sanomat –turnaus näytti ainakin allekirjoittaneelle kuinka hyviä Suomi-sarjan kärkipään jengit oikeasti ovat. Hunters ja Pyry olivat selvästi kovimmat niput Kotkan tuulisessa lauantaissa, kun taas Titaanit oli yhtä selkeästi se kolmanneksi paras joukkue. D-Kiekkokin olisi varmasti kyennyt myös Huntersia vastaan tasaisempaan esitykseen, mutta taisi väsy yllättää vain 18 kenttäpelaajan ja 2 kahden maalivahdin voimin matkassa olleet jyskäläläiset.

Titaanit pystyi ihan mukiinmenevästi tappelemaan sekä Huntersin että Pyryn kanssa tasakentällisin pelattaessa, mutta suurimmat erot tulivat erikoistilanteissa, joissa kokeneemmat ja Suomi-sarjatasolla rutinoituneemmat niput veivät nuorta kotkalaisjoukkuetta välillä kuin pässiä narussa. Onneksi tuotakin vajavaisuutta voi parantaa niin yli- kuin alivoimaakin harjoittelemalla ja sitä Titaanit tulee varmasti myös jatkossa tekemään, sillä erikoistilanteet näyttelevät edelleen isoa osaa jääkiekko-ottelun voittokamppailussa.

Yksittäisistä vastustajajoukkueiden pelaajista on pakko nostaa esiin Pyryn Oskari Ojanen, joka on kyllä nuoresta iästään huolimatta pelimies Suomi-sarjatasolle sekä totta kai Riku Dufva, jolle ei kaukalossa liiemmin kiire tullut, vaikkei kaverin pelikunto varmasti ole vielä halutulla tasolla.

Myös Huntersin Toni Jeskanen on sellainen pelaaja, joka pystyy yksinään kääntämään otteluita omilleen ja tulee tästä syystä aivan varmasti olemaan merkattu mies tosipelien alkaessa. Maalissa kaksi peliä torjunut Ari Ahokas antaa puolestaan todella tukevan selkänojan porvoolaisille, johon kelpaa nojata hädän hetkellä.

D-Kiekosta oikein kukaan ei jäänyt mieleen hyvässä saati pahassa.

Tässä vielä Titaanien, Huntersin ja Pyryn kotisivujen raportit turnauksesta.

Kateeksi käy Kotkan Jäähalli, toimiva ja kaikin puolin onnistunut kokonaisuus.

Katsojien kannalta kyllä, käyttäjien kannalta taas ei niinkään, muttei siitä sen enempää.
 

Dynamo_FIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä

The Rock

Jäsen
Karhu HT:n piti pelata keskiviikkona kauden ensimmäinen harjoitusottelu, mutta ylläripylläri se jouduttiin perumaan. Eipä kyseessä ollutkaan kuin kolmas kerta, kun porilaiset peruivat viimetingassa jo sovitun pelinsä.

Kuparikiekon facebook-sivujen mukaan tällä kerralla perumisen syy oli se, ettei Karhu HT:n pelaajilla ollut voimassa olevia vakuutuksia. Aikamoiselta puuhastelulta vaikuttaa koko touhu, mikä on pirun sääli.
 

The Rock

Jäsen
Titaanit - KJT 8-3

Eka kymppi pois tilastoista ja Titaanit olisi tehnyt tyylipuhtaan väkisinmakaamisen, sillä sen verran paljon edellä lähes kaikessa mahdollisessa kotkalaiset tällä kerralla tuusulalaisia olivat.

Hieman paremmalla viimeistelyllä Titaanien voittolukemat kirjattaisiin kaksinumeroisina, mutta ei nyt sentään makeaa mahan täydeltä, koska kyseessä oli kuitenkin vain ja ainoastaan harjoitusottelu.

Selkeästä kotivoitosta päällimmäiseksi mieleen jäi silti pienimuotoinen *itutus, sillä Kotro taisi loukata itsensä sen verran pahoin, ettei miestä hetkeen kehissä nähdä.
 
Mikähän FPS:lla on harjoituspelin teema ollut, kun kaksi ukkoa ajettiin ulos ja Huntersin kapteeni totesi Huntersin sivuilla "halonhakkuuta koko peli, onneksi kaikki säilyivät ehjinä".
 
Suosikkijoukkue
Forssan Palloseura
Mikähän FPS:lla on harjoituspelin teema ollut, kun kaksi ukkoa ajettiin ulos ja Huntersin kapteeni totesi Huntersin sivuilla "halonhakkuuta koko peli, onneksi kaikki säilyivät ehjinä".

"Halonhakkuuta" peli oli kyllä molemmilta. Ihan vähän aikaan näin rujoa mailan käyttöä en ole nähnyt, jota kyseisessä pelissä harrastettiin. Ja ainakin mielestäni tätä tosiaan teki kumpikin joukkue. Bacan suoritus oli kyllä vihreiden lasienkin läpi katsottuna törkeä. Ekana lyö poikkarilla niskaan ja sitten vielä uudestaan kun kaveri makaa jäässä.

Karlssonin tilannetta en oikein nähnyt, mutta jotenkin jäi vähän sellainen fiilis, että myymällä myi Hunters-pelaaja tämän ulosajon. Huitaisua en kiistä, mutta oliko se osuma sitten niin paha?
 
Kiinnitti huomiota vain tuo Hirvosen lausunto halonhakkuusta, kun yleensä en ole Huntersin suunnalta kovin raflaavia lausuntoja negatiivisessa mielessä peleistä nähnyt. Päättelin vaan noista ulosajoista, että jotkut FPS pelaajat ovat olleet näissä mottitalkoissa ahkerampia. Sinällään Hirvonen ei tässäkäkään suoranaisesti moittinut vastustajaa vaan pelin luonnetta. Ja hyvä niin, ettei turhia loukkaantumisia tullut kummallekaan joukkueelle.
Näissä harjoituspeleissä iso vastuu on pelaajilla, koska ottelut on sinällään panoksettomia, niin ilman oikeaa asennetta mopo karkaa helposti käsistä. Siihen ei tuomarikaan pysty vaikuttamaan.
 

Laus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, FPS
Timanttiset-Turnaus , Forssa , peliaika 2x20

FPS- VG-62 3-1 FPS:J.Lehtonen 2, Jaakkola, VG: Lehtonen
KJT- PYRY 2-4 KJT:Piha, Grigolov PYRY: Lehtonen, Rautakorpi, Pesonen 2
VG-62 - KJT 2-1 VG: Lehtonen, Rovio KJT: Kinebuchi
PYRY - VG-62 4-2 PYRY: Ojanen,Pesonen,Hilden,Repo VG: Rovio,Lehtonen
FPS - KJT 5-0 , maalit Lawman 2, Pujats, Niemi ja Pehkonen
FPS - PYRY 1-2vl ; FPS:Lawman , PYRY Pyymäki, Hilden voittolaukausmaali noin kymmeneskierros ratkesi.

Palloseuran otteluiden maalikooste : https://www.youtube.com/watch?v=02hhZqXH4vo
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
Taisi niistä liigajyristä jotain apua olla, kun nähtävästi Pyry on voittanut FPS:n rankkareilla 2-1 ja hakenut turnausvoiton Nokialle.

Pieni turnausraportti paikallaolijoilta voisi nyt olla paikallaan.
 

The Rock

Jäsen
Titaanit-Peliitat? Tuohan pitäisi päästä paikan päälle näkemään, jos vain työt antaa myöten.

Pääsitkö paikalle vai pilasiko työ taas kerran harrastuksen suoman ilon?

Noh... joka tapauksessa eilinen ottelu oli oikeasti hyvätasoinen ja antoi kyllä rutkasti uskoa siihen, ettei Titaanit ole Suomi-sarjassa mikään takuuvarma pisteautomaatti edes aivan kärkiporukoillekaan.

Tasakentällisin Titaanien ja Peliittojen eroa ei liiemmin edes huomannut, mutta ylivoimalla vieraat tekivät selvän eron isäntiinsä. Pakko myöntää, että Peliittojen tekemistä neljästä ylivoimamaalista kolme oli kuin suoraan oppikirjan sivulta ”näin pelaan ketjukaverini takatolpalle lyömään tyhjiin”, sillä Titaanien alivoimapelaajilla saati maalivahti Pussisella ei ollut oikein minkäänlaisia saumoja estää kyseisiä osumia.

Jos Peliitat vain Mestiksen runkosarjassakin pystyy jatkamaan yhtä tehokasta ja mielikuvituksekasta ylivoimaa, voi joukkueelle povata mukavaa sarjakautta, etenkin kun heinolalaiset saavat vielä käyttöönsä kentällisen verran Pelicans-pelaajia.

Titaanien taas tulee saada jälleen lisää tehoa maalipaikkojen käyttämiseensä sekä samalla myös niin yli- kuin alivoimapelaamiseensa. Puolustus- ja hyökkäyspelaaminen ovat tasakentällisin ja jokaisella kaukalon osa-alueella jo ihan kohtalaisesti hanskassa, mutta jääkiekko on edelleen maalintekopeli, jossa ratkaisut tuppaavat etenkin tasaisissa otteluissa tulemaan erikoistilanteiden avulla.
 

Dynamo_FIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Tällainen pikainen analyysi Imatralla pelatusta Ketterä - Titaanit ottelusta.
Loppulukemat 6-1 mairittelevat todella suuresti vierailijaa Kotkasta - sillä tällä kertaa meinattiin kunnon kundia päähän potkasta.
Tasoero oli pahimmoillaan luokkaa isät vs.pojat ja isännät tekivät kentällä likipitäen mitä tahtoivat. Ainoastaan heikohko viimeistely ja osaltaan hyvät torjunnat Titaanimaalilla pitivät luvut edes hieman siedettävinä.
Harkkapeli taas kylläkin kyseessä, joten turhapa näistä on mitään sen suurempia maalailla.

Lisätään tähän vielä Imatralaisten lempilapsen, Rudolfs Maslovskis:n tehot tänään, 0+4. Tuo pieni pikakiituri on kyllä melkoinen yleisön lemmikki!
 
Viimeksi muokattu:

spurger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Tällainen pikainen analyysi Imatralla pelatusta Ketterä - Titaanit ottelusta.
Loppulukemat 6-1 mairittelevat todella suuresti vierailijaa Kotkasta - sillä tällä kertaa meinattiin kunnon kundia päähän potkasta.
Tasoero oli pahimmoillaan luokkaa isät vs.pojat ja isännät tekivät kentällä likipitäen mitä tahtoivat. Ainoastaan heikohko viimeistely ja osaltaan hyvät torjunnat Titaanimaalilla pitivät luvut edes hieman siedettävinä.
Harkkapeli taas kylläkin kyseessä, joten turhapa näistä on mitään sen suurempia maalailla.
Ottelun maalikooste löytyy täältä
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
KJT Miehet - Hunters = 4-6

Olikohan joku paikalla? Vois hieman kertoa matsista.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Pääsitkö paikalle vai pilasiko työ taas kerran harrastuksen suoman ilon?

Kyllähän paikalle piästiin. Taisin jo Titaanien ketjuun erikseen pelistä kirjoittaakin. Hämmentävän hyvää vauhtia Titaanit jäällä piti. 5-5-pelissä Titaanit pelasi hyvin, mutta sarjatasojen ero tulikin sitten selville erikoistilannepelaamisessa ja maalipaikkojen hyödyntämisessä. Titaanit hukkasi huippupaikkoja huippuprosentilla, kun taas Peliitat onnistui omissaan tehokkaasti. Varmaan hyvin suttaantunut peli Peliittoja vastaan sai Titaanit röyhistelemään rintakarvojaan turhan turpeasti, sillä Ketterää vastaan näkyy tulleen kylmä suihku.

Sarjatasojen ero tulee esiin myös Liigan ja Mestiksen välillä, kuten perjantain Peliitat-Pelicans ottelussa nähtiin. Nyt oli Peliittojen vuoro olla altavastaajan asemassa. Pelicans oli erikoistilanteissa suvereenisti parempi ja hyödynti maalipaikkansa ottelussa tehokkaammin vieden ottelun 1-4. Mutta kyllä Peliitat pystyi pitämään Pelicansin hyvin pois enemmiltä maalipaikoilta. Viimeistely vaan oli paikoista aina kylmäävää.
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
Pyry-KeuPa HT 4-3 RL.

Näin saatiin viimeinen harjoitusottelu pelattua ja siinä Pyry nappasi toisen Mestis-joukkueen päänahkan, kun KeuPa tosiaan kaatui hienon taistelun jälkeen rankkareiden jälkeen 4-3. Ensimmäinen erä oli Keupan erä ja keuruulaiset avasivatkin maalitilin ylivoimalla. Pyrylläkin oli paikkansa erän lopussa varsinkin, mutta Petri Pitkäsen maali varjeltui. Toisessa erässä alkoikin tapahtua. Keupan ylivoimalla päästiin ensin todistamaan Pyryn alivoimamaali kun Miika Viinamäki karkasi laidalla hieman karkuun ja joko Keupa pakin mailasta tai Pitkäsen suojuksista kiekko kimposi maaliin. Ei kuitenkaan kauaakaan tästä, kun Keupan hyökkääjä pääsi samassa erikoistilanteessa maalin kulmalta siirtämään kiekon hieman helpohkosti Taposen selän taakse.

Kolmatta erää ei ehditty kauaakaan pelata, kun Keupa iski kolmannen maalinsa ja hätäisimmät olisivat sanoneet pelin olleen ohi. Kuitenkin noin 6 minuuttia (ulkomuistista) ennen loppua Juha Korkeamäki kavensi pelin komealla lämärillä viivalta. Eikä tarvinnut odottaa kuin seuraavaan vaihtoon, kun Timo-Pekka Heikkinen ja Topi Salmela karkasi kahdella yhtä vastaan ja ei uponnut heikkisen ensimmäinen, mutta karoista pääsi "Tepi" iskemään ja nokialaisyleisö yltyi kauden ensimmäiseen kunnon huutomyrskyyn. Loppupeli mentiin täysin yhtä päätyä Pyryn myllyttäessä, mutta Pitkänen nappasi muutaman hyvän kopin ja näin edettiin ilman jatkoaikaa rankkareille. Neljänteen kierrokseen asti ratkaisua saatiin odottaa, kunnes Jussi Pesonen laukoi upean kudin totuttuun tyyliin Pitkäsen jalkovälistä ottelun voittomaalin.

Pyryn maalivahti Juha Taponen oli ehkä tänään "man of the match" ja loisti upeilla torjunnoillaan milloin mailalla, räpsällä tai melkein päällä seisten. Pyryltä tosiaan loistava taistelu ja nyt ei tarvi odottaa enään kuin vajaa viikko niin päästään metsästämään ensimmäisiä pisteitä!
 

The Rock

Jäsen
Tällainen pikainen analyysi Imatralla pelatusta Ketterä - Titaanit ottelusta.
Loppulukemat 6-1 mairittelevat todella suuresti vierailijaa Kotkasta - sillä tällä kertaa meinattiin kunnon kundia päähän potkasta.
Tasoero oli pahimmoillaan luokkaa isät vs.pojat ja isännät tekivät kentällä likipitäen mitä tahtoivat. Ainoastaan heikohko viimeistely ja osaltaan hyvät torjunnat Titaanimaalilla pitivät luvut edes hieman siedettävinä.

Yllä on aika hyvin tiivistettynä perjantaisen harjoituspelin koko kuva, joten turha siihen on oikeastaan mitään lähteä lisäämään. Titaanivahti Henri Penttilä piti maalilukemat siedettävällä tasolla, mutta onneksi kyseessä oli tosiaankin vain harjoituspeli.

Ehkäpä sarja-avauksessa Titaanit pystyy jo paremmin pistämään Ketterälle myös Imatralla hanttiin... ainakin uskoisin näin tapahtuvan.

Lisätään tähän vielä Imatralaisten lempilapsen, Rudolfs Maslovskis:n tehot tänään, 0+4. Tuo pieni pikakiituri on kyllä melkoinen yleisön lemmikki!

Lemmikkipä hyvinkin, mutta näissä kahdessa Titaaneita vastaan pelaamassaan pelissä on käynyt myös hyvin selväksi se, miksei Maslovskisia vielä olla Suomi-sarjasta korkeammalla tasolle poimittu.

Nuoren miehen hermot kun eivät näy kestävän ollenkaan vastapuolelta tulevia taklauksia saati ärsytysyrityksiä, vaan vati on mennyt heti nurin ja rangaistuksia alkanut paukkua. Toki siinä sivussa on paukkunut myös pisteitä, joten värikäs ja erittäin viihdyttävä pelaaja tämä latvialainen kieltämättä on.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös