Suomi-sarjan alkulohko 4 kaudella 2009–2010

  • 32 739
  • 79

The Rock

Jäsen
Suomi-sarjan alkulohko 4:sessa voimiaan mittelevät viime kaudella Mestiksestä takaisin Suomen kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle pudonnut Kotkan Titaanit sekä kotkalaisten kanssa Mestis-karsinnoissa voimia mitellyt ja Suomi-sarjan viime kauden mestariyhdistelmä Imatran Ketterä. Tämän lisäksi mukana ovat karsintojen kautta paikkansa säilyttäneet Porvoon Hunters ja HC Kuusankoski sekä karsintapelien kautta ylemmälle sarjaportaalle nousseet helsinkiläinen OKK ja Lieksan Hurtat.

Kasassa on varsin mielenkiintoinen nippu joukkueita, joista kuitenkin selkeät alkulohkon voittajasuosikit Titaanit ja Ketterä nousevat muiden yläpuolelle. Sitten tulee mielestäni kovin haastaja HC Kuusankoski ja tämän jälkeen sekalaisessa järjestyksessä Hunters, OKK sekä Hurtat.

Kunhan pelit pyörähtävät käyntiin syyskuun 19. päivä, alkaa tämäkin ketju kiinnostamaan kahta kauheammin kyseisten joukkueiden kannattajia, mutta olisi mukavaa jos jo ennen sarjakauden alkua tänne kirjailtaisiin spekulaatioita ja omia mielipiteitä lohkon voimasuhteista jne.

Suomi-sarja alkulohko 4:

HC Kuusankoski
Hunters
Hurtat
Ketterä
OKK
Titaanit

Lisätään vielä mukaan Suomen Jääkiekkoliiton tulospalvelusivu: Suomi-sarja alkulohko 4.
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Kasassa on varsin mielenkiintoinen nippu joukkueita, joista kuitenkin selkeät alkulohkon voittajasuosikit Titaanit ja Ketterä nousevat muiden yläpuolelle. Sitten tulee mielestäni kovin haastaja HC Kuusankoski ja tämän jälkeen sekalaisessa järjestyksessä Hunters, OKK sekä Hurtat.


Suomi-sarja alkulohko 4:

HC Kuusankoski
Hunters
Hurtat
Ketterä
OKK
Titaanit

Väittäisin, että Porvoon Hunters tulee olemaan se, joka haastaa Ketterää ja Titaaneja (tässä järjestyksessä). Hunters on vahvistunut HC Keski-Uusimaa pelaajilla ja mm. maalivahti Sjöberg oli pelannut nollapelin harjoitusottelussa OKK:ta vastaan. Mielenkiinnolla odotan myös, taiteilija Nuutisen otteita Porvoolaisten paidassa.

Oma veikkaus lohkon järjestyksestä joulutauolle mentäessä:
Ketterä
Hunters
Titaanit
Kuusankoski
OKK
Hurtat
 

Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
Kasassa on varsin mielenkiintoinen nippu joukkueita, joista kuitenkin selkeät alkulohkon voittajasuosikit Titaanit ja Ketterä nousevat muiden yläpuolelle. Sitten tulee mielestäni kovin haastaja HC Kuusankoski ja tämän jälkeen sekalaisessa järjestyksessä Hunters, OKK sekä Hurtat.
Tarkistelin hieman viime kauden ottelutuloksia SJL:n arkistosta. Yllämainituista joukkueista Ketterä, Kuusankoski ja Hunters olivat myös silloin samassa alku/karsintalohkossa. Ketterä ja Hunters voittivat toisensa molemmat vieraissa, eli voitot 2-2. Sen sijaan Kuusankoski hävisi Huntersille kaikki neljä matsia maalierolla 22-12, joten ero oli selvä. Kuusankoskesta en usko olevan kummankaan uhkaajaksi, sen sijaan Hunters saattaa aiheuttaa Ketterälle kiusallisia hetkiä kaukalossa. Titaaneilla on "Mestis-rutiinia" ja saattaa olla kova tässä sarjassa, mikäli ei ole kokenut suuria pelaajamenetyksiä ? Hurtista ei mitään havaintoa ja OKK saattaa nousijana joutua keräämään kokemusta ja sattumapisteitä. Veikkaan kolmen kärkeä (pienin varauksin) : Titaanit, Hunters, Ketterä - tässä järjestyksessä.
 

Pekkapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
SapKo
Tänne susirajan taakse lohkon ennakkoasetelmat näyttäytyvät sellaisina, että Titaanit, jos tuon porukan pystyy pitämään kasassa, on ehdoton suosikki. Ketterällä näyttää viime kauteen verrattuna heikommalta. Kuusankoski on varmaan parempi kuin viime kaudella ja Hunters näytti vieneen OKK:ta ainakin harkkapelissä.
Hurttien positiosta alkusarjan jälkeen olen hieman eri mieltä kuin arvon palstaveljeni. Viime kauden joukkueella Hurtat haastoi LeKi-75:n, S-Kiekon ja Komu HT:n aivan tasapäisesti ja nyt on porukka vain vahvistunut( Ja jopa treenannut...). En myöskään olisi kovin yllättynyt, jos muutamia Jokipoikia esiintyisi kauden aikana Lieksan ladossa tai eteläisen Suomen kulttuurimatkoilla.

No kausihan sen vasta näyttää, mutta ensi tuntuman sarjatasoon lieksalaiset ottavat kuulemma 5.9. Kiekko-Laserin vieraana...
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jep, Titaaneilla vaikuttaisi olevan kasassa todella kova porukka tähän sarjaan. Ketterä yllätti viime vuonna enemmän tai vähemmän nimettömällä porukalla, joten miksei voisi tehdä sen nytkin?

HC Kuusankoskesta puhuttaessa kannattaa varmaan unohtaa tuo viime syksy. Alkukausihan meni ihan penkin alle, mutta tahdin löydyttyä se pystyi haastamaan ihan kenet tahansa tasaväkisesti.

Nyt joukkue on uudistunut melko voimakkaasti. Tosin tarkkaa pelaajatilannetta en tiedä itsekään ja muutenkin paha sanoa, onko kyseessä vahvistuminen vai heikentyminen. Vanhoja avainpelaajia on lähtenyt ja lopettanut, mutta tilalle on tullut mm. KooKoossa Mestiksen kynnyksellä käynet nuoria lupauksia.

Jos The Rock tai joku muu suuntaa tänään palelemaan Kuusankosken halliin, niin reportaasi kyllä kelpaisi. Kuten myös tiedot kotijoukkueen kokoonpanosta.
 

The Rock

Jäsen
Jos The Rock tai joku muu suuntaa tänään palelemaan Kuusankosken halliin, niin reportaasi kyllä kelpaisi. Kuten myös tiedot kotijoukkueen kokoonpanosta.

Menossa ollaan mukana (pakkohan se tämäkin kausi on jo vihdoin ja viimein avata!?!) ja pistetään pikkuraportintynkää kokoonpanojen kera, jahka takaisin kotio sekä koneen äärelle Kuusaalta ehdin.
 

Fast Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Voimasuhteista...

Omasta mielestäni on aika tasaista tässä lohkossa(Titaaneita lukuun ottamatta). Uskoisin lohkon 2. Ja 3. Paikasta kamppailevan Ketterän, Porvoon ja Kuusankosken. OKK ja Hurtat itselle vähän tuntemattomia, mutta Lieksa voi ainakin olla paha paikka hakea vieraspisteitä. Titaaneiden nippu näyttää kyllä todella vahvalta tälle tasolle ja on suuri yllätys jos ei joukkue tästä lohkosta kairaa voittoa. Myös lopulliset kokoonpanot vaikuttavat varmasti paljon sarjasijoituksiin( esim. huhujen mukaan kuusaalla vielä harjoituksissa mukana Karhula, Suorsa ja Tarkiainen. Sitä missä kyseiset pelurit pelaavat ensi kaudella ei tiedä, mutta olisi ihan kovia kavereita kuusan nuoreen porukkaan).
 

Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Kyllähän Titaanit ilman mitään katastrofia tämän lohkon tulee viemään. Kahdesta jatkopaikasta voidaan käydä kovakin kamppailu oikeastaan jokaisen lohkon joukkueen kanssa. Hunters lienee vahvistunut viime kaudesta, kuten myös Kuusankoski. Hurtista ja OKK:sta ei ole oikeastaan mitään tietoa, onko joukkueilla minkäänlaisia tavoitteita isketty? Muuta kuin sarjapaikan varmistus.

Kotikylän joukkue Ketterä on viime kaudesta aavistuksen verran heikentynyt, mutta positiivista on ollut se että joukkueeseen on tulevalle kaudelle ollut tulijoita muualtakin kuin Imatra-Lappeenranta akselilta. Lohkovoittoon asti en usko Ketterän tällä kaudella yltävän(tosin pitihän viime kaudellakin Keski-Uusimaan viedä alkulohko suvereenisti), mutta vähintään 2-3 paikan pitäisi varmistua.

Näreharju tullee olemaan tälläkin kaudella paha paikka viedä pisteitä muille kuin Huntersille, joka osaa pelata todella v-maisesti Ketterän kotiluolassa. Kylmyys ja home tehnevät tehtävänsä vastustajille..

Oma veikkaus lohko 4:stä:


1. Titaanit
---------------
2. Ketterä
3. Hunters
---------------
4. HC KSNK
5. Hurtat
6. OKK
 

nufc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä,Newcastle United
Yllättävän kovan porukan Titaanit sai kasattua putoamisen ja taloussotkujen jälkeen. Kotkassa ei näköjään jääty valittelemaan putoamista, Teemu Sompin ja Jami Miettisen sopparit viimeistään nostivat Titaanit selväksi suosikiksi lohkovoittoon.

Hansonin hakemat viime kauden tulokset Huntersin ja HC Ksnk:n välisistä otteluista voi mielestäni unohtaa. Everton jo mainitsikin HC Ksnk:n alkukaudesta joka meni melko poskelleen, alkusarjan loppu ja karsintasarja menikin jo selvästi paremmin ja sarjapaikka säilyi helposti. On kai silläkin jotain merkitystä että KooKoo on melko lähellä.

Hunters todennäköisesti tappelee sijoista 2-3 Ketterän ja Kuusankosken kanssa.

Viime kauden Suomi-sarjan voittaja Ketterä ( sallinette vielä pienen hehkutuksen) on ehkäpä hieman heikentynyt eikä ainakaan pääse samalla tavalla yllättämään puun takaa kuin viime kaudella. Maalivahtitilanne taitaa olla vielä epävarma eikä Mika Norjan korvaajaa kovin helpolla löydykään kuin myöskään Petri Lohjalan.

OKK ja Hurtat tulevat varmaan napsimaan välillä pisteitäkin, karsintalohko on kuitenkin näillä porukoilla aika lähellä.

Eli vaikuttaa siltä että lohko tulee jakautumaan kolmeen leiriin: 1) Titaanit 2) Ketterä, HC Kuusankoski, Hunters 3) OKK, Hurtat
 
Hunters pärjää

Titaanit on tässä sarjassa varmasti ennakkosuosikki, mutta Hunters tulee olemaan hyvä haastaja. Huntersin joukkue pysyi hyvin kasassa ja jo maaliskuun loppupuolella oli noin kaksikymmentä sopimusta tehtynä(joista 5 juniorisop). Tämän jälkeen on näköjään tullut ainakin maalivahti joukkueeseen lisää. Eli treenattu on porukalla jo heti edellisen kauden päätyttyä. Odotan luottavaisena tulevaa kautta. Imatran Ketterän taso on arvoitus, varsinkin Norjan lähtö rokotti pahasti joukkueen iskukykyä.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Kyllä Titaanit on selkeä suosikki tähän lohkoon. Ketterän avainpelaajien poistuminen ei mielestäni voi olla näkymättä. Vaikea sanoa todellisesta iskukyvystä ennen lopullisen kokoonpanon paljastumista. Hunters ja Kuusankoski varmaankin kilvoittelevat kolmannesta paikasta. Hurtat napostelevat varmaankin joitakin pisteitä kotihallissaan. Mielenkiintoisin joukkue tämä Lieksan kiekkoylpeys. OKK on sitten arvoitus. Viimeisin muistikuva on II-divarin pelistä Tinatuoppeja vastaan Heinolassa...
 

The Rock

Jäsen
Ketterä siis avasi kautensa odotetun vahvasti kukistamalla maalirikkaan koitoksen jälkeen Näreharjussa vieraisilla käyneen HC Kuusankosken lukemin 6-3. Harjoituskauden vaikeudet näyttäisivät siis ensimmäisen pelin jälkeen olevan kaukainen muisto vain Kenin joukkojen mielissä ja hyvä niin, sillä pidän Ketterää Titaanien pahimpana uhkana lohkovoitosta taisteltaessa.

Titaanit puolestaan avaa kautensa tänään, kun reilun 12 tunnin päästä Kotkan jäähallin jäälle luistelee punanuttujen vieraaksi OKK, jolla on näin heti paikka näpäyttää alkulohko 4:sen suurinta ennakkosuosikkia. Samaan aikaan Porvoossa käydään kova kapina, kun Hunters iskee vierasjoukkue Hurttien kimppuun täysi kolmen sarjapisteen potti mielessään.

Viikonlopun jälkeen siis tämäkin herkku on polkaistu kaikkien joukkueiden osalta käyntiin ja spekulaatiot toivon mukaan myös tässäkin viestiketjussa kiihtyvät entisestään.
 
Viimeksi muokattu:

Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Kyllähän Ketterä oli loppujen lopuksi suhteellisen suvereeni, eikä jättänyt Kuusaan pojille mitään tsäänssejä. Pelin kuva oli se että Ketterä teki työtä ja vieraat katselivat vierestä ja yrittivät parhaansa mukaan roikkua mukana. Ketterän veskarina pelannut Jonne Malmikare ei joutunut juurikaan ihme pelastuksia esittämään, perussuoritus riitti kantamaan joukkueen voittoon ja hyvä niin. Yleisömäärä oli viime vuosiin nähden todella ilahduttava, 307 katsojaa. Viime vuosina kun on alkukaudesta totuttu noihin 50-120 katsojan lukuihin.. Raportin tynkää Ketterän sivuilla.
 

Baawo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers
Hunters-Hurtat

Hyvä peli Hurtilta 2-8 vierasvoitossa, Erityisesti Ville Silvast tulee varmaan olemaan koko sarjassa kovan luokan pistenikkari. Näppärä ja nopea pelaaja. Taisipa naputtaa nytkin tehot 3+2. Porvoo tuntui hengettömältä ja en tiedä oliko ennakkoasenteita pienen Pohjois-Karjalan kaupungin joukkuetta vastaan.
 

keskikatsomo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Titaanit, HIFK, sympatiat aina SaiPalle
Titaanit - OKK 6 - 0

Jaa-a, sarja-avaus takana eikä siintä ole jälkipolville paljon muuta muisteltavaa kuin Titaanien voitto. OKK oli juuri niin hyvä kuin pelättiinkin, Titaanit korjasi voiton pelaamalla ns.parkkivaloilla ja höntsäämällä vähän vauhdikkaammin. Oulunkyläläiset hyytyivät ekan erän jälkeen melko pahasti ja lopun hoiti Titskut pitämällä juuri sen verran vauhtia kuin tarvittiin.
Hyvää Titaani junnujen peluuttaminen suht runsaasti, lienee muutamalle ollut ensimmäinen virallinen sarjapeli miesten kirjoissa.
 

Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
Hyvä peli Hurtilta 2-8 vierasvoitossa...... Porvoo tuntui hengettömältä...
Eihän siinä ollut Porvoolla mitään jakoa ! En tiedä johtuiko osa hengettömyydestä siitä, että kapteeni Petrell ja varakapu Salenius puuttuivat kokoonpanosta ? Tuskinpa sillä kuitenkaan noin suurta merkitystä oli mitä numerot näyttävät ? Onnittelut sarjatulokkaalle !
 

Baawo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers
Eihän siinä ollut Porvoolla mitään jakoa

Ei ollu ei, vaikka hurtillakin oli oman pään pelaamisessa skarppaamisen varaa.. voi tietty johtua selkeästä johtoasemasta, mutta kikkailua omassa päässä siihen malliin että tehtiin kaikkea mitä jo F-junnuissa kielletään.. Muutama oma jäähy hurtille niistä aiheutuneista vaaratilanteista tuli, mutta muutenhan Hurtat oli numeroiden mukaisesti parempi..
 

The Rock

Jäsen
Titaanit avasi kautensa juurikin niin vahvasti kuin vain uskalsi odottaa. OKK:lle ei saumoja voittotaiston suhteen jätetty ja siinä sivussa nakattiin limppu häkkiin kuusi kertaa. Kun vielä puolustus- ja maalivahtipelaaminen Kai Tillasen johdolla oli timanttia, ei vieraille jätetty kuin se kuuluisa luu käteen Kotkan reissusta.

Tästä on joukkueen todella hyvä lähteä nuorta kautta jatkamaan ja matkata ensi viikonlopun "tuplakoitokseen" avauskierroksen suurimman yllätyksen tehneen Hurttien vieraaksi Lieksaan.

Jos nyt Titaaneista joitakin pelaajia pitää vielä erikseen kehua, niin erityisesti Juha Narisen kylmän viileä pelaaminen miellytti allekirjoittaneen silmää. Myös uransa ensimmäisen titaanimaalin tehnyt Joni Jokila pelasi vahvan ottelun.

Toivottavasti Hurttien kannattajat nyt heräsivät joukkueensa komeasta 2-8-vierasvoitosta ja vaeltavat sen seurauksena sankoin joukoin katsomaan, kun "Mestis-joukkue" - Kotkan Titaanit tulee vierailulle Lieksan jäähalliin.
 

B-Piste

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hyvä peli Hurtilta 2-8 vierasvoitossa, Erityisesti Ville Silvast tulee varmaan olemaan koko sarjassa kovan luokan pistenikkari. Näppärä ja nopea pelaaja. Taisipa naputtaa nytkin tehot 3+2. Porvoo tuntui hengettömältä ja en tiedä oliko ennakkoasenteita pienen Pohjois-Karjalan kaupungin joukkuetta vastaan.

Osaisiko joku paikallinen esitellä tätä Hurtta-nousijajoukkuetta? Ketkä siellä on niin sanottuja runkopelaajia ja millaisia pelimiestaustoja näillä äijillä on? Miksei Jani Kuiri ole mukana joukkueessa?
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Osaisiko joku paikallinen esitellä tätä Hurtta-nousijajoukkuetta? Ketkä siellä on niin sanottuja runkopelaajia ja millaisia pelimiestaustoja näillä äijillä on? Miksei Jani Kuiri ole mukana joukkueessa?
Jari Kurri on Suomen maajoukkueen General Managerina tätä nykyä, saattaa niissä tehtävissä sekä Vanessan kanssa pidellä sen verran kiirettä, että ei ehdi enää Suomi-Sarjaa höntsäillä...

Tosin toivon, että hän olisi tänään Kuusankoskella pelaamassa, mutta taitaa olla toiveajattelua.

edit: melkein sama mies... :)

Ilmeisesti Hurtissa pelaa Jokipoikien ylijäämäpelaajia sangen runsain mitoin?
 

Baawo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers
Ilmeisesti Hurtissa pelaa Jokipoikien ylijäämäpelaajia sangen runsain mitoin?

Joensuusta on pelimiehiä aina ollut Lieksan porukassa, niin kehittymässä kuin hakemassa pelituntumaa. Nykyisellään en tiedä millaisilla sopimuksilla joensuulaiset pelailee. Varmaan tuolla Hurttien otsikon alla osaisivat siihen vastailla. Onhan tuota pelaajavaihtoa ollut myös toisinpäin, lupaavimmat lieksalaiset menevät parempiin ympyröihin Jokipoikiin..

Osaisiko joku paikallinen esitellä tätä Hurtta-nousijajoukkuetta? Ketkä siellä on niin sanottuja runkopelaajia ja millaisia pelimiestaustoja näillä äijillä on? Miksei Jani Kuiri ole mukana joukkueessa?

Nykyjoukkueessa varmaan Ville Venäläinen ja Ville Silvast ainakin saavat kantaa joukkueessa jonkinlaista vastuunkantajan viittaa, Kuirista en tiedä, mutta ilmeisesti lopettanut. Varmaan joku lieksassa asuva ja joukkueen lähellä oleva osais kertoa enemmän tilanteesta.
 

Pekkapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
SapKo
Porvoosta pitkän kaavan jälkeen kotiuduttua koetan vastailla näihin visaisiin kysymyksiin... Kuiri on ainakin toistaiseksi tuomarointipuolella, mutta eihän sitä tiedä jos pelaamisen sietämätön viehätys ottaisi ylivallan.
Jokipoika-taustaa on varsin monella(Sivonen, Huohvanainen, Heikkinen, Hakkarainen) Pakit Eronen ja Nuutinen ovat pelanneet jo pitempään susirajan takana ja Silvast on hanksarjan hiomaton timatti Pieksämäeltä, mutta muuten porukka on ns. oman kylän poikia.

Runkomiehiksi voidaan kai laskea porukan pappa-osaston (eli juuri 25 täyttäneet) Keränen, Venäläinen ja Vartiainen sekä Heikkinen-Sivonen-Silvast -ketju höystettynä Oinosen Janilla
 

pervele

Jäsen
Hurtille täysi pistepotti vieraskiertueelta,HIENOA!Mahtaa Lieksan lato pullistella lauantaina kun titaanit tulevat Lieksaan.
 

Lazze

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tappara, Warkis, Leijonat & suomalaiset.
Hieno startti Hurtille tähän sarjaan! Saa nähdä kuinka kauan pojilla puhti kestää. Hyvä startti nostaa joka tapauksessa joukkueen itseluottamusta, joten "yllätykset" voi jatkua pitkään. Silvastin Ville on ainakin ollut kovassa vireessä ilmeisesti, toivotaan että vire jatkuu edelleen.
 

nufc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä,Newcastle United
Hieno startti Hurtille tähän sarjaan! Saa nähdä kuinka kauan pojilla puhti kestää. Hyvä startti nostaa joka tapauksessa joukkueen itseluottamusta, joten "yllätykset" voi jatkua pitkään. Silvastin Ville on ainakin ollut kovassa vireessä ilmeisesti, toivotaan että vire jatkuu edelleen.

Melko hurttia menoa ollut sarjanousijan eka vieraspelit, selvä voitto Porvoosta ja 0-3 tappiotilanteesta nousu voittoon Kuusankoskella.

Hyvä juttu on että Ketterällä on eka peli Hurttia vastaan vasta lokakuun loppupuolella, jos vaikka sarjanousijan liito ehtis loppua ennen sitä ;)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös